Part 3
_Vilhelmina_ (hääräillen Ludmillan ympärillä). Ole aina varoillasi, Ludmilla — muista mitä täti sanoo!
_Bolzau_. Muistahan, mammaseni, mitä minäkin sanon — onpa jo aika syödä päivällistä. (On astumassa Vilhelminan kanssa käsitysten pois.)
3:S KOHTAUS.
Edelliset. Frans. Schnake.
_Frans_. Vahtimestari Schnake tahtoo puhutella teitä, herra.
_Bolzau_ (harmissaan). Tulkoon jälestäpäin, — nyt ei ole minulla aikaa.
_Vilhelmina_. Eihän hänellä ole kuin muutama sana sinulle sanottavaa — älähän vaivaa miesparkaa turhaan kaksi kertaa.
_Bolzau_ (väkisin). Tulkoon sitten — mutta pian.
_Frans_ (avaa Schnakelle oven.)
_Schnake_. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, jos häiritsen teidän päivällisuntanne, herra kauppaneuvos.
_Bolzau_ (jyrkästi). Minä en ole vielä syönytkään. Mutta olen juuri lähdössä päivälliselle, Schnake — sanokaa sentähden minulle vaan lyhyesti, mitä on asiaa.
_Schnake_. Pyytäisin teitä vain kirjoittamaan nimenne tähän listaan, herra kauppaneuvos.
_Bolzau_. Mikä lista se on?
_Schnake_. Luettelo juhlaan osaa-ottajista ja vieraista — suvaitkaa vaan kirjoittaa tänne nimenne ja kuinka monta vierasta tuotte mukananne — tänne näin — herra kauppaneuvos.
_Bolzau_. Mistä te tiedätte, otanko minä ollenkaan osaa juhlaan?
_Schnake_. Suvaitsette laskea leikkiä, herra kauppaneuvos, — olisipa jo rikos epäillä teidän tuloanne. Te, joka olette monta vuotta olleet Konkordian jäsen, sen kunniajäsen, esimies — ja entinen soolo-baritooni. — Voi kuinka te lauloitte koreasti tuota Richardiin chanzonetteä hyräilyköörin kanssa. Kun minä ajattelen sitä —
_Bolzau_ (itsekseen, huoaten). Ja minä ajattelen pyitä.
_Schnake_. Meidän kaupunkimme maine ja kunnia — ja hänkö olisi poissa yhdistysjuhlasta — ei, se ei käy laatuun! Ja kuinka tällä kertaa käy kaikki komeasti — saliin astutaan juhlamarssissa — kaksi soittokuntaa soittaa — herra Brimborius on kaikki niin ihmeellisesti järjestänyt — suuret laulajaiset — päivälliset! Kaikki hyvin komeasti, herra kauppaneuvos.
_Bolzau_. Olkoon vaan — minä en tule kumminkaan, Schnake.
_Vilhelmina_. (Schnakelle, rauhoittaen häntä). Tulkaa toiste, Schnake. Kauppaneuvos aikoo ensin miettiä asiaa ja nyt on juuri ruoka-aika.
_Schnake_. Kiitoksia, armollinen rouva, minä tulen päivällisen jälkeen. Jos herra kauppaneuvos ei tule, niin mikä juhla se sitten on. Hyvää ruokahalua, armollinen rouva, — herra, — neiti. (Pois keskiovesta.)
_Bolzau_. Jos tuo mies syö yhtä ahkeraan kuin puhuu, niin pitäisipä hänen lihoman.
_Vilhelmina_. Mutta miksikä sinä et tahdo mennä yhdistysjuhlaan?
_Bolzau_. Niin, mutta nyt kaipaan minä enemmän lepoa ja mukavuutta, kuin huvia. (Ottaa myös Ludmillan käsipuolesta.)
_Vilhelmina_. Ja minä olin jo itseäni ja Ludmillaa varten tilannut tuon pienen ensi rivin aition kuullaksemme, vaikka salavihkaakin, teidän konserttianne.
_Ludmilla_. Ja minä kun olin siitä iloissani. (Silittelee Bolzaun poskia.)
_Bolzau_. Vai niin, mutta puhutaanhan näistä kaikista pöydässä — tulkaahan viimeinkin. (On taluttamaisillaan molempia käsipuolesta.)
