Part 32
"Kuinka suuressa määrin ja laajoilla alueilla kapitalistit saivat hallituksen käyttämään valtion sotajoukkoja heidän yksityiseksi edukseen, siitä saadaan käsitys kun otetaan huomioon, että yhtenä, ainoana vuonna 8 à 10 tuhatta sotilasta oli yhtä mittaa liikkeellä New Yorkin ja Pensylvanian valtioiden lakkoalueilla lakkolaisia, kukistamassa. Vuonna 1892 viiden valtion sotaväki vakinaisen väen avustamana, oli alituiseen aseissa lakkolaisia vastaan. Tämän joukon lukumäärää voitanee täydellä syyllä verrata armeijaan, joka Washingtonilia oli käytettävänään. Semmoista tilaa sopi kyllä jo kutsua sisällissodaksi.
"Amerikalaiset entisinä aikoina olivat nauraneet ulkomaiden yksinvaltaisuutta suojaaville sotajoukoille sanoen, että hallitus, joka tarvitsee väkivaltaa suojelemaan itseään omalta kansaltaan oli siten tunnustanut oman huonoutensa. Tähän samaan tilaan oli Yhdysvaltain taloudellinen järjestelmä nopeasti kehittymässä -- se oli muuttumassa pajunettihallitukseksi.
"Näin lyhykäisesti, poikkeamatta erikoiskohtiin, voidaan kuvata muutamat yleisimmät Amerikan kansan oloja koskevien muutosten ilmiöt, jotka olivat suoranaisia seurauksia pääomien keskittymisestä, joka rupesi vakavampaa huolestumista yleisössä herättämään sisällissodan päätyttyä.
"Voitaisiin täydellä syyllä sanoa että pohjoisten valtioiden kansalaisarmeijat palatessaan tasavallan pelastussodasta julkista, vihollista vastaan löysivät tasavallan salaisten mutta paljon vaarallisemman kotiin jättämänsä vihollisen varastamana. Samaan aikaan kun he olivat hajoittamassa roturajoja Etelä-valtioissa rakensivat kapitalistit Pohjois-valtioissa rikkaudelle nojaavan luokkarajan ja vallan. Ja tämä rakennus tuli löytämään maaperänsä myöskin Etelävalloissa lyhyen ajan sisällä. Samaan aikaan kun tasavallan armeija vuodatti suurina virtoina vertaan kansallisen ja valtiollisen tasa-arvoisuuden aikaansaamiseksi hyökättiin yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden -- jolle kaikki muu tasa-arvoisuus nojaa -- kimppuun luokkajaon kautta. Luokkajako ei voi muuhun päättyä kun ennen yhtenäisenä olleen, toisiaan kunnioittavista ihmisistä muodostuneen kansakunnan täydelliseen jakoon ja puolueryhmitykseen, joita ryhmiä yhdessä pitämään tarvitaan hirmuvallan rautaista kouraa. Neljä miljoonaa orjaa oli todellakin vapautettu maaorjuudesta, mutta samaan aikaan valkeaihoinen kansa oli kulkenut taloudellisten vasallien ikeen alle, jota Amerikan kansa Europasta oli paennut. Ei kukaan olisi uskonut sen tapahtuvan, jos sisällissodan alkaessa olisi sitä ennustettu."
Tohtori sulki kirjan josta hän oli lukenut ja heitti sen syrjään.
"Julian", hän sanoi, "tämä kertomus yläluokkalaisten Amerikan tasavallassa hallitsemisesta, on kerrassaan hämmästyttävä. Sinä olet ollut näiden tässä kerrottujen tapauksien silmin-näkijänä ja voit arvostella josko kertomuksessa on liioittelua."
"Päinvastoin", vastasin, "luulin sinun lukevan ääneesi sen ajan sanomalehti kokoelmaa. Kaikki poliittiset, yhteiskunnalliset ja taloudelliset asiat ja ilmiöt, joihin kirjoittaja on kajonnut, olivat yleisen huomion ja keskustelun alaisia asioita. Jollei ne ennen ole minuun vaikuttaneet samalla tavalla kuin nyt, johtuu se siitä syystä yksinomaan, etten minä kysymyksessä olevana aikana kuullut niitä esitettävän tällaisessa määrättyä tarkoitusta tavoittelevassa järjestyksessä ja muodossa."
