Chapter 10

-- "Tulkaa, tulkaa vaan rohkeasti", puheli hän, "älkää peljätkö, -- hän on niin hyvä, voi sentään, kuinka hän on hyvä! Ei hän toru, ei hän toru!"

Palomestari tuli ja pysähtyi tamburiin.

-- "Käykää sisään!" sanoi pormestari.

-- "Suokaa anteeksi, minä en voi tulla, olen aivan nokinen ja läpimärkä!"

-- "Läpimärkä!" huudahti mamseli Nikander. "Voi sentään tätä päivää!"

-- "Pranmestari!" puhui pormestari vähän juhlallisesti. "Voitteko te, sittenkuin olette, ei ainoastaan katsojana, vaan myös tehokkaana osan-ottajana sammutuksessa toimeliaana ollut, vakuuttaa minulle, ett'ei vaaraa enää ole tällä minun asuinrakennuksellani?"

-- "Voin, herra pormestari", vastasi toinen. "Ei ole enää mitään vaaraa. Yöksi minä panen kaksitoista miestä vartioimaan tulta".

-- "Minä voin niin muodoin olla huoleti?"

-- "Aivan huoleti".

-- "Suuri kiitos! Minä olen muistava teitä".

-- "No jumalan kiitos!" huokasi mamseli Nikander ja taputti palomestarin märkää olkaa. "Voi sentään, kuinka te olette hyvä!"

Pormestari nousi. Hän haki silmällään paikkaa, jonne laskisi Sitnikow'in paperit, mutta ei ollut missään turvallista sijaa. Vihdoinkin hänen kasvonsa kirkastuivat. Hän meni uunin luokse, nousi tuolille, teki pellinnyöristä siansilmukan ja ripusti Sitnikow'in paperit siihen.

-- "Tuohon ei ylety kukaan, ei Gustava pölyrievullaankaan", virkkoi hän itsekseen.

* * * * *

Rauha palasi jälleen kaupunkiin. Palopaikalla oli vaan Sillfors uskollisten seuraajainsa kanssa sekä palomestari vartijoineen. Kihisten sammuivat kekäleet ja hirret, päästäen, ikäänkuin viimeistä kiusaa tehdäkseen sammuttajilleen, silmiä kirvelevää savua.

Aptekarin Jussi keräili tyhjiä puteleita koreihin.

-- "Mitäs niistä tyhjistä keräilet?" sanoi Lintunen. "Toisit täysiä sijaan".

-- "Jaa, juu, niin", liitti Sillfors. "Mene paikalla aptekarisi luo ja sano, että oluet loppui".

Jussi katsoi vähän epätietoisena Sillfors'ia.

-- "Menetkö?" tiuskasi Sillfors ja katsoi tuimasti poikaan.

-- "No menen, menen!"

Ei kulunut kymmentä minutiakaan, niin ajoi Jussi Lokellansa pihaan ja nosti kuormasta olutkorin.

-- "No rohkea rokan syö", sanoi Lintunen.

-- "Eläköön!" huusi Sillfors.

-- "Eläköön Sillfors!" huusi Simpura, ja jälleen soi Sillfors'in korvissa äsköinen ihana musiki.

Syntyi hetkiseksi aselepo, jolloin väsyneet miehet virkistivät voimiansa. Pranmestari kutsuttiin joukkoon. Hän tarvitsi virvoitusta hänkin, ja kiitollinen hän olikin siitä, nokinen ja läpimärkä mies, mutta aina kuin eläköön huudot tulivat liian koviksi, varoitteli hän:

-- "Hiljempää, hiljempaa! Herra pormestari kenties ovat jo levolla".

-- "No työhön taas pojat!" komensi Sillfors. "Mutta nyt on laki tämä. Bassa poo nu! Kaksi hirttä ensin irti ja sitten kulaus mieheen. Se on laki".

Siihen suostuttiin yksimielisesti, ja mahdottoman pian lohkesivatkin hirret irti.

Ja sitten seurasi hetken lepo, eläköön huudot ja palomestarin varoitus.

Mitä useampi hirsipari lohkesi, sitä hilpeämmiksi kävivät Sillfors ja hänen uskollinen joukkonsa. Ja yhä tiheämmin kajahtelivat eläköön huudot ja yhä iloisemmaksi kävi Sillfors.

* * * * *

Mutta pormestarin ruokasalissa oli hommaa ja hoppua. Gustava ja mamseli Nikander väittelivät keskenään.

