Part 50

- Jos teidän majesteettinne sallisi minun tehdä ehdotuksen, niin kääntäisin teidän majesteettinne huomion nykyään niin pidettyyn reformipukuun. Se ei ole ainoastaan komea, vaan ehkä myöskin sellainen, joka parhaiten soveltuu teidän nykyisessä tilassanne. Muuten, lisäsi Devrient, mittaillen tuntijan katseilla kuningattaren vartaloa — vakuutan minä teidän majesteetillenne, ettei vartalo ole vähääkään kadottanut suloisesta sopusoinnustaan, ei todellakaan, ei vähääkään!

- Todellako? huudahti Draga. — Niin, minä en olekaan vielä niin kovin pitkälle kehittyneessä tilassa. Minä luulen, että olemme yhtä mieltä siinä, että puvut istuvat hyvin, nimittäin niin, ettei esiintymiseni menetä loistoaan.

- Löytyy vartaloita, teidän majesteettinne, jotka eivät koskaan menetä kauneuttaan! Teidän majesteetillanne on juuri sellainen vartalo.

Draga kumarsi mielissään päätänsä. Ranskalainen miellytti häntä. Ah, miten erilailla pariisilainen sentään lausui ajatuksensa kömpelöön serbialaiseen verrattuna!

- Mutta antakaa minun nyt nähdä mallejanne! Oi, ne ovat loistavia, kerrassaan hurmaavia! Näettekö, puku tästä violetin värisestä indialaisesta silkkikankaasta sopisi minulle erinomaisesti.

- Teidän majesteettinne osoittaa valinnassaan harvinaista makua! Niin, se on totta, tämä puku pukisi teidän majesteettinne erinomaisesti.

Kuningatar tutki useita pukuja, pani muutamia syrjään, otti sitte taskustaan luettelon ja kääntyi kauppahuone Worthin asiamiehen puoleen.

- Minä tarvitsen seuraavia pukuja, sanoi hän, lukien luettelostaan, — matkapuku, puku suuria päivällisiä varten, jotka pidetään meidän kunniaksemme, toinen puku juhlanäytäntöön keisarillisessa oopperassa ja sitte vielä puku suureen paraadiin. Tällä puvulla täytyy tietysti olla sotilaallinen vivahdus. Sitte vielä puku jahtia varten, joka arvattavasti toimeenpannaan ja johon minä ehdottomasti otan osaa, ja vihdoin puku suuriin päivällisiin keisarin kesäpalatsissa, johon liittyy myöskin suuri puutarhajuhla. Kaikki nämä puvut täytyy olla maukkaasti laitettu.

Devrient oli ottanut esille muistiinpanokirjan, johon hän kirjoitti ahkeraan, kuningattaren aivan tyyneesti tilatessa pukuja, jotka nousivat puoleen miljoonaan frangiin. Tämä summa ei suinkaan ole liioiteltu. "Räätälien kuninkaalta", kuten Worthia Parisissa kutsutaan, ei saada ollenkaan pukua alle kahdenkymmenentuhannen frangin. Mutta Draga tahtoi pukuja, jollaisia ei vielä kellään kuningattarella ollut ollut.

- Sitte on minulla vielä eräs hyvin alkuperäinen aate, lausui kuningatar, nojaten taapäin pehmeässä nojatuolissaan, pistäen veikeästi pikku jalkansa näkyviin. — On hyvin mahdollista, että hänen majesteettinsa keisari pyytää meidät huvimatkalle Tonavalle. Siinä tapauksessa sopisi meripuku oivallisesti. Mutta siinä täytyy olla oikeita helmiä, ainakin liivissä.

- Oikeita helmiä? Niinpä niin, teidän majesteettinne? Mutta jos nyt emme niin pian voi hankkia sellaisia?

