Part 9

"Aivan totta on, kuten sanotte", vastasi tohtori, "että yhteiskunnan velvollisuus taata varmaksi jokaiselle jäsenelleen hänen elämänsä taloudellinen pohja voitaisiin jollain tavalla suorittaa taloudellista yhdenvertaisuutta toimeen panemattakaan. Aivan samoin teidän päivinänne valtion velvollisuus turvata kansalaisten elämä ruumiillisista rikoksista voitiin suorittaa nimellisesti, jos se tyytyi vain estämään suoranaisten murhaajain työtä jättäen kansan kärsimään toistensa hillittömyyttä ja kaikenlaista rikollisuutta mikä ei suoranaisesti ollut kuolettavaa laatua;; mutta sanokaahan minulle, Julian, olisivatko hallitukset tyytyneet teidän päivinänne siten muodostamaan rajoja velvollisuudelleen suojella kansalaisia rikoksista, tai olisivatko kansalaiset tyytyneet sellaisiin rajoituksiin?"

"Tietysti eivät."

"Hallitus", jatkoi tohtori, "joka teidän päivinänne olisi rajoittanut kansalaisten rikoksista suojelemisen pelkkään murhien estämiseen ei olisi kestänyt päivääkään. Ei ollut olemassa sellaista raakalaiskansaa joka olisi kärsinyt sitä. Toden teolla kaikki sivistyneet hallitukset eivät ainoastaan suojelleet kansalaisia hyökkäyksistä heidän henkeänsä vastaan, vaan myös jokaisesta ja kaikenlaatuisista ruumiillisista pahoinpitelyistä ja hyökkäyksistä, miten mitättömistä tahansa. Ei saanut kukaan ihminen sormellaan toiseen vihamielessä koskea, ja jos hän kieltänsä, käytteli ilkeästi toista vastaan, niin hänet teljettiin vankilaan. Laki suojeli ihmisiä sekä heidän arvonsa että heidän ruumiillisen haavoittumattomuutensa puolesta, oikein tunnustaen, että ihmisen häpäiseminen tai herjaaminen on yhtä suuri rikos kuin hyökkäys itse henkeä vastaan.

"No niin, kun me turvaamme kansalaisen elämisoikeuden taloudelliseen puoleen nähden, niin me vain tarkoin seuraamme teidän esimerkkiänne turvaten hänet suoranaisilta hyökkäyksiltä. Jos me turvaisimme hänen taloudellisen elämänsä perusteen vain siinä määrässä että torjuisimme suorastaan nälän tai vilun takia tulevan kuoleman, kuten teidän vaivaislakinne verukkeeksi tekivät, olisimme teidän päivienne valtionkaltaisia joka kielsi ehdottomasti murhan, mutta suvaitsi kaikenlaatuisia iskuja jotka eivät juuri murhaa tuottaneet. Taloudellisesta puutteesta johtuva hätä ja tuska tuottamatta juuri suoranaisesti nälkäkuolemaa vastaavat tarkalleen vähempiarvoisia rikostekoja joita vastaan teidän valtionne suojeli kansalaisia yhtä huolellisesti kuin murhia vastaan. Kansalaisen oikeutta saada elämänsä turvatuksi taloudelliselta puolen ei sentakia saateta tyydyttää minkäänlaisilla määräyksillä vain olemassaolon suhteen eikä millään vähemmällä kuin siten että kaikkia tarpeita varten on olemassa mitä täydellisin varasto minkä vain kansan voima mitä toimekkaimmin hoitaen kansallisia lähteitä voi kaikille varata.

"Tämä merkitsee että laajentamalla lain ja yleisen oikeuden hallintovaltaa ihmisten etujen suojaamiseksi ja turvaamiseksi taloudellisellakin alalla me olemme vain seuranneet, kuten järkiperäisesti olimme velvoitetut seuraamaan, teidän paljon kerskumaanne perusohjetta yhdenvertaisuus lain edessä. Se perusohje tarkoittaa että samalla kuin yhteiskunta kokonaisuudessaan ryhtyy mihin hallinnolliseen toimenpiteeseen tahansa, sen täytyy toimia kenestäkään yksilöstä välittämättä kaikkien yhtäläiseksi eduksi. Ellemme me sentakia tahtoneet hyljätä periaatetta 'yhdenvertaisuus lain edessä', oli mahdotonta että yhteiskunta, otettuaan hoitoonsa omaisuuden tuotannon ja jaon yhteistehtäväkseen, saattoi suorittaa sitä minkään muun periaatteen nojalla kuin yhdenvertaisuuden."

