Part 8

Nämä kuusi seuraavaa laulua ja kompaa olen pannut paperille tarkkaan Fjellnerin sanelun mukaan ja niistä kolme ensimmäistä enemmän kuin viisikymmentä vuotta vanhan käsikirjoituksen avulla. Kieli on virheellistä eikä Fjellner itsekään aina voinut selittää himmeitä lausetapoja; siksi ei toipuen kappale ole kylläksi selvä. Että ne sentään ovat kansallisia vanhoja muistoja, nähtävästi Norjan murteelle sepitettyjä, näkyy muun muassa siitä, ett'ei Fjellner voinut kääntää ensimmäisessä kappaleessa tavattavia sanoja: kuöktem aučam galka vāӡačit; hän nimittäin tunsi ainoastaan yhden sanan aučo acies, vaan ei norjalais-lappalaista avča, Utsjoen äuǯ laakso, joka vallan hyvin sopii seuraaviin riveihin. Minä liitän kuitenkin kappaleet tähän, ehkä jossain muualla tavataan selvempiä toisintoja.

10.

Lúondus vúole'.

Uijā, jaijā, jaijā, Tän mu šūgen gālimen (? gālim) Bīra vúomem vārem Sohka juölgakī koika. Kuöktem aučam galke vāӡačit, Kuoktem cācem galka kāli', Ēčen guit mu šūga dudńe cuöpcat, Datne neita uššat, Mon läm dat aine Marien pardne. Röute rauǯen sōlim galka juöhti, Kosse galk neite tatne tām čiddetit.

Kosijan luku.

Ah! Kauas mieleni mateli Vaarain taaksi, vuomain taaksi, Luoksi ventovierahien, Sukka-jalkojen jalojen. Kaksi laaksoa täytyy vaeltaa, Kaksi vettä täytyy kaalata, Vaan kuitenkin, tyttö kulta, Usko, impeni ihana, Sinuhun sydämmykseni Ihastui iki-ajaksi,

(Muist.)

1. tahi kuökten aučan cāce tavallisesti čāce

2. Oikeastaan: sukilla peitettyjen jalkojen, sentähden vierasta, koskei Lapin tytöillä ole mitään sukkia.

Maariaisen aino poika Sun on sulhosi omasi Lävistäiskö keihon kärki Rintoas rauta terävä, Silloin oikein oivaltaisit Sydämmeni kivut suuret, Mielituskani tukalat.

11.

Šūge kuötteja.

Mājem mun (mon) šūge nuppem (läm) kuöttetem Neiti olkē-virtī nalne, Ēčen neite tān mu šūgem oissu tuóstai (tuostut) Tūle ja tūle jerkelījen, (Oder jorgolījam) Šūgama postelem postīte. Taite jīčene čuoču (?) ālit Šärtta-tuorgite (oder tuorgait). Ihke dille datne neite Kikńel čalmen čuoratatte (čúorutasta), Ēčen dillegen mu oššalušše copcīte.

Kaipauksen kantaja.

Pitkät matkat kaipausta Vierasta ma kanniskelin Tyttösien hartioille (s.o. rakastin loitolta muita tyttöjä), Oma impiseni vainen Minun lempeni käsittää. Silloin tällöin, toisiltansa, Kääntyi lempeni takaisin. Hänpä oman karjaseni Vesakoita kaipailevi. Vaikka tyttö ken tahansa Itkusilmin harmentuisi, Sen sentään muistan aina.

(Muist.)

1. Fjellner selittää ihke — suoni, ehkä, vaikka; ruots. lap. kirjakielen ihke, ikke, ikkenes, quisquis, quicunque äännetään pohjoisissa murteissa ihkenes.

12.

Vārin.

Gobbiče biäggạ galga dudńen Daine lūdies beäggin šadde? Dihte orjela souđeđe biäggạ, Vuój dai duötteri nuörtte biäggạ?

Vuorilla.

Kumpiko tuuli, kultaseni, Mielellesi mieluisampi, Suloisampi, suotuisampi? Suviko suojainen, sumuinen, Vaiko tuuli tuntureilta, Vilpas pohjoinen vireä?

Tämän lyhykäisen laulun pani Fjellner nuoruudessaan paperille; se on pehmoisempaa Herjedal'in murretta.

13.

Vibe čūgaides rossut.

