Part 37

"Papisto näyttää sinun päivinäsi olleen kansan johtaja, joten on oikeus ja kohtuus, että otamme ensin tarkastaaksemme heidän vastaväitteitään vallankumouksen suhteen. Silmin nähtävästi papisto ei uskaltanut kärjistää kurjien olojen vastustamista äärimmäiseen jyrkkyyteensä sentähden, että ne olot itse asiassa perustuivat kristillisyyden perusaatteeseen. Sen sijaan heidän vastustuksensa suuntautuu suurimmaksi osaksi käsitysten sekoittamiseen.

"Papisto järkeili, että perussyy ihmisten yhteiskunnalliseen kurjuuteen oli synti ja pahuus, joten oli aivan turhaa odottaa mitään hyvää yhteiskunnan uudesti järjestämisestä niin kauvan kun ihmiset eivät sisällisesti olleet parantuneet ja synnistä luopuneet. Näin ollen niinkauvan kuin ihmisissä sisällistä uudesti syntymistä ei tapahtunut, oli kerrassaan turhaa yrittää minkäänlaatuisten yhteiskunnallisten olojen korjaamista ja uudistamista. Uudet järjestelmät olisivat yhtä huonoja elleivät ihmiset sisällisesti olisi parantuneet.

"Näissä väitteissä oli totuutta ainoastaan siinä, että kansalle on turha perustaa mitään malliyhteiskuntaa kenenkään muun. Myöskin siinä väitöksessä, että kansan tulee kehittyä asteelle, jossa se voi sulautua uusiin oloihin, on totuus. Kansan tulee taloudellisten ja yhteiskunnallisten olojen perusteella tulla varmaan tietoisuuteen vallitsevien olojen kehnoudessa ja sitä vaikuttavista syistä. Sen jälkeen on kansan itsensä taisteltava uusien muotojen järjestämiseksi. Mutta samalla kun sen myönnämme, on huomautus tehtävä sitä väitöstä vastaan, että synnin ja pahuuden tähden olisi yhteiskunnallinen kurjuus olemassa, sillä päinvastoin yhteiskunnallisesta kurjuudesta on seurauksena suurin osa niistä ilmiöistä, joita synnin ja pahuuden nimellä tunnemme.

"Historia todistaa, että kansan valmistuminen määrättyyn olojen muutokseen havaitaan siitä, miten laajalle levinnyt ja syvällinen on olojen muutoksen vaatimus. Kun kansat tositeolla rupesivat vaatimaan uskonnon ja omantunnon vapautta, todisti se että kansa oli valmistunut ne vastaanottamaan. Kun kansa voimakkaalla tavalla rupesi vaatimaan kansan hallitusta, oli se selvänä todistuksena siitä, että kansa oli valmistautunut sen varalle ja että se voi itsensä sovittaa niiden olojen pohjalle. Se ei ollut tarpeellista ottaa huomioon, josko kaikki olivat yhtä kyvykkäitä ja hyviä. Myöhempi kokemus kyllä osoitti miten on toimittava kussakin tapauksessa. Varmaa kaikessa tapauksessa oli, että siellä missä kansa oli tällaisen asteen saavuttanut, kävivät vanhat olojen muodot mahdottomiksi. Ja silloin välittämättä siitä, kuinka hankalat alussa uudet olot olivatkin, kansan edut vaativat niiden omaksumista, joten niiden muutosten vastustaminen oli edistyksen vastustamista.

"Katsoen tässä valossa yhdeksännentoista vuosisadan loppua, mitä todistuksia oli silloin siitä, että maailman kansa oli valmistunut uuteen olojen muutokseen? Todistus on se yleinen vaatimus, joka uusia järjestelmiä sangen kiihkeästi oli herännyt vaatimaan. Kansa, tärkeät muutokset saadakseen oli valmis taistelemaan vaikka Jumalaa vastaan. Mitä muita todistuksia siis voitiin vaatia siitä, että kansa oli valmis astumaan uusiin oloihin, uuteen veljeyden ja yhdenvertaisuuden valtakuntaan.

