Part 36
"Sinun kysymyksesi muistutti minulle erään seikan, josta mahdollisesti sinulle lienee hyvinkin tarpeellista tehdä selkoa, nimittäin: kuinka saatiin työttömille työtä ennenkuin uusi talousjärjestelmä oli saatu niin valmiiksi, että koko kansa voi siihen sisältyä. Se, mitä sinun aikalaisesi suvaitsivat kutsua 'työttömyyskysymykseksi' -- voittojärjestelmä kun pakollisesti synnytti työttömyyttä -- oli kasvanut vallankumouksen alusta lähtien yhä suuremmaksi niin, että vuosisadan jamassa jo miljoonat olivat joutilaina. Samalla kun se antoi vallankumoukselliselle kiihoitustyölle aineksia, joiden avulla oli helppo osoittaa mihin kilpaileva ja yksityisvoittojärjestelmään nojaava kapitalinen olintila johtaa, samalla se myöskin antoi kapitalisteille yhä suuremman vallan työläisten yli. Työnsaannin lujituttua äärimmilleen joutuivat työläiset melkoisessa määrin kapitalistien armoille, ja siis heidän talutettavikseen. Ne, joilla oli työtä jo pelkäsivät sen kadottavansa ja ne joilla ei sitä ollut ja siis toivoivat sitä saavansa, alistuivat pelon ja toivon tähden kapitalistiluokan eduksi äänestämään ja muutoinkin toimimaan. Vaalit vaalien jälkeen toimitettiin täten kapitalistien voitoksi, sillä heillä oli valtaa pakoittaa työläiset äänestämään kapitalistien vaalilistalla vastoin omia käsityksiään.
"Tällainen asema pakoitti vallankumouksellisen puolueen ennen yleisen hallituksen valloittamista toimeenpanemaan osittaista työnhankintaa työttömille. Työaloja avattiin työttömiä varten. Näissä töissä taattiin työläisille kapitalistien ahdistuksilta toimeentulo.
"Monissa valtioissa sikäli kun vallankumouksellinen puolue sai jalansijaa, ryhdyttiin käyttämään uusia keinoja työttömyyden poistamiseksi. Tavallisesti valtio takasi jokaiselle kansalaiselle hakemuksen perusteella toimeentulon mahdollisuuden hakijan työnteon perusteella. Hakija otti tällöin palkkansa elintarpeessa, vaatteissa ja asunnossa. Valtio hankki tointa ja työtä. Voitto, joka jäi yli jaettiin aina tasan työläisten kesken. Ulkomaalaisia tavaroita tahi raaka-aineita saatiin ylituotannon markkinoilla myymisestä. Valtion, vankilan ja köyhäinkotien tuotteille oli löydetty erikoinen ostajakunta. Tämä systeemi, jonka avulla valtio avusti ahdinkotilaan joutuneet työläiset keskinäisen toiminnan kautta pitämään huolta itsestään antaen heille tarpeellista johtoa, työaseita ja välineitä yleensä, tuli yleisesti käytäntöön vaikuttaen paljon hyvää kansan keskuudessa. Muutamissa valtioissa tällainen järjestelmä oli kehittynyt erittäin täydelliseksi ja sellaisena se takasi työläisille verrattain paremmat olosuhteet mitä kapitalistien palveluksessa olevilla työläisillä oli. Täten myös työnantajien valta työläisten yli heikkeni ja työläiset pääsivät vapaiksi käyttämään omaa järkeään yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Myöhemmin nämä valtioiden toimeenpanemat sisälliset yhteistoimintaliitot sulautuivat yhdeksi laajaksi työn ja onnen valtakunnaksi."
NAISTEN KOHTALO.
"Mitenkä meneteltiin naisten suhteen?" minä kysyin. "Voitiinko odottaa, että naiset uuden yhteiskunnan muodostuessa olivat ruumiillisesti ja henkisesti kyvykkäät vastaanottamaan samat tehtävät ja vastuunalaisuudet kuin miehetkin?"
"Missä naiset entuudestaan jo olivat kotoisien askareiden suorittamiseen osaaottamassa", vastasi tohtori, katsottiin heitä yleisöä palveleviksi siihen asti kuin uusi yleistalous astui täydellisyydessään voimaan, tehden yksityiskeittiöt tarpeettomiksi. Muussa tapauksessa naiset antautuivat miesten kanssa samoilla ehdoilla suorittamaan velvollisuuksiaan uudessa yhteiskunnassa sillä eroituksella, että heidän ruumiin voimilleen sopivia toimia järjestettiin.