Voi, voi dai mänai ūdoldahkit! Jūbe laǯa (läǯǯa) ruöhkeran nōruc krahkam, Kouda sprahkam korru juolgai. Bāje hōbus pōtet, Ačen skānjasit dodne röude kieldagin, Monna väike gahpu' ńalmin beäni.

Emäkarhu herättää lapsiansa.

Ylös, lapseni aimoset! Hankea ja suksi hiihti, Lyly lunta lykkäeli. Kiireesti hän (metsämies) tulkoon tänne, Äännähdelköön rautajänne, Mulla kidan vaskihampaat!

Tämän laulun sai Fjellner Klummalta, eräältä lappalaiselta, 5 tai 6 peninkulmaa pohjaisemmasta Sorselea.

14.

Cuöihkan vúöle.

Nulčūdejē nuigūb dihčī: Meitē tōn kiesien pöttom parkā? — — Jụoigam mon. Meitē tōn jēš? — Gahpadam mon.

Sääsken laulu.

Sirkka sääskeltä kysyvi: "Mitä työtä teet suvella?" — "Laulelenpa lystikseni. Vaan mi työnä, toimenasi, Liekin, sirkkunen, sinulla?" — Hyppelenpä, harppailenpa, Lasken laulusi mukahan.

Nämä säkeet sai Fjellner Herjedalista, samallaisia sopivine nuottinensa tavataan myöskin Karesuannossa ja yli koko Lapin. — Sääskellä on monta nimeä: ruotsalaisessa kirjakielessa čuoik, äännetään enimmäkseen čụöihka tahi čúojak, etelämpänä nuigu tahi ńulčča.

15.

Orrivin vúöle.

Vaiba gaihka neita viesulīen, Ja vaiba gaihka pardne jabmaličen!

Oravan laulu.

Soisin neitojen suloisten, Aina impyisten elävän. Pojat poijes saisi mennä Manalan ikimajoille. (Syystä että he ampuvat oravia).

16.

Kumppi.

Utsjoelta, A. Laiti ilmoitti.

Kumppi tē jō, kumppi ī i! Ovtsi vụömi ǟtsi säipi Skalkku tē jo, tē jo ā ā!

Susi.

Hukka, hukka Yhdeksän metsän kautta, häntä reisien välissä, Juoksee, hoi, hoi.

Seuraavat viisi laulua antoi minulle suosiollisesti herra kauppaneuvos J.H. Grönlund Tukholmassa; hän oli kirjoittanut ne neljänkyminenenvuoden lopulla nuoren lappalaistytön sanelun mukaan. Hänen oikokirjoituksensa, joka on samallinen kuin ruotsalainen kirjakieli, on tässä säilytetty. Lukuisat sananlainaukset ruotsinkielestä ovat huomattavat.

17.

Surgo-vvuolle.

Surjatjab mon tab jellekes aldon gåsjab Tjuodtjote talle, kuldebt peljen tan tjåsko kåten sis.

Ih mo juolkin test ådtjo varret puorrin puorrist Jah viklatit tab tjuossis (smareib) påtsoit.

Kokte kalka tel te monno muorritit, jutte ebtesti vele åtdjo tab etjen aldo tiste puttjet? Ja kalka tan kukke seibe-aldon melken naln jelet etjen peiveh?

Nåh! jus le nimte muonetam, te ådtjob nan ai tuddet, Juhko ebtest veleh vejet varretit tan jellekes aldon mingesne.

Valitusvirsi.

Wilhelminan Lapista.

Ikävöiden itken porolehmiäni tuntureilla, Turhaan korvani kuultelee heitä tässä kolkossa kodassa.

Ei ole enää suotu mulle juoskennella Kukkuista ylös, toista kukkuista alas, Eikä nähdä valkopilkkuisia poroparviani.

Kuinka täällä viihtyisin, kuin menestyisin, Kun en enää poro-laumaani saa lypsää, Täytyy huiskuhäntäisien lehmäin maidot juoda?

Ah, jos niin on luotu, täytyy tyytyäni, Olla hyppimättä vaaroillani, vuorillani, poro-parven kanssa.

18.

Samin jelem.

Mon samen vaivan ja vandertekes ålmah Tan ädnam vaives kaidnoi nal,

Jukko kalkam vandertit kaik ädnamen pir, Ja nau kalka mo aike låptet.

Lappalaisen elämä.