"Jos oikeus suvaitsee", sanoin, "haluaisin tässä kohden saada luvan keskeyttää ja lopettaa oikeudenkäyntini entisen omaisuuteni takaisin saamiseksi. Minun aikanani me pidimme kiinni kaikesta mitä meillä oli ja taistelimme kaikkien puolesta mitä voimme saada hyvällä omallatunnolla, sillä kilpailijamme olivat yhtä itsekkäitä kuin mekin eikä heillä ollut sen korkeampia oikeuskäsitteitä eikä laajempia katsantokantoja. Mutta tämä uudenaikainen yhteiskuntajärjestelmä yleisine kaiken kapitaalin huoltamistoimenpiteineen yleiseksi hyvinvoinniksi muuttaa kokonaan aseman. Se asettaa ihmisen, joka enemmän himoitsee kuin osansa on, samallaiseen valoon kuin henkilön joka hyökkää kansan jokaisen jäsenen elinoikeuden kimppuun ja koettaa vahingoittaa jokaisen hyvinvointia. Sitä asemaa nauttiakseen täytyy jokaisen osottaa koko joukon parempia oikeustodistuksia vaatimuksilleen kuin minulla koskaan on ollut entisaikoinakaan!"

LUKU XII.

Miten omaisuuden erilaisuus hävittää vapauden.

"Kuitenkin", sanoi tohtori, "olen selittänyt vasta puolet niistä syistä joiden takia tuomarit eivät voisi, palauttamalla teille omaisuutenne, sallia yhteistä talousjärjestelmää vahingoitettavan ja alotettavan taloudellista erilaisuutta kansan kesken. On olemassa toinen suuri ja samanarvoinen oikeus kaikilla ihmisillä, jonka vaikka tarkoin sisältyykin elämisoikeuteen ylevät sielut asettavat vielä korkeammalle: tarkoitan vapauden oikeutta -- se on, oikeutta ei vain elää, vaan elää persoonallisesti riippumatta lähimmäisestään ja omistaen vain ne yhteiset yhteiskunnalliset velvollisuudet jotka kaikille yhtäläisesti kuuluvat."

No niin, valtion velvollisuudeksi tunnustettiin kansalaisten vapauden turvaaminen teidän päivinänne aivan samoin kuin sen velvollisuutena oli turvata heidän elämänsä, mutta samalla rajoituksella, nimittäin että turvaamiseen kuului ainoastaan rikollisia hyökkäyksiä vastaan suojeleminen. Jos yritettiin kansalaista väkisin palauttaa orjuuteen, niin valtio astui väliin, mutta ei muuten. Kuitenkin oli teidän päivinänne vapauden ja persoonallisen riippumattomuuden, samoinkuin elämänkin suhteen totta se että ne vaarat, joille ne eniten alttiina olivat, eivät olleet väkinäisiä eivätkä rikollisia, vaan johtuivat taloudellisista syistä, olivat omaisuuden erilaisuuden välttämättömiä seurauksia. Kun valtio kokonaan tämän puolen jätti huomioon ottamatta, joka oli vertaamattomasti vapauskysymyksen suurin puoli, niin sen tarkoitus kansalaisten vapauden suojaamisessa oli yhtä törkeätä pilkkaa kuin heidän henkensä suojelemisen suhteenkin. Se oli vielä törkeämpääkin ja paljon suuremmassa asteikossa. Sillä vaikka minä olen puhunut omaisuuden ja tuotantokoneiston yksinoikeudesta, joka oli yhden kansan osan huostassa, sellaisena joka kaikkein ensiksi uhkasi yhteiskunnan jälellä olevan osan elämää ja jota sellaisena oli vastustettava, niin järjestelmän käytännöllinen päävaikutus ei kuitenkaan ollut ihmissuvun enemmistön elämän hävittämistä suorastaan, vaan sen pakottamista puutteen kautta ostamaan elämänsä heidän vapautensa riistäjiltä. Se on, he alistuivat palvelemaan omistavia luokkia ja tulivat heidän orjikseen saaden palkakseen olemassaolon tarpeita. Vaikka suuret joukot aina olivat sortumassa elintarpeitten puutteen takia, ei omistavan luokan harkittuna tarkoituksena kuitenkaan ollut heidän hukuttamisensa. Rikkaat eivät mitenkään voineet käyttää vainajia; toiselta puolen he loppumattomasti tarvitsivat käytettäväkseen ihmisolentoja palvelijoina, ei vain tuottamassa enemmän omaisuutta, vaan myös huvinsa ja ylöllisyytensä välikappaleina.

