Part 16

--Tehkää hyvin, poltatteko,--sanoi asianajaja istuen Nehljudofia vastapäätä, myhäillen vieläkin äskeisen menestyksen johdosta.

--Kiitos, olen tullut Maslovan asiassa.

--Kyllä, kyllä, paikalla. Huu, mimmoisia veijareita ne ovat nuo rahasäkit,--sanoi hän.--Näittekö tuota uljasta ritaria, hänellä on ainakin 12 miljoonaa, mutta annas jos on kysymyksessä joku 25 ruplanen, niin kiskoo sen käsistänne vaikka hampain.

»Molemmat olette yhtä hyviä»,--ajatteli Nehljudof tuntien sanomatonta inhoa tuohon ujostelemattomaan ihmiseen, joka kaikella käytöksellään ikäänkuin halusi osoittaa kuuluvansa Nehljudofin kanssa samaan ihmislajiin ja pitävänsä noita kaikkia avunhakijoita ja muita toiseen, vieraaseen leiriin kuuluvina.

--Kylläpä se sai minut väsyksiin--kauhea lurjus. Halutti vähän huoahtaa,--sanoi asianajaja ikäänkuin selittäen miksi hän ei puhunut asiasta.--No, ja nyt teidän asianne... Olen sen tarkkaavasti läpilukenut. Mikä lie ollut asianajaja, joka kaikki kassatsioniaiheet päästi menemään.

--Mihin päätökseen olette siis tulleet?

--Heti paikalla. Ilmoittakaa hänelle,--kääntyi hän sisääntulleen apulaisensa puoleen:--että mitä olin sanonut, siinä pysyn; jos hän voi, suostun, jollei--saa jäädä.

--Mutta hän ei ole suostuvainen.

--No, jääköön minun puolestani koko asia,--sanoi advokaaatti ja hänen kasvonsa muuttuivat iloisista ja tyytyväisistä äkkiä synkiksi ja vihaisiksi.

--Ja sitten sanotaan, että advokaatit ottavat ilmaiseksi rahoja,--sanoi hän koettaen palauttaa kasvoihinsa entisen miellyttäväisyyden.--Minä vapautin erään varattoman konkurssintekijän aivan väärästä syytöksestä ja nyt ne kaikki tunkisivat tänne. Mutta jokainen semmoinen juttu kysyy tavatonta vaivaa. Jätämmehän mekin, kuten eräs kirjailija sanoo, osan sydänvertamme läkkipulloon.

--No, ja mitä teidän asiaanne tulee, tahi oikeammin asiaan, joka on herättänyt huomiotanne,--jatkoi hän,--niin on se perin huonosti ajettu, mitään hyviä kassatsioniaiheita ei ole olemassa, mutta onhan mahdollista kuitenkin koettaa, ja siinä tarkoituksessa olen pannut kokoon seuraavaa:

Hän otti käteensä täyteen kirjoitetun paperilehden ja nopeasti niellen muutamia muodollisia lauseita, ja toisiin taas pannen erityistä painoa, alkoi lukea: »Kassatsioninalaisten rikosasiain osastoon Senaatissa j.n.e. j.n.e. sinä ja sinä päivänä j.n.e. valitus. Päätöksellään siltä ja siltä päivältä on se ja se oikeus katsonut sen ja sen Maslovan syylliseksi kauppias Smelkofin tappamiseen myrkyttämisellä, ja perustuen Rikoslain 1454 §:ään tuominnut pakkotöihin» j.n.e.

Hän pysähtyi; huolimatta pitkällisestä tottumuksesta hän nähtävästi suurella mielihyvällä kuuli omaa kyhäelmäänsä. »Tämä tuomio näyttää olevan niin tärkeiden oikeudenkäyntiä koskevain väärinkäytösten ja virheiden tuote»,--jatkoi hän painavasti, »että sen kumoaminen esiintyy välttämättömänä. Ensiksikin: Smelkofin sisälmyksien tutkimista koskevien asiakirjain lukeminen tuli puheenjohtajan kautta oikeuden käynnin aikana keskeytetyksi jo heti sen alkaessa»--se on ensiksikin.