- Silloin lähetätte sukeltajia mereen niitä noutamaan! huudahti Draga taas nauraen. — Mutta oikeita helmiä minä tahdon! Se ei saa olla mahdotonta, rakas Dervient, saattehan runsaan maksun.

- Sen me tiedämme, teidän majesteettinne, ja tiedämme myöskin asianmukaisesti panna arvoa sille, että saamme työskennellä Serbian kuningashuoneen hyväksi. Me valmistamme myöskin kaikki nämä puvut kaikkein parhaista aineista.

- Ja pian täytyy teidän työskennellä! huudahti Draga. — Kaikki nämä puvut täytyy olla valmiina kolmen viikon kuluttua.

- Se aika on kovin lyhyt, teidän majesteettinne.

- Pankaa kaksisataa naista työhön! Sen täytyy olla mahdollista! Kuningattaren tahdolla ei saa olla esteitä! Herra Devrient, minä toivon, että te otatte sen huomioon.

- Minä huomaan sen täydellisesti, teidän majesteettinne! Puvut ovat valmiit kolmen viikon kuluttua.

- Mitä laskuun tulee, jatkoi Draga, niin olen valmis etukäteen maksamaan puolet summasta, eli oikeammin sanoen, maksamaan etukäteen.

- Teidän majesteettinne, Worthin firma ei tarvitse etumaksua. Lasku liitetään vaatteiden mukaan ja on maksettava tavallisen ajan, kuukauden kuluessa. Mutta minä pyydän, päästäkää minut puhumasta teidän majesteettinne kanssa näistä asioista. Minä käännyn tässä suhteessa hovimarsalkan puoleen. Ja nyt —

- Mitä nyt tahdotte, herra Dervient? kysyi Draga.

- Pääasia, teidän majesteettinne! Minun täytyy ottaa oikeat mitat. Ehkä teidän majesteettinne suvaitsee sallia minun ottaa nämä mitat teidän majesteettinne kaikkein korkeimmasta vartalosta.

Draga rypisti hiukan kulmiaan.

- Voitte hyvin arvata, rakas Devrient, sanoi hän, että se on minusta vähän vastenmielistä, varsinkin siinä tilassa, jossa nyt olen. Enkö voi päästä tuosta mitan otosta? Olettehan te jo valmistanut niin monta pukua minulle. Arvaan, että teillä on minun mittani.

- On kyllä, teidän majesteettinne! Teidän mittanne on merkitty Italian kuningattaren mitan rinnalle.

- Ah, sepä on huvittavaa! Olkaa nyt hiukan epähieno, rakas Devrient! Onko hänen majesteettinsa Italian kuningattaren uuman mitta pienempi kuin minun? No niin, täytyyhän sen olla pienemmän, sillä Italian kuningatar on muutamia vuosia nuorempi kuin minä.

Nopea hymy, joka kuitenkin heti katosi vaaleiden viiksien taa, väreili ranskalaisen huulilla. Hän vastasi tyyneesti ja vakavasti:

- Hänen majesteettinsa Italian kuningatar on tosin kaksi centimetriä hoikempi uumalta. Mutta tämän eron tasoittaa täydellisesti teidän majesteettinne korkea rinta, jolla on kerrassaan ihmeteltävä mitta ja on uuman kanssa niin sopusointuisessa suhteessa, että sen täytyy hurmata jokaista miestä.

- Todellakin, rakas Devrient? kysyi kuningatar tuttavallisesti. Tämä mies tuntui hänestä joka hetki yhä miellyttävämmältä.

- No, antakaa minun sitte päästä siitä ikävästä mitan otosta. Minä pyydän teitä, rakas Devrient!

Draga lausui tämän rukouksen hellällä äänellä. Hän pani kätensä ristiin ja katsoi Devrientia hurmaavin silmin.

