Part 7
Ilman haltian ylimmäinen orja Tulinuolella ampuu kotaa, keiton (kumoo) Sytyttää. 130. Poika: "paistut, peseyt nyt Piššan Paššan porojen lihaliemessä!" Palvelijat tulevat, mikä halon kanssa, Mikä kirvehen kanssa, Mikä äimän, mikä minki kanssa. Piššan Paššan poika kukistaa, Staalun kanssa kaaristaa, hieroo, maata Vasten survii, tarkoin kysyy: "Kumman nyt valitset: rantaa myöten menet, (lähdet maanpakoon) vai palvelet? Missä on Piššan Paššan kätketty aarre? Missä on Piššan Paššan porokarja?" 140. (Airut:) Jumalan tulipallo sydämen mustentaa tai Sieluja kirkastaa. Mikä olet sinä (elämästä) eritessä, Kun lusikan heität pois, jos nyt henkesi viedään? (Vanhus:) Pišša Pašša vainajan ruskea silmä Tulta suikkaa, polttaa, lumoo, Toisen ilman tietä (vihasta) läähättäen estää (minulta), Turhaan minä (häntä) henkineen, luineen, Verineen, suonineen taaskin nostattelen. — (Poika:) "Kumpaa teet: rantaa myöten menet, vai palvelet?" 150. (Vanhus:) Miss' on sovituslahja, joka Piššaa Paššaa lepyttää, Joka anteeksiannon suopi? Tehty teko on ammuttu nuoli. Ken (voi) kuolleita lepyttää? — (Airut:) Itse tämän Jumala sovittaa, Jos on tulipallo lävistänyt, Painanut, virheitä valaissut, Poijes polttanut, lämmittänyt, Itse pyyhkii, sivelee, sovittaa, yhdistää. Hän on itse, ei hän ole kuin minä ja sinä, 160. Ei hän ole kuin sinä ja minä; Hän itse selittää, anteeksi antaa, Paremmaksi kääntää. Mutta itsen pitää (häntä) riemulla vastata, Se on oleva hänen etevin tavaransa, Hänen sydämensä etevin pyyntö. Jos et (siitä) huoli, niin sun tulipallo mustentaa, Pilaa, lumoo, pahaan puoleen liittää. Toisen ilman sieluilla ei ole Luita, lihoja, ovatpa kuitenki olemassa, 170. Eivät he sijaa ota, eivät kalliot ahdista, Ei vesi estä, ei keskeytä, He ovat kuin ajatuksia, menevät kautta maan, Päiväsen, kuun, tähtein läpi menevät. Ei heillä ole aikaa, aika on niskan taakse mennyt, Unissa osottaivat niille, jotka ovat Mielettömyyden ja sokeuden keskeltä. Nämä ovat manalaisia, jotka on Ilmaračča parantanut; Vainajat ne, jotka ovat mustuneet, (Tahrautuneet, saastuneet), 180. Nyt ovat nähtävänä, heitä on hyviä, pahoja, Eivät he enää aikaa, sijaa ota. Mikä on taivaan puvun saanut, Mikä on väärän puvun saanut, rumistunut, Ovat keskenään riidassa lakkaamatta, Eivätkä koskaan sovi, yhdisty, Yhtenään ovat vastakkain, vastakkain. Taivaan isä itse on itse, Ei hän ole kuin me ja te, te ja me, 190. Itse hän taivasta hallitsee, Itse hän toista elämää hallitsee. — (Vanhus) "Näen: hän voi vikoja pois pyyhkiä, Anteeksi antaa, häviöön saattaa, Sydäntä rauhoittaa, poloista viihdyttää, Viihdyttää, sovintoa rakentaa. Nytpä rantaa myöten menen, (Tavarain) omistajasta, tavaroista luovun. Omistaja ottakoon karjansa, Itseäni pikku parvella elättelen 200. Paikalau itäisellä puolella, Nyt on kivikko-maata, Reppevuorilla, Ammartan latvoilla. En enempää vaadi kuin Läänan rannan lohi-patoja. Metson pään pyytöpaikkoja." Piššan Paššan poika Koirallaan kaljasta puolen lohkasi. Sen jälkeen Staalu kuoli. Rämeesen, veden, mudan alle kätkivät, 210. Kaatuneen hoitajat tallettivat hänen luunsa. Varamiehille osan antoi, Staalun perhe isäntäänsä seurasi. Poika: "Ei tipautettu vertä". — Tyynellä sydämellä (poika) Kasvonsa käänsi Länteen äitinsä luo. Hän oli rankkasateen taittanut, Vainajat sovittanut yhteen. Äitiään halasi päiväpuolen, Yöpuolen, keräjä-kodan 220. Ylimmäinen mies. Jo nyt isänsä nurmipenkereitä, Olopaikkoja uudisti, pystytti.
