Part 4

_Bertha_. Surkean kalpealta?

_Hartwig_. Ennen muinoin hän oli rattoisa, hauska mies. — Hänen naimisensa lienee syynä tuohon muutokseen.

_Ludmilla_ (syrjään). Ai!

_Bertha_ Ettekö te sitten tunne hänen vaimoansa?

_Hartwig_. En — enkä edes haluakaan häntä tuntea.

_Bertha_ (syrjään). Sepä oli runsas mitta.

_Hartwig_. Minulla on haukan silmät sellaisissa asioissa. Jos mies muutaman kuukautisen avioelämän jälkeen kuihtuu Schefflerin lailla, niin onpa se epäiltävä merkki hänen vaimostaan. Vaimo on silloin joko vallanhimoinen, itsepäinen tai torapussi.

_Ludmilla_. Bertha parka. (Lähenee Berthaa.)

_Hartwig_. Ja tuota tuollaista ei miesraukka voi kärsiä — senpätähden n minun ystäväni Schefflerkin ihan jolkahtanut kasvoiltansa — nureillansa — miel' ei tervoa parempi. Hän on jo ihan mennyt mies, minun ystäväparkani.

_Bertha_ (Ludmillalle). Tuosta hän ansaitsee aika rangaistuksen. Jätä minut yksinäni, Ludmilla.

_Ludmilla_. Mitä sinä aiot tehdä, Bertha?

_Bertha_. Hänen pitää maata polvillaan minun edessäni. (Molemmat kulkevat ovelle päin.)

_Hartwig_ (seuraten molempia silmillään). Minä taisin liikuttaa heitä. Mutta kumpaiseenko nyt oikein tähtäisin?

_Ludmilla_ (ovella Berthalle). Ole huoletta — kyllä minä pidän sedät ja tädit kaukana näiltä ilmoilta. (Pois keskiovesta.)

_Hartwig_. Sallimus on sen itse päättänyt — tuo se minun osakseni lankesi.

_Bertha_. Te olitte liian ankara arveluissanne, herra Hartwig. Ludmilla on Schefflerin rouvan ystävä — ja te loukkasitte häntä.

_Hartwig_. Sen pahempi — mutta totuus ennen kaikkea.

_Bertha_. Ylipäänsä te näyttö huolivan meistä naisista hyvin vähän.

_Hartwig_ (innokkaammin). Enpä toki, neitiseni. Ei sääntöä, jolla ei poikkeusta. Se onnen lapsi, joka saisi teidät puolisoksensa, kukoistaisi kuin kukkanen kedolla — eikä surkastuisi suinkaan Schefflerin lailla.

_Bertha_ (katselee kiemaillen häneen). Te luulette —

_Hartwig_ (sivulle). Sen syöjätär — mikä silmäys!

_Bertha_. Minusta nähden on aviovaimon kohtalo mitä armaimpaa. Hän silmää miestään hänen työhön mennessä ja hänen kotiin palatessaan suo vaimo hänellä yhtä lämpimällä sydämmellä sitä mukavuutta, minkä heidän talonsa ja vaimon oma uutteruus voi tarjota. Hennolla kädellään tasoittaa vaimo nuo rypyt miehen otsalta, joita elontaistelu on hänelle saattanut — ja yksi ainoa lempivä silmänluonti miehensä silmistä on vainion parhain palkinto.

_Hartwig_. Merkillisen yleviä mietteitä. Teitä tulee kunnioittaa, neitiseni.

_Bertha_. Luonnollistahan tuo kaikki on.

_Hartwig_ (syrjään). Tuolla on oikein — sydän.

_Bertha_. Muuan kunnioitettava vanhus sanoi minulle kerran näin: rakas lapsi, sinulla ei ole tässä maailmassa mitään muuta kutsumusta tai tehtävää kuin rakastaa, ja jos sen teet, niin olet onnellinen.

_Hartwig_. Neitiseni — teidät tulisi asettaa oikein malliksi nykyajan naisväelle. Tuntisitteko, rakastaisitteko niin —?

_Bertha_. Rakastaisin kyllä, jos löytäisin sellaisen miehen, jota sydämeni on minulle kuvitellut.

_Hartwig_ (hyvin liikutettuna). Ja millaisen hänen tulisi olla?

_Bertha_. Johan te ihan ripitätte minua hyvä herra Hartwig.