4:S KOHTAUS.
Samat. Brimborius.
_Brimborius_ (keskiovesta.) Terve, herra kauppaneuvos. Teidän palvelijanne, hyvät naiset —
_Bolzau_ (päästäen naisiensa kädet). Kas niin — toinen kerta.
_Brimborius_. Enhän minä suinkaan tule sopimattomaan aikaan.
_Bolzau_. Me olimme juuri päivälliselle menossa.
_Brimborius_. Enpä tahdo suinkaan viivytellä — pari sanaa vaan. — Herra Bolzau, teidän tulee olla isäntänä seuran juhla-päivällisillä.
_Bolzau_. Minunko?
_Brimborius_. Niin, ja vitkani puolesta tulin minä sitä sanoinaan.
_Bolzau_ (erikseen). Sehän vielä puuttui! (Ääneen.) Antakaa anteeksi, mutta minä en tule juhlaan ollenkaan.
_Vilhelmina_. Mutta kuulehan — sehän on kunniavirka — eihän sitä käy kieltäminen.
_Bolzau_. Hyvä herra Brimborius, oletteko te jo syöneet päivällistä?
_Brimborius_. Olen — kiitoksia.
_Bolzau_. Mutta minä en vielä ole.
_Brimborius_. Sanokaa siis vaan »hyvä» ja minä jätän teidät rauhaan.
_Vilhelmina_. Hyvä ukkoseni —
Luomilla. Setä kulta —
_Brimborius_. Vanha ystäväni —
_Bolzau_. Olkoon sitten menneeksi — hyvä, hyvä, hyvä — minä otan, minä suostun — muuten en saa tänään syödäkseni. (Vilhelminalle ja Ludmillalle.) Menkää vaan ja alkakaa jo — minä tulen heti paikalla. (Sivulle.) Nyt ovat pyyt jo kaiketi ihan ruskeat.
_Vilhelmina_. Tule, Ludmilla!
_Brimborius_. Nöyrin palvelijanne, hyvät naiset.
(Vilhelmina ja Ludmilla menevät pois oikealle.)
_Brimborius_. Asia on siis niinkuin päätetty — te tulette. — Kas se oli (kättelee Bolzauta) oikein.
_Bolzau_ (pitäen häntä kädestä ja talutellen oveen päin). Niin — minä — minä kiitän — kiitoksia paljon teidän vaivoistanne.
_Brimborius_. Mitä joutavia —
_Bolzau_ (kumartaen). Minä kiitän.
_Brimborius_. Hyvää ruokahalua, herra kauppaneuvos. (On lähdössä.)
_Bolzau_. Kiitoksia. (Tulee etualalle). Pääsinpä vihdoinkin hänestä.
_Brimborius_. Kuulkaapas vielä asia — (palajaa).
_Bolzau_. Niin vai — vai niin —
_Brimborius_. Ajatelkaapas vaan, minä keräsin kokoon melkein kaikki kaupungin pyssyt.
_Bolzau_ (ajatellen jotain muuta). Minä kiitän teitä teidän hyväntahtoisuudestanne.
_Brimborius_. Ja kun juhlaseurue astuu tarhaan, niin otetaan se vastaan pyssyn laukauksilla.
_Ludmilla_ (ovella). Setä hoi! Soppa jäähtyy —
_Bolzau_. Ja tämä syöttelee minulle pyssyn laukauksia. — Minä tulen heti paikalla. (Ludmilla pois.)
_Brimborius_. Niin — muuta ei minulla enää tainnutkaan olla sanomista. Vieläkin kerran voikaa hyvin. (Kättelee Bolzauta).
_Bolzau_ (erikseen). Ja nyt en minä enää häntä laske. (Taluttelee Brimboriusta ovelle päin.)
_Brimborius_. Kuinkahan luulette, kestääkö nuo tussarit kaksinkertaista latinkia? (Seisahtuu.)
_Bolzau_ (taluttelee häntä edelleen). Voittehan koettaa, ystäväni.
_Brimborius_. Hyvää ruokahalua, herra kauppaneuvos. (Pois keskiovesta.)
_Bolzau_. Jopahan nyt viimein meni matkoihinsa. Pahoin pelkään etten saa tänä päivänä ollenkaan syödäkseni. Kaikessa tapauksessa ovat pyyt nyt jo ihan mustia. (On menossa oikealle.)