--Mutta syyttäjähän se vaati lukemista,--sanoi Nehljudof ihmetellen.

--Yhdentekevä, olisihan puolustaja voinut vaatia samaa.

--Mutta koko lukeminen olisi ollut kokonaan tarpeetonta.

--Se on sittenkin aihe. Kuulkaahan vielä: »Toiseksi: puheenjohtaja keskeytti Maslovan puolustajan, kun tämä haluten antaa luonnekuvauksen Maslovan henkilöstä kajosi hänen lankeemisensa sisällisiin syihin, ja tapahtui keskeytys sillä perustuksella, etteivät puolustajan sanat muka koskeneet suoraan asiaan,--ja kuitenkin, kuten Senaatti on moneen kertaan viitannut, on syytetyn henkilön luonteen selittämisellä oleva aivan erikoinen merkitys, jo yksistään syyntakeisuus-kysymyksenkin oikeen-arvostelemisen vuoksi.»--Se oli toiseksi,--sanoi hän katsahtaen Nehljudofiin,

--Mutta puolustaja puhui niin epäselvästi, että oli mahdotoin mitään ymmärtää,--sanoi Nehljudof vielä enemmän ihmetellen.

--Päin mäntyyn, ei saanut mitään selvää suustansa,--sanoi Fanarin nauraen,--mutta se on sittenkin aihe. Ja vielä: »Kolmanneksi: päätöspuheessaan jätti puheenjohtaja, vastoin Rikosasiain Oikeudenkäyntiä koskevan Asetuksen 801 §:n l kohdassa lausuttua selvää määräystä, valamiehille selittämättä mimmoisista lakitieteellisistä alkuaineksista syyllisyyden käsite on kokoonpantu, sekä ilmaisematta heille, että heillä oli oikeus, vaikka katsoivatkin todistetuksi Maslovan antaneen myrkkyä Smelkofille, olla lukematta tätä tekoa hänen syykseen, jos katsoivat hänellä ei olleen tappamisen aikomusta, ja siis, saattoivat, pitämättä häntä syyllisenä lainrikokseen, panna hänen syykseen ainoastaan varomattomuuden, jonka seurauksena oli Maslovalle odottamaton kauppiaan kuolema». Siinä nyt on pääasia.

--Mutta se olisi meidän pitänyt itsekin ymmärtää. Meidänhän virhe se oli--sanoi Nehljudof.

--»Ja vihdoin neljänneksi»,--jatkoi asianajaja, »Valamiesten vastaus oikeuden tekemään, Maslovan syyllisyyttä koskevaan kysymykseen oli annettu muodossa, joka sisälsi itsessään ilmeisen ristiriitaisuuden, Maslovaa syytettiin Smelkofin tahallisesta myrkyttämisestä yksistään voitonhimoisessa tarkoituksessa, joka edellytettiin tappamisen yksinomaiseksi aiheeksi, mutta valamiehet vastauksessaan kielsivät ryöstämisen aikomuksen ja Maslovan osanoton arvoesineiden anastamiseen, --josta siis kävi ilmi, että heidän tarkoituksensa oli kieltää syytetyllä olleen tappamisen aikomusta, ja että he siis ainoastaan väärinkäsityksen vuoksi, johon puheenjohtajan päätössanat olivat antaneet aihetta, olivat jättäneet tämän seikan vastauksessaan asianomaisella tavalla mainitsematta, jonka vuoksi tämmöiseen valamiesten vastaukseen olisi ehdottomasti ollut sovittaminen Rikosasiain Oikeudenkäyntiä koskevan Asetuksen 816 ja 808 §§:t, s.o. puheenjohtajan puolelta olisi valamiehille ollut selitettävä heidän tekemänsä virhe ja he palautettavat uutta neuvottelua pitämään uuden vastauksen antamiseksi syytetyn syyllisyyttä koskevaan kysymykseen,» --päätti Fanarin.

--No miksi puheenjohtaja ei siis tehnyt sitä?

--Sitä minäkin haluaisin tietää?--sanoi Fanarin nauraen.