"Minun ei tarvitse muistuttaa teille, perehtynyt kun siihen olitte, että maailman teollisuusjärjestelmä ennen suurta vallankumousta perustui kokonaan ihmissuvun enemmistön pakollisille palveluksille omistavan luokan hyväksi taloudellinen tarve pakkovoimana."

"Epäilemättä", sanoin, "olivat köyhät luokkana rikkaitten taloudellisessa palveluksessa eli, kuten me sanoimme, työn palvelus oli kapitaalista riippuvainen, mutta tämä palvelus oli yhdeksännellätoista vuosisadalla tullut kokonaan vapaaehtoiseksi suhteeksi palvelijaan eli työn tekijään nähden. Rikkailla ei ollut mitään valtaa pakottaa köyhiä palvelijoikseen. He ottivat vain ne jotka vapaaehtoisesti tulivat pyytämään palvelukseen ja vielä kyyneleet silmissä rukoilivatkin. Tuskin niin etsittyä palvelusta saattoi sanoa pakolliseksi."

"Sanokaahan meille, Julian", sanoi tohtori, "kävivätkö rikkaat toistensa luona pyytämässä oikeutta saada olla toistensa palvelijoina eli työn tekijöinä?"

"Eivät tietenkään."

"Mutta miksi eivät?"

"Sentakia luonnollisesti ettei kukaan halunnut ruveta toisen palvelijaksi ja hänen käskyilleen alamaiseksi, joka voi ilman toimeen tulla."

"Niin minäkin luulisin, mutta miksi sitten köyhät niin innokkaasti pyrkivät palvelemaan rikkaita, kun rikkaat pilkka kielellä kieltäysivät palvelemasta toisiaan? Senkö takia että köyhät niin rikkaita rakastivat?"

"Tuskin."

"Miksi sitten?"

"Tietysti siitä syystä, että se oli köyhäin ainoa keino elatusta saada."

"Tarkoitatte että vain puutteen tuottama pakko tai sen pelko ajoi köyhät rikkaitten palvelijain asemalle?"

"Siihen suuntaan."

"Ja sitäkö sanotte sitten vapaaehtoiseksi palvelemiseksi? Erotusta pakkopalveluksen ja sellaisen palveluksen välillä on meidän mahdoton huomata. Jos voidaan sanoa ihmisen vapaaehtoisesti tekevän sitä minkä vain katkeran välttämättömyyden paino pakottaa hänen tehtäväkseen valitsemaan, ei milloinkaan ole ollut olemassa mitään sellaista jota orjuudeksi sanotaan, sillä kaikki orjan työt ovat vain vähemmän pahan hyväksymistä pahemman pelossa. Otaksukaa, Julian, että te taikka joku harva teistä omistitte pääasialliset vesivarastot, ruokavarastot, pukuvarastot, maa-alueet taikka pääasialliset teollisuusmahdollisuudet yhteiskunnassa ja voitte pitää hallussanne omistuksenne, niin se seikka yksinomaan teki loput kansasta orjiksenne, eikö niin, ja se kaikki ilman minkäänlaista suoranaista pakkoa teidän puoleltanne?"

"Epäilemättä."

"Otaksukaa että joku syyttäisi teitä siitä että olette pitäneet kansaa pakollisessa orjuudessa ja te vastaisitte että te ette laskeneet kättänne heihin, vaan vapaehtoisesti saapuivat luoksenne ja suutelivat teidän kättänne siitä hyvästä että saivat etuoikeuden palvella teitä ja siitä vaihteeksi vettä, ruokaa tai vaatetta, eikö se olisi sangen läpikuultava hätäpuolustus teidän puoleltanne orjain pitämissyytöstä vastaan?"

"Epäilemättä se olisi."

"No niin, ja eikö se täsmälleen ollut se suhde jota kapitalistit eli työn antajat luokkana ylläpitivät toista yhteiskunnan osaa vastaan omaisuuden ja työkoneiston etuoikeusomistuksen nojalla?"