"Jos papisto, joka vallankumousta vastusti sen tähden ettei parempi yhteiskuntamuoto voisi olla miksikään hyödyksi ilman kansan sisällistä parannusta, oli rehellisesti vakaumuksensa perusteella sitä mieltä, niin olisivat he heti ensi silmäyksellä yleiseen mielipiteeseen saattaneet havaita sen mahtavan siveellisen voiman, joka pyrki uusia oloja muodostamaan. Silloin heidän käsityksensä olisi täytynyt muuttua.

"Mutta meillä on hyvin suuri syy luulla etteivät he olleet täysin rehellisiä. He väärensivät Kristuksen opin perusajatuksia. Sen sijaan, että he olisivat saarnanneet syntiä synnyttäviä oloja vastaan ja ryhtyneet muodostamaan oloja sellaisiksi, että niissä todellinen kristillisyys, rakkaus, veljeys ja yhdenvertaisuus olisi ollut mahdollista, vastustivat he kaikkea sellaista työtä. He myönsivät, että vallalla olevat olot olivat kurjia ja epäkristillisiä. Mutta samalla he kielsivät niitä muuttamasta sentähden etteivät ihmiset olleet vielä kyllin hyviä kokeakseen parempia oloja. Oli tarpeellista odottaa niin kauvan, että oli kyllin hyvä jättääkseen paheet pois. Edelleenkin oli jatkettava ryöväystä ja siveettömyyttä niinkauvan kun tulee kyllin voimakkaaksi niistä luopumaan.

"Tämä oli papiston opetuksen ydin, vaikkakin se toisilla sanoilla kirkoissa esitettiin. Ja näin ollen ei heidän tuomionsa ote ollut läheskään ankara. Kenloe on heitä kerrassaan liian lievästi moittinut."

KIIHOTTIMIEN PUUTE.

"Mutta älkäämme pappisparoille olko kovin ankaroita. He olivat kuitenkin melkoisen tyhmiä kaikesta päättäen. Sen sijaan luokaamme silmäys sen ajan taloustieteilijöihin. Katsokaamme mitä heillä oli sanomista.

"He väittivät, että uusi järjestelmä ei voi pysyä pystyssä, sillä ihmiset eivät viitsi tehdä riittävästi työtä kun ei ole yksilöllisiä kiihottimia. He edelleen koettivat uskottaa, että ihmisillä kaikkina aikoina tuli olla melkoinen määrä kurjuutta ja puutetta, jonka pelko heidät ainoastaan saattoi pakoittaa ahkeraan yritteliäisyyteen työnteon aloilla.

"Katsokaammepa nyt tätä vastaväitettä. Vanhan yhteiskunnan vallitessa oli pääasiallisesti kaksi toiminnan kiihoitusta: yksi kohdistui etupäässä laajoihin kansakerroksiin, jotka elivät kädestä suuhun, omaamatta mitään muita toiveita; toinen kohdistui rikkaiden pääomanomistajain luokkaan, kiihoittaen heitä yhä virkeämpään omaisuuden kokoamiseen. Kansakerroksien laajoja joukkoja ajoi aina pelko puutteesta ja nälkäkuolemasta. Rikkaita kiihoitti kullan himo hirveään kamppailuun sen omistamisesta. Sitävastoin uuden yhteiskuntajärjestelmän vallitessa kaikilla tuli turvatuksi samanlainen toimeentulo samanlaatuisten velvollisuuksien perusteella, joten kärsimyksien epätoivoinen pelko lakkaisi. Kukaan ei liioin voinut toivoa rikkauden kokoamisen kautta etusijaa toistaa ylitse. Edelleen silloin yleinen hyvinvointi olisi paljon suuremmassa määrin yksityisten silmämääränä mitä suoranainen persoonallinen etu. Sentähden väitettiin, että moisen järjestelmän seurauksena olisi ihmisten laiskuus. Jokainen tekisi mahdollisimman vähän työtä. Ainoastaan hädin tuskin niin paljon työtä tehtäisiin, että niukasti toimeentullaan, mutta ei enempää. Siten elämä uudessa yhteiskunnassa muodostuisi melkoisen köyhäksi."

"Sellainen väitelmä tuntuukin hyvin luonnolliselta", liitin tohtorin puheeseen. "Minä olisin kernas pitämään sellaista väitöstä hyvinkin pätevänä."

