Part 4

Illan tultua Zadig sytytti suuren joukon kynttilˆit‰ siihen telttaan, jossa h‰nen tuli illastaa Setokin kanssa. Kun t‰m‰ saapui, niin h‰n heitt‰ytyi polvilleen noiden sytytettyjen vahakynttil‰in eteen ja lausui niille:

"Ikuiset, loistavat valot, olkaa minulle aina suosiollisia!"

N‰in sanottuaan h‰n istuutui pˆyt‰‰n katsomattakaan Setokiin. "Mit‰ sin‰ nyt teet?" kysyi Setok kummissaan. "Teen samoin kuin sin‰kin", vastasi Zadig. "Min‰ palvon n‰it‰ kynttilˆit‰ ja laiminlyˆn niiden herran ja omani."

Setok ymm‰rsi t‰h‰n vertaukseen k‰tketyn syv‰n ajatuksen. H‰nen orjansa viisaus tunki h‰nen sieluunsa; h‰n lakkasi suitsuttamasta luontokappaleille ja rupesi palvomaan sit‰ Ikuista, joka on ne luonut.

Siihen aikaan vallitsi Arabiassa er‰s alkujaan skyyttien maasta per‰isin oleva hirve‰ tapa, joka bramiinien vaikutuksesta oli pesiytynyt Intiaankin ja uhkasi vallata kaikki It‰maat. Kun aviomies oli kuollut ja h‰nen rakas vaimonsa tahtoi p‰‰st‰ pyhimyksen arvoon, niin h‰n julkisesti poltatti itsens‰ miehens‰ ruumiin kanssa.[29] T‰m‰ toimitus, jonka nimen‰ oli "leskenrovio", oli hyvin juhlallinen tilaisuus: se heimo, jossa oli suurin luku itsens‰ polttaneita leski‰, oli kaikkein arvokkain.

Nyt sattui er‰s Setokin heimoon kuuluva arabialainen kuolemaan, ja h‰nen sangen hurskas leskens‰, nimelt‰ Almona, antoi julkisesti kuuluttaa p‰iv‰n ja hetken, jolloin h‰n aikoi rumpujen p‰ristess‰ ja torvien soidessa syˆksy‰ liekkeihin. Zadig osotti Setokille, kuinka tuo kauhea tapa oli vastoin kaikkea j‰rke‰ ja ihmisyytt‰, kun sallittiin joka p‰iv‰ polttaa nuoria leski‰, jotka voisivat lahjoittaa valtiolle lapsia tai ainakin kasvattaa entisi‰‰n. Sanalla sanoen, h‰n koetti saada Setokin k‰sitt‰m‰‰n, ett‰ noin raaka tapa oli, mik‰li mahdollista, poistettava.

Setok vastasi:

"Jo enemm‰n kuin tuhat vuotta ovat vaimomme olleet oikeutettuja poltattamaan itsens‰. Kukapa meist‰ siis tohtisi kumota lakia, jonka aika on pyhitt‰nyt. Mik‰p‰ onkaan sen kunnioitettavampaa kuin ikivanha tapa, vaikkapa v‰‰r‰kin?"

"J‰rki on kuitenkin vanhempi", vastasi Zadig. "Puhu asiasta heimosi p‰‰llikˆlle, min‰ k‰yn sill'aikaa tuon nuoren lesken pakeilla."

H‰n esitytti itsens‰ leskelle, ja voitettuaan h‰nen suosionsa kehumalla h‰nen kauneuttaan sek‰ valitettuaan h‰nelle, kuinka oli suuri vahinko uhrata niin ihanat sulot liekeille, h‰n edelleen ylisti h‰nen p‰‰tt‰v‰isyytt‰‰n ja rohkeuttaan.

"Te olette kai siis aivan suunnattomasti rakastanut miest‰nne?" sanoi h‰n.

"Min‰kˆ? En v‰h‰‰k‰‰n", vastasi arabiatar. "H‰n oli raaka, mustasukkainen ja siet‰m‰tˆn ihminen; kuitenkin olen lujasti p‰‰tt‰nyt heitt‰yty‰ h‰nen roviolleen."

"Todellakin!" sanoi Zadig. "Lienee siis n‰ht‰v‰sti suloinen nautinto tulla el‰v‰lt‰ poltetuksi?"

"Ah, jo pelkk‰ ajatus siit‰ saattaa vapisemaan", virkkoi nainen. "Mutta muuta neuvoa ei ole. Olen n‰et hurskaan maineessa; kadottaisin varmasti tuon maineen, ja koko maailma pilkkaisi minua, jollen poltattaisi itse‰ni."

