Part 6

"Mahdollisesti sekin on käväissyt mielessäni tuhansien toisten kysymysten mukana, joita joka päivä mieleeni johtuu vain karkoittuakseen sieltä jälleen, ennenkuin olen ehtinyt niitä esittää, toisten tuhansien tieltä; mutta luullakseni tässä asiassa minun olisi pikemmin pitänyt ihmetellä, miksi nämä toiset naiset eivät ole puettuina samoinkuin te kuin miksi te ette ole samoin puettu kuin he, sillä teidän pukunne, jota ainoastaan olin tottunut näkemään, tietysti tuntui minusta luonnolliselta ja tämä toinen tyyli joltain vaihdosmuodolta, erikoisten tai paikallisten syitten aiheuttamalta jotka myöhemmin olisin saava tietää. Sinä et saa pitää minua erityisen typeränä. Totta puhuakseni, nämä toiset naiset ovat minuun tuskin tehneet todellisuuden vaikutusta. Sinä olit aluksi ainoa henkilö jonka todellisuudesta olin varmasti vakuutettu. Kaikki toiset tuntuivat olevan vain osia mielikuvituksen ihmesekoituksesta, enemmän tai vähemmän mahdollisesta, joka vasta on alkanut käydä ymmärrettäväksi ja yhtenäiseksi. Aikain kuluessa olisin epäilemättä herännyt näkemään tosiasiaksi sen että muitakin naisia on maailmassa sinun ohellasi ja tekemään heidän suhteensa kysymyksiä."

Puhuessani siitä orpouden tunteesta joka minut oli kiinnittänyt häneen noina ensimäisinä sekavuuden päivinä, ennenkuin olin päässyt vakuutetuksi omasta todellisuudestanikaan, herahtivat herkät kyyneleet toverini silmiin, ja -- no niin, siitä syystä toiset naiset olivat täydellisimmin unohduksissa kuin koskaan.

Vihdoin hän sanoi:

"Mistä me puhuimmekaan? Ai niin, nyt muistan -- noista toisista naisista. Minulla on tehtävänä tunnustus. Olen koko tämän ajan ollut syypäänä eräänlaiseen petokseen taikka ainakin totuuden peittämiseen, joka ei enää saa jatkua hetkeäkään. Minä toivon varmasti että annat minulle anteeksi ajatellessasi syitäni, etkä --"

"Etkä mitä?"

"Etkä liian paljon hämmästy."

"Sinähän saat minun kovin uteliaaksi", sanoin. "Mikä on tämä salaisuus? Minä luulen voivani kestää sen paljastamisen."

"Kuule sitten", hän sanoi. "Sinä ihmeellisenä yönä, joillain sinut ensi kerran näimme, oli tietysti hartaana pyrkimyksenämme että voisit päästä hämmästymästä useampaa niistä merkillisistä tapauksista, jotka olivat tapahtuneet teidän päivienne jälkeen, kuin oli välttämättä nähtävissäsi, ennenkuin olit täysin tuntoihisi päässyt. Tiesimme että sinun aikanasi naiset yleisesti käyttivät pitkiä hameita, ja me arvelimme että sinua epäilemättä oudosti hämmästyttäisi, jos näkisit äitini ja minut nykyaikaisissa puvuissa. No niin, vaikka hameettomat puvut ovat yleisesti -- jotenkin kaikkialla -- käytännössä useimmissa tilaisuuksissa, on kaikkia mahdollisia pukuja, muinaisia ja nykyisiä, kaikkien heimojen, ikäkausien ja sivistysasteiden, joko varastossa tai mahdollisimman lyhyessä ajassa saatavissa puodeista. Meidän oli sentakia sangen helppoa saada itsellemme vanhanaikuiset puvut, ennenkuin isä sinut meille esitti. Hän kertoi että kansalla teidän päivinänne oli satoja ajatuksia sopivaisuudesta ja soveliaisuudesta naisten suhteen, joten oli paras näin tehdä. Voitko antaa meille anteeksi, Julian, kun sillä tavoin olemme tietämättömyyttäsi käyttäneet?"

"Edith", sanoin, "yhdeksännellätoista vuosisadalla oli sangen monia laitoksia joita suvaitsimme, koska emme tienneet miten niistä päästä, mutta hituistakaan parempaa niistä ajattelematta kuin te, ja yksi niistä oli vaatetus jota naisemme käyttivät itseänsä salapukuun pukeakseen ja rampautuakseen."