5:S KOHTAUS.
Bolzau, Frans, sitten Bertha.
_Frans_ (tulee oikeanpuolisesta ovesta, soppamalja kädessä ja on menossa keskiovelle).
_Bolzau_. Frans — jos nyt vieläkin joku tulee minua puhuttelemaan, niin sano minun olevan poissa kotoa, olevani laudalla — sano mitä hyvänsä, elä vaan laske ketään sisään. Ymmärrätkö?
_Frans_. Ymmärrän, herra.
_Bertha_ (hattu päässä, mantteli niskoilla, pieni matkasäkki kädessä — keskiovesta.) Rakas setäni!
_Bolzau_ (kääntyen oven suulla ympäri). Mitä nyt? Kah, Bertha! (Frans menee pois keskiovesta).
_Bertha_. Niin, minähän tässä olen, setä kulta.
_Bolzau_. Vaan mistäs tulet? — tai kuhunka menet — näytätpä kovin matkaan lähtijältä.
_Bertha_ (matalalla äänellä). Minä tulin sinun luoksesi pyytämään, etkö ottaisi minua muutamaksi päiväksi luoksesi?
_Bolzau_. Tietysti kernaasti, lapseni, mutta —
_Bertha_. Sinä tahdot kai tietää miksikä niin — meidän kyökin uunia laitetaan parhaillaan.
_Bolzau_. Kyökin uunia sanoit?
_Bertha_. Niin ja sentähden on meillä kaikki huiskin haiskin.
_Bolzau_. Niin vai, vai niin.
_Bertha_. Ja senpätähden katsoin parhaaksi viettää nämä pari päivää —
_Bolzau_. Meillä — tietysti — mutta missä sinun miehesi on?
_Bertha_. Minun mieheni — hän on — hän on kutsuttu jonnekin päivälliselle — (Purskahtaa itkemään.) Setä kulta.
_Bolzau_. Mutta mikä sinua vaivaa — oikeinhan sinä itket, Bertha?
_Bertha_. Niin — tuo kyökin uuni — se oli vielä melkein uusi!
_Bolzau_ (erikseen). Niin muka, — ei, siinä on jotain merrassa, mutta minun pyitäni, minun pyitäni! (Ääneen.) Kuuleppas lapseni — pyyhi ensin pois kyyneleesi ja sitten mennään ruualle. Kas niin — ja päivällisen perästä puhelemme sitten tuosta kyökin uunista. (Syleilee).
_Bertha_. Niin, setä kulta, puhu minulle jotain tuosta kyökin uunista. (Syleilee nyyhkien Bolzauta.)
_Bolzau_. Mutta lakkaahan jo, lapseni — rauhoitu — kas niin — ettei toiset voisi mitään huomata — mitä heidän tarvitsee tietää kyökkimasinoista, eikö niin?
_Bertha_. Sinä olet oikeassa, setä!
_Bolzau_. Ja nyt — jos pyyt eivät ole vielä palaneet, niin saat sinäkin niistä osan, mutta taata en voi. (Molemmat pois oikealle.)
6:S KOHTAUS.
Frans. Scheffler.
_Frans_ (vati kädessä). Kauppaneuvos on vielä ruualla. Ettekö suvaitse astua ruokasaliin, herra tohtori?
_Scheffler_ (keskiovesta.) Pyydä kauppaneuvosta tulemaan tänne — hetkeksi vaan!
_Frans_. Niinkuin käskette. (On lähdössä oikeanpuolisesta ovesta.)
_Scheffler_. Frans! (Frans kääntyy.)
_Scheffler_. Lienee parasta ettet mainitse nimeäni — muutoin ne kutsuvat minut sisään. Sano vaan: siellä on muuan herra.
_Frans_. Hyvä, herra tohtori. (Pois oikealle.)
