Part 34

"Kirkon ainainen taipumus olla vallan ja etuoikeuksien puolella jokaisessa taistelussa joka ihmisoikeuksista ja yhdenvertaisuudesta taisteltiin kehittyi yleiseksi ivan esineeksi joten jokaisessa vallankumouksessa ne kadottivat yleisön kunnioituksen ja luottamuksen. Sitä suuremmassa määrin tällöin, kun kansan täydellisen yhdenvertaisuuden ja yksityiskapitalismin oikeuden väliltä taisteltiin, riippui kirkon menettelystä koko niiden tulevaisuus. Jos papit olisivat tehneet erehdyksen asettuen yleiselle mielipiteelle vastakkaiselle puolelle, olisi siitä ehdottomasti ollut seurauksena heille joko osittainen tahi täydellinen häviö -- häviö joka olisi merkinnyt heidän valtansa kansan sydänten ja järjen ylitse loppumista. Mutta toiselta puolen taas, jos he olisivat asettuneet yleisen mielipiteen puolelle joka Kristuksen ihannetta käytännölliseen yhteiskunta elämään pyrki asettamaan, olisivat kirkon johtajat kaikista ennen tehdyistä erehdyksistä huolimatta saavuttaneet takaisin menetetyn kunnioituksen ja kansan myötätuntoisuuden. Muutamat, tai paremmin sanoen useat papiston jäsenet huomasivat tämän asian ja koettivat parhaansa mukaan saada ammattikuntansa enemmistöä samalle kannalle. Mutta siinä he eivät onnistuneet. Rahanvalta ja vanhoilliset käsitykset pitivät papiston enemmistöä kahleissa, joten he eivät havainneet kansassa syntyneen henkisen virtauksen puolelle kääntyä ennenkuin se oli liian myöhäistä. Pappien ohella löytyi suuri joukko muitakin oppineita, jotka eivät käsittäneet kansassa ilmenevää ja yhä kasvavaa innostuksen hyökyaaltoa, joka lainehti maailman yli kaikki olot uudistaen ja muuttaen. Mutta näiden oppineiden ryhmien käsittämättömyys ei vaikuttanut kansassa niin suurta vastenmielisyyttä kuin pappien joiden toimena oli ollut saarnata ja opettaa vallankumouksen tarkoittamaa ihmisten tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden kultaista sääntöä. Heiltä vaadittiin etupäässä myötätuntoisuutta liikkeelle joka tarkoitti toteuttaa sen ennustuksen veljellisestä rakkaudesta jota he olivat saarnanneet ja opettaneet.

"Luonnollista oli, että uudistusta tarkoittavat ihmisjoukot olivat kerrassaan vihamielisiä papistolle kahdesta syystä: papisto ei täyttänyt uskonnon eikä ihmisyyden vaatimuksia vastustaen vallankumousta sen sijaan, että sitä olisi tullut auttaa. Silloinen aika synnytti nopeasti jyrkkiä tuomioita, ja etupäässä surkutellen kuin halveksuen ja soimaten nyt arvostellaan sitä seikkaa, ettei papisto osannut asettua oikealle puolelle ja niin ollen kadotti suurimman tilaisuuden kansan kunnioitukseen mitä koskaan on ilmennyt. Miksi asettaisimme kuormaa enää kuorman päälle?

"Vaikka papiston auktoriteetti tiedon lisääntymisen tähden siihen aikaan oli Amerikassa jo suuressa määrin kadonnut, niin yleisesti heidän epäedullinen ja suorastaan vastaan vaikuttava toimintansa kansan yhdenvertaisuuden pyrintöihin nähden vaikutti lamauttavasti kansaan, joten liike ei saanut heti alussa sitä kannatusta jota olisi sopinut kristityltä kansalta toivoa. Mutta sen kannatuksen saaminen oli ainoastaan ajan kysymys. Kansa oli pakoitettu asioista keskustelemaan, jolloin se myöskin yhä suuremmassa määrin asiaan innostui. Suuri uskonnollinen herännäisyys syntyi siten, että kansa keskinäisen kasvatuksen ja olojen vaikutuksen tietä tuli havaitsemaan, että liike, jota papit vastustivat oli puhtain kristillinen liike mitä yksikään Kristuksen opin tunnetuksi tulemisesta laskien, joten kaikkien tosikristittyjen velvollisuudeksi tuli edistää sitä parhaiten voimiensa mukaan.