Ma lappalainen vaivainen, ma vaeltaja mies, Tämän maan tukalaisella tiellä. Mun vaellella täytyy, mun täytyy kulkea Halki maailman, näin aikani kuluu.

19.

Wedde-Karin wuolle.

Surgosn' le mo vaimo, ja lenlak le mo vaimo Jukko erit valdain, mo jasketis vuoreb. Albmai mon vainotab, kusne monno kalkin kaudnotet, Ikka värald mo kaudnasje, surgokes ja vaivems.

Neitab mon valjib, mab man kerast udneb, Sodn mo vaimob adna, man kukkeb leb mon. Man kukke le varre pakkas, ja häggasne le, Tie mo vaimo puolla, surgosne mangemus aiken.

Läddats laulot avosne so para-peleb; Vall' kåsse luode erit valda so lakkamusen vänab, Tie so vaimo puolla, surgosne ja vaivesne.

Akt kareb keresvuotest, tievas mon tunji vaddai Ikka aike ja värald tab leikem le Tat kalkah aremust kaik ädnamen mete, dauk mangemus nåres to kätai sis.

Falskes vänah leh mådde, kutteh leh monnon vänakvuoten jallo Tah lijen tall monnon pajelen vidnam Ja nau monnon keresvuoten låptam.

Laulu Wedde-kari'sta.

(Rukkais-laulu).

Murheinen on sydämmeni, raskas on mun sydämmeni, Rakkaani kun multa temmattihin. Taivaasen nyt toivon, jossa tavattaisiin taasen, Vaikka maailmassa olen murheinen ja kurja.

Neidon valitsin, mä häntä lemmin, Sydäntäni hän valtaa koko elinaikani. Niin kauan kuin lämmin vereni ja elämäni kestää, Sydäntäni polttaa murhe viime hetkeen saakka.

Iloisena lintu puolisoaan ylistää, Vaan kun luoti hänen ystävänsä syöstää, Silloin murhe, kaiho sydäntänsä polttaa.

Maljan täynnä lempeä mä sulle annoin, Mutta maailma ja aika kaatoivat sen tyhjäksi. Nyt se vuotaa pitkin maata ympäri, Viimein kai se joutuu käsiisi.

Mont' on petollista ystävätä, he Murtumahan saivat ystävyytemme. Meidän kummankin he voittivat, Saivat lemmen meiltä sorretuksi.

(Muist.)

Ruotsin niinkuin saksankin kielessä käytetään lausepartta: antaa jollekin kori (= antaa jollekin rukkaset), joka lauseparsi myöskin on joutunut lapin kieleen; _wedde kare_ on juurista tehty kori.

20.

Biren wuolle.

Ålles radekum mon leb mannam, Kitob adne Jubmelam! Jukko le vaddam mijeb Tab aili tjaulekeb.

Die mije Biran kintsoit måljertebe Tsakke måka! Tsakke måka! Maitesjam puosotjebe, Vuojeb vai tsapteb?

Tsitsokeb, tat wadda Gvekt, kolin just en tjevaseb; Ikjain kollokats Deuram?

Tokko, tokko ålma tjasketi Tuollo puoldai.

Tjadnesete, tjadnesete Suongon nejtai riggit Attjasvet mon lutilet Varit vuomit.

Karhulaulu.

Tarkastellen olen astuskellut, (etsiessä karhua)[a] Ole kiitetty Jumalani, Joka olet meille suonut Virheettömän (tahi jalomielisen) karhun,

(Kun se on pyydetyksi saatu, laulellaan): Karhun jäsenet kun toisistaan me eroitamme[b] sekä pään,[c] Huutaa pää, huutaa pää, Hänet jos me voitetuksi saamme, Ajammeko häntä tahi kappaleiksi?[d]

Varpuisen[e] hän antaa (karhun tappaja) Lopettaaksensa kaksi, kolme pistosta. Etkö kuole kallis ukkoseni?

Pois, pois kiireesti nyt miehet rientäkää, Tämän metsätöyryn luokse.