"Jos vallankumous olisi tapahtunut sata vuotta aikaisemmin jolloin naisilla ei ollut muuta ammattia kuin kotiaskareet, niin olisi muutos ollut huomattava. Mutta nyt naiset olivat jo siirtyneet teollisuus- ja liike-aloille. Ja kun vallankumous tapahtui oli miltei kaikilla naimattomilla naisilla varma ammatti- tai toimialansa. Naisille vallankumous ainoastaan loi samanlaatuiset oikeudet kuin miehillekin.
"Tietysti naineiden naisten laita oli hieman erilainen. On pitkiä aikoja, jolloin naineet naiset eivät voi ottaa osaa minkäänlaatuisiin yleisiin toimiin. Mutta tällaisia tapauksia lukuunottamatta ei löydy mitään pätevää syytä minkätähden naineet naiset viettäisivät joutilaampaa elämää kuin miehetkään. Uuden yhteiskunnan aikana, ne olivat naiset itse, jotka vaativat itselleen annettavaksi miesten kanssa tasaväkinen tilaisuus yleiseen työn suoritukseen sekä oikeuksien nautintoon. Miehet eivät olisi naisia vaatineet työnsuoritukseen. Tämän ohella on sinun muistettava, että vallankumous koko ajan oli tarkoittanut luoda olot, joissa naiset saavat suuremmat oikeudet elämään kuin ennen ja että he tulevat tasa-arvoisiksi velvollisuuksien täytössä ja oikeuksien nautinnossa miesten kanssa. Naiset, naineet ja naimattomat, olivat väsyneet holhousasemaan ja vaativat vapauttaan. Jollei vallankumous olisi taannut naiselle yhdenvertaisuutta ja toveruutta miehen rinnalla, niin ei se koskaan olisi saanut osakseen naisten kannatusta.
"Lapset kasvatettiin alussa kotona. Ja ne naiset, jotka äiteinä lapsia kasvattivat, olivat vapaat muusta toimesta. Mutta äitejä ei sentähden estetty osaa-ottamasta, jos heillä aikaa ja halua oli, yleiseen työhön. He saivat itse sen määrätä. Myöhemmin sitten perustettiin etevät kasvatuslaitokset, joissa lapset hoidettiin ja kasvatettiin tieteen kaikkien sääntöjen mukaan. Tämä vuorostaan vapautti naiset ja antoi heille yhä lisääntyvän mahdollisuuden miesten kanssa yhtä suureen toimintavapauteen yleisillä toimialoilla."
KOSKA TALOUDELLINEN YHDENVERTAISUUS TÄYDELLISESTI ASTUI VOIMAAN.
"Kun yksityiskapitalismin viimeinenkin jäännös oli hävinnyt näyttämöltä, ryhtyi hallitus turvaamaan koko kansan olemassaoloa ja hyvinvoinnin. Siihen asti yleiset työt toimitettiin palkkaperusteilla, joka oli ainoa käytäntöön soveltuva aikana, jolloin vielä melkoisen suuri määrä tuotantoa ja kauppaa välitettiin kapitalistien toimesta. Sitäpaitsi teollisen joukon ääretön lisääntyminen hallituksen työaloilla, teki toistaiseksi kerrassaan mahdottomaksi minkäänlaatuisen jakokeskiarvon laatimisen. Kuitenkin oli hallituksen tarkoitus saada mahdollisimman tasaiseksi tulosten jako. Ja se toimitettiin toimialojen työpalkkojen yhtäläistyttämisellä.