(Muist.)
23. Poššu = peräpuoli kotaa.
50. Noita oli tappelussa läsnä sekä manaajana ja julistusmiehenä, että tuomarina. Kädessään piti hän sauvaa, jonka sysäsi maahan, kun piti kaksintaistelusta herjettämän. Varamiehet, kaatuneen hautaajat ja noita tekivät työnsä palkan edestä.
129. salama, oik. tuli-pallo. Lappalaisten käsityksen mukaan on salama pallon muotoinen.
138. kaddem kuoret seurata rantaa, s.o. lähteä maanpakoon, edeltämällä että se tapahtuu vettä myöten.
203. Ammurt on vuori luoteisessa osassa Sorselen pitäjää.
3.
Päive neita.
Koigus pardne kúöked päiven, Pakte-lihpen nuolisne dǟǯǯan, Veidnije Päive neitem čahkan. Nāka, nāka suölge ja loudalle, Päive neita jạttā; Jū gu jū äljutallejim dāle Vuöidna, vuöidna niära dist dāle, Ulle dạss ei ulle. Vụoidna dāle, minńelte vaʒʒe, vúojet. Ihke maite kūlla, ī' kalk puöstalen vardasit. 10. Päive neit īč oudelte vaʒʒa Ja ǟlu minńelt jūgu lambče juhta. Dạ goula olvas aitem minńelist Čuöca, olvas dahte tolttā. Kalkes pluöhkije, pässkadit, Koulā kalkes vuöččije, tīje pliđket. Ou ku piđket, Tīje ininneke früđke. Päive neita: "Vuojehte, vuojeht akten halkisen, 20. Kosse gūlla minńeliste niddark, Präđkät tīje raddike kirrạlle, Vaʒʒa, vaʒʒa vuojeten." Kosse ku varda minńelist nūen luötten, Tē postolin pliđketi, Tīje kaskatalvejạs čuöpkäne, Ja koŧŧine šäŧŧa. Vus lūli tehti arekes paha lūli koŧŧi almačen. Pāive neita jạhta: Jū gu jū olma dạss ēji. Kōte dāgamisne ja duörkastemisne pihkạmde: Kapče dāl vēl kaikke raike, 30. Ulles aktege vuödne, Tīje kapčạte ja aktak jạhta: Čeppist kalkā viššit kaikīt kapčetit. Tīje lāče Pāive neita Tibmab vúogas ōđāđakkam. Ō dī āriden vuóptestǟpan, Paive unne raikeii čạdda. Pāive neita jạhta: ō! Aččenne ēdnenne čalmīt vuöidnam, Ja fruođkạt ulkus aipan ja jēlinne minńesne. 40. Pōca tisse keđkine kạrras, Keđkine pakčekattin.
Muistutuksia.
0. Eräästä vihkosta päällekirjoituksella: Jukkasjärvi 1821; kieli on minulle osaksi epäselvä.
1. Herjeđal'in _Peijen neida_. Toisinto tästä kertomuksesta tavataan _Düben'llä_, Lappland sivu 336. Muutoin kerrotaan kaikenlaisia taruja P. neidosta, vallankin Herjedal'issa.
