Part 33

"Mihin aikaan", minä kysyin tohtorilta, "sinä luulet vaistomaisen vallankumouksen muodostuneen itsetietoiseksi?"

"Vaikea on määritellä kuukautta tahi vuotta", vastasi tohtori, "sillä mainitut kaksi ajanjaksoa liittyvät toisiinsa kehityksellistä. tietä. Mikään merkkitapahtuma ei eroita vaistomaista ja itsetietoista vallankumousta toisistaan. Mutta siitä huolimatta saatetaan jälkimäisen ajanjakson mainita alkavan ihmisissä havaittavan uuden hengen ja tietoisuuden ilmenemisellä. Ensimmäisen ajanjakson vaistomainen kiihoitustila ja lyhytnäköisyys kauvan sekoittui aikakauteen jolloin itsetietoisuus ja varma tarkoitusperä rupesi ilmenemään, joka voidaan mainita tapahtuneeksi yhdeksännen vuosikymmenen alussa. Silloin tarkoitukseton kapinoiminen muuttui tarkoitukselliseksi vallankumoukselliseksi liikkeeksi, joka rupesi oloja kehittämään nykyiselle kannalle.

"Jos sinä olisit voinut olla valveilla paria vuotta kauvemmin et sinä tarvitsisi nyt näin suuressa määrin ihmetellä meidän teollista ja erittäinkin taloudellista järjestelmäämme ja sen edellyttämää tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta; sillä muutamaa vuotta nukkumistasi myöhemmin tällaiseen järjestelmään johtavat syyt olivat kaikkialla havaittavissa ja yleisen keskustelun aiheena.

"Tietoisuus siitä, että taloudellisen järjestelmän muodostaminen yleishyötyä tuottavalle kannalle yhteistyön kautta on mahdollinen, on yhtä vanha kuin filosoofia. Teoriana se jo ilmenee Platon aikana; mutta vaikeaa on määritellä miten kauvan ennen jo käsitys siitä on ilmennyt. Kuitenkin jo itse tietoisuuden toteuttaminen ei saattanut käydä mahdolliseksi ennenkuin kehityksen määrätyllä asteella, jossa tietoisuus yksilöiltä oli siirtynyt yleiseksi ja varmaksi käytännölliseksi käsitykseksi. Siihen asti oli tietoisuus pakotettu odottamaan ikäänkuin ruumiiseen sidottu sielu ylösnousemisensa päivää. Itsekkäät hallitsijat pitivät kansaa yksinomaan heidän hyvinvointinsa tähden luotuna raaka-aineena. Jos he siis olisivatkin joskus ajatelleet taloudellisen järjestelmän täydellisentämistä, niin tekivät he sen yksinomaan tarkoituksella varmistaa valtaansa kansan laajojen kerrosten yli. Sentähden ei ko-operatiiviselle perusteelle taloudellisen järjestelmän muodostamisesta saattanut täyttä totta tulla ennenkuin kansan kehityttyä asteelle, jossa se itse pystyi esiintymään hallitsijana. Jo heti ensimmäisten kansanvaltaisten liikkeiden ilmettyä Europassa kehittyi myöskin kysymys yhteiskunnallisen järjestelmän uudistamisesta kansanvaltaisempaan suuntaan. Jo yhdeksännentoista vuosisadan puolivälissä Europassa mielipiteet rupesivat kokonaan polttopisteeseen uuden yhteiskuntajärjestelmän suunnitelmiin nähden. Amerika, kehittymättömien taloudellisten olojensa perusteella luonnollisesti jäi niistä osattomaksi.

"Minä en tarvinne uudelleen huomauttaa, että syynä Amerikan jälelle jäämiseen edellämainitussa mielipiteessä oli Amerikan kansan keskuudessa niihin aikoihin vallitseva hyvinvointi. Yksilölliset toimenpiteet varallisuuden kokoamisessa olivat muodostuttaneet kansan niin suuressa määrin, ettei kansa välittänyt parannuskeinojen keksimisestä. Kansan laajojen kerrosten huomioa herättävät vaikuttimet puuttuivat. Vielä varhaisemmalla vallankumouksen ajalla oli mahdoton saada kansaa ottamaan huomioonsa Europassa ilmeneviä enteitä. Vasta kahdeksannella vuosikymmenellä, kahden kymmenen pitkän vuoden kapitalistisen yhteiskunnan parannustöissä ja yrityksissä kuluttua ilman toivottuja tuloksia, tuli yleisesti niin järkeväksi, että rupesi vakavampaa huomioa kiinnittämään koko kapitalistisen järjestelmän muuttamiseen yhteistyölle ja vaikutukselle nojaavaksi ko-operatiiviseksi järjestelmäksi.