"Pääsen siis helpommalle!" huudahti Edith. "Minä suorastaan vihaan näitä kauheita säkkejä, enkä tahdo niitä kantaa hetkeäkään kauempaa!" Ja pyytäen minua odottamaan hän juoksi sisälle huoneeseen.

Viisi minuuttia ehkä odottelin lehtimajassa, jossa olimme istuneet, ja kun sitten kuultuani keveitä askeleita ruohostossa katsahdin ylöspäin näin Edithin silmissä hymyilevä kurillisuus seisovan edessäni nykyaikaisessa puvussa. Olen nähnyt hänet siinä puvussa sadoissa vaihdemuodoissa sen jälkeen ja olen perehtynyt sen taipuvaisuuteen loppumattomiin vaihdoksiin, mutta minä en usko että suurinkaan taiteilija värinsä ja talttansa avulla voisi uudelleen luoda minuun sitä lumoavan hämmästyksen vaikutusta jonka tämä sangen yksinkertainen ja nopeasti suoritettu pukeutuminen sai aikaan.

En tiedä miten kauan seisoin häntä katsellen ajattelemattakaan mitään sanoa, mutta silmäni epäilemättä todistivat kyllin selvästi, miten ihastuttavalta hän minusta näytti. Hän kuitenkin tuntui näkevän jotakin muutakin minun ilmeissäni, sillä vihdoin hän sanoi:

"Antaisin mitä tahansa, jos saisin tietää mitä sinä mietit mielesi pohjalla! Se mahtaa olla jotakin juhlallisen hullua. Miksi sinä käyt niin punaiseksi?"

"Punastun itseäni", sanoin, enkä muuta tahtonut hänelle sanoa, vaikka hän kovasti minua kiusasi. Nyt pitkän väliajan jälkeen voin sanoa totuuden. Ensi tunteeni, lukuunottamatta valtavaa ihastustani, oli ollut lievää hämmästystä sen ehdottoman levollisuuden ja tyyneyden johdosta jolla hän kesti töllistelemiseni. Tämä on sellainen tunnustus joka tuntunee käsittämättömältä kahdennenkymmenennen vuosisadan lukijoista, ja Jumala suokoon etteivät he milloinkaan pääse sille näkökannalle joka saattaisi heidät kykeneviksi sitä paremmin ymmärtämään! Minun päivieni nainen, ellei ollut ammatillisesti tottunut käyttämään tämänlaista pukua, olisi joutunut hämilleen ja helposti kipeäksikin ainakin ajaksi niin terävän tarkastelun alaiseksi jouduttuaan, vaikkakin tarkastaja olisi ollut veli tai isä. Minä olin valmistautunut näkemään ainakin jotakin heikkoa hämmennystä Edithissä ja siksi hämmästyin hänen käytöstapaansa joka yksin kertaisesti vain osotti vilpitöntä tyytyväisyyttä ihailuni johdosta. Minä huomautan tästä hetkellisestä kokemuksesta, koska se minusta aina on näyttänyt erikoisen selkeällä tavalla kuvaavan sitä vaihdosta joka on tapahtunut niin eri sukupuolten välisissä tavoissa kuin heidän sisäisessä käytöksessäänkin entisen elämän jälkeen. Itseni puolustukseksi täytyy minun kiirehtiä lisäämään että tämä ensimmäinen hämmästyksen tunne hävisi samalla kuin se syntyikin, silmänräpäyksessä, kahden sydämmen tykinnän välillä. Hänen kirkkaista levollisista silmistään sain nykyaikaisen miehen katsantokannan naiseen nähden alituisesti pysyväksi. Silloin punastuin häveten itseäni. Sen punastumisen salaisuutta ei silloin olisi hurjain hevostenkaan avulla minusta kiskottu, vaikka olen sen hänelle kertonut jo kauvan sitten.

"Minä ajattelin", sanoin, ja sitä myös todella ajattelin, "että meidän tulee olla suuressa kiitollisuuden velassa kahdennenkymmenennen vuosisadan naisille siitä että he ensi kerran ovat päästäneet näkyville miesten puvun taiteelliset mahdollisuudet."

"Miesten puvun", hän kertasi, kuin ei olisi täysin ymmärtänyt tarkoitustani. "Tarkoitatko minun pukuani?"

"Sitä tietysti; sehän on miehen puku, luullakseni, vai miten?"