"Amerikan kansa nähtävästi uskonnollisissa asioissaan oli tietoperäisempi muita maailman ihmisiä. Kristillisyys amerikalaiseen vaikutti hyvin voimakkaasti. Kun kansa tuli havaitsemaan, ettei ihannemaailma ollutkaan mikään vertauskuva ainoastaan, kuten papit sitä olivat nimittäneet, vaan toteutettavissa oleva Kristuksen ennustusten mukainen yhteiskunta, niin ei se voinut pidättää innoitustaan, joka johti vallankumoukselliseen liikkeeseen. Edelleen havaittiin, ettei uuden yhteiskunnan edustajain suunnitelma ja toiminta ollutkaan mikään tyhjä ja kiusaava viettelys, mutta todellisuudessa loistava Bethlehemin tähti, joka kirouksen yön helmasta johti päivän valoon. Tällöin muuttuu vallankumous todelliseksi ristiretkeksi, joka suurimmassa määrin kuin mikään muu ennen ilmennyt ansaitsee sen nimen. Kansa oli tullut siihen varmaan käsitykseen, että uuden yhteiskunnan perustamisella täyttäessään oman toivonsa maan päällä ihanan elämän saavuttamisesta toteuttaisi se myöskin Jumalan korkeimman tahdon. Moisen katsomuksen vallitessa kehittyi vallankumouksellinen innostus uskonnolliseksi. Kuten ennen Kristuksenkin aikoina vastasi kansa uuden ihanan yhteiskunnan puolesta saarnaajille huutamalla: 'Jumala niin tahtoo!' Kukaan ei epäillyt sitä. Siten siis vallankumous kulki eteenpäin moraalisen ja uskonnollisen herännäisyyden kiihottamana."

"Mutta miten kävi kirkolle ja papistolle kansan huomattua heidän sokeutensa ja vääryytensä", minä kysyin.

"Epäilemättä tuntui heistä siltä kuin tuomiopäivä olisi tullut, kun kansa raamatun perusteella heiltä vaati vastausta, minkätähden he olivat raamattua väärentäneet ja salanneet Jumalan ennustukset ja todellisen tahdon. Mutta kansa, joka oli vihdoinkin löytänyt suuren ilon ja onnen ihanassa uskossaan uuteen aikakauteen, ei tuntenut suurempaa katkeruutta heitä kohtaan. Kansa oli ainoastaan tullut havaitsemaan sen tosiasian, ettei kirkkosäädyn johtoon olisi koskaan sokeasti luotettava. Ihmisinä olivat papit yhtä hyviä kuin muutkin. Heidän menettelynsä ei johtunut luonteen pahuudesta, vaan siitä, että taloudelliset vaikuttimet olivat toisenlaatuiset ja vastakkaiseen suuntaan johtavat kuin varsinaisen kansan. Heti herännäisyyden kiivaimmilleen noustessa, liittyi papisto vallankumoustaisteluun. Mutta nyt se ei enää työntäytynyt johtajaksi vaan sensijaan johdettavaksi. He seurasivat kansan tietä kansan mukana.

"Tästä suuresta herännäisyydestä me laskemme meidän uskontomme alkavan -- uskonnon, joka on heittänyt syrjään kaikki kaavat ja seremooniat, ahneuden, uskonkappaleet ja pelon sisällisen minuutemme pahuudesta, uskonnon, joka nojaa ihmiskunnan ja Jumalan täydelliselle solidarisuudelle ja tietoisuudelle ihmisen ainaisesta pyhyydestä."

"Minun lienee tarpeetonta kysyä", virkoin tohtorille, "josko vielä mitään väliasteita vallankumousliikkeessä ilmeni ottaen huomioon herännäisyyden synnyttävän suuren ja kaikki tieltään raivaavan voiman."