_Hartwig_ (sivulle). »Hyvä herra Hartwig». sanoi hän. (Ääneen.) Minä rukoilen teitä — puhukaa!

_Bertha_. Minusta on, ikäänkuin en voisi kieltää teiltä mitään. Olkoon siis menneeksi — ensinnäkin tulisi hänen olla sievännäköinen ulkomuodoltaan.

_Hartwig_ (syrjään). Se ollaan.

_Bertha_. Hänen pitää olla oppineen — tietää paljon.

_Hartwig_ (syrjään). Olenhan minä ollut yliopistossa.

_Bertha_. Mutta nerollisuus on minusta toki suuremman arvoinen.

_Hartwig_ (sivulle). Sehän juuri minun päämahtini onkin.

_Bertha_. Myöskin pitäisi hänen tuntea vähän taidetta.

_Hartwig_ (sivulle). Minulla on tenoori. — Me olemme kuin luodut toisillemme.

_Bertha_. Ja lopuksi tulisi hänen selvästi osoittaa rakastavansa minua.

_Hartwig_. Millä lailla niin?

_Bertha_. Hänen tulisi osoittaa koko elämänsä onnen olevan minussa.

_Hartwig_ (sivulle). Numero 4 — hän on romanttinen. (Tunteiden vallassa.) Sen hän tekee! Sen teen minä, armas neitiseni. Sallikaa minun teille sanoa, että heti teidät nähtyäni sykähti sydämeni — ja nyt on teidän taivaallinen hyvyytenne ihan sitonut minut — ja minä olisin oikein onnellinen, jos te suvaitsisitte kuunnella minua. Neroa on minulla melkein liiaksikin ja laulaa osaan minä myöskin: minulla on oikein suloinen tenoori! Mutta teidän tapaista taivaallista olentoa ei ole puhutteleminen pelkillä sanoilla, — ei, maan mullassa pitää matosen mateleman. (Lankee polvilleen.) — Armas neiti — minä rukoilen teitä — armahtakaa minua ja tehkää minut teidän orjaksenne.

_Bertha_ (sivulle). Tuossa hän nyt ryömii!

_Hartwig_. Lahjoittakaa minulle teidän oma taivaallinen olentonne.

_Bertha_ (loisella äänellä). Kas niin, herraseni. Nyt minä annan teille mietintöaikaa. (Kääntyy lähteäksensä pois, sivulle.) Koston hetki on suloinen. (Pois keskiovesta.)

_Hartwig_ (jääpi nolona polvilleen). Hän antaa minulle mietintöaikaa! Mitä se merkitsee, mitä kummaa se merkitsee? Ka, mikä se hänen nimensä taas olikaan, en nyt muista.

11:TA KOHTAUS.

Hartwig. Bolzau. Vilhelmina.

_Bolzau_. Mitä ihmettä te siinä teette, herra Hartwig — haetteko jotain?

_Hartwig_ (nousten seisaalleen). Niin — kyllä minä taisin hävittää jotakin.

_Vilhelmina_ (levottomana). Missä Ludmilla lienee?

_Hartwig_. Suokaa anteeksi, armollinen rouva, mikä se teidän toinen veljenne tytär on?

_Vilhelmina_. Bertha.

_Hartwig_. Oikein — Bertha! Se on mitä kauniimpia nimiä — oikeastaan on Ludmilla vieläkin kauniimpi. Jos sallitte, niin menen naisien puheille. Teidän palvelijanne! (Pois keskiovesta.)

_Vilhelmina_. Hän on merkillisen tunteellinen — eikö niin, Bolzau? Mitähän se merkinnee? Eiköhän ne vaan olleet Ludmillan kanssa kahden —

_Bolzau_. Näetpä taaskin vaaroja —

_Vilhelmina_. Niin -— ja sinä ummistat silmäsi, kun joku vaara on lähellä. Bertha valittaa päänkipua ja on sulkeutunut huoneesen — minä en saata jättää häntä yksikseen. — Muista nyt vaan, ettet saa nukkua, kuuletko, ukkoseni? (Luoden silmäyksen Bolzau'iin.) Onpa noiden lapsipahojen kanssa tekemistä. (Pois keskiovesta.)