"Miksi enemmän miehen kuin naisen?" hän vastasi yksinkertaisesti. "Oh niin, unohdin hetkeksi, kenen kanssa puhun. Minä ymmärrän; sitä pidettiin miehen pukuna teidän päivinänne, kun naiset pukeusivat merenneidoiksi. Sinä kai pidät minua typeränä, kun en nopeammin käsittänyt ajatustasi, mutta olenhan kertonut sinulle että olin huono oppilas historiassa. Kaksi täyttä sukupolvea ovat nyt niin naiset kuin miehetkin pitäneet tätä pukua, ja vain historian professorin mieleen saattaisi juolahtaa ajatus sen omaksumisesta enemmän miehille kuin naisille. Se on meistä vain ainoa luonnollinen ja sopiva pukukysymyksen ratkaisu, joka on pääasiassa samallainen kummallekin sukupuolelle, koska kummankin ruumiin muoto on sama yleisissä piirteissään."

LUKU VII.

Uutta hämmästyttävää.

Erittäin somat värivivahdukset Edithin puvussa saattoivat minun huomauttamaan että nykyajan pukujen väriluonne tuntui yleisesti olevan sangen valoisa verrattuna minun aikanani käytännössä olleisiin.

"Tulos", sanoin, "on hyvin miellyttävä, mutta jos tahdot antaa anteeksi varsin arkipäiväisen huomautuksen, niin minusta tuntuu että kun koko kansa käyttää tällaisia somia väriyhteyksiä puvuissaan, niin pesulaskut nousevat koko suuriksi. Minun mielestäni koko kansallisen rahaston pitäisi olla vaarassa, jos pesulaskut ovat vain niin suuret kuin niiden luulisi olevan."

Tämä huomautus, jota arvelin hyvinkin järkeväksi, saattoi Edithin nauramaan. "Epäilemättä emme paljonkaan muuta tehdä voisi, jos pesisimme pukumme", hän sanoi, "mutta me emme pese niitä, näethän."

"Ette pese! Miksi ette?"

"Koska emme pidä soveliaana pukeutua vaatteisiin jotka ovat ja niin likaantuneet että vaativat pesua."

"No niin, en tahdo sanoa että olisin ällistynyt", vastasin; "toden teolla luullakseni en osaa enää hämmästyä mitään; mutta ehkä hyväntahtoisesti selität minulle mitä teette puvulla, kun se on likaantunut."

"Me heitämme sen nurkkaan -- se on, se joutuu takaisin myllyihin ja siitä tehdään jotakin muuta."

"Todellakin! Minun yhdeksännentoista vuosisadan ymmärrykselleni tuntuu puvun nurkkaan heittäminen paljon kalliimmalta kuin sen peseminen."

"Ei suinkaan, se on halvempaa. Miten paljon luulet nyt tämän minun pukuni maksavan?"

"Sitä en tiedä todellakaan. Minulla ei ole ollut vaimoa eikä ompelijain laskuja suoritettavana, mutta luulisin kuitenkin että se maksaa koko suuren joukon rahoja."

"Tällainen puku maksaa kymmenen-kaksikymmentä senttiä", sanoi Edith. "Mistä luulet sen olevan tehty?"

Otin hänen viittansa reunuksen sormieni väliin.

"Arvelin sen olevan silkkiä tai hienoa pellavaa", vastasin, "mutta nyt näen ettei se ole. Epäilemättä se on jotakin uutta säijeyhdistystä."

"Me olemme keksineet monia uusia säijeyhteyksiä, mutta minulla oli mielessä enemmän edistyskysymys kuin aineellinen. Tämä ei ole kutomatuotetta ollenkaan, vaan paperia. Se on tavallisinta pukuainetta nykyään."

"Mutta -- mutta", huudahdin, "jos satelee näihin paperipukuihin? Eivätkö ne sula ja eivätkö ne repeä, jos ne hiukan pingoittuu?"

"Tämänlaista pukua", sanoi "Edith, ei ole tarkoitettu myrskyilmaa varten, mutta ei se mitenkään sula vesi myrskyssä, olipa se miten ankara tahansa. Myrskypukuja varten käytämme paperia joka on ehdottomasti veden pitävä ulkopuoleltaan. Mitä sen kestäväisyyteen tulee, niin luullakseni huomaat että paperi on yhtä lujaa repeämistä vastaan kuin mikä tavallinen kangas tahansa. Tämä kudos on niin säikeillä vahvistettu että se pysyy koossa sangen tanakasti."