"Niin todellakin oli asianlaita", vastasi tohtori. "Mutta samalla, kuin liike kehittyi vastustamattoman kiivaaksi, jonka tarkoituksena oli murtaa kaikki esteet yhdenvertaisen hyvinvoinnin tieltä, ei näitä esteitä kuitenkaan murrettu; ne pikemmin sulatettiin pois. Kapitalistit, kuten itse tietänet kuuluttuasi kerran heidän luokkaansa, eivät pohjaltaan ihmisinä olleet pahempia kuin toisetkaan ihmisluokat; he olivat ainoastaan toisten taloudellisten luokkavaikutelmien alaisina kehittyneet toisenlaisiksi. Omaten samanlaatuisia luonnollisia tunteita ja ominaisuuksia kuin muutkin ihmiset tarttui yleinen ihmisyyden innostus ja säälin tunne sekä herännäisyyden synnyttämä hellyys heihinkin. He eivät voineet parhaalla tahdollaankaan sitä vastustaa. Heti kun yleisesti tuli havaituksi, että taistelu vallitsevien olojen puolesta uusia vastaan olikin kysymys kaikkivaltiaan dollarin ja Jumalan voitosta, niin ei ollut suuria aprikoimisia oikean puolen valitsemisessa. Tosin hyvin pieni vähemmistö kapitalistipuolueesta loppuun asti taisteli vallankumousta vastaan, mutta sillä ei ollut sen suurempaa merkitystä. Suurin kapitalistien enemmistö liittyi kansan mukaan, sillä kyllin selvästi ja oli havaittavissa uuden järjestelmän etevämmyys vanhaan verraten. Se lupasi kaikille samalaatuisia etuisuuksia."

"Siis ei tarvittu sotaa?"

"Sotaa! Tietysti ei. Kukapa olisi ollut taistelemassa toisella puolen? Merkillistä on, miten monet aikaisemmista uudistusmiehistä näyttävät aavistaneen sotaa, ennenkuin yksityiskapitalismi voitiin kukistaa. He alituisesti viittasivat Yhdysvaltain sisällissotaan ja Ranskan vallankumoukseen pitäen niitä ennakkotapauksina jotka oikeuttivat heidän pelkonsa, mutta todella ne eivät olleet samankaltaisia tapauksia. Orjaselkkauksessa kaksi maantieteellistä ryhmää, jotka keskinäisesti eivät kyenneet sulattamaan toistensa aatteita, oli vastakkain ja sota oli välttämätön. Ranskan vallankumouksessa ei olisi ollut mitään verisaunaa Ranskassa, elleivät naapurikansat törkeine kuninkaineen ja eläimellisine ihmisineen olisi tulleet väliin. Suuren vallankumouksen rauhallista ratkaisua Amerikassa vielä tanakammin suosi vielä syväksi juurtumattomat luokkaerot ja sen takia puuttuva luokkaviha. Niiden kasvaminen alkoi edistyä kuitenkin pelottavalla nopeudella, mutta se ei ollut ehtinyt vielä kovin pitkälle eikä syvälle eikä se kyennyt vastustamaan yhteiskunnallisen innostuksen pursuamista, joka vallankumouksen huippuvuosina kirkasti koko kansan yhteiseen uskoon ja tarkoitukseen.

"Ällös unhoita, ettei Amerikan suuri vallankumous ollut vallankumous siinä poliittisessa merkityksessä missä edelliset vallankumoukset olivat olleet. Kaikissa muissa vallankumouksissa kun kansa oli tullut selville mitä oli muutettava, oli sen ryhdyttävä taisteluun valtiollisen vallan hankkimiseksi, joka ei käynyt muutoin päinsä kuin entisen valtaluokan kukistamisella. Mutta kansanvaltaisessa maassa, kun kansan mielipide siitä mikä oli välttämättömästi saatava oli syntynyt, saattoi varsinaisen vallankumouksen jo sanoa tapahtuneeksi. Ei mikään ollut vastustamassa kansaa täyttämästä vaatimuksiaan. Amerikan vallankumous muiden maiden vallankumouksiin verraten oli rauhallinen neuvotteluoikeus, jossa syyt ja tarpeet esitettiin ja sitten tuomio julistettiin, sensijaan kuin muiden maiden vallankumoukset olivat verisiä ja väkivaltaisia. Tuomioa harjoittavana lautakuntana Amerikassa oli kansa, ja vastustajalla oli ainoana mahdollisuutena vakuuttaa kansa oikeudestaan. Tästä oikeuden päätöksestä ei voitu korkeammalle vedota; sillä kansan tahto on korkein laki.

