Part 7

Zadig tunsi syv‰‰ kunnioitusta erakon kasvojen ilmett‰, partaa ja kirjaa kohtaan. Keskustelun jatkuessa h‰n huomasi, ett‰ erakolla oli kaikesta tavattoman syv‰llinen tieto ja selvyys. H‰n puhui sallimuksesta, oikeudesta, siveellisyydest‰, korkeimmasta hyv‰st‰, inhimillisest‰ heikkoudesta, hyveist‰ ja paheista niin el‰v‰ll‰ ja sattuvalla kaunopuheisuudella, ett‰ Zadig tunsi vastustamattoman tenhon kahlehtivan itse‰ns‰ h‰neen. H‰n rukoili hartaasti erakkoa pysym‰‰n h‰nen seurassaan, kunnes enn‰tt‰isiv‰t palata Babyloniin.

"Pyyd‰n sinulta samaa suosionosotusta", sanoi vanhus h‰nelle. "Vanno minulle Ormuzdin nimess‰, ettet eroa minusta muutamaan p‰iv‰‰n, mit‰ hyv‰ns‰ min‰ teenkin."

Zadig vannoi, ja he vaelsivat yhdess‰ edelleen.

Iltasella molemmat matkamiehet saapuivat er‰‰n komean linnan luo. Erakko pyysi vieraanvaraisuutta itselleen ja nuorelle seuralaiselleen. Ovenvartija, jota olisi voinut luulla suureksi herraksi, vei heid‰t halveksuvan armollisesti sis‰lle. Heid‰t esitettiin korkea-arvoiselle palvelijalle, joka n‰ytteli heille is‰nn‰n loistavat huoneet. Heid‰t sijoitettiin h‰nen pˆyt‰ns‰ alip‰‰h‰n, linnanherran suvaitsematta luoda heihin silm‰yst‰k‰‰n; kuitenkin heit‰ palveltiin kuten muitakin herkullisesti ja ylellisesti, viel‰p‰ lopuksi ojennettiin heille pesuvett‰ kultaisessa, smaragdeilla ja rubiineilla koristellussa maljassa. Sitten heid‰t vietiin nukkumaan kauniiseen huoneeseen, ja seuraavana aamuna palvelija toi kummallekin heist‰ kultarahan, jonka j‰lkeen he saivat menn‰.

"Linnan is‰nt‰ n‰ytt‰‰ olevan ylev‰mielinen, joskin hieman ylpe‰ mies", sanoi Zadig tiell‰. "H‰n harjoittaa vieraanvaraisuutta jalolla tavalla."

N‰in sanoessaan h‰n huomasi, ett‰ erakon vyˆst‰ riippuva perin laaja taskun tapainen n‰ytti kovin pingottuneelta ja pullistuneelta, ja h‰n n‰kikin siell‰ tuon jalokivill‰ koristellun kultamaljan, jonka erakko oli varastanut. Aluksi h‰n ei rohjennut mainita siit‰ mit‰‰n, mutta oli kuitenkin per‰ti ‰llistynyt.

Keskip‰iv‰ll‰ erakko pys‰htyi er‰‰n sangen pienen talon ovelle, jossa asui muudan rikas saituri. H‰n pyysi vieraanvaraisuutta muutamiksi tunneiksi. Vanha, huonosti puettu palvelija otti h‰net vastaan ynsein ilmein ja vei erakon ja Zadigin talliin, jossa heille tarjottiin muutamia m‰d‰ntyneit‰ oliiveja, huonoa leip‰‰ ja pahentunutta olutta. Erakko joi ja sˆi yht‰ tyytyv‰isin ilmein kuin edellisen‰kin p‰iv‰n‰. Sitten h‰n k‰‰ntyi tuon vanhan palvelijan puoleen, joka piti heit‰ silm‰ll‰ n‰hd‰kseen, varastaisivatko he jotakin; h‰n antoi h‰nelle nuo kaksi kultarahaa, jotka oli aamusella saanut, ja kiitti h‰nt‰ h‰nen avuliaisuudestaan.

"Pyyd‰n sinua", lis‰si h‰n, "esitt‰m‰‰n minut herrallesi."

ƒllistyneen‰ johti palvelija molemmat sis‰‰n.. "Jalo herra", sanoi erakko, "kaikesta siit‰ hyvyydest‰, jota olet meille osoittanut, voin ainoastaan lausua nˆyrimm‰t kiitokseni. Suvaitse kuitenkin ottaa vastaan t‰m‰ kultamalja heikkona kiitollisuuteni ilmaisuna."