"Mutta talvisin kuitenkin lämmintä tarvitessanne täytyy teidän palata vanhan ystävämme lampaan turviin."

"Tarkoitat lampaan villoista tehtyjä pukuja? Ei, ei, niitä ei nykyaikana tarvita. Huokoisesta paperista tulee aivan yhtä lämmin puku kuin villastakin ja paljon kevyempi kuin teidän käyttämänne vaatteet. Ei mikään muu kuin haahkan untuva voisi olla samalla niin lämmin ja kevyt kuin meidän paperiset talvipukumme."

"Entä puuvilla ja pellava! Älähän vain sano että nekin ovat kokonaan hylätyt kuten villakin?"

"Ei suinkaan; me kudomme kankaita näistä ja muista kasvituotteista ja ne ovat melkein ylitä halpoja kuin paperi, mutta paperi on niin paljon keveämpää ja helpompaa muodostaa kaikkiin kuoseihin että sitä yleensä pidetään puvuksi parempana. Mutta missään tapauksessa emme pidä mitään ainetta puvuksi sopivana jota ei saata nakata loukkoon, kun se on likaantunut. Ajatus ruumiin verhojen pesemisestä ja puhdistamisesta ja niiden yhä uudelleen käyttämisestä olisi ihan sietämätön. Tästä syystä vaikka vaadimmekin kauniita pukuja emme erikoisesti välitä niiden kestävyydestä. Teidän päivinänne, näyttää siltä, oli teillä, lukuunottamatta pukujen pesemistapaa ja niiden uudelleen käyttämistä, vielä huonompi tapa, kun käytitte päällysvaatteitanne pesemättä niitä ollenkaan, ei ainoastaan päiviä vaan viikkoja, vuosia, vieläpä koko elinajankin, kun ne olivat erityisen arvokkaita, ja lopuksi ehkä annoitte ne vielä toisille. Näyttää siltä että naiset joskus säilyttivät häävaatteitansa niin kauvan että heidän tyttärensä niitä vielä häissään pitävät. Se meistä tuntuisi sangen vastenmieliseltä, mutta teidän hienot naisetkin siten tekivät. Miten köyhät säilyttivät ja pitivät vanhoja vaatteitansa, kunnes ne rääsyiksi kuluivat, se on asia jota ei jaksa ajatellakaan."

"Onpa jotenkin hämmästyttävää", sanoin, "huomata että vaatteiden puhtauskysymys on ratkaistu hävittämällä pesulaitokset, vaikka minä kyllä ymmärrän että se oli ainoa mahdollinen perinpohjainen ratkaisu. 'Kestävät käyttöä ja pesua', oli meidän pukukauppiaittemme tavallinen ilmoitus, mutta nyt kaiketi jos te myisitte pukuja teidän täytyisi taata että ne eivät kestä enemmän käytäntöä kuin pesuakaan."

"Mitä kulumiseen tulee", sanoi Edith, "niin meidän vaatteillamme ei koskaan ole tilaisuutta osottaa kestävyyttään, ennenkuin nakkaamme ne loukkoon, enemmän kuin muillakaan kutoelmilla, sellaisilla kuin matoilla, sänkyvaatteilla ja verhostimilla joita käytämme kodissamme."

"Ethän tahtone sanoa että nekin ovat papereista tehtyjä!" huudahdin.

"Ei aina paperista, mutta aina niin halpaa ainetta että ne voi hyljätä sangen lyhyen käyttämisen jälkeen. Silloin kuin te tahtoisitte lakaista mattoa, me pistämme uuden tilalle. Kun te tahtoisitte pestä tai tuulettaa makuuvaatteitanne, me uudistamme ne, ja samoin on laita kaikkien verhojen kodeissamme joita vain käytämme ollenkaan. Täyteaineena me käytämme ilmaa tai vettä höyhenien asemasta. Yli ymmärrykseni käy, miten te saatoitte sietää ummehtuneita, pahanhajuisia ja pölyisiä huoneitanne joissa koko sukupolvien lian ja taudin siemenet itivät villa- ja karvateoksissa joilla ne olivat kalustetut. Kun me puhdistamme huonetta, me käännämme letkut kattoon, seiniin ja permantoon. Siitä ei ole mitään vahinkoa -- vain kiveä tai muuta kovaa pintaa. Terveyden tutkijamme sanovat että tapojen vaihto näissä puvun ja asunnon puhtauteen kuuluvissa asioissa on tehnyt enemmän kuin kaikki muut parannuksemme tarttuvain ja muiden tautien itujen hävittämiseksi sekä kulkutautien siirtämiseksi menneisyyden historian aikoihin."