Mutta tällä kertaa ei hän näyttänyt peräytyvän! Hän kohotti vaan olkapäitään ja sanoi:

- Teidän majesteettinne, jos se riippuisi minusta, niin en tietysti silmänräpäystäkään vaivaisi teidän majesteettianne. Mutta Worthin firmalla on periaatteena ottaa jokaiselle uudelle puvulle uusi mitta. Se onkin aivan välttämätöntä, jos mieli toimittaa jotakin täydellistä. Meidän pukumme ovat taideteoksia ja taideteosten suhteen täytyy noudattaa mitä suurinta huolellisuutta. Taidemaalari, joka nerokkaalla tavalla loihtii kuvan kankaalle, on pakoitettu ensin ryhtymään valmistaviin toimiin sirkkelin ja viivottimen avulla. Nämä nyt ovat kerran semmoisia teknillisiä välttämättömyyksiä, joita ei sovi jättää sivuun. Sentähden pyydän minä teidän majesteettianne nöyrästi sallimaan minua ottaa kysymyksessä olevat mitat.

- Olkoon sitte niin, sanoi Draga, mutta sallitte kai, että lähetän noutamaan tätiäni ja annan hänen olla läsnä mitan otossa.

Draga painoi sähkökellon nappulaa ja käski kamarineidin ilmoittaa täti Eufemialle, että kuningatar halusi hänen olevan läsnä kuningattaren omassa huoneessa.

Muutamia minuutteja myöhemmin pujahti täti Eufemian laiha vartalo ovesta sisälle. Epäluuloisin katsein tarkasteli hän kaunista, pitkää ja hoikkaa miestä, joka seisoi kuningattaren edessä.

- Se on herra Devrient, ensimäinen leikkaaja kuuluisassa naisten räätäliliikkeessä Worth Parisissa, sanoi Draga sisäänastuvalle. — Minä tahtoisin nyt pyytää sinua, täti, jäämään sisälle niin kauaksi, kun herra Devrient ottaa mittaa minusta niitä uusia pukuja varten, joita minä tarvitsen matkallani Wieniin. Siis, alkakaa, herra Devrient.

- Uusia pukuja! huudahti täti Eufemia mielenliikutuksesta vapisevalla äänellä, sillä vaikka olikin niin vanha ja inhottava, piti hän kuitenkin koreista vaatteista. — Tuossahan on kankaan mallejakin.

Mitä olet nyt päättänyt ottaa, Draginja? Ahaa, tuota indialaista silkkikangasta! Oivallista! Etkö luule, että se sopisi minullekin erittäin hyvin?

- Siitä saamme sitte puhua, täti! sanoi Draga. — Olkaa hyvä ja alkakaa, herra Devrient!

- Minä olen hyvin onneton, että minun täytyy vielä pahoittaa teidän majesteettinne mieltä, sanoi räätäli uudestaan kumartaen. Mutta mahdotonta on ottaa mittaa hameen päältä. Jos sen tekisin, tulisi siitä vaan hutiloimista. Teidän majesteettinne täytyy siitä syystä olla hyvä ja ottaa hame päältään ja, jos tarve vaatii, kureliivikin.

- Mitä, kureliivikin! huudahti kuningatar melkein suuttuneena. — Sitä ette ole koskaan ennen vaatinut minulta mittaa ottaessa!

- En, se on totta, teidän majesteettinne. Mutta tämä on uusi menettelytapa, Worthin uusi järjestelmä, joka nykyään kaikkialla herättää sellaista huomiota. Ja varsinkin, kun teidän majesteettinne haluaa reformipukuja, joiden kanssa ei käytetä ollenkaan kureliiviä, on ehdottomasti tarpeen, että minä mittaan itse ruumiin. Muuten voi teidän majesteettinne täydellisesti luottaa minun vaitiolooni.

Draga katsoi kysyvästi täti Eufemiaan. Tämä lähestyi häntä, kohotti teräviä olkapäitään ja kuiskasi hänelle:

- Miksi epäilet sinä kyyhkyseni? Sellaiset henkilöt kuin naisten räätälit ja kähertäjät eivät ole laskettavat miesten joukkoon.