"Esimerkiksi: yksi työläinen oli saanut kaksi dollaria, ja toinen puolitoista dollaria päiväpalkkaa. Kun nyt yleisissä kaupoissa tavarat olivat huoistuneet puolella entisiin hintoihin verraten, niin saivat työläiset tällöin palkallaan puolta enämpi kuin ennen. Nyt hallitus korotti puolentoista dollarin palkan kahteen dollariin Kahden dollarin miehen palkasta ei kadonnut mitään. Kumpikin rupesi saamaan saman verran palkkaa. Ja tämä palkankorotus korvattiin vuorostaan palkkalisän tuotantokustannuksiin merkitsemällä ja yleisten kauppain tavarain hinnan vähäisellä korotuksella, joten kaikki yhteisesti tulivat korvaamaan palkankoroituksen tavarain hinnoissa. Kenelläkään erityisesti ei voinut olla nurisemista tätä toimenpidettä vastaan, sillä se oli yhteistyön tulos, josta jokaisella oli oikeus ainoastaan yhtäläiseen osuuteen. Täten aikaa voittaen valtio tuli tilaan, jossa samanlaisen osuuden jako kaikilla työaloilla kävi mahdolliseksi. Korkeapalkkaisten virkailijain palkat jyrkästi alennettiin työväen palkkojen kanssa samalle asteelle; sillä koko vallankumouksen henki oli vaatinut, että jokaisen ihmisen tuli olla taloudellisesti saman-arvoisen työläisen ilman taloudellisia etuoikeuksia.
"Mutta tietysti ei palkkojen samanlaistuttaminen ollut tärkein työ, jonka kautta taloudellinen yhdenvertaisuus saavutettiin. Paljon tärkeämpi ja radikaalisempi oli kysymys työkyvyttömien, ala-ikäisten, vanhojen ja sairaiden samanlaatuisen tulososuuden nauttijoiksi saattaminen. Vallankumouksen aikana tuli hallituksen menetellä kuten kapitalistienkin ja siten ottaa huolenpitonsa alaisiksi ainoastaan työkykyiset henkilöt. Sairaiden, lapsien ja vanhojen toimeentulosta ei silloin voitu huolehtia, sillä hallituksen oli kilpailtava yksityiskapitalismin keralla. Mutta heti kun valtio sai haltuunsa koko maan taloudellisen elämän välineet, ryhtyi se niiden avulla toimimaan vapauden julistuksen periaatteiden mukaan, jotka siihen asti olivat olleet mahdottomia käytännössä toteuttaa. Tämän julistuksen periaatteet vaativat, että kaikilla ihmisillä tuli olla yhdenvertainen oikeus vapauteen, elämään ja onneen ja että hallitus oikeastaan voi olla olemassa hyvän ja oikean toimeenpanemiseksi, jonka ensimmäisenä ehtona on, että kaikki saavat yhdenvertaisen taloudellisen elämän mahdollisuuden. Näin ollen kaikki täysi-ikäiset ihmiset, jotka kykenivät työhön, olivat velvollisuudessa sen tekemään, jos he mielivät saada osuutta yhteistyön tuloksista. Mutta samalla kaikki ihmiset, jotka kerran tunnustivat uuden yhteiskunta- ja talousjärjestelmän oikeudellisuuden, olivat oikeutetut saamaan samanlaatuisen osuuden sen toiminnan tuloksista katsomatta siihen, josko he olivat työkykyisiä tai ei. Esimerkiksi lasten suhteen tehtiin sellaisia määritelmiä, jotka estivät heidät kärsimästä itsekkäiden vanhempien huolimattomuudesta.
"Lähimpänä seurauksena tietysti saivat varsinaiset toimivat työläiset vähemmän kuin jos he olisivat yksin olleet jako-oikeutettuja, alutta jos otetaan huomioon, että he täten säästyivät turvaamasta yksilöllisesti työhön kykenemättömien sukulaistensa toimeentulon, niin eivät he mitään kadottaneet. Päinvastoin pääsivät he vapaiksi, sillä he tiesivät, että kaikki olivat yhteiskunnan toimesta turvatut, eivätkä siis tarvinneet yksilöllistä armeliaisuuden synnyttämää apua. Sitäpaitsi jokaisen osuus oli siksi suuri, että yhteiskunnan tuli ryhtyä laatimaan yhä enemmän nautintotilaisuutta ja vähentämään työtaakkaa."
LOPULLINEN TILINTEKO KAPITALISTIEN KANSSA.
"Eräs asia" keskeytin minä, "on minulle vielä hieman epäselvänä. Kun kansa lopullisesti otti haltuunsa kaikki maat, koneet, teollisuuslaitokset ja yleensä pääomat, niin piti epäilemättä kansan tehdä jonkunlainen tilitys kapitalistien kanssa, joiden entinen omaisuus oli täten kansalliseksi saatettu. Mitenkä se tehtiin? Ja mikä oli tässä lopullisessa tilinteossa perusteena?"