"Vallankumouksen ohjelman kaksi suurinta vaatimusta -- taloudellisen elämän yhdenvertaisuus ja teollisuus-olojen kansallisiksi laitoksiksi saattaminen -- soveltuivat Amerikan kansan luonteen-ominaisuuteen. Tosin lakimiehet olivat laatineet Yhdysvaltain perustuslait; mutta todellinen perustuslaki, joka oli kansan henkeen kirjoitettu, oli säilynyt kuolemattomana julistuksena kaikkien ihmisten samanarvoisuudesta. Teollisuuden kansalliselle pohjalle muodostaminen ynnä ne siveelliset perusteet joihin sen tarkoituksen saavuttamiseksi tuli vedota, eivät olleet Amerikan kansalla vieraita ja tuntemattomia. Päinvastoin olivat ne johdonmukaisia osuuksia itsehallinnon aatteessa, jolle Amerikan järjestelmät oli alkujaankin tarkoitettu laskea. Tämän periaatteen toteuttaminen taloudellisen järjestelmän alalla oli kerrassaan käytännöllinen ja historiallisesti uusi. Heti saattoi yksinkertaisinkin kansanvaltalainen havaita siinä oman sisällisen toivomuksensa samanarvoisuudesta vaikka tosin ihan uudella alalla. Ennen oli totuttu ajattelemaan valtiollista saman-arvoisuutta olemuksen perusteeksi. Mutta myöhempien kokemuksien kautta tultiin tietoisuuteen ettei se ollut riittävä. Sentähden, kun taloudelliseen samanarvoisuuteen ruvettiin vetoamaan, pitivät Amerikalaiset sitä luonnollisena ja ihmettelivät ettei se jo ennemmin tullut huomatuksi. Ko-operatiivisen talous-järjestelmän apostoleilla yksinvaltaisessa Europassa sensijaan oli kahdenkertainen tehtävä. Ensiksi oli kansalle opetettava, että heillä oli oikeus itse hallintoon ja toiseksi kuinka se taloudellisella alalla ilmenee. Mutta Amerikalaisille sensijaan oli ainoastaan tarpeellista osoittaa tähän asti määrätyistä syistä havaitsemattomana piillyt jo ennen tunnetun samanarvoisuuden periaatteen taloudellisille aloille sovelluttamismahdollisuus.

"Tämän uuden käsityksen hyväksyminen aiheutti ohjelmamuutoksien ohella myöskin muutoksen vallankumousliikkeen yleisessä katsomuksessa. Siihen asti oli koetettu estää kapitalismia, anastustyötä ja palauttaa ennen vallinneita taloudellisia oloja vapaan kilpailun avulla. Moinen tarkoitus ei luonnollisesti voinut onnistua. Päivän selväksi kehittyi käsitys, että taloudelliset muutokset olivat luonnollisena seurauksena kapitalistisesta kehityksestä, jonka vastustus oli turhaa niin kauvan kun itse järjestelmä vallisi.

"Katsokaa ympärillenne! -- kehoitettiin. -- Taistelkaa eteenpäin eikä takaisin! Marssikaa taloudellisen kehityksen mukana eikä sitä vastaan. Kilpailujärjestelmää ei koskaan voida eikä ansaitse palauttaa; parhaassa tapauksessa se oli yksinomaan epätoivoista taistelua elämästä ja kuolemasta. Uudet olot vaativat uusia vastauksia. On aivan turhaa koettaa kilpailulla kukistaa nuorta monopooli jättiläistä; se on kukistettavissa ainoastaan vieläkin mahtavamman jättiläisen, yleisen yhteiskunnallisen monopoolin avulla. Yksityiseduille nojaavat liikeliitot on kukistettava yhä suurempien kaupunkien, valtioiden ja kansakunnan liikeliittojen kautta. Kapitalismi on voitettava omaisuuksien kansallistuttamisella. Kapitalistit syrjäyttivät kilpailujärjestelmän. Sitä älköön koetettako palauttaa; sen sijaan kiittäkää että se on syrjäytetty. Toimikaa ei vanhojen kurjuuden luolien takaisin saamiseksi, mutta uuden valoisan ja ihanan ihmisyyden temppelin rakentamiseksi jota jo kauvan odotettu on.