- Ei sentähden. Mutta ajattele, minä olen ihan hoikka vartaloltani ja hän voisi huomata —

- Hän? Pyh, mitä se meitä liikuttaa! Hän on iloinen vaan, kun saa toimittaa tehtävänsä. Ei, elä nyt enää epäile, Draginja! Anna hänen ottaa mitta ja laita niin, että hän matkustaa täältä niin pian kuin mahdollista.

- Jos en minä voi päästä vähemmällä, huudahti Draga, kääntyen Devrientin puoleen — niin täytyy minun kai riisuutua. Mutta minä en tahdo kutsua kamarineitiäni. Rakas täti, sinä autat kai minua riisuutuessa?

Dragalla oli hurmaavan kaunis vartalo ja kun hän nyt oli irroittanut kureliivin ja yläruumis sai luonnollisen muotonsa, niin olisivat kuvanveistäjän katseet ihastuneina viivähtäneet voimakkaasti aaltoilevassa povessa, valkoisilla, pyöreillä käsivarsilla, jotka liittyivät olkapäihin, kuin olisivat olleet veistetyt marmorilohkareesta.

- Ja joutukaa nyt toimeen, herra Devrient! sanoi hän. — Mutta vielä kerran teroitan teihin mitä ankarinta vaitioloa. Ei hänen majesteettinsa kuningaskaan saa koskaan tietää, että minä olen antanut ottaa mittaa tällä tavoin. Sillä nähkääs, kuningas on mustasukkainen jokaiselle, joka tulee lähelleni.

Devrient ei näyttänyt ollenkaan välittävän tästä huomautuksesta. Mutta hän oli astunut askeleen taapäin ja hänen silmänsä mittailivat kuningattaren vartaloa. Hitaasti antoi hän katseensa liukua alas kasvoista yli rinnan ja sitte pitkin koko uuminta. Sitte meni hän sivulle tarkastaakseen siltäkin puolen. - No, oletteko nyt kylliksi minua katsellut? kysyi Draga hymyillen. — Minä pyydän teitä, antakaa minun heti päästä tästä kiusallisesta asemasta! Ottakaa mittanne!

Worth firman ensimäinen leikkaaja otti metrimitan ja alkoi mitata kuningattaren vartaloa. Samalla merkitsi hän innokkaasti muistikirjaansa. Äkkiä heitti hän pois lyijykynän ja sanoi kuningattarelle.

- Olisiko mahdollista saada yhdet alusliivit sellaiset yksinkertaiset valkoiset alusliivit, joita tavallisesti käytetään pukeutuessa. Minä pyytäisin teidän majesteettianne silmänräpäyksen ajaksi ottamaan semmoiset päällensä, kun minä välttämättömästi tarvitsen.

- Alusliivit? Mutta olenhan sanonut teille, herra Devrient, etten minä tahdo kutsua kamarineitiäni. —

- Oi, sitte ei ole mitään tehtävää!

- Rakas täti, sinun täytyy olla kiltti ja mennä vaatekomerosta ottamaan minun liivini! Siellä on niitä koko joukko.

Täti Eufemia meni. Draga vetäytyi muutamia askelia etemmä. Devrient seisoi kumartuneena muistokirjansa yli, joka oli pöydällä. Hänen otsansa rypistyi syviin poimuihin. Silmänsä olivat melkein ummessa, mutta luomien alta välähti merkillisiä salamoita.

- Herra Devrient, kuului hänen takanaan kuningattaren ääni. — Saanko nyt pukeutua?

- Niin, tehkää se, kuningatar Draga, sillä nyt olen nähnyt sen, mitä tahdoinkin nähdä ja minä olen aivan varma asiastani.

Näin sanoen kääntyi hän ympäri ja seisoi äkkiä suorana kuningattaren edessä. Hän ei ollut enää nöyrä naisten räätäli, vaan ylpeä, vakava mies.

