Part 6

Kreivitär Jekaterina Ivanovna kannatti, niin kummalta kuin se kuuluukin ja niin vähän kuin se sopikin hänen luonteeseensa, kiivaasti sitä oppia, jonka mukaan usko lunastukseen katsottiin kristillisyyden ydinkohdaksi. Hän ajeli kokouksissa, missä tätä silloin muodissa ollutta oppia saarnattiin, ja kokosi luokseen uskovaisia. Mutta vaikka tämän opin mukaan kaikki kirkonmenot, jumalankuvat jopa sakramentitkin hyljättiin, oli Jekaterina Ivanovnan kaikissa huoneissa ja hänen vuoteensakin ääressä jumalankuvia, ja hän täytti kaikki mitä kirkko vaati näkemättä tässä mitään ristiriitaisuutta.

--Kunpa tuo sinun Magdaleenasi saisi häntä kuulla; ihan varmaan kääntyisi,--sanoi kreivitär.--Ja muista nyt varmaan olla kotona illalla. Se on mitä merkillisin mies.

--Ei se huvita minua, _ma tante_.

--Mutta minä sanon, että se huvittaa. Ja sinun täytyy tulla. Sano nyt siis mitä minulta tarvitset? _Videz votre sac_.

--Olisi vielä asiaa linnaan.

--Linnaanko? No sinne voin antaa sinulle kirjeen paroni Kriegsmuthille. _C'est un très brave homme_. Ja tunnethan itsekin hänet. Hän oli isäsi toveri. Hänellä on tosin taipumuksia spiritismiin, mutta se ei mitään tee. Hän on hyvänluontoinen. Mitä asiaa sinun on sinne?

--Täytyy pyytää, että eräälle äidille annettaisiin lupa tavata poikaansa, joka istuu siellä. Mutta minulle sanottiin, ettei asia riipu Kriegsmuthista vaan Tshervjanskista.

--Tshervjanskista minä en pidä, mutta sehän on Marietten mies. Voipihan pyytää Marietteä. Kyllä hän minun tähteni sen tekee. _Elle est très gentille_.

--Ja sitten pitää vielä puuhata erään naisen puolesta, joka on jo useampia kuukausia istunut vankilassa ilman että kukaan tietää mistä syystä.

--No ei vaan, kyllä hän itse varmaan tietää syyn. Ne tietävät erinomaisen hyvin. Ja se on noille lyhyttukkaisille aivan oikein.

--Emme tiedä, onko oikein vai ei. Mutta he kaikissa tapauksissa kärsivät. Te olette kristitty ja uskotte evankeliumiin, ja kuitenkin voitte olla niin säälimätön.

--Ei se estä. Evankeliumi on evankeliumi, mutta mikä on vastenmielistä, se on vastenmielistä. Pahemmin tekisin, jos teeskentelisin rakastavani nihilistejä ja erittäinkin lyhyttukkaisia nihilistejä, silloin kun en voi niitä sietää.

--Miksette voi niitä sietää?

--Jälkeen maaliskuun 1 päivän[3] kysyt miksi?

--Eiväthän kaikki ole ottaneet osaa maaliskuun 1 päivän tekoon.

--Sama se: mitäs he tunkeutuvat asioihin, jotka eivät kuulu heihin. Ei se ole naisten asia.

--Mutta pidättehän että Mariette esim. kyllä voi ottaa asioihin osaa,--sanoi Nehljudof.

--Mariette? Mariette on Mariette. Mutta tuommoiset puolivillaiset, ne luulevat voivansa opettaa kaikkia.

--Ei opettaa, vaan yksinkertaisesti vaan auttaa kansaa.

--Ilman heitäkin tiedetään, ketä on auttaminen, ketä ei.

--Mutta kansahan on kurjuudessa. Juuri äsken tulen maalta. Onko todellakin välttämätöntä, että talonpojat tekevät työtä otsansa hiessä eivätkä saa syödä kylläkseen, ja että me sitä vastoin elämme hirveässä ylellisyydessä,--puhui Nehljudof tädin hyväntahtoisuudesta saaden halua lausua hänelle kaikki ajatuksensa julki.