_Scheffler_. Saanenko tänään hetkeäkään aikaa jatkaakseni juhlapuhettani. (Vetää taskusta käsikirjoituksen.) Enpä todellakaan tiedä, mitä siitä vielä tulee. (Lukee lausumalla ja koroittaen sanoja.) »Niinkuin eri äänet vasta kaikki yhdessä synnyttävät sopusoinnun — harmonian — niin on myös inhimillisten yhteiskuntien laita.» — (Puhuu.) Tämä on nyt vähän niin ja näin, mutta se kuuluu hyvältä. (Niinkuin edellä.) — »Yksityinen ei tuota kuin vaillinaista» — tämä on nyt myöskin niin ja näin, mutta se kuuluu hyvältä, — (Niinkuin edellä ) »Mutta soitto vasta silloin soitolle tuntuu, kun siinä on sopusointu, — on harmonia. Ja harmonia — kunnioitettavat kuulijani — se on juuri harmonia.» (Puhuu.) Joka kerta kun puhun harmoniasta, niin muistuu mieleeni Bertha, ja minä en saa oikein sopivata jatkoa. (Tirkistää käsikirjoitukseen.)
7:S KOHTAUS.
Scheffler, Frans, Bolzau.
_Frans_ (tulee vati kädessä oikealta ja menee keskiovesta pois).
_Bolzau_ (oikealta servietti kaulassa). Ketähän nyt taas Jumala antaa? Kah — sinähän se olet — tulitko lukemaan minulle juhlapuhettasi.
_Scheffler_. En; minulla on ainoastaan pari sanaa sanottavana.
_Bolzau_. Pari sanaa — nuo pari sanaa kestävät kauemmin kuin koko ruoka-aikani.
_Scheffler_. Minulla on muuan vieras, tohtori Steinkirsch, joka ennen tässä kaupungissa asuessaan oli Polyhymnian jäseniä.
_Bolzau_ (puoleksi sivulle). Vaikka Konkordian, sama se minusta.
_Scheffler_. Hän on tullut yhdistysjuhlaan — hänen piti oikeastaan asuman minun luonani.
_Bolzau_. Mutta mitä se minua liikuttaa?
_Scheffler_. Mutta nyt se ei käy päinsä —
_Bolzau_. Niin tuon kyökin uunin tähden —
_Scheffler_ (kummastellen). Minkä kyökin uunin tähden?...
_Bolzau_. Arvelin noin vaan, ettei teillä enää keitetä — vaan entäs sitten?...
_Scheffler_. Mitä kummaa sinä keittämisestä puhut? Ei, näetkös setä, — minun vaimoni on matkustanut äskettäin pois.
_Bolzau_. Niin vai — vai niin!
_Scheffler_. Hän on lähtenyt veljensä luo Rosendorffiin.
_Bolzau_. Vai niin — niin vai —
_Scheffler_. Hänen veljellään oli hyvin tärkeä asia hänelle.
_Bolzau_. Joku perintö-asia tietysti?
_Scheffler_. Niin juuri — niin se olikin.
_Bolzau_ (sivulle). Valehtelee kuin almanakka! Malta, malta, veikkoseni!
_Scheffler_. Vaimoni poissaollessa minä en tietysti voi pitää vierasta niinkuin pitäisi ja — sentähden tulin pyytämään sinua —
_Bolzau_. Ottamaan hänet minun luokseni, tahdot sanoa. Kernaasti minun puolestani.
_Scheffler_. Kiitos, setä! Päivällistä syön minä kumminkin vielä hänen kanssaan yhdessä, mutta sitten tuon minä hänet tänne.
_Bolzau_. Kuuleppas, veikkoseni, tulepas tänä iltana minun luokseni.
_Scheffler_. Kiitoksia, setä; mutta minun pitäisi kirjoittaa vielä huomiseksi juhlapuhe.
_Bolzau_. Minulla on hyvin tärkeä asia sinulle. Minä aion kysyä sinulta neuvoa eräässä riita-asiassa.
_Scheffler_. Riita-asiassa.
_Bolzau_. Niin juuri — on tuommoinen käräjäasia kyökin uunista.
_Scheffler_. Kyökin uunista?
_Bolzau_. Niin, — ole siis hyvä ja tule — nyt ei ole minulla aikaa selittää tuota asiaa lähemmin, mutta vallan merkillinen sekasotko se on tuo uunijuttu. Nyt täytyy minun mennä pyiden kimppuun. Voi hyvin! (Erikseen.) Malta, malta, veikkoseni — kyllä minä sinulle pätsin kuumennan. (Pois oikealle.)