-- "Sinä et saa puuhata; hyvä ihminen, sinä et saa puuhata", puheli mamseli Nikander. "Vähänkös sinulla on ollut huolta, lapsi parka? Voi sentään!"

-- "Niin, mutta pitäähän minun saada jotakin August paralle illalliseksi. Ja pitäähän hänelle saada vuode järjestykseen".

-- "Älä sinä nyt mistään huoli, kyllä minä toimitan".

-- "Ei, no, mitäs sinä nyt, armas ystävä, rupeat itseäsi vaivaamaan?"

-- "Hoh-hoo! Vai vaivaamaan! Onpas tämä sitten vaivaa! Kas niin, lepääpäs sinä nyt koreasti".

Ja niin he häärivät ja hyörivät, kaksi hyväntahtoista ihmistä, eikä aikaakaan, niin oli tarjotin löydetty, sen päälle levitettiin puhdas servetti, ja siihen laitettiin yksinkertainen illallinen pormestarille, joka on niin hyvä, voi sentään, kuinka hän on hyvä! Jo oli Gustava viedä tarjottimen sisään, mutta mamseli Nikander pysäytti hänet.

-- "Malta puoli minuttia, hyvä Gustava!" huusi hän ja juoksi ulos.

Puutarhasta, joka oli jotenkin säilynyt sammuttajain jaloilta, löysi hän persiljaa.

-- "Eihän nyt tuolla lailla sovi lähettää tarjotinta sisään," sanoi hän tullessaan takaisin ja koristi kuin koristikin voirasian ja kalalautasen viheriällä.

Saatiin vihdoin vuodekin valmiiksi pormestarille, ja niin oli suurin huoli pidetty.

-- "Ja nyt", sanoi mamseli Nikander, "vaikka sinä ajaisit minua kotiin, niin minä en mene. Minä olen täällä ja autan sinua, minkä huonoilla voimillani voin. Voi sentään tätäkin päivää!"

Nyt tuli väitös kumpiko käy Gustavan kamarin sänkyyn, kumpiko sohvalle. Pitkäin debattien jälkeen täytyi mamsell Nikanderin väen väkisenkin käydä sänkyyn. Hän koetti sitten vielä kauan aikaa todistaa, että Gustavan pitää ottaa päälleen hänen saalinsakin, sillä hän on varmaan vilustunut ja on herkkähermoinen, mutta ei auttanut enää mikään.

He kävivät vihdoin maata.

* * * * *

Kesäinen aurinko ilmoitti jo nousuansa, kun Sillfors viimeinkin raskitsi luopua palopaikalta. Tämä päivä ja yö oli ollut niin hauskaa aikaa hänelle. "Eläköön Sillfors!" se kaikui hänen korvissaan niin suloiselta. Aptekarin oluet olivat tehneet hänen mielensä hyvin iloiseksi.

-- "Ei mutta nyt, pojat, atjöö", sanoi hän. "Nyt ei ole enää mitään vaaraa. Me olemme tehneet mitä olemme voineet. Ja ei muuta kuin tattis vaan aptekari Nordmanille!"

-- "Eläköön!"

-- "Eläköön!"

-- "Eläköön Sillfors!"

-- "Hiljaa, hiljaa!" varoitteli palomestari. "Herra pormestari nukkuvat jo."

Sillfors läksi kotiansa tavattoman iloisena. Kadut olivat typö tyhjät. Aurinko nousi parhaillaan. Sillfors'ista tuntui niin hyvältä. "Eläköön Sillfors!" kajahteli vielä hänen korvissaan. Hän myhähteli tyytyväisenä ja viimein, tultuansa kauppatorille, ei malttanut, vaan pysähtyi, sieppasi lakin päästään, heilautti sitä korkealle ja huusi:

-- "Eläköön Sillfors!"

Sanomattoman tyytyväisenä meni hän kotiansa.

* * * * *

Mutta Gustava neiden kamarissa ei mamseli Nikander ollut saanut yhtään unta. Hän ajatteli vaan, että Gustavalla oli liian vähän peittoa. Jonkun ajan perästä kurkisti hän Gustavan vuoteesen päin. Hänen ystävänsä nukkui.

Hiljaa nousi mamseli Nikander vuoteeltaan, hiipi Gustavan luokse ja peitti hänet saalillansa.

Nyt vasta nukkui mamseli Nikanderkin.