--Senaatti siis on korjaava erehdyksen?

--Se riippuu kokonaan siitä kuka siellä siihen aikaan tulee istumaan. No, edelleen sitten kirjoitamme: »Tämmöinen verdikti ei voinut antaa tuomioistuimelle oikeutta»,--jatkoi hän nopeasti,--»saattaa Maslova rikoslaillisen rangaistuksen alaiseksi ja Rikosasiain Oikeudenkäyntiä koskevan Asetuksen 771 §:n 3 kohdan sovittaminen häneen loukkaa niinmuodoin jyrkästi ja kouraantuntuvasti voimassaolevan kriminaaliprosessimme pääperusteita. Ylläoleviin seikkoihin katsoen on minulla kunnia anoa j.n.e. päätöksen kumoamista Rikosasiain Oikeudenkäyntiä koskevan Asetuksen 909, 910, 2 k., 912 ja 928 §§:in nojalla j.n.e., j.n.e. ja tämän asian takaisin lähettämistä saman oikeuden toisen osaston uudestaan käsiteltäväksi.» Siinä se; mikä oli mahdollista, se on kaikki tehty. Mutta puhuakseni suoraan, menestyksen toivoa on aivan vähän. Tosin kyllä kaikki riippuu Senaatin Oikeusosaston kokoonpanosta. Jos siis olette tilaisuudessa, niin älkää laiminlyökö.

--Tunnenhan joitakuita heistä.

--Ja pitäkää kiirettä, muuten he kaikki matkustavat pois hemoroita lääkitsemään, ja silloin saa odottaa kolme kuukautta.--No, ja jollei onnistu, on vielä mahdollinen anomus Korkeimpaan paikkaan. Tämäkin riippuu kulissien takaisista puuhista. Ja siinäkin tapauksessa tarjoon palvelustani, s.o. ei kulissien takana, vaan anomuksen laatimisessa.

--Kiitän teitä, palkkionne siis...

--Apulaiseni jättää teille puhtaaksi kirjoitetun valituksen ja sanoo.

--Vielä minä tahdoin kysyä teiltä: yleinen syyttäjä antoi minulle päästölipun vankilaan kysymyksessä olevan henkilön tapaamista varten, mutta vankilassa sanottiin minulle että tapaamista varten erikoiseen aikaan ja erikoisessa paikassa on tarpeen vielä kuvernöörin lupa. Onko siinä perää?

--Kyllä, luullakseni. Mutta nykyään kuvernööri on poissa, sijassa on virantoimittaja. Ja tämä on sellainen uninen pöllö, että tuskin mitään saatte aikaan hänen kanssansa.

--Eikö se ole Maslennikof?

--On.

--Kyllä tunnen hänet,--sanoi Nehljudof ja nousi lähteäksensä.

Samassa lensi huoneeseen nopein askelin pieni, hirveän rumannäköinen, koukkunokkainen, luinen keltainen nainen--asianajajan vaimo, joka ei kuitenkaan ollut masentunut omasta rumuudestaan. Hän oli aivan erikoisen komeasti puettu,--siinä oli yhteensullottuna jotakin samettia ja silkkiä ja heleänkeltaista ja viheriää; hänen harvat hiuksensa olivat kiharoidut ja voitokkaana hän lensi huoneeseen pitkän, hymyilevän herran seuraamana, jolla oli mullanväriset kasvot, verkatakissa silkkiset käänteet ja valkoinen kaulahuivi. Se oli kirjailija, Nehljudof tunsi hänet näöltä.

--Anatol,--sanoi asianajajan vaimo avaten ovea:--tulehan tänne. Semjon Ivanovitsh lupaa tässä lukea ääneen runonsa, ja sinun täytyy lukea jotain Garshinilta, välttämättömästi.

Nehljudof aikoi lähteä, mutta asianajajan vaimo, kuiskuteltuaan jotakin miehensä kanssa, kääntyi hänen puoleensa:

--Tehkää hyvin, ruhtinas, minä tunnen teidät ja pidän esittelyn tarpeettomana, ettekö tahtoisi olla läsnä meidän kirjallisessa aamuseurassamme. Se tulee hyvin huvittavaksi. Anatol lukee erinomaisesti.