- Mitä tahdoitte nähdä? huudahti Draga kysyvällä äänellä. — Herra Devrient, se kuuluu hyvin kummalliselta. Mitä se merkitsee?

- Minä en hetkeäkään pidä teitä epätietoisena siitä, vastasi Devrient aivan muuttuneella äänellä, jossa oli syvä sointu. — Minä tahdoin nähdä, oliko todellakin mahdollista, että kuningatar saattoi ruveta harjoittamaan niin ääretöntä petosta, jota ei tähän asti kukaan kruunattu henkilö ole tehnyt. Mutta minä olen saanut todistuksen siitä. Niin, rouvani, petos on tekeillä, mutta se ei tule koskaan käytäntöön!

Draga hämmästyi. Hän seisoi silmät seljällään. Silmäterät suurenivat ja hän kiinnitti kauhuisen katseensa Worth firman ensimäiseen leikkaajaan. Mutta sitte muuttui hänen kauhunsa mielettömäksi raivoksi, verrattomaksi uhkaukseksi.

- Herrani, huudahti hän käheästi, nyt olette lausunut minulle sanoja, joista saatan arvella, että olette tullut hulluksi.

- Minäkö? Oh ei, rouvani, minulla on kyllä järkeni jälellä, enkä ole koskaan tullut tutkimukseni perille niin tyyneesti ja varmasti kuin nyt. Ja tänään olen aivan varma etten ole erehtynyt. Rouva, te pelaatte vaarallista peliä miehenne sydämellä ja kansanne toiveilla! Te ette koskaan anna maallenne prinssiä, Obrenovitschin suvulle jälkeläistä, ettekä miehellenne poikaa!

KOLMASSEITSEMÄTTÄ LUKU.

Tunteeton pariisilainen.

Draga horjui taapäin, päästäen huudon. Ranskalainen juoksi ovelle, jonka taa täti Eufemia oli kadonnut ja väänsi oven lukkoon.

- Rouva, sanoi hän samalla äänellä kuin ennenkin — olkaa hyvä ja pukeutukaa. Sitten ilmoitan teille muutamia asioita.

Mutta Draga ei kyennyt noudattamaan hänen kehoitustaan. Kätensä riippuivat lamautuneina kupeilla. Hän ei kyennyt sormeaankaan liikuttamaan. Melkein avuttomana katseli hän ympärilleen.

- Tässä on aamupukunne! sanoi ranskalainen, ojentaen sen hänelle. — Olkaa hyvä ja heittäkää se yllenne. Minun ei sovi enää olla täällä, kun olette tuollaisessa asussa. Tämän sanoi hän sellaisen miehen äänellä, joka on tottunut antamaan käskyjä.

Vavistus kävi läpi Dragan ruumiin, kun Devrient ojensi hänelle aamupuvun. Mutta sitte antoi hän sen solahtaa päällensä ja piti sitä vapisevin käsin kiinni rinnan kohdalta. Samalla mietti hän, kuin olisi hänellä nyt ollut aikaa ajatella. Rajaton raivo valtasi hänet, vaikkei hän voinut käsittää, mitä tuo äkillinen muutos miehen käytöksessä saattoi merkitä. Hän lienee kuitenkin aavistanut, että myrskypilvi oli hänen päänsä päällä, pilvi, joka oli ennen pitkää laukaiseva hävittävät iskunsa.

Ranskalainen seisoi siinä tyynenä ja liikkumatonna kädet rinnan yli ristissä.

- Suvaitseeko teidän majesteettinne kuulla minua? Minä koetan puhua tyyneesti ja asiallisesti.

Silloin heitti Draga, jossa vastustuskyky taas heräsi, uhkaavan silmäyksen vieraaseen ja sanoi:

- Ennenkuin puhutte mitään, niin sanokaa, kuka olette. Sillä te ette kuulu Worth firmaan, sen ymmärrän nyt. Kuka olette ja miksi olette tullut tänne?