2. Utsj. murt. vúölis.
3. veidnēj, utsj. oini. Herjedal'in: čihkit.
6. äljehtallejijem. — 7. vuoina.
10. mam. — 11. oudenne.
12. Utsj. läuǯi ohja.
13. gūlle olvus. Utsj. kulia holvus aitim.
14. Utsj. čuocit puuttaa. — 21. koass.
24. luöddene. — 26. Utsj. cuovkkani.
20. Utsj. takkamist, tuorkastǟmist.
30. Utsj. kouča tāl, 31 amas oktage oaini, 32. Te koučati.
33. Utsj. čǟppit, 34 lǟči, 35 oađađak. 37. čađa.
Päivän neito.
Laiska miespä poutaisena päivänä Äkkijyrkän vuoren heulalla Näki päivän neidon istumassa. Sinne hiipi hän ja tempas hänen kiini, Näinpä päivän neito lausuvi: Niinpä kyllä, voimattomaks jouduin nyt, Mutta kuule nyt, mies kulta, kuule, Rauhaan heitä. Kuule nyt, käy jäljessäni karjaa ajellen. Jospa minkä kuulet, taakses älä katso. 10. Päivän neito astuu edellä. Häntä seuraa karja kuni ohjella ajettu. Mies nyt kuulee kovan uhkauksen takanaan. Pauhu käy ja kauheasti uhkaillaan, Hänet murskataan ja lävistetään, Häntä ampuavat, kuulee hän, Taaksensa hän vilkasee. Samassa kun taakseen katsahtaa Karjasta jo jälkilauma katoaa. Päivän neito lausuvi; "Aja, aja karjaa yhä huudellen. 20. Kun sen kuulee aivan jäljissä. Paisu, ja porot sivuilla eteenpäin, Riennä, riennä, aja karjaa." Takana, kuin myrsky, kuului pauhina, Silloin jälkeensä hän vilkasi, Keskilaumakin nyt hävis karjasta Muuttuin metsäpeuroiksi. Muutoin laiskan miehen omiks oisivat joutuneet. Päivän neito virkkoi (alakuloisena); Taas, taas teki pahoin mies. Kotaa tehdessä ja maata peittäessä risuilla, näin neito neuvoo miestä; Peitä tarkkaan rei'āt kaikki, 30. Ett'ei jää niin ainoatakaan. Hänpä peittää tuumiskellen näin; Tyyni, tarkkaan kaikk' on peitettävä. Sitten päivän neito valmistaa Pehmyisen ja mukavaisen vuoteen. Varhain aamulla kun herasi, Päivä paistoi pienen rei'an kautta, Näinpä päivän neito virkkoi: "Voi, nyt näen isämme, äitimme silmät"; Ulos nopeasti riennähtää, 40. Katoaa, ja karja hänen jäljessään, Porot muuttui kaikki kiviksi, Niitä kammoellaan vieläkin.
4.
Kạssạ Mụödda.
Māna' neidạča' pārnača' Stōkạgōtin, šollạgōtin, Kahpạdạllin haskadallīn Āja' kúöräm luöddit luöitin.
Stālu roudīđis rạpạsti Čācai coggi, moivai čiegai. Aijačis aigumims aici, Porrien súölasīt sạttuit, Pạskạ pöukạrạm čāngeli, Peibarin roudit velledi. 10. Stālu pụdoms oppa. Aha, haha! Pōris panne pạhtatạlli, Kalmi tạssạ. Stālu kuödda kohtsustạsta Súöva muorạn ātsuln. Uhče staluč: Kē, kē, Nirvutạlla, narvutạlla! Nuppe: Ton dat nirvutalla' narvutalla', Vall i Jupmel lahje. Aija jūrtača: Jo Jupmelam son meit tieda 20. Stālu: Tē tē tāl jū suddogōta. Tievai tuokin ābnạstạlla, Vạrtā, vǟrā, čúōhpa cäkkā, Poššu bālden kaugelm gohpā. Pōresab pārnai: "Parnam búörram veǯǯa' vēdkạm." Pōres podńe veđkạm vụöggast(a).
