Part 48

- Niin, sen on kuningas Aleksanteri tehnyt ja kuningatar Dragan nimenomaisella suostumuksella, niin, vieläpä hänen kehoituksestaankin. Samana päivänä, jolloin sinä läksit, sain minä kuninkaallisessa pikapostissa kuninkaan omakätisen kirjeen, jossa hän käski minun pyytää pääsyä hänen luoksensa ja takasi minulle täyden turvallisuuden. Kirje oli kirjoitettu niin lämpimästi, se sisälsi niin monta vakuutusta hänen kunniansa nimessä, että minä heti ensi hetkessä tiesin, ettei ollut kysymys mistään salajuonista ja että minä turvallisesti saatoin lähteä konakiin.

Sen minä teinkin. Kuningas otti minut vastaan erittäin ystävällisesti, ojensi minulle kätensä ja tarjosi täyden sovinnon.

"Nyt tulee maahan toiset ajat", sanoi hän minulle, "kuningas Milan tulee takasin ja hallitsee vastaisuudessa yhdessä minun kanssani, tai on ainakin se, joka seisoo lähinnä minun valtaistuintani, on neuvonantajani ja auttajani pyrkimyksissäni tehdä Serbia onnelliseksi. Ei, elkää katsoko minuun noin ihmetellen, noin epäillen!" jatkoi kuningas. "Asia on todellakin niinkuin sanoin. Ja paras vakuutus, jonka voin antaa teille aikeestani kutsua Milan tänne, on se, että olen määrännyt ystävänne, Stefan Naumovitschin matkustamaan Wieniin ja esittämään isälleni sovintotarjoukseni.

"Mitä sanoo teidän majesteettinne", huudahdin minä, "onko Stefan Naumovitsch matkalla Wieniin? Jumalani, jospa todellakin niin olisi —"

"Niin se on", vastasi kuningas, ja sitte kertoi hän minulle, että sinä olit ottanut valepuvun, ettet herättäisi huomiota matkalla, ja että matkustit Anton Naumannin nimellä."

Samassa avattiin ovi ja sisään astui kuningatar Draga.

Voit helposti arvata miltä minusta tuntui, kun näin tämän naisen, joka oli tehnyt meidät kaikki onnettomiksi ja jonka tiesin olevan veriviholliseni. Tällä hetkellä ajattelin salajuonta ja luulin, että nyt minut vangitaan. Mutta taas minä erehdyin. Olin tehnyt väärin kuningasta ja kuningatarta kohtaan, siliä molemmat pysyivät siinä vakuutuksessa, jonka olivat minulle antaneet. Draga huomasi kyllä, että minä säpsähdin hänet nähdessäni, mutta hän tuli iloisesti minua vastaan, ojensi kätensä ja sanoi:

"Kaikki on unohdettu ja annettu anteeksi, översti Maschin. Kuningas Milanin palatessa Serbiaan palaa rauha maahan ja me saamme monta hyvää ystävää." Ja siihenhän me vaan pyrimmekin. Jos kuningas Milan olisi jo kauan sitte täyttänyt tämän meidän ainoan vaatimuksemme, niin olisimme olleet hänen uskollisia ystäviään, hänen liittolaisiaan sen sijaan, että meidän nyt on täytynyt olla hänen vastustajiaan. Niin, sillä hinnalla olisimme ottaneet Dragan kaupan päällisiksi sillä jos Milan palajaa Serbiaan, niin on Dragan vaikutus puoliksi vähennetty, silloin ei hän ainakaan tule enää niin vaaralliseksi maalle, kuin hän on tähän asti ollut.

Mutta seuraavassa hetkessä tuntui minusta, se täytyy sanoa, muutos kuninkaan ja kuningattaren mielentilassa uskomattomalta, eikä epäilys tahtonut minusta lähteä.

Kuningas näytti sen huomaavan, sillä hän sanoi minulle:

"Te ette näy vielä oikein luottavan meihin, översti Maschin, no, voittehan itse hankkia varmuutta siitä, että Stefan Naumovitsch on todella matkustanut kutsumaan Milania Serbiaan. Ottakaa mukaanne kaikki ystävänne, joiden sydämet vielä sykkivät Milanille ja matkustakaa rautateitse Buda-Pestiin. Sinne joudutte ennen Naumovitschia, joka kulkee postikyydillä. Kaikissa tapauksissa tapaatte hänet Unkarin pääkaupungissa".