Sitehenne, hihnanne, Sitokaamme[f] tyttö (emäkarhu) kiinni kahleilla, Että taas mä vuorille ja metsiin pääsisin.[g]

Edellä olevan laulun sain herra Grönlundilta Tukholmassa. Se on kotoisin Wilhelminan pitäjästä ja kertoo karhunpyyntiä. Katkonaiset säkeet ovat vaikeat ymmärtää, vaan kun herra pastori Joh. Mörtsell Malå'ssa antoi minulle suosiollisesti ruotsalaisen käännöksen selittävillä muistutuksilla, seuraan sitä ja liitän myöskin selitykset tähän;

[a] Kun löydetään karhun jäljet metsässä, tehdään kävelemällä ympyrä, jota yhä pienennetään, kunnes paikka löytyy, missä karhu lepää. Tätä sanotaan karhun kiertämiseksi.

[b] Eroittaa jäsenet. Ei ollut luvallista musertaa rikki ainoatakaan luunikamaa karhussa, vaan kaikki jäsenliitokset olivat veitsellä huolellisesti toisistaan irroitettavat. Juuri sitä merkitsee sana _moljertet_.

[c] Päätäkään ei saanut murskata, se oli kokonaan keitettävä.

[d] Ajaa karhu kotiin tahi paloittaa se metsässä veitsellä kappaleiksi.

[e] Varpuinen, sillä luultavasti tarkoitetaan nuolta, keihäänkärkeä tahi luotia.

[f] Sanalla _suongot_ on eri paikoilla eri merkityksiä: 1) sitountua kosimisen kautta, 2) lävistää, 3) tehdä viiltämillä ryppyiseksi.

[g] _luitelet_ — päästää. Että päästäisin taas vuorille joko sidotun emäkarhun tahi itseni.

Karhunpyyntiä, sen paloittamista ja keittämistä ovat lappalaiset pitäneet niin juhlallisina toimina, että sellaisissa toimissa oli puheltava kuvallisesti ja vertauksissa eikä mitään esinettä saanut mainita sen tavallisella nimellä. Karhun pyynti ja tappaminen kerrotaan mutkallisilla lausetavoilla. Kun yksinäinen lappalainen ampui karhun, antoi hän sen kotimatkalla pyssynlaukauksilla silloin tällöin ilmi. Kodon luona ampui hän viimeisen laukauksen, ryömi sisään takaovesta (poššu) kertoillen paljon voitostaan suuren eläimen yli, kuitenkin karhun tavallista nimeä mainitsematta. Kotiväki ymmärsi jo laukauksesta, mitä oli tapahtunut, nousivat ylös ja laskeusivat taas keinuvassa liikkeessä ja lauloivat lauluja. Vertaa mitä jo ennen karhun pyynnistä on sanottu.

21.

Suonga wuolle.

(Suonga Padne:) Sjesjala kust, nejta! tab tuostot Monnen keresvuoten algo? Jukko monnon ajtika, nau sjesjeli (vänote).

(Suonga Neita:) Påte puorist! jus le nau muonatam munji, Atte monno kalka taite palkait vadsit, Ja taite to jelleks sjuösja narkelit.

(Suonga Padne) Så tuostote telle mo maikit Monnon usjoteme puolkab. Ja, jus le nau muonam, Atte monno kalka aktain sjaddet.

(Suonga Neita) Ja, jus i ai nau sjadde; Så samma kätijkum Tuostote taite påstoit.

(Suonga Padne) Ja vuoidna kuit, kuktel mingelin Ai mijen keresvuoten räcko; Men usjotal' likan, nejtakuts!

Mah' munjin vukin sjesjalah, Ai rauoskotallet tal mo jelleks sjuosjeb.

(Suonga Neita) Adne takko pådn slektatjeh, Anje tan palen! Kåsse ai ådtjo usjotet, Mingellen.

Kosijan laulu.

Kosija, taijoten antimia: Suostutko, suloinen tyttö, Armas, lemmen alkeheksi? Otatko lahjan omaksi? Myöntyivät jo vanhempamme.

Tyttö: Terve, poikanen, tuloas, Jos on suotu, jos on luotu Minun teitäsi mitellä, Kaita poro-karjojasi.

Kosija: Lahjani ota omakses, Liiton merkiksi lujaksi, Jos on luotu, jos on suotu, Että yhtehen yhymme.

Tyttö: Jos ei yhtehen yhytä, Sitten sormilla samoilla Lahjat taas ota takaisin.

Kosija: Kuinka kauan kestänevi Meillä mielu lempi-aika? Arveles, ajatteleppa,

Tuletko, tyttö, avuksi Mulle karjan kaitsijaksi, Poro-parven paimeneksi!