Uhče stālu: Ahčam tē kahča, ahčam tē svihča, Ahčam tē merresạm dúohpī!
Stālu: Joika, vúolutallā, āča, Ī kūla, ī kekše, ī tēde. 30. Aija pōresab bārnen Oivai losskạll, jāmas jaukạll.
Stālu: Kohkahā, joikotā, vuörtā.
Nuoreb bārnai: Veǯǯạ' vieđkạm, vạrgi, vạrgi!
Aija Mạnnjeban meit kallum lúösā, Vuóingamit lúövạs loggasta, Jēnan beggait potkudạsta.
Stālu: Tē dal madderit moʒuban, Cahkīt čougait jorruhtǟban, Jīč mun dauk jīč tụöbbistạstạm.
Aija Bīšīm poiššu paldam vēđkạin 40. Varutạlla, vaʒatạlla. Jīč-āčan oivem oivadi. Kobdạ kallum kúovalti, Cạlminis, núöninis čoglạsti, Olmu-porrien mālem leikki, Maiges mālin loiduit leibai.
Luhdạč loiduin loipartallā, Snuöggā, snūrrā, haksatallā, Poššun čađa pōteit, Peiparīte tuöstutallā, 50. Kētạin karffū, kerjutạlla; Palku, palku peura juölkit, Allu palku kalsu-juölkit!
Kuktis tāt tāl ńạttitạ Ku taht tahtak jiča!
Luhdač: Mījas rúottā, ruöskā, suđđā. Šilasīn suovasīn snūđđā, Plohkā, paukā, spohkā? Čuönītet, čúönītet čalmāčam, Tolkka niaddegist čougạstet, 60. Čalmačạm, čúönačạm sierret!
Aija: Podńačat, čalmačat pōnnuī'!
Luhdač; Čoivastam čālmačam pōńam, Juglučam, pāhčičam, mānnam!
Kassa mụödda pǟjuhten (pǟjutin) vuölgā.
Muistutuksia.
1. Herjedal'issa ja Sorsele'ssa Kissa muodda.
3. stōkagōtīn, šollogōtīn.
4. Ruots. lap. kuoren prope, penes.
6. čēgai. Ruots. lap. čǟket salata.
8. Borrien, 9. baska böukº.
10. Beibarin röudīt j.n.e. useissa sanoissa alku-ääntävällä media'lla. eteläisen, norjan-lapin ääntämisellä.
12. Bōres banne battatalli s.l. pettatallet; Friis: pättatalai.
17. nirvuhạllā, narvuhallā, Herjedal'issa: ńirvutallā, ńarvutº.
19. vall i Ipmel; Herjedal'in: vall i Jupmel lahje vaddas.
20. ton meit tēdahk.
23. H. cähka. 24. palda, palden prope.
25. i.e. kōtist. Herjedal'in: vieđkạm, vierkạm. 26. Tämän värssyn perästä on eräässä toisinnossa kohta V. 31. Värssyt 27—34 kuuluvat Sorselessa tehtyyn kirjoitukseen. Toisinto: jū svihča, jū gähča, jū merresa (vel pēsesa) túopi. 27. Sorselessa oli eräällä toisinnolla, jonka kuulin: ahčam, ahčam, čalme jollare.
32. juóikotā. 33. vētkạm.
34. Kirjakieli: mange, mangeba seuraava.
35. loggastā.
37. Tie v. die dāl — moʒustǟpan.
38. čuöigait, H. čöugait.
39. duöppestastam dauk = s. toki.
