Novelleja II

Jouluaatto oli tullut. Työt oli lopetettu, kylyt kylvetty, pahnat lattioille levitetty, kynttilät paloivat. Köyhinkin oli parahan valonsa pannut majaansa kirkastamaan. Juhlapuvu...

Ja kynttilät ne paistoivat jälleen kirkkaasti, ei enää vanhassa mustuneessa, vaan uudessa uljaassa kirkossa, ja ihana jouluvirsi veisattiin jälleen, ja urut soittivat suloisesti...

Ja siinä oli sitten ihailemista ja ihmettelemistä. Katsokaa millaiset sillä on silmät ja suu -- voi sentään! Heikin tekisi mieli koettaa, ovatko hyvinkin teräviä nuo hauen hampa...

-- "Mitä joutavia? Tiedänhän minä, että hän suostuu. Vai ei torpan tyttö ottaisi pitäjän rikkainta isäntää? Ja tuossa", lisäsi Kaulio, "tuossa on lahja morsiamelle." Sen sanottu...

Mutta samassa kuului läheisestä lehdosta sävel, kirkas ja raitis kuin keväinen aamu, heleä ja sointuva kuin suloisin huilu. Se tunkesi sydämmeen se ääni ja tyynnytti siinä levot...

-- "Pois alta, pelkurit!" kiljasi hän, niin että kumahtelivat Hirvenrämeen satavuotiset hongat. Ja niin kiiti mies muitten ohi, kuin kiitää jalo juoksija ohitse kuormaa vetävän...

-- "Voi kuitenkin, voi!" vaikeroitsi hän. "Mitähän se meidän isäntä nyt niin hirmuisen kauan viipyy? Kyllä kai sitä taas valjastettiin hevonen niin hätä hätää, että jo oman kuja...

Ja se ilmestyi ja levisi manterelle ja saaristoon. Hypätä heilahti se köyhän mökkiin ja rikkaan taloon, singahti siitä palanen suurillekin: pistäysi se näet herrainkin penkkiin,...

Tapulin ovet avattiin vihdoin, ja kymmenkunta kerjäläispoikia nousi tömisten ylös. Nythän oli harvinainen nautinto saatavissa: päästä tapuliin ja saada vielä soittaa kellojakin....

Pormestari nousi. Hän haki silmällään paikkaa, jonne laskisi Sitnikow'in paperit, mutta ei ollut missään turvallista sijaa. Vihdoinkin hänen kasvonsa kirkastuivat. Hän meni uuni...