Vielä kerran pyysi tohtori Edithin tuomaan erään kirjan kirjastosta. Käännellen lehtiä kunnes hän vihdoin löysi etsimänsä kohdan, hän lausui:
"Jos sinä luulet, että Storiotin yhdeksännentoista vuosisadan kolmannen neljänneksen taloudellisia ja yhteiskunnallisia oloja kuvaava kertomus on voimastaan ja vaikuttavaisuudestaan velassa rhetorilliselle järjestykselleen, tahdon minä osoittaa sinulle muutamia suoria ja kylmiä tilastoja, joissa osoitetaan käytännöllistä rikkauden jakaantumista ja keskittymistä edellämainittuna ajanjaksona. Tässä on kirja, kokoonpantu sitä ainetta koskevista tiedonannoista, jotka perustuvat sensusilmoitusten, verotuslaskujen, omaisuusoikeusvirastojen ja virallisten asiakirjojen lausuntoihin ja selityksiin. Minä voin antaa sinulle näistä tutkimusten tuloksista kolme eri henkilön toimittamaa laajaa teosta. Itse kukin käsittelee eri alueita. Mutta kaikissa niissä tullaan samaan lopputulokseen, joka ollen hyvin tarkoin todistellen perusteltu ei jätä minkäänlaatuista epäilemisen sijaa.
"Ensimmäinen tilastoteos, joka on tehty vuonna 1903 erään tilastollisen toimituskunnan viranomaisen toimesta Yhdysvaltain tilastotiedollisten tutkimusten tuloksista, osoittaa meille, että kuudenkymmenenkahden biljoonan dollarin yleisomaisuudesta joukko miljoneereja ja monimiljoneereja edustaen kolmea sadatta osaa prosenttia koko maan väestöstä omisti 12 biljoonan dollarin arvosta yleisomaisuutta eli viidennen osan koko yleisomaisuudesta. Vuorostaan vähempi kuin 9 prosenttia kansasta omisti vuorostaan 33 biljoonaa yleisomaisuudesta ja muodosti siten niin kutsuttujen hyvinvoipien luokan. Jälelle jäänyt 91 prosenttia kansasta, siis suuri kansan enemmistö, kuului köyhäin luokkaan ja jakoi keskuudessaan jälellä olevan seitsemäntoista biljoonan dollarin yleisomaisuuden.
"Toinen tilastollinen teos, joka on kokoonpantu New Yorkin valtion omaisuusolojen tutkimusten tuloksista vuonna 1894 osoittaa, että 1 prosentti eli yksi sadas osa kansasta omisti 55 prosenttia omaisuuksista. Edelleen siitä käy selville että niin kutsuttu hyvinvoipien luokka, joka muodosti 11 prosenttia kansasta, omisti 32 prosenttia koko omaisuuden määrästä. Näin ollen 12 prosenttia kansasta, suurkapitalistit ja hyvinvoivat omistivat yhteensä 87 prosenttia omaisuudesta, joten kansalle, joka muodosti 88 prosenttia väkiluvusta, jäi ainoastaan 13 prosenttia omaisuutta.
"Kolmas tilastollinen laitos, joka on laadittu eri aloilla toimitetuista tutkimuksista, hyvin huomattavalla tavalla yhdistyy edellisten kanssa samoihin johtopäätöksiin. Tässä teoksessa esitetään tietoja, jotka vuosina 1889 ja 1891 on keräilty luotettavista lähteistä. Teoksessa jaetaan koko kansa kolmeen luokkaan -- suurkapitalisteihin, keski- ja työväenluokkaan. Suurkapitalistit, ollen 1.04 prosenttia kansasta hallitsevat 70 prosenttia maan yleisomaisuudesta yksilöllisenä omaisuutenaan. Keskiluokka, edustaen 9.02 osaa kansasta, omisti 12 prosenttia yleisomaisuudesta. Siis edelliset luokat edustaen 10.06 prosenttia kansasta omistivat 82 prosenttia yleisomaisuudesta. Näin ollen työväen luokalle, joka edustaa 89.04 prosenttia kansasta, jää ainoastaan 18 prosenttia omaisuudesta."