"Teidän majesteettinne", vastasin minä, "jos minä ottaisin mukaani kaikki ystäväni, joiden sydämet sykkivät Milanille, niin täytyisi minun ottaa koko Serbia mukaani."

Kuningas nauroi sydämellisesti minun vastaukselleni ja sanoi olevansa iloinen, että hänen isänsä on niin tervetullut maahan.

"Minunkin luokseni on hän tervetullut!" huudahti hän. "Ja minä voin tuskin odottaa sitä hetkeä, jolloin hän Naumovitschin rinnalla tulee takasin. Mutta ei kuningattarellakaan ole pahoja aikeita hänen suhteensa. Rakas Maschin, kuinka olisi, jos te muodostaisitte lähetystön, joka matkustaisi Buda-Pestiin ja Serbian nimessä vakuuttaisi Naumovitschille, että Milan on sydämellisesti tervetullut maahan?"

Tämä ajatus sai kohta vastakaikua sielussani. Minä vakuutin kuninkaalle ja kuningattarelle, että kutsuisin kokoon joukon arvokkaita miehiä, jotka heti olisivat valmiit siinä tarkoituksessa seuraamaan minua Buda-Pestiin.

"Ja silloin tulette te matkustamaan, toivon minä, minun 6:nen jalkaväkirykmenttini puvussa, jota te ennen kannoitte niin suurella kunnialla ja jonka minä suureksi surukseni näin teidän heittävän pois."

Näin sanoen astui kuningas kirjoituspöytänsä luo ja otti siitä paperin, jonka ojensi minulle. Se oli se paperi, jonka kautta minut jälleen asetettiin entiselle paikalleni armeijassa. Samalla nimitettiin minut asiakirjassa ritariksi Dragan ritarikunnassa.

Enhän voinut sellaisissa oloissa hyljätä nimitystä. Tosin tuntui minulta vastenmieliseltä rinnassani kantaa tätä ristiä, jossa on sellaisen naisen kuva. Sillä vaikka olenkin sopinut kuningattaren ja kuninkaan kanssa Milanin vuoksi, niin tunnen Dragaa kohtaan yhtä vähän ystävyyttä ja myötätuntoisuutta kuin ennenkin. Minä en koskaan voi tulla ystäväksi tämän naisen kanssa. Hänen ja minun välillä on liian suuri kuilu, jonka yli minä en voi koskaan mennä. Ja se kuilu on minun veliraukkani hauta. Mutta mitä ei uhraisi isänmaan alttarille, varsinkin kun on niin harras isänmaan ystävä kuin minä! Minä olen tarttunut Dragan käteen, olen puristanut sitä ja suostunut hänen ehdotukseensa. Ja siksi, rakas Stefan, näet sinä minut nyt tässä kahdentoista arvokkaan serbialaisen etunenässä ja jos sallit, niin annan heidän astua sisään. He ovat kaikki vanhoja tuttuja sinulle, useimmat ovat ystäviäsikin.

Stefan voi tuskin hillitä hämmästystään, kuullessaan Maschinin kertomuksen. Mutta kun Maschin oli lopettanut, syleili hän ystäväänsä ja painoi hänet tulisesti rintaansa vasten.

- Tämä on oikea onnen päivä, sanoi hän — sillä se antaa ensiksikin minulle todistuksen Aleksanterin hyvästä tahdosta tehdä sovinto isänsä kanssa ja toiseksi suo minulle ilon nähdä sinut, rakas Maschin, jälleen entisessä asemassasi siinä armeijassa, jota ennen innolla johdit ja jonka suurella surulla jätit. Nyt ei sinun enää tarvitse piiloutua valepukuun. Olet nyt taas vapaa mies ja luulen, että kuningas Aleksanterista tulee ystäväsi ja suosijasi. Sillä katso, hän on tullut minunkin ystäväkseni, vaikka hänen oli annettava minulle anteeksi suuri rikos — minähän nostin käteni hänen sydämellisesti rakastettua Dragaansa kohti.

- Onko se siis todellakin totta, huudahti Maschin, — että sinä täältä matkustat Wieniin ja siellä haet käsiin kuningas Milanin?

- Kyllä se on aivan totta, vastasi Stefan. — Kuningas on käskenyt minun koettaa saada aikaan sovinto hänen ja hänen isänsä välillä ja minun rinnallani palaa Milan Serbiaan. Anna anteeksi Maschin, etten ilmoittanut sinulle tästä, mutta minulle tuli niin kiire lähtö, ettei minulla ollut aikaa edes kirjettä kirjoittaa.