--Tahdotko sinä siis, että minä tekisin työtä enkä mitään söisi?

--En, en tahdo ettette söisi,--sanoi Nehljudof ehdottomasti hymyillen,--minä tahdon vaan, että me kaikki tekisimme työtä ja kaikki söisimme.

Täti laski taas alas lasisilmänsä ja katsoi niitten yli uteliaasti Häneen.

--_Mon cher, vous finirez mal_[4],--sanoi hän.

--No miksi niin.

Samassa astui huoneeseen pitkä, leveäharteinen kenraali. Se oli kreivittären mies, entinen ministeri Tsharskij.

--Vai niin, Dmitrij. Hyvää päivää,--sanoi tämä, tarjoten hänelle vasta ajellun poskensa suudeltavaksi.--Milloin olet saapunut?

Itse hän suuteli äänettömänä vaimoansa otsaan.

--Ei, hän on lahjomaton,--kääntyi kreivitär miehensä puoleen.--Hän käskee minun mennä ojalle vaatteita pesemään ja syömään vaan perunoita. Hän on kauhea hölmö, mutta tee sinä kuitenkin hänelle se, minkä hän pyytää.--Oletko kuullut, sanotaan Kamenskajan olevan niin epätoivoissaan, että on henki vaarassa,--kääntyi hän miehensä puoleen,--lähtisit sinä hänen luokseen.

--Se on todellakin hirmuista,--sanoi mies.

--No, menkää nyt puhumaan hänen kanssansa, minun täytyy kirjoittaa kirjeitä.

Tuskin oli Nehljudof päässyt viereiseen huoneeseen, kun täti huusi hänelle edellisestä:

--Kirjoitanko siis Mariettelle?

--Olkaa niin hyvä, _ma tante_.

--Minä siis jätän avonaiseksi, mitä siihen lyhyttukkaiseen tulee, kyllä hän käskee miehellensä, ja tämä tekee kaikki. Älä sinä vaan luule, että minä olen pahasisuinen. Kaikki sinun holhokkisi ovat sangen inhoittavia, mutta en minä tahdo heille pahaa. Olkoot sitten, no mene nyt. Muista olla kotona illalla, saat kuulla Kiesewetteriä. Ja me pidämme pienen hartaushetken. Ja jollet sinä vaan pane vastaan, niin se tulee tekemään sinulle sangen hyvää. Tiedänhän minä, että Helena ja te kaikki muut olette niissä asioissa hyvin takapajulla. Näkemään asti siis.

XV.

Kreivi Ivan Mihailovitsh oli virasta eronnut ministeri ja sangen luja-mielipiteinen mies. Kreivi Ivan Mihailovitshin vakaumukset olivat nuoruudesta pitäen siinä, että niinkuin lintu luonnostaan syö matoja, on puettu höyheniin ja untuviin ja lentelee ilmassa, niin hänenkin luontonsa vaatii häntä syömään kalliita ruokia, joita kalliit kokit ovat valmistaneet, olla puettuna kaikkein mukavimpaan pukuun, ajella kaikkein kesyimmillä ja nopeimmilla hevosilla, ja että tämän kaiken sen vuoksi pitää olla valmiina häntä varten. Paitsi sitä kreivi Ivan Mihailovitsh arveli, että mitä enemmän hänellä on kaikenlaisia rahatuloja kruunulta ja mitä enemmän hänellä on kunniamerkkejä ja jalokiviesineitä vissine nimikirjoituksineen, ja mitä useammin hän tulee tapaamaan ja puhumaan korkeitten henkilöitten kanssa molempaa sukupuolta, sitä parempi hänen on. Mutta kaikki muu näiden perussääntöjen rinnalla oli kreivi Ivan Mihailovitshin mielestä mitätöntä ja turhanpäiväistä. Kaikki muu saattoi olla joko näin tahi ihan päinvastoin. Tämän uskon mukaan kreivi Ivan Mihailovitsh oli elänyt ja vaikuttanut Pietarissa neljänkymmenen vuoden aikana ja 40 vuoden kuluttua saavutti ministerin aseman.