40. Tornio; bissim, bīsim. 42. H. oivasen oivadi.
45. porrīn. 47. Lūdač, Ludač, Luohdač — bībạrdạlla.
48 snūđđā, hạksahalla.
50. Beibarīte tuōstuhạlla. 54. Kuktis dāt ńattita.
56. leibai rúotta, ruöska, snūdda, plohka j.n.e.
60. Duölhke maddegest. 61. čalmāčam, čuönāčam.
62. čalmāčat pōnńudī'.
Paksuturkki.
Lapset, tyttöset, poikaset Lauleli, leikitteli, Hypiskeli, harppaeli, Lähteen reunalle jälkiänsä jätteli. Stalu rautansa viritti, Laski veteen, peitti pohjan helteesen. Vanha lappalainen viekkauden keksi, Ihinis-syöjän salasangat, Ahtaasen turkkiin pujahti, Panihe karhun-rautoihin. 10
Stalu rantojaan kokevi: Ahaa, hahaa! Pettyipä jo vanha vaari, Tähän henkensä heitti! Stalu viepi äijän kotiinsa, Ripustaa orteen, savuhun.
Nuorin stalu sanoo: Kas, kas, Kuinka tuo irvistelee, ilveilee!
Toinen (vanhempi) poika; "Itse irvistät, ilveilet. Ei tämä luojan lahja."
Vanha lappalainen arvelee: "Kaikkipa luojasta tietääkin!" 20
Stalu: "Niin, niin, jopa se alkaa sulaa." Kukkulan takana kaataa hän Puun kaukaloksi, Kaataa puun, karsii, veistää, vuolee, Kovertaa siitä kaukalon (poššun) taka-oven vieressä.
Sanoo vanhemmalle pojalle: Poika kulta, tuopas kirves (kodasta). Vanha lappalainen tempaa kirveen.
Nuorempi stalu: "Isä, jo vilkahti, jo se liikahti. Jo se kirveen tempasi!" Stalu iloitsee, laulaa ja jyristää. 30 Ei kuule mitään, ei näe mitään, ei tiedä mitään.
Vanha lappalainen Iskee (vanhempaa poikaa) päähän, lyöpi kuoliaksi.
Stalu Oudoksuu viipymistä, laulelee odotellen. Hän sanoo nuoremmalle pojalle: "Tuo mulle kirves, joudu, joudu!"
Vanha lappalainen Hakkasi tältäkin pääkallon halki, Avasi aivot, Laski henkikurkun äänen kätki.
Stalu (sen kuulee): "Kaikissa nurkissa he nuhjistavat, Kääntelevät päätään, vääntelävät silmiään. 40 Itse mun täytyy kirves noutaa."
Vanha lappalainen Väijyy häntä varovasti, kirves kädessä, esi- ja taka-oven välillä.
Väijyy ja juoksee edestakaisin. Hän iskee iskun hirmun päähän. Halkaisee leveän otsan. Repäisee pois silmät ja nenän, Vuodattaa ihmis-syöjän veret, Hurme ilkeä punasi jalan jäljet.
(Vanha lappalainen kantaa surmatut ulos, hakkaa kappaleiksi ja viskaa palan palansa perästä Luhdač'ille, joka sillä välin on tullut kotiin): Luhdač kompuroipi lattialla, Haistelee, vainuelee, iloitsee, 50 Saalihista, joka poššuun tulee. Hän ottaa saaliin käsiinsä, Silittelee sormillaan ja huutaa äistyen: "Viskaa tänne peuran potkia. Älä sukka-jalkasia!"
(Hän syöpi hänen miehestään sekä lapsistaan keitettyä lientä):
"Kah, tääpä maistaa. Aivan maistaa äijältäni!"
(Lappalainen ottaa akan silmät, jotka ovat kynnyksen alla piilossa, paistaa ne pannussa. Luhdač sen kuulee, kysyy): "Mikäs näin kiehuu, kihisee. Mikä sysillä sihisee, Puhkee, pahkoaa, rätisee? 60 Katsokaatte minun silmäni. Selkeentykää kynnyksen alla, Selkeentykää, minun silmäni, minun säkeneni!"