_Bolzau_. Hyvä juttu, että jättävät minut viimeinkin yksikseni. Eipä usko, mikä tuska se on, kun tahtoisi noin hetkiseksi nukahtaa ja äkkiä häiritään — se tekee oikein pahaa. Tuohan oli vasta hulluutta ruveta juomaan Marienbaaderia, mutta sittenkin (katsahtaa ympärillensä) haha — olen jo neljätoista päivää peräkanaa nukkunut päivällisuntani. (Istuikse sohvalle.) Tuntuupa niin autuaallisen suloiselta, kun on noin puoleksi hereillä, puoleksi unentoreessa — (haukottelee) se on oikein taivaallista! Ah — ja — ja — ja! (On nukkua.)

12:TA KOHTAUS.

Bolzau. Scheffler.

_Scheffler_ (tulee aika vauhtia keskiovesta). Missä hän on sitten — kas siinähän sinä oletkin, setä. Enhän vaan häirinne sinua? (Panee pois hattunsa.)

_Bolzau_. Minua — (hieroo silmiään) et — (syrjään.) Soisinpa sinut sinne, missä pippurit kasvaa.

_Scheffler_. Nyt niinä toin tohtorin.

_Bolzau_. Minkä tohtorin? Onko joku sairaana?

_Scheffler_. Eikä — mutta tohtori Steinkirschin, jonka piti majailla sinun tykönäsi — minä esitin hänet jo tädille — hän on puutarhassa.

_Bolzau_. Niin vai — hänet minä olin kokonaan unohtaa. No — hyvä ettäs toit hänet, kiitoksia! (Kättelee Scheffleriä.) Voi hyvin!

_Scheffler_. Minä luulen sinun ihan mielistyvän häneen.

_Bolzau_. Tietysti — paljon kiitoksia. (Kättelee Scheffleriä.) Voi hyvin!

_Scheffler_. Ja minun puheenikin on nyt jo valmis — juolahti, näet, äkkiä mieleeni oikein soma käänne — jos sallit, niin minä luen sen sinulle?

_Bolzau_. Nytkö juuri? (Arvellen.) No — annahan kuulla — onko se pitkäkin?

_Scheffler_. Ei!

_Bolzau_. No, lue sitte kaksi kertaa yhtä mittaa.

_Scheffler_. Alun sinä jo tunnet. (On vetänyt käsikirjoituksen taskustaan ja selailee sen lehtiä.) »Kunnioitettavat kuulijat» — tahi myös »Hyvät herrat» j.n.e. (Haeskelee.)

_Bolzau_. Hm —

_Scheffler_. Harmonia j.n.e., j.n.e. — sen sinä myöskin tunnet.

_Bolzau_. Hm — (Nukkuu.)

_Scheffler_. Nyt seuraa uutta: »Niin, rakkaat lauluveljet, musiikki on temppeli ja siinä temppelissä olemme me pappeja.» (Sivulle.) »Ylimmäisiä pappeja» olisi ehkä vieläkin parempi.

13:TA KOHTAUS.

Samat. Brimborius.

_Brimborius_ (keskiovesta). Tulinpa oikein kreivin aikana — hän lukee puhettaan. (Ottaa taskustaan muistikirjan.) Minä merkitsen ne paikat, missä pitää kuulua tykin laukaus. (Hiipii hiljaa etualalle Bolzaun ja Schefflerin väliin.)

_Scheffler_. »Ja niinkuin patsaat kannattavat koko rakennusta, niin kannattaa laulukin suuria aatteita.»

_Brimborius_ (merkitsee kirjaansa). Suuria aatteita. (Matkien kovalla äänellä kanoonan laukauksia.) bum! bum!

_Bolzau_ (kapsahtaen ylös). Mi — mitä se on?

_Brimborius_. Älkää olko millännekään — jatkakaa herra tohtori.

_Scheffler_ (pathoksella). »Taide ei ainoastaan kaunista, vaan se sivistyttää myös — ja laulu — laulu ei ainoastaan kaiu, vaan se on myös voima.»

_Brimborius_ (kuin edellä). Myös voima bum! — bum! — Se on hyvästi.

_Scheffler_. Te olette riivattu tuon pumputtamisenne kanssa.

_Brimborius_. Mutta se on ihan välttämätöntä —

_Scheffler_. (Pistää käsikirjoituksensa poveensa). Te pilaatte koko minun puheeni. — Voi hyvin, setä. (Pois keskiovesta.)

