Kotipoluilta I: Pieniä kertoelmia

Löytyipä vielä eräs muukin arka kohta, johon pelko pisti vielä viittä kipeämmin. Se kohta oli Ainolan Emma. Ja siihen yhdistyi viisituhatta käteistä, hevonen, nautaeläimiä ja ky...

Huolineen ja suruineen on tuo aika, jolloin luottamus ja usko eivät milloinkaan horjuneet vinoon asentoon, painunut syvälle mieleeni. Moni vähäpätöinen tapaus niiltä ajoilta suk...

Ken pappilaan poikkesi, tapasi varmasti molemmat. Musti, ruma villakoira, istui kopeana rappusilla, siinä ulisten ja haukkuen että koivumäki kajahteli. Haukunta loihti aina näky...

-- Hyvin, mainion hyvin. Täällä on jäykkää kansaa, josta pidän. Se ei innostu mihinkään asiaan ensi tuokiossa, mutta sitte kun joku mielipide heissä kypsyy, ovat he miehiä puolu...

Virran tienhaara tuli lähelle, Eerikki seisahti, pyyhki hikeä otsaltaan, astui muutaman askeleen, seisahtui taas ja pyyhki hikeä. Hänen oli kuuma, hirveän kuuma. Papin saarna, s...

Kun siltä kannalta asiaa katseltiin, täytyi minun myöntää että veljeni oli oikeassa. Rupesin hänelle kauppa-apulaiseksi ja hän lupasi vetää minut vetelästä ylös omille jaloillen...

Kohotin olkapäitäni, ajaakseni raukkamaisuuden tiehensä. Päätin olla mies ja esiintyä miehenä, joka ei pane arvoa lapsimaisille tunteille, vaan täyttää velvollisuutensa minkälai...

Ryhdyin innokkaasti työhön. Rovasti, johtokunnan esimiehenä, takoi päähäni, että uskonto oli oppiaineiden ydin ja semmoisena siis tärkein, arvokkain. Ettei leväperäisyyttä sen s...

Kertoja oli illan sankari ja hän piti hilpeyden eleillä viimeiseen silmänräpäykseen saakka. Vasta puoli-yön vaiheilla hankkivat vieraat lähtemään. Käänsin takinkaulukseni ylös j...