--Näettekös kuinka paljon erilaisia asioita minulla on,--sanoi Anatol levittäen käsiänsä, hymyillen ja osottaen vaimoonsa ikäänkuin olentoon, jonka tenhovoimaa on mahdoton vastustaa.

Surullisella ja ankaralla ilmeellä ja mitä suurimmalla kohteliaisuudella kiitettyään asianajajan vaimoa osotetusta kunniasta, sanoi Nehljudof olevansa estettynä ja poistui vastaanottohuoneeseen.

--Siinäpä oli virnistelijä,--sanoi asianajajan vaimo hänen mentyänsä.

Vastaanottohuoneessa jätti apulainen Nehljudofille valmiin anomuksen ja palkkion suhteen vastasi Anatol Petrovitshin määränneen 1,000 ruplaa, sekä sen ohella selitti, että Anatol Petrovitsh ei oikeastaan ota vastaan tämmöisiä asioita, vaan oli tehnyt sen ainoastaan hänen vuoksensa.

--Entäs allekirjoitus, kenen se on tehtävä?--kysyi Nehljudof.

--Joko syytetyn itsensä, taikka jos se on vaikeata, niin tekee sen Anatol Petrovitsh, saatuaan valtakirjan.

--Ei, minä menen ja otan hänen oman allekirjoituksensa,--sanoi Nehljudof iloissaan siitä, että saisi tavata Maslovaa ennen määräpäivää.

XLVI.

Tavalliseen aikaan kajahtivat vankilan käytävissä vartijain vihellykset; rautojen kalistessa aukesivat käytävien ja koppien ovet, alkoi kuulua avojalkain astumista ja vankikenkien kopinaa, palvelus vangit kulkivat käytävien läpi täyttäen sen inhoittavalla hajulla; mies- ja naisvangit peseytyivät, pukeutuivat ja asettuivat aamuhuutoa varten pitkin käytäviä, sekä läksivät sitten kiehuvaa vettä hakemaan teetä varten.

Teen aikana keskusteltiin tänäpäivänä vankilan kaikissa kopeissa hyvin vilkkaasti siitä, että kaksi vankia tulisi tänäpäivänä rangaistaviksi raipoilla. Toinen näistä vangeista oli hyvin lukutaitoinen nuori mies, puotipalvelija Vasiljef, joka oli mustasukkaisuuden raivossa tappanut rakastettunsa. Koppitoverit pitivät hänestä hänen iloisuutensa ja anteliaisuutensa vuoksi, ja siksi, ettei hän antanut perään päällysmiehille. Hän tunsi asetukset ja vaati niiden täyttämistä. Sentähden päällysmiehet eivät kärsineet häntä. Kolme viikkoa sitten oli vartija lyönyt palvelusvankia, kun tämä oli läikyttänyt kaalisoppaa hänen uuden virkapukunsa päälle. Vasiljef oli ruvennut puolustamaan palvelusvankia ja sanonut ettei ole lakia, joka sallisi vankien lyömistä.--Kyllä minä sinulle lakia näytän,--sanoi vartija ja haukkui Vasiljefin pahanpäiväiseksi. Vasiljef vastasi samalla mitalla. Vartija aikoi lyödä, mutta Vasiljef tarttui hänen käsiinsä, piteli niitä kiinni jonkun kolme minuuttia, käänsi ja tyrkkäsi ulos ovesta. Vartija kanteli tirehtöörille ja tirehtööri käski panna Vasiljefin karsseriin.