_Brimborius_. Mutta kuulkaahan, herra tohtori — ne ovat tykin laukauksia — ne antavat puheelle noin niinkuin vahvistusta — kuulkaahan — (Pois keskiovesta.)

_Bolzau_. Tänne minä en nyt enää jää millään ehdolla — (Nousee ylös.) Niinhän tämä on kuin mikä markkinapaikka. Mutta kun menen omaan huoneeseeni, niin saas nähdä enkö saa nukahtaa. (On lähdössä.)

14:TA KOHTAUS.

Bolzau. Vilhelmina.

_Vilhelmina_ (tulee hyvin liikutettuna keskiovesta). Mutta kuuleppas, ukko, mitä sinä olet taas tehnyt?

_Bolzau_. Minäkö?

_Vilhelmina_. Otat ihan tuon tuosta, omin päin, vieraita taloon.

_Bolzau_. Tällä haavaa ainoastaan yhden.

_Vilhelmina_. Mutta hän on ihan nuori mies —

_Bolzau_. Sitä hauskempi.

_Vilhelmina_. Etkö sinä sitten ollenkaan muistanut Ludmillaa. — Ei, se ei käy laatuun.

_Bolzau_. Eihän tuo vaara, mammaseni, niin suuri ole.

_Vilhelmina_. Minä varjelen Ludmillaa kuin omaa silmäterääni, en laske häntä edes seuroihinkaan — ja nyt tämä kutsuu nuoren miehen meidän taloomme, meidän luoksemme asumaan.

_Bolzau_. Mutta niinhän sinä pauhaat, mammaseni, kuin minä olisin päästänyt suden lammaslaumaan.

_Vilhelmina_. Ties' mitä. — Minä en voi käsittää sinua, Bolzau!

_Bolzau_. Mutta eihän tässä enää voivotukset auta, muoriseni, — ja pitihän minun tehdä Schefflerille mieliksi.

_Vilhelmina_. Minä en saa hetkeksikään lepoa! Mutta sen minä teen kuin teenkin: minä en laske tuota herraa hetkeksikään silmistäni. Tänään olen minä pyydetty everstinna Sporneelle — lapasin kaikin mokomin — mutta nyt minä riennän sinne kieltäytymään. Vaan ties mitä kaikkea voi neljännestunnissa tapahtua.

_Bolzau_. Mutta — jäänhän minä kotiin —

_Vilhelmina_. Sinähän sitä paljon näet.

_Bolzau_. Niin — toisinaan enemmän kuin sinä.

_Vilhelmina_. Minä riennän niin nopeasti kuin suinkin voin — mutta ole nyt, ukkoseni, hyvä — minä pyydän sinua — pidä ankara vaari heistä.

_Bolzau_. Tietysti, tietysti.

_Vilhelmina_. Ottaa nuoren miehen taloon — sehän on oikein hirveätä! (Pois oikeanpuolisesta ovesta.)

_Bolzau_. Mutta missähän tuo vaarallinen mies lieneekään — kas tuollapa hän jo tuleekin.

15:TA KOHTAUS.

Bolzau. Steinkirsch. Luomilla.

_Ludmilla_. Setä — herra tohtori Steinkirsch.

_Bolzau_. Tervetulemastanne, tohtori.

_Steinkirsch_. Olipa — herra kauppaneuvos — onnellinen sattuma, joka saattoi minut teidän taloonne. Mutta yhtä hyvin tulee minun pyytää anteeksi, että —

_Bolzau_. Kursailematta herraseni. — Olkaa tervetullut! (Kättelee häntä.)

_Steinkirsch_. Te olette todella hyväntahtoinen — herra kauppaneuvos.

_Ludmilla_. Setä — täti käski minua pelaamaan shakkia sinun kanssasi. Tiedäthän — minkätähden niin — jos siis suvaitsette, niin käy tänne. (Järjestelee shakkilautaa.)

_Steinkirsch_. Te petaatte shakkia, neitiseni?

_Bolzau_. Ja kuinka hyvin sen lisäksi!

_Ludmilla_. Sinä teet pilkkaa minusta, setä.

_Bolzau_. Jos ette usko, niin pelatkaapas vaan minun puolestani: saatte nähdä!

