Satuja ja tarinoita IX

Kummisedän kuvakirja. Rääsyt. Vänö ja Glänö. Kuka oli onnellisin? Dryadi. Kana-Kreetan perhe. Ohdakkeen kokemukset. Sepä oli keksintö. Onni voi piillä puupalikassa.. Pyrstötähti...

Jyllannissa ja Fyenissa huutavat korpit ja varikset: »Me olemme retkeilemässä! Se on kerrassaan rattoisaa! Täällä on hevosten raatoja, ja ihmisten raatoja.» On vainon aika, on k...

Tehtaan edustalla oli korkeisiin läjiin kasattuina kaikkialta koottuja rääsypinkkoja. Jokaisella rääsyllä oli oma tarinansa, jokainen puhui omia asioitaan, mutta eihän niitä kai...

— Nykyajan Aladdinin linna on rakennettu! sanottiin. — Päivä päivältä, hetki hetkellä kasvaa sen loisto. Marmorissa ja väreissä upeilevat äärettömät hallit. »Mestari Veretön» li...

Hän näki avonaisen säteilevän portin; se johti pieneen puutarhaan, joka oli täynnä valoa ja tanssin säveliä. Kaasuliekit hohtivat siellä kukkaspenkereinä, ympäröiden pieniä hilj...

Marie Grubbe otti pyssynsä ja läksi kanervakankaalle, ampui jäniksiä ja kettuja, ampui mitä lintuja vain tapasi. Siellä hän kohtasi usein aatelisherra Palle Dyren Nörrebäkistä,...

— Onnelliset ihmiset, jotka ovat syntyneet tuhat vuotta sitten! sanoi hän. — He saattoivat helposti tulla kuolemattomiksi! Onnellinen sekin, joka syntyi sata vuotta sitten, sill...

— Joutsen lensi yli aaltoilevan meren. Jokainen sen höyhen kiilsi kuin kulta. Yksi höyhen putosi suureen kauppalaivaan, joka täysin purjein kiiti ohi. Höyhen putosi nuoren miehe...

Taideteos seisoi siinä ilmielävänä, niinkuin silloin, kun se oli ollut eheä ja koskematon. Kellonlyönnit kajahtelivat toinen toisensa jälkeen, kahteentoista asti, ja henkilöt vi...

Liejussa syntyi aikamoinen myllerrys: suuret kalat ja pienet kalat, merikurkut ja näkinkengät juoksivat vastatusten, toistensa päällitse, söivät toisiaan, murskasivat toisiaan j...

Se oli ihanaa aikaa prinsessasta, ja kirpusta myöskin, prinsessan arvelun mukaan. Mutta professori ei ollut tyytyväinen, hän piti matkustamisesta, kulki mielellään kaupungista k...

— Paljon minä tiedän, sanoi Stiina, — ja paljon minä näen, mutta hänen matkansa pituutta en voi nähdä. Nyt hän on päässyt ensimmäisten vuorten yli, nyt hän on merellä pahassa il...

— Onpa se hienoa! sanoi Lotta-Leena. Sitten hivelivät hänen silmiänsä ne monet kauniit kukkaset, joita kamarineuvoksettarella aina oli. Täällä kukoistivat talvellakin sireeni- j...

Iloisin oli kuitenkin kartanonrouva, joka oli antanut hänelle satukirjan, antanut hänelle pien n laululinnun. Tosin se nyt oli kuollut, kuollut pelästyksestä, mutta se oli ollut...