Part 2

Stalo P.P. alge luotem ja itz dem nielem kojneb vuositze vulga batera tzemem tzememest. Algem fihkije dej ne fontere. Gosse Stora sjadta. Olle mosme gosse ge don tsepesse osonn valze olla. Njorte dueikte manninne tetzelle. Aktelzem gåtan pucklelle fjerte (virttī) smavelle. Vuejna ferte adnae. Ahtjem, etnem åtnei. A. etnemse gihchie: Etnem gokte mu Atjen njemme? E. I ma namme do mige. Ahtjet. Imen lem monno muoriste gedkiste tjettjelem (čuočelam). E. Arme krovehkem gelijem possju raikem pekta kalkem sardnet. Maje tjaka ge ficke goltte. Arme Momse (ruömse) kalles pjelje rohtziste moriten verdet possja njalman votatella. Dille ahtzette njemmem påtah kolenne. Dem vojte nimte siekta meitten. I dilloge sardnh. A.E. Daita monnen lajpem. Etnebbe dojte. Rivest dem vuoss kerdam pueke gessa tjoppam monnen! monne itz pessam. Dem fihkje. Etnebben ketem beksa ketem dejne gekke lajpine djen taesti Etnem sardna mu atjen nimmem. E. Hauh. P.P. mana mo. A.E. ff. Gop. pah le siett. E. Tjehpes Asen. Stalo le ålge luotem. Alle me pardnem dohka vuelke. Elge Ednisse ketem tuoj ta tellah tåhka tjolije. Hasmannen kåtan tjanga. H. Tälla Pardne Ih den diste påte puosta geje rajkemb knömme jokte kuossje påte tjetem. Itsim Ajiesse sardneje. A. Vattsidde vatsidde pejkatetidde (piikutete, lasset wissen). Sij vatse. St. Vattsidde kattsidde (koččute, rufet) kuössem. Mo kajk. Dah kotsia sodne vadllde. A. Puorek Ajia. St. Buörest. Todne Ajietsje toh (todn) Nuppen siten åjve. A. Jabette Aja. Stalo stuöre sjeram tsiekkija (cehkije). St. Vatse Aijetse Pissema, tjöppeh kjietebbem koh Itse. Pahtse olgesse tjettjelle (čuočele). Stalon verje kudnedde. A. Aja manne dahkesn datte donjole noolemme. St Pissan Pn banine. A. Aja masne date do spakkak njölem. P P buoenihe. A. Aja kosne dat Do kurtek noolem. St. Mam lä pist dat äpa dam monnom telpemene. Voji P P ålge kokka kalken tsettselit U vuo — — —

* * * * *

Viimeinen epillinen runo, joka on luettavana v. Düben'in teoksessa, on oikeastaan sarja pienempiä satuja (Fjellner arvelee useampia satoja), sisältönsä puolesta vertauksellisia ja mytillisiä, jotka koskevat päivän tytärtä ja kertovat hänen elämäkertaansa, hänen töitänsä ja kaikenlaisia siihen kuuluvia kohtia. Tähän kuuluu myöskin satu Lappalaisten vaelluksesta etelämmistä maisemista Pohjaan. Suurin osa näitä satuja näkyy ilmitulleen runollisesti toimitellulla suorasanaisella muodolla, jolla ei vielä ole runomitan tarkasti määriteltyjä jäseniä. Toisinaan muuttuu kertomus vähitellen neljälle trokeelle perustettuun runomittaan. Pahaksi onnekseni en saanut tästä laveasta runosta muuta kuin katkelman Fjellner'in lausumuksen mukaan; hän näkyi kovasta työstä pian liian väsyneeksi voidaksensa kohdastaan luetella minulle enempää; useampia viikkoja minä taasen en voinut siellä viipyä. Tämä runo nimitetään _Päive neita_ ja kuvaa tuota, yli suurimman osan Lapinmaata levinnyttä, luuloa, että muka se, joka voi saada auringon tyttären haltuunsa, siten myöskin saapi hänen peurakarjansa ja rikkautensa. Fjellner itse luuli kerran, samotessaan Herjedalin vuoriston poikki, hänet nähneensä. Ilma oli käynyt sumuun. Yhtäkkiä kuuli hän karjakellojen soivan ja näki tuon arvossa pidetyn neidon istuvan kiven päällä. Hän kiipi hänen taakseen likistääksensa häntä syliinsä -hän halaili kiveä, johonka hän löi päänsä, ja kaikki oli kadonnut! Minä mainitsen tämän näyt-tääkseni perittyjen taikojen valtaa Lappalaisten mielikuvituksessa; vaikka kerrottu ilmiö tapahtui hänen nuoruudessaan, olihan kertoja kuitenkin mies, joka vuosikaudet oli nauttinut koulusivistystä. Auringon tytöillä nimitetään myöskin toisinaan _saivo neida_, manalan tytär, taikka _raana, ruona neida_ vihertävä, s.o. kevään tytär, joka antaa vuorille viheriän puvun.