_Steinkirsch_. Kernaasti, jos vaan sallitte. (Ludmillalle.) Se on, jos teillä ei ole mitään sitä vastaan.

_Ludmilla_. Ei mitään — olkaa hyvä! (Molemmat istahtavat shakkipöydän luo, joka on näyttämön oikealla puolella.)

_Bolzau_. Hyvä juttu — pääsinpä taas tuostakin. (Istuiksc sohvaan vasemmalle.)

_Steinkirsch_. Olkaa hyvä, neitiseni! Teidän on alkaminen.

_Ludmilla_. Heti paikalla. (Pelaavat.)

16:TA KOHTAUS.

_Vilhelmina_ (oikealta, hattu päässä, mantteli hartioillaan.) Neljännestunnin kuluttua tulen takaisin. (Steinkirschille, joka on nousemassa ylös.) Olkaa hyvä!

_Bolzau_ (viitaten Vilhelminalle). Mammaseni!

_Vilhelmina_ (tulee Bolzaun luo). Mitä nyt?

_Bolzau_ (hyvänsävyisästi ja mielissään). Katsopas nyt. — Nuo istuvat tuolla noin — kauniisti — ja minä istun tässä näin. Mitähän tässä voisi tapahtua? Sinä saat mennä ihan rauhassa.

_Vilhelmina_. Mutta sinä nukut, ukkoseni —

_Bolzau_. Eikö mitä — mammaseni —

_Vilhelmina_ (ottaa ruiskukannun kukkalavalta ja antaa sen Bolzaun käteen). Pidä tämä kuitenkin varalta kädessä! Kuulethan sen edes putoavan, jos satut nukkumaan.

_Bolzau_. Sinähän vasta kummallinen ihminen olet.

_Vilhelmina_. Otahan vaan tuo ruiskukannu!

_Bolzau_. Sama se minusta — mutta kummallinen sinä olet.

_Vilhelmina_. Kas niin — ole nyt siivolla — (Silittelee hänen poskipartoja.) Ja sinä myös, Ludmilla, — voikaa hyvin, herra tohtori! (Pois keskiovesta.)

_Bolzau_. Onpa hyvin noloa istua täällä ruiskukannu kourassa. (Nostaa kätensä sohvan karmille, jotta ruiskukannu putoaisi vähän kuuluvammin.) No. Ludmilla — kuinka on sinun laitasi?

_Ludmilla_. Minä olen pahasti ahdistettu, setä. (Pelaa.)

_Steinkirsch_. Sepä oli mestarillista!

_Bolzau_. Niin, sanoinhan minä jo — kyllä hän osaa. (Haukottelee.)

_Steinkirsch_. Ylipäänsä pelaavat naiset hyvin harvoin shakkia.

_Ludmilla_. Vielä harvemmin pelaavat herrat mielellään naisien kanssa.

_Bolzau_ (unen toreessa). Hm!

_Ludmilla_ (katsoo Bolzau'iin). Luulenpa setäni nukkuvan! Te pelaatte paremmin kuin hän.

_Steinkirsch_ (entistä hiljemmin). Olkaa nyt varoillanne — tässä on kysymys elämästä — ja kuolemasta — voitto ratkaisee tämän tärkeän kysymyksen.

_Ludmilla_. Mikä kysymys se sitten on?

_Steinkirsch_. Jos voitan, niin merkitsee se minun voittavan jotain muutakin. Ettehän pane pahaksi sitä?

_Ludmilla_. En ollenkaan.

_Steinkirsch_ (ojentaa kätensä Ludmillalle, Ludmilla hänelle). Minä kiitän teitä. (Suutelee Ludmillan kättä, kannu putoaa, molemmat erilleen.)

_Ludmilla_. Varokaa juoksijatanne!

_Bolzau_ (katsoo kannun pudottua oikealle — pelästyneenä). He ovat kokonaan pelin hommassa. (Nostaa kannun ylös, asettuu entiseen asemaansa.)

_Steinkirsch_. Kaksi vankia yhtäaikaa.

_Ludmilla_. Kepeäksi ei voitto teille tule. (Pelaa.)

_Steinkirsch_. Mitä vaikeampi voitto, sitä parempi palkinto. (Paussi; katsoo Bolzau'iin.) Minä sanon: shack!

_Ludmilla_. Herranen aika!