"Minun täytyy myöntää että niin oli laita."

"Teidän aikanne taloustieteilijät puhuivat paljon sopimusvapaudesta", jatkoi tohtori -- "työntekijäin vapaaehtoisesta, pakosta vapaasta sopimuksesta työn tekijäin kanssa palkkausehdoista. Saattoiko olla julkeampaa ulkokultaisuutta kuin tämä vaatimus, kun toden teolla jokainen sopimus, mikä tehtiin kapitalistin ja työntekijän välillä -- joista edellisellä oli leipää ja voi pitää sen ja jälkimmäisen täytyi se tehdä tai kuolla -- olisi julistettu mitättömäksi oikein tuomittaessa teidänkin lakienne mukaan, sellaisena joka oli tehty nälän, kylmän ja alastomuuden tuottamissa kärsimyksissä, kuoleman uhatessa! Jos te omistatte ne tarpeet joita ihmisten täytyy saada, niin te omistatte ne ihmisetkin joiden täytyy niitä saada."

"Mutta puutteen pakko", sanoin, "joka merkitsee nälkää ja kylmää, on luonnon pakkoa. Siinä suhteessa me kaikki olemme luonnon pakollisen palveluksen alaisia."

"Niin kyllä, mutta emme toistemme. Siinä on koko erotus orjuuden ja vapauden välillä. Tätä nykyä ei kukaan ihminen palvele toistaan, vaan kaikki yhteishyvää jonka me tasan jaamme. Teidän järjestelmänne aikana luonnon pakko oli sen kautta että rikkaat olivat anastaneet luonnon vaatimuksia täytettäessä tarvittavat välikappaleet, muuttunut nuijaksi jonka avulla rikkaat pakottivat köyhät maksamaan luonnon työvelat ei ainoastaan omasta puolestansa vaan rikkaittenkin puolesta ja lisäksi vielä järjestelmän hyödyttömässä tuhlauksessa tarvittavat äärettömät ylitoimet."

"Te leimaatte meidän järjestelmämme vain vähän paremmaksi orjuutta. Se on ankara sana."

"Se on sangen ankara sana, ja me haluamme ennen kaikkea olla kohtuullisia. Katsokaamme tätä kysymystä. Orjuutta on olemassa siellä, missä toiset ihmiset väkisin toisia käyttävät käyttäjäin hyödyksi. Olemme luullakseni täydellisesti samaa mieltä siinä että köyhä ihminen teidän aikananne teki työtä rikkaitten puolesta ainoastaan siksi että välttämättömyys hänet siihen pakotti. Se pakko vaihteli voimassa sen puuteasteen mukaan millä työn tekijä kulloinkin oli. Ne joilla oli hiukan taloudellisia tarpeita, tahtoivat tehdä helpompaa laatua palvelusta enemmän tai vähemmän huokeilla ja kunniallisilla ehdoilla, kun taas ne joilla oli vähemmän tarpeita taikka olivat niitä kokonaan vailla, tekivät mitä tahansa ja vaikka miten tuskallisilla ja halventavilla ehdoilla tahansa. Työn tekijäin suurimmassa osassa oli välttämättömyyden pakko mitä terävintä laatua. Henkiorjan oli valittava joko työn teko herransa hyväksi taikka ruoska. Palkkalaisen oli valittava työn teko työn antajan hyväksi taikka nälkäkuolema. Vanhempina, raaempina orjuuden muodon aikoina oli herrojen alituiseen oltava varuillaan estääkseen orjansa karkaamasta ja heidän kiusanansa oli näiden orjain elättäminenkin. Teidän järjestelmänne oli paljon mukavampi, se kun teki luonnosta teille työpäällikön ja antoi sen tehtäväksi palvelijanne töissään pitämisen. Erotus oli olemassa sen suoranaisen pakon käyttämisen, jonka aikana orjat aina olivat kapinajalalla, ja sen epäsuoran pakon välillä joka tuotti saman teollisuustuloksen, mutta jolloin orja, sen sijaan että olisi kapinoinut herransa valtaa vastaan, oli kiitollinen saadessaan tilaisuuden häntä palvella."

"Mutta", sanoin, "palkkalainen sai palkkansa, vaan orja ei saanut mitään."