"Vanhan ajan vallankumouksellisten liikkeiden näkyvät ilmiöt olivat runsaampia moninaisine melskeineen. Keinottelu, kavaluus, ruudin savu, veri, melske ja juonittelu oli niissä yleinen. Sentähden nämä Italian ja Flemin vallankumoukset antoivatkin paljon rikkaampia kiihoitusromaanien aiheita mitä Amerikan vallankumous, jossa kuitenkin paljon enemmän toimitettiin."

"Pitääkö minun ymmärtää, ettei todellakaan minkäänlaatuista väkivaltaista toimenpidettä ilmennyt tämän suuren muutoksen aikana?"

"Oli joitakin moninaisia pikkukahakoita, joissa vuosi verta, mutta mitään sellaista jota sodaksi voitaisiin nimittää ja joita entisaikoina oli välttämättöminä odotettu ei tapahtunut. Moni menneen ajan kuninkaan ja kansan välillä tapahtunut kahakka, jota pidettiin liian mitättömänä historiassa mainittavaksi, oli maksanut paljon enemmän verta ja vaivaa kuin Amerikan vallankumous, tuo mahtavin kaikista vallankumouksista."

"Pääsivätkö Europan kansat yhtä ehyenä ja onnellisesti tällaisen tärkeän tapauksen läpi?"

"Niiden olot eivät läheskään olleet yhtä suotuisia kuin Amerikan rauhalliselle vallankumoukselle, joten siellä taistelu oli ankarampi ja pitkäaikaisempi. Mutta siitä huolimatta ei Europassakaan vallankumous väsyttänyt ja rasittanut kansoja niin suuressa määrin kuin edelliset vallankumoukset. Yli koko maailman oli vallankumous ylimalkaisesti puhuen rauhallinen moraalisen voiman toimittama."

XXXVI.

TEAATTERISSA KÄYNTI KAHDENNELLA KYMMENELLÄ VUOSISADALLA.

"Minä olen kovin pahoillani häiritessäni", sanoi Edith, "mutta nyt on enää viisi minuuttia esiripun kohoamiseen. Julianin ei saa myöhästyä ensimäistä näytöstä näkemästä."

Tämän Edithin huomautuksen johdosta me kaikin siirryimme musiikkihuoneeseen, jossa neljä mukavaa tuolia oli järjestetty meidän varallemme. Sillä aikaa kun tohtori asetteli telefoonia ja electroskoopia käyttökuntoon, ryhdyin minä vertailemaan entisajan teaatterissa käyntiä nykyiseen. Nykyinen oli tietysti kelpo lailla edellä entisaikaisesta. Vertausmahdollisuutta tuskin oli; sillä nykyinen teaatteri järjestelmä oli kerrassaan etevä.

"Minun aikanani ainoastaan suurten kaupunkien varakkaat asujamet tai siellä vierailijat voivat nauttia teaatterista ja oopperasta. Laajat kansan kerrokset eivät saaneet tilaisuutta sellaiseen, nautintoon. Mutta nekin, joilla oli varoja ja jotka olivat tilaisuudessa, joutuivat niin suurten uhrausten, vaivannäön alaiseksi teaatterissa käydessään, että mieluummin olivat kotosalla. Sitä paitsi jos halusi jotain etevää taiteilijaa kuulla tai katsoa, sai matkustaa toiseen maan osaan tahi maksaa taiteilijan matkakustannukset. Nykyään sensijaan on aivan toisin. Saa olla kotona ja lähettää ainoastaan korvansa ja silmänsä ulos. Missä ikinä sähköjohdot ovat -- ja ne ovat harvemmin asutuillakin paikkakunnilla, joko ilmalaivassa merellä tai jäävuorilla -- siellä on tilaisuus nauttia näytelmästä ja musiikista, jota maailman muilla kulmilla esitetään. Myös on muistettava, että taide on koko maailman ihmisten arvostelun alaisena, jonka perusteella taiteilijat saavat kannatusta, joten ala-arvoinen entis-ajan taide ei nyt enää menesty. Sellaiset taiteilijat ei saisi nyt enää kannatusta sillä ihmiskunta on tottunut arvostelukyvyn kehittymisen perusteella vaatimaan parhainta."