Kreivi Ivan Mihailovitshin pääominaisuudet, joiden kautta hän oli kaiken tämän saavuttanut, olivat siinä, että hän ensiksikin osasi ymmärtää kirjelmien ja asetusten sisältöä, ja kykeni panemaan kokoon, vaikkei aivan sujuvastikaan, ymmärrettäviä asiapapereita sekä välttämään oikokirjoitusvirheitä; toiseksi siinä, että hän osasi sangen hyvin esiintyä, ja missä tarvittiin antaa itsellensä ylpeän, koskemattoman ja ylevännäköisen muodon, mutta toisin paikoin taas osottaa mukautuvaisuutta aina intohimoon ja halpamaisuuteen asti; kolmanneksi siinä, ettei hänellä ollut mitään yleisiä periaatteita tai sääntöjä, ei yksityistä siveyttä koskevia eikä yhteiskunnallisia, ja että hän sen vuoksi saattoi olla, tarvittaessa, yhtä mieltä kaikkein kanssa ja myöskin tarvittaessa eri mieltä kaikkien kanssa. Näin menetellessään hän pyrki ainoastaan ylläpitämään yleistä johdonmukaisuutta, koettaen olla joutumatta ilmeiseen ristiriitaan itsensä kanssa. Mutta aivan välinpitämätön hän oli siitä, oliko hänen menettelynsä itsessään oikea vai väärä, samoin kuin siitäkin oliko sen seurauksena suurin onni vai suurin onnettomuus Venäjän valtakunnalle tai koko maailmalle.

Kun hän tuli ministeriksi, niin kaikki hänestä riippuvat henkilöt, (ja niitä oli hyvin paljon sekä alamaisia että läheisiä), ja myöskin kaikki syrjäiset samoin kuin hän itsekin olivat vakuutetut siitä että hän oli sangen järkevä valtiollinen mies. Mutta kun joku aika oli kulunut eikä hän ollut saanut mitään toimeen, ei mitään osottanut, ja kun olemassa olon taistelussa vallitsevien lakien mukaan aivan samanlaiset ihmiset kuin hänkin, jotka olivat oppineet kirjoittamaan ja ymmärtämään papereita, yhtä ylhäisen näköiset ja yhtä periaatteettomat virkamiehet olivat tunkeneet hänet syrjään ja hän oli pakoitettu eroamaan virastaan, niin selvisi kaikille, ettei hän ollutkaan mikään erittäin viisas, vaan päinvastoin jotenkin rajoitettu ja vähänsivistynyt, vaikkakin hyvin itseensä luottava ihminen, ja että hänen mielipiteensä juuri ja juuri kohosivat vanhoillisten lehtien etuartikkelien tasalle. Kävi selväksi, ettei hänessä ollut mitään, mikä olisi eroittanut häntä muista vähän sivistyneistä itseensäluottavaisista virkamiehistä, niistä, jotka olivat tunkeneet hänet tieltään, ja sen hän itsekin ymmärsi, mutta se ei missään tapauksessa horjauttanut hänen vakaumustansa, että hänen oli joka vuosi saaminen suuren määrän kruunun rahoja ja uusia koristuksia juhlapukuunsa. Tämä vakaumus oli niin luja, ettei kukaan olisi uskaltanut kieltää häneltä sitä, ja niinpä hän nosti joka vuosi, osaksi eläkkeenä ja osaksi palkkiona jäsenyydestä korkeimmassa valtiollisessa laitoksessa ja esimiehyydestään kaikenlaisissa komiteoissa, muutamia kymmenkuntia tuhansia ruplia ynnä lisäksi vastaanotti joka vuosi oikeuksia yhä uusiin nauhoihin olkapäissään ja housuissaan ja emaljeerattuihin tähtösiin hännystakin alle. Tämän johdosta oli kreivi Ivan Mihailovitshillä suuria tuttavuuksia.