"Pyydän anteeksi. Orja sai elintarpeensa -- vaatteet ja asunnon -- ja harva palkkalainen oli niin onnellinen että palkastaan enemmän voi saada kuin nämä. Palkkojen kanta, lukuunottamatta uusia maita, erikoisia olosuhteita ja ammattitaitoisia työn tekijöitä, pysyi juuri elämisehtojen tasalla aivan yhtä usein painuen alemmaksi kuin nousten ylemmäksi. Pääerotus oli se että henkiorjan palkan herra käytti hänen elatuksekseen, kun taas palkkalainen sen käytti itse. Tämä oli muutamissa suhteissa parempi työn tekijälle, mutta muissa vähemmän toivottava, sillä itsekkäistä syistä herra tavallisesti piti huolta että 'sielulla', hänen vaimollaan ja lapsillaan oli kylliksi, kun taas työn antaja, jolle ei mitään merkinnyt palkkalaisen henki eikä terveys, ei välittänyt elikö tämä vai kuoli. Milloinkaan eivät olleet orjatalot niin viheliäisiä kuin kaupunkien syrjäsolien vuokrakasarmit missä palkkalaiset asuntoa pitivät."

"Mutta kuitenkin", sanoin, "oli minun aikani palkkalaisten ja henkiorjain välillä tämä jyrkkä erotus: ensinmainittu saattoi lähteä työn teettäjänsä luota milloin halusi, viimemainittu ei voinut."

"Niin, se oli erotus, mutta varmasti sellainen joka ei ollut niin suureksi eduksi palkkalaiselle kuin hänen vahingokseen. Kaikkialla, paitsi tilapäisesti onnellisissa maissa missä asukkaita oli harvassa, olisi työn tekijä ollut todella iloinen, jos olisi voinut vaihtaa oikeutensa lähteä työn antajansa luota siihen varmuuteen ettei hän häntä pois aja. Työn tilaisuuden menettämisen pelko -- työpaikan menettäminen -- oli painajaisena työn tekijän elämässä, kuten teidän aikanne kirjallisuudesta selvästi näkyy. Eikö niin ollut?"

Minun oli myöntäminen että näin oli asian laita.

"Oikeus lähteä työn antajan luota toisen luo", jatkoi tohtori, "vaikkapa sen liiallisena vastapainona ei olisikaan ollut vastuunalaisuus työn suorittamisen suhteen, oli sangen vähänarvoinen työn tekijälle siihen katsoen että palkkakanta oli jotenkin sama kaikkialla minne hän saattoi mennä, ja vaihdos olisi ollut vain pelkkä valinta eri herrojen persoonallisuuden välillä, ja sekin erotus oli vähäpätöistä, sillä liikesäännöt määräsivät suhteen herrojen ja työn tekijäin välillä."

Kerran vielä tein hyökkäyksen.

"Yhdessä kohden teidän kuitenkin täytyy myöntää palkkalaisella olleen todellista paremmuutta henkiorjan rinnalla. Hän saattoi ansionsa nojalla kohota olosuhteistaan ja tulla itse työn antajaksi, rikkaaksi."

"Varmaankin, Julian, unohdatte että harvoin on sellaista orjajärjestelmää ollut olemassa, jolloin eivät innokkaammat, järkevämmät ja uutterammat orjat olisi voineet ostaa ja ostaneetkin vapauttaan taikka saaneet sen herroiltaan. Vapautetut orjat muinaisessa Roomassa kohosivat tärkeille paikoille ja valtaan aivan yhtä usein kuin synnynnäiset köyhälistön jäsenet Europassa ja Amerikassa pääsivät olosuhteistaan."

Minä en ajatellutkaan vastaamista sillä hetkellä, ja tohtori minua säälien jatkoi: "Vuosisatojen eri katsantokantojen vanha käsitys oli tämä kohta asiassa, jonka esititte palkkalaisten kohoamismahdollisuudesta, vaikka se teidän päivinänne jo oli häviämässä, ja se näyttää meistä koko järjestelmän pirullisimmalta ilmiöltä. Mitä merkitsikään se että tätä toivetta kohoamisesta pidettiin palkkalaistilan tai yleensä köyhän ihmisen olosuhteitten puolustuksena? Se oli samaa kuin olisi hänelle sanonut: 'Ole hyvä orja, ja sinäkin olet saava orjia omistaa'. Tällä kiilalla te erotitte taitavammat palkkalaiset palkkalaisjoukosta ja kunnianhimon nimellä ihannoitte kavalluksen ihmisyyttä vastaan. Kukaan kunnon ihminen ei halua kohota, ellei hän voi muita kanssansa kohottaa."