Tyttö (ympärille seisoville): Teille kannan kiitokseni, Suku sulhoni, sulimmat, Kannan vielä silloin kerran Kun on häitä vietettävä.

22.

Tuonen touhki.

Šu Niilonpojan, erään vanhan Sorselen lappalaisen, kertomuksen mukaan.

"Vuóige, vuóige, dannạ olman Kuolmạsạči ńudim muora, Svačče, svaččes rehpen raigem. Tē pe ǟskan." — Tuonen touhki, Kuóllevuojelem muoračča, Puṅka, pörsaht skūnja raigem.

Erään toisinnon mukaan Grönlundin käsikirjoituksessa antaa v Düben, Lappland s. 346, seuraavan tekstin:

Vuoige, vuoige! Dauga ålmän Kuolmasan njudelem muoran, Svatje, svatje rehpen raigem. De pe eskan. — Duonen daske, Kuollevnojelem muoratja, Bahko bersaht skonjo raigem

Hupsu houkka.

Eräs Poro-Lappalainen tulee Kalastaja-Lappalaisen luoksi, jonka aseita ei koskaan ole nähnyt. Hän sanoo:

"Hoh, hoh! Onpa tuon ihmisen Turpa kovinkin pitkä, Kun sitä liikuttaa, pistäikse se kodan reppanan kautta ulos En oli ikinäni vielä nähnyt mokomaa!" — Hupsu houkka! Tarvoinpuuhan se on, Se loiskahduttelee, se läiskähdyttelee nuotan suulla.

23.

Kuökten aiken.

Kạllen aiken sodnu skille Soittaladda tīja paikin? — Kolmạn aiken.

Kạllen aiken pappo parge Tihpạrdạsta tīa paikin? — Kuökten aiken?

Kaks kertaa.

Sorselesta.

Kuinka monta kertaa kuuluu pyhäkello Teidän tienoilla? — Kolme kertaa.

Kuinka monta kertaa paukuttaa Pappi parka teidän tienoilla? Kaksi kertaa.

Eräällä toisinnolla on tässäkin: kolman kolme kerta.

24.

Castrén'in käsikirjoitus.

Pallas olmuk ciurvuk Fastes jenai sjurvuk Jenait adnibetet mijn paikkiin Eppet galga ollu laukiid jottet Tai fjelluid pagjel. Adnam tæirik forga Kalkit tijn sait roggat Ja mætsi pädok tolvot tijn Ko tii riemabettet Miin kotinämek uvsait läkkotet. 10 Tiktet orrot kidda Amas olmai viesok Mi läp tam adnam assek Tii läpped ramsjas arrok Kibbel ädnam vadjolädjek. Vasse mist lä tijn ala-ttet Tii kaikkobet-ttet ja pidgibet Miin pivdo sajamek. Orrop utsan katvuin Tiin pivtoi titi 20 Tiist lä ädnak suola maanak Miist lä ollo orrom sajit. Mon dat aigom vulget jottilet Tii maita vulget jottilet Nubbe sadjai ko sii poattebetat Vuogases ketke kuorast Nokkastet kalkabettet Te monje oidnom Ko tii läppet oaddemen Firrek kelkek mo oudast 30 Ruttak goddek mo mangest. Ället likko oudal Ko dak ketket Kuskek tīn niiga (pro niikkui) Likket talle kätsastet. — — — Mon läm jo ollo koddijt puktam ja pidjam julkit kidda Eige sii koasta äneb jottet Tiin oudast eriti. Valdet vedset stuoras ketke 40 ja velges ketke Guotsak puktujek tijn lusadek Radjebettet tij tait ereti. — — — Anep joukko mii läp oinam Jo tak toppuk mijn Jubmeli lut Huodduit rudait Kollijt ja silbait Son adda taiki jetsäidi Mii läp su palvalam aive Eike tak lä takkam sunje 50 Maidengen puurejtes Mii sjokkip sunje (sjokkip) Kodde tjorvijt (sjorviit) ja guoktsa tavtiit Ja son tait kousi Mii taal taitep Ibmelämek ala sullat Ko son miin padjel-kätsa Ja valdet eriti tjorvitämek Mii läp tu vuittam Guovtsa puitiguoim 60 Ja godde puitiguoim. — — — Kukkas mannap mii eriti Ja otsop altsemek sjega Ibmel Te mii gaunop valias (ja arvos) Ibmel Ko mii mattep su palvelet Ko mii mattep su kuduettet Assop tai ja kätsop Muttim ketke altsimek Tast orrop onekes aike Ja nokkap taal kätselet 70 Maggar paikke tat lä Jus mii tam made fidnip Ko mii puktik tast altsenak Ibmel raakkadet. Nokkop onekes aige Te tak kalle poattek Tasa miin lusa Te valdop ketkiit kiedaitassamek Ko mii oinep dam poattemen laakku Te mii pidjap tabba taujiin 80 Ja vuorga nuolain patsop Jes kuttek mait son happet Ja vuidup altsemek taal pivdo saji.