_Scheffler_. Pääsinpä nyt tuosta Steinkirschistä ja nyt saanen ehkä hieman aikaa jatkaa puhettani. (Vetää käsikirjoituksen taskustaan.)
8:S KOHTAUS.
Scheffler. Hartwig.
_Hartwig_. Missä se minun vanha, kunnon kauppaneuvokseni on? Kah — Scheffler.
_Scheffler_ (pitelee käsikirjoitustaan). Mikä se tuokin lennätti tänne.
_Hartwig_. Missä tuo meidän ukko kauppaneuvoksemme piileskelee?
_Scheffler_. Hän on päivällisellä — ja minä —
_Hartwig_. Ei sanaakaan enemmän — kyllä niinä jo ymmärrän. »On päivällisellä», se riittää — Ei ole mikään niin vaarallista terveydelle, kun tulla häirityksi juuri päivällistä syödessä — ja sitten on se myös kaikkia hienoja tapoja vastaan. Annetaan sentähden tuon kelpo ystävämme syödä rauhassa ja me sillä aikaa keskustelemme.
_Scheffler_. Hyvääkin keskustelua; hän puhuu ja minä kuuntelen.
_Hartwig_. Kun minä kerran panen oman talouteni toimeen, niin teenpä kovan lain ruokarauhasta.
_Scheffler_. Sinulla on siis yhä vielä nuo —
_Hartwig_. Oman talouden tuumatko? Kummallinen kysymys.
_Scheffler_. Mutta olethan jo monasti sanonut —
_Hartwig_. Hyvä, hyvä — kyllä minä jo ymmärrän, mitä tahdot sanoa. — Tosin olen minä vänrikkiajoillani ollut vähän vallaton, mutta siitä saakka olen kehittänyt järkeäni — olen tutkinut naisten sydämet.
_Scheffler_. Niinkuin muinoin lääketiedettäkin —
_Hartwig_. Ei sanaakaan enää, kyllä minä jo ymmärrän. Kun minä sain tietää maailmassa olevan enemmän kuin 6,000 eri tautia, mutta ainoastaan 248 en parannuskeinoa — niin ihanpa musteni silmissä. — Mitähän voi tässä nerokaan auttaa? Ja tiedäthän että minulla on neroa.
_Scheffler_. Sinulla on ollut —
_Hartwig_. Hyvä, hyvä — kyllä minä jo ymmärrän. Niin — minulla on neroa ja minulla on sellainen keino miellyttää kaikki maailman naiset, joka ei petä. Kuuleppas vaan —
_Scheffler_ (itsekseen). Täytyyhän minun.
_Hartwig_ (hyvin sukkelaan). Ensin teen minä pienen analyysin naisen sydämestä, hänen mielen- ja luonnonlaadustaan. Vaimoväki jaetaan — jakautuu neljään pääheimoon: haaveksijoihin, synkkämielisiin, vilkkaisiin ja romanttisiin noin ylipäänsä sanoen. Haaveksijoita lääkitsen minä runollisuudella, synkkämielisille tarjoan musiikkia ja laulua — tiedäthän millainen tenoorisoolo minulla on; vilkkaiden joukossa laskettelen taas sukkeluuksia ja muita lystiä asioita ja romanttisille — heille on minulla universaalikeino: minä lankean polvilleni ja tuokos vasta heitä miellyttää. Näethän siis, etten voi ampua harhaan.
_Scheffler_. Et suinkaan.
9:S KOHTAUS.
Samat. Frans. Schnake.
_Frans_. Herra kauppaneuvos on vielä ruualla. (Vati kädessä keskiovesta.)
_Schnake_. Hyvä, minä odotan sitten.
_Frans_. Jos suvaitsette. (Pois oikealle.)
(Seuraavassa tulee Schnaken puhua Hartwigin ihan niinkuin sanotaan »kuoliaaksi».)
_Hartwig_. Schnakeko se on?
_Schnake_. Kah — herra Hartwig — ihan omassa persoonassaan! Minua ilahuttaa tavata teidät niin terveenä ja iloisena. Näytättepä kuin terveys ja rotevuus itse.