Lappalainen:
Miehesi, silmäsi olet rasvaan kastellut ja syönyt suuhusi.
Luhdac: Vatsassani ovat minun silmäni, minun mieheni. Minun pikku pöllöni, poika kultani, pikkaraiseni!
(Paksuturkki lappalainen lähtee ivaten tiehensä).
(Muist.)
1. Tässä muodossa, joka jotenkin on yhden pitävä Düben'in antamaan käännöksen kanssa (Om Lappland och Lapparna sivu 337), on tämä kertomus saatu Tornion lapista (Karesuanto). Lyhykäisemmän toisinnon, joka on saatu etelämmältä, olen Fjellner'in sanelun mukaan liittänyt muistutuksiin. Laestadius'en mukaan on Friis ottanut mythologiaansa (sivu 78) koko joukon pitemmän muotoisena norjalaisessa käännöksessä.
47. Stalun vaimo kutsutaan luteeksi (luhdač), siitä syystä että hän rautaisella pillillä imee vertä ihmisten ruumiista.
64. Pieniä lapsia sanotaan mairitellen pöllöiksi (juglač), koska he silmät suurina päässä katselevat ympärillensä.
VIII.
Pienempiä lauluja.
5.
Morse faurog.
Pastos paivva Kiufwresist' javrra Orre Iavvra Ios kaosa kirrakeid korngatzim Ia tiedadzim man oinæmam jaufre Orre javvra Ma tangast lomest lie sun lie Kaika taidæ mooraid dzim soopadzim Mak tæben saddesist oddasist Ia poaka taidæousid dzim karsadzim Makqvvodde roamaid poorid ronaid Kuliked palvvaid timsuttatim Mak kulkivvoasta Jaufræ Orre Jaiifræ; Ios mun tæckas dzim kirdadzim sææst vvorodzasææst Æ muste læ sææ dsiodgæ sææ maina taockao kirdadzim Æka læ Julgæ songiaga Julgæ, ækælæ siædza Fauron sietza, maan koimalusad Dzim norbadzim. Kalle ju læck kucka madzie vvordamadzie Morredabboit dadd paivvidad, linnasabboid Dadd salmi dadd liegæ sabboid vvaimodadd Ius kuckas sick patæridziek Tannagtied sarga dzien insadzim Mi os matta læda sabbo korrasabbo Nu ly paddæ soona paddæ, ia salvvam route salvvam Kæk dziabræisiste karrasistæ. Ia kæsæ myna, tæm aivvitæm punie poaka Tæmæ jardækitæmæ Parne miela Pisegga miela noara iorda kockes jordæ Ios taidæ poakaid læm kuldædæm Luidæm radda vværa radda Ouita lie miela oudas vvaldaman Nute tiedam poreponne oudastan man kauneman.
Tämä runoelma on painettu Joan. Schefferein Lapponiaan, Frankfurtissa 1673, sivulla 283. Oikokirjoitus on peräti virheellinen, jonka vuoksi monta sanaa ei saata laisinkaan ymmärtää, vallankin kun, kuten näkyy, suusanaisesti esiteltäissä useimpia tavuita on kerrottava. Tähän liitän siitä Utsjoen murteella käännöksen, jonka olen tehnyt enimmäkseen Aslak Laitin avulla. Schefferin ylimalkaan oikeaa latinalaista käännöstä rasittaa kuitenkin muutama virhe; vertaa tähän jotenkin tarkkaa käsitystä Herderin kirjassa: "Stimmen der völker in liedern," Upsalassa 1815, sivulla 107, yleiseen tuttu Kleist'in mukailemasta.