- Ja milloin aiot sinä matkustaa Wieniin?

- Huomisaamuna varhain, vastasi Naumovitsch. — Tuletko mukaan?

- Valitettavasti en voi sitä tehdä, vastasi Maschin jonkun ajan mietittyään. — Sinä sanoit äsken minua vapaaksi mieheksi, mutta päinvastoin olen nyt enemmän sidottu kuin äsken. Minä olen nyt uudestaan 6:nen rykmentin päällikkö ja sellaisena on minulla velvollisuuksia, joihin täytyy tarttua täydellä todella. Ei, samaan aikaan kun sinä huomenna pikajunalla matkustat Wieniin, käännyn minä takasin Belgradiin. Mutta nyt emme saa enää antaa odottaa niiden arvon miesten, jotka ovat meihin liittyneet. Minä huudan heidät sisälle, Stefan. Sinä otat kai heidät vastaan, kuten he ansaitsevat?

Näin sanoen nousi Maschin ylös ja läksi huoneesta.

Sydämellisellä ilolla katsoi Stefan hänen jälkeensä.

- Niin, sanoi hän itsekseen — toiset kauniimmat ja paremmat ajat ovat nyt tulossa Serbialle, ajat, joista minä olen uneksinut, kuten poika uneksii kultalinnasta kun hän on uinahtanut satukirjansa päälle.

Milan takasin Serbiaan! Se merkitsee sitä, että tyytyväisyys ja rauha palaavat takasin isänmaahani!

Ovi avattiin ja kaksitoistamiehisen lähetystön etunenässä astui sisään översti Maschin. Niin, siinä oli pelkkiä tuttuja kasvoja, jotka nyt tulivat Stefania vastaan, siinä oli vaan ystäviä, jotka tulivat hänen luoksensa, joista hän tiesi, että he tunsivat samaa rakkautta isänmaata kohtaan kuin hänkin, että heidän pyrkimyksensä oli tehdä Serbia onnelliseksi. Heidän joukossaan oli useita upseereja sekä muutamia professoreja ja arvokkaita kauppiaita.

Stefan riensi heitä vastaan ja puristi erikseen jokaisen kättä.

- Tervetulleet, sydämellisesti tervetulleet! huudahti hän. — Minä tiedän, ystäväni, että te tulette saamaan varmuutta siihen huhuun, joka on tullut korviinne ja jota ette tahdo uskoa. Mutta se on totta, tuo hirmuinen aika on lopussa, isä ja poika eivät enää ole toistensa vihamiehiä, sovinto kuningas Milanin ja kuningas Aleksanterin välillä on lähellä. Minä vien Milanille hänen poikansa katuvaisen rukouksen, että hän palaisi Serbiaan ja vastaisuudessa ottaisi osaa hallitushuoliin. Tämä on minun ilmoitettava kuningas Milanille sekä kuningatar Dragan että kuningas Aleksanterin nimessä.

Iloinen murina kuului miesjoukosta, kun he kuulivat nämät sanat. Silloin astui heidän joukostaan pitkä, nuori mies, jonka tummat kiharat putosivat otsalle. Hän oli Avakumovitsch, korkeimman tuomioistuimen jäsen, jonka jo tulimme tuntemaan merkillisessä oikeudenkäynnissä onnetonta Knetzewitschiä vastaan. Silloin oli Avakumovitsch ainoa, joka vaati, että oikeudenkäynnin piti tapahtua aivan lain mukaisesti. Hän oli nyt se, joka puhui lähetystön puolesta. Hänellä oli kädessä soikea, kapea ja komea lipas, varastettu hopealukolla.

- Kapteeni Stefan Naumovitsch, otti Avakumovitsch puheeksi, - minä puhun nyt kaksitoistamiehisen lähetystön nimessä, joka seisoo tässä teidän edessänne. Kohtalo on valinnut sinut toimittamaan yhden tärkeimmistä tehtävistä, joita tähän asti on Serbian historiassa jollekin annettu. Sinusta on tullut kuninkaan lähettiläs, rauhan ja sovinnon sanansaattaja. Sinun persoonasi on meille takeena siitä, että sinä täydellisesti ja oikealla tavalla toimitat tehtäväsi ja että sinun todellakin onnistuu liittää heidän molemminpuoliseen sovintoon kuninkaallisen isän ja kuninkaallisen pojan välillä.