Utsjoen murteella:

Pallas olbmuk čirguk, Fastīs jienain čurvuk. Jienait adnībättit mīn paikkīn, Äppit kalga olin laukīt jottīt Tai fiellui padjil. Ǟdnam tiurrīk farga Kelgik tīn säjīt (čelmīt?) roggat, Ja mǟtsi peäduk tolvuk tIn, Ko tī riebmabättit Mīn kōđītǟmik uvsait läkkut (lǟkkutit). 10 Tiktit orrut kidda, Amas olmai, viesuit (viesuk), Mi läp tām ǟdnam ässik, Tī läppit ramsjas orruk, Kibbel ǟdnam vadjolädjik. Vašši mīst lä tīn ala, Ti kaikkupättit ja piđgipättit Min pivddu sadjāmek. Orrup utsan kālvuin Tīn pivtui tītti. 20 Tīst lä ǟdnak suola mānak, Mīst lä ollu orrum sajīk. Mon tāl aiguin vuölgīt jottīt, Ti maita vụölgīt jottīt Nuppī sadjai ko tī poattīpättīt Vuogās keäđgi kuorāst, Nokkastit kalgapättet, Te mon oáinam, Ko tī läppit óađđīmin. Fīrrik keäđgik mu oudast, 30 Ruttik koddīk mu mangīst. Allīt likku oudal, Ko tak keäđgik Kuskik tīu njäigga, Likkit tälli keäčastit. — — — Mon läm jo ollu koddīt puktam Ja piddjam jūlkīt kidda, Äige sī koasta ǟnip jottit Tin oudast ēriti. Valdit ? stuorrās keäđki 40 Ja vilgis keäđki. Kuoučak puktujik tīn lusađek, Rādjapättit tī tait ēriti. — — — Eänip joaukku mī läp oáidnam Ja tak tōppuk mīn Ibmīli lut Hụöđđuit, ruđait, Kollīt ja silpait, Son adda tait jiečaiđi. Mī läp su päiväiäni äivi, Īge tat läk takkam sudńi 50 Maidīgen pūrīdis. Mi čokkip sudńi Koddī čōrvīt ja kuouča täutīt, Ja son tait? Mī tāl taitip (täidip) Ibmīlǟmik ala suttat, Ko son mīn paddjil käčča, Ja valdīp ēriti čōrvītǟmik. Mī läp su vụöittam Kuouča puitiguin 60 Ja koddī puitīguin. — — — Kukkas mannap mī ēriti. Ja otsāp ältsimek šiega Ibmil, Te mī kaudnap valljas Ibmil, Ko mī mättip su palvalit, Ko mī mättip su kudniattit. Assup tai ja kaččup (keäččup) Muttom keäđki ältsimek (älcisǟmik) Tast orrup oánikis aiki (äiki) Ja nokkap tai kaččalit, 70 Maggar paikki tat lǟ, Jụös mī tam mađi fidnip, Ko mī puktip tast ältsimik (ältsiǟmik) Ibmil rākkađit. Nokkup oanikis aiki (äiki), Te tak kelli pōttik Tasa mīn lusa. Te valdup keäđkit kieđaidassamek (kieđaidassasǟmik), Ko mī oáidnip tam póattimin lakka, Te mī pidjap čāppa taukīn (täukīn) 80 Ja vụörggu ńuolain pāčip (pǟčip), Jieš kuttik mait son happit (häppit). Ja vụöitup ältsimek tāl pivddu saji.

Suomennos.