Saduntapaisiin tarinoihin vivahtava, taikka oikeastaan niihin jo kuuluvakin, on runomitan muotoon pukeunut _kassa muodda_, vahva turkki. v. Düben'in antama toisinto on Tornion Lapista; itse olen Sorselessa kuullut kaksi eri toisintoa samasta sadusta, ainakin osaksi runomittaisia. Toisen kertoi 25 vuotias palvelustyttö Anna Sara, joka, syntynyt lappalaisista vanhemmista, oli Sorselen isäntäni palveluksessa. Toisessa sanoopi nuorempi poika, nähdessään lappalaisen katsovan ympärilleen: _ahčam, ahčam, čalme jollaret_ (= jorralet), isä, isä, silmä liikkuu[9] Tämä tarina näkyy olevan levinneenä yli koko Lapinmaan. Fjellner'in tiedonannon mukaan sanottiin sitä Herjedal'issa _kissa muodda_'ksi, mitä muotoa myöskin Sorselessa käytettiin. Linder julkaisee kertomuksen "Läsning för folket" nimisessa aikakauskirjassa XV, 3 siv. 213, ja Friis antaa L. L. Laestadius'en mukaan kirjassaan "Lappiske eventyr og folkesagn" siv. 78-81 vasta mainitusta varsin vähän eroavan toisinnon nimellä _Patto poadnje_. Myöskin 75 vuotias Nils Jansson, joka enemmän kuin 50 vuotta takaperin ensimäisenä uutisasukkaana tuli Soks-jaur'iin ja oleskeli ahkeraa lappalaisten parissa, minulle saman jutun kertoi; tämä oli myöskin tunnettu Arjeplog'issa, kuten Mörtsell minulle ilmaisi.

III.

Lapin runouden lajit: epillistä runoutta, satuja ja eläintaruja. — Sananlaskuja ja arvoituksia.

Friis, joka tuntee umpilappalaisia satuja ja taruja ainoastaan suorasanaisessa muodossa, jakaa ne sisällän puolesta kolmeen lajiin:

_Ensimäinen_ liikkuu mytillisissä olennoissa taikka sisältää muistelmia lappalaisten vanhasta jumaluusopista, sadun muotoon puettuina.

_Toinen_ laji perustuu historiallisiin tapauksiin ja kertoo otteluista vihollisten kansojen kanssa entisyydessä.

_Kolmas_ puhuu eläinten omituisuuksista ja eri mielenlaaduista, antaa kansallisia selityksiä heidän ulkonäöstään, väristään j.n.e.[10]

Saduista ovat, kuten Friis muistuttaa, useat nyky aikaisia ja vieraita, lainattuja ympäri asuvilta Suomalaisilta, Ruotsalaisilta ja Norjalaisilta. Näihin kuuluvat epäilemättä ne lukuiset jutut, jotka puhuvat kuninkaista, ruhtinaista ja ruhtinattarista, linnoista j.n.e. Toisinaan tapaapi kuitenkin myös näitäkin nimiä vanhemmissa taruissa.