"Siten sinun aikakautesi kapitalistitkin väitelmistään ajattelivat. Mutta itse asiassa ne väitelmät olivat kapitalistiselle yhteiskuntajärjestelmälle eikä uudelle vaaralliset. Ajattelehan, että näissä väitteissä mitä röyhkeimmällä tavalla huomautetaan, ettei sen yhteiskunnan olemassa olo voi muutoin olla mahdollinen kun ainoastaan alituisesti vallitsevan nälän ja puutteen perusteella. Ajattelehan, Julian, mikä on sen parempi todistus kapitalistisen yhteiskunnan kirotusta kieroudesta ja uuden yhteiskunnan välttämättömyydestä, kuin tämä kapitalistisen yhteiskunnan suojelijain taholta tehty puolustusväite, joka aivan alastomana kertoo, että kansan on aina kärsittävä nälkää heidän yhteiskunnassaan. Mikään yhteiskunta ei saattaisi enää olla kurjempi kuin kapitalistinen, jonka vankin puolustus on kurjuus ja puute."

"Jos mikään niin tämä kapitalistien taholta tehty väitös heikensi heidän omaa asiaansa kun sitä ajatellaan sinun esittämässäsi valossa;" sanoin. "Alussa, kun ei sitä lähemmin tutki, tuntuu se koko vahvalta puolustukselta."

"Syy siihen on löydettävissä siinä, että sinun aikalaisesi rikastumista pitivät ylimmässä arvossa, joten heistä tuntui koko elämän lopulta, kun sellaiset tilaisuudet tulevat loppumaan. Silloinhan ei enään kellään olisi ollut tilaisuus rikastua ja sen eduksi taloudellisista toimistaan s.o. ryöstöä jatkaa. Ja siinä he olivatkin oikeassa. Mutta varsin eri kysymys on, josko se merkitsi yleisen yritteliäisyyden katoamista. Eri kysymys on myöskin se, josko yksityinen rikkauden kokoon haaliminen todellisuudessa lisäsi yhteiskunnan rikkautta. Se kyllä yritti kehittää rikkauden keskiarvoa silloin kuin se oli ehtona uudelle rikkaudelle, mutta ei muutoin. Sitäpaitsi jos otamme huomioon, että kapitalistit keinottelivat suuremmaksi osaksi jo ennen kehitetyn rikkauden kustannuksella yksityisten etujen tähden, ei yleisen rikkauden kehittäminen tule kysymykseenkään. Edelleen oli kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä tuhlaavainen rikkauteen nähden.

"Kapitalistien rikastumisen halu oli perusvaikutin siihenkin vähään rikkauden luontiin, joka entisaikoina tapahtui. Sitä kutsuttiinkin voiton tuotannoksi. Mutta meidän aikakautemme taloustieteilijät väittävät että tuotannon harjoittaminen voiton tähden ja sitä varten on taloudellinen itsemurha sentähden että se asettaa vissit rajat tuotannon harjoittamiselle. Ainoastaan voittoa tuottavia tuotannon aloja harrastetaan. Voittoa tuottamattomat, vaikka ne olisivat kuinka tärkeät kansan elämälle tahansa, heitetään syrjään. Muutamat rikastuvat ja suurin ihmiskunnan osa jää puille paljaille. Niin ollen ei liene väärin sanottu, että tällainen rikkauden tuotanto oli päin vastoin köyhyyden ja kurjuuden tuotanto. Sillä aina toiminnan vaikutukset on laskettava kansakunnan enemmistön eikä suinkaan muutaman aniharvan yksilön olojen mukaan. Luultavasti tässä on kylliksi sanottu selitykseksi niille väitteille, joiden mukaan ihmiskunta tulisi kadottamaan yksityisen rikkauden ylläpitämän kiihoituksen lakkauttamisesta. Nyt meillä on todistuksia, että juuri sen kiihoituksen lakkauttamisen kautta pääsi kansakunta erilleen köyhyydestä ja rikkauden yksilöllisestä kokoon haalimisesta.