_Steinkirsch_ (hiljaa, innokkaasti). Neiti Ludmilla!

_Ludmilla_ (silmäillen Bolzauta). Mitä nyt?

_Steinkirsch_. Tiedättekö tämän hetken olevan ihanimman elämässäni?

_Ludmilla_. Juuri niin te sanoitte Baden Badenissakin.

_Steinkirsch_. Uskokaa minua — siitä hetkestä asti en ole voinut unhottaa teitä. (Nousee ylös.) Ja oletteko te muistelleet noita aikoja?

_Ludmilla_. Ja jos tunnustaisin niitä muistelleeni —

_Steinkirsch_ (tarttuu Ludmillan käteen). Ludmilla!

_Bolzau_ (pudottaa kannun; Steinkirsch ja Ludmilla erilleen ja paikoilleen). Noh, kumpiko teistä on tappiolla?

(Steinkirsch ja Ludmilla yht'aikaa).

_Ludmilla_. Luultavasti minä.

_Steinkirsch_. Minä se olen.

_Bolzau_ (nostaa kannun ylös ja vaipuu taas entiseen asemaansa). Sehän on leikkiä tuon kannun kanssa!

_Ludmilla_ (sivulle). Kaikki nappulat ovat hajalla!

_Steinkirsch_. Minä panen ne heti paikoilleen.

_Ludmilla_. Jos setä näkisi. — Meidän tulee alkaa uudestaan.

_Steinkirsch_. Niin monta kertaa kuin vaan tahdotte — sen hauskempaa peliä en ole vielä pelannut — mutta mitä te nyt teette?

_Ludmilla_ (nousee ylös ja menee Bolzaun luo). Setä parka — mikä vastus on hänellä tuosta kannusta — hän ei edes voi liikkuakaan — (Ottaa varovasti kannun hänen kädestään ja panee sen hiljaa maahan.) Kas niin.

_Steinkirsch_. Oi — minun rintani lyö niin kovasti.

_Ludmilla_ (istuikse). Minä alan uudelleen— näin.

_Steinkirsch_ (liikutettuna). Nappulat pyörivät minun silmissäni — minä en voi pelata.

_Ludmilla_. Herranen aika, mikä teitä nyt vaivaa?

_Steinkirsch_. Minua ei vaivaa mikään — minua vaivaa kaikki — minua vaivaa. Mitä tässä puheista. Ludmilla, — te tiedätte, tunnette minun rakastavani teitä, saanko toivoa teitä omakseni? (On lähennyt Ludmillaa ja ojentaa hänelle kätensä.)

_Ludmilla_ (panee kätensä hänen käteensä, kainona). Herranen aika, mitähän täti sanonee?

_Steinkirsch_ (innoissaan). Minun oma Ludmillani! (Hypähtää ylös ja kaataa shakkipöydän kumoon.)

_Bolzau_ (kapsahtaa pelästyneenä ylös). Mi—mitä nyt? (Hakee kannua — huomaa Steinkirschin ja Ludmillan — lyö kätensä yhteen. Ludmilla erilleen Steinkirschistä — juoksee keskiovea kohden. Steinkirsch seisoo nuolen iskemänä paikallaan.) Niin vai — kaunis juttu! Hiivatin kannu!

Esirippu alas.

KOLMAS NÄYTÖS.

Santa huone kuin toisessakin näytöksessä.

1:NEN KOHTAUS.

Bolzau. Steinkirsch.

_Steinkirsch_ (istuu Bolzaun vieressä sohvalla). Nyt olen jo sanonut teille kaikki, herra kauppaneuvos. Minun asemani te tunnette ja minun rehellisyydestäni saatte olla vakuutettu.

_Bolzau_ (pörryttäen nolona tukkaansa). Niin — te olette kertonut kaikki, hyvä Steinkirsch.

_Steinkirsch_. Ja nyt odotan tuomiotani.

_Bolzau_ (nolona). Se ei ole niin sanalla sanottu. Minulla, näettekös, ei ole tällaisissa asioissa oikein täysi valta, — minulla on vaimo.