Muutamilla lisäyksillä saattaa tämä Lapin runouden jako yleensä vieläkin pitää paikkansa epos-lajin suhteen. Ensimäiseen osastoon, mytilliseen epos'een kuuluu etupäässä Päiven pärne ja kertomukset Päiven neida'sta, ehkäpä myöskin erinäisiä kohtia Piššan Paššan pardne'sta, mikä kuitenkin on enemmän historiallista luonnetta. Stalu-sadut kuuluvat kyllä niinikään ensimaiseen jaksoon, etenkin ne, joissa puhutaan Saivö'sta, Haššis-ädne'stä ja Njavvis-ädne'stä j.n.e. Useimmiten kuitenkin ovat perin saduntapaiset seikkailukset kertomuksen aineena, ja nämä eroavat korkeammasta mytillisestä käsitteestä samaten kuin senkaltaiset sadut muissa kansoissakin. Mutta tuo vähitellen ilmestyvä prosallinen käsite näyttäikse tässäkin, esim. jos vertaa tuon puhdasrunolsen Njavvisene sadun Düben'issä siv. 331-334 sitä vastaavaan Friis'issä, Sprogprøver siv. 81-83 ja 87-89, Eventyr siv. 14-23. Toisen vielä mitättömämmän toisinnon samasta sadusta kuulin kerrottavan Sorsele'ssa; molempien äitein nimetkin oli siinä, unohdettu, puhuttiin ainoastaan _Stalu'sta_. Tätä, joka pää-asiassa on samaa kuin jättiläiset (_jättenes, jähtanas, jätanas_) kerrotaan kömpelöksi, ihmissyövaksi mieheksi, lappalaisia suuremmaksi. Toisinaan silmäpuoli tai sokea; hän asuu etäällä erillään muista ja on usein rikkirikas. Mutta hän kun on typerä, heikommat Lappalaiset hänet usein pettävät. Hänen vaimonsa nimi on _Ludač, Luhdač_ (lude), jolla on tuon elävän muoto ja joka tavasta käypi sokeaksi siten, että hän kätkee silmänsä kynnyksen alle. Vihollisensa tappaa Ludač rautaisella putkella, jonka läpi hän imee vihollisensa veren.[11] Friis johtaa nimen Stalu ruotsalaisesta sanasta _stål_, teräs, joka ennen äännettiin myöskin _stal_, ja pitää sitä seikkaa, että hän joskus on puettuna rautaiseen takkiin, todistuksena siitä, että hän alkuansa merkitsi viking. Kuinka oikea tämä etymologia on, lienee paha päättää.

Useat kirjoittajat ovat Stalu-satuja julkaisseet, niinkuin Högström,[12] Laestadius,[13] Friis kielinäytteissään ja satukokoelmassaan siv. 73-110, sekä myöskin hänen mukaansa v. Düben. Sorsele'ssa olen itse useampia kuullut, osittain Fjellner'ilta, osittain muilta; tavallisesti pitivät ne yhtä ennen julkaistujen kanssa. Semmoisia tavataan yltympäri koko Lapinmaan.