"Tällaisen uuden opetuksen valossa kansa rupesi havaitsemaan, että tasavalta, oli joutunut sille ahtaalle asteelle josta suora kaitainen polku johti yleiseen hyvin vointiin ja onnellisuuteen jota ainoastaan vanhat juutalaiset profeetat olivat kyenneet kyllin ihanilla väreillä kuvaamaan.

"Uuden filosoofian synnyttämä käsite, joka kansan ja yläluokan välille ilmeni, ei ollut ensinkään outo ja sattuman tulos, mutta varmojen kehityslakien määräämä voima, joka kansanvaltaisen järjestelmän johdatti alemmilta asteilta verrattoman paljoa ylemmäksi. Sentähden ei sitä käsitettä vastustettu vaan tervehdittiin, ei pidätetty vaan kiihotettiin. Selvästi havaittiin, ettei sen käsitteen merkityksestä ihmiskunnan kehityksessä ja maailmaa käsittävän laajan kansanvaltaisuuden tunteesta saattanut olla epäilystä. Tien varrella, jota tasavallan kulku kävi puutteen ja vastuksien vuoren pimeistä onkaloista ja kuiluista ylös, aivan siinä kohdassa, jossa vuoren päällys aukenee tasaisena eteen ja josta silmiin kajastavat ihanat hyvinvoinnin ja onnellisuuden maisemat, on aina seisonut sphinxi huutaen arvoitustaan: 'Miten voipi valtio yhdistää kansanvaltaisen yhdenvertaisuuden toteuttamisen rikkauden kehittymisen kanssa?' Arvoitukseen oli löytynyt todellakin yksinkertainen vastaus. Kansan tuli ainoastaan järjestää olonsa siten, että rikkaudet jakaantuivat kaikille tasan sitä mukaa kuin ne lisääntyivät, joten rikkauden lisääntyminen ei koskaan voinut häiritä yhdenvertaisuutta. Yhdenvertaisuuden oikeus nojaa valtiolliseen yhdenvertaisuuden lähteeseen, ja se kansa joka siitä lähteestä juo tulee aina elämään. Ennen ei yksikään tasavalta ollut pystynyt ratkaisemaan sitä arvoitusta eikä pääsemään sen arvoituksen ratkaisijoille luvatuille ihanille olin tiloille.

"Mutta se aika oli nyt tullut inhimillisen ymmärryksen kehityksessä, jolloin niin monasti kysytty, mutta koskaan vastaamaton ratkaisu oli saava oikean vastauksen, jolloin sphinxistä oli tehtävä loppu ja tie vapautettu ikipäiviksi kaikille kansoille.

"Tämä varma vakuutus, luottamus ja rajaton toivo oli ominaista uudelle aatteen levittämistyölle, ja se oli rohkaisevampaa kuin yksipuolinen kapitalistipuolueen sileä pessimismi, sekä niiden uudistussaarnaajain kurjat tarkoitusperät, luokkaedut, ahtaat näkökannat sekä arka henki jotka tähän asti olivat heitä vastustaneet.

"Olisi luullut että oppi, jota voitiin levittää niin vaikuttavalla voimalla ja joka lupasi ihmisille ihmeen ihania tähän asti aivan täydellisesti puuttuneita hedelmiä, saisi koko kansan puolelleen yhdessä lyhyessä hetkessä. Ja niin olisi epäilemättä tapahtunutkin jos kansan mielipiteisiin vaikuttavat tiedonanto ja johtovälineet olisivat olleet kansan omissa tahi edes puolueettomissa käsissä sen sijaan että ne olivat täydellisesti kapitalistiluokan käsissä. Ennen kun sanomalehtiliike oli ollut vähäistä, eivät kapitalistit lainanneet sille suurempaa huomiota. Sentähden sanomalehdistö varhaisimmalla ajalla edusti yleistä mielipidettä. Mutta yhdeksännentoista vuosisadan loppupuolella kehittyivät sanomalehdet suuriksi ja suuria pääomia vaativiksi liikeyrityksiksi. Tällöin kapitalistit tulivat sanomalehtiyhtiöiden osakkaiksi ja luonnollisesti määräsivät niiden toimituskannan. Lukuunottamatta jalojen ajattelijain ja tiedemiesten sanomalehtiä kaikki muut olivat olevien olojen kannalla puolustaen ja kiittäen kapitalistista järjestelmää sekä vastustaen yhä kasvavaa vallankumouksen henkeä ja liikettä. Nämä sanomalehdet edelleen valtasivat tiedonantovälityslaitokset ja jakoa toimittavat virastot sekä siten saivat vallan määritellä melkoisen tarkoin mitä kansa sai tietää ja mitä ei. Yhtä täydellinen rahan aiheuttama sensuuri vallitsi Amerikassa kuin Venäjällä tai Turkissa, jossa sensuuritoimi oli laissa määritelty.