"Yhden erokohdan teidän kuitenkin lopultakin täytyy tunnustaa", sanoin. "Henkiorjuuden aikana herroilla oli valta orjainsa persoonainkin ylitse, jota työn antajalla ei ollut köyhimmänkään työn tekijänsä suhteen: hän ei voinut kättänsä väkivalta mielessä heitä vastaan kohottaa."

"Taas, Julian", sanoi tohtori, "mainitsitte erokohdan joka puhuu henkiorjuuden puolesta ja osottaa sen inhimillisemmäksi teollisuusjärjestelmäksi kuin oli palkkajärjestelmä. Jos siellä täällä henkiorjan omistaja kiukuissansa unohti itsensä hillitsemisen siihen määrään että raajarikoksi ja jäsenpuoleksi löi orjiansa, niin olivat sellaiset tapaukset kokonaisuuteen nähden harvinaisia, ja sellaisia herroja yleinen mielipide tuomitsi ellei laki; mutta palkkajärjestelmän vallitessa työn antajalla ei ollut mitään itsensä hillitsemisen aihetta säästääkseen työn tekijänsä henkeä tai jäseniä, ja hän pääsi vastuunalaisuudesta sen tosiasian nojalla että puutteenalainen kansa suostui käymään käsiksi ja innokkaasti pyrkikin mitä vaarallisimpiin ja vaivalloisimpiin töihin leipänsä tähden. Me luemme että Yhdysvalloissa joka vuosi vähintäin kaksisataa tuhatta miestä, naista ja lasta sortui kuolemaan tai joutui raajarikoksi teollisuustehtäviä täyttäessään, lähes neljäkymmentä tuhatta yksin höyryrautatiepalveluksen haarassa. Mitään arvioita ei kukaan näytä koskaan yrittäneenkään tehdä niiden monin kerroin suurempien lukumäärien suhteen jotka sortuivat välillisemmin huonojen teollisuussuhteitten turmiollisten vaikutusten takia. Mikä henkiorjuuden muoto milloinkaan saavutti sellaisen huipun ihmiselämän hävittämisessä kuin tämä?

"Ei mikään. Ja lisäksi: henkiorjan omistaja kurittaessaan orjaansa teki sen vihapäissään ja mahdollisesti hämäyksen takia; mutta nämä palkkalaisten joukkoteurastukset jotka maanne punaiseksi värittivät toimitettiin selvällä mielellä ja kylmäverisesti ilman mitään muuta perustaa kuin voitonhimo kapitalistein puolelta jotka vastuunalaiset olivat.

"Sitäpaitsi, henkiorjuuden räikeimpänä ilmiönä on aina pidetty orjattarien pakkoalistumista herrainsa himoille. Mitenkähän oli tämän asian laita rikkaitten johtoaikana? Me luemme historioissamme että suuret naisarmeijat teidän päivinänne köyhyyden takia olivat pakotetut liikettä tekemään luovuttamalla ruumiinsa niiden käytettäviksi joilla oli varaa pitää heitä leivässä. Kirjat kertovat näiden armeijain suurissa kaupungeissanne käsittäneen kolme- ja neljäkymmentä tuhatta naisruumista. Korviimme saapuu tarinoita niiden impeysverojen suuruudesta joita köyhemmät luokat saivat luovuttaa maksukykyisten himojen tyydyttämiseksi ja joiden rinnalla muinaisajan aikakirjat tuskin voivat vertaista kauheudessa esittää. Olenko sanonut liian paljon, Julian?"

"Ette ole maininnut mitään muuta kuin tosiasioita, jotka koko elämäni ajan olivat silmäini nähtävänä", vastasin, "ja nyt näyttää siltä kuin oli minun odotettava toisen vuosisadan miestä selittämään minulle mitä ne tarkoittivat."