Avakumovitsch vaikeni hetkeksi, painoi erästä vieteriä ja heti kimposi lippaan kansi auki.

Suureksi hämmästyksekseen näki Stefan Naumovitsch sametille asetetun hienosti hiotun pullon ja sen vieressä kullalla koristeltu pikari samallaisesta hiotusta lasista.

- Stefan Naumovitsch, alkoi uudelleen tuomari Avakumovitsch — sinä näet tämän pullon, jonka tässä sinulle ojennan. Sen jalo sisältö on aiottu kuningas Milanille ja sinulle samalla hetkellä, jolloin kuningas Milan päättää sopia poikansa kanssa. Saakoon tämä sovinto sinettinsä siten, että tyhjennätte lasin serbialaista viiniä vanhain vojvoodien tapaan. Tämä pullo sisältää viiniä vanhasta Kruchedalin luostarista, mutta rypäleet ovat kuitenkin kasvaneet Serbian maassa. Tämä kuuluisa viini on tulista kuin serbialaisveri. Viini tekee hyvää, kuten onni Serbialle, kun kuningas Milan on tullut sinne takasin. Viini on suloista kuten katse serbiattaren kauniissa, hurmaavissa silmissä. Juo tätä viiniä tästä pikarista yhdessä kuninkaan kanssa heti kuin sovinto on päätetty, juo isänmaan ja Obrenovitschin huoneen sekä sen onnen hyväksi, joka vastaisuudessa odottaa kaikkia Serbian alamaisia!

Syvästi liikutettuna otti Stefan vastaan lähetystön lahjan.

- Kuningas Milanin nimessä, sanoi hän liikutuksesta väräjävällä äänellä — ja samalla hänen majesteettinsa kuningas Aleksanterin nimessä otan minä vastaan tämän pullon ja pikarin, josta sovinnon malja juodaan. - Minä säilytän tätä lipasta kuten aarretta, kunnes olen vienyt sen Wieniin ja pullo ja pikari ovat täyttäneet tehtävänsä. Ja minä pyydän kuningas Milania juomaan tätä viiniä tästä pikarista myöskin niiden kahdentoista isänmaan ystävän menestykseksi, jotka ovat tänne tulleet tuomaan hänelle Serbian onnittelut, niiden kahdentoista miehen, jotka ovat pysyneet hänelle uskollisina.

Stefan katseli vielä kerran pulloa ja lasia. Sitte pani hän lippaan kiinni ja asetti sen sähkölampun alle.

- Ja nyt, ystäväni, sanoi hän lähetystön jäsenille, — pyydän teitä kaikesta sydämestäni tulemaan kanssani pienelle illalliselle, joka on heti valmiina alhaalla Hôtellin ruokasalissa. Huomenna varhain eroaa tiemme eri haaroille, minä matkustan Wieniin ja te takasin Serbiaan. Käyttäkäämme siis näitä yöhetkiä ollaksemme yhdessä vanhaan serbialaiseen tapaan s.t.s. täydet lasit kädessä!

Neljännes tuntia myöhemmin menivät herrat alas Hôtel Hungarinan ruokasaliin, jossa oli Stefanin käskystä suuri pöytä katettuna.

Ei tarvitse sanoa, että tämän pöydän ympärillä oli ilo ylimmillään ja että varsinkin monta maljaa juotiin Serbian, kuningas Milanin ja Aleksanterin onneksi. Kemuja kesti melkein koko yö.

YHDEKSÄSKUUDETTA LUKU.

Myrkyn sekoittaja.

Arvoisa täti Eufemia oli kuullut jok'ikisen sanan, joka lausuttiin Stefan Naumovitschin huoneessa. Seinät eri huoneiden välillä hotelleissa ovat tavallisesti hyvin ohuet ja samoin oli asianlaita niinkin hienossa hotellissa kuin Hôtel Hungarinassa. Sitäpaitse oli puhuttu jokseenkin kovalla äänellä ja tästä kaikesta seurasi, että täti Eufemia olisi voinut melkein sanalleen toistaa kaikki, mitä oli sanottu. Siten oli hän kuullut senkin, että Avakumovitsch kaksitoistamiehisen lähetystön nimessä oli jättänyt Stefan Naumovitschille lippaan, sisältävä pullon serbialaista viiniä sekä pikarin ja samalla pyytänyt häntä tästä pikarista tarjoomaan sovintomaljan Milanille.