Nuo kolme tässä mainittua sorsa-lajia ovat: čoađki, telkkä, čuädńag metsä-hanhi ja čiksa, gen. čiuvssa vaalea- siipi-sorsa.
5 b).
Moárssi fauru.
Paittus päivvi kieurrat (karrasit) jaurrai, orri jaurrai, Jụös kilossa kierragī kōrnušim, Ja tieđāšim raon oainam jäurri, Man taṅas loamist lǟ, son lǟ (laǯǯa). Kaik (puok) tait muorait čuoppašim, Mak tappi säddik ođđasist Ja pụök tait oussīt kārsašim, Mak kuodde roamaid pōrid ronaid, Kuliked palvvaid — Mak kulkī vuösta jäurri, Orri jäurri. Juös mon tokkū kirtāšim vuoračas soajain (soajaisist, iness.), Ī must läk soadja, čoađkī soadja, tokkū kirtāšim, Ī(ge) läk juölggi, čuādńag juölggi, īge läk čiuvssa, Faurus čiuvssa (nom. čiksa), maina — nuorbašim. Källi jo läk kukka vuördamaš (vuördam), Morratabbuit päividad, lidnisabbuid, Tat čalbmi lǟ liäggas, čāppa vaimudad (vaibmut). Juös kukkas — pātarivčik, Tannaken (? almaken) farga jūvsašim, Mī matta lät karrasabbu (-subbu). Nu lä pātta, suodiia pātta ja ruövdi — Kǟk — karrasiste? Ja keässa mīn, oivīteme, Podnja puok jurdakīteme. Pardnī miella piägga miella. Nuora jurta kukkis jurta. Juös tait puokkait läm kuldalam, Luöitam rađi, vǟrri rađi Outa (Utsjoki; okta) lē miella audas valdaman, Nu tē tieđam puöribun oudastam mon kaunam.
Morsiamen kauneus.
Paista, päivä, kiikkahasti Orrijärven yli! Kuusten latvoihin mä kiipuaisin. Jos vain Orrijärven näkisin ja hänen Käyskelevän pitkin kanervikkoa. Kaikki oksat poijes otteleisin. Kaikki nuoret vasta vesovaiset, Kaikki vanhat pois mä leikkeleisin. Joissa puhkee vihertävät urvut. Kulkua mä pilven (seuroaisin), Kohti Orrijärveä mi kiitää. Varislinnun siivet jos vain oisi. Puuttuu siivet, sorsan siivet, sinne lentääkseni, Jalat myöskin, hanhen jalat, ihanaiset, Joilla hiljaan luokses asteleisin. Viikon kyllä olet vartoellut. Päivää monta, ihaninta päivääs, Silmäs ovat arnmaat, sydämmesi hellä. Vaikka kauaks mua pakeneisit. Sinut nopsaan sentään saavuttaisin. Vahvemmatpa mitkä olla voisi Kuni viritetyt jänteet, rautakahleet. Jotka kiinteästi (yhteen liittää)? Niinpä päitämmekin kietoo (lempi). Yhteen liittää kaikki aatoksemme. Pojan mieli vain on tuulen mieli, Mont' on nuorukaisen ajatusta. Niitä kaikkia jos kuulteleisin, Eksyisinpä polultani poies. Päätöksen mä tein, kun sitä seuraan. Tiedän parhain tiellä pysyväni.
6.
Kulnasatz.
Kulnasatz niraosam æugaos joao audas jordec skaode Nurte vvaota vvaolges skaode Abeide kockit laidi ede Fauruoghaoidhe sadiede Ælluo momiaiat kuckan kaigevvarri. Patzao buaorest kællueiaur tuuni Maode paoti millasan Kaiga vvaonaide vvaiedin Aogo niraome buaorebæst Nute aotzaon sargabæst Taide sun monia lii aigaomass Saraogaoin vvaolgatamass Ios iuao sarga aoinasim Kiuresam katzesim Kulnaasatz nirasam Katze aoinakaos tun su salm.