"Tohtori", huudahdin, "minä tiedän että omaisuus oli hyvin epätasaisesti jaettu minun aikakaudellani, mutta mainitsemasi numerot tuntuvat hämmästyttäviltä. Sinun ei tarvitse vaivaantua selittämään minulle minkätähden kansa yksityisomaisuutta vastaan kapinoitsi. Edelliset tilastonumerot muuttavat kivetkin vallankumouksellisiksi."
"Minä aavistin sinun niin sanovan", vastasi tohtori. "Muista myöskin että edelliset tilastot osottavat ainoastaan yhden sukupolven aikana tapahtuneen omaisuuden keskittymistä koskevat tulokset. Amerikalaiset voivat ihan täydellä syyllä sanoa: 'Jos nämä kaikki asiat tapahtuivat tuoreessa puussa, mitä on tapahtuva kuivassa puussa?' Jos kapitalismi, maassa, jossa äsken vielä oli vallinnut ennen tuntematon taloudellinen tasavertaisuus, voi toimittaa yleisomaisuuden ynnä koko hallituksen oman luokkansa käsiin ryöstön kolmen kymmenen vuoden kuluessa, niin mitä jäi näin ollen kansalle tuleviksi ajoiksi? Mitä jäi tulevan ajan sukupolville perinnöksi?"
LUKU XXV.
MIKSI VALLANKUMOUS EDISTYI ALUSSA HITAASTI MUTTA LOPULTA NOPEAAN.
"Olkoon edellisessä kylliksi selitystä yleisistä ja periaatteellisista Amerikan vallankumouksen syistä. Lisätkäämme ainoastaan yleiseen tasa-arvoisuuteen johtava kansan valistus, joka muodostui uudeksi yhteiskunnalliseksi tekijäksi ja Amerikalle omituiset paikkakunnalliset vaikuttimet, jotka määrittelivät vallankumouksen ilmenemisajan ja määrätyn suunnan. Nyt voidaan lyhykäisesti luoda huomiomme tähän suuntaan, jonka vallankumous sai.
"Taloudellisen saappaan puristus tuntui ensimmäiseksi siihen luokkaan, joka sitä kaikista vähemmän ansaitsi, se on palkkatyöläisiin, ja vallankumous saatetaan sanoa alkaneeksi työläisten kapinoilla. Vuonna 1869 ensimmäinen suuri työväestön liitto perustettiin vastustamaan kapitalismin kasvavaa valtaa. Ennen sisällissotaa tapahtuneet työläisten lakot voitaisiin laskea sormilla. Mutta ennenkuin kuudes vuosikymmen oli kulunut laskettiin lakot jo sadoissa, seitsemännellä vuosikymmenellä tuhansissa ja kahdeksannella vuosikymmenellä kymmenissä tuhansissa työlakoissa, jotka koskivat kolmea miljoonaa työläistä. Useammat näistä lakoista olivat koko maata käsittäviä ja sellaisina tärisyttivät koko liikemaailmaa aikaansaaden suuria ja yleisiä pulia.
"Heti palkkatyöläisten kapinoita seurasivat maanviljelijäin taistelut. Ne olivat luonteeltaan vähemmän melskeisiä mutta paljon vakavimpia ja turmiollisempia seurauksiltaan. Nämä taistelut saivat salaisten yhdistysten ja julkisten poliittisten puolueiden muodon, joilla oli tarkoituksena vastustaa niin kutsuttua rahanvaltaa. Jo seitsemännellä vuosikymmenellä nämä yhdistykset saivat aikaan valtion ja kansallispolitiikassa sekaannuksen ja häiriön ja myöhemmin muodostuivat varsinaisten vallankumouksellisten puolueiden keskukseksi.
"Sinun aikalaistesi ajattelevia ihmisluokkia ei voida syyttää välinpitämättömyydestä mainittuihin ilmiöihin nähden. Yleinen kirjallisuus ja keskustelu kuvastaa sitä huolestumista, joka oli vallannut kaikki vakavat ihmiset. Vanhanaikaisen heinäkuun neljännen päivän vietto ja sen yhteydessä tapahtunut kerskailu tasavallan onnellisuudesta oli hävinnyt kuulumattomiin