Niin pian kun äänet vaikenivat Stefan Naumovitschin huoneessa, siirtyi täti Eufemia pois seinän luota.

Ulkona oli yö verhonnut koko kaupungin ja nyt oli tullut aivan pimeä. Mutta siitä huolimatta seisoi täti Eufemia ikkunan luona ja tuijotti yöhön, kuin tahtoisi hän tummista, synkistä pilvistä hakea jotakin, jota ei voinut löytää omasta itsestään.

Äkkiä kääntyi hän pois ikkunasta, painoi sähkölampun nappulaa, kumartui vanhan matkalaukkunsa yli, joka hänellä oli ollut mukana matkustaissa arolla ja otti sieltä pienen pullon. Hän piti sitä valoa vasten ja katseli sen vaalean viheriää sisältöä.

- Kymmenen tippaa on tarpeeksi, mutisi hän, — niiden vaikutus on varma. Ha, haa, molemmat samalla kertaa! Minun Draginjani pääsee ihan vapaaksi tuosta Milanista, joka on hänelle kaikista vaarallisin! Ja tuo toinen, tuo nuori kaunis mies, joka myöskin juo pikarista — tuhat tulimmaista, häntä vastaan ei minulla oikeastaan ole mitään, sillä hän ei ole koskaan tehnyt minulle mitään pahaa. Mutta hän on nuori. Miksi pitää hänen sitte olla nuori ja minun näin vanha? Minä en voi tulla toimeen nuorten kanssa ja minusta on erinomaisen hauskaa kukistaa nuori mies elämänsä kukassa! Ja parempi onkin, jos Stefan Naumovitsch katoaa, eikä koskaan palaja Belgradiin. — Se on siis päätetty asia, heidän täytyy kuolla molempain, ja nyt — heti tahdon ryhtyä valmistaviin toimiin. Luulen, että ilma on nyt puhdas.

Hän sammutti sähkövalon huoneessaan. Sitte haparoi hän pimeässä ovea, avasi sen hiljaa ja meni sitte ulos kirkkaasti valaistuun käytävään. Muutamia minuutteja myöhemmin seisoi hän sen oven edessä, joka vei Stefan Naumovitschin huoneisiin.

- Oivallista, mutisi vanha nainen, silti ovi avautui kun hän sitä vähän painoi. — Kuinka varomaton se kuninkaallinen ajutantti on, ei hän lukitse edes oveaankaan!

Hän hiipi huoneeseen ja hänen viekkaat silmänsä huomasivat heti hopeahelaisen lippaan, joka oli vielä pöydällä, johon Stefan Naumovitsch oli sen asettanut. Huoneessa paloi vielä sähkölamppu, jota Stefan ei ollut sammuttanut ulos lähtiessään ja tämän valossa kumartui Eufemia nyt lippaan yli, koettaen avata sitä. Mutta kului useita minuutteja, ennenkuin hän vihdoin löysi sen vieterin, joka pani koneiston liikkeelle. Ah, siinä oli nyt se viheriä, hiottu pullo hänen edessään samettityynyllä ja sen vieressä kullalla koristettu pokaali, oikea taideteos.

Eufemia otti pullon hyvin varovasti, sillä hänen täytyi varoa, ettei millään tavalla vahingoittaisi sitä. Hitaasti veti hän korkin pois, laski sen varovasti pöydälle ja hengitti sisäänsä sitä suloista tuoksua, joka viinistä tuli.

- Vanhaa viiniä Kruchadalin luostarista! mutisi hän, josta Belgradissa sanottiin, että hän usein oli viinistä juovuksissa.

Oh, kuinka se tuoksuaa! Se menee päähän, luulen ma. Odota sinä vaan, kuningas Milan, minä sekoitan sinun viinisi, jotta se tulee vielä tulisemmaksi, niin tuliseksi, että se kerrassaan sinut polttaa.

Hän otti taskustaan, myrkkypullon, jonka ennen oli ottanut matkalaukusta, väänsi sen lasitulppaa ja tiputti sitä vaaleanviheriää nestettä viinipulloon. Tällä tavoin tiputti hän myrkkyä kalliiseen viiniin, myrkkyä kuningas Milanille aiottuun sovintojuomaan, myrkkyä tähän rakkauden juomaan!