"Ei ainoastaan sanomalehdistö, mutta myöskin uskonnollinen opetus oli kapitalistien valvonnan ja määräysten alainen. Kirkot olivat riippuvaisia rikkaiden luokan antimista toimintaansa nähden. Edelleen yliopistot y.m. korkeat oppilaitokset olivat kiinnitetyt kapitalistiluokan etuihin kultaketjuilla. Samoin kuin kirkot, riippuivat nekin rikkaiden antipaloista, joiden loukkaaminen oli sama kuin itsemurha. Sitäpaitsi ainoastaan kapitalistiluokka kykeni lähettämään lapsensa näihin korkeampiin oppilaitoksiin, joten koulujen opetussuunnan tuli olla sopusoinnussa pääomaluokan etukatsomuksien kanssa.

"Jos uudistuksen ajajat olisivat saaneet käsiinsä sanomalehdistön, saarnastuolin ja koululaitoksen joita kapitalistit hallitsivat, olisivat he voineet herättää kansan omat-tunnot ja mielipiteen puolelleen yhdessä kuukaudessa.

"Tietäen kuinka pian voitto olisi saavutettu jos he vaan olisivat voineet häiritsemättä vaikuttaa kansaan, oli luonnollista että he tuskaantuivat niistä jokapäiväisistä vastuksista, jotka kansan laajan enemmistön kehitysmahdollisuuden ristiin-naulitsivat. Kukapa ei heidän tilallaan olisi käynyt kärsimättömäksi ja huudahtanut: 'Kuinka kauvan, oi herra, kuinka kauvan?' Sellaisessa asemassa oleville henkilöille jokainen päivä tuntui vuosisadalta. Jokapäiväisten taistelujen tuoksinassa ollen eivät he olleet täysin selvillä itse liikkeen suunnasta ja asemasta enemmän kuin sotilas, joka alituisessa hyökkäyksessä kadottaa käsityksen kaikesta muusta paitsi siitä että eteenpäin on mentävä. Mutta meille, jotka nykyisyydestä katsomme menneisyyttä näyttää silloisen liikkeen kehityksen nopeus, jonka kautta Amerikan kansa saatiin vallankumouksellisen ohjelman puolelle, kerrassaan hämmästyttävältä. Itse lopulliseen liikkeen päämäärään nähden ei saattanut epäilystä olla pienimmässäkään määrin.

"Noin toisen vallankumouksellisen ajanjakson alussa silloinen kirjallisuus rupeaa heijastamaan tavatonta ja aivan jyrkkää vastavaikutusta yhteiskunta järjestysten epäoikeudelle. Ei ainoastaan vakavissa julkaisuissa ja yleisissä teoksissa mutta myöskin kevytmielisissä kaunokirjallisissa kirjoitelmissa yhteiskunta-uudistukset valloittavat sijansa. Radikaalisen yhteiskunnan uudistuksen vaatimuksia sisältävän kirjallisuuden lukumäärä itsessään jo selittää vallankumouksen. Orjuutta vastustavalla liikkeellä oli ainoastaan yksi Setä Tuoman tupa, mutta kapitalismia vastustavalla liikkeellä oli niitä paljon.

"Erityisemmin huomattava seikka ilmeni kaukaisen Lännen maanviljelijäin innossa ja myötätuntoisuudessa jota he ottivat vastaan evankeliumin taloudellisen järjestelmän tasa-arvoisuudesta. Menneisyydessä vallankumouksellinen henki löysi jalansijansa varsinaisen työläisluokan piireissä. Silloin tavallisesti voi hallitus varmuudella luottaa maanviljelijöihin, jotka eivät vallankumouksellisille virtauksille olleet alttiita ja niin ollen antoivat hallitukselle apuaan työläisten kumousliikkeiden kukistamiseksi. Mutta tässä vallankumouksessa olivat maanviljelijät mukana. Tämä seikka yksinään jo oli varma edellytys kumouksen nopeasti voittavasta päämäärästä ja sen suunnasta. Kapitalistit jo alussa näin ollen kadottivat selkänojansa.

