Part 6
N‰m‰ sanat ja niiden ‰‰nensoinnun kuullessaan nainen kohotti vapisevin k‰sin huntuansa, katseli Zadigia, p‰‰sti huudon, joka oli t‰ynn‰ hell‰‰ liikutusta, yll‰tyst‰ ja iloa, ja vaipui, kaikkien niiden eri tunteiden vallassa, jotka nyt yht'aikaa tunkivat h‰nen sieluunsa, tainnoksissa Zadigin syliin. H‰n olikin Astarte itse, h‰n oli Babylonin kuningatar, h‰n oli juuri se, jota Zadig jumaloi ja jonka jumaloimisesta h‰n syytti itse‰‰n; h‰n oli se, jonka kohtaloa h‰n oli niin paljon itkenyt ja pel‰nnyt.
Tuokion h‰n oli aivan pois suunniltaan, ja kun h‰n sitten oli luonut katseensa Astarten silmiin, jotka j‰lleen aukenivat, t‰ynn‰ h‰mm‰styksen ja hellyyden sekaista riutumusta, huudahti h‰n:
"Oi te kuolemattomat jumalat, jotka johdatte heikkojen ihmisten kohtaloita, annatteko minulle j‰lleen Astarten? Min‰ aikana, miss‰ paikassa, miss‰ tilassa n‰enk‰‰n h‰net j‰lleen?"
H‰n heitt‰ysi polvilleen Astarten eteen ja kosketti otsallaan h‰nen jalkainsa tomua. Babylonin kuningatar nosti h‰net ylˆs ja pyysi h‰nt‰ istumaan viereens‰ puron partaalle. Monta kertaa h‰n kuivasi kyyneli‰‰n, jotka yh‰ uudestaan pyrkiv‰t vuotamaan; parikymment‰ kertaa h‰n yritti puhua, mutta h‰nen huokauksensa keskeyttiv‰t sen; h‰n kyseli Zadigilta, mik‰ sattuma oli vienyt heid‰t yhteen, ja keskeytti ‰kki‰ h‰nen vastauksensa uusilla kysymyksill‰‰n. H‰n alkoi kertoa onnettomuuksiaan ja tahtoi samoin tiet‰‰ Zadigin kokemukset.
Kun vihdoin myrsky oli hieman asettunut molempien mieliss‰, niin Zadig kertoi h‰nelle muutamin sanoin, mik‰ seikkailu oli h‰net tuonut mainitulle niitylle.
"Mutta, oi onneton ja korkea kuningatar, kuinka tapaan sinut t‰ss‰ syrj‰isess‰ paikassa orjattaren asussa, toisten orjattarien seurassa, jotka etsiv‰t basiliskia, mik‰ l‰‰k‰rin m‰‰r‰yksen mukaan on keitett‰v‰ ruusuvedess‰?"
Astarte vastasi:
"Noiden toisten etsiess‰ basiliskiaan min‰ kerron sinulle kaiken sen, mit‰ olen saanut k‰rsi‰ ja mink‰ suon taivaalle anteeksi nyt, kun olen saanut sinut j‰lleen. Tied‰n hyvin, ett‰ mieheni, kuningas, pani kovin pahakseen, ett‰ sin‰ olit rakastettavin kaikista miehist‰, ja juuri siit‰ syyst‰ h‰n er‰‰n‰ yˆn‰ p‰‰tti kuristuttaa sinut ja myrkytytt‰‰ minut. Tied‰t myˆs kuinka pikku mykk‰ni ilmaisi minulle h‰nen korkean majesteettinsa m‰‰r‰yksen. Tuskin oli uskollinen Kador pakottanut sinut tottelemaan k‰sky‰ni ja l‰htem‰‰n pakoon, kun h‰n uskalsi hiipi‰ luokseni keskell‰ yˆt‰ er‰‰st‰ salaisesta ovesta. H‰n ryˆsti minut ja vei minut Ormuzdin temppeliin, jossa maagi, h‰nen veljens‰, piilotti minut suunnattoman suureen kuvapatsaaseen, jonka kanta nojaa temppelin perustuksiin ja p‰‰ ulottuu kattoholviin saakka. Min‰ olin aivan kuin haudattu sinne, mutta maagi huolehti minusta, eik‰ minulta puuttunut mit‰‰n tarpeellista.