Rikos oli tehty! Eufemia oli tarkkaan laskenut kymmenen tippaa, jotka tiputti viiniin. Hän tiesi, että tämä myrkkymäärä riitti tappamaan kaksikymmentä ihmistä, jos he sitä juovat. Tämän myrkyn vaikutus oli varma.

Myrkyn sekoittaja laittoi kaikki taas paikoilleen ja sulki lippaan huolellisesti. Sitte hiipi hän ulos Stefanin huoneesta ja oli heti omassaan. Kammottava tuuma oli täydellisesti onnistunut.

KUUDESKYMMENES LUKU.

Kuoleman juoma.

Kun kuningas ensin huomasi Stefan Naumovitschin ovessa, hämmästyi hän suuresti.

- Laupias Jumala, Stefan Naumovitsch. — Pietari Karageorgevitsch, joka vaan muutamia minuutteja sitte seisoi hänen edessään, oli lausunut juuri tämän nimen. Hän oli vakuuttanut Milanille, että Stefan oli se murhaaja, joka oli palkattu häntä varten, ainakin oli hän se, jonka tehtävänä oli houkutella hänet Belgradiin.

Milan oli suuttuen torjunut pois tämän Pietari Karageorgevitschin väitteen. Mutta nythän näytti se ennustus olevan toteutumaisillaan! Stefan Naumovitsch seisoi siinä kynnyksellä ja odotti tervehdystä. Mutta Milanin täytyi ensin tointua hämmästyksestään, ennenkuin voi lausua sanaakaan.

Vihdoin onnistui hänen sen verran voittaa itsensä, että meni hitaasti Stefania vastaan, ojensi hänelle kätensä ja sanoi:

- Tervetultua luokseni, Stefan Naumovitsch! En olisi voinut uneksiakaan, että jo tänä iltana saisin nähdä sinut.

Stefan tarttui kuninkaan käteen ja vei sen kunnioittavasti huulilleen. Sitte lankesi hän polvilleen Milanin eteen ja huusi riemuitsevalla äänellä:

- Suosiollisella hetkellä näet sinä minut, herrani ja kuninkaani! Sillä minä tuon sinulle hyvän sanoman! Ohi on nyt arvoton taistelu isän ja pojan välillä, loppunut on vihollisuus niiden miesten välillä, joiden käsissä on Serbian onni ja vastoinkäymiset! Yksi ainoa sana teidän majesteettinne huulilta ja Serbia on taas onnellinen maa. Pilvet hajaantuvat sen taivaalta ja aurinko paistaa elähyttävästi Serbian onnelliselle tasangolle.

- Nouse ylös, Stefan Naumovitsch, huudahti Milan hämmästyneenä — minä en ymmärrä sinua! Sinun puheessasi on kaksinainen ajatus. Mutta sano minulle ensin, miksi olet persoonallisesti tullut Wieniin, Stefan Naumovitsch? Oliko sinulla niin tärkeitä asioita ilmoitettavana minulle, ettet voinut niitä kirjeessä mainita?

- Kyllä, tämä on tärkein asia, mikä milloinkaan on minun toimitettavanani ollut, vastasi Stefan, nousten ylös. — Minä en seiso teidän edessänne omasta tahdostani, vaan olen minä poikanne lähettiläs!

- Poikani — kuningas Aleksanterinko? sanoi Milan hämmästyneellä äänellä ja hänen kulmakarvansa rypistyivät epäilevästi kokoon. — Sinä tiedät, ettei enää ole olemassa yhteyttä minun ja hänen välillään, jota kerran kutsuin pojakseni. Mies, joka ajoi minut pois maasta, kun olin lahjoittanut hänelle kruununi, ihminen, joka käski sotamiestensä ampua minut maahan kuten hullun koiran, jos vielä joskus uskaltaisin astua maan rajain yli — hänellä ei sen jälkeen ole ollut mitään sanottavaa minulle, enkä luule, että hänellä nytkään on ollut todellista tarvetta ilmoittaa minulle mitään.

- Oi, kuninkaani, huudahti Stefan murheellisena — karkoittakaa nyt kaikki epäilys sielustanne! Paljon on Serbiassa muuttunut ja Jumalalle olkoon kiitos ja ylistys, kaikki on kääntynyt parhaaksi. Meidän nuori kuninkaamme on tullut huomaamaan, että hän on kohdellut isäänsä huonosti. Hänelle on selvinnyt, että hänen kätensä ovat liian heikot valtiota ohjaamaan ja että siihen tarvitaan voimakkaampaa kättä — teidän kättänne, kuninkaani!