Karssereina oli sarja pimeitä koppeja, jotka teljettiin ulkopuolelta salvoilla. Pimeässä, kylmässä karserissa ei ollut sänkyä, ei pöytää, eikä tuolia, niin että sinne suljetun oli istuminen tai makaaminen likasella lattialla, missä hänen ylitsensä ja päällitsensä juoksenteli rottia, joita siellä oli sangen paljon ja jotka olivat niin rohkeita, ettei pimeässä voinut mitenkään saada leipää säilymään. Ne söivät leivän arestilaisten käsistä jopa hyökkäsivät heidän kimppuunsakin, kun vaan herkesi liikkumasta. Vasiljef ei sanonut menevänsä karsseriin, koska oli syytön. Hän vietiin väkivoimalla. Hän alkoi tehdä vastarintaa ja kaksi vangeista auttoi hänet irti vartijain käsistä. Vartijat kokoontuivat ja heidän muassaan myöskin voimastaan kuuluisa Petrof. Vangit lytistettiin kokoon ja työnnettiin karssereihin. Kuvernöörille ilmoitettiin heti, että oli tapahtunut jotain kapinan tapaista. Sieltä saatiin sitten paperi, jossa kahdelle päärikokselliselle--Vasiljefille ja eräälle irtolaiselle--määrättiin kolmekymmentä paria raippoja.

Tämä rangaistus oli pantava täytäntöön naisosaston tapaamishuoneessa.

Jo illalla oli asia tunnettuna kaikille vankilan asukkaille, ja kopeissa keskusteltiin vilkkaasti kohta tapahtuvasta rangaistuksesta, Korabljova, Horoshafka, Fedosja ja Maslova istuivat omassa nurkassaan ja iloisina ja vilkkaina, juotuaan jo viinaa, jota nyt ei Maslovalta koskaan puuttunut ja jolla hän anteliaasti kestitsi tovereitansa, joivat nyt teetä ja puhuivat samasta asiasta.

--Eihän hän yhtään reuhannut,--puhui Korabljova Vasiljefista, lohkaisten kaikilla vahvoilla hampaillansa pikkusia sokerimuruja.--Hän olisi vaan puolustanut toveria. Sillä tappeleminen ei ole nykyään sallittu.

--Sitä poikaa kehuvat hyväksi,--lisäsi Fedosja istuen pitkine lettinensä halon päällä vastapäätä sitä lavitsaa, jolla teekannu oli.

--Kunpa olisi sanoa hänelle,--kääntyi se vaimo, joka oli palvellut ratavahtina, Maslovan puoleen tarkoittaen »hänellä» Nehljudofia.

--Kyllä sanon. Hän tekee minun tähteni vaikka mitä,--sanoi Maslova hymyillen ja päätänsä keikauttaen.

--Eipä tiedä milloin se taas tulee, mutta poikia on kuulemma juuri nyt menty noutamaan,--sanoi Fedosja.--Se on kauheata,--lisäsi hän huoaten.

--Olen kerran nähnyt kotipitäjässä kuinka yhtäkin miestä piestiin. Minut lähetti appi-isä kylänvanhimman luo, tulin sinne, mutta tämäpä,--alkoi ratavahti pitkän historian.

--Hänen kertomuksensa keskeytyi kun yläkerroksen käytävästä kuului ääniä ja askeleita.

Naiset lyyhistyivät kuuntelemaan.

--Saivat sen nyt pirut kynsiinsä,--sanoi Horoshafka.--Kyllä ne nyt sen pieksävät. Kaikki vartijat vihaavat häntä, kun hän ei päästä heitä aisoista.

--Ylhäällä oli kaikki hiljennyt, ja ratavahti kertoi pitkän historiansa loppuun, kertoi kuinka hän oli säikähtänyt nähdessään miestä liiterissä piestävän, kuinka hänen sydämmensä oli pakahtua. Horoshafka puolestaan kertoi kuinka Stsheglofia oli piiskattu ilman että tämä oli ääntäkään päästänyt. Sitten korjasi Fedosja teen, Korabljova ja Horoshafka alkoivat jälleen ommella, mutta Maslova istui lavitsalla ja kiersi kätensä polviensa ympäri huokaillen ikävästä. Hän oli jo heittäytymäisillään pitkäkseen nukkuaksensa, kun vartija-nainen huusi tulemaan konttoriin käymävieraan puheille.