_Steinkirsch_. Niin todella — (Nousee ylös.) Minä menen puhumaan asiasta myös teidän rouvallenne, jos sallitte —

_Bolzau_ (nousee ylös ja pidättää Steinkirschiä). Ei — ei millään muotoa — siitähän vasta leikki syntyisi. (Sivulle.) Niin ovat nuo rakastuneet kuin jäniksen selässä. (Ääneen.) Minä otan itse tuon asian ajaakseni — teidän ei pidä puhua sanaakaan vaimolleni, ei edes antaa hänen mitään huomatakaan — hänellä on haukan silmät sellaisissa asioissa — a-hah!

_Steinkirsch_ (naivina). Sen olen jo huomannut, eipä hän heittänyt minua hetkeksikään silmistään —

_Bolzau_. Niin, näettekös —

_Steinkirsch_. Ja jos te ette olisi ollut niin hyvä ja nukkunut, niin —

_Bolzau_ (pitää kätensä hänen suullaan). Pst! Ei sanaakaan siitä — jos vainioni saisi sen kuulla —

_Steinkirsch_. Kaikessa tapauksessa sallikaa minun toki kiittää teitä siitä.

_Bolzau_. Hyvä — menkää nyt vaan ja elkää tulko naisten näkyviin.

_Steinkirsch_. Niinkuin käskette — minä käyskentelen sill'aikaa seuran puutarhassa.

_Bolzau_. Hyvä.

_Steinkirsch_. Mutta antakaa sitten hyvä tuomio. — Voikaa hyvin, herra kauppaneuvos. (Pois keskiovesta.)

_Bolzau_. Hyvästi, hyvästi. — Tämähän vasta päivä on: hiiltyneet pyyt, päivällisunta ei, nyt vielä tuo rakastunut, josta Vilhelminani varmaankin tulistuu; sitten on vielä tuo Bertha hyvä ripitettävä hänen kyökinuuniasiassaan, aika nuhde pidettävä Schefflerille ja päälle päätteeksi on tänään vielä valiokunnan kokous! Mitenkä saankaan kaikki nuo asiat selville? Ja tämän ohessa on niin herttaisen hyvä istua huoletonna kaikessa mukavuudessa.

2:NEN KOHTAUS.

Bolzau, Ludmilla, sitten Bertha ja Vilhelmina.

_Ludmilla_ (tulee nopeasti keskiovesta). Nythän olet viimeinkin yksinäsi — oletko saanut olla rauhassa, setä kulta?

_Bolzau_. Niin — rauhassa muka. — (Uhkailee sormellaan) Sinä se rauhanrakentaja; saanpa minä sinun tähtesi tänään vielä aika ukkosen!

_Ludmilla_ (Lentää Bolzaun kaulaan). Armas setä kulta!

_Bolzau_. Niin — hm — suutelollahan se muka kaikki suoriaa! Sinä simasuu! Mutta tulehan nyt ja kerro, mitenkä tuo kaikki oikeastaan tapahtui. (Huomaa Berthan ja Vilhelminan astuvan sisään.) — Kerro minulle yksin! (Vilhelminalle.) Me menemme vähän kävelemään. (Bolzau ja Ludmilla pois keskiovesta.)

_Vilhelmina_. Sinä, Bertha, näytät hyvin kalpealta — mikä sinua vaivaa?

_Bertha_. Ei minua vaivaa mikään, täti.

_Vilhelmina_. Sinulla on kentiesi ikävä taloasi ja miestäsi.

_Bertha_ (teeskentelemällä ja huoaten). Niin on, täti.

_Vilhelmina_ (kuiskaamalla). Älähän nyt tuosta ole niin pahoillasi — eihän kyökin uunia iankaikkisesti korjata.

_Bertha_ (syrjään). Minä raukka, kun en voi edes lievittää sydäntäni.

_Vilhelmina_ (katsottuaan ensin ympärilleen). Kuuleppas lapseni! Me olemme tässä kahden kesken, sinä olet myöskin vaimo ja meidän vaimojen tulee olla yksistä puolin.

_Bertha_. Niin tulee.

_Vilhelmina_. Minun ukollani ei näy vielä olevan oikeata halua mennä yhdistysjuhlaan — jos siis asia tulee puheeksi, niin kehoita sinä häntä vaan menemään —

_Bertha_. Menemään? Pitäisikö minun kehoittaa häntä menemään?

_Vilhelmina_. Niin kyllä.

_Bertha_. Ja minä kuu luulin sinun olevan päinvastoin iloissasi siitä, ettei hän mene sinne.