Kreivi Ivan Mihailovitsh kuunteli Nehljudofia niin, kuin hänen oli ennen ollut tapana kuunnella esittelijänsä lausuntoja, ja kuunneltuansa sanoi antavansa hänelle kaksi kirjettä, joista toisen senaattori Wolfille, kassatsiooniosastossa. »Hänestä puhutaan sitä ja tätä, mutta _dans tous les cas c'est un homme très comme il faut_», sanoi hän.--»Ja hän on minulle kiitollisuuden velassa ja tekee siis voitavansa». Toisen kirjeen antoi kreivi Ivan Mihailovitsh vaikuttavalle henkilölle valitusasiain komiteassa. Fedosja Birjukovan asia, niinkuin Nehljudof sen kertoi, herätti suuressa määrin hänen huomiotansa. Kun Nehljudof sanoi aikovansa kirjoittaa keisarinnalle, sanoi hän, että asia oli todellakin sangen liikuttava ja että tilaisuuden sattuessa voisi kertoa sen siellä. Mutta lupausta hän ei voinut antaa. Menköön anomus tavallista tietänsä. Mutta jos niin soveltuu,--arveli hän,--jos käskevät »vähäisen komitean» kokoukseen, niin hän kenties tulee mainitsemaan asiasta.

Saatuaan kreiviltä molemmat kirjeet, ja tuon kirjeen Mariettelle, läksi Nehljudof heti kaikkiin noihin paikkoihin.

Ensimäiseksi hän meni Marietteä tapaamaan. Tämän hän oli tuntenut kasvavana tyttönä eräässä varattomassa ylimysperheessä, tiesi hänen menneen naimisiin loistavalla uralla olevan henkilön kanssa, josta Nehljudof oli kuullut rumanlaisia juttuja, ja hänen oli sentähden, kuten ainakin, tuskallisen vaikea taas kääntyä miehen puoleen, jota ei kunnioittanut. Tämmöisissä tapauksissa hän tunsi aina sisällistä hajaantumista, tyytymättömyyttä itseensä ja horjuvaisuutta: pitikö pyytää vai olla pyytämättä, mutta hän oli aina tullut siihen päätökseen, että piti pyytää. Paitsi sitä epäsuoruutta, jota hän tunsi esiintyessään pyytäjänä ihmisten keskuudessa, joita hän ei enää pitänyt ominaan, vaan jotka pitivät häntä omanansa, tunsi hän tässä seurassa suistuvansa entiselle tavaksi tulleelle tolalleen ja ehdottomasti antautuvansa sen kevytmielisen, siveettömän hengen valtaan, joka näissä piireissä vallitsi. Tämän hän oli kokenut jo täti Jekaterina Ivanovnan luona. Hän oli jo äsken aamulla, puhuessaan tämän kanssa kaikkein totisimmista asioista, antautunut pilapuheisiin.

Pietari, missä hän ei ollut pitkään aikaan käynyt, teki yleensäkin häneen tavallisen ruumiillisesti kiihoittavan ja henkisesti tylsyttävän vaikutuksensa.

Kaikki oli niin puhdasta, mukavaa, järjestettyä, ja erittäinkin ihmiset olivat siveellisessä suhteessa niin vaatimattomat, että elämä tuntui tavattoman helpolta.

Mainio, puhdas, kohtelias ajuri kuletti häntä mainioiden, kohteliaiden, puhtaiden poliisien sivuitse, pitkin mainioita, vedellä puhtaiksi valeltuja katuja, mainioiden, puhtaiden talojen ohi siihen taloon, missä asui Mariette.

Portaiden edustalla odotteli englantilainen hevospari, ja englantilaisen näköinen kuski poskipartoineen, joka ylettyi puoleen poskea, kirjaillussa puvussa, siimapiiiska pystyssä istui ylpeänä pukilla.