"Sill‰ v‰lin kuninkaan apteekkari p‰iv‰n koitteessa astui huoneeseeni, mukanaan juoma, johon oli sekoitettu villikaalia, opiumia, keisoa, mustaa p‰rsk‰juurta ja ukonhattua, ja toinen virkailija l‰hti, sinisilkkisell‰ nauhalla varustettuna, sinun asuntoosi. Ket‰‰n ei lˆydetty. Voidakseen helpommin pett‰‰ kuningasta Kador oli saapuvinaan syytt‰m‰‰n meit‰ molempia. H‰n kertoi sinun l‰hteneen Intiaa ja minun Memfist‰ kohti. Meid‰n kummankin j‰lkeen l‰hetettiin heti henkivartijoita.
"Ne l‰hetit, jotka hakivat minua, eiv‰t minua tunteneet. En n‰et ollut juuri milloinkaan n‰ytt‰nyt kasvojani muille kuin sinulle, silloinkin mieheni k‰skyst‰ ja l‰sn‰ollessa. He riensiv‰t minun j‰lkeeni sen kuvauksen perusteella, joka heille oli minusta annettu. Egyptin rajalla sattui heid‰n silmiins‰ er‰s nainen, jolla oli samanlainen vartalo kuin minulla ja joka ehk‰ oli vieh‰tt‰v‰mpikin. H‰n harhaili itkusilmin; he luulivat varmasti, ett‰ tuo nainen oli Babylonin kuningatar, ja veiv‰t h‰net Moabdarille. Heid‰n erehdyksens‰ saattoi kuninkaan aluksi ankaraan raivoon, mutta pianpa h‰n, tarkasteltuaan naista l‰hemmin, huomasi t‰m‰n sangen kauniiksi ja rauhoittui. Naisen nimi oli Missuf, mik‰ nimi egyptin kielell‰, kuten minulle sittemmin sanottiin, merkitsee samaa kuin 'kaunis oikullinen'. Sellainen h‰n todella olikin, mutta h‰nell‰ oli samalla yht‰ paljon oveluutta kuin oikkuja. H‰n miellytti Moabdaria ja vaikutti h‰neen siin‰ m‰‰rin, ett‰ t‰m‰ julisti h‰net puolisokseen.
"Nyt vasta h‰nen luonteensa paljastui oikeassa karvassaan; arkailematta h‰n antautui kaikenlaisiin hullutuksiin ja p‰‰h‰npistoihin. Niinp‰ h‰n tahtoi pakottaa vanhaa ja luuvalon vaivaamaa ylimaagia tanssimaan h‰nen edess‰‰n, ja kun maagi kielt‰ytyi siit‰, vainosi h‰n t‰t‰ ankarasti. Samoin h‰n m‰‰r‰si ylitallimestarinsa paistamaan h‰nelle sokerileivoksen, ja vaikka ylitallimestari jos miten selitti, ettei h‰n ollut mik‰‰n sokerileipuri, t‰ytyi h‰nen sittenkin valmistaa torttu, mutta tuli ajetuksi tiehens‰, koska se oli liiaksi paistunut. K‰‰piˆns‰ h‰n korotti ylitallimestariksi ja er‰‰n hovipoikansa kansleriksi. Sill‰ tavalla h‰n hallitsi Babylonissa. Kaikki ik‰vˆiv‰t minua.
"Kuningas, joka oli ollut perin kunnon mies siihen saakka kun h‰n tahtoi myrkytt‰‰ minut ja kuristuttaa sinut, n‰ytti hukuttaneen kaikki hyveens‰ siihen rajattomaan rakkauteen, jota h‰n tunsi tuota kaunista oikutarta kohtaan. Pyh‰n tulen suurena p‰iv‰n‰ h‰n tuli temppeliin. Min‰ n‰in h‰nen rukoilevan jumalia Missufin puolesta sen kuvapatsaan juurella, jossa min‰ olin piilossa. Min‰ korotin ‰‰neni ja huusin h‰nelle: 'Jumalat hylk‰‰v‰t sellaisen kuninkaan rukoukset, joka on muuttunut tyranniksi ja tahtonut surmauttaa j‰rkev‰n puolison, naidakseen sijaan hupsun.' N‰m‰ sanat j‰rkyttiv‰t Moabdaria siin‰ m‰‰rin, ett‰ h‰nen p‰‰ns‰ meni sekaisin. Lausumani ennustus yhdess‰ Missufin hirmuvallan kanssa riitti saattamaan h‰net j‰rjilt‰‰n; muutamassa p‰iv‰ss‰ h‰nest‰ tuli mielipuoli.