Historialliseen jaksoon kuuluvat kaikki ne sadut, joissa taistelut naapurikansoja vastaan kerrotaan. Nämä ovat tavallisesti _Tschudejä_, joita enimmiten ja erittäin pohjoisessa Lapissa pidetään karjalaisina. Etelän puoleen merkitsee tämä nimitys ensimäisiä Lappalaisiin tunkeuvia Ruotsalaisia, niin ainakin Sorsele'ssa, missä heidän nimensä äännetään _čure_ =_čuude_; sana merkitsee nyt ainoastaan vihollista. Myöskin Venäläiset saavat tavasta tämän nimityksen, vaikka kyllä tavallisia Karjelah, Ruošša-čudeh nimiäkin käytetään. Tämänkaltaisissa tarinoissa ei ole vaihtelevaisuutta paljon. Etenkin pohjasessa näytetään kaikkialla paikkoja, missä viekkaammat Lappalaiset ovat syösseet vihollisen, joko kohisevaan koskeen taikka syvään vuoren rotkoon, taikkapa jätetään tämä yksinäiselle saarelle, missä hän koko joukkonensa kuolee nälkään tai muutoin kaikellaisten konnankoukkujen kautta heittää henkensä. Högström[14] ja Laestadius,[15] niinkuin myöskin Friis[16] ja muut julkaisevat koko joukon semmoisia satuja, Aslak Laiti on kertonut minulle moisia Utsjoen tienoilta.

Kolmas laji on tuo Lappalaiselle erittäin rakas eläin-taru, joka häntä usein aika lailla huvittaa. Friis'in kokoelmassa on kolme semmoista: kettu ja karhu, lohi ja ahven, metsäja koti-eläimet.[17] Niitä on kuitenkin paljon enemmän, ihan kuin suomalaisilla. Niistä lyhyemmistä lauluista, jotka alempana julkaisen, ovat muutamat tätä läjiä, usein, kuten v. Düben muistuttaa, epigrammatillisesti teräviä ja supistuneita. Mainittavat ovat vielä _sananlaskut (sadne-vajasak) ja arvoitukset (arvadusak)_, nämä näytteet kansan terävästä havaintovoimasta, joita niin kosolta on Suomalaisilla ja Virolaisilla. Friis on ottanut muutamia kielinäytteiden joukkoon; painatan ne uudestaan tähän, koska kokoelma on, ensimäinen tähän saakka tunnettu; ja hänen kirjansa ei ole helposti saatavissa. Kielimurre on Finmarkin tai norja-laislappalainen.

Sadnevajasak, Sananlaskuja.

1. Adde bädnagi ja gula baha sanid. -Anna koiralle ja kuule pahoja sanoja.

2. Buöreb lä čagar giedast, go buojde mäcest. -Parempi nahka, (laiha puoli) kädessä, kuin rasva metsässä.

3. Buöreb lä bitta njalmest, go havve oajvest. -Parempi naarma suussa, kuin haava päässä.

4. Buöreb lä jode, go oro. -Parempi mennä, kuin jäädä.

5. Dam olbmast läk ämbo juonak go suonak. -Tällä ihmisellä on, enemmän juonia kuin suonia.

6. Dat, gäst gukkek läk dolgek, allagassi girda. -Jolla on pitkät siivet, hän korkealle lentää.

7. Galle gaddest visaj, go avest vahag šadda. -Kyllä maalla viisaita, kun merellä vahinko tapahtuu.

8. Garranasa bäsest matta gavdnujuvvut majda njufčamonne. -Kaarneen pesässä saattaa olla joutsenenkin munia.

9. Go čiegnalis lä čacce, de lä rukkas bodne. -Jos vesi on syvää, niin on pohja mutainen.

10. Havske guojbme oaned matke. -Hauska kumppani lyhentää matkan.

11. I goarpa goarpa čalmi čuokko, -Toinen varis ei kaiva toisen silmiä.

12. I läk jakke jage viellja. -Toinen vuosi ei ole toisen veli.

13. I šat häppad niära gaske. -Ei häpeä enää poskiansa pure.

14. I šat oarre-gaƷza galloi baste. -Oravan otsaa ei enää hänen kyntensä syö. (Hän on haltioissaan ilosta taikka surusta).

15. I bäjve nu gukke, atte igja iboade. -Ei päivää niin pitkää, ett'ei yötä tule.

16. Ik galga čalmetës gavpe dakkat. -Hän ei tee silmätöntä kauppaa.

17. Loge visasa äi nakaš sanigujm ovta jalla SabmelaƷain. -Kymmenen viisasta ei sanoissa pidä paikkaansa yhtä hullua lappalaista vastaan.