Ovenvartija tavallista puhtaammassa univormussa avasi oven eteiseen, missä seisoi ajolakeija vieläkin puhtaammassa korupuvussa erinomaisen hyvin kammatulla parralla, ja päivystävä sanansaattaja, hänkin uudessa, puhtaassa univormussa.

--Kenraali ei ota vastaan. Eikä kenraalitarkaan. Kenraalitar suvaitsee juuri olla lähdössä.

Nehljudof antoi pois kreivitär Jekaterina Ivanovnan kirjeen, otti esiin visiittikortin ja rupesi pöydän ääressä, missä oli kirja kävijöitä varten, kirjoittamaan olevansa hyvin pahoillaan, ettei tavannut. Mutta samassa lakeija syöksyi rappusia kohden, ovenvartija astui ulko-oven eteen huutaen: »vaunut esiin», ja sanansaattaja jähmettyi patsaaksi paikalleen kädet ojona pitkin housunpoimuja ja silmillänsä saattaen ja seuraten keskikokoista, ohkaista naista, joka tuli alas rappusista käyden nopeammin kuin hänen ylhäiselle asemalleen olisi sopinut.

Mariettellä oli suuri sulkahattu ja musta puku, musta vaippa ja uudet mustat hansikkaat; hänen kasvonsa olivat hunnuitetut.

Nähtyään Nehljudofin hän nosti huntunsa, paljasti hyvin kauniit kasvonsa loistavine silmineen ja katsahti kysyvästi häneen.

--Vai niin, ruhtinas Dmitrij Ivanovitsh,--sanoi hän iloisella, miellyttävällä äänellä.--Olisin kyllä tuntenut...

--Miten, muistatteko todella vielä kuinka minua kutsutaan?

--Kuinkas sitten, me sisaren kanssa olimme teihin rakastuneet,--sanoi hän ranskaksi:--mutta kylläpä olettekin muuttunut. Kuinka ikävä, että minun on lähteminen. Mutta mennään sentään takasin,--sanoi hän pysähtyen kahden vaiheilla.

Hän katsahti seinäkelloon.

--Ei, en saata. Minun täytyy joutua sielumessulle Kamenskajan luo. Hän on aivan särjetty.

--Mitäs sen Kamenskajan on?

--Ettekö todella ole kuullut: hänen poikansa on tapettu kaksintaistelussa. He taistelivat Posenin kanssa. Ainoa poika. Hirmuista. Äiti on ihan särjetty.

--Olen kyllä kuullut.

--Ei, kyllä on parasta että lähden, mutta tulkaa te huomenna, tai tänä iltana,--sanoi hän ja suuntautui nopein kevein askelin ulko-ovea kohden.

--Tänä iltana ei minun sovi,--sanoi Nehljudof seuraten häntä ulkoportaille.--Minullahan olisi asiaa teille,--sanoi Nehljudof katsellen portaiden eteen ajavia hevosia.

--Mitä se on?

--Tässä on kirje tädiltä asiasta,--sanoi Nehljudof antaen hänelle kapean kirjekuoren suuren vaakunakuvan kanssa:--Siitä saatte nähdä.

--Kyllä tiedän, kreivitär Jekaterina Ivanovna kuvailee että minulla on vaikutusvaltaa mieheeni asioissa. Hän erehtyy. En voi enkä tahdo mihinkään sekaantua. Mutta kreivittären ja teidän tähtenne olen tietysti valmis tekemään poikkeuksen periaatteistani. Mitä asia koskee?--puhui hän hakien pienellä kädellä taskuansa.

--Linnaan on suljettu eräs tyttö, joka on sairas eikä mihinkään syypää.

--Mikä hänen nimensä on?

--Shustova. Lyydia Shustova. Kyllä sekin on kirjeessä.

--Olkoon menneeksi. Minä koetan toimittaa,--sanoi hän nousten keveästi pehmeäksi topattuun ajopeliin, joka hohti siipinensä auringossa, ja avasi varjostimensa. Lakeija istuutui pukille ja käski kuskin ajamaan. Ajopelit läksivät liikkeelle, mutta samassa Mariette kosketti parasollillaan kuskin selkää, ja komeat, hienonahkaiset, englantilaiseen malliin leikatut tammat koukistaen ohjaksilla kiristettyjä kauniita paitansa, pysähtyivät tömistellen hienoja jalkojansa.