"Paperista puhuessamme", jatkoi Edith, työntäen esille sangen siron jalan kiinnittääkseen huomiotani sen pukuun, "mitä arvelet nykyajan kengistä?"

"Tarkoitatko että nekin ovat paperista?" huudahdin.

"Tietysti."

"Huomasin että ne kengät jotka isäsi minulle antoi olivat sangen kevyet kaikkiin niihin verrattuina joita ennen olin käyttänyt. Se on todella suuri aatos, sillä jalkineitten kevyys on ensimmäinen välttämättömyys. Petolliset suutarit pistivät paperia kengän pohjiin minun aikanani. Nähtävästi sen sijaan että syytimme heitä petoksesta olisi meidän tullut kunnioittaa heitä itsetiedottomina ennustajina. Mutta asiaan palatakseni miten valmistatte paperipohjia jotta ne kestivät?"

"Meillä on tarpeeksi keinoja jotka tekevät paperin yhtä kovaksi kuin rauta."

"Eivätkö sitten nämä kengät vuoda talvella?"

"Meillä on erilaatuisia kenkiä eri ilmoilla. Kaikki ovat saumattomia, ja märällä ilmalla käytettävät ovat veden pitävällä lakalla sivelty ulkopuolelta."

"Se merkitsee kaiketi että kummiset päällyskengätkin on lähetetty museoon?"

"Me käytämme kyllä kummia, mutta emme pukimiin. Vedenpitävä paperimme on kevyempää ja kaikin puolin parempaa."

"Helppoa on tämän jälkeen uskoa että teidän hattunne ja päällysvaatteennekin ovat paperiset."

"Ja niin ovat suureksi osaksi", sanoi Edith, "sitä kauheata pääkappaletta joka teidän ajan miehistä teki kaljupäitä eivät meidän ajan miehet kärsisi. Me käytämme niin vähäistä päähinettä kuin mahdollista ja mahdollisimman kevyttä."

"Jatka!" huudahdin. "Arvelen että nyt ensimmäiseksi saan tietää että ne herkulliset mutta salaperäiset ruoka-aineet, jotka puristetun ilman avulla tulevat ruokalaitoksista taikka joita siellä tarjotaan, ovat myös paperista tehtyjä. Jatka -- olen valmis uskomaan senkin."

"Niin pahoin ei kuitenkaan ole laita", nauroi seuralaiseni, "mutta todella sen lähinnä oleva aine, ne astiat joista ruokaa syöt, ovat paperista tehtyjä. Kivi- ja lasiastiain särinää, joka näyttää olleen jonkinlaista talouden pidon välttämätöntä säestystä teidän päivinänne, ei enää kuulla maassa. Meidän syönti- ja keittoastiamme nakataan menemään, kun ne puhdistusta, kaipailivat, taikka oikeammin, kuten on laita kaikkien hylättyjen aineiden suhteen joista olen puhunut, ne lähetetään takaisin tehtaisiin uudelleen massaksi muutettavaksi ja laitettaviksi toisiin muotoihin."

"Mutta ette suinkaan käytä paperikattiloita? Tuli kaiketi yhä vielä polttaa, vaikka te näytättekin muuttaneen suurimman osan meidän aikuisista säännöistä."

"Tuli kyllä yhä edelleen polttaa, mutta keittämisessä samoinkuin muitakin tarkoituksia varten on sähkökuumuus otettu käytäntöön. Me emme enää kuumita keittoastioitamme ulkoapäin, vaan sisältä, ja sentakia me keitämme paperiasioilla puisissa uuneissa, samoinkuin raakalaiset ennen keittivät koivun tuohesta tehdyillä astioilla kuumien kivien avulla; siten kuten filosoofit sanovat historia kertaa itseänsä alituisesti kohoavassa pyöriössä."

Ja nyt alkoi Edith nauraa hämmästynyttä muotoani. Hän päätteli olevan selvää että minun uskoani oli koeteltu näillä nykyajan uutuuksien lukuisuudella siihen määrään ettei ollut viisasta koetella sitä enempää todistamatta niiden tiedonantojen pätevyyttä jotka hän oli tehnyt. Siksi hän esitti että loppu aamupuolesta käytettäisiin käymällä jossain suuressa paperin valmistustehtaassa.