"Nykyisen yhteiskunnan vallitessa ei kenelläkään ole ajatustakaan puutteeseen joutumisesta paitsi siinä tapauksessa, että hän tahallisesti itse niin tahtoo. Me uskomme, että pelko on heikoin ja samalla kurjin keino yritteliäisyyden aikaan saamiseksi. Me emme tahtoisi sitä taloudelliseksi tekijäksemme vaikkapa siitä yleinen voittokin riippuisi. Jo entisajan kapitalistikin tiesi, ettei kädestä suuhun perusteen mukaan työskentelijä ollut luotettavin ja parhain, vaan, että henkilö, jonka ajatuksissa ainainen puute ja huoli ei kummitellut, oli etevin. Itsekunnioitus ja luottamus antoi henkilölle tarmoa olla etevä alallaan.

"Jos nämä vaikuttimet olivat silloin jo niin tärkeitä, niin ajattelehan, kuinka paljon tärkeämpiä eivätkö ne ole nyt! Entisaikoina kun kaksi työläistä työskenteli yhdessä ja toinen laiskotteli, ei ahkera työläinen siitä kärsinyt, mutta isäntä joka palkan maksoi. Mutta nyt kun kaikki työskentelevät yhteiseen rahastoon, ryöstää laiskottelija kaikkia työtovereitaan. Nyt on sellaisen henkilön, joka työnteossa toisia petkuttaa, paras hirttää itsensä, sillä hän saa osalleen ankaran yleisen halveksumisen.

"Toinen vanhan ajan taloustieteilijäin väitös, että taloudellinen yhdenvertaisuus estäisi henkilöt saamasta ansionsa mukaisen tuloksen, oli yhtä hatara. Luulo siitä, että raha oli ainoa laatu, jolla ihmisen etevyys voitiin korvata, osottaa suurta tietämättömyyttä. Jokainen on nyt paljon suuremmassa määrin varma oman ansionsa mukaisen korvauksen saannista kuin silloin. Ainoa eroitus on vaan siinä, ettei hän saa palkkioksi rahoja. Kuten tiedät, koko yhteiskunnallinen työläisten joukko siihen luettuna myöskin kaikki virkamiehet ja kunniajäsenet, arvostellaan heidän taloudellisessa toiminnassa ilmituomiensa lahjojen ja ahkeruuden mukaan. Kaikki saa arvonsa yhteiskunnalle yleisesti suorittamansa työn ja palveluksen perusteella, joka oli kerrassaan mahdoton asia vanhan yhteiskunnan vallitessa.

"Koko vanhan yhteiskunnan tiedemiesten katsomus oli äärettömän lapsellinen. Luullessaan että korkein arvo voitiin saavuttaa ulkonaisten vaikuttimien kautta. Ihminen on joko kyvytön tai kykenevä. Muutamissa tapauksissa ei tilaisuus eikä mikään ulkonainen vaikutin saa häntä innostumaan. Sitä vastoin toisissa tapauksissa hän on äärettömästi innostunut ja toiminta-kykyinen. Ellei ihmisessä ole sisällistä voimaa ei ulkonainen vaikutin voi liioin häneen vaikuttaa. Paras mitä taloudellinen järjestelmä voi tehdä, on se, että se antaa ihmisille tilaisuuden etsiä edullisia oloja sisäiselle itselleen. Tämän tilaisuuden vanha yhteiskuntamuoto jyrkästi teki mahdottomaksi. Mutta nykyisessä yhteiskuntamuodossa se on ensimmäisiä olemassa olon ehtoja. Tietysti henkilöitä nytkin syntyy sellaisina, etteivät omaa mitään taipumuksia ja ovat sairaloisia laiskoja. Näitä tietysti ei voida auttaa. Mutta ne pois luettuna -- ja niitten lukumäärä on mitätön -- kaikki muut löytävät innostuttavan alan ja tilaisuuden omille taipumuksilleen. Laiskatkin silti tuottavat yhteiskunnalle niin paljon, että heidän kustannuksensa tulee korvatuksi. Entisen yhteiskunnan aikana olivat miljoonat täysin terveet ihmiset laiskana. Vallankumouksen tapahduttua tämä kuorma katosi yhteiskunnan harteilta."

PELKO SIITÄ, ETTÄ YHDENVERTAISUUS TEKISI KAIKKI SAMANLAISIKSI.