--Tulkaa siis, mutta olkaa hyvä: ei itsekkäissä tarkoituksissa,--sanoi hän ja hymyili hymyllä, jonka voiman hän hyvin tunsi, ja, ikäänkuin olisi päättänyt näytännön, laski alas esiripun,--huntunsa.--No, annappas mennä,--ja hän kosketti jälleen kuskia varjostimellaan.

Nehljudof kohotti lakkiansa. Mutta puhdasveriset voikkostammat, pärskytellen sieramiansa alkoivat iskeä kavioitansa katuun ja ajopelit vierivät nopeasti poispäin, silloin tällöin vaan tien epätasaisuuksissa keveästi tärskähtäen uusilla kummipyörillään.

XVI.

Muistellen sitä hymyä, jonka he olivat vaihtaneet Marietten kanssa, pudisti Nehljudof itselleen päätään.

»Tuskin ehtii katsahtaa ympärilleen, kuin jo on jälleen kietoutunut tuohon elämään», ajatteli hän, taas kokien sitä kaksinaisuutta ja epäilystä, jota hänessä herätti välttämättömyys hakea niiden ihmisten suosiota, joita hän ei kunnioittanut. Päätettyään minne oli ensin ja minne sitten lähteminen, ettei tulisi tehneeksi turhia matkoja, meni Nehljudof ensiksikin senaattiin; hän saatettiin kansliaan, minkä erinomaisessa huoneustossa hän näki suunnattoman joukon erinomaisen kohteliaita ja puhtaita virkamiehiä.

Maslovan anomus oli saapunut perille ja oli jätetty tarkastamista ja lausunnon antamista varten sille samalle senaattori Wolfille, jolle hänellä oli kirje sedältä, sanottiin Nehljudofille.

--Senaatin istunto tulee tapahtumaan tällä viikolla,--mutta Maslovan asia tuskin ehtii tulla käsiteltäväksi tässä istunnossa. Jos erityisesti pyytäisi, niin saattoi toivoa, että se tulisi esille tälläkin viikolla, keskiviikkona,--sanoi joku.

Istuessaan senaatin kansliassa odottamassa tietoja sai Nehljudof jälleen kuulla keskusteltavan kaksintaistelusta ja tarkasti kerrottavan millä tavalla nuori Kamenskij oli tapettu. Täällä hän ensi kerran kuuli tämän, koko Pietarin suussa olevan jutun erikoiskohdat. Asianlaita oli se, että upseerit olivat eräässä puodissa syöneet ostronia ja tavallisuuden mukaan juoneet paljon.

Joku oli moittinut sitä rykmenttiä, missä Kamenskij palveli; Kamenskij sanoi häntä valehtelijaksi. Toinen antoi Kamenskille korvapuustin. Seuraavana päivänä he taistelivat, ja kuula sattui Kamenskin vatsaan, sillä seurauksella, että hän kahden tunnin kuluttua kuoli. Tappaja ja sekundantit ovat vangitut, mutta kerrotaan, että vaikka he nyt istuvatkin päävahdissa, päästetään he vapaiksi kahden viikon kuluttua.

Senaatin kansliasta ajoi Nehljudof valitusasiain komiteaan, erään siellä vaikuttavan virkamiehen, paroni Vorobjofin luo, joka asui suurenmoisessa huoneustossa kruunun talossa. Ovenvartija ja lakeija ilmoittivat ankarasti Nehljudofille, ettei paronia voinut tavata muutoin kuin vastaanottopäivinä,--että hän oli nyt keisarillisen majesteetin luona, ja huomenna oli taas esittely. Nehljudof jätti kirjeensä ja ajoi senaattori Wolfin luo.

