Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast

ANNA: Poikani: etköhän nyt tee vääryyttä hänelle? Kenties on hänessäkin mennyt muruiksi jotakin, ennen kuin hän jälleen on noin eheäksi muodostunut. Kenties ei hänkään ole aina...

ANNA: Olavin, minun poikani, meidän poikamme, Maunu Tavast, josta on tuleva yhtä suuri kuin sinä, mutta meitä molempia onnellisempi. Minä en voinut enää jäädä luostarin muurien...

TUURA: Tiedän senkin, mikä mieltäsi kalvaa ja kaivertaa. Sinulla on murhe siitä, ettet saa olla enää kyllin itseksesi. Ihmiset vaivaavat sinua. Jokainen uusi savu, jonka näet ta...

KARPALAINEN: Ei kestä kiittää, herra maisteri.--Minä seison kyllä mielelläni ja kuuntelen niin kauan kuin _dominus magister_ vain puhuu. --Rankonen, sinä muistat, mitä minä aina...

TUOMAS: Kukka olet, joka ei tiedä juuristaan.--(Vaitiolo. Tuijottaa pää käden varassa eteensä seuraten sisällistä näkyään.) Näin kerran lähes kaksikymmentä vuotta sitten, matkal...

TUOMAS: Mutta _onko_ sitten niin suuri synti tähdätä liian korkealle? Pitääkö. ihmisen aina maassa mataa? Tuleeko ihmisen siis aina lähintä tavoittaa, jos hänen mieli kelvata si...

LALLI (laskee pöytään kämmenensä): _Minä_ olen tämän korven ensimmäinen asukas. _Minä_ otin nämä maat omikseni ensimmäisen tulijan oikeudella. Nyt niitä täällä joka nurkassa vil...

LALLI: Pettääkö permanto? Kaatuuko katto pääni päällä? Enkö ole isäntä enää? Eikö tämä ole minun kotini enää?--(Äkkiä hiljeten.) Ei. Tämä ei ole minun tupani. Vieras käsi on käy...

BALDUIN: Ensin Turkuun, sitten Tukholmaan.--Olen täällä jo viikon viipynyt, oikeastaan vain veljeni palaamista odotellen. (_Tuomas_ on edellisen aikana riisunut rautapaitansa _P...

MAUNU TAVAST: Kyllä, se on pälkähtänyt usein teidän päähänne, vaikka te olette nyt liian ylpeä sitä tunnustamaan. Minä tiedän, ettei mikään ole niin omiaan ihmisen sydäntä kaven...