--Muista nyt sanoa meistä,--puhui hänelle eukko Menshova Maslovan järjestellessä huiviansa peilin edessä, josta elohopea oli puoleksi valunut pois:--emme me sytyttäneet, vaan hän itse, se pahantekijä, ja renki oli nähnyt: hän ei tappaisi kärpästäkään. Sano sinä että hän kutsuisi Mitrijn puheillensa. Mitrij selittää hänelle kaikki juurta jaksain; onkos tämä nyt laitaa: me istumme linnassa ihan syyttöminä, mutta hän, pahantekijä, rehentelee vieraan vaimon kanssa ja mässää kapakassa.

--Se on laitonta,--vahvisti Korabljova.

--Sanon, sanon ihan varmaan,--vastasi Maslova.--Olisiko ottaa vielä rohkeuden ryyppy,--lisäsi hän iskien silmää. Korabljova kaasi hänelle puoli kupillista. Maslova joi, pyyhki suunsa ja mitä iloisimmassa mielentilassa sanoi toistamalla: »rohkeuden ryyppy», ja päätänsä keikuttaen ja hymyillen läksi vartijanaisen kanssa menemään pitkin käytävää.

XLVII.

Nehljudof odotti jo kauvan sitten etehisessä. Saavuttuaan vankilaan hän oli soittanut portin ovella ja antanut päivystävälle vartijalle yleisen syyttäjän päästölipun.

--Ketä haluatte tavata?

--Naisvanki Maslovaa.

--Nyt on mahdotonta: tirehtöörillä ei ole aikaa.

--Onko hän konttorissa?--kysyi Nehljudof.

--Ei, hän on täällä naisosaston tapaamishuoneessa,--vastasi vartija hämillään, kuten Nehljudofista näytti.

--Onko nyt siis vastaanottoaika?

--Ei, erityinen asia,--sanoi hän.

--Kuinka siis voisin häntä tavata?

--Kun tirehtööri tulee ulos, silloin voitte ilmoittaa itsenne; odottakaa niin kauvan.

Samassa tuli syrjäovesta tyytyväisennäköinen, kiiltävänaamainen vääpeli, tupakin savustamilla viiksillä, loistavat ansionauhat hihoissa. Hän kääntyi ankarasti vartijan puoleen:

--Kuinka on tänne laskettu? Konttoriin...

--Minulle sanottiin että tirehtööri on täällä,--sanoi Nehljudof ihmetellen sitä levottomuutta, joka ilmausi vääpelissäkin.

Samassa aukeni sisäpuolinen ovi ja sieltä tuli hiestynyt, kiihoittunut Petrof.

--Kyllä nyt muistaa,--sanoi hän vääpelille. Vääpeli osoitti silmillänsä Nehljudofiin ja Petrof vaikeni, rypisti silmänsä ja meni pois takaoven kautta.

»Kuka tulee muistamaan? Miksi he ovat kaikki niin hämillään? Miksi vääpeli oli tuolle tehnyt jotain merkkejä?» ajatteli Nehljudof.

--Täällä ei saa odottaa, tehkää hyvin, menkää konttoriin, sanoi vääpeli taas Nehljudofille, ja Nehljudof aikoi jo mennä, kun takaovesta tuli tirehtööri vielä enemmän hämillään kuin hänen alamaisensa. Hän huokaili yhtämittaa. Nähtyään Nehljudofin hän sanoi vartijalle:

--Fedorof, tuokaa Maslova konttoriin naisosaston viidennestä.

--Tehkää hyvin,--sanoi hän Nehljudofille. He laskeutuivat jyrkkää rappusta myöten alas pieneen huoneeseen, jossa oli yksi ainoa ikkuna, kirjoituspöytä ja muutamia tuoleja. Tirehtööri istahti.--Raskaita, raskaita velvollisuuksia, sanoi hän kääntyen Nehljudofin puoleen ja ottaen taas esille paksun paperossin.

--Te olette nähtävästi väsynyt,--sanoi Nehljudof.

--Koko tämä virka väsyttää minua,--hirveän vaikeita velvollisuuksia. Tahtoisi helpottaa vankien oloa, ja syntyy vaan pahempaa; en muuta toivoisi kuin jättää kaikki; hirveän raskaita velvollisuuksia!