"Yhdeksännen vuosikymmenen alussa vallankumouksellinen liike ilmenee huomattavimmin valtiollisella alalla. Kaksikymmentä vuotta orjain vapautussodasta lukien määräsi Etelä- ja Pohjoisvaltioiden keskinäinen suhde valtiollisten puolueiden rajat ja täten ehkäisi varsinaisten taloudellisten syiden pakosta syntyvien vaikutelmien puhkeamasta esille valtiollisella näyttämöllä. Mutta kahdeksannen vuosikymmenen lopussa Etelä- ja Pohjoisvaltioiden välillä siihen asti vallinnut rotuviha haihtui, jättäen heidät vapaaksi ottamaan vastaan uusia tunteita, jotka jo sisällissodasta saakka olivat yhä selvemmiksi kehittyneet ennustaen ankaraa läheisen tulevaisuuden taistelua elämästä ja kuolemasta kansanvallan ja etuoikeutetun luokan, ihmisoikeuden ja edesvastuuttoman kapitalin tyranniuden välillä.

"Vaikka taloudellisten yritysten yleisön johdon alaisuuteen saattaminen ei ennen ollut herättänyt pienintäkään myötätuntoisuutta ja huomioa Amerikassa, niin kuitenkin jo v. 1890, eli heti kun siitä ryhdyttiin julkisesti keskustelemaan, saivat poliittiset puolueet, jotka olivat suosiollisia sen käytäntöön asettamiselle määrätyillä tärkeillä taloudellisilla aloilla, suurta kannatusta vaalien aikana. Vuona 1892 miltei jokaisessa Amerikan valtiossa muodostettu puolue sai vähintäin noin miljoonan ääntä rautateiden, sähkösanomaliikkeen, pankkien y.m. sellaisten valtion hoidon alle saattamiseksi. Kaksi vuotta myöhemmin puolueen äänimäärä osotti suurta lisäystä ja 1896 sen ohjelman hyväksyi yksi maan suurimmista historiallisista puolueista. Siten toinen puoli kansasta siirtyi uudistusohjelman puolelle.

"Pelko, jonka kapitalistiluokkiin tämä yhteiskunnallisesta tyytymättömyydestä kehittyneen puolueen voiman ilmaisu synnytti, oli kerrassaan merkillinen ottaen huomioon etteivät kapitalistit vielä huomanneet puolueen lopullista tarkoitusta, joka lakkauttaisi kaikki heidän etunsa ja oikeutensa. Ei ole epäilemistäkään, että heidän pelkonsa aiheutui huomiosta että yleinen mielipide, joka vastusti ja osittain vihasi kaikkia heidän toimiaan tulisi lopulta vaatimaan yhä laajempia etuja heiltä pois. Orjuutta vastustava puolue ei ryhtynyt heti vaatimaan orjuuden täydellistä lakkauttamista, mutta ainoastaan sen osittaista rajoittamista. Orjain omistajat eivät kuitenkaan erehtyneet liikkeen lopulliseen päämäärään nähden. Kapitalistiluokka olisi ollut paljon tyhmempi kuin heidän edeltäjänsä orjain isännät elleivät olisi kansan asemasta kapitalistiluokan suhteen osanneet vetää oikeaa johtopäätöstä, joka olisi ennustanut täydellistä taloudellista ja yhteiskunnallista vallankumousta läheisemmässä tulevaisuudessa."

Tällöin minä keskeytin tohtorin puheen huomauttaen: "Minun mielestäni olisi luullut kapitalistiluokan havaitessaan moisen asiaintilan vallitsevan ryhtyvän tekemään kansalle myönnytyksiä, siten pelastaakseen edes osittaisen vallan ja edut itselleen."