Wolf oli juuri syönyt aamiaisensa ja poltteli tapansa mukaan sikaria sekä käveli edestakaisin huoneessaan ruuansulatuksen edistämiseksi, kun Nehljudof saapui. Vladimir Vasiljevitsh Wolf oli todellakin _un homme très comme il faut_, ja asetti tämän ominaisuutensa ylemmäksi muuta, katsoi sen korkeudesta kaikkia muita ihmisiä, eikä voinut olla asettamatta tätä ominaisuutta korkealle, sillä ainoastaan sen avulla hän oli saavuttanut loistavan virkauransa, juuri sen, jota oli halunnut, s.o. naimisen kautta hankkinut itselleen omaisuuden, joka tuotti 18 tuhatta ruplaa vuotuista tuloa, ja puuhiensa kautta senaattorin paikan. Hän ei katsonut olevansa ainoastaan _un homme très comme il faut_, vaan piti itseään ritarillisen rehellisyydenkin miehenä. Rehellisyytenä hän piti sitä, ettei ottanut yksityisiltä henkilöiltä salaa lahjoja. Mutta kaikellaisten päivä- ja matkarahojen sekä vuokramaksujen tinkiminen kruunulta ja lupautuminen sen edestä orjamaisesti täyttämään mitä ikänä hallitus, häneltä vaati, se ei hänen mielestänsä ollut epärehellisyyttä. Niinikään hän ei pitänyt epärehellisyytenä, vaan päinvastoin miehuutena, urotekona, isänmaallisuutena sitä, että ollessaan kuvernöörinä eräässä Puolan läänissä hän oli ollut syynä karkoitukseen ja vankilaan sulkemiseen sen nojalla, että nämä olivat kiintyneet omaan kansaansa ja isiensä uskontoon. Ei hän myöskään pitänyt epärehellisyytenä sitä, että oli anastanut haltuunsa häneen rakastuneen vaimonsa ja tämän sisaren omaisuuden. Päinvastoin hän piti sitä erinomaisen järkevänä tapana järjestää perheelliset asiansa. Vladimir Vasiljevitshin perheeseen kuului hänen persoonaton vaimonsa, tämän sisar, jonka maatilan hän oli myynyt ja pannut rahat omalle nimelleen, ynnä hiljainen pelonalainen ruma tytär, joka vietti yksinäistä raskasta elämää löytäen ajanviettoa viime aikoina vaan evankeliumissa, kokouksissa Alinen ja kreivitär Jekaterina Ivanovnan luona. Vladimir Vasiljevitshin poika oli hyvänluontoinen, hän oli jo 15-vuotisena parroittunut ja siitä saakka myöskin alkanut juoda ja viettää siveetöntä elämää, jota hän jatkoi 20:teen ikävuoteensa asti. Hän oli karkoitettu kotoa siitä syystä, ettei ollut missään lopettanut opintojansa, ja liikkumalla huonoissa seuroissa ja tekemällä velkoja pilasi isänsä mainetta. Isä oli kerran maksanut poikansa edestä 230 ruplaa velkoja, sitten maksoi vielä toisen kerran 600 ruplaa, mutta ilmoitti pojalle, että tämä oli viimeinen kerta, että jollei hän tee parannusta, niin hän ajaa hänet pois kotoa ja katkaisee kaiken yhteyden hänen kanssaan. Mutta poika ei ollut ainoastaan tekemättä parannusta, vaan teki vielä 1,000 ruplan velan ja rohkeni lisäksi sanoa isälle, että hänen on muutenkin tukala asua kotona. Silloin Vladimir Vasiljevitsh ilmoitti pojalle, että tämä saa lähteä matkaansa, ja ettei hän enää tunnusta häntä pojakseen. Siitä saakka Vladimir Vasiljevitsh esiintyi niinkuin hänellä ei olisi koskaan ollut mitään poikaa, eikä talonväestä kukaan uskaltanut puhua hänelle pojasta, ja Vladimir Vasiljevitsh oli aivan vakuutettuna siitä, että hän oli järjestänyt perheelliset olonsa mitä parhaiten.

