Yölintu

Pitäjän suurimman kartanon nimi oli Yölintu ja kartanon nuorta herraa Jaakko von Tollia sanottiin »Yölinnuksi». »Yölintu!» huusivat naiset toisilleen kaivolta kaivolle, kun ensi...

Ensimmäisten virstojen taipaleella antoivat kipeä jalka ja hevonen everstille tarpeeksi mielenkiinnikettä. Sittemmin kävi savu yhä rasittavammaksi. Ei mistään voinut saada yleis...

Keskellä yleistä itkua ja vaikerrusta huomautti Yölinnun nuorin, ettei oikeastaan kannattanut surra, ennen kuin tiedettiin jotakin varmaa. Ehkä kaikki oli ollutkin vain huhua. A...

Hetken perästä kaikui maakuoppa huutoja ja lauluja ja paikat ryskivät ikään kuin puolisataa miestä olisi salvanut kirkkoa, jonka oli määrä valmistua viikossa. Äkkiä paukahti ovi...

Vanha vaimo istui ja kehräsi. Emäntä makasi poissaolevana ja apeana. Tuon tuostakin silmäili vanhus työnsä äärestä sairasta, nousi ja kostutti lusikalla hänen suutaan tai pyyhki...

Pitäjän tytöt olivat vaipuneet suruun ja murheeseen. Oli kuin ilo Jaakko-herran mukana olisi kaikonnut seuduilta. Salokylien tyttäret, jotka olivat kuunnelleet pyssynpauketta me...

Sellaisetkin ystävykset kuin Kauniston patruuna ja Yölinnun eversti, joutuivat riitaan. Ellidalla oli käynyt suuria sulhasia ja Ellida oli antanut rukkaset: hän rakasti Jaakkoa...

Kaikki hänessä pysähtyi ensin ja joutui sitten samassa liikkeelle. Hän hymyili, ojensi käsivartensa ja otti lapsen syliinsä. Hän ei nähnyt, miten huonoissa vaatteissa se oli ja...

Ja kun seuraava ehtoollissunnuntai lähestyi, asettui hän vanhoihin kääseihinsä ja ajoi kartanoihin puhuakseen asiasta, joka kauan oli painanut ei yksin hänen mieltään sielunpaim...

— Taikakalu, herra von Toll, riemastui Svanberg, onnellisena siitä, että hänen ajatuksensa oli löytänyt muodon. — Taikakalu. Ilmankos minä kaiken yötä täällä häärätessäni olen t...

Kirkonkylä oli sytyttänyt joulukynttilänsä keskelle talvisia aukeita, ja kirkko säteili täydessä juhlavalaistuksessa. Poljetussa lumessa ulkopuolella astelivat viinakauppiaat lä...