18. Oapes bahha lä buöreb, go âmâs buörre. -Paha ystävä on parempi kuin hyvä vieras.

19. Ovče visasa äi buvte buoddot ovta jalla. -Yhdeksän viisasta ei osaa hullulta suun tukkia.

20. Äi läk buok vielljakj ovta ädne čiƷid njammam. -Ei kaikki veljet ole yhden äitin rinnasta imeneet.

Arvadusak, Arvoituksia.

1. Aleb go buok varek ja vuöllegeb go dagnasak? Balgës. -Korkeampi kuin kaikki vaarat ja matalampi kuin kanerva? Polku.

2. Alo vagjol ja ucca noadaš sälgest, mutto i vajbagoassege? Dorte. -Aina se käypi, takka selässä, mutta ei väsy? Rukki.

3. Audal go ačče lä bälledagos, de lä bardne vuovdest? Suovva. -Ennenkun isä on puoli-valmiina, on poika metsässä? Savu.

4. Bäjve giddagasast, ikko luovos? Juölge-suormak. -Päivin vankeudessa, öisin vapaana? Varpaat.

5. Färra ija bäjve, mutto i oaƷo goassege smakko? Dimo, boccu bjällo. -Hakkaa yöt päivät, mutta ei kuitenkaan saa lastua? Kello, poronkello.

6. Gavvot guoros, gobmot dievva? Gapper. -Ylöspäin käännettynä tyhjä; alaspäin täynnä? Lakki.

7. Gi lä buok visasamus majlmest? Bismar. -Kuka on kaikkein viisahin maailmassa? Puntari.

8. Gierrag ald čuƷzo ja madda bajas od. gierra vuöllen, madda bagjen. Gussasäjbe. -Se seisoo latvallaan juuret ylöspäin, tai latva alaspäin, juuret ylöspäin. Lehmänhäntä.

9. Gädge-juölge, arpo-ärtegak ja muorra-oajve? Nuötte. -Jalat kivestä, kupeet langasta ja pää puusta. Verkko.

10. Jabme gässa ellid vuovdest? Čokko. -Kuollut vetää eläviä metsästä? Kampa.

11. Jomfruva čokka aja gaddest ja lukka oajvest (od. luodko oajve)? Botka. -Neito istuu lähteen reunalla hattu päässä? Angelica (puhkeematon).

12. Lokketäbme ja vuodotäbme, njuoska biergo dadde dievva? Suormas. -Kansiton ja pohjaton, kuitenkin täynnä tuoretta lihaa? Sormustin (syyrinki).

13. Manna bejvid, manna ijaid, mutto i goassege uvsa gavdna? Dimo. -Käy päivät, käy yöt, mutta ei löydä koskaan ovea. Kello.

14. Mi lä dat, go ovta rajge čagna, golma rajge oktanaga itta? Olmus, mi beski čagna. -Mikä se on, joka menee sisälle yhdestä rei'ästä, mutta yht'äkkiä näyttäikse kolmesta rei'ästä? Ihminen, joka pukeutuu lappalaiseen pukuun.

15. Mi čakka sappan bossi, ige sate jorgalet vuovsa basist? Soabbe. -Mikä mahtuu hiirenreikään eikä saata kääntyä härän hinkalossa? Sauva.

16. Mi dat lä, mi jokki manna bâsadet ja guodda siskelusaid vissui? Guödda. -Mikä se on, joka menee joelle pesemään jä kantaa sisukset kotia? Korvo. (Friis'in tekstissä onrguodda siskelusaid vissui = jättää sisukset kotona. Epäilemättä guodda = kantaa on parempi).

17. Mi lä ellid dat, mi lä olbmui buok lâgâmusta? Dikke. -Mikä se elävä on, joka on ihmistä lähinnä? Täi.

18. Mäce čada vagjol ja säjbes mäccai lappa? Nallo. -Kulkee metsän halki ja jättää häntänsä metsään? Neula.

19. Njalmin borra, niskin bâjka? Häval. -Suulla syöpi, niskasta oksentaa? Höylä.

20. Njällja oabaš guvlëk ovta roggai? Goattebälljek. -Neljä sisarusta tirkistävät yhdestä rei'ästä. Teltan seivästen päät.