- Minä olen professori Devrient Charlot, spesialisti naisten taudeissa. Muuten luulen olevani tiedemies, jonka nimi on tunnettu kaikkien tieteen harjoittajien joukossa. Olen myöskin kirjoittanut muutamia merkittäviä teoksia, jotka tosin ovat teille tuntemattomat, mutta joita lääkärit pitänevät hyvinkin tärkeinä tieteelle.

- Professori naisten taudeissa! huudahti Draga hämmästyneenä. Mikä antoi aihetta teille tulia tänne?

- Minä olen rientänyt tänne, vastasi tiedemies aivan tyyneesti, Itävallan keisarin kehoituksesta. Hän tahtoi vihdoinkin päästä varmuuteen, oliko noissa ympäriinsä levinneissä huhuissa perää, hän tahtoi tietää, olitteko te kuningatar vai petturi, ennenkuin hän avasi palatsinsa teille.

Tällä hetkellä näki Draga, että hänen ylpeä valherakennuksensa oli romahtanut rikki, vaikka hän oli sen niin huolellisesti pannut kokoon. Hän näki sirpaleet jalkainsa juuressa ja kylmän väreet kävivät läpi hänen ruumiinsa. Hänestä tuntui, kuin täytyisi hänen hyökätä tuon vieraan miehen päälle ja kuristaa hänet. Hän piti huuliaan tiiviisti puristettuina, ettei olisi huutanut. Sillä tämä mies oli voittanut hänet petoksella, hän oli ymmärtänyt tutkia hänet niin, ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä. Sen, mitä hän niin kauan oli salannut, sen kallisarvoisen salaisuuden, jota hän oli niin hyvin säilyttänyt, sen tiesi nyt kolmas, Itävallan keisarin valtuutettu asiamies. Oi, silloinhan saisi keisarikin sen tietää, ettei Serbialla ollut toivoa saada valtaistuimen perijää, että hän oli näytellyt valheellista osaa. Keisarin täytyisi halveksia häntä ja vielä enemmän, kun hänen salaisuutensa tulisi yleisesti tunnetuksi — - eiköhän sitä voisi välttää, — niin hänet asetettaisiin koko maailman pilkan ja ivan esineeksi, hänet, joka oli niin ylpeä ja kunniahimoinen! Mieluimmin olisi hän heti huutanut apua ja hetkisen ajattelikin hän todella, eikö olisi viisainta kutsua sinne palvelija ja panettaa tuo julkea ihminen vankeuteen, josta hän tuskin pois pääsisi, mutta väkivalta ei olisi tässä hyödyttänyt, tässä täytyi käyttää muita keinoja. Hän löi kädet kasvoilleen, vaipui nojatuoliinsa ja alkoi nyyhkyttää. Hän odotti, että Charlot rientäisi hänen luoksensa tyynnyttämään häntä, mutta sitä ei tapahtunut. Marmorikuva ei olisi voinut olla tunteettomampi kuin hän.

- Ettekö siis vähääkään välitä minun tuskastani? kysyi hän, antaen kätensä vaipua alas ja näyttäen hänelle kyyneleisiä kasvojaan.

- Minä olen aina tunteeton kaikelle, mikä on väärää ja epäpuhdasta.

- Oi, te ette tiedä, miksi minä itken. Minä itken sitä, että annoin pettää itseni, sillä en koskaan ennen ole näyttäytynyt sellaisessa puvussa vieraalle miehelle.