Saituri oli v‰h‰ll‰ kaatua sel‰lleen. Erakko ei suonut h‰nelle aikaa tointua h‰mm‰styksest‰‰n, vaan poistui mahdollisimman nopeasti nuoren matkatoverinsa kanssa.

"Arvoisa is‰", sanoi Zadig, "mit‰ t‰m‰ kaikki oikeastaan merkitsee? Te ette n‰y miss‰‰n suhteessa olevan muiden ihmisten kaltainen. Te varastatte jalokivill‰ koristetun kultamaljan silt‰ herralta, joka otti teid‰t loistavasti vastaan, ja annatte sen saiturille, joka kohtelee teit‰ arvottomasti."

"Poikani", vastasi vanhus, "tuo komea herra, joka kestitsee vieraita pelk‰st‰ turhamaisuudesta, jotta he ihailisivat h‰nen rikkauksiaan, tulee varmasti viisaammaksi; saituri taas oppii harjoittamaan vieraanvaraisuutta. ƒl‰ h‰mm‰sty mist‰‰n, vaan seuraa minua."

Zadig ei viel‰ ollut selvill‰ siit‰, oliko h‰n tekemisiss‰ kaikista ihmisist‰ hulluimman vai viisaimman kanssa; mutta erakko puhui sellaisella ylemmyydell‰, ett‰ Zadig, jota muutoinkin sitoi valansa, ei voinut pid‰tty‰ seuraamasta h‰nt‰.

Iltasella he saapuivat er‰‰seen siev‰sti rakennettuun, joskin yksinkertaiseen taloon, jossa mik‰‰n ei osoittanut enemm‰n tuhlausta kuin saituruuttakaan. Sen is‰nt‰n‰ oli maailmasta pois vet‰ytynyt filosofi, joka rauhassaan harrasti vain viisautta ja hyvett‰ eik‰ kuitenkaan tuntenut ik‰vystymist‰. H‰nt‰ oli haluttanut rakentaa itselleen t‰m‰ tyyssija, jossa h‰n otti vieraita vastaan hienosti ja kohteliaasti, mutta ilman mit‰‰n kerskailua. H‰n tuli itse matkamiehi‰ vastaan ja vei heid‰t ensiksi mukavaan huoneeseen lev‰ht‰m‰‰n. V‰h‰n ajan kuluttua h‰n tuli kutsumaan heid‰t maukkaalle ja hyvin laitetulle aterialle, jonka aikana h‰n hienotunteisesti lausui mielipiteens‰ Babylonin ‰skeisist‰ vallankumouksista. H‰n n‰ytti vilpittˆm‰sti kiintyneen kuningattareen ja toivoi, ett‰ Zadig olisi esiintynyt kilparadalla kruunua tavoittelemassa.

"Mutta ihmiset eiv‰t ansaitsekaan Zadigin kaltaista kuningasta", lis‰si h‰n.

Zadig punastui ja tunsi tuskiensa kasvavan kaksinkertaisiksi. Keskustelussa oltiin yksimielisi‰ siit‰, ett‰ maailmassa eiv‰t asiat aina k‰y viisainten mielen mukaan. Erakko v‰itti kumminkin, ettei tunneta kaitselmuksen teit‰ ja ett‰ ihmiset tekev‰t v‰‰rin tuomitessaan kokonaisuutta, josta he n‰kev‰t vain pienimm‰n osan.

Puheltiin intohimoista.

"Ah, kuinka tuhoisia ne ovat!" sanoi Zadig.

"Ne ovat tuulia, jotka pullistavat laivan purjeita", vastasi erakko. "Ne upottavat sen joskus, mutta ilman niit‰ se ei voisi purjehtia. Sappi tekee kiukkuiseksi ja sairaaksi, mutta ilman sappea ei ihminen voisi el‰‰. Kaikki t‰‰ll‰ alhaalla on vaarallista, mutta kaikki on samalla tarpeellista."

Puheltiin mielihyv‰st‰, ja erakko todisteli, ett‰ se on jumalallinen lahja.

"Sill‰", sanoi h‰n, "ihminen ei voi itselleen antaa enemm‰n tunteita kuin ajatuksiakaan; h‰n ottaa vastaan kaikki; tuska ja riemu tulevat h‰nelle muualta, kuten koko h‰nen olemuksensa."