"Tärkeä väite vanhaan aikaan oli myöskin se, että taloudellinen yhdenvertaisuus tekisi kaikki ihmiset samanlaisiksi kaikissa tapauksissa, jolloin yksitoikkoisuus kuolettaisi elämän halun yhden kuukauden kuluttua. Tämä väitelmä on hyvin kuvaava aikakaudelta, jolloin kaikki ihmiset arvosteltiin rahan mukaan. Kun siis esitettiin rahan hävittämistä ihmisten arvon määräämisestä, niin silloin heti oletettiin, että se toimenpide ehdottomasti merkitsi kaiken persoonallisen eroavaisuuden katoamista. Tämä katsomus todellakin on kuvaava sen ajan filosoofiasta, jolloin ihmisiä arvosteltaessa sanottiin, hän on niin monen miljoonan arvoinen. Aivan luonnollista oli, että sellaisissa oloissa elävät ihmiset eivät voineet muuta käsittää, kuin että heidän erilaatuisuutensa riippui pankkisäästöjen erilaatuisuudesta.

"Mutta olkaamme vakavia sen aikakauden suhteen. Heillä tämän kirjan mukaan tuntui oikein vakavasti olleen käsitys, että taloudellinen yhdenvertaisuus tarkoittaisi ihmisten yhdenlaatuisuutta, sillä kun ihmisillä ei olisi eri varallisuussuhteita eri harrastuksia, niin luonnolliset vaikuttimet erilaatuisuuteen luonnollisesti häviäisivät. He eivät huomanneet, että taloudellinen, yhdenvertaisuus, antamalla kaikille vapauden ja tilaisuuden omien kutsumuksiensa mukaisien olojen ja elämäntapojen valitsemiseen, on ainoa todellinen peruste ihmisten itsenäisyyden ja siis toisista eristymisen ilmenemiselle. Vanha yhteiskunta asetti taloudellisten rajoitusten kautta luontaisille taipumuksille jyrkän esteen ja siten pakoitti ihmiset suurimmaksi osaksi muodostumaan samanlaatuisiksi. Sitävastoin nykyinen yhteiskunta olemassa oloonsa ja edistykseensä nähden pääasiallisesti nojasi ihmisten luonteenomaiseen ja itsenäisesti toimitettavaan työhön. Sentähden äärettömän moninainen luonteenominaisuuksien, kykyjen ja tietojen aarre olikin tuloksena. Jokainen on erilainen, oma itsensä, joka vuorostaan eri laatuisuuksineen liittyy yhteen suureen kokonaisuuteen, rikastuttaakseen sitä omilla väriheijastuksillaan."

YHDENVERTAISUUS HÄVITTÄÄ KILPAILUJÄRJESTELMÄN.

"Sitten vastustettiin uutta yhteiskuntajärjestelmää sen perusteella, että se taloudellisen yhdenvertaisuuden kautta hävittää kilpailujärjestelmän ja lakkauttaa olemassa olon taistelun, jotka olivat vanhan katsomuksen mukaan tärkeitä tekijöitä parhaiden tuloksien saavuttamiseksi. Jos vanhan yhteiskunnan puolustajat olisivat väittäneet uutta yhteiskunta järjestelmää vastaan sen perusteella, etteivät ihmiset vielä olleet kypsyneet vastaanottamaan uutta yhteiskuntajärjestelmää, niin ei se olisi ollut niin korkeaa. Mutta kun he tekivät väitöksensä siveyteen ja ihmiskunnan onnistumiseen vedoten, on sen rehellisyyteen vaikeanlainen luottaa. Sillä mitä oli kilpailujärjestelmä muuta kuin surkuteltava taistelu elämän tarpeista, jossa onnistuminen riippui siitä, ettei ollut kylliksi kilpailijoita, ja jos häviölle joutuneiden oli kukistuttava onnistuneiden käskyläisiksi? Tällaisen elämän tarpeiden tähden tapahtuvan taistelun eroituksena taistelusta, jota pyssyjen kanssa toimitettiin itse elämän puolustamiseksi ja ottamiseksi ei ollut mitään tosi eroavaisuutta. Mutta katsokaamme asiaa kuitenkin lähemmin.