Nyt soi kello merkiksi esiripun kohoamisesta, jonka jälkeen minun huomioni kiintyi yksinomaan näytelmän seuraamiseen. Minun ei ole tarpeellista laajemmin selittää niin yleisesti tunnettua kappaletta kuin on "kultaisen hallituksen ritarit." Kylliksi on kun huomautetaan, että kappaleen juoni liikkuu yhdeksännentoista vuosisadan viimeisten päivien tapahtumissa, jotka erosivat hyvinkin vähässä määrässä tapahtumista minun päivinäni. Pukuihin ja lavaan nähden saattoi havaita muutamia pienempiä erehdyksiä, jotka minä sain myöhemmin kunnian korjata ja poistaa. Mutta varsinainen näytteleminen oli kerrassaan taiteellista ja veti se huomioni heti ensi hetkestä puoleensa. Itse juoni ja kuvaus aikakaudellisessa suhteessa oli myöskin ehyt ja oikea. Näytöksessä minä tulin siirtyneeksi omaan entiseen aikakauteeni; miehet ja naiset puettuina kuten itse olin entispäivinä. Näyttelijät käyttivät vanhaa puhetapaa, esittivät vanhoja katsomuksia täydellisellä tarkkuudella jonka johdosta tuntui niinkuin olisin uudelleen siirtynyt entiseen olotilaani yhdeksännellätoista vuosisadalla. Ainoa tunne joka häiritsi käsitystä, että katsoin yhdeksännentoista vuosisadan näytelmää, oli ihmettely siitä että minä käsitin enemmän kuin itse näyttelijät kappaleen juonen esittämästä yhteiskunnallisen vallankumouksen toteutumisesta.

Kun ensimmäisen näytöksen jälkeen esirippu sulkeutui ja minä huomasin ympärilläni tohtorin, hänen vaimonsa ja Edithin, löi käsitys todellisesta, entisestä olemuksestani sähköiskun tavoin minua. Mutta minä olin jo uuteen elämään ja persoonaani tottunut siinä määrin, ettei isku voinut mitään suurempaa häiriöä aikaansaada. Myöhempi näytelmän osa, jossa edelleenkin juoni liikkui kahden toisistaan aivan erilaatuisen aikakauden ihmisissä, ei enää minua vaivannut niin suuressa määrin, joten minä jo kykenin siitä nauttimaan huviakin.

Esiripun lopullisesti sulkeuduttua, istuimme me pitkän ajan keskenämme yleensä näytelmästä puhellen kunnes vihdoin värivalokello muuttui pullolasin viheriästä valkoiseksi osottaen keskiyön aikaa, jolloin naiset menivät levolle huoneisiinsa. Mutta tohtori ja minä jäimme vielä keskustelemaan omista asioistamme.

XXXVII.

SIIRTYMISAIKA.

"Nyt on jo hyvin myöhä", sanoin tohtorille, "mutta minun haluttaa tehdä muutamia kysymyksiä vallankumouksen suhteen. Kaikista tähän astisista tiedonannoista huolimatta en ole voinut päästä täydellisesti käsittämään mitkä olivat ne suorastaan käytännölliset keinot, joiden avulla yleisomaisuuden muoto voitiin asettaa yksityisomaisuuden tilalle ilman suurempaa melskettä. Minun päivinäni oli kyllin eteviä insinööriä siirtämään suuria rakennuksia puolelta toiselle niin varmalla ja tasaisella tavalla etteivät sisällä olijat siitä vähääkään häiriintyneet, ja varsinaiset koti-askareet voitiin keskeytymättä suorittaa. Samallainen problemi, mutta miljoonia kertoja suurempi ja täydellisempi, syntyi tietysti ratkaistavaksi silloin kun kysymys koko tuotannon ja jaon perusteitten muutos ja kaikkien toiminnan ja elämän suhteitten vallankumous tapahtui. Sitäkin ihmeellisempi on tapahtuma, jos se ilman mitään, rauhallista tietä ja kenenkään elämän toimintaa häiritsemättä tapahtui. Minä olisin hyvin halukas lähemmin tietämään miten se kaikki tehtiin."