Siitä syystä on kuningas Aleksanteri päättänyt minun kauttani tarjota teille sovintoa, niin, enemmän kuin sitä — minä olen saanut hänen majesteettinsa kuninkaan nimenomaisen käskyn pyytää teitä, että antaisitte hänelle anteeksi kaikki, mitä pahaa hän on teille tehnyt, että unohtaisitte sen, ettei hän aina ole elänyt teidän mieliksenne. Kuningas Aleksanteri huomaa, että hän on velvollinen osoittamaan teille kiitollisuutta ja kuuliaisuutta ja siinä määrässä kuin kuninkaat muita tottelevat, on hän vastaisuudessa taivuttava päänsä teidän edessänne. Ei kukaan seiso lähempänä hänen valtaistuintaan kuin te. Te tulette vaikuttamaan kaikkiin hänen tekoihinsa. Ja tämä ei ole ainoastaan kuninkaan tahto, jatkoi Stefan kovemmalla äänellä — vaan se on samalla kuningatar Dragankin tahto!

Kuningas säpsähti kuullessaan tämän nimen.

- Kuningatar Draga! sanoi hän yhteen puristettujen hampaittensa välistä. — Puhutko sinä siitä naisesta, joka on osannut keinotella itsensä konakiin, siitä katunaisesta, joka vaihtelun vuoksi tahtoi koettaa elää yhdessä nuoren kuninkaan kanssa?

- Oi, minä pyydän teitä, kuninkaani, huudahti äkkiä Stefan — jättäkää tuollaiset huomautukset! Ne eivät voi suuresti jouduttaa sovintoa. Mutta minä voin täydellä todella vakuuttaa teille, ja toivon, että kuninkaani uskoo minua, uskollisinta kaikista niistä, jotka ovat pysyneet hänelle uskollisina, että konakissa mitä innokkaimmin toivotaan saada niin pian kuin mahdollista lausua teidän majesteettinne tervetulleeksi sinne, ja yhtä vilpitön on tämä toivo kuninkaalla kuin kuningattarellakin.

Mutta he eivät ole ainoat, jatkoi Stefan, kun Milan tuli miettiväiseksi, — jotka ilolla odottavat teidän tuloanne. Koko Serbia pyytää teitä yhdistäen rukouksensa minun rukouksiini.

"Palatkaa takasin ja unohtakaa kaikki!"

- Kuule minua, Stefan Naumovitsch, lausui nyt kuningas Milan, laskien molemmat kätensä tämän hartioille ja katsoen häneen tutkivin katsein — minä tiedän, ettet sinä ole mikään valehtelija etkä petturi. Mutta, Stefan Naumovitsch raukka, sinut on tehty petturiksi, he ovat osanneet voittaa sinut asian puolelle, jota ei todellakaan olisi voitu antaa parempiin käsiin ja hän, joka sen teki, tiesi edeltäkäsin, että hänen täytyi käyttää sinua, jos hän ylipäänsä toivoi jotakin tulosta. Mutta minä sanon sinulle, Stefan Naumovitsch, että uneksija on ihmiselämä, mutta ihmiselämä on myös unelma. Minun elämäni on ilkeätä unta, enkä minä koskaan siitä herää. Ja se sanoma, jonka minulle nyt tuot, ei ole muuta kuin uusi saippuakupla, joka nousee minun sieluni silmäin eteen ja menee heti rikki kun todellisuuden väkevä tuuli siihen sattuu. Ja sen täytyy siihen sattua, Stefan Naumovitsch, se tuuli sattuu siihen nyt, tällä hetkellä. Minä, kuningas Milan, sanon sinulle, että sinua on käytetty aseena houkuttelemaan minua ansaan. Elä usko kuningas Aleksanterin aikeita, vielä vähemmän tuon naisen vakuutuksia, joka nimittää itseänsä kuningatar Dragaksi! Molemmat ovat he sopineet, että minut houkutellaan rajan yli, jotta sitte voisivat kukistaa minut. Ei, pysy hiljaa vaan, Stefan Naumovitsch, kuule heti paikalla, mitä minulla on sanottavaa! Minä vakuutan sinulle vielä kerran, ettei sinulla ole mitään tekemistä tämän uuden rikoksen kanssa, mutta sinä olet tietämättäsi sen toimeenpanija!