Wolf otti vastaan Nehljudofin leppeällä ja hiukan pilkallisella hymyllä, (se oli hänen tapansa, joka ehdottomasti johtui siitä etevämmyydestä, missä hän luuli olevansa enimpiin ihmisiin). Hän pysähtyi käynnissään edestakaisin, tervehti Nehljudofia ja luki hänen kirjeensä.

--Pyydän nöyrimmästi, istukaa, mutta minulle suokaa anteeksi. Jos sallitte, jatkan minä kävelemistäni,--sanoi hän pistäen kätensä kotitakkinsa taskuihin ja kulkien kevein askelin suuren jäykkäkuosisen työhuoneensa halki.--On sangen hupaista tutustua teihin ja samassa myöskin tietysti tehdä Ivan Mihailovitshin mieliksi,--puhui hän puhallellen ulos hyvänhajuista sinertävää savua ja varovasti siirtäen suultansa sikaria, ettei tuhka putoaisi.

--Olisin vaan pyytänyt, että asia tulisi esitellyksi pikemmin, sillä jos syytetyn on lähteminen Siperiaan, niin hyvä olisi että lähtö tulisi tapahtumaan aikaisemmin,--sanoi Nehljudof.

--Aivan niin, ensimäisillä laivoilla Nishnij-Novgorodista, kyllä tiedän,--sanoi Wolf armollisella hymyllään, tietäen aina edeltäpäin kaikki, mistä ikinä hänen kanssaan rupesi puhumaan.--Mikä on syytetyn nimi?

--Maslova...

Wolf tuli pöydän luo ja katsahti paperiin, joka oli asiakirjasalkussa.

--Aivan oikein, Maslova. Hyvä on, voinhan pyytää virkakumppaneitani. Asian otamme esille keskiviikkona.

--Saanko siis sähköittää asianajajalle?

--Vai onko teillä asianajaja? Mitä varten? Mutta jos niin tahdotte, miksei.

--Kassatsiooniaiheet saattavat olla riittämättömät,--sanoi Nehljudof, mutta itse asianlaadusta pitäisi luullakseni näkyä, että syylliseksi julistaminen oli väärinkäsityksen tuote.

--Niinpä kyllä, mutta senaatti ei voi ottaa juttua aineellisesti tarkastaakseen,--sanoi Vladimir Vasiljevitsh ankarasti, katsellen tuhkaa,--senaatti valvoo ainoastaan lain sovittamista ja tulkitsemista.

--Mutta tämä on nähdäkseni aivan erikoistapaus.

--Tiedän, tiedän. Kaikki tapaukset ovat erikoistapauksia. Me teemme velvollisuutemme. Siinä kaikki.

--Tuhka pysyi yhä paikallaan, mutta siihen oli jo muodostunut halkeema ja se oli siis jo vaarassa.--Taidatte käydä aniharvoin Pietarissa?-- sanoi Wolf, pidellen sikaria niin, ettei tuhka putoaisi. Mutta se horjahti ja Wolf saattoi sen varovasti tuhka-astian luo, mihin se sortui.

--Mikä kauhea tapaus tuon Kamenskin kanssa,--sanoi hän.--Erinomainen nuori mies, ainoa poika. Erittäinkin äidin asema,--puhui hän, toistaen melkein sanasta sanaan sen, mitä tähän aikaan kaikkialla puhuttiin Kamenskista. Puheltuaan vielä kreivinna Jekaterina Ivanovnasta ja hänen ihastuksestaan uuteen uskonnolliseen suuntaan, jota Vladimir Vasiljevitsh ei paheksinut eikä hyväksynyt, mutta joka hänen etevyytensä ohella silminnähtävästi oli hänelle tarpeeton, hän soitti.

Nehljudof jätti hyvästi.

--Jos sopii, tulkaa, päivällisille--sanoi Wolf, tarjoten kättään,--vaikkapa keskiviikkona. Silloin annan teille varman vastauksenkin.