LUKU VIII.

Suurin ihme -- muoti syösty valtaistuimelta.

"Sinulla ei varmaankaan liene heikointa aavistustakaan siitä ruumiillisesta kiusauksesta mitä olen tuntenut käyttäessäni noita hirveitä muumion naamiopukuja", huudahti toverini lähtiessämme talosta. "Ajattelehan että nyt ensi kerran todella yhdessä kävelemme!"

"Varmaankin unohdat", vastasin, "että olemme olleet ulkona yhdessä useampia kertoja."

"Ulkona yhdessä, niin kyllä, mutta emme kävelemässä", vastasi hän; "ainakaan minä en ole kävellyt. En tiedä mikä eläintieteellinen sana sopivimmin kuvaisi sitä tapaa jota noiden säkkien sisäpuolella käytin eteenpäin päästäkseni, mutta kävelemistä ei se ainakaan ollut. Sinua aikasi naiset, näethän, olivat lapsesta pitäen tottuneet sellaiseen kulkutapaan ja epäilemättä kehittyneet koko taitaviksi siinä; mutta minulla ei koko elämässäni ole milloinkaan ollut hameita, paitsi kerran jossain näytelmässä. Se oli ankarinta tointa mitä koskaan olen kokenut, ja epäilen tokko milloinkaan enää osotan sinulle niin vankkaa todistusta kunnioituksestani. Minua ihmetyttää että sinä et näyttänyt huomaavan miten surkeassa tilassa olin."

Mutta jos, tottunut kun olin poimuihin kahlehdittujen naisten käyntitapaan, en ollut huomannut mitään tavatonta Edithin kulussa ollessamme ulkona edellisillä kerroilla, niin keveä sulous hänen kävelyssään ja kimpoava ripeys hänen askeleissaan nyt vaeltaessaan vieressäni osotti hänen olevan urheilijan, lumoavan laadultaan.

Kaiken sen kuvaileminen yksityisseikkoineen mitä sinä päivänä näin matkallani paperin valmistustehtaissa olisi vanhan kertomuksen esittäminen kahdennenkymmenennen vuosisadan lukijoille; mutta enemmän kuin kaikki koneyhteyksien nerokkuus ja vaihtelu vaikutti minuun työn tekijät itse ja heidän työsuhteensa. Minun ei tarvitse selitellä lukijoilleni, minkälaisia suuret myllyt ovat näinä päivinä -- korkeita ilmakkaita saleja, seinät tiilistä tai metallista kauniine piirroksineen, palatsien tavoin kalustetut kaikilla mukavuuksilla, koneisto käyden melkein äänettömästi ja kaikki työpaikat jotka jollain tavoin voisivat olla vaarallisia nerokkaitten keksintöjen avulla saatettu mahdollisimman turvallisiksi. Ei minun myöskään tarvitse kuvailla teille näissä teollisuuspalatseissa olevia ruhtinaallisia työn tekijöitä, voimakkaita ja uhkeita miehiä ja naisia hienoine sivistyskasvoineen uurastaen taiteilijan innolla itse valitsemaansa työtä jossa hyöty ja kauneus yhtyvät. Te kaikki tiedätte minkälaisia tehtaanne ovat tätä nykyä; epäilemättä kukaan teistä ei pidä niitä liian miellyttävinä ja mukavina, kun olette sellaisiin tottunut koko elämänne ajan. Te epäilemättä arvostelette niitä ala-arvoisemmiksikin kuin niiden pitäisi oleman, sillä sellainen on ihmisluonne; mutta jos tahdotte ymmärtää, miltä ne minusta näyttävät, niin sulkekaa silmänne hetkeksi ja koettakaa mielessänne kuvitella, minkälaisia olivat puuvilla-, villa- ja paperimyllyt sata vuotta sitten.

Kuvailkaa matalat huoneet, katossa karkeat ja likaiset hirret, seinät paljaista tai valkeaksi maalatuista tiileistä. Kuvitelkaa laattiat niin täynnä koneita jotta tilaa säästyisi, että tuskin jäi työn tekijöille ahtaita solia mistä luikerrella lentäväin teräskäsivarsien ja hankojen lomitse, ja harhaliikunto merkitsi kuolemaa tai ruhjoutumista. Kuvitelkaa ilman tila puhtaan ilman asemasta täynnä hajusekoitusta öljystä ja ruokottomuudesta, pesemättömistä ihmisruumiista ja likaisista vaatteista. Ajatelkaa alituista koneiston rätinää ja räiskettä kuin tuulispään särinä.