"Sinun kysymyksesi", vastasi tohtori, "osottaa sinussa piilevän saman tunteen joka vallankumouksellisella aikakaudella koko suuressa määrin aiheutti kapitalistisen järjestelmän jatkuvaa sietämistä sen kiusaavista ominaisuuksista huolimatta. Täydellinen muutos taloudellisissa järjestelmissä tuntui heistä kuten sinustakin kerrassaan täristyttävältä ja mahdottomalta teolta, jonka tähden moni niistäkin, jotka toivoivat sen toteutuvan vetäytyivät syrjään toiminnasta peljäten järjestelmien välisen siirtymisajan rasituksia. Tietysti kapitalistit itsekkäistä syistä ylläpitivät moista tunnetta vaatien vallankumouksellisia osoittamaan vissejä keinoja, joiden avulla he valtaan päästyään voivat muuttaa yksityisomaisuudelle nojaavan talouden kansallistalouden perusteille, jolloin tuotanto toimitetaan kaikille yhtä edullisesti.

"Yksi vallankumouksellisten koulukunta kieltäytyi laatimasta mitään varmaa toiminta ohjelmaa vallankumouksen rakentavan asteen varalle. He väittivät että itse silloinen olin tila ja kehitysaste määrittelee ne keinot, jotka tarpeellisia ovat, joten olisi turhaa ennakolta niistä määritellä ja keskustella. Mutta hyvä kenraali tekee suunnitelman taistelun ylimalkaisista toimenpiteistä. Hänen suunnitelmansa tietysti ovat alttiit joutumaan hyvinkin jyrkkien muutosten alaisiksi asianhaarojen mukaan. Mutta siitä huolimatta tulee yleinen suunnitelma olla. Tämän koulukunnan vastaus ei siis ollut oikea ja tyydyttävä. Niin kauvan kun ei parempaa voitu antaa, pysyi vakava ja vanhoillinen yleisö vallankumousliikkeeseen nähden odottavalla kannalla.

"Käsittäen, että jotain täydellisempää kun taistelusuunnitelmaa tarvittiin, kokeilivat useammat koulukunnat monenlaisia suunnitelmia keksiä. Eräs väitti, että ammatti-uniot omasivat kylliksi voimia järjestääkseen laajat ammatti-alueet ja asettaakseen omat virkailijansa kapitalistien tilalle. Siten he tarkoittivat muodostaa ammattiunioiden liittokuntaa. Jos tämä oppi olisi voittanut, olisi siitä ollut seurauksena ryhmäkapitalismi, joka olisi ollut vielä vaarallisempi ja vahingollisempi yleisölle kuin varsinainen yksilöllinen kapitalismi olikaan. Mutta tämä käsitys menetti hyvin pian jalansijansa kun tuli ilmi, että ammatti-unioiden mahti ja voima oli hyvinkin rajoitettu ja sellaisena mahdoton ratkaisemaan yhteiskunnallista kysymystä.

"Oli toinen koulukunta, joka väitti ratkaisun löytyvän siinä, että mahdollisimman suuri lukumäärä pieniä ko-operatiivisille perusteille nojaavia vapaa-ehtoisia yhdyskuntia oli perustettava. Kun näiden esimerkin ja hyödyn kautta koko yleisö vihdoin niihin liittyy, niin vihdoin sitä tietä koko yhteiskunta järjestyy yhdeksi suureksi ko-operatiiviseksi laitokseksi. Moni jalo ja etevä sielu antautui edustamaan tätä suuntaa. Ja monet vallankumousaikakauden yhdyskunnat ovat selviä todistuksia ihmisten halusta parempien yhteiskunnallisten olojen saamiseen. Mutta siinäpä se kaikki olikin. Muutoin niistä ei ollut eikä voinutkaan olla mitään suurempia tuloksia. Taloudellisesti heikkoja, yhdyssiteenä tunnelma vaikutus, yleisesti muodostunut etevistä ja arvokkaista henkilöistä sitä paitsi ympäröityinä turmiollisilta yhteiskunnallisilta ja taloudellisilta vastavirtauksilta, oli mahdotonta toivoa, että näistä yhdyskunnista mitään käytännöllisesti pysyvää ja hyödyllistä olisi tullut.