"Kansa syrjäytti tilinteon", vastasi tohtori. "Kuillotiini, vankila ja teloitus ei tullut tässä vallankumouksessa kysymykseen kuten entisissä kumouksissa. Tosin kumoustaistelun aikana kapitalistien ärsyttävä vastustus oli synnyttänyt pahaa verta taistelevassa kansassa. Ja uhkauksia oli tehty kostosta. Mutta voitto toi mukanaan lämpimän ihmisyyden tuulahduksen, jonka kanssa kaikki katkeruus katosi. Kansa antoi menneisyyden anteeksi kapitalisteille."
"Kuulkaas tohtori", keskeytin; "en minä sitä tarkoittanut. Sinä käsität minun väärin. Muista että minä tässä edustan entisyyden kapitalismin henkistä katsomusta. Ja siis minä tarkoitin kysyä, minkä hyvityksen kansa antoi kapitalisteille heidän omaisuudestaan. Kahdennenkymmenennen vuosisadan katsomuksen kannalta asioita katsellessa, olivat kapitalistit velkojain puolella lopullisessa tilinteossa, jos sitä tehtiin."
"Etkö sinä huomaa, ettei kumouksellisilla ollut mitään tilivelvollisuutta kapitalisteille. Siinähän oli kysymys oikeudesta. Jos kumouksellisten olisi tullut kapitalisteille jotain korvausta maksaa, olisi se osottanut, että kapitalistit ovat oikeassa, jolloin kumoukselliset olisivat luonnollisesti olleet väärässä. Mutta tässä tapauksessa kapitalistit olivat väärässä; ja siinä tapauksessa ne olivat kapitalistit, joiden olisi tullut kansalle maksaa hyvityksen vääryydestä. Kansa oli päättänyt millä hinnalla tahansa päästä vapaaksi entisten orjuuttajiensa kahleista. Kun entisaikoina orjain vapautuksesta tuli kysymys, tunsivat orjainomistajat itsensä sangen onnelliseksi kuin saivat sen vapauden antamalla säilyttää henkensä. Jos kapitalistit nyt olisivat nostaneet kysymyksen hyvityksestä, olisi se heille ollut hyvin onneton seurauksiltaan. Heidän kysymykseensä, kuka maksaisi heille omaisuuksista, jotka valtio otti haltuunsa, olisi kansa vastannut: Kuka maksaa siitä vapaudesta, ilosta ja elämästä, joka heidän vanhemmiltaan oli ryöstetty. Näin ollen oli kapitalisteille viisainta olla vaiti ja kiittää onneaan, ettei mitään sellaista lopputilitystä toimitettu. Sitäpaitsi olisi kapitalistien hyvitys edelleenkin säilyttänyt yksityisomistuksen käsitteen sekä periaatteellisesti että käytännöllisesti. Ja se olisi ollut vaarallista."
"Minä nyt täydellisesti käsitän", vastasin. "Mutta eräs toinen seikka on vielä hämäränä minulle. Se on kumouksellisen liikkeen alkuaikoina muodostettujen kunnallisomaisuuksien seikka. Kuten tiedät, otettiin kumouksen alkuaikoina sellaiset omaisuudet kuten valaistuslaitokset, rautatiet, sähkösanomalinjat j.n.e. kunnallisomaisuudeksi, jolloin hallitus kapitalistisena ollen antoi kapitalisteille näillä aloilla saaduista tuloista jonkunlaista voittoa. Yleinen mielipide kun silloin ei vielä ollut täydellisen kumouksen puolella. Koska tällainen voiton jako kapitalisteille lakkautettiin?"
"Sinä nyt jo käsittänet", vastasi tohtori, "että kun yleinen käsitys syntyi siitä, että taloudellinen tasa-arvoisuus oli astumassa käytäntöön, ryhdyttiin vastustamaan voitto-osinkojen maksoa sellaisista välineistä, joilla yksityiskapitalistit eivät kuitenkaan olisi voineet mitään tienata ilman kansan suostumusta, Sitäpaitsi yksityisomaisuus, joka oli ollut voitto-osingon peruste, kadotti vuosi vuodelta yhä arvoansa ja siten myös voiton kiskomisarvoa. Kapitalisteilta ei ostettu mitään pääomia tai tuotannon välikappaleita. Korkeintaan heille taattiin olemassa olon turva kumousaikana. Sitäpaitsi omistusoikeuden annettiin pysyä kapitalistien käsissä; valtio otti omaisuudet ainoastaan käyttääkseen valtion eduksi. Hallitus estääkseen yleisesti ilmenevää vääryyttä esim. rautatieliikenteen aloilla jatkumasta, ryhtyi hoitamaan rautatieliikennettä. Rehellinen omaisuuden arvio toimitettiin. Sen perusteella määrätty voitto-osinko -- jos voittoa tuli -- maksettiin omaisuuden omistajille. Tämä menettelytapa ehkäisi yksityiskapitalismin väärinkäytökset yleisöä ja työläisiä kohtaan. Samalla kun sen avulla miljoona rautatieläistä siirtyi yleisten työläisten, s.o. kansan palvelijain listalle, nauttimaan suurempaa turvallisuutta ja hyvinvointia.