_Hartwig_. Tervehän minä olenkin, vaikka —
_Schnake_. Yhtä lystikäs kuin ennenkin; yliopistossa ollessanne — se oli vasta onnen ja ilon aika — minä olin silloin samalla Konkordian ja Euterpen vahtimestari —
_Hartwig_. Mutta —
_Schnake_. Ja samalla olin myös teidän saappaitten kiillottaja ja vaatteiden puhdistaja — se on niin paljon kuin teidän sisäasiain ministerinne, herra Hartwig. Ja se tulee minun kuin tuleekin sanoa, ettei minulla sitä ennen eikä sen jälkeenkään ole niin rikasta ja hyvää herraa ollut —
_Hartwig_ (koettelee turhaan saada suun vuoroa). Kuuleppas, Schnake —
_Schnake_. Mutta oletteko jo nainut mies, herra Hartwig? Muistattehan ennen muinoin — kun vaan näitte jonkun sievän tyttölapsen, — niin oli teillä heti kohta naimiskauppa mielessä? Ja silloinkos sain viedä kukkakimppuja ja kirjeitä — mutta eipä koskaan tahtonut teille oikein onnistua —
_Hartwig_. Mutta —
_Schnake_. Sääli ettei minulla ole nyt aikaa muistutella teitä enemmin noista hupaisista ajoista — tänä iltana on valiokunnan kokous, (Schefflerille) tottahan te herra tohtori tulette sinne?...
_Scheffler_. Tulen.
_Schnake_. Mutta nyt ei ole minulla aikaa enempää odottaa. — Olisitteko te hyvä ja sanoisitte herra kauppaneuvokselle, että häntäkin odotetaan kaikin mokomin sinne.
_Scheffler_. Kyllä.
_Hartwig_. Kuulkaapas, Schnake —
_Schnake_. Suokaa anteeksi, herra Hartwig. — Minä en saata todellakaan viipyä: maa oikein polttaa jalkojeni alla. Soittokunta kieltäytyi — nyt pitää saada toinen vaikka ilmasta. Te ette usko, herra Hartwig, kuinka suloista on tavata vanhaa tuttavaa noin raittiina ja iloisena. — Teidän nöyrin palvelijanne, hyvät herrat! (Pois keskiovesta.)
_Hartwig_. Tuopas vasta lörpöttäjä on! Mutta tuo vika on ollut hänellä ammoisista ajoista: hän ei voi milloinkaan pitää suulaukkuansa kiinni. Nytkin hän lauloi korvani ihan lumpeen.
_Scheffler_ (Ottaa hattunsa). Voi hyvin!
_Hartwig_. Minnekä nyt?
_Scheffler_. Pelkäänpä pahoin minulle käyvän niinkuin sinullekin.
_Hartwig_. Käyvän — mitenkä?
_Scheffler_. Korvani käyvän lumpeen — voi hyvin. (Pois keskiovesta.)
_Hartwig_. Scheffler, kuulehan. — Olenko minä mikään lörppö! Mutta kun hänellä itsellään on vimma pitää puheita, niin eipähän malta kuulla edes toisen vastausta, vaikka se olisi »jaa»-ta lyhyempi. Minä en puhu koskaan enempää kuin minkä tarvis vaatii, mutta nuo protokolla-herrat luulevat, että heillä vaan on oikeus puhua.
10:S KOHTAUS.
Hartwig, Bolzau, Vilhelmina, sitten Bertha ja Ludmilla.
_Bolzau_ (Taluttaa Vilhelminaa käsipuolesta). Pyyt olivat kovat kuin kivi, mutta se ei ollut sinun syysi, mammaseni. (Lyö Vilhelminalle kättä.)
_Vilhelmina_. Tuolla on herra Hartwig!
_Bolzau_. Luultavasti myöskin juhlavieras. Terve tulemasta. (Kättelee Hartwigia).
_Hartwig_. Tiedättehän, hyvä rouva, minun olevan taiteen ystävä — mutta ensimäisen visiittini minä tein tähän taloon, jossa minua on aina mitä ystävällisimmästi kohdeltu. Minua ilahuttaa tavata teitä terveenä ja iloisena.
_Ludmilla_ ja _Bertha_ (oikealta, yhtaikaa Bolzaulle). Paljon kiitoksia, setä! (Kättelevät häntä.)
_Bolzau_. Terveydeksenne, lapsikullat! (Esittäen.) Herra Hartwig — minun veljeni tytär Bertha.
_Hartwig_. Varsin hauskaa. (Erikseen.) Perhanan korea tyttö.