- Pyydän anteeksi, jos uskallan epäillä sitä. Ennenkuin tulin tänne, olin tilaisuudessa lukemaan pienen kirjan, joka oli painettu kirjoituskonetyylillä. Siinä oli tarkka kuvaus teidän elämästänne, syntymästänne siihen hetkeen, jolloin tulitte kuningattareksi. Kenen toimesta se on tullut ulos, sitä en tiedä. Mutta että se sisältää varmoja totuuksia, sen tiedän varmaan. Se on lähetetty kaikille kruunatuille hallitsijoille ja minäkin sain yhden kappaleen, jotta voisin täydellisesti oppia tuntemaan teitä, ennenkuin persoonallisesti tulin ottamaan teistä selkoa. Siinä kirjassa on niin häpeällisiä juttuja teistä — suokaa anteeksi sanani, rouva — mutta kaikki on niin todenmukaista, etten voi uskoa teidän sanojanne. — Jos olisin tullut tänne lääkärinä, jos olisin esitellyt itseni professoriksi, niin ei minua olisi otettu vastaan, minun ei olisi koskaan sallittu toimittaa tutkimusta. Siitä syystä ilmoitin itseni Worth firman edustajaksi, sillä olin vakuutettu, että ranskalainen naisten räätäli, joka on saanut sivistyksensä Parisissa, hienoimman maun kaupungissa, helpoimmin pääsisi kuningattaren luo.

- Mitä aiotte nyt tehdä, herra? kysyi Draga väsyneesti, katsoen professoriin kuten koulutyttö, joka on tavattu jostain tyhmyydestä.

- Rouva, te ette tarvitse enää olla epätietoinen siitä, mitä minä nyt aion tehdä, vastasi vakava mies. Minä en saa mitään salata, en mitään kaunistella. Hänen majesteettinsa keisari on antanut minulle määräyksen, että jos huhu teidän raskaudentilastanne ei ole tosi, niin on minun avattava myöskin kuningas Aleksanterin silmät, jotta hän saa tietää, että kaikki hänen toiveensa ovat turhat.

Dragan rinnasta nousi syvä huokaus. Hän näki vehkeensä paljastettuina, näki, että hänet oli syösty korkeudesta mitä syvimpään kuiluun. Ajatus, että kuningas saisi tietää hänen äärettömän petoksensa, teki hänet melkein mielipuoleksi. Hän pelkäsi, ettei Aleksanteri koskaan antaisi anteeksi, sillä sokeinkaan rakkaus ei voi sietää, että tämän rakkauden esine on halpamainen petturi. Entä sitte ihmiset, maailma ja, hallitsijat?

Oh, Dragasta tuntui, kuin kuulisi hän tällä hetkellä naurua, joka kaikui yhdestä maailman reunasta toiseen. Hänestä tuntui kuin kuulisi hän nimen Draga lausuttavan ivalla ja pilkalla. Ei Draga kuningatar, vaan Draga petturi olisi hänen nimensä tästälähin oleva. Ja tämän piti tapahtua hänelle nyt — hän joka äsken oli luullut seisovansa niin korkealla yli kaikkien muiden maan päällä, hän, joka oli valmistunut viettämään sellaisia voittoja keisarin hovissa, hän, joka oli rakentanut tuon ylpeän rakennuksen petoksillaan, vehkeillään ja rakkausjutuillaan. Kaikki turhaan! Turhaan oli hän antautunut tuolle Aleksanterille, jota hän kammosi. Hänenkin hetkensä oli tullut ja hän lakkaisi olemasta kuningatar Draga. Sillä hän tunsi Aleksanterin. Hän tiesi, ettei Aleksanteri koskaan antaisi hänelle anteeksi varsinkaan tätä petosta, kuinkahan mielettömästi hän käyttäytyisikään kuullessaan tämän, hän vaahtoaisi raivosta ja hyökkäisi häntä vastaan repiäkseen hänet kappaleiksi.