"Yleinen periaate, joka määritteli kumouksellisten menettelytavan kaikenlaatuisten omaisuuden omistajain kanssa myönsi, että silloinen omaisuuden jako oli väärä ja omistusoikeus moraalisesti kelpaamaton, joten niin pian kuin mahdollista uusi järjestelmä oli saatava aikaan. Mutta kuitenkin siihen asti kun uusi järjestelmä aikaan saataisiin vanhan sijalle tuli omaisuuden omistajain laillisia oikeuksia kunnioittaa, ja siinä missä yleisön etu vaati heidän omaisuuksiinsa nähden johtovallan valtiolle, tuli valtion turvata heidät kaikelta kärsimykseltä. Yksilöllistä elämisen oikeutta ja tilaisuutta ei saa ottaa pois ennenkuin yleiseltä kansan taholta voidaan tarjota tilaisuus toisenlaisen tuotantoperusteen mukaiseen elämään yhteistuotannon nojalla. Tämän periaatteen käyttö oli kumouksellisilla johdonmukainen; selvä ja ehdoton. Vanhaa omaisuuslakia, niin kiero kuin se olikin, eivät he ryhtyneet poistamaan rähinällä ja väkivallalla. He sen tekivät niin johdonmukaisella oikeudentuntoon ja järkeen nojaavalla menettelyllä, ettei kukaan siitä todellisesti joutunut kärsimään."
"Muodostaakseni koko asiasta yleisen johtopäätöksen", keskeytin minä, "tuli kapitalistien uuden yhteiskunnan muodostumisen aikana alistua saman lain alaiseksi kuin täältä elämästä kuoleman kautta tulevaan siirtyessä. Heidän yksinkertaisesti oli jätettävä rahat jälkeensä."
"Johtopäätöksesi todellakin on hyvin sattuva", vastasi tohtori. "Ainoastaan yksi huomautus on sen suhteen tehtävä. Ennen vanhaan, niin kerrotaan, pidettiin muuttoa täältä maailmasta tulevaiseen ikävänä. Mutta vanhasta yhteiskunnasta uuteen muutto oli iloinen asia. Kun yhteiskunta oli ollut vallalla puoli vuosikymmentä niin ei ollut yhtään entisistä miljoneereista, joka ei olisi pitänyt elämäänsä siinä toisten kanssa yhdenvertaisena parempana kuin ennen rahapohattana oloaan."
"Saatiinko uusi yhteiskuntajärjestelmä niin pian täydellisesti muodostetuksi?"
"Tietysti ei se niin täydelliseksi, kun se nyt ilmenee, voinut tulla muutamissa vuosissa. Se otti sukupolven ajan ennenkuin kaikki asiat saatiin järjestetyiksi täydellisemmin. Mutta tämä järjestely oli helppoa, hauskaa ja luonnollista: sillä sitä toimittamassa oli hyvin vointiin haluava, toimintavapaa ja kykenevä kansa, jonka tarvitsi ainoastaan havaita epäkohta niin oli se jo poistettu. On aivan mahdotonta kuvailla sinulle sitä yleistä innostusta, joka valtasi kansan vallankumouksen tapahduttua. Koko kansa ryhtyi jättiläisvoimin kohottamaan kansaa sille elämän asteelle, jossa ennen rikkaat olivat olleet. Ei koskaan ennen sellaista jättiläisvoimaa ja harrastusta historiasta saateta löytää. Ennen vanhaan kansalla ei ollut kylliksi työtä. Miljoonat rikkaat ja köyhät joko haluttomasti tai halusta olivat laiskoina. Sitäpaitsi puoli siitä työstä, joka tehtiin menetettiin turhanaikaisessa kilpailussa tai tarpeettomien ylellisyystavarain tuottamisessa muutamia aniharvoja varten. Kansa oli aina tyytymätön. Joutilaita työvälineitä, joutilasta maata ja joutilasta kaikenlaatuista pääomaa oli pilkkaamassa kansan puutetta ja kurjuutta. Nyt, yhtäkkiä ei riittänyt kylliksi käsiä, työvälineitä, sähkö- tai höyryvoimaa ja aikaa niiden suurten parannusten ja uudistusten aikaansaamiseksi, jotka olivat tarpeellisia kaikkien yhdenvertaiselle toimeentulolle. Sillä kaikki eivät olleet yhdenvertaisia ja onnellisia ennenkuin kaikki saivat runsasta ja hyvää ruokaa, hauskoja koteja, lämpimiä pukuja ja iloa.