Saatuaan naisen tunnustamaan, ett‰ h‰n poltattaisi itsens‰ vain muiden vuoksi ja pelk‰st‰ turhamaisuudesta, Zadig puhui h‰nelle pitk‰lti siihen suuntaan, ett‰ h‰n j‰lleen alkoi hiukan rakastaa el‰m‰‰, viel‰p‰ onnistui her‰tt‰m‰‰n h‰ness‰ rahtusen myˆt‰tuntoa omaakin persoonaansa kohtaan.

"Mit‰p‰ tekisitte", sanoi Zadig leskelle, "jollei turhamaisuus antaa polttaa itsens‰ hallitsisi Teit‰?"

"Ab!" vastasi nainen. "Luulenpa melkein ett‰ pyyt‰isin Teit‰ naimaan minut."

Astarten kuva t‰ytti yh‰ Zadigin sielun siin‰ m‰‰rin, ettei t‰m‰ avomielinen tunnustus voinut h‰nt‰ j‰rkytt‰‰. Sen sijaan h‰n heti l‰hti heimon p‰‰llikkˆjen luo, kertoi heille kuulemansa ja neuvoi heit‰ laatimaan sellaisen lain, jonka mukaan nuori leski ei vast'edes saisi poltattaa itse‰‰n, ennenkuin oli kokonaisen tunnin kahden kesken puhellut nuoren miehen kanssa. Ja t‰m‰n j‰lkeen ei yksik‰‰n nainen Arabiassa ole en‰‰ poltattanut itse‰‰n.

Zadigille yksin oltiin siis kiitollisuuden velassa siit‰, ett‰ h‰n yhten‰ ainoana p‰iv‰n‰ oli h‰vitt‰nyt niin julman tavan, jota oli jatkunut jo useita vuosisatoja. H‰n oli siis Arabian hyv‰ntekij‰.

XII

Illallinen

Setok ei en‰‰ voinut erota t‰st‰ miehest‰, joka oli t‰ynn‰ viisautta. H‰n otti h‰net mukaansa Bassoran suurille markkinoille, miss‰ koko asutun maailman suurimmat kauppamiehet tavallisesti kohtasivat toisensa. Oli todella sangen lohdullista Zadigille n‰hd‰ niin paljon eri seutujen ihmisi‰ kokoontuneina samaan paikkaan. H‰nest‰ tuntui kuin koko ihmiskunta olisi ik‰‰nkuin suuri perhe, joka kokoontui Bassoraan.

Tulonsa j‰lkeisen‰ p‰iv‰n‰ h‰n aterioi samassa pˆyd‰ss‰, miss‰ istui myˆs er‰s egyptil‰inen, muuan Ganges-seudun intialainen, er‰s Kathaymaan asukas, er‰s kreikkalainen ja muuan kelttil‰inen ynn‰ useita muita muukalaisia, jotka lukuisilla Arabian merelle tekemill‰‰n matkoilla olivat siin‰ m‰‰rin oppineet arabiaa, ett‰ voivat ottaa osaa keskusteluun.

Egyptil‰inen n‰ytti kovin vihastuneelta.

"Mik‰ inhoittava maa onkaan t‰m‰ Bassora!" sanoi h‰n. "Minulle kielt‰ydyt‰‰n t‰‰ll‰ lainaamasta tuhannen unssia kultaa maailman parasta vakuutta vastaan."

"Kuinka niin?" kysyi Setok. "Millaista vakuutta t‰‰ll‰ ei ole hyv‰ksytty tuota summaa vastaan?"

"T‰tini ruumista", vastasi egyptil‰inen. "H‰n oli paras nainen koko Egyptiss‰; h‰n seurasi minua kaikkialla; h‰n kuoli matkalla, ja min‰ tein h‰nest‰ mahdollisimman kauniin muumion, jota vastaan minun maassani olisi lainattu minulle niin paljon kuin vain olisin halunnut.[30] Onpa todella kummallista, ettei t‰‰ll‰ tahdota lainata minulle edes tuhatta unssia kultaa niin varmaa panttia vastaan."

Ja vimmastuneena h‰n oli juuri tarttumaisillaan oivalliseen keitettyyn kanaan, kun intialainen k‰vi h‰nen k‰teens‰ ja huudahti tuskallisesti:

"Ah! mit‰ aiottekaan tehd‰?"

"Syˆd‰ t‰m‰n kanan", vastasi muumiomies.

"J‰tt‰k‰‰ se tekem‰tt‰!" sanoi intialainen. "Voisihan sattua, ett‰ t‰tivainajanne sielu olisi siirtynyt t‰h‰n kanaan, ettek‰ te suinkaan tahdo antautua siihen vaaraan ett‰ sˆisitte t‰tinne.[31] Kanojen keitt‰minen on luonnon julkeaa herjaamista."