21. Oajnak galle, mutto gidda ik fatte? Suovva. -Näet sen kyllä, mutta et voi siihen tarttua? Savu.

22. Okta gäčča vuölas ja čacce golga vuösta-luökkai? Hästa go jukka. -Joku katsoo alaspäin ja vesi kulkee, ylöspäin? Juova hevonen.

23. Olmaj färko ja smakkok gačadëk, ige gullu? Muotta. -Mies hakkaa, lastut putoavat, eikä mitään kuulu? Lumi.

24. Ouda-gäčče dego gagga ja gasko dego farpal ja manna-gäčče dego suopal? Hästa. -Etu-puoli kuin vati, keskikohta kuin tynnyri ja takapuoli kuin luuta? Hevonen.

25. Roakke bajas, roakke vuölas ja mokke gasko? Skirtek. -Vekara ylöspäin, vekara alaspäin ja käyrä keskellä? Patakoukku.

26. Skarfa girda rasta ave, vârâk sojin gojkuk? Vâuas, go sukkek. -Kaarne lentää merellä, verta siivistä juoksee? Vene jota soudetaan.

27. Čappis hästa njolgasta ija bäjve, äige ajsak goassege likkad? Dädno. -Musta hevonen juoksee yöt päivät, mutta aisat eivät koskaan liiku? Joki.

28. Čuödejakkasaš boadnje ja oajve ijabirrasaš boares? Jalgnës. -Satavuotinen mies ja pää yön vanha. Puun-kanto, jonka päällä on nuorta lunta.

29. Ucce dego monne, mutto vägjemättos dadde bodnai gäččat? Olbmu vajbmo. -Pieni kuin muna, mutta mahdoton sen pohjaa nähdä. Ihmissydän.

30. Äjdo luossa-fiermo-arpo gaseb, mutto bäjve i oajne goassege? Muorra-vajmos. -Tuskin lohen verkon lankaa vahvempi, mutta päivä ei sitä kuitenkaan koskaan näe? Puiden ydin.

IV.

Lyrillistä runoutta.

Lappalaisten lyrillinen runous ei ole niin peräti tyhjän arvoinen kuin ennen on otaksuttu ja niinkuin v. Dübenkin arvelee; hän sanoo kaikkia näkemiänsä laulaja suorastaan ilkeiksi ma'ultansa (Lappland s. 321). Tämä ankara tuomio tulee varmaankin siitä, että hän on tuntenut ainoastaan vähäsen näitä lauluja; kolme semmoista jotenkin kuivaa tarjoo hän luettavaksi. Ja kuitenkin vanhimmat kolme, jotka jo aikoja sitten ovat korjatut runollisen kirjallisuuden helmaan, ovat yleviä ja hellätunteisia. Kuten kansanlaulut yleensä, ovat lappalaistenkin hetken synnyttämiä, silmänräpäyksellisen tunteen lausujia, milloin surullisia, milloin riemuitsevia, milloin katkeruuden tai vihan valtaamia. Toisinaan sisältävät ne kuvauksia luonnosta, kertomuksia seikkailuksista, metsästysretkistä, riitaisuuksista, kosiomatkoista j.n.e. taikka kertovat ne yksinkertaisilla värssyillä eläinten elämää.