"Uuden yhteiskuntajärjestyksen ensimäisenä vuotena oli tuotanto kolmea kertaa suurempi mitä vanhan järjestelmän vallitessa. Mutta sitten kasvoi tuotantokyky suuremmassa asteikossa. Toisena vuotena se oli jo taas puolella edellisestä kasvanut.
"Ennen vanhaan riideltiin hyvin paljon palkoista. Viidenkymmenen sentin päiväpalkan erotus saattoi merkitä ilmeistä nälänhätää. Se oli jo koko suuri rahamäärä ja sellaisena hyvinkin suuri tekijä ihmisten elämässä. Täten emme saata ihmetellä, että näille ihmisille oli vaikea käsittää miten taloudellinen yhdenvertaisuus oli mahdollinen. Se käsittämättömyys oli ihan luonnollinen. Ihmiset taistelevat muruista, joita rikkaan pöydältä putoaa, kun he ovat nälänhädässä, mutta eivät riitele leivästä juhlapöydän ääressä. Kun vallankumouksen jälkeen uusi yhteiskunta ylöllisen elämän kaikille turvasi, katosi tuo entinen kirottu nälkävaikutin ja sen mukana erilaatuinen käsitys elämän mahdollisuudesta. Uuden yhteiskunnan työläisten toiminta sai kiihotinta yhdenvertaisuuden yhä liittyvästä käsitteestä, oikeuden ja velvollisuuden tunnosta jota veljeyden ja yhteenkuuluvaisuuden tietoisuus kannusti. Työ sai korkeammat edut, joten työ oli kunnioitetuin asia. Ja työläinen, yhdeksännentoista vuosisadan palkkaorja oli kohonnut ihmisyyden jaloksi ritariksi."
XXXVIII.
SOKEAIN KIRJA.
Lukija, mahdollisesti siitä keskustelusta, joka minulla tohtori Leeten keralla on ollut, josta tämän kirjan lehdillä puhutaan, on tullut siihen johtopäätökseen, että minun yksinomaisena työnäni oli tutkia nykyisen maailman taloustiedettä ja yhteiskunta filosofiaa. Se johtopäätös olisi kuitenkin hyvin erehdyttävä. Niin jännittävää kuin edellä mainittu tutkimus-ala olikin, käsitti se kuitenkin verrattain pienen osan harrastuksistani. Sen sijaan olin paljon suuremmassa määrin kiintynyt Edithin kanssa tutkimaan erästä toista seikkaa. Tästä ei ole tullut ennen mainituksi sentähden, että katsoin sen tutkimuksen alan olevan kaikille melkoisen tunnetun. Siksi en siitä tohtori Leetellekään mitään pitkiin aikoihin puhunut.
Vasta sitten kun hän oli saanut selitetyksi vallankumous-ajan kehitys tapahtumat, sattui eräs seikka joka johdatti keskustelun siihen.
Eräänä iltana palasin Edithin kanssa kävelyltä. Ja kun ilta oli jo myöhäinen, meni Edith levolle. Minä sitävastoin en halunnut nukkua. Sen vuoksi katsahdin tohtori Leeten työhuoneeseen. Ja aivan oikein. Siellä paloi lamppu ja tohtori näytti lukevan erästä isohkoa kirjaa.
Jouduttuani lähemmäksi, näin nimen kirjan selkämyksessä. Se oli Kenloen kirjoittama "Sokeain kirja."
"Kirjallahan on kummallinen nimi", virkoin tohtorille, joka jo oli huomannut minut ja pyytänyt kanssaan keskustelemaan.