Zadig ihmetteli, kuinka mies, joka oli menetellyt niin omituisesti, voi puhella niin j‰rkev‰sti. Vihdoin is‰nt‰, tuon yht‰ opettavaisen kuin miellytt‰v‰n keskustelun per‰st‰, vei molemmat vieraansa heid‰n huoneeseensa, kiitt‰en samalla taivasta siit‰, ett‰ se oli l‰hett‰nyt h‰nen luokseen kaksi niin viisasta ja jaloa ihmist‰. H‰n tarjosi heille rahaa niin luontevalla ja hienolla tavalla, ettei se mitenk‰‰n voinut loukata. Erakko kielt‰ytyi ja sanoi, ett‰ heid‰n t‰ytyi j‰tt‰‰ hyv‰stit, koska he aikovat jatkaa matkaansa Babyloniin ennen p‰iv‰n koittoa. Ero oli syd‰mellinen; varsinkin Zadig tunsi syv‰‰ kunnioitusta ja kiintymyst‰ niin rakastettavaa miest‰ kohtaan.

Kun erakko ja h‰n olivat j‰‰neet kahden huoneeseensa, puhelivat he viel‰ kauan ylist‰v‰sti is‰nn‰st‰‰n. P‰iv‰n koittaessa vanhus her‰tti toverinsa sanoen:

"On aika l‰hte‰; mutta tahdon sit‰ ennen, kaikkien viel‰ nukkuessa, j‰tt‰‰ t‰lle miehelle todistuksen kunnioituksestani ja myˆt‰tunnostani."

N‰in sanoen h‰n otti tulisoihdun ja pisti talon palamaan. Kauhistuneena alkoi Zadig huutaa ja tahtoi est‰‰ h‰nt‰ niin hirve‰st‰ teosta. Mutta yliluonnollisin voimin veti erakko h‰net mukaansa. Talo oli syttynyt tuleen, ja erakko, joka oli toverinsa kera ehtinyt jo verrattain kauaksi, katseli sen palamista vallan rauhallisesti.

"Jumalan kiitos!" h‰n sanoi. "Kohta on rakkaan is‰nt‰mme talo tuhkana perustuksesta harjahirteen saakka. Onnellinen mies h‰n on!"

N‰m‰ sanat kuullessaan Zadigin olisi tehnyt mieli yht'aikaa r‰j‰ht‰‰ nauramaan, lausua herjaavia sanoja tuolle arvoisalle is‰lle, pieks‰‰ h‰nt‰ ja paeta tiehens‰. Kuitenkaan h‰n ei tehnyt mit‰‰n kaikesta t‰st‰, vaan vastoin tahtoaankin, erakon ylivoimaisen mahdin edelleen kahlehtimana, seurasi t‰t‰ viimeiseen majapaikkaan.

Sen em‰nt‰n‰ oli er‰s hyv‰syd‰minen ja sive‰ leskivaimo, jolla oli luonaan nelitoista-vuotias, sangen miellytt‰v‰ veljenpoika, h‰nen ainoa toivonsa. H‰n kestitsi vieraitaan niin hyvin kuin suinkin voi. Seuraavana aamuna h‰n k‰ski veljenpoikansa saattamaan matkamiehi‰ er‰‰lle sillalle saakka, joka, ‰skett‰in s‰rkyneen‰, oli vaarallinen kulkea. Nuorukainen kiiruhti toimeliaana heid‰n edell‰‰n. Heid‰n saavuttuaan sillalle lausui erakko pojalle:

"Tule l‰hemm‰ksi, jotta voisin osoittaa kiitollisuuttani t‰dillesi."

N‰in sanoen h‰n tarttui poikaa hiuksiin ja tyˆnsi h‰net jokeen. Poika syˆksyi alas, n‰ytt‰ytyi hetkisen veden pinnalla ja katosi sitten virran pyˆrteisiin.

"Voi sinua, hirviˆ, voi sinua, kauhistuttava konna!" huudahti Zadig.

"Sin‰ lupasit minulle enemm‰n k‰rsiv‰llisyytt‰", keskeytti erakko. "Tied‰ siis, ett‰ sen talon raunioiden alta, jonka kaitselmus muutti tuhkal‰j‰ksi, sen omistaja on lˆyt‰nyt suunnattoman aarteen. Tied‰ myˆs, ett‰ tuo poika, jonka kaitselmus on hukuttanut, olisi vuoden per‰st‰ murhannut t‰tins‰ ja kahden vuoden per‰st‰ sinut."

"Kuka on sinulle sen sanonut, raakalainen?" huudahti Zadig. "Ja vaikkapa olisitkin lukenut kohtalonkirjastasi niin tapahtuvan, niin onko sinulle luvallista hukuttaa lapsi, joka ei sinulle ole tehnyt mit‰‰n pahaa?"