Mutta nämä olivat vain näkymön aineellisia asioita. Sulkekaa silmänne kerran vielä, jotta näkisitte sen mitä en minä toivoisi koskaan nähneeni -- loppumaton jono naisia, kalpeita, posket lommolla, kasvot elottomat ja typerät, vain kurjuutta ilmoittavat, vaatteet ryysyjä, virttyneitä ja likaisia; eikä vain naisia, vaan laumoittain pikku lapsia, kasvoiltaan surkastuneita ja ryysyisiä -- lapsia joiden verestä äidin maito tuskin oli haihtunut ja luut vielä olivat rustoa.

Edith esitti minut erään näiden tehtaiden superintendentille joka oli sievä ehkä neljänkymmenen vuotias nainen. Hän näytti meille hyvin ystävällisesti kaiken ja selitti minulle asioita ja oli sangen harras vuorostaan tietämään mitä minä ajattelin nykyaikaisista tehtaista ja niiden vastakohdista muinaisten päivien tehtaisiin verraten. Luonnolliseni kerroin hänelle että minuun oli vaikuttanut paljon enemmän muutos itse työn tekijäin olosuhteissa kuin mikään uusista käyttökoneista.

"Oh niin", hän sanoi, "tietysti te sanotte niin; sen täytyy todellakin olla painava vastakohta, vaikka nykyiset olosuhteet tuntuvat meistä niin luonnollisilta että unohdamme niiden joskus olleen toisenlaiset. Kun työn tekijät päättävät miten työ on tehtävä, niin ei ole ihmeellistä että olosuhteitten pitäisi oleman mahdollisimman miellyttävät. Toiselta puolen, kun kuten teidän päivinänne yksi luokka, teidän yksityiskapitalistinne, joka ei ottanut osaa työhön, määräsi kuitenkin miten työ oli tehtävä, niin ei ole merkillistä että teollisuussuhteet olivat niin raakamaisia, etenkin kun kilpailujärjestelmä pakotti kapitalistit kiskomaan työn tekijöiltä mahdollisimman paljon työtä mitä halvimmalla hinnalla."

"Tuleeko minun ymmärtää", kysyin, "että kussakin ammatissa työn tekijät itse järjestävät oman toimialansa olosuhteet?"

"Ei suinkaan. Teollisuushallituksemme ykseysluonne on sen elinaate, jota vailla ollen se heti joutuisi epäkäytännölliseksi. Jos kunkin ammatin jäsenet vallitsisivat sen olosuhteet, niin he aina olisivat viettelyksessä johtaa sitä itsekkäästi ja yhteiskunnan yleisille eduille vastakkaisesti ja koettaisivat, samoinkuin teidän yksityiskapitalistinne, saada niin paljon ja antaa niin vähän kuin mahdollista. Eikä vain kaikki eri työn tekijäin luokka olisi kiusauksessa toimia tällä tavalla, vaan kukin saman ammatin työn tekijäin aliosastotkin seuraisivat pian samaa politiikkaa, kunnes koko teollisuusjärjestelmä olisi hajalla, ja meidän tulisi kutsua kapitalistit haudoistaan pelastamaan meitä. Sanoessani että työn tekijät järjestivät työsuhteet, tarkoitin työn tekijöitä kokonaisuudessaan -- se on, kansaa semmoisenaan, jonka kaikki jäsenet tätänykyä ovat työn tekijöitä kuten tiedätte. Teollisuusjärjestelmän eri haarojen olosuhteitten järjestäminen ja keskinäinen sovelluttaminen ovat kokonaan yleisen hallituksen tehtäviä. Samalla kuitenkin työsuhteitten järjestämistä kullakin toiminta-alalla valvovat sen työn tekijät tehokkaasti vaikka välillisesti sen oikeuden kautta joka meillä kullakin on saadessamme valita ja vaihtaa toiminta-alojamme. Kukaan ei haluaisi valita tointa, jonka olosuhteet eivät olisi tyydyttäviä, joten ne täytyy laittaa tyydyttäviksi ja pitää sellaisina."