Surutar

Elisabet rouva, kasvot surun uurtamina ja alakuloinen hymy huulilla, makasi suuressa telttakattovuoteessa, vastasyntyneen kehto vieressään. Hän antoi katseensa levottomana harha...

Isompia veljiänsä hän jumaloitsi. Heidän kaltaiseksensa kun voisi tulla, se näytti hänestä olevan inhimillisten toiveiden viimeinen päämäärä. Ratsastaa hevosella — oikealla suur...

Ja kaunis, ystävällinen rouva nosti hänet syliinsä, antoi hänelle teelusikallisen hunajaa — "esimauksi", sanoi hän, — ja kyseli häneltä sisarista, kouluista ja sellaisista asioi...

Mutta kun piti mentämän lämmittämään, niin ei uskollisuuden esikuvaa näkynytkään missään. Viimein löydettiin mies heinäsuovalta — nukkumasta. Kun hän herätettiin, niin hän haukk...

Paul pelästyi tästä Elisabetin puheesta; hän tuskin uskalsi ajatellakaan sitä. Metsän toisessa reunassa he erosivat. Elisabet lähti valkoiseen taloon päin, ja Paul kääntyi takai...

— On, hyvin surullinen, niin kaunis ja niin surullinen kuin... kuin... siinä puhutaan ainoastaan rakkaudesta, ei mistään muusta; kaipaus valtaa ihmisen, ja tuntuu kuin lentäisi...

Kääntyessään Elisabetiin hän näki, että tämä katsoi häntä silmiin omituisen syvästi ja totisesti. Paulin valtasi äkillinen onnentunne, sillä hän aavisti, että tässä löytyi yksi,...

Siitä hetkestä alkaen hän mietti herkeämättä, mitä osaa hänen oli juhlassa näytteleminen. Hän harjoitteli peilin edessä tekemään säännöllisen kumarruksen, tarkasti joka aamu juh...

Tuolla hän valvoo sairaan äitinsä luona, ajatteli Paul. Ja kun hän ei muulla keinoin voinut kutsua häntä puheillensa, niin hän vihelsi. Pari, kolme kertaa hän vaikeni kuuntelema...

Meyhöfer voihki ja pullisti poskiansa, sitten hän nojautui taaksepäin tuolissaan hiljaa ähkyen, jonka piti ilmaista miehekästä kärsimisvoimaa. Hän oli sydämestään iloinen saades...

Mutta yhtäkkiä hän muisti, että oli unhottanut lähettää nikkaria noutamaan, jotta mitta saataisiin ottaa ajoissa. Arkun piti oleman yksinkertainen, mustaksi maalattu — ja yltymp...

Oi, tiedätkö, sua miten lemminkään?... On nummella hauta yksinään, siell' lepää laulaja onneton, ja lempi se vei hänet kuolohon. Hän nukkuvi, nukkuvi, sittenkään ei vapaaks' pää...

— En, minä en lopeta! Minä en saata mennä kotiin näin... En totisesti!... Eikö teillä ole aavistustakaan siitä, mitä olette tehneet ja minkälainen kurjuus siellä kotona vallitse...

Kuinka hiljaista oli nyt yksinäisessä Meyhöferin talossa! Isä saattoi jo kyllä kompuroida kainalosauvan nojassa ulkona puistossa ja pihalla, mutta isännyydestä ei hän enää välit...

Seuraavassa silmänräpäyksessä täytyi liekkien leimahtaa näkyviin. Eikö tuolla jo leimua?... Ei, kuu siellä vain heijastaa valkoisen talon ikkunoista... Taivaallinen isä! Eikö lö...

— Seitsemäntoista vuotta! Niin kauan olen siis rakastanut sinua ja tullut sen tähden vanhaksi immeksi... Vuodesta vuoteen olen odottanut sinua. Mutta sinä et ole tahtonut huomat...