"Ensiksikin, myöntäkäämme, että taistelu elämän tarpeista, eli toisin sanoen kilpailu, kaikessa surkeassa raakuudessaan olisi ollut puolustettava, jos se todellakin olisi voinut edellyttää ihmisten kehittymistä paremmaksi. Mutta kaiken kilpailun perustuksena tulee olla tilaisuuksien tasaväkisyys. Oliko se taattu vanhan yhteiskunnan vallitessa? Ei suinkaan. Silloinhan päinvastoin jokaisen toiminnan edellytykset olivat erilaatuiset ja rajoitetut. Rikas luonnollisesti sai suuremmat edut kuin köyhä, sillä olivathan järjestelmät juuri rikkaiden etuoikeuksille nojaavia. Köyhien jo kilpailuun antautuessaan oli havaittava, että he olivat alakynnessä. Suoraan sanoen sangen laajoilla kansankerroksilla ei saattanut olla kysymystäkään mistään tasaväkisestä kilpailusta. Rikkaat omassa keskuudessaan vuorostaan olivat eri asemissa. Toiset olivat väkevämpiä ja toiset heikompia. He taistelivat eri laatuisissa voimasuhteissa toisiaan ja koko kansaa vastaan. Kilpailu siis yksinkertaisesti oli kilpailua ei paremman luonteenominaisuuden ja jalouden voittamiseksi, mutta rikkauksien luomiseksi laajojen kansankerroksien elämän ja onnen kustannuksella. Sellainen kilpailu aina ilmetessään tuotti kurjuutta ja alensi ihmisien moraalia ja ihmisyyttä. Se saattoi heidät raateleviksi pedoiksi, joiden silmämääränä oli liikevoitto. Vanhan ajan Roomalaiset olivat huvitettuja katselemaan taistelua elämästä ja kuolemasta, mutta he kuitenkin pitivät tarkkaa huolta siitä, että taistelijat olivat tasaväkisiä. Inhoa osotettiin katsojien puolelta kaikkea taistelussa ilmenevää puolueellisuutta ja vääryyttä vastaan.

"Sanopas sinä Julian, mitä olisi ollut tehtävä vanhan järjestelmän aikana saattaakseen kaikki taistelijat samanväkisiksi ja heidän taistelu edellytyksensä ja tilaisuutensa yhdenlaisiksi, jottei kenelläkään olisi ollut mitään erikoisetuja puolellaan taistelussa?"

"Tietysti ensiksi olisi ainakin tullut tehdä yhdenvertaisiksi heidän kasvatusopilliset asiansa ja taistelun yleiset edellytykset sekä taloudelliset voimat."

"Aivan niin. Ja juuri sen taloudellinen yhdenvertaisuus tarkoitti suorittaa. Vanhan ajan ihmiset vastustivat taloudellista yhdenvertaisuutta sentähden, että se muka hävittää kilpailun, vaikka se itse asiassa tarkoitti saada aikaan oikean ja rehellisen kilpailun. Uusi yhteiskuntamuoto asetti kaikki ihmiset samanväkisinä kilpailemaan. Kaikilla olivat samat edellytykset. Kaikki kilpailijat kunnioittivat toisiansa, sillä he eivät olleet eri asteilla. Ei ollut rikkaita ei köyhiä. Kaikki olivat onnellisen ja hyvinvoinnin yhteiskunnan kansalaisia. Kaikkien kiihoittimena oli yleinen hyvinvointi, tietoisuus omista voimista ja itse-kunnioitus. Sentähden ei taistelu tullut hillittömäksi persoonalliseksi vihaksi. Taistelevat kunnioittivat toisiaan. He rakastivat toisiaan. Sillä lopullisesti voittojen voitto oli häviölle joutuneenkin voitto, sillä eroituksella ainoastaan, että voittaja sai voiton merkin samalla kuin hän oli omaa voimaansa kehittäessään kohottanut toisten pyrkimysmäärää."

VÄITÖS ETTÄ YHDENVERTAISUUS KUOLETTAISI ITSENÄISYYDEN.

"Tämän väitteen me löydämme seuraavana luettelossamme. Sen mukaan väitettiin, että taloudellinen yhdenvertaisuus taatessaan huokealla kaikille ihmisille elämän, kuolettaisi heistä itsenäisyyden ja omintakeisuuden. Tämä vasta väite voitaisiin yhdistää edelliseen kuuluvaksi, sillä ajatus on tässäkin sama; nimittäin, että taloudellinen eriarvoisuus on ainoa kiihotin kaikelle pyrkimyksellä. Matta kun väitettä käytettiin koko paljon vallankumouksen vastustamisessa, niin otettakoon se tässä huomioon.