"Mit‰ te sotkette t‰h‰n luontoa ja kanojanne?" kivahti kiukkuinen egyptil‰inen. "Meh‰n palvomme h‰rk‰‰ ja kuitenkin me syˆmme h‰r‰nlihaa".[32]

"Tekˆ palvotte h‰rk‰‰? Onko se mahdollista?" kysyi Gangeksen mies.

"Ei mik‰‰n ole sen mahdollisempaa", vastasi toinen. "Jo satakolmekymment‰viisi tuhatta vuotta me olemme tehneet niin, eik‰ kukaan meist‰ ole v‰itt‰nyt sit‰ vastaan."

"Vai satakolmekymment‰viisi tuhatta vuotta!" ihmetteli intialainen. "Lasku tuntuu hieman liioitetulta. Vastahan Intiakin on ollut asuttuna kahdeksankymment‰ tuhatta vuotta, ja me kuitenkin varmasti olemme teid‰n esi-isi‰nne. Ja Brahma[33] on kielt‰nyt meit‰ syˆm‰st‰ h‰r‰nlihaa jo ennenkuin teid‰n p‰‰h‰nne pisti asettaa h‰r‰t alttarille ja paistinvartaaseen."

"Tuo teid‰n Brahmanne on todella miellytt‰v‰ el‰in meid‰n Apis-h‰rk‰‰mme verrattuna", sanoi egyptil‰inen. "Mit‰ yht‰ suurta on siis teid‰n Brahmanne saanut aikaan?"

"H‰n se on opettanut ihmiset lukemaan ja kirjoittamaan, ja h‰nelle on koko maailma kiitollisuudenvelassa shakkipelist‰", vastasi bramiini.

"Te erehdytte", sanoi er‰s kaldealainen, joka istui h‰nen vieress‰‰n. "Ainoastaan Oannes-kala on suorittanut niin suuria hyvi‰tˆit‰, ja siksip‰ tuleekin osottaa kunnioitusta yksin h‰nelle. Jokainen voi sanoa teille, ett‰ se oli jumalallinen olento, jolla oli kultainen pyrstˆ ja kaunis ihmisp‰‰, ja ett‰ se joka p‰iv‰ nousi vedest‰ maalle saarnatakseen kolme tuntia kerrallaan. H‰nell‰ oli useita poikia, joista kaikista tuli kuninkaita, kuten jokainen tiet‰‰. Minulla on muassani h‰nen kuvansa, ja min‰ kunnioitan sit‰ kuten tulee ja sopii.[34] H‰r‰nlihaa saa kukin syˆd‰ niin paljon kuin haluttaa, mutta on varmasti mit‰ suurinta jumalattomuutta keitt‰‰ ruuaksi kaloja. Muutoinkin te molemmat olette liian ep‰jaloa ja liian nuorta alkujuurta, voidaksenne ollenkaan ruveta kanssani kiistelem‰‰n. Egyptin kansa on vain satakolmekymment‰viisi tuhatta vuotta vanha ja intialaiset kerskuvat vain kahdeksastakymmenest‰ tuhannesta vuodesta, kun sen sijaan meid‰n ajanlaskumme ulottuu nelj‰tuhatta vuosisataa taaksep‰in. Uskokaa minua, luopukaa hulluluksistanne, ja min‰ annan jokaiselle teist‰ kauniin Oannes-kalan kuvan."

Nyt puuttui puheeseen Kambalun mies ja sanoi:

"Min‰ kunnioitan suuresti egyptil‰isi‰, kaldealaisia, kreikkalaisia, kelttil‰isi‰, Brahmaa, Apis-h‰rk‰‰ ja kaunista Oannes-kalaa. Kenties sittenkin Li eli Tien,[35] miten h‰nt‰ nyt kutsuttaneenkaan, vastaa hyvin teid‰n h‰rki‰nne ja kalojanne. Min‰ en puhu mit‰‰n maastani, joka on yht‰ suuri kuin Egypti, Kaldea ja Intia yhteens‰. Samoin en kiistele vanhuudestamme, koska on aivan kylliksi, ett‰ on onnellinen, eik‰ merkitse juuri mit‰‰n se, ett‰ on ikivanhaa juurta. Mutta jos on kysymys ajanlaskusta, niin voin v‰itt‰‰, ett‰ koko Aasia k‰ytt‰‰ meid‰n ajanlaskuamme ja ett‰ meill‰ oli sangen hyvi‰ almanakkoja jo aikoja ennen, kuin Kaldeassa viel‰ tunnettiinkaan luvunlaskua."

"Te kaikki, niin monta kuin teit‰ onkin, olette perin tiet‰m‰ttˆmi‰", huudahti kreikkalainen. "Ettekˆ te siis tied‰, ett‰ kaaos on kaiken alku ja ett‰ vain muoto ja aine yhdess‰ ovat antaneet maailmalle sen nykyisen tilan?"