Viel‰ n‰in puhuessaan babylonilainen huomasi, ettei vanhuksella en‰‰ ollutkaan partaa, vaan ett‰ h‰nen kasvonsa olivat aivan nuortuneet. H‰nen erakkopukunsa katosi pois; nelj‰ kaunista siipe‰ peitti h‰nen majesteetillisen, valoa s‰teilev‰n ruumiinsa.

"Oi taivaan l‰hettil‰s, jumalallinen enkeli!" huudahti Zadig heitt‰ytyen maahan. "Oletko siis astunut alas empyreumista,[41] opettamaan heikolle kuolevaiselle, kuinka h‰nen on alistuttava taivaan ikuisiin m‰‰r‰yksiin?"

"Ihmiset", virkkoi enkeli Jesrad, "tuomitsevat kaikkea, tiet‰m‰tt‰ mit‰‰n. Sin‰ sent‰‰n olit kaikista ihmisist‰ se, joka ansaitsit enimmin valaistusta."

Zadig pyysi h‰nelt‰ lupaa puhua, sanoen:

"Min‰ ep‰ilen omaa itse‰ni, mutta rohkenenko pyyt‰‰ sinua valaisemaan er‰st‰ ep‰ilyst‰ni? Eikˆ olisi ollut parempi parantaa t‰m‰ lapsi, tehd‰ h‰nest‰ kunnollinen ihminen, kuin hukuttaa h‰net?"

Jesrad vastasi:

"Jos h‰nest‰ olisi tullut kelpo mies ja jos h‰n olisi saanut el‰‰, niin olisi h‰nen kohtalonsa ollut, sek‰ h‰nen itsens‰ ett‰ sen naisen, jonka h‰n olisi nainut, ynn‰ sen pojan, jonka t‰m‰ olisi h‰nelle synnytt‰nyt, joutua salamurhan uhriksi."

"Mutta miksi?" sanoi Zadig. "Onko sitten v‰ltt‰m‰tˆnt‰, ett‰ ollenkaan on rikoksia ja onnettomuutta ja ett‰ onnettomuudet kohtaavat juuri hyvi‰ ihmisi‰?"

"Ilkiˆt", sanoi Jesrad, "ovat aina onnettomia. He ovat koettelemukseksi niille muutamille oikeamielisille, jotka el‰v‰t hajallaan maan p‰‰ll‰, eik‰ ole olemassa mit‰‰n pahaa, josta ei syntyisi jotakin hyv‰‰."

"Mutta", sanoi Zadig, "jos olisikin olemassa ainoastaan hyv‰‰ eik‰ ollenkaan pahaa?"

"Silloin", vastasi Jesrad, "t‰m‰ maa olisi aivan toinen; tapausten sarja olisi viisauden toisin j‰rjest‰m‰, mutta t‰m‰ j‰rjestys, joka silloin olisi t‰ydellinen, ei voi esiinty‰ muualla kuin Korkeimman Olennon ikuisilla asuinsijoilla, joita paha ei voi l‰hesty‰. H‰n on luonut miljoonittain maailmoja, joista yksik‰‰n ei ole toisensa kaltainen. T‰m‰ suunnaton erilaisuus on h‰nen suunnattoman valtansa tunnusmerkki. Ei ole olemassa kahta puunlehte‰ maan p‰‰ll‰ eik‰ kahta palloa taivaan ‰‰rettˆmiss‰ avaruuksissa, jotka olisivat samankaltaisia; ja kaikella sill‰, mit‰ n‰et t‰ll‰ pienell‰ atomilla, jolla olet syntynyt, t‰ytyy olla m‰‰r‰tty paikkansa ja aikansa h‰nen muuttumattomien lakiensa mukaisesti, joka itseens‰ sis‰lt‰‰ kaiken. Ihmiset ajattelevat, ett‰ se lapsi, joka ‰sken hukkui, putosi sattumalta veteen, ja ett‰ samanlainen sattuma poltti tuon talon poroksi; mutta ei ole olemassa mit‰‰n sattumaa. Kaikki on joko koettelemusta tai rangaistusta tai palkintoa tai huolenpitoa. Muisteleppa tuota kalastajaa, joka luuli olevansa maailman onnettomin ihminen. Ormuzd l‰hetti sinut muuttamaan h‰nen kohtaloaan. Heikko kuolevainen, lakkaa v‰ittelem‰st‰ sit‰ vastaan, jota sinun tulee nˆyr‰sti kunnioittaa!"

"Mutta", virkkoi Zadig...