"Edelleen oli koulukunta, joka väitti että uusi yhteiskunta- ja elämän-muoto verkalleen ja aivan huomaamatta kehittyy vanhasta jatkuvan lainlaadinnan kautta. Tällaisen lainlaadinnan tuli käsittää tehdaslakeja, päivätyömääräyksiä, vanhuuden eläkesitoumuksia, asuntomääritelmiä, siveettömyys- ja juoppouskieltolakeja. Aivan mahdotonta on luetella kaikkia yksityisomaisuusjärjestelmän synnyttämiä paheita, joita vastaan tuli nyt siis lainlaadinnalla taistella. Nämä hyvät ihmiset uskoivat, että kun ajan vieriessä kaikki kapitalismin synnyttämät vääryydet oli poistettu oli helppoa työntää itse kapitalismikin syrjään -- se tahtoi sanoa, sen jälkeen kuin vääryyden puun kurjat hedelmät oli yksitellen käsin pois puusta noukittu vasta voitiin kaataa itse puu. Tietysti tällaista uskoa vastaan tehtiin kerrassaan pätevä väitös: niinkauvan kuin puu annetaan kasvaa eivät kurjuuden omenat siitä poimimalla lopu, sillä uusia kasvaa sikäli kuin poimitaan. Nämä moninaiset keinot olivat kieltämättä ihmisellisiä ja ihania, mutta ne eivät voineet kestää, arvostelua silloin kun oli kysymys koko yhteiskuntajärjestelmän, kaiken paheen lopullisen syyn, kumoamisesta ja toisille perusteille muodostamisesta. Nämä parannuspuuhat siinä tapauksessa päinvastoin ehkäisivät lopullisen parannuksen toteutumista pidentäen kapitalismin vallan aikaa. Todellakin oli vallankumouksellisen liikkeen vauhtiin päästyä aika, jolloin tämän koulukunnan lakitieteelliset edustajat koettivat eksyttää kansan varsinaisen tarkoituksen saavuttamisesta syrjäpoluille, persoonallisen parannushommailun aloille kallista aikaa tuhlaamaan.

"Mutta sinä kysyit, millä käytännöllisellä keinolla tai toimintatavalla kumoukselliset valtaan päästyään kumosivat yksityisomistus-oikeuden. Se oli todellakin sellainen sotamanööveri osoitus, jota sota historia kutsuu sivuliikkeen nimellä. Sivuliike on sellainen liike, jonka kautta armeija saa aseman sivulla, jossa se useimmissa tapauksissa laukausta ampumatta voi pakoittaa vastustavan armeijan poistumaan asemiltaan. Sellaisen tempun vallankumoukselliset taistelujohtajat tekivät viimeisessä ottelussa kapitalisteille.

"Kapitalistit olivat tulleet siihen vahvaan uskoon, että heidän omaisuutensa joukkojen ylivoimalla anastetaan valtiolle. Niin ei kuitenkaan käynyt. Vaikka lopussa kansan yleisomaisuus asetettiin täydellisenä ja kaikessa laajuudessaan käytäntöön yksityisomistuksen tilalle, niin ei sitä tehty ennenkuin yksityisomaisuus itse oli itsensä pirstaleiksi tuhonnut. Toisin sanoen vallankumoukselliset eivät hyökänneet suoraan päin, mutta sivulta vaikuttivat yksityisomaisuuden ilmenemisen mahdottomaksi muodostumisen, jonka johdosta sen itsensä oli tehtävä peräytymis- ja vihdoin antautumisliike.

"Tietysti sinä käsität, ettei tätä tehty minkään kapitalistien oikeuden perusteella. Kauvan aikaa ennen jo oli kansa tottunut yksityisomaisuutta pitämään kaiken kurjuuden täydellisenä syynä Se johtui päinvastoin koko kansan etukatsomuksesta, jonka mukaan suuremmat taloudelliset häiriöt ja niistä johtuvat pulat tuli välttää niin tarkoin kuin suinkin oli mahdollista siirtyessä vanhasta järjestelmästä uuteen.