Schefferin Lapponia, sivu 282, missä myöskin on seuraava latinalainen käännös; vrt. Herderin "Stimmen der völker," s. 109. Tämä on Franzen'in tekemän tunnetun laulun: "Spring min snälla ren" alkuperä.
Kulnasatz, rangifer meus parvus, properandum nobis iterque porro faciendum, loca uliginosa vasta sunt, et cantiones nos deficiunt. Ne tamen tædiosus mihi palus kaige es, tibi palus kailvva dico vale. Multæ cogitationes animum meum subeunt, dum per paludem kaige vehor. Rangifer meus simus agiles levesque, sic citius absolvemus laborem, eoque veniemus, quo destinamus, ubi videbo amicam meam ambulantem. Kulnasatz rangifer meus prospice ac vide, utrum non cernas eam se lavantem.
Porolle.
Kulnasatz, poroseni, kiiruhtakaamme, Joutukaamme, rientäkäämme! Soita sulia edessä, Tulee loppu laulujenkin.
Siintää armas Kaiga-järvi, Jää hyvästi, Kaiga-järvi, Sykäyttävi sydäntä Kaiga-järvi kaunokainen.
Riennä riemulla, poroni, Juokse, kiidä joutuisasti, Jotta pääsemme perille, Tuolla työmme taukoavi.
Siellä kulkee kultaseni, Asuvi mun armahani, — Katso, poro, tarkastele, Näetkö kylpevän kultani.
7.
Påtso-jouikem.
Altan miesche rontja Viälka kiechten kulman sierken, Kraukjen mottjem riide puoiltum Tschautesta beijessä vuaren tschorrai nille.
Utsjoen murteella tämä olisi:
Poccu-juoigam.
Aldu miesi poacu Vuälgā kuövti kolma suärki, Rāppu motti sajist lādńa mǟcist. Ko pajas pǟssam lǟ, livvu son värri čokka ala.
Poro laulu.
Voahi, vasa, poro Vaeltaa kahtaa kolmee tietä, Mylvii moness' korviss' ja koivistoss', Noustua ylös, paneiksen (moata) vuaran harjun peällä.
Tämän laulun lauloi Gottlund'ille nuori lappalainen Anders Olaus, Ovikin tunturilta, Heden kirkkokunnasta Herjedal'in lääniä, joka isäntänsä ja hänen tyttärensä kanssa kävi Tukholmassa. Laulu on painettu Gottlund'in Otavassa II, siv. 220. Aslak Laitin avulla olen tähän pannut käännöksen Utsjoen lapin murteella; suomennos on Otavasta otettu.
8.
Jöijuhtahta uhtje maanai piijeln.
Korko graddnam, korko graddnam! Påtheh, påtheh — keseh, keseh Manav jaurai, Vuobtalabtjijn'! Vanah, vanah.
Utsjoen murteella:
Kotka skipparam, kotka skipparam! Poađi, poađi — keäsi, keäsi Māna jaurai Vuoktaläučīn! Vana, vana.
Laulu pienillen lapsillen.
Kusiainen kulta, kusiainen kulta, Tule, tule — vie, vie Lasta (lapsi) järveen Hiuks-ohjaksellaan! Viänä, viänä!
Tämän ja jälkimmäisen laulun on Gottlund saanut Petr. Læstadius'elta, joka oli kuullut Lappalaisten Arjeplogin ja Lykselin Lapissa niitä laulavan. Kaikissa minä olen noudattanut Gottlundin kirjoitustapaa. Otava II, 223.
9.
Bijern-jöijuhtahta.
Puoltajam, puoltajani, Tjoddscheleh, tjoddscheleh (čuöǯǯeli)! Lasta lä stuores koh Snjeratscha pelje.
Karhun laulu.
Vuoren ukko, vuoren ukko, Nouse ylös, nouse ylös! Lehti on suuri kuin Hiiröisen korva.
Otava II, 224.