Nehljudof ei ymmärtänyt mikä se oli tirehtöörille niin vaikeata, mutta tällä kertaa hän näki hänessä erikoisesti sääliä herättävän, tuskastuneen ja toivottoman mielialan.

--Niin, kyllä uskon että ne ovat hyvin raskaita,--sanoi Nehljudof.--Mutta miksi te sitten täytätte näitä velvollisuuksia?

--Ei ole varoja, olen perheellinen.

--Mutta jos teille on raskasta...

--No, tiedättekös, toiselta puolen--tuleehan sitä kuitenkin voimiensa mukaan hyötyäkin tuottaneeksi, lieventäneeksi, missä mahdollista. Joku toinen minun asemassani menettelisi ihan toisin. Se on helppo sanoa: yli kaksi tuhatta ihmistä, mutta mimmoisia ihmisiä! Siinä täytyy tietää kuinka suoriutua. Ovat nekin sentään ihmisiä, täytyy niitä surkutella. Mutta eipähän voi päästää heitä valloilleenkaan.--Tirehtööri alkoi kertoa äskeisestä kahakasta vankien kesken, joka oli päättynyt miestappoon.

Kertomuksen keskeytti Maslovan saapuminen vartijan seurassa.

Nehljudof näki Maslovan ovessa silloin kuin tämä ei vielä ollut huomannut tirehtööriä. Hänen kasvonsa olivat punaset. Hän tuli reippaasti vartijan perässä ja keikuttaen päätänsä herkeämättä hymyili. Nähtyään tirehtöörin hän katsoi säikähtyneenä tähän, mutta ojentautui kohta ja reippaasti ja iloisesti kääntyi Nehljudofin puoleen.

--Hyvää päivää,--sanoi hän venyttäen viimeistä sanaa ja hymyillen; ja pudisti voimakkaasti Nehljudofin kättä, aivan toisin kuin sinä kertana.

--Olen tässä tuonut teille valituksen allekirjoitettavaksi,--sanoi Nehljudof vähän ihmetellen sitä reipasta ryhtiä, jolla toinen oli häntä tervehtinyt.--Asianajaja on pannut tämän anomuksen kokoon, ja se on nyt allekirjoitettava ja sitten me lähetämme sen Pietariin.

--Mitäs siinä muuta, jos kirjoitetaan, niin kirjoitetaan. Kaikki on luvallista,--sanoi hän siristäen toista silmäänsä ja hymyillen. Nehljudof otti taskustaan kokoontaitetun paperiarkin ja tuli pöydän luo.

--Saako tässä kirjoittaa?--kysyi hän tirehtööriltä.

--Tule tänne, istu,--sanoi tirehtööri:--tuoss' on sinulle kynä. Osaatko kirjoittaa?

--On joskus osattu,--sanoi Maslova, ja hymyillen, korjattuaan hameensa ja hihansa, istui pöydän ääreen, tarttui kömpelösti pienellä, tarmokkaalla kädellään kynään ja purskahtaen nauruun katsahti Nehljudofiin.

Nehljudof osotti hänelle mitä ja mihin oli kirjoitettava. Hartaasti kastaen kynää ja pudistaen sitä mustepullossa hän kirjoitti nimensä.

--Vieläkö tarvitaan muuta?--kysyi hän katsoen vuoroin Nehljudofiin ja vuoroin tirehtööriin ja asettaen kynän milloin mustepulloon milloin paperille.

--Minulla olisi jotain teille sanottavaa,--sanoi Nehljudof ottaen hänen kädestään kynän.

--Sanokaa pois sitten,--sanoi Maslova ja yhtäkkiä muuttui totiseksi ikäänkuin olisi ruvennut jotain ajattelemaan tai häntä olisi ruvennut nukuttamaan.

Tirehtööri nousi ylös ja läksi huoneesta, ja Nehljudof jäi Maslovan kanssa kahden kesken.

XLVIII.