_Bolzau_. Ja tässä veljeni tytär Ludmilla.
_Hartwig_. Minulla on kunnia. (Sivulle.) Tuohan se juuri onkin minun kultakähäräiseni.
_Vilhelmina_ (huomaten Hartwigin kummastelemista, astuu hänen ja Ludmillan väliin). Tunnetkos sinä tuota herraa?
_Ludmilla_. En, tätiseni.
_Vilhelmina_. Minusta näytti vähän sinnepäin — käskepäs tuoda kahvia verannalle!.
_Ludmilla_. Heti paikalla, täti! (Pois, keskiovesta).
_Hartwig_. Kas — nyt hän liihoittelee taas pois.
_Bertha_ (on antanut Bolzaulle sanomalehden). Tässä on tämänpäiväinen lehti, setä. (Kumartaa Hartwigille.)
_Bolzau_. Kiitoksia, lapseni. (Bertha pois keskiovesta.)
_Hartwig_. Mutta kas — hänkin liihoittelee pois!
_Vilhelmina_. Minä laitan teille kahvit, herrat — saadaksenne olla rauhassa.
_Hartwig_. Mitä — ei minulla ole mitään, armollinen rouva.
_Vilhelmina_ (Bolzaun vieressä). Sinä et saa nukkua, Bolzau.
_Bolzau_. Mutta, Miina kulta —
_Vilhelmina_. Muista juoneesi Marienbaaderia —
_Bolzau_. Niin — neljä viikkoa sitten —
_Vilhelmina_. Varjele, varjele itseäs, ukkoseni. — Muista nyt, sinä et saa nukkua.
_Bolzau_. Mutta, Miina kulta! (Vilhelmina pois keskiovesta.)
(Seuraavan kohtauksen aikana käyskentelevät Vilhelmina, Bertha ja Ludmilla edestakaisin puutarhassa.)
_Bolzau_ (Istuikse sohvan soppeen, Hartwig sohvan viereiselle tuolille). Kas niin, herra Hartwig.
_Hartwig_. Olettepa te oikein kadehdittava setä, (vilkaisee naisten jälkeen) kun teillä on kaksi noin sievää veljen tytärtä.
_Bolzau_ (haukotellen). Niin — hyvin sievää, herttaista olentoa. (Sivulle.) Kunpa saisin nyt noin neljännestunniksi ummistaa silmäni.
_Frans_ (kahvitarjotin kädessä; tarjoaa ensin Hartwigille, joka ottaa kupin; Bolzau kiittää pään Hyökkäyksellä.)
_Hartwig_. Mutta juhlasta puhuaksemme — niin on minulla teille asiaa, herra kauppaneuvos.
_Bolzau_. Vai niin —
_Hartwig_. Te olette puheenjohtaja täänpäiväisessä komitean istunnossa — ja minun tulee teille suoraan sanoa Konkordian olevan nureillansa —
_Bolzau_. Niin vai. (Haukotellen.)
_Hartwig_. Juhlatoimitsijat ovat pyyhkineet pois tenoorisoolon hyräilykuoron kanssa. Minä en mainitse asiaa suinkaan siitä syystä, että tämä soolo oli minun osanani — en — mutta kun tuo Euterpe pyyhkielee ihan mielivaltaisesti pois kaikki meidän parhaat numeromme — ja sehän koskee tietysti Konkordian arvoa — eikö niin?
_Bolzau_ (koetellen pysyä valveillaan). Niin — hm!
_Hartwig_. Ja sentähden vaatii Konkordian maine kaikin mokomin tuota numeroa ohjelmaan. Tämä ensiksi ja siksi toiseksi tuo juhlapuhe myöskin. Viime vuonna piti Scheffler juhlapuheen, — mutta eihän tuosta seuraa vielä, että hänellä on yksinomainen oikeus pitää puhetta tänäkin vuonna. Minua ei nuo puheen pitämiset juuri liikuta, vaikka minä kyllä luulen itselläni olevan sellaisiin toimiin vähän taipumusta ja lahjojakin, mutta Konkordia itse tahtoo, että täänvuotiset puhujat valittaisiin sen keskuudesta. Ja minä luulen Konkordian närkästyvänkin siitä, jos tuota kohteliaisuutta ei sille osoiteta, ja sentähden päätin minä ilmoittaa tämän teille jo ennalta. Ja mitä te asiasta arvelette, herra kauppaneuvos? (Katsoo Bolzau'iin.) Mitä kummia — hän nukkuu kuin nukkuukin — ja minä kun puhuin oikein hauskasti. (Nousee ylös. Vilhelminalle, joka astuu sisään Berthan ja Ludmillan kanssa.) Pst! — Pst! — arvoisa rouva — hän nukkuu. (Astuu Berthan ja Ludmillan luo.)