"Väite itsessään kumoaa itsensä. Siinä sanotaan, että henkilöt ovat vaarassa kadottaa itsenäisyytensä saavutettuaan itsenäisen aseman. Jos minä nyt sinulta kysyisin, minkälaatuinen asema, pelkoa vaiko luottamusta synnyttävä, oli edullisin itsenäisyyden ja omintakeisuuden kehittymiselle, niin mitä sinä sanoisit?"

"Minä tietysti sanon, että luottamusta herättävä, turvattu asema on omintakeisuuden ja itsenäisyyden peruste."

"Aivan oikein. Sehän on selvää. Ja uusi yhteiskunta järjestelmähän juuri tarkoitti sellaisen aseman kaikille ihmisille takaamista. Minkätähden siis väitettiin, että sen järjestelmän olot olisivat epäedullisia itsenäisyydelle ja omintakeisuudelle? Jos missään elämän varmuus ja taloudellinen riippumattomuus saattaa vaikuttaa edullisesti, niin on se juuri siinä, että ihmisen itsenäisyys ja omintakeisuus varmistuu taloudellisen aseman varmuuden kautta, joten ihminen tuntee itsensä omaksi herrakseen. Sitävastoin epävarmuus toimeentulosta pakoittaa ihmiset aina kuolettamaan itsenäisyyttään ja antautumaan toisten voimallisempien turviin.

"Se olisi mahdollisesti kylliksi kumoamaan koko väitelmän. Mutta kapitalistien perusväitelmä, että kaikki muut yhteiskunta järjestelmät tulisivat olemaan onnettomia kaikessa suhteessa ihmiskunnalle ja että kapitalistinen järjestelmä on vaan ainoa oikea, on siksi laajassa muodossa tehty, että sen selittäminen vaatii tarkempaa syventymistä. Sentähden ryhtykäämme perusteellisemmin katselemaan niitä seikkoja joita väite edellyttää puolustuksekseen ja sitten vuorostaan niitä, joita meillä on väitteen kumoamiseen.

"Tarkastettakoon niitä ilmiöitä, joita vanhan yhteiskunnan aloilla esiintyy. Otettakoon ensin naiset, s.o. toinen puoli ihmissuvusta. He olivat ensi kädessä valtiollisesta ja taloudellisesti miesten hallinnon alaisia ja toisessa kädessä jonkun miesyksilön holhottavia sentähden, että taloudellinen ja yhteiskunnallinen olosuhde oli heidät painanut asemaan, jossa he miltei tykkönään olivat joutuneet miehistä riippuviksi. Miehet vanhojen tratitionien perusteella muodostivat ahtaita käsitteitä naisten velvollisuudesta ja rakkaudesta ynnä elämäntavoista yleensä. Mutta miltei samanlainen oli miestenkin elämä sillä eroituksella ainoastaan, että he jossain määrin olivat naisia edellä vallassa. Suurin miesten enemmistö oli vuorostaan riippuvainen työnantajansa armosta. Sentähden tuli heidän sulattaa herrojensa kaikki elämän ymmärryksen seikat ja mahtikäskyt ilman vastalauseita. Jos ei voinut niitä ken hyväksyä, tuli hänen kuitenkin olla sangen hiljaa ja tekeytyä välinpitämättömäksi. Katso esimerkiksi vanhan ajan salaisen vaalitavan lakia. Luultiin sen olevan tarpeellisen sentähden, että köyhälistö saa vapaasti äänestää. Eikö se laki itsessään tunnusta, että työläisiltä vapautta puuttui? Eikö se puhu selvää kieltä työnantajan vaikutusvallasta työläiseen. -- Työläisten jälkeen tulevat liikemiehet, jotka itseään pitivät työläisiä onnellisempina, Liikemiehillä minä tarkoitan välityskauppiaita, jotka elättivät itseänsä tyrkyttämällä ihmisille tavaroitaan. Näitten liikemiesten joukossa on itsenäisyys sitäkin harvinaisempi vieras. Liikemiesten menestyäkseen tuli ottaa tarkka vaari itseään ylempien tavoista ja viittauksista ja olla sekä tukkukauppiasten että ostajiensa kumartava orja.