Että niissä ylimalkain ei löydy mitään ylevämpää henkeä, ei saata kummastuttaa, kun on puhe alhaisesta Pohjoisnavan kansasta; sielun ja ruumiin kaikki ponnistukset ajavat yhtä ainoaa tarkoitusperää: hengen säilyttämistä kaikenlaisten vaivaloisuuksien vallitessa. Mainitut kaksi laulua luki jo kaksi sataa vuotta sitten eräs Olof Sirma, Lappalainen syntyänsä, Schefferille kirjoitettavaksi, joka ne julkaisi sekä alkukielisinä että käännöksenä,[18] ensimäiset alkuperäiset runot mitkä tähän saakka ylipäänsä ovat olemassa. Herder julkaisi ne "Stimmen der Völker" nimisessä teoksessaan nimityksillä "Brautlied" (morsiuslaulu) ja "an das Rennthier" (peuralle), ja täten joutuivat ne usein runokokoelmiin. Toisen on mainio maamiehemme runoilija Franzén mukaillut tuossa rakkaana pidetyssä ja lavealta lauletussa ruotsalaisessa runoelmassaan "Spring min snälla ren". Olen asettanut sen lyrillisten runojen etupäähän ja, kun oikokirjoitus hyvin sekavaa, pannut viereen Aslak Laitin avulla Utsjoen murteella toimittaman toisinnon.

Lappalaiset nimittävät pienempiä laulujaan _vuole'iksi_ ja säistävät niitä nuotilla; joka on hyvin yksitoikkoinen ja sentähden myöskin, kuten omasta kokemuksestani voin vakuuttaa, aivan vähän viehättävä. P. Læstadius sanoo näitä nuotteja eleleviksi luonnonääniksi, jotka muka vieraille korville tavallisesti soivat hyvin ikäviltä, vaikka ne, hyvillä äänillä laulettuina, eivät kaipaa suloa.[19] Venäläinen kirjailija Dantschenko, joka kesällä 1873 teki matkustuksen Venäläiseen Lappiin ja siitä Golos sanomalehdessä kertomuksen on julkaissut, yleensä puhuu hyvin kehuvalla tavalla lappalaisten runoustaiteesta; hän antaa venäjäksi näytteen semmoisista lauluista, tuodaksensa ilmiin mitenkä yleisinhimillinen tunne suloisessa puvussa saattaa ilmaantua Lappalaisissakin. Runon, jonka tähän liitän, lauloi matkustajan soutaja, nuori Lapin tyttö, Imandra meren poikki kuljettaissa. Julkaisen sen tässä suomeksi sekä runomittaisena, koska venäläisestä käännöksestä eri värssyt melkein taytymyksellä ovat karsittavat selville suomalaisten laulujen runomitan mukaan:[20]

Tuli vanha kalamiesi, Rikas miesi Murdi-järven, Toipa kanssa kultaverkot, Verkot kultaset hopeiset. Kuule neito, vanhus virkki, Verkkohon mielin sun veteä, Kultaisehen, hopeisehen. Saatan sitten sinut kauvas, Vuorten taate verkossani, Kultaisessa hopeisessa. Nauroin hurjaks kalamiehen, Jotta kajahti vuorten taate: Myöhän tulit, kalamiesi, Rikas verkkojen vetäjä, Kultaisien, hopeisien. Hukkahan sai kalan saalis, Kalan pakohon sä päästit. Toisehen on tarttununna Kala kiinni verkkosehen, Ei kultaisehen, hopeiseen, Tarttui hamppuverkkosehen, Eipä sulle saalihiksi, rikas miesi, Sai sen köyhä nuorukainen.

Tämä on henkensä ja aatteensa puolesta täydellinen vastine tuohon Kalevalan runoon, missä Väinämöinen kaikin voimin ponnistelee säadaksensa viedä ainoisen Ainon morsiamena kotiinsa ja viimein, vaikka turhaan, vetää verkkojansa meressä ristin rastin, saadaksensa tuota kaunista kalaa. Dantschenkon tiedon annon mukaan lauletaan tämmöisiä ja muita runoja häissä, muissa juhlallisuuksissa ja talkoissa, sekä myöskin matkustettaessa raido'ssa (pitkä jono lappalaisrekiä perätysten) Venäjän Lapissa. Niitä on siis olemassa varsin kosolta, yltympäri koko Lapin, vaikka Lappalaiset itse ovat vastahakoista laulamaan niitä muukalaiselle. Tämä heidän kammonsa on ollut niin suuri, ett'ei Friis eivätkä monet muutkaan tutkijat siitä ole tietäneet. Toinen runo on seuraava:

Kävin tuonoin tunturille Ylös peuran hiihdäntähän. Siellä nuolen, rautanuolen Ammuin peuran syämmehen. Heti hengen heitti peura Kaatui jo lumelle kohta. Mie olallein otukseni Kannan nyt kylähän sieltä, Sarvet suuret pois on viilsin Viilsin viskoin virran viedä. Katkoin kaikki kaviotkin Katkoin ja vetehen viskoin. Ruumihin vaan ainoasti Otin vanhempien mökkiin, Lihat kaikki annoin heille, Sydämen vaan lämpykäisen, Lämpykäisen, kuuman annoin Iloisesti tytölleni.

Kun herra Dantschenko ei ole julkaissut vielä koko laulukokoelmaansa, eikä nähtävästi ole kirjoittanutkaan sitä muistiin alkukielellä, niin olen minä pannut ylläolevat laulut tähän näytteeksi. Mitä muihin lauluihin tulee, joita alempana julkaisen niiden alkuperäisessä muodossa, ilmoittavat kuhunkin eri kohtaan liitetyt muistutukset laulujen ilmaisijaa ja muistiinpanijaa. Muutamat niiden seassa ovat erittäinkin huomattavat naivin-raittiista ja runollisesta katsantotavasta. Niinkuin muistutuksista näkyy, on C.A. Gottlund painattanut kolme lyhyempää strofia jo v. 1832 Otavassaan. Viisi, Utsjoelta pohjoisimmassa Suomessa saatua laulua ovat v. 1847 julkaistut ruotsiksi aikakauskirjassa "Fosterländskt Album";[21] julkaisijana on ollut taidostaan lapin kielessä tunnettu provasti Lappajärvellä Jaakko Fellman, joka myös on kääntänyt yhden osan Mateuksen evankeliumia lapinkielelle. Vähää ennen kuolematansa, maaliskuussa tätä vuotta, lähetti hän hyväntahtoisesti minun käytettäväkseni useampia lappalaisia käsikirjoituksia. Näiden seassa oli kaksi hyvinkin pitkää, kumpikin sisältävä enemmän kuin 200 värssyä, ja toinen nimeltään _suola_ varas, toinen _kaskias raukki juoigam_ kurjan Kaskian laulu. Kumpikin näistä on niin prosallinen, kuin suinkin saattaa, ajatella; yhtähyvin olen minä, niiden keveästi sujuvan ja muodon puolesta säännöllisen mitan tähden, ottanut toisen kokonaan ja toisesta otteita, siten todistaakseni, että mitalle tehtyjä lauluja on muuallakin Lapinmaassa, eikä vaan Päiven paarne'n syntymäsijoilla. Fellman oli pappina Utsjoella ja Inarissa, v. 1819-1832 ja sillä ajalla hänellä oli tilaisuutta oppia tuntemaan sekä Lappalaisia että heidän olojansakin. Tietojansa julkaisi hän monessa kirjoituksessa, jotka ovat painettuina eri aikakirjoissa. Kokoelmani muista lauluista on v. Düben ruotsiksi julkaissut _surgo vuolle, samin jelem_ ja _Suonga vuolle_ nimiset kappaleet. Minun tulee niistä, niinkuin myöskin _Vedde karin_ vuolle ja _biren vuolle_ runoelmista, kiittää herra J.U. Grönlundia Tukholmassa, joka 40 vuosikymmenen loppupuolella kirjoitti ne muistoon erään 15 vuotisen lappalaistytön lausumuksesta Wilhelminan Lapissa. Kieli näissä runoissa on hyvin ruotsinsekaista, ja myöskin muotonsa puolesta eroavat ne toisista.