_Vilhelmina_. Päinvastoin soisin minä hänen menevän sinne.

_Bertha_. Tuota asiaa minä en ymmärrä.

_Vilhelmina_. Katsopas vaan — ensiksi on tuo juhla itsessänsä mitä viattomimpia huvituksia —

_Bertha_. Niin — mutta siellä juodaan —

_Vilhelmina_. Tosin hiukkasen — niin että miehet tulevat kotiin vähän iloisemmalla tuulella —

_Bertha_ (sivulle). Iloisemmalla tuulella! Ja sen hän sanoo niin levollisena.

_Vilhelmina_. Mutta seuraavana päivänä he ovat sitä hennommat — silloin on heillä hieman eleeginen mielenlaatu ja ovat myöntyväisemmät. Tätäpä tilaisuutta käytän minä aina omaksi edukseni— kun on jotakin perille ajettavana. Lyönpä vetoa, että ylihuomenna on minulla uudet vaunut.

_Bertha_. Sinun arvelusi mukaan tulee siis näitä huvituksia sallia?

_Vilhelmina_. Niin kyllä ja usko minua, etteivät nämä niitä pahimpia huveja ole. Tällaisissa tilapäissä voi kylläkin höllittää ohjaksia, vetääksensä niitä jälestäpäin taas tiukemmalle.

_Bertha_ (sivulle). Ja minä kun luulin tuon huvin rikokseksi.

_Vilhelmina_. Luultavastihan sinunkin miehesi lähtee sinne?

_Bertha_. Luultavasti — niin — kyllä hän puheli siitä.

_Vilhelmina_. Ole hyvä, sano hänelle, että hän ottaisi minunkin vaarini mukaansa.

_Bertha_. Hyvä. (Sivulle). Voi, kuinka minä tahtoisin nyt tavata Brunoa!

_Vilhelmina_. Mutta älä ole mitään tietävinäsi.

3:S KOHTAUS.

Samat. Bolzau ja Ludmilla (keskiovesta).

_Ludmilla_ (Bolzaulle). Sinä, setäkulta, olet minun ainoa turvani.

_Bolzau_. Pst! lapseni — tuossa on tätikultasi!

_Vilhelmina_. Etkö sinä jo mene pukeumaan juhlaan?

_Bolzau_. Eihän nyt vielä ole kiirettä, mamniaseni..

_Vilhelmina_ (Berthalle, joka menee Ludmillan kanssa puutarhaan). Älä jätä Ludmillaa yksin, kuuletko?

_Bertha_. Olkaa huoletta, täti! (Bertha ja Ludmilla menevät.)

_Vilhelmina_. Mene sinä vaan juhlaan, ukkoseni — en minä sinua estä. (Silittelee hänen poskipartaansa).

_Bolzau_. Sinähän olet oikein hyvä, Miinaseni! (Taputtelee Vilhelminan poskia.) Tuntuupa niin suloisen hyvältä, kun ollaan samaa mieltä.

_Vilhelmina_. Ainahan me sinun kanssasi samaa mieltä olemme —

_Bolzau_. Niin kyllä — niin — sen on — minulla on —

_Vilhelmina_. Mitä sinä nyt joriset?

_Bolzau_. Juuri siitä syystä, että me olemme aina samaa mieltä — niin minä tahtoisin sanoa sinulle erään asian, joka kalvaa minua jo aamusta alkaen.

_Vilhelmina_. Mikä asia se on?

_Bolzau_. Meillä oli puhe Ludmillasta — minä sanoin — voisipa sattua, että joku nuori kunnon mies —

_Vilhelmina_. Nuori mies ja kunnon mies ja hyvä mies — älä nyt puhu siitä sanaakaan enää. Mitä minä olen kerran päättänyt, sen minä olen päättänyt — minä varjelen Ludmillaa kaikesta pahasta, kunnes hänen isänsä tulee Amerikasta takaisin.

_Bolzau_. Mutta siihen voi mennä vielä vuosia.

_Vilhelmina_. Mitäs siitä —

_Bolzau_. Onkos sitten avioelämä sinun mielestäsi onnettomuus?

_Vilhelmina_. Ei ollenkaan — mutta eivät kaikki aviot ole kuitenkaan niin onnellisia kuin esimerkiksi Schefflerin ja Berthan.

_Bolzau_. Niin — esimerkiksi muka.