Silmänräpäyksen ajatteli Draga paeta kiireesti konakista. Jos hän kokoaisi kalleutensa ja lähtisi konakista niin pian kuin mahdollista, jos hän jättäisi unelman olla kuningatar, jättäisi taakseen kuninkaallisen nimen loiston. Sillä äärettömällä omaisuudella, jonka hän oli koonnut ja pannut varmaan talteen eri pankkeihin, saattoi hän Parisissa näytellä loistavaa osaa. Hänestä saattoi tulla kuninkaallinen rakastaja, jolta ei varmaan koskaan puuttuisi ihailijoita! Silloin olisi hän vihdoinkin vapaa, eläisi loistavassa Parisissa, eikä hänen tarvitseisi enää olla yhdessä Aleksanterin kanssa.

Mutta silmänräpäyksen vaan ajatteli Draga pakoa. Sitte nousi vastustusvoima hänessä uudelleen. Hän ei ollut niitä luonteita, jotka pian kadottavat rohkeutensa ja päästävät käsistään edun, jonka ovat voittaneet. Niin, vielä seisoi hän suorana, vielä oli hän Draga, Serbian kuningatar, vielä oli hän se kaunis, viettelevä nainen, joka kokonaan hallitsi Aleksanterin. Hän oli Aleksanterille välttämätön, ettei tämä kokonaan vajoaisi henkiseen tylsyyteen. Hyvä, hän tahtoi siis taistella vihollisensa kanssa elämästä ja kuolemasta. Mutta etupäässä tahtoi hän poistaa uhkaavan vaaran, koettaa viimeistä keinoa, joka hänellä oli jälellä, ettei häväistysjuttu tulisi tunnetuksi. Tällä hetkellä löytyi vaan yksi ainoa ihminen maan päällä, joka tiesi hänen salaisuutensa, yksi ainoa, joka oli nähnyt hänen läpitsensä, yksi ainoa, joka sanallaan saattoi syöstä hänet kurjuuteen. Tuolla seisoi hän, tuo pitkä hoikka mies, jolla oli läpitunkeva katse ja miellyttävät kasvonpiirteet. —

Tämä näki, että Dragan silmät olivat tähdätyt häneen, rukoillen, kerjäten, jotta hän armeliaisuudesta saisi hiukankaan rakkautta. Hänenkin aistinsa alkoivat sekaantua ja hän tunsi käyvänsä heikoksi.

Draga huomasi myös, että hänen voittonsa ei ollut kaukana.

Silloin sai Devrient Charlot apua muistolta, joka on niin usein ihmisen uskollinen suojelija. Kun ihminen nykyisyydessä kadottaa hämärän polun, niin menneisyys lähettää auringonvälähdyksen hälventämään nykyisyyden usvaa. Yht'äkkiä kaikki kirkastuu ja valkenee ympärillämme ja me tiedämme, mitä meidän tulee kulkea, ett'emme horjahtaisi alas kuiluun.

* * * * *

Omituinen oli se muisto, joka tällä ratkaisevalla hetkellä äkkiä valaisi Charlotille oikean tien. Hän näki itsensä ylioppilaana Parisissa. Oli talvi ilta, tavattoman kylmä lämpimässä Ranskassa. Kaduilla paloi tuli, joiden ympärillä paleltuneet ihmisparat parveilivat suurissa joukoissa. Kiireesti riensi hän Pont-Neuf sillan yli päästäkseen kotiin asuntoonsa, köyhään pikku huoneeseensa ylioppilasten korttelissa Quartier Latinissa. Ah, ei ollut hänelläkään paljoa taskussa. Sillä vähällä, mitä hänellä oli, täytyi hänen ostaa itselleen illallista ja sitte odotti emäntä häntä poimiakseen häneltä viimeisetkin lantit, sillä ei hän koskaan antanut hänen olla hyyrystä velkaa kauempaa kuin illasta toiseen. Hän oli ehtinyt Pont-Neuf sillan päähän ja näki jo suuren lyhdyn sieltä loistavan lumipyryn läpi, kun äkkiä ääni kuului hänen takanansa: Armahtakaa, herra, armahtakaa, minä olen niin hirmuisen nälkäinen!