"H‰nen hulluutensa, joka n‰ytti taivaan rangaistukselta, oli merkkin‰ julkiseen kapinaan. Tapahtui yleinen aseisiin nousu. Babylon, joka niin kauan oli ollut velttouteen ja joutilaisuuteen vajonneena, muuttui kauhean kansalaissodan n‰ytt‰mˆksi. Minut vedettiin esiin kuvapatsaan sis‰st‰ ja asetettiin yhden puolueen etunen‰‰n. Kador kiiruhti Memfiseen hakemaan sinua Babyloniin. Hyrkanian ruhtinas, saatuaan kuulla n‰ist‰ surkeista uutisista, palasi sotajoukkoineen muodostamaan kolmannen puolueen Kaldeassa. H‰n k‰vi kuninkaan kimppuun, joka ylimielisen egyptitt‰rens‰ kera riensi h‰nt‰ vastaan. Moabdar sai surmansa taistelussa; Missuf joutui voittajan k‰siin. Kova onneni tahtoi, ett‰ min‰kin jouduin er‰‰n hyrkanialaisen partiojoukon vangiksi ja ett‰ minut vietiin ruhtinaan eteen juuri samalla kertaa kuin Missufkin.
"Ep‰ilem‰tt‰ on sinusta hauskaa kuulla, ett‰ ruhtinas huomasi minut egyptit‰rt‰ kauniimmaksi, mutta sit‰ ik‰v‰mp‰‰ tiet‰‰, ett‰ h‰n m‰‰r‰si minut haaremiinsa. H‰n sanoi minulle sangen p‰‰tt‰v‰sti, ett‰ niin pian kuin h‰n olisi enn‰tt‰nyt lopettaa er‰‰n aikomansa sotaretken, h‰n saapuisi minun luokseni. Voit arvata tuskani. Minua Moabdariin liitt‰neet siteet olivat nyt katkenneet, min‰ olisin voinut kuulua Zadigille, mutta olinkin joutunut tuon raakalaisen valtaan! Vastasin h‰nelle kaikella sill‰ ylpeydell‰, mink‰ arvoni ja tunteeni antoivat minulle. Olen aina kuullut sanottavan taivaan suovan minun asemassani oleville henkilˆille niin ylev‰n luonteen, ett‰ se yhdell‰ sanalla ja yhdell‰ silm‰yksell‰ voi mit‰ syvimp‰‰n kunnioitukseen nˆyryytt‰‰ ne uhkarohkeat, jotka uskaltavat sen unohtaa. Min‰ puhuin kuin kuningatar, mutta minua kohdeltiin kuin seuraneiti‰. Suvaitsematta virkkaa minulle sanaakaan hyrkanialainen sanoi mustalle eunukilleen, ett‰ olin ynse‰ nainen, mutta siit‰ huolimatta sangen soma. H‰n k‰ski h‰nen huolehtia minusta ja panna minut noudattamaan lempivaimojensa ruokaj‰rjestyst‰, jotta saisin tuoreemman ihonv‰rin ja siten miellytt‰isin h‰nt‰ enemm‰n silloin, kun h‰n suvaitsisi suosiollaan minua kunnioittaa. Sanoin h‰nelle tappavani itseni, mutta h‰n v‰itti nauraen, ettei sit‰ niin vain itse‰‰n tapeta, mik‰li h‰n tunsi entisist‰ kokemuksistaan; ja niin h‰n j‰tti minut kuten mies, joka on asettanut papukaijan h‰kkiins‰. Millainen asema maailman ensimm‰iselle kuningattarelle, ja, suoraan sanoakseni, syd‰melle, joka kuului Zadigille!"
H‰nen n‰in sanoessaan Zadig heitt‰ytyi h‰nen jalkoihinsa ja kasteli niit‰ kyynelill‰‰n. Astarte nosti h‰net hell‰sti pystyyn ja jatkoi seuraavasti:
"Olin siis raakalaisen vallassa, kilpailijattarenani hullu, jonka kanssa yhteen minut oli teljetty. H‰n kertoi minulle seikkailunsa Egyptiss‰. Min‰ p‰‰tin siit‰ kuvauksesta, jonka h‰n antoi sinusta, aikaseikoista, dromedaarista, jolla olit l‰htenyt matkaan, ja muista tiedoista, ett‰ juuri Zadig oli tapellut h‰nen puolestaan. Olin varma siit‰ ett‰ olit Memfiiss‰ ja p‰‰tin paeta sinne itsekin. 'Kaunis Missuf', sanoin h‰nelle, 'sin‰ olet paljon miellytt‰v‰mpi kuin min‰, sin‰ hauskutat paljon paremmin kuin min‰ Hyrkanian ruhtinasta. Helpota minulle paon mahdollisuutta, niin saat hallita yksin. Siten teet minut onnelliseksi ja samalla p‰‰set irti vaarallisesta kilpailijattaresta.' Missuf neuvotteli kanssani pakoni valmisteluista, ja min‰ pujahdin sitten salaa tieheni er‰‰n egyptil‰isen orjattaren kanssa.