"Juuri sentakia että ne olivat teidän ja aikalaisenne nähtävissä alinomaa ja aina olivat olleet, te menetitte kykynne arvostella niiden merkitystä. Ne olivat, kuten me sanoisimme, liian lähellä silmiä ja siksi niitä ei oikein voinut nähdä. Te olette nyt kylliksi kaukana tosiasioista ja voitte ruveta katsomaan niitä selvästi ja ajattelemaan niiden merkitystä. Kun te yhä jatkuvasti pääsette tämän nykyisen katsantokannan perille, niin saatte yhä täydellisemmin meidän kanssamme havaita että räikein kohta ihmisten olosuhteissa ennen suurta vallankumousta ei ollut ruumiillisten puutteiden kärsiminen eikä se suoranainen joukkonääntyminenkään joka välittömästi aiheutui omaisuuden erilaisesta jaosta, vaan tämän erilaisuuden epäsuora vaikutus joka melkein koko ihmisrodun alenti häpeälliseen asemaan lähimmäistensä orjiksi. Meistä näyttää että vanhan järjestelmän rikos vapautta vastaan oli suurempi kuin rikos henkeä vastaan; ja jos olisikin ollut ajateltavissa että se olisi voinut tyydyttää elämisoikeutta takaamalla kaikille toimeentulon, olisi sen kuitenkin täytynyt kukistua, sillä vaikka talousjärjestelmän yhteishallitus olisikin ollut tarpeeton elämää takaamaan, ei olisi voinut olla minkäänlaista vapautta niin kauan kuin omaisuuden erilaisuuksien vaikutuksen ja tuotantokeinojen yksityisen vallinnan takia ihmisten tilaisuudet olemassa olon välikappaleitten saavuttamiseksi riippuivat toisten ihmisten tahdosta."

LUKU XIII.

Yksityiskapitaali yhteisvarastosta varastettu.

"Minä huomaan", jatkoi tohtori, "että Edith on sangen kärsimätön näiden kuivien tutkistelujen takia ja arvelee että jo on aika muuttaa tästä käsiteomaisuudesta aisteilla havaittavaan omaisuuteen joka on nähtävissä kaappinne sisällyksessä. Tahdon viivyttää seuraa vain sanoakseni muutaman sanan lisää; tämä kysymys teidän miljoonanne palauttamisesta, vaikka puolittain pilalla herätetty, koskee todella niin läpikotaisin yhteiskuntajärjestelmämme perus- ja ydinperiaatteita että haluan antaa teille ainakin osapuilleen selvityksen omaisuusjaon nykyisestä siveydellisestä puolesta.

"Nyt te jo täydelleen tunnette varsinaisen erotuksen uuden ja vanhan katsantokannan välillä. Vanha siveysoppi ymmärsi kysymyksen, mitä ihminen oikeuden mukaan saattoi omistaa, sellaisena joka alusta loppuun asti koski yksilön suhdetta aineeseen. Aineella ei ole mitään oikeuksia elävien olentojen suhteen, eikä sentakia ollut mitään syytä, kun asia niin käsitettiin, miksi yksilöt eivät olisi hankkineet rajoittamatonta omistusoikeutta aineen suhteen niin pitkälle kuin heidän kykynsä salli. Mutta tämä katsantokanta ehdottomasti jätti huomioon ottamatta ne yhteiskunnalliset seuraukset jotka johtuvat aineellisten esineiden erilaisesta jaosta maailmassa missä jokainen ehdottomasti riippuu elämän ja kaiken sen käytännön suhteen näiden esineiden heille tulevasta osuudesta. Se on: vanha, niin sanottu omaisuuden siveysoppi ei ollenkaan välittänyt asian koko siveydellisestä puolesta -- nimittäin sen vaikutuksesta inhimillisiin olosuhteisiin. Tämä puoli asiassa taas täsmälleen määrää nykyaikaisen omaisuuden siveysopin koko perusteen. Kaikki inhimilliset olennot ovat yhdenarvoisia oikeuksiltaan ja arvoltaan, ja vain sellainen omaisuuden jakamisjärjestelmä voi olla puolustettava joka kunnioittaa tätä yhdenarvoisuutta ja takaa sen olemassaolon. Mutta samalla kuin kuulette että tämä periaate yleisimmin pidetään taloudellisen yhdenvertaisuutemme moraalisena perusteena, on olemassa täysin riittävä ja kokonaan erilainen peruste jonka nojalla, vaikka elämän ja vapauden oikeudet eivät asiaan kuuluisikaan, me kuitenkin ajattelisimme, että teollisuuden koko tuotannon samallainen jako on oikea tapa ja kaikki muu ryöstöä.