"Niin on. Se on myöskin kummallinen kirja, vastasi tohtori. Kirja on lähes sata vuotta vanha; se on nähtävästi julaistu heti vallankumouksen jälkeen. Kaikki olivat silloin iloisia ja onnellisia ja sellaisina valmiit unhottamaan kapitalistien ja oppineen luokan katkeran ja pitkällisen vallankumouksen vastustamisen. Papit, jotka olivat saarnanneet, opettajat jotka olivat opettaneet ja kirjailijat jotka olivat kirjoittaneet vallankumousliikettä ja sen pyrkimyksiä vastaan, olivat nyt kovaäänisimmät vallankumouksen ylistäjät. He eivät mitään niin suuresti toivoneet kuin sitä, että heidän entinen menettelynsä unhoitettaisiin. Mutta Kenloe jonkunlaisen kylmän oikeuden tunteen valtaamana päätti estää unhotuksen peittämästä niitä asioita. Sentähden otti hän suorittaakseen vaivaloisen työn. Hän kokoili nimiä, päivä- ja kuukaus-määrät, paikkojen nimet ja suuret joukot puhujien puheita, pappien saarnoja ja sanomalehtiä, joissa kapitalistisen yhteiskunnan puolustajat olivat hurjalla kiihkolla yksityisomistusta puolustaneet ja siunanneet mutta vallankumouksellisia kironneet. Nämä hän sovitteli kaikki yhteen tarkoituksella ikipäiviksi ikuistuttaa sellaisten sokeain paimenten maineen, jotka kansakunnan sokeudessaan olivat kurjuuden kuiluun johdattaneet ja jotka edelleen sokeudessaan sieltä kuilusta ylösnousemista vastustivat. Hän aavisti että joskus tulee aika, jolloin on vaikeanlainen ymmärtää kuinka järkevät ja sen lisäksi oppineet ihmiset voivat olla niin hulluja, että vastustivat taloudellista kehitystä, joka johti taloudelliseen yhdenvertaisuuteen ja yleiseen onnellisuuteen. Sellaista aikaa varten hän valmisti tämän teoksen. Sitä hän ei tehnytkään suotta. Nyt se on jo käynyt tarpeelliseksi, sillä tuntuu melkein mahdottomalta uskoa, että koskaan on saattanut löytyä niin typeriä ihmisiä, jotka nykyistä onnea ja siihen johtuvia liikkeitä vastustivat. Luonnollisesti kirjan ilmestyminen vaikutti katkeruutta silloin vielä elävissä teoksessa mainituissa vastahangan vetäjissä. Ne henkilöt miltei vihasivat häntä. Kuitenkin olkoon sanottu, että jos koskaan määrätyt henkilöt tarvitsivat sellaista terveellistä rankaisua, niin olivat ne juuri ne joista kirjassa kerrottiin.
"Kun minä kirjaston hyllyllä huomasin eräänä päivänä tämän teoksen, juolahti mieleeni, että se on tarpeellinen täydentääkseni sinun tietojasi vallankumouksesta. Olinhan sinulle tähän asti selitellyt etupäässä kansan suhdetta siihen. Siten kapitalistiseen elämän ymmärrykseen nojaavien luokkien, joihin sinäkin aikoinasi kuuluit, suhde oli jäänyt toisarvoiselle selitykselle. Ja tämä teos on omiaan selittämään ne katsomukset, joita kapitalistiluokka omasi suuren vallankumouksen suhteen."
Minä vakuutin tohtorille olevani kernas kuulemaan. Minä olin jo vähitellen kasvanut uuteen, kahdennenkymmenennen vuosisadan katsomukseen kiinni siinä määrin, että tuntui ihan oudolta kuulla minua luettavan vanhan ajan kapitalistiseen luokkaan. Samalla oli uteliaisuus uutuuden viehätyksen kautta herännyt minussa.
"Edellyttäen, että sinä olet halukas kuulemaan", virkkoi tohtori, "olen minä järjestänyt erikoiselle listalle ne pääasiat, joista Kenloen kokoelma puhuu. Siis nyt voimme käydä niitä tarkastelemaan. Tietysti kokoelmassa on useampia muita verrattain opettavia kertomuksia, mutta niihin ei ole nyt tilaisuutta syventyä."
Minä etsin itselleni mukavan tuolin jonka jälkeen tohtori ryhtyi selittelemään Kenloen teoksen pääsisältöä.
KIRKON VASTUSTUS.