"Niin, jos he olisivat sen tehneet", vastasi tohtori, "olisivat he olleet ensimmäiset laatuaan; sillä suurten vallankumouksellisten tulvien noustessa eivät tyrannit arvaa antaa perään ennenkuin se on täydellisesti liian myöhäistä. He sen sijaan asettavat sulkuja eteen ja pakottavat tulvaveden voiman kasvamaan yhä raivoisammaksi. Katsos, tyrannit ovat aina aineellisia jota vastoin suuret vallankumoukset ovat henkisiä ja siveellisiä. Ja sentähden eivät tyrannit koskaan täydellisesti aavista kohtaloaan ennenkuin se on liian myöhäistä.

"Nyt tahtomattanikin antauduttuani luomaan ylimalkaisen kuvauksen vallankumouksen suunnasta, on minun vielä kerrottava siitä yleisestä ja tavattomasta innostuksesta joka aiheutti edistyksen nopeuden myöhemmillä asteilla. Pidän sen kertomisen sitäkin tärkeämpänä syystä, että teaatterissa johon menemme nyt esillä oleva kappale kuvailee niitä asioita.

"Tietysti on täytynyt olla useoita ihmisiä jotka samalla kuin myönsivät että ko-operatiivinen talousjärjestelmä tulisi ottamaan yksityispääoman eduille perustetun järjestelmän paikan Amerikassa ja kaikkialla, eivät voineet uskoa sen pikaiseen toteutumiseen. Heidän mielestään se tapahtuisi hitaan kehityksen tietä ottaen mahdollisesti noin puolen vuosisadan mahdollisesti pitemmänkin ajan. Mahdollisesti tämä käsitys oli hyvinkin yleinen. Mutta he unhottivat tarkata yleistä innostusta, joka valtavana työnsi liikettä eteenpäin yhä kasvaen sitä mukaa kuin varsinaiset syvät kansan kerrokset joutuivat virran mukaan. Kun kansallisen teollisen järjestelmän ja sen tulosten tasaisenjaon suunnitelmalupauksineen yksityisomaisuuden häviämisestä ja yleisestä hyvinvoinnista ensikerran kansalle esitettiin, synnytti se epäilystä sen toteutumiseen nähden juuri edellyttämänsä suuren pelastuksen tähden. Se näytti liian ihanalta ollakseen totta. Suurella vaivalla kurjuuteen ja toivottomuuteen alennettu kansan onneton kerros oli voinut uskoa raamatulliseen kuvaukseen jonka mukaan taivaassa ei ollut köyhyyttä ja kurjuutta. Mutta, että maan päällä ihan nyt heti täällä Amerikassa sellainen paratiisi olisi saatavissa, se oli liikaa heidän uskoakseen.

"Mutta myöhemmin, kun vallankumouksellinen kiihoitus muodosti selvän ja eittämättömän tietoisuuden perusteen, jolle mahdollisuuden vakuutus nojasi, ja kun kumouksellisten joukkojen suuret enemmistöt silmin nähtävästi osoittivat epäuskoisemmillekin, ettei ennustusten toteutuminen enää saattanut kaukana olla, muuttui kansakerroksen epäusko toivoksi ja toivo luottamukseksi. Luottamus, vuorostaan antoi uutta sytykettä leimuavalle innostukselle. Se sama valoisa edellytys onnesta, joka ensin oli heitä lannistanut, innostutti nyt heitä. Kärsimätön halu päästä toivottuun satamaan valloitti heidät siinä määrin, että jokaisen tunnin viivytys tuntui heistä sietämättömältä. Nuoret sanoivat; 'kiiruhtakaamme luvattuun maahan ollessamme vielä nuoria että tulemme tietämään mitä elämä on! Vanhat vuorostaan sanoivat: 'Menkäämme sinne ennenkuin kuolemme jotta voimme sulkea silmämme rauhallisina tietäessämme lastemme tulevaisuuden olevan taatun! Vallankumouksen eturivin taistelijat ja johtajat monta vuotta vedottuaan kylmään ja välinpitämättömään yleisöön, havaitsivat nyt itse joutuneensa suuren innostuksen hyökyaallon mukaan, jota he eivät voineet vastustaa tai suunnata. Heidän oli mentävä aallon mukana sinne mihin se vei.