"Olin jo l‰hell‰ Arabian rajaa, kun er‰s kuuluisa rosvo, nimelt‰ Arbogad, ryˆsti minut ja mˆi orjakauppiaille; ne toivat minut t‰h‰n linnaan, jossa asuu herra Ogul. H‰n osti minut tiet‰m‰tt‰ kuka olin. H‰n on hekumallinen ihminen, joka ei osaa muuta kuin syˆd‰ ja m‰ss‰t‰ ja joka uskoo jumalan l‰hett‰neen h‰net maailmaan vain syˆm‰‰n ja juomaan. H‰nen ruhonsa on niin suunnaton ymp‰rysmitaltaan, ett‰ h‰n on alituisessa tukehtumisen vaarassa. H‰nen l‰‰k‰rins‰, jolla ei ole juuri mit‰‰n vaikutusta silloin, kun h‰nen ruuansulatuksensa on kunnossa, hallitsee h‰nt‰ hirmuvaltiaan tavoin silloin, kun h‰n on syˆnyt liiaksi. H‰n on uskotellut Ogulille parantavansa h‰net ruusuvedess‰ keitetyll‰ basiliskilla. Herra Ogul on luvannut k‰tens‰ palkinnoksi sille orjattaristaan, joka tuo h‰nelle basiliskin. N‰et hyvin, etten mitenk‰‰n est‰ heit‰ innokkaasti tavoittamasta t‰t‰ kunniaa. Enk‰ ole milloinkaan v‰hemm‰n halunnut mokomaa elukkaa lˆyt‰‰ kuin nyt, kun taivas on suonut minun j‰lleen n‰hd‰ sinut."
Nyt Astarte ja Zadig ilmaisivat toisilleen kaiken sen, mihin kauan pid‰tetyt tunteet, kaiken sen, mihin heid‰n kovat kohtalonsa ja heid‰n lempens‰ voivat haltioittaa nuo mit‰ jaloimmat ja syvimmin tuntevat syd‰met; ja rakkauden hengett‰ret kantoivat heid‰n sanansa Venuksen asunnoille saakka.
Naiset palasivat Ogulin luo mit‰‰n lˆyt‰m‰tt‰. Zadig esitytti itsens‰ h‰nelle ja lausui seuraavasti:
"Astukoon kuolematon terveys alas taivaasta huolehtimaan sinun el‰m‰st‰si! Olen l‰‰k‰ri ja olen rient‰nyt luoksesi kuultuani huhun sinun sairaudestasi, tuoden mukanani ruusuvedess‰ keitetyn basiliskin. Se ei suinkaan merkitse sit‰ ett‰ aikoisin kanssasi naimisiin; pyyd‰n sinua ainoastaan vapauttamaan tuon nuoren babylonilaisen orjattaren, jonka ostit joku p‰iv‰ sitten; ja min‰ lupaan j‰‰d‰ orjaksesi h‰nen sijastaan, jollei minun onnistu parantaa mahtavaa Ogul-herraa."
Ehdotus hyv‰ksyttiin. Astarte matkusti Zadigin palvelijan kera Babyloniin, luvaten heti l‰hett‰‰ pikaviestin ilmoittamaan h‰nelle kaikesta siit‰, mit‰ Babylonissa oli tapahtunut. Heid‰n j‰‰hyv‰isens‰ olivat yht‰ hell‰t kuin heid‰n j‰lleenn‰kemisens‰kin oli ollut. J‰lleentapaamisen, samoinkuin eronkin hetki ovat el‰m‰n kaksi t‰rkeint‰ k‰‰nnekohtaa, kuten sanoo Zendin suuri kirja. Zadig rakasti kuningatarta niin syv‰sti kuin h‰n vannoikin, ja kuningatar rakasti Zadigia enemm‰n kuin rohkeni tunnustaakaan.
Sill‰ v‰lin Zadig puhui Ogulille n‰in:
"Hyv‰ herra, minun basiliskiani et voi syˆd‰; sen koko voiman t‰ytyy tunkeutua sinuun ihohuokosista. Min‰ olen pannut sen pieneen, hyvin pulleaan ja hienolla nahalla peitettyyn nahkaleiliin, jota sinun nyt tulee kaikin voimin heitt‰‰ menem‰‰n, samalla kun min‰ heit‰n sen sinulle joka kerta j‰lleen takaisin. Kun sen ohessa muutaman p‰iv‰n noudatat ankaraa ruokaj‰rjestyst‰, niin saatpa n‰hd‰, mit‰ taitoni saa aikaan."