Kreikkalainen puhui pitk‰lti, kunnes h‰net vihdoin keskeytti kelttil‰inen, joka muiden kinastellessa oli juonut runsaasti ja nyt luuli itsens‰ viisaammaksi kuin kaikki muut yhteens‰. Kiroten h‰n vakuutti, ett‰ vain Teutath ja tammi-misteli olivat mainitsemisen arvoisia; ett‰ h‰nell‰ aina oli misteli‰ taskussaan; ett‰ h‰nen esi-is‰ns‰ skyyttalaiset olivat ainoat kelpo miehet, joita koskaan oli ollut maailmassa; ett‰ he tosin joskus olivat syˆneet ihmisi‰, mutta ett‰ se ei suinkaan est‰nyt pit‰m‰st‰ h‰nen kansaansa mit‰ suurimmassa arvossa; ja ett‰ h‰n loppujen lopuksi, jos joku rohkenisi puhua pahaa Teutathista, opettaisi t‰lle ihmistapoja.

Riita alkoi k‰yd‰ kiivaaksi, ja Setok pelk‰si jo hetke‰, jolloin pˆyd‰ss‰ veri vuotaisi. Silloin nousi vihdoin Zadig, joka koko kiistelyn ajan oli pysynyt ‰‰neti. H‰n k‰‰ntyi ensiksi kelttil‰iseen, joka n‰ytti raivoisimmalta. H‰n myˆnsi h‰nen olleen oikeassa ja pyysi h‰nelt‰ tammi-misteli‰. H‰n kehui kreikkalaisen kaunopuheisuutta ja tyynnytti siten v‰hitellen kaikki kiihtyneet mielet. Kathayn miehelle h‰nen tarvitsi v‰himmin puhua, koska t‰m‰ oli ollut j‰rkevin koko joukosta. Lopuksi h‰n lausui heille:

"Hyv‰t yst‰v‰t! Te ryhdyitte riitelem‰‰n aivan turhasta, sill‰ oikeastaan te kaikki olette samaa mielt‰."

T‰m‰ v‰ite sai aikaan kovan h‰lin‰n.

"Eikˆ ole totta", sanoi h‰n kelttil‰iselle, "ett‰ te ette palvo t‰t‰ misteli‰, vaan h‰nt‰, joka on tehnyt sek‰ mistelin ett‰ tammen?"

"Niinp‰ kyll‰kin", vastasi kelttil‰inen.

"Ja te, herra egyptil‰inen, kunnioitatte n‰ht‰v‰sti er‰‰n erityisen h‰r‰n hahmossa sit‰, joka on antanut teille h‰r‰t?"

"Se on totta", myˆnsi egyptil‰inen.

"Oannes-kala", jatkoi h‰n edelleen, "on varmaan v‰hemm‰n arvoinen kuin se, joka on tehnyt meret ja kalat."

"Aivan niin", sanoi kaldealainen.

"Intialainen ja Kathayn mies", lis‰si Zadig, "tunnustavat kuten tekin korkeimman alkuperusteen. Tosin en ole oikein t‰ydellisesti ymm‰rt‰nyt niit‰ ihmetelt‰vi‰ asioita, joita kreikkalainen esitti, mutta olen kuitenkin varma siit‰, ett‰ h‰nkin tunnustaa korkeimman olennon, josta muoto ja aine ovat riippuvaisia."

Kreikkalainen, jota muut ihmetteliv‰t, sanoi, ett‰ Zadig oli sangen hyvin tajunnut h‰nen ajatuksensa.

"Te olette siis kaikki samaa mielt‰", toisti Zadig, "eik‰ siis ole olemassa mit‰‰n riidan aihetta."

Kaikki syleiliv‰t h‰nt‰.

Myyty‰‰n kalliista hinnasta tavaransa Setok palasi Zadigin kanssa oman heimonsa luo. Perille saavuttuaan sai Zadig tiet‰‰, ett‰ h‰net oli h‰nen poissa ollessaan haastettu oikeuteen ja tuomittu poltettavaksi hiljaisella tulella.