Vartija, joka oli tuonut Maslovan, istahti ikkunan alustalle tuonnemmaksi pöydästä. Nehljudofille oli tullut ratkaiseva hetki. Hän oli kaiken aikaa moittinut itseänsä siitä, ettei ollut siinä ensi näkemässä sanonut pääasiata hänelle, nimittäin menevänsä naimisiin hänen kanssaan, ja oli nyt lujasti päättänyt sen tehdä. Maslova istui toisella puolella pöytää, Nehljudof istui vastapäätä häntä toisella. Huoneessa oli valoisa, ja Nehljudof näki ensi kerran selvästi, lyhyen välimatkan päästä, hänen kasvonsa: rypyt silmien ja huulien luona ja silmien turpeuden. Ja vielä enemmän kuin ennen rupesi Maslova häntä säälittämään.

Nojautuen pöytää vasten niin ettei hänen puheensa kuuluisi juutalaisen muotoiselle, harmaapartaiselle vartijalle, vaan ainoastaan Maslovalle, sanoi hän:

--Jos tästä paperista ei ole apua, niin kirjoitamme anomuksen Keisarilliselle Majesteetille. Teemme kaikki, mikä on mahdollista.

--Kun olisi ollut jo ennen hommata hyvä asianajaja...--keskeytti Maslova hänet.--Se minun puolustajani, mikä lie ollut höperö. Hän puhui vaan minulle komplimangeja,--sanoi hän ja rupesi nauramaan.--Kunpa silloin olisivat tienneet että minä olen teidän tuttavanne, kyllä olisi toisin käynyt. Mutta nyt? He ajattelevat että kaikki ovat samallaisia varkaita.

»Kuinka kummallinen hän on tällä kertaa»,--ajatteli Nehljudof ja aikoi juuri tulla omaan asiaansa, kun Maslova rupesi taas puhumaan.

--Niin, kuulkaapas. Siellä meillä on eräs semmoinen mummo, että tiedättekös kaikki oikein ihmettelevät. Semmoinen merkillisen hyvä mummo, ja hän istuu syyttömästi, ja hän, ja poika, ja kaikki tietävät että he ovat syyttömät, mutta heitä on syytetty siitä että ovat sytyttäneet tulipalon, ja nyt ne istuvat. Hän nähkääs sai kuulla että minä olen tuttu teidän kanssanne,--sanoi Maslova pyöritellen päätään ja katsahdellen Nehljudofiin--ja pyysi minua: sano hänelle, sanoi hän, että hän käskisi pojan puheillensa, hän kertoo hänelle kaikki. Menshof on heidän sukunimensäkin. No, teettekös? Se on, tiedättekös, semmoinen merkillisen hyvä mummo, heti näkyy että syyttömästi. Olettehan niin hyvä ja koetatte,--sanoi hän milloin katsahtaen Nehljudofiin milloin laskien silmänsä ja hymyillen.

--Hyvä, hyvä, kyllä koetan tiedustella,--sanoi Nehljudof yhä enemmän ihmetellen toisen käytöksen vapautta.--Mutta olisin tahtonut puhua omasta asiastani teidän kanssanne. Muistattehan mitä puhuin teille sinä kertana?--sanoi hän.

--Paljohan te puhuitte. Mitäs te sitten puhuittekaan?--sanoi Maslova yhä hymyillen ja käännellen päätänsä milloin sinne milloin tänne.

--Puhuin tulleeni pyytämään teiltä anteeksi,--sanoi Nehljudof.

--No yhäkö vaan sitä samaa, anteeksi, anteeksi, mitä siitä nyt on... Sanoisitte ennen...

--Että minä tahdon sovittaa syyni,--jatkoi Nehljudof,--eikä sovittaa sanoilla, vaan teoilla: Minä olen päättänyt mennä naimisiin teidän kanssanne...

Maslovan kasvoihin ilmausi äkkiä säikähdys. Hänen hiukan kierot silmänsä pysähtyivät ja yhtaikaa sekä katsoivat että olivat katsomatta Nehljudofiin.

--Sitäkö tässä vielä tarvitaan?--sanoi Maslova muuttuen vihasen näköiseksi.