Ensimm‰isen‰ p‰iv‰n‰ Ogul oli aivan pakahtua ja luuli kuolevansa v‰symyksest‰. Toisena h‰n ei en‰‰ ollut yht‰ v‰synyt ja nukkuikin paremmin. Kahdeksan p‰iv‰n per‰st‰ h‰n oli kaikin puolin yht‰ voimakas, terve, kepe‰ ja iloinen kuin parhaina nuoruusvuosinaan.
"Sin‰ olet pelannut palloa ja ollut kohtuullinen", sanoi Zadig. "Tied‰ siis, ettei ole olemassakaan mit‰‰n basiliskia; ett‰ ihminen voi aina hyvin, jos harrastaa kohtuullisuutta ja ruumiinliikuntoa, ja ett‰ taito sovittaa kohtuuttomuutta yhteen terveyden kanssa on yht‰ per‰tˆn ja typer‰ taito kuin viisasten kivi, t‰hdist‰ ennustaminen ja maagien jumaluusoppi."
Ogulin ylil‰‰k‰ri, joka n‰ki, kuinka vaarallinen moinen mies oli l‰‰ketieteelle, liittyi Ogulin henkiapteekkariin, l‰hett‰‰ksens‰ Zadigin etsim‰‰n basiliskia toisesta maailmasta. Niinp‰ h‰n, tultuaan jo niin monesti rangaistuksi siit‰ ett‰ oli tehnyt hyv‰‰, oli taas v‰h‰ll‰ joutua surman suuhun, koska oli parantanut ylh‰isen m‰ss‰rin. H‰net kutsuttiin loistavalle aterialle. Toista ruokalajia tarjottaessa h‰net oli myrkytett‰v‰; mutta jo ensimm‰isen aikana h‰n sai pikasanoman kauniilta Astartelta. H‰n nousi nopeasti pˆyd‰st‰ ja l‰hti.
Kun kaunis nainen rakastaa sinua, sanoo suuri Zoroaster, niin selviydyt aina pulasta t‰ss‰ maailmassa.
XIX
Taistelut
Kuningatar oli otettu Babylonissa vastaan kaikella sill‰ ihastuksella, jota aina osotetaan kauniille ruhtinattarelle, joka on paljon k‰rsinyt. Babylon n‰ytti taas rauhallisemmalta; Hyrkanian ruhtinas oli er‰‰ss‰ taistelussa saanut surmansa, ja voittoisat babylonilaiset julistivat nyt, ett‰ Astarten piti menn‰ naimisiin sen miehen kanssa, joka valittaisiin hallitsijaksi. Ei tahdottu, ett‰ maailman arvokkain valtapaikka, nimitt‰in Astarten miehen ja Babylonin kuninkaan asema, riippuisi juonista ja vehkeilyst‰. Sent‰hden vannottiin tunnustaa kuninkaaksi vain urhoollisin ja viisain mies.
Jonkin matkan p‰‰h‰n kaupungista laitettiin suuri kilparata, joka ymp‰rˆitiin muhkeasti koristetuilla katsojariveill‰. Taistelijain tuli saapua sinne kaikenlaisilla aseilla varustettuina. Jokainen heist‰ sai katsojarivin takaa k‰ytett‰v‰kseen erillisen huoneen, jossa kukaan ei voinut h‰nt‰ n‰hd‰ eik‰ tuntea. Kunkin tuli taistella nelj‰ er‰‰; niiden, jotka olivat kyllin onnellisia voittamaan nelj‰ ritaria, tuli sitten taistella toisiansa vastaan, kunnes se, joka viimeisen‰ pysyi pystyss‰ kilparadalla, julistettaisiin kisojen voittajaksi.
Nelj‰n p‰iv‰n per‰st‰ h‰nen tuli palata samoissa varuksissa selvitt‰m‰‰n maagien asettamia arvoituksia. Jollei t‰m‰ h‰nelle onnistunut, ei h‰n kelvannut kuninkaaksikaan, ja peitsentaittamisen t‰ytyi alkaa uudelleen, kunnes lˆytyi mies, joka voittaisi molemmissa kilpailuissa; tahdottiin n‰et v‰ltt‰m‰ttˆm‰sti saada kuninkaaksi kaikkein urhoollisin ja viisain mies.
Kuningatar oli koko t‰m‰ aika pidett‰v‰ tarkan valvonnan alaisena; h‰nen sallittiin ainoastaan hunnutettuna olla l‰sn‰ kisoissa, mutta h‰n ei saanut puhella kenenk‰‰n kilpailevan kanssa, jottei mik‰‰n puolueellisuus tai v‰‰ryys p‰‰sisi vaikuttamaan tulokseen.