H‰nen sanoessaan "mutta" enkeli jo suuntasi lentonsa kymmenett‰ taivaanpiiri‰ kohti. Zadig rukoili polvillaan kaitselmusta ja alistui sen valtaan. Ilmojen korkeudesta huusi enkeli h‰nelle: "Mene Babyloniin!"

XXI

Arvoitukset

Aivan poissa suunniltaan ja ik‰‰nkuin ukkonen olisi iskenyt h‰nen viereens‰ Zadig umpim‰hk‰‰n jatkoi matkaansa. H‰n saapui Babyloniin samana p‰iv‰n‰, jolloin ne, jotka olivat taistelleet kilparadalla, jo olivat kokoontuneet palatsin suureen eteiseen selvitt‰m‰‰n ylimaagin heille asettamia arvoituksia ja vastaamaan h‰nen kysymyksiins‰. Kaikki ritarit, paitsi vihre‰-asuinen, olivat saapuneet.

Zadigin n‰ytt‰ytyess‰ kaupungin kaduilla alkoi kansa heti kokoontua h‰nen ymp‰rilleen. Kaikkien silm‰t tahtoivat kyll‰stym‰tt‰ n‰hd‰ h‰nt‰, kaikkien suut h‰nt‰ siunata, kaikkien syd‰met toivoa h‰nt‰ hallitsijaksi. Kateellinen n‰ki h‰nen kulkevan ohi ja k‰‰ntyi kauhistuneena poisp‰in. Kansa kantoi h‰net kokouspaikkaan saakka.

Kuningatar, jolle h‰nen tulonsa ilmoitettiin, joutui ankaran pelon ja hartaan toivon ristiriitaan. Levottomuus kalvoi h‰nen mielt‰ns‰. H‰n ei voinut ymm‰rt‰‰, miksi Zadig oli aseeton ja miksi Itobad kantoi valkoista sotisopaa. Sekava sorina nousi Zadigin ilmestyess‰; oltiin h‰mm‰styneit‰ ja ihastuneita, kun n‰htiin h‰net j‰lleen. Mutta p‰‰sy kokoukseen oli myˆnnetty vain niille ritareille, jotka olivat taistelleet.

"Olen taistellut kuten muutkin", sanoi Zadig, "mutta toinen kantaa t‰‰ll‰ minun varuksiani. Ja odottaessani kunniaa saada todistaa sen, pyyd‰n lupaa p‰‰st‰ selvitt‰m‰‰n arvoituksia."

Asiasta ‰‰nestettiin, ja h‰nen rehellisyytens‰ maine oli viel‰kin niin juurtunut kaikkien mieleen, ettei luvan antaminen aiheuttanut mit‰‰n ep‰rˆinti‰.

Ylimaagi esitti nyt seuraavan kysymyksen: "Mik‰ on maailman kaikista asioista pisin ja lyhyin, nopein ja hitain, helpoin jakaa ja samalla ulottuvaisin, enimmin laiminlyˆty ja enimmin kaivattu, jota ilman ei mit‰‰n voi tapahtua, joka nielee kaiken pienen ja el‰vˆitt‰‰ kaiken suuren?"

Itobadin vuoro oli ensinn‰ puhua. H‰n vastasi, ettei h‰nenlaisensa mies ymm‰rt‰nyt arvoituksia ja ett‰ h‰nelle oli kylliksi, kun oli voittanut vankoin peitsenpistoin. Muutamat sanoivat arvoituksen merkitsev‰n onnea, toiset valoa. Zadig yksin sanoi sen merkitsev‰n aikaa.

"Mik‰‰n ei ole pitempi", lis‰si h‰n, "sill‰ aika on ikuisuuden mitta; mik‰‰n ei ole lyhyempi, sill‰ sit‰ puuttuu meilt‰ kaikissa aikomuksissamme. Mik‰‰n ei ole pitk‰llisempi odottavalle; mik‰‰n ei ole nopeampi nauttijalle. Se ulottuu ‰‰rettˆmiin saakka suuressa; se jakautuu ‰‰rettˆmiin saakka pieness‰. Kaikki ihmiset laiminlyˆv‰t sen; kaikki surevat sen kadottamista. Mit‰‰n ei tapahdu ilman sit‰. Se painaa unhotukseen kaiken sen mik‰ on arvotonta j‰lkimaailmalle, ja se tekee suuret asiat kuolemattomiksi."

Kokous hyv‰ksyi Zadigin selityksen.

Toinen kysymys kuului: "Mik‰ on se asia, joka saadaan, siit‰ kiitt‰m‰tt‰; josta nautitaan, tiet‰m‰tt‰ kuinka; joka annetaan toisille, tiet‰m‰tt‰ miten se tapahtuu; ja joka kadotetaan, sit‰ huomaamatta?"

Jokainen sanoi mit‰ osasi; ainoastaan Zadig arvasi, ett‰ se oli el‰m‰.

Yht‰ helposti h‰n selvitti kaikki muutkin arvoitukset. Itobad tosin v‰itti joka kerta, ettei mik‰‰n ollut helpompaa ja ett‰ h‰n olisi suoriutunut niist‰ aivan yht‰ hyvin, jos olisi viitsinyt vaivata itse‰‰n. Esitettiin kysymyksi‰, jotka koskivat oikeutta, korkeinta hyv‰‰, hallitsemisen taitoa, ja Zadigin vastaukset katsottiin kaikista perusteellisimmiksi.

"On suuri vahinko", sanottiin, "ett‰ niin etev‰ henki sijaitsee niin huonossa ritarissa."

"Korkea-arvoiset herrat", sanoi Zadig, "minulla oli kunnia voittaa myˆs kilpataistelussa; juuri minulle kuuluu valkoinen sotisopa. Herra Itobad vei sen minulta nukkuessani. H‰n n‰ht‰v‰sti luuli, ett‰ se sopii h‰nelle paremmin kuin vihre‰. Olen valmis todistamaan nyt h‰nelle teid‰n n‰hden t‰ss‰ puvussa ja t‰ll‰ miekalla koko tuota kaunista valkoista asua vastaan, jonka h‰n on minulta ryˆst‰nyt, ett‰ juuri minulla on ollut kunnia voittaa uljas Otam-prinssi."

Itobad hyv‰ksyi taisteluhaasteen mit‰ suurimmalla itseluottamuksella. Ollen kyp‰rˆity, haarniskoitu ja suojustettu h‰n ei v‰h‰‰k‰‰n ep‰illyt helposti suoriutuvansa tuosta yˆmyssyyn ja yˆnuttuun puetusta vastustajasta. Zadig veti miekkansa tervehtien sill‰ kuningatarta, joka katseli h‰nt‰ ilon ja pelon vallassa. Itobad veti myˆs omansa tervehtim‰tt‰ ket‰‰n; h‰n l‰hestyi Zadigia kuin mies, jolla ei ole mit‰‰n pel‰tt‰v‰‰; h‰n oli valmis halkaisemaan h‰nelt‰ p‰‰n. Zadig v‰isti iskun tavaten oman miekkansa tyvell‰ vastustajan miekan k‰rkeen siten ett‰ Itobadin miekka katkesi. Nyt Zadig tarttui kiinni vihollisensa ruhoon, kaatoi h‰net maahan ja asetti miekkansa k‰rjen h‰nen kurkullensa sanoen:

"Luovuta varuksesi tai tapan sinut!"

Itobad, j‰lleen ‰llistyksiss‰‰n siit‰, ett‰ kova onni kolhi h‰nen kaltaistansa miest‰, ei vastustellut, ja niinp‰ Zadig rauhallisesti riisui h‰nelt‰ komean kyp‰r‰n, loistavan haarniskan, kauniit k‰sivarsisuojukset ja v‰lkkyv‰t s‰‰rivarukset, pukeutui itse niihin ja kiiruhti t‰ss‰ asussa polvistumaan Astarten jalkoihin.

Kador todisti helposti, ett‰ asu kuului Zadigille. H‰net tunnustettiin yksimielisesti kuninkaaksi, varsinkin Astarten puolelta, joka nyt, niin monien vastoink‰ymisten j‰lkeen, sai nauttia riemua, n‰hd‰ kuinka h‰nen rakastettunsa koko maailman silmiss‰ oli arvokas olemaan h‰nen puolisonsa.

Itobad vet‰ytyi taloonsa, antaen puhutella itse‰‰n "armolliseksi herraksi."

Zadig tuli kuninkaaksi ja oli onnellinen. H‰nen mieless‰‰n v‰ikkyiv‰t edelleen enkeli Jesradin sanat. Viel‰p‰ h‰n muisteli hiekkajyv‰st‰kin, joka muuttui timantiksi. H‰n ja kuningatar kunnioittivat kaitselmusta.

Zadig salli kauniin ja oikullisen Missufin juosta tiehens‰. Rosvop‰‰llikkˆ Arbogadin h‰n kutsutti luoksensa ja antoi h‰nelle kunniakkaan toimen sotajoukossa, luvaten korottaa h‰net aivan ensimm‰isille arvosijoille, jos h‰n k‰ytt‰ytyisi kunnon sotilaan tavoin, mutta hirt‰tt‰‰ h‰net, jos h‰n j‰lleen ryhtyisi rosvon ammattiin.

Setok kutsuttiin kauniin Almonansa kanssa Arabiasta Babylonin kaupan johtajaksi. Kador sai osakseen virka-arvoja ja rakkautta palvelustensa mukaan. H‰n oli kuninkaan yst‰v‰, ja Zadig olikin silloin ainoa hallitsija maailmassa, jolla oli yst‰v‰. Pikku mykk‰‰ ei myˆsk‰‰n unohdettu; kalastaja sai kauniin talon; Orkan tuomittiin maksamaan h‰nelle suuri rahasumma ja antamaan h‰nen vaimonsa takaisin. Mutta kalastaja oli viisastunut ja otti vain rahat.

Kaunis Semira oli aivan lohduton sen vuoksi, ett‰ oli luullut Zadigin tulevan silm‰puoleksi, ja Azora suri lakkaamatta sit‰, ett‰ oli tahtonut leikata h‰nelt‰ nen‰n. Zadig lievensi h‰nen tuskiansa lahjoilla. -- Kateellinen kuoli raivosta ja h‰pe‰st‰.

Valtakunta nautti rauhaa, kunniaa ja ylt‰kyll‰isyytt‰. Se oli maailman ihaninta aikaa. Oikeus ja rakkaus hallitsivat kaikkialla. Kaikki ylistiv‰t Zadigia, ja Zadig ylisti taivasta.

VIITESELITYKSET:

[1] T‰m‰ pila oli 1748-vuoden Zadig-painoksessa.

[2] Sulttaanitar Sheraa tarkoittaa luultavasti Voltairen hyv‰‰ yst‰v‰t‰rt‰, markiisitar Emilie du Chateletia, jolle Voltaire tavallisesti omisti teoksiansa.

[3] Hedshran vuosi 837 on kristillisess‰ ajanlaskussa vuosi 1459.

[4] Dervish, muhamettilainen munkki.

[5] Ulugh-Bek, Timur Lenkin j‰lkel‰inen, oli tunnettu oppineisuudestaan, varsinkin matematiikan ja t‰htitieteen alalla; kuoli 1449.

[6] Aleksanteri Suuri, jonka luo vanhain kertomusten mukaan saapui amatsoonien kuningatar Thalestris, muka synnytt‰‰kseen h‰nelle tarpeeksi arvokkaan perillisen.

[7] Kuningas Salomo, jonka luo saapui Arabiasta rikkaan Saban kuningatar (I. Kuningasten kirja, 10. luku; 2. Aikakirja, 9. luku). Salomo on Suleimanin nimell‰ sangen tunnettu it‰maiden tarinoissa, jopa niiden p‰‰henkilˆit‰.

[8] Zoroaster eli Zarathustra, tarunomainen uskonnonperustaja Persiassa, noin 600 vuotta ennen Kristusta. H‰nen oppinsa on koottu "Zend-Avesta" nimiseen kirjaan. Zoroasterin uskolaisia nimitet‰‰n usein "parseiksi." Heit‰ on viel‰kin Etu-Intiassa.

[9] Persialaiset papit, tiet‰j‰t.

[10] Siihen aikaan eli Babylonissa Arnou-niminen mies (Arnou oli todellisuudessa er‰s Voltairen aikuinen pariisilainen apteekkari, jota valistusfilosofi tahtoi letkauttaa ( Suom. )), joka sanomalehdiss‰ kehuskeli parantavansa ja est‰v‰ns‰ kaikki halvauskohtaukset kaulaan ripustetun pussin avulla. -- Voltairen huomautus .

[11] Viittaus Swiftin "Gulliverin matkoihin", joiden III osassa er‰‰t "Laputa-maan" oppineet vaivaavat p‰‰t‰ns‰ moisilla asioilla.

[12] Desterham, oppineiden ylimaagien neuvosto. Viittaus Pariisin oikeusparlamentin ja Sorbonne-yliopiston tuomioihin. -- Solmupiiska ja Siperia on taas viittaus Ven‰j‰n oloihin.

[13] Ormuzd eli Ahuramazda, valon ja hyv‰n jumala, korkein jumala Zoroasterin opissa.

[14] "Kuningasten kuningas", Persian kuninkaan arvonimi.

[15] T‰m‰ huomiokyvyn todistus n‰kyy olevan mukailtu "1001 yˆn" tarinoista.

[16] Viitannee er‰‰seen Mooseksen ruokas‰‰dˆsten kieltoon ( Leviticus -kirja, XI).

[17] V‰‰nnˆs nimest‰ Boyer, jonka kantaja, er‰s theatiinimunkki ja ylh‰isˆn rippi-is‰, oli intohimoinen Voltairen vihamies, lahjaton ja kyvytˆn, mutta kaikenlaisia takateit‰ ja vehkeilyj‰ hyv‰kseen k‰ytt‰en kohonnut piispaksi, perintˆruhtinaan opettajaksi ja vihdoin ministeriksi.

[18] Viittaus Mooseksen lakis‰‰dˆksiin.

[19] Viittaus Vergiliuksen Aeneidiin , III, 225 ja seur. Harpyijat olivat inhoittavia tarulintuja.

[20] Ministerist‰, hallitusneuvosto it‰mailla.

[21] Ministeri.

[22] Voltaire tekee t‰ss‰ pilaa saksalaisen Leibnizin filosofiasta, jossa monadi-oppi ja prestabilinen harmonia (edelt‰p‰in m‰‰r‰tty sopusointu) ovat p‰‰asioita.

[23] Sadder-kirja ("sadan portin" kirja), ote Zoroasterin pyhist‰ kirjoista, laadittu uuspersian kielell‰ 15. vuosisadalla parsien tarpeeksi. Sis‰lt‰‰ uskonnons‰‰ntˆj‰ ja el‰m‰nohjeita.

[24] Zoroasterin uskonnon p‰‰jumalia, auringon henki, luonnon suojelija, sodan jumala.

[25] Viittaus psalmiin 114, 4.

[26] Viittaus erin‰isiin raamatunkohtiin.

[27] Voltaire t‰ss‰ n‰ht‰v‰sti ivaa joutavia uskonnollisia riitaisuuksia, kenties oman aikansa jansenistien ja molinistien kiistaa armosta, saaden vaikutuksia Swiftin satiirista.

[28] Etel‰isen taivaan suurimpia t‰hti‰, Argo-laivan t‰htikuviossa. Samanniminen kaupunki muinaisessa Egyptiss‰, l‰hell‰ Aleksandriaa.

[29] Leskivaimojen polttaminen, joka ei oikeastaan ole ollut pakollinen, on Intiassa ollut tapana sangen myˆh‰isiin aikoihin saakka. Lienee nyky‰‰n jo miltei kokonaan h‰vi‰m‰ss‰.

[30] Muinaiset egyptil‰iset lienev‰t k‰ytt‰neet sukulaistensa muumioita rahalainojensa pantteina. Siit‰ mainitsevat sek‰ Lukianos ett‰ Herodotos.

[31] Viittaus muinais-intialaiseen sielunvaellusoppiin.

[32] Muinaisten egyptil‰isten p‰‰jumaluuksia oli musta Apis-h‰rk‰.

[33] Intiassa vallitsevan Brahma-uskonnon p‰‰jumala, luoja, taiteiden ja tieteiden keksij‰, maailmansielu.

[34] Kala-jumala kuului muinaisten kaldealaisten vanhimpiin jumaliin; oli muka heid‰n sivistyksens‰ perustaja,

[35] Kiinalaisia sanoja, joista Li uskonnollisessa suhteessa merkitsee alkuvaloa, alkuj‰rke‰, maailmanhenke‰, Tien taas taivasta. Molemmat samalla merkitsev‰t korkeinta jumaluutta.

[36] Viittaus Salomon Korkeaan Veisuun, VII, 4.

[37] Er‰s toisen suuruusluokan t‰hti‰ Pegasus-sikerm‰ss‰; samoin er‰s kolmannen suuruusluokan t‰hti‰ Vesimiehen sikerm‰ss‰. -- Arabialaiset laskevat yˆn tunnit erin‰isten t‰htien nousun mukaan.

[38] Algenib-t‰hti‰ on samoin kuin Sheat-t‰hti‰kin kaksi, toinen Pegasus-, toinen Perseus-sikerm‰ss‰. T‰ss‰ tarkoitettaneen Pegasus-sikerm‰n t‰hte‰.

[39] Ceylonin saaren keskiaikainen nimi arabialaisissa ja persialaisissa saduissa.

[40] Islamin opissa usein mainittu Allahin j‰rkkym‰ttˆmien p‰‰tˆsten kirja, jonka Allah oli luonut kaikkein ensimm‰iseksi, jo ennen taivasta ja maata.

[41] Empyreum, "tulitaivas", ylin taivas, valon koti, paratiisi.