Pahat ihmiset poraavat, Rumalla äänellä huutavat. Ääntä pidätte meidän paikassa, Ette pääse monta askelta kulkemaan Näitten lautojen yli. Maan turilaat pian Teidän paikkanne (? silmänne) kaivavat, Ja metsän pedot vievät teidät, Kun te rupeette Meidän kotaimme ovia aukomaan. 10 Anna, outo mies, Huoneiden olla kiinni, Me olemme tämän maan asujamia, Te olette ? olijat, ? maan vaeltajat. Viha meillä on teitä vastaan: Te revitte ja hajotatte Meidän pyytö-paikkamme. Meillä on vähä tavaraa Teidän pyytönne tähden. 20 Teillä on paljo varastettuja lapsia, Meillä on paljo asunto-paikkoja. Minä nyt aion lähteä kulkemaan. Lähtekää tekin kulkemaan Toiseen paikkaan. Kuin te tulette Sopivan kiven vierehen, Nukahtakaatte. Niin minä näen, Kuin te olette nukkumassa, Kivien vierevän edeltäni, 30 Peurain juoksevan jäljessäni. Älkäät liikkuko ennen, Kuin ne kivet Koskevat teihin, Liikkukaa silloin katsahtamaan. Minä olen jo paljon peuroja tuonut Ja sitonut jalat kiinni, Eikä he pääse enää juoksemaan Teidän edestänne pois. Ottakaa ? iso kivi 40 Ja valkoinen kivi. Karhuja tuodaan teidän luoksenne, Korjatkaatte (tappakaatte) ne pois. — — — Suuremman joukon olemme nähneet Ja ne ottavat meidän jumaloiltamme: Luonnon tuotteita, rahoja. Kultaa ja hopeaa. Hän antaa niitä muille; Me olemme häntä palvelleet juur', Eikä se ole tuonut hänelle 50 Mitään hyötyä. Me kokoamme Peuran sarvia ja karhun luita, Ja hän niitä ? Nyt me taidamme Jumalallemme suuttua, Kun hän meitä ylenkatsoo; Ja otamme pois sarvemme. Me olemme häntä voidelleet Karhun silavalla 60 Ja peuran silavalla. — — — Kauas menemme pois Ja etsimme itsellemme hyvää jumalaa. Niin me löydämme viljavan jumalan. Kun osaamme häntä palvella, Kun osaamme häntä kunnioittaa. Asukaamme siis ja katsokaamme Joku kivi itsellemme. Siinä olemme vähän aikaa Ja nukumme nyt koitteeksi, 70 Mimmoinen paikka se on, Saatammeko siihen itsellemme Jumalaa pystyttää. Nukkukaamme vähän aikaa, Niin ne kyllä tulevat Sinne meidän luoksemme, Niin ottakaamme kivet kätehen. Kun näemme heidän tulevan liki, Niin tähtäämme kauniilla joutsella Ja luu-nuolella ammumme, 80 Itsekukin, mitä suinkin ehtii. Ja voitamme itsellemme näin pyytöpaikan.

Kolme seuraavaa laulua paltaasta, lohesta ja sudesta on J. Fellman Utsjoella 1819—1833 ollessaan muistiin kirjoittanut.

25.

Palda juoigam.

Pǟltls vụäddja Mǟra podńīmielt, Ja son lǟ tiurās kuälli Stuörls ja kieurra. Ko vuggī toppi. Illạ su vǟddja Vǟkka (? kieuras) olmai Vadnasī keässīt.

Paltaan laulu.

Pallas uipi Meren pohjaa myöden. Ja hän on kallis kala Suuri ja väkevä. Kun onkeen tarttuu, Tuskin häntä voipi Väkevä mies Veneesen vetää.

26.

Luossa juoigam.

Luossa vụäddja Čǟci podnīmielt, Tat kieuras kụälli Ja tiurās kuälli, Mī manna juäs livči Čađa ǟdnam tǟdnu. Tē oppīt son manna Kitta keäčai, Ja čāpput nu sakka Ja dē šadda nu, Atti ī ämbu Porage šat, Ī hǟđistke. Ja macca sōn Fast vụälas, Kost lǟ poattam, Ǟpi viđuđagasist, Kost lǟ manga (? ollu) luosak. Ja fast šadda Sǟmma šälgad Mo oudal läi. Ko āppasist fest poatta, Ko sildīt oáǯǯū porrat, Tē fast pụäïddu Ja šadda sǟmalākai, Mo oudal läi.

Lohen laulu.