T‰m‰n kaiken Astarte ilmoitti rakastetulleen, toivoen ett‰ Zadig h‰nen t‰htens‰ osoittaisi enemm‰n miehuullisuutta ja nerokkuutta kuin kukaan muu. Zadig l‰hti matkaan ja rukoili Venusta vahvistamaan h‰nen urhoollisuuttaan ja teroittamaan h‰nen j‰rke‰‰n. H‰n saapui Eufratin rannalle tuon suuren p‰iv‰n aattona ja kirjoitutti tunnuslauseensa muiden taistelijain tunnuslauseiden joukkoon, salaten, kuten laki m‰‰r‰si, kasvonsa ja nimens‰. Sitten h‰n meni lep‰‰m‰‰n siihen huoneeseen, jonka arpa oli h‰nelle osoittanut.
H‰nen yst‰v‰ns‰ Kador, joka oli palannut Babyloniin, etsitty‰‰n h‰nt‰ turhaan Egyptist‰, antoi vied‰ h‰nen asuntoonsa t‰ydellisen asevarustuksen, jonka kuningatar oli h‰nelle l‰hett‰nyt. Samoin h‰n kuningattaren puolesta l‰hetti Zadigille eritt‰in kauniin persialaisen ratsun. Zadig tunsi helposti Astarten n‰iden lahjojen antajaksi; h‰nen miehuutensa ja lempens‰ ammensivat niist‰ uusia voimia ja uusia toiveita.
Kilpap‰iv‰ valkeni. Kuningatar oli asettunut jalokivill‰ kaunistetun korukatoksen alle, ja katsojarivit olivat t‰ynn‰ kaikens‰‰tyisi‰ Babylonin ihmisi‰. Taistelijat saapuivat paikalle. Jokainen heist‰ asetti tunnuslauseensa ylimaagin jalkoihin; niist‰ vedettiin arpaa, jolloin Zadigin tunnuslause j‰i viimeiseksi.
Ensimm‰inen kilpataistelija oli er‰s hyvin rikas herra, nimelt‰ Itobad, sangen turhamainen, mutta arkanahkainen, perin kˆmpelˆ ja typer‰. H‰nen palvelijansa olivat uskotelleet h‰nelle, ett‰ juuri sellainen mies kuin h‰n olisi paras kuninkaaksi. H‰n oli vastannut heille: "Todellakin, minunlaiseni miehen tulee hallita." -- Niinp‰ h‰net oli sitten puettukin sotisopaan p‰‰st‰ jalkoihin saakka: h‰nell‰ oli kultainen, vihre‰ksi emaljoitu haarniska, vihre‰ kyp‰rintˆyhtˆ ja vihreill‰ nauhoilla koristettu peitsi. Siit‰ tavasta, jolla Itobad ohjasi ratsuaan, huomattiin heti, ettei h‰n ollut se mies, jolle taivas oli m‰‰r‰nnyt Babylonin valtikan. Ensimm‰inen ritari, joka karkuutti h‰nt‰ vastaan, heitti h‰net satulasta; toinen kellisti h‰net sel‰lleen ratsun lautasille, molemmat koivet ilmassa ja k‰det harallaan. Itobad nousi j‰lleen pystyyn, mutta niin surkean n‰kˆisen‰, ett‰ koko amfiteatteri r‰j‰hti nauramaan. Kolmas ei katsonut maksavan vaivaa edes k‰ytt‰‰ keih‰st‰‰n, vaan antoi h‰nen tehd‰ harhaiskun, tarttui h‰nen oikeaan koipeensa, pyˆritti h‰nt‰ puoleksi ymp‰ri ja heitti h‰net lopuksi hiekalle. Kisojen tallimestarit riensiv‰t nauraen paikalle ja asettivat h‰net j‰lleen satulaan. Nelj‰s taistelija tarttui h‰nt‰ vasempaan koipeen ja pudotti h‰net toiselle puolelle. Ivanaurun kaikuessa h‰net vietiin huoneeseensa, jossa h‰nen lain mukaan t‰ytyi viett‰‰ yˆ. Vaivalloisesti liikaten h‰n virkkoi: "Mik‰ sattuma sellaiselle miehelle kuin min‰!"
Muut ritarit tekiv‰t paremmin velvollisuutensa. Jotkut heist‰ voittivat kaksi taistelijaa per‰kk‰in; jopa er‰‰t p‰‰siv‰t kolmeenkin. Ainoastaan prinssi Otam voitti nelj‰.
Vihdoin tuli Zadigin vuoro. H‰n pudotti satulasta kaikella mahdollisella soreudella nelj‰ ritaria per‰kk‰in. Lopullinen voitto oli nyt ratkaistava Otamin ja Zadigin kesken. Edellisell‰ oli kultainen, sinisell‰ emaljoitu sotisopa ja samanv‰rinen kyp‰rintˆyhtˆ; Zadigin asevarustus oli valkea. Kaikki katsojat asettuivat joko sinisen tai valkoisen ritarin puolelle; kuningatar, jonka syd‰n sykki kiivaasti, rukoili hartaasti taivasta suomaan voiton valkoiselle v‰rille.
Molemmat taistelijat tekiv‰t hyˆkk‰yksens‰ ja k‰‰nnˆksens‰ niin notkeasti, k‰ytteliv‰t keih‰st‰‰n niin sulavasti ja istuivat satulassaan niin tanakasti, ett‰ kaikki, paitsi kuningatar, toivoivat, ett‰ Babylon saisi heist‰ kaksi kuningasta. Vihdoin, kun heid‰n ratsunsa jo olivat v‰syksiss‰ ja heid‰n peitsens‰ katkenneet, Zadig ryhtyi seuraavaan keinoon: h‰n ahdisti sinist‰ ritaria takaap‰in, keikautti itsens‰ t‰m‰n ratsun lautasille, tarttui h‰neen vyˆt‰isilt‰, heitti h‰net maahan, istahti h‰nen sijaansa satulaan ja karautti maassa viruvan Otamin ymp‰ri. Koko katsojajoukko huusi silloin: "Voitto valkoiselle ritarille!"
Vimmastuneena karkasi Otam pystyyn ja veti miekkansa; myˆs Zadig hypp‰si alas ratsulta kalpa k‰dess‰. Molemmat seisoivat nyt kisakent‰ll‰ vastatusten ja alottivat uuden taistelun, jossa voima ja vikkelyys vuorotellen loistivat. Kyp‰rien hˆyhentˆyhdˆt, k‰sivarsisuojusten naulat, panssarien renkaat lenteliv‰t kauas ymp‰ri tuhansien salamoivien iskujen irroittamina. He pist‰v‰t ja sivaltavat, vasemmalle ja oikealle, p‰‰h‰n ja rintaan. He v‰ist‰v‰t ja hyˆkk‰‰v‰t, kilvoittelevat ja ponnistelevat, aivan kiinni toisissaan; he kiemurtelevat kuin k‰‰rmeet ja karkaavat toistensa kimppuun kuin leijonat. S‰keni‰ s‰ihkyy ymp‰ri joka kerta kun he iskev‰t toisiaan. Vihdoin Zadig hetkiseksi j‰nnitt‰‰ kaiken mielenmalttirisa, pys‰htyy, tekee nokkelan tempun, syˆksyy Otamin kimppuun, kaataa h‰net ja riisuu aseista, jolloin Otam huudahtaa:
"Oi valkoinen ritari! Sinut n‰kyy m‰‰r‰tyn Babylonin hallitsijaksi!"
Kuningattaren riemu oli rajaton. Lain m‰‰r‰ysten mukaisesti vietiin sek‰ valkoinen ett‰ sininen ritari kumpikin huoneeseensa samoin kuin muutkin. Myk‰t pantiin heit‰ palvelemaan ja kantamaan heille ruokaa. Tietysti Zadigin palvelijana oli kuningattaren pieni mykk‰. Vihdoin heid‰t j‰tettiin yksin nukkumaan huomisaamuun saakka, jolloin voittajan tuli esitt‰‰ tunnuslauseensa ylimaagille verrattavaksi toisiinsa, siten ilmaistakseen itsens‰.
Rakkaudestaan huolimatta Zadig nukkui heti raskaasti, koska oli kovin v‰synyt. Sen sijaan Itobad, joka oli majoitettu h‰nen naapurikseen, ei lainkaan nukkunut. H‰n nousi keskell‰ yˆt‰, hiipi Zadigin huoneeseen, otti h‰nen valkoiset varuksensa tunnuslauseineen ja j‰tti sijaan oman vihre‰n asunsa. P‰iv‰n koitteessa h‰n ylpe‰n‰ astui ylimaagin eteen julistamaan, ett‰ juuri h‰n oli voittaja. Tosin se oli kaikille yll‰tys, mutta kun Zadig yh‰ nukkui, niin Itobad julistettiin voittajaksi. H‰mm‰styneen‰ ja ep‰toivo syd‰mess‰‰n Astarte palasi Babyloniin. Koko kilparata oli melkein tyhj‰, kun Zadig vihdoin her‰si; h‰n etsi aseitaan, mutta lˆysi vain tuon vihre‰n sotisovan. H‰nen t‰ytyi pukeutua siihen, kun h‰nell‰ ei ollut mit‰‰n muitakaan vaatteita. H‰mill‰‰n ja harmistuneena h‰n vihaisesti heitti sen ylleen ja poistui t‰ss‰ asussa.
Kaikki ne, jotka viel‰ olivat amfiteatterissa ja kilparadalla, ottivat h‰net ivanaurulla vastaan. H‰net ymp‰rˆitiin joka taholta, h‰nt‰ naurettiin vasten naamaa. Milloinkaan ei kukaan ole kokenut nˆyryytt‰v‰mpi‰ loukkauksia. Jo loppui h‰nelt‰kin k‰rsiv‰llisyys; h‰n ajoi miekan iskuilla hajalleen tuon roskav‰en, joka uskalsi h‰v‰ist‰ h‰nt‰; mutta h‰n ei ollut selvill‰ siit‰, mit‰ h‰nen tuli tehd‰. H‰n ei voinut tavata kuningatarta eik‰ vaatia takaisin h‰nen l‰hett‰m‰‰ns‰ valkoista sotisopaa, ettei vain mitenk‰‰n saattaisi h‰nt‰ v‰‰r‰‰n valoon. Siten h‰n samalla oli sek‰ syv‰n tuskan vallassa ett‰ t‰ynn‰ raivoa ja rauhattomuutta.
H‰n kuljeskeli pitkin Eufratin rantaa varmana siit‰, ett‰ h‰nen onnent‰htens‰ oli m‰‰r‰nnyt h‰net auttamattomasti onnettomuuteen, ja k‰vi ajatuksissaan l‰pi kaikki vastoink‰ymisens‰ tuon naisen jutusta alkaen, joka kammosi silm‰puolia, aina sotisopansa kadottamiseen saakka.
"Se johtuu siit‰", sanoi h‰n, "ett‰ her‰sin liian myˆh‰‰n. Jollen olisi maannut liian kauan, olisin nyt Babylonin kuningas ja Astarte olisi omani. Tiedot, hyveet ja urhoollisuus ovat olleet minulle yksinomaan onnettomuudeksi."
H‰n alkoi jo napista kaitselmusta vastaan ja tunsi kiusausta uskoa, ett‰ julma sallimus vallitsi kaikkea, sortaen hyvi‰ ja suosien vihreit‰ ritareja. Enemm‰n viel‰ pahoitti h‰nt‰ se, ett‰ h‰nell‰ oli yll‰‰n tuo vihre‰ sotisopa, joka oli tuottanut h‰nelle niin paljon ivanaurua. H‰n mˆikin sen er‰‰lle kohtaamallensa kauppiaalle halvasta hinnasta ja sai t‰lt‰ sijaan takin ja korkean lakin. T‰ss‰ asussa h‰n vaelsi pitkin Eufratin rantaa, t‰ynn‰ ep‰toivoa ja syytt‰en syd‰mess‰‰n kaitselmusta, joka alati vainosi h‰nt‰.
XX
Erakko
Matkallaan h‰n kohtasi vanhan erakon, jonka valkea ja kunnianarvoisa parta ulottui vyˆt‰isille asti. K‰dess‰ h‰nell‰ oli kirja, jota h‰n tarkkaavasti luki. Zadig pys‰htyi ja kumarsi h‰nelle syv‰‰n. Erakko tervehti h‰nt‰ niin ylevin ja lempein elein, ett‰ Zadigia halutti keskustella h‰nen kanssaan. H‰n kysyi h‰nelt‰, mit‰ kirjaa h‰n luki.
"Kohtalon kirjaa",[40] sanoi erakko. "Tahdotko tutustua siihen?"
H‰n antoi kirjan Zadigin k‰siin, mutta vaikka t‰m‰ taisikin useita kieli‰, ei h‰n voinut saada siit‰ selville yht‰‰n ainoaa kirjainta.
"Sin‰ n‰yt‰t kovin huolestuneelta", sanoi h‰nelle tuo hyv‰ vanhus.
"Ah, onpa minulla siihen tarpeeksi syyt‰", virkkoi Zadig.
"Jos sallit minun seurata mukanasi", sanoi vanhus, "niin kenties voin olla sinulle hyˆdyksi. Olen jo ennenkin vuodattanut lohdutuksen tunteita onnettomien sieluun."