"Tähän yleiseen innostukseen, ikäänkuin täytennyksen huipuksi, liittyi uskonnollinen herännäisyys, sytyttäen pyhän tunnelmien tulen. Tämä uskonnollinen herännäisyys kohdistui pääasiallisesti yhteiskunnalliseksi sen sijaan kuin varhaisemmat olivat yksilöön kohdistuvia. Herännäisyys kärjistyi toivomukseen Jumalan valtakunnan lähestymisestä maan päälle, jota Kristus opetti ihmisien toivomaan. Tällöin kansassa tapahtui yleinen henkinen ja uskonnollinen herääminen joka pyrkii käytännöllisesti ilmenemään taloudellisen ja yhteiskunnallisen järjestelmän muuttamisessa sellaiseksi, että se takaisi kaikille ihmisille taloudellisen yhdenvertaisuuden.

"Mikään, totisesti, ei voinut olla enemmän itsetodistavaa kuin tämän takauksen jyrkkä kristillinen käsite. Sen mukaan ei riittänyt mikään sen vähempi kuin Kristuksen opin kaikkien samanarvoisuudesta, yhdenvertaisuudesta ja toistensa rakkaudesta yhteiskunnallisella alalla koko laajuudessaan toteuttaminen. Siitä käsityksestä ja syvästä vakaumuksesta oli ensimmäisenä seurauksena halu pikaisesti järjestämään taloudellisesti yhdenvertainen tilaisuus kaikille, sillä se oli ensimmäinen ehto hyvinvoinnille. Joku voinee ajatella, että nimellisesti kristitylle ja yleisesti Uutta Testamenttia lukeneelle kansalle ei kenenkään tarvinnut opettaa näitä asioita, mutta että he heti jo ensi hetkenä niiden ilmettyä ovat käsittäneet, että vallankumouksellisten ohjelma oli yksinkertaisesti yksi valtiollisen ja taloudellisen kultaisen säännön pykälä. Joku olisi voinut sanoa, että välittämättä siitä mitä muut yhteiskunnan jäsenet tekevät, kristityt olisivat heti hyökänneet täydestä sydämmestään ja sielustaan puolustamaan sellaista liikettä. Mutta niin ei ollut asian laita. He olivat hyvinkin hitaita. Ja syynä siihen oli pappien -- juuri sen luokan, jonka velvollisuus se olisi ollut -- opetus ja opettamattomuus. He opettivat Kristuksen opetusten käytännössä toteuttamista vastaan. Ja kun oli kysymys Kristuksen opetusten käytäntöön asettamiskeinoista ei niistä tämä nimellisesti kristitty papisto puhunut mitään.

"Monet ajanjaksot, aivan kristillisen aikakauden alusta asti ovat kirkot ja niiden pyhät papit kääntäneet selkänsä Kristuksen ihanteelle Jumalan valtakunnan maan päällä toteuttamisesta keskinäisen avunannon ja vuorovaikutuksen lakien perusteella. Antaen ylön ihmisellisen yhteiskunnan uudistamistoiveen toivottomana ja mahdottomana asiana oli papisto ruvennut kansalle opettamaan Jumalan tahdon maan päällä toteutumisen mahdottomuutta. Suorastaan vastustaen Kristuksen ihanteiden sovelluttamista käytännöllisessä elämässä, tuli papisto koko sielustaan vanhojen, kurjien olojen ja niistä hyötyvien valtaluokkien puollustajaksi ja olojen uudistusta vaativien ihmisten kiroojaksi. Europassa papisto oli ollut sankarina etuoikeuksien ja niille edullisten virkavaltaisten järjestelmien puolustamistaistelussa. Se oli siunannut etuoikeudet Jumalan antamina ja laatinut niistä erinäisen lakikirjan ja huoneentaulun. Kaikkia vapautta ja yhdenvertaisuutta vastaan heillä olivat aina valmiit pannajulistuksensa ja kidutustelineensä. Sentähden kuninkaat ja muut hallitsijat havaitsivat papiston paljon käytännöllisemmäksi palvelijakunnaksi kuin sotilaat ja poliisit. Amerikassa vuorostaan, kun kuninkaan oli pakko jättää valtansa kapitalisteille, liittoutui tämä pyhä papisto rahavaltaan. Sen sijaan että se ennen oli saarnannut jumalan kuninkaille yksinomaan määräämästä hallitusvallasta, saarnasi se uudessa liitossaan saman vallan olevan kapitalisteilla, joille Jumala armostaan ja viisaudestaan muka oli antanut maallista tavaraa merkiksi suosiostaan. Kansan käski papisto täydellisesti ja uskossa alistumaan kapitalistien tahdon alaiseksi.