_Vilhelmina_ (astuu esille). Nukkuuko? (Katsoo Bolzau'iin.) Todellakin. Voi noiden miesten heikkoutta — hän tietää varsin hyvästi unen olevan hänelle vaarallista ja kuitenkin — (Lähenee Bolzauta, liikuttaa häntä hiljaa.) Bolzau.
_Bolzau_. Hm! (tekee käsillään viitteen, juuri kuin tahtoisi kärpäsiä karkoittaa.)
_Vilhelmina_ (niinkuin edellä). Bolzau! (Liikuttelee kovemmin.)
_Bolzau_. Hm! (Viite kuin edellä.)
_Vilhelmina_ (vähän pudistellen). Mutta Bolzau!
_Bolzau_ (heräten). Niin — tenoorisoolo hyräilykuoron kanssa — (Katsoo Vilhelminaan.) Kah, sinäkö se olit?
_Vilhelmina_ (nuhdellen). Bolzau — onko tämä nyt laitaa?
_Bolzau_. Min' en nukkunut, en — minä puhelin Hartwigin kanssa. — (Nousee ylös.)
_Vilhelmina_. Kyllähän sinä olit puhelevinasi — kyllä minä sinut tunnen. Lähdetään puutarhaan kävelemään — se on sinulle paljoa terveellisempää — se!
_Bolzau_. Noh! — Mennään sitten kultaseni! (Ottaa Vilhelminaa käsipuolesta ja menee keskiovelle päin.) Me menemme vähän kävelemään. (Naisille.) Ja te, huvitelkaa sillaikaa herra Hartwigia. (Bolzau ja Vilhelmina pois keskiovesta.)
_Hartwig_. Suokaa anteeksi, sehän on miehen velvollisuus huvitella naisia.
_Bertha_. Onko se teidän mielestänne oikein Herkuleen työ?
_Ludmilla_. Siltä se ainakin kuuluu.
_Hartwig_ (itsekseen). Numero 3 — julman vilkas mielen laatu! (Ääneen.) Te, neitiseni, ahdistatte minua molemmin puolin, ja vastustusvoimat ovat epäsuhteellisia, sillä teidän kauneutenne ja arvokkaisuutenne ihan sokaisevat minut. Kun tuontapaisten silmäin säihke saa sydämen sykkimään, niin joutuupa järki aina alakynteen.
_Bertha_. Se ei ole juuri mikään kiitettävä merkki järjestä.
_Hartwig_. Te mainitsitte taannoin Herkuleksen, neitiseni. Tiedättehän hänen aina voittaneen —
_Ludmilla_. Niin, mutta hirviöitä ja lohikäärmeitä. — Nyt ette ollut kohtelias, hyvä herra, — olemmeko mitään hirviöitä?
_Hartwig_ (itsekseen). Näiden kanssahan on kamala leikki.
_Bertha_. Tulittehan tekin yhdistysjuhlaan?
_Hartwig_. Tulin, neitiseni!
_Ludmilla_ (itsekseen). Hän ei tunne, Bertha! (Nauraa.)
_Hartwig_. Minä olen entinen Konkordian jäsen ja minua pyydettiin ottamaan osaa juhlaan — minulla on nimittäin tenoori — muutoin tapaa samalla vanhoja tuttujaan — oikeastaan pitikin minun asuman erään ystäväni Schefflerin luona —
_Bertha_ (sivulle). Sitähän vielä olisi ollut vailla.
_Ludmilla_. Miksi ette sitten menneet sinne?
_Hartwig_. Suoraan sanoen — minua ei miellyttänyt hänen talonsa.
_Bertha_ (syrjään). Vai niin.
_Hartwig_. Minun ystäväni oli hyvin levoton — hajamielinen — ja näytti niin surkean kalpealta.