XIII

Kohtaus

Zadigin ollessa Bassoran-matkalla olivat t‰htien papit p‰‰tt‰neet rangaista h‰nt‰. Niiden nuorten leskien jalokivet ja korut, jotka he olivat l‰hett‰neet roviolle, kuuluivat n‰et oikeuden mukaan heille; kun he nyt antoivat polttaa Zadigin, oli se heist‰ lievin rangaistus siit‰ kepposesta, jonka h‰n oli heille tehnyt. He syyttiv‰t siis Zadigia, ett‰ h‰n oli lausunut harhaoppisia mielipiteit‰ taivaallisesta sotajoukosta. He todistivat h‰nt‰ vastaan ja vannoivat kuulleensa h‰nen sanoneen, etteiv‰t t‰hdet vaivu mereen. T‰m‰ hirve‰ herjaus kauhistutti tuomareita; he olivat v‰h‰ll‰ rev‰ist‰ vaatteensa kuullessaan nuo jumalattomat sanat; ja varmaan he olisivatkin sen tehneet, jos Zadig olisi kyennyt ne korvaamaan. Nyt he kuitenkin rajussa tuskassaan tyytyiv‰t tuomitsemaan h‰net hiljaisella tulella poltettavaksi. Turhaan pani Setok ep‰toivoisena liikkeelle kaiken vaikutusvaltansa pelastaakseen yst‰v‰ns‰. H‰nen t‰ytyi piankin tukkia suunsa.

Tuo nuori leski Almona, joka j‰lleen oh kovasti mieltynyt el‰m‰‰n ja joka siit‰ oli kiitollisuuden velassa Zadigille, p‰‰tti pelastaa h‰net roviolta, jonka v‰‰rink‰ytˆn Zadig oli h‰nelle paljastanut. H‰n hautoi suunnitelmansa valmiiksi p‰‰ss‰‰n, puhumatta siit‰ kenellek‰‰n. Zadigin surmaamisen tuli tapahtua seuraavana p‰iv‰n‰. H‰nell‰ oli ainoastaan yˆ k‰ytett‰viss‰‰n h‰nen pelastamisekseen. Tyˆns‰ h‰n, kuten ainakin armelias ja viisas nainen, suoritti n‰in:

H‰n parfymoi itsens‰ hajuvesill‰ ja lis‰si kauneuttansa mit‰ rikkaimmalla ja vieh‰tt‰vimm‰ll‰ koristelulla sek‰ l‰hti sitten pyyt‰m‰‰n t‰htien ylipapilta salaista puheillep‰‰sy‰. Jouduttuaan kahden kesken tuon kunnianarvoisan vanhuksen kanssa h‰n puhui t‰lle seuraavasti:

"Suuren Karhun vanhin poika, H‰r‰n veli, suuren Koiran serkku (ne olivat t‰m‰n ylipapin arvonimi‰), min‰ saavun luoksesi tunnustamaan sinulle ep‰ilykseni. Pelk‰‰n kovasti tehneeni suunnattoman synnin, kun en ole polttanut itse‰ni rakkaan mieheni roviolla. Mit‰p‰ todellakaan minulla oli s‰ilytett‰v‰‰? Vain katoavainen liha, joka muutenkin on jo kovin kuihtunut."

N‰in sanoen h‰n paljasti pitkist‰, silkkisist‰ hihoistaan alastomat k‰sivartensa, joiden muoto oli ihmetelt‰v‰n kaunis ja valkeus vallan h‰ik‰isev‰.

"N‰eth‰n itsekin", h‰n sanoi, "kuinka v‰h‰n t‰m‰ merkitsee."

Ylipappi tunsi syd‰mess‰‰n sen merkitsev‰n sangen paljon; h‰nen silm‰ns‰ sanoivat sen ja h‰nen suunsa sen vahvisti. H‰n vannoi, ettei h‰n koko el‰m‰ss‰‰n milloinkaan ollut n‰hnyt niin ihania k‰sivarsia.

"Ah!" sanoi leski. "Kenties k‰sivarteni eiv‰t todellakaan ole niin kehnot kuin muu ruumiini. Myˆnt‰net sent‰‰n, ett‰ kaulani ja rintani eiv‰t ansaitse mit‰‰n huomiota."

Nyt h‰n paljasti hurmaavimman poven, mit‰ luonto oli milloinkaan muovaillut. Ruusunnuppu norsunluisessa omenassa olisi sen rinnalla n‰ytt‰nyt vain matarankukalta puksipuussa, ja vastapestyt karitsat olisivat siihen verraten n‰ytt‰neet keltaisen ruskeilta. T‰m‰ povi, nuo suuret mustat silm‰t, jotka hiutuen s‰teiliv‰t hell‰n tulen lempe‰‰ paloa, h‰nen poskensa, joilla mit‰ kaunein purppura karkeloi mit‰ puhtaimman maidonvalkeuden kera, h‰nen nen‰ns‰, joka ei ollut Libanonvuoren tornin kaltainen,[36] h‰nen huulensa, jotka olivat kuin kaksi korallirivi‰, piilottaen taakseen Arabian meren ihanimmat helmet, kaikki n‰m‰ sulot yhdess‰ saattoivat vanhuksen luulemaan olevansa viel‰ kaksikymmenvuotias. Niinp‰ h‰n sopertelikin suustaan hell‰n lemmentunnustuksen. Silloin Almona, n‰hty‰‰n h‰nen hurmauksensa, pyysi h‰nelt‰ armoa Zadigille.

"Ah, ihana kaunokainen!" sanoi ukko, "jospa min‰ suostuisinkin armon antoon, niin ei hyv‰syd‰misyydest‰ni olisi mit‰‰n hyˆty‰, sill‰ armahdukseen tarvitaan lis‰ksi kolmen muun virkatoverini allekirjoitus."

"Kirjoita nyt vain alle!" sanoi Almona.

"Mielihyv‰ll‰", virkkoi pappi, "mutta sill‰ ehdolla ett‰ sinun suosiosi on oleva myˆntymykseni palkinto."

"Sin‰ osoitat minulle liiaksi kunniaa", sanoi Almona. "Suvaitse vain vaivautua luokseni huoneeseeni heti auringon laskettua ja loistavan Sheat-t‰hden[37] noustua n‰kˆpiiriin; silloin tapaat minut ruusun v‰riselt‰ sohvaltani ja voit parhaasi mukaan huvitella orjattaresi kanssa."

Allekirjoitus k‰dess‰‰n h‰n l‰hti tiehens‰, j‰tt‰en vanhuksen sinne hekumoimaan lemmenhaaveissaan ja ep‰ilem‰‰n voimiaan. Ukko k‰ytti lopun p‰iv‰st‰ kylpemiseen; h‰n joi Ceylonin kanelilla ja Tidorin sek‰ Ternaten kalleilla mausteilla sekoitettua juomaa, odottaen k‰rsim‰ttˆm‰n‰ Sheat-t‰hden nousua.

Sill‰ v‰lin kaunis Almona meni tapaamaan toista pappia. T‰m‰kin vakuutti, ett‰ aurinko, kuu ja kaikki taivaan valot olivat vain virvatulia h‰nen sulojensa rinnalla. Almona pyysi h‰nelt‰ samaa armoa ja pappi vaati siit‰ saman palkinnon. H‰n oli suostuvinaan ja m‰‰r‰si kohtauksen toisen papin kanssa tapahtuvaksi Algenib-t‰hden[38] nousun aikana. Sielt‰ h‰n meni kolmannen ja nelj‰nnen papin luo, saaden jokaiselta allekirjoituksen ja suoden heille kullekin lemmenkohtauksen eri t‰htien nousun aikana.

Sitten h‰n kutsutti luokseen tuomarit muka er‰‰n t‰rke‰n asian johdosta. N‰m‰ saapuivatkin. H‰n n‰ytti heille nuo nelj‰ allekirjoitusta ja ilmoitti heille, mist‰ hinnasta papit olivat myˆnt‰neet armahduksen Zadigille. Kukin heist‰ saapui m‰‰r‰ajalla; jokainen h‰mm‰styi kovasti tavatessaan siell‰ virkaveljens‰ ja lis‰ksi viel‰ tuomarit, jotka nyt n‰kiv‰t heid‰n h‰pe‰ns‰.

Zadig pelastui, ja Setok hurmautui siin‰ m‰‰rin Almonan neuvokkuudesta, ett‰ otti h‰net vaimokseen.

XIV

Tanssi

Setokin oli liikeasiainsa vuoksi teht‰v‰ matka Serendibin[39] saarelle, mutta avioliittonsa ensimm‰isen‰ kuukautena, joka, kuten tunnettua, on kuherruskuukausi, h‰n ei tietysti voinut j‰tt‰‰ vaimoaan eik‰ edes uskoakaan voivansa h‰nt‰ milloinkaan j‰tt‰‰. Niinp‰ h‰n pyysikin Zadig-yst‰v‰‰ns‰ tekem‰‰n puolestaan mainitun matkan.

"Ah!" sanoi Zadig. "T‰ytyykˆ minun siis yh‰ laajentaa kauniin Astarten ja minun v‰list‰ni matkaa? Mutta minun on palveltava hyv‰ntekijˆit‰ni."

H‰n sanoi niin, itki ja l‰hti taipaleelle.

H‰n ei ollut viel‰ kauan ehtinyt olla Serendibin saarella, kun h‰nt‰ jo alettiin pit‰‰ erinomaisena ihmisen‰. H‰nest‰ tuli pian ratkaisija kaikissa kauppiasten v‰lisiss‰ riidoissa, viisasten yst‰v‰ ja niiden muutamien neuvonantaja, jotka neuvoista v‰littiv‰t. Kuningaskin tahtoi n‰hd‰ ja kuulla h‰nt‰. Pian h‰n oppikin tuntemaan Zadigin arvon; h‰n luotti suuresti h‰nen viisauteensa ja teki h‰net yst‰v‰kseen. Kuninkaan yst‰vyys ja kunnioitus panivat Zadigin vapisemaan; joka hetki h‰n oli tietoinen siit‰ onnettomuudesta, jonka Moabdarin hyvyys oli h‰nelle aiheuttanut. "Min‰ miellyt‰n kuninkaita", sanoi h‰n; "eikˆ se olekin minun tuhoni?" -- Kuitenkaan h‰n ei voimit vet‰yty‰ hallitsijan suosionosotuksia pakoon; on n‰et myˆnnett‰v‰, ett‰ Nabussan, Serendibin kuningas, Nabassunin pojan ja Sanbusnan pojanpojan Nussanabin poika, oli Aasian parhaita ruhtinaita, josta sen, joka kerrankin puheli h‰nen kanssaan, t‰ytyi pakostakin ruveta pit‰m‰‰n.

T‰m‰ hyv‰ ruhtinas oli alituisen kehumisen, petoksen ja varastelun esineen‰. H‰nen aarteitaan ryˆstettiin ehtimiseen. Serendibin saaren ylimm‰inen veronkantaja antoi siin‰ aina hyv‰n esimerkin, jota sitten muut uskollisesti noudattivat. Kuningas kyll‰ tiesi sen, h‰n oli jo usein vaihtanut rahastonhoitajaa, mutta viel‰k‰‰n ei h‰nen ollut onnistunut poistaa tuota juurtunutta tapaa, jonka mukaan kuninkaan tulot jaettiin kahteen erisuureen osaan, joista pienempi tuli kuninkaalle ja suurempi rahastonhoitajille.

Kuningas Nabussan uskoi huolensa viisaalle Zadigille. H‰n virkkoi:

"Etkˆh‰n sin‰, joka osaat niin kauniita asioita, tiet‰isi jotakin keinoa lˆyt‰‰kseni sellaisen rahastonhoitajan, joka ei varastaisi minulta?"

"Kyll‰ kai", vastasi Zadig; "mutta tied‰n pett‰m‰ttˆm‰n keinon hankkia teille sellaisen miehen, jolla on puhtaat k‰det."

Ihastuneena syleili kuningas h‰nt‰ ja kysyi, miten h‰nen oli menetelt‰v‰.

"Teid‰n tulee vain", sanoi Zadig, "antaa kaikkien avonaiseen rahastonhoitajan virkaan pyrkij‰in tanssia, ja se heist‰, joka tanssii kepeimmin, on varmasti myˆs rehellisinkin mies."

"Sin‰ lasket leikki‰", sanoi kuningas. "Sep‰ olisi omituinen tapa valita itselleen rahastonhoitajia. Kuinka! Sin‰ siis v‰it‰t, ett‰ se, joka parhaiten tekee ilmahyppyj‰, on myˆs rehellisin ja taitavin rahastonhoitaja."

"Min‰ en tahdo v‰itt‰‰, ett‰ h‰n on taitavin", vastasi Zadig, "mutta sen voin kyll‰ vakuuttaa, ett‰ h‰n ehdottomasti on rehellisin heist‰."

Zadig puhui niin vakuuttavasti, ett‰ kuningas luuli h‰nell‰ olevan jonkin salaisen taikakeinon erottaa oikeat rahastonhoitajat v‰‰rist‰.

"Min‰ en rakasta taikatemppuja", sanoi Zadig. "Taikurit ja noitakirjat ovat minulle aina olleet vastenmielisi‰. Jos Teid‰n Majesteettinne sallii minun panna toimeen ehdottamani kokeen, niin tulette pian vakuuttuneeksi siit‰, ett‰ salaisuuteni on maailman helpoin ja yksinkertaisin asia."

Serendibin kuningas Nabussan ‰llistyi viel‰ enemm‰n kuullessaan, ett‰ salaisuus oli yksinkertainen, kuin jos se olisi luuloteltu h‰nelle ihmeeksi.

"No hyv‰", sanoi h‰n, "menettele kuten parhaaksi katsot."

"Sallikaa minun vain toimia", sanoi Zadig. "Te voitatte t‰st‰ kokeesta enemm‰n kuin luulettekaan."

Viel‰ samana p‰iv‰n‰ h‰n kuulututti kuninkaan nimess‰, ett‰ kaikkien niiden, jotka halusivat hakea h‰nen armollisimman majesteettinsa, Nussanabin pojan Nabussanin yliveronkantajan virkaa, oli krokodiilikuun ensimm‰isen‰ p‰iv‰n‰ kepeiss‰ silkkipukimissa saavuttava kuninkaan etuhuoneeseen. Hakijoita ilmoittautui 64 kappaletta. L‰heiseen saliin oli asetettu soittoniekkoja; kaikki oli valmista tanssiaisia varten. Mutta mainitun salin ovi oli kiinni, ja sinne p‰‰st‰kseen t‰ytyi kulkea kapean ja jotenkin pime‰n k‰yt‰v‰n kautta. Ovenvartija kuljetti viranhakijat, yhden er‰lt‰‰n, t‰m‰n k‰yt‰v‰n kautta, jonne kukin j‰tettiin muutamiksi minuuteiksi yksin‰‰n. Kuningas, joka tunsi asian, oli asettanut t‰h‰n k‰yt‰v‰‰n esille kaikki aarteensa.

Kun kaikki viranhakijat olivat kokoontuneet saliin, niin kuningas k‰ski heid‰t tanssimaan. Tuskin koskaan on tanssittu raskaammin ja kˆmpelˆmmin; kaikilla oli p‰‰ riipuksissa, selk‰ kˆykyss‰ ja k‰det kylkiin puristettuina. "Millaisia lurjuksia!" sanoi Zadig itsekseen.

Yksi ainoa tanssi kepe‰sti, pystyp‰in, varmoin katsein, ojennetuin k‰sivarsin, ruumis suorana ja polvet vakavina.

"Kas siin‰ rehellinen ja kelpo mies!" sanoi Zadig.

Kuningas syleili tuota oivaa tanssijaa, ja nimitti h‰net rahastonhoitajakseen. Kaikkia muita sen sijaan rangaistiin ja sakotettiin sen mukaan kuin olivat ansainneetkin. Jokainen heist‰ oli n‰et k‰yt‰v‰ss‰ viipyess‰‰n t‰ytt‰nyt taskunsa niin ett‰ tuskin kykeni k‰velem‰‰n. Kuningasta suretti kovasti sellainen ihmisluonnon heikkous, ett‰ nelj‰st‰seitsem‰tt‰ tanssijasta kolmeseitsem‰tt‰ oli konnia. Pime‰‰ k‰yt‰v‰‰ ruvettiin sen j‰lkeen nimitt‰m‰‰n "Kiusauksen tieksi."

Persiassa nuo kolmeseitsem‰tt‰ herraa olisi seiv‰stetty; muissa maissa olisi perustettu erityinen tuomioistuin, joka kuluihinsa olisi niellyt koko tuon varastetun summan kolminkertaisesti, tuottamatta penni‰k‰‰n hallitsijan aarrekammioon; jossakin toisessa maassa taas he olisivat selviytyneet jutusta vapaina, viel‰p‰ syˆsseet tuon kepe‰jalkaisen tanssijan ep‰suosioonkin; Serendibiss‰ heid‰t tuomittiin vain maksamaan sakkoa valtiorahastoon, sill‰ Nabussan oli sangen lempe‰ ruhtinas.

H‰n oli myˆs hyvin kiitollinen: h‰n lahjoitti Zadigille suuremman raham‰‰r‰n kuin mik‰‰n rahastonhoitaja milloinkaan oli varastanut kuninkaalta, is‰nn‰lt‰‰n. Zadig k‰ytti sit‰ toimittaakseen pikal‰hetin menem‰‰n Babyloniin hankkimaan tietoja kuningatar Astarten kohtalosta. H‰nen ‰‰nens‰ v‰risi, kun h‰n antoi t‰m‰n k‰skyn, h‰nen verens‰ tulvehti syd‰meen, h‰nen silm‰ns‰ pimeniv‰t, h‰nen sielunsa oli j‰tt‰m‰isill‰‰n h‰net. Pikal‰hetti l‰hti matkalle; Zadig n‰ki h‰nen astuvan laivaan ja palasi j‰lleen kuninkaan luo, n‰kem‰tt‰ ket‰‰n, luullen olevansa omassa huoneessaan ja puhuen itsekseen rakkaudesta.

"Ah! rakkaus", sanoi kuningas. "Juuri siit‰ t‰ss‰ onkin kysymys. Sin‰ olet hyvin arvannut minun huoleni. Kyll‰p‰ sin‰ olet mainio mies! Toivonkin sinun avullasi oppivani tuntemaan sellaisen naisen, joka kest‰‰ kokeet, samoinkuin olet opettanut minut lˆyt‰m‰‰n rehellisen rahastonhoitajan."

Zadig, joka sill‰ v‰lin oli tullut tajuihinsa, lupasi avustaa h‰nt‰ myˆs lemmenasioissa samoinkuin rahaseikoissa, vaikkapa juttu n‰yttikin h‰nest‰ paljon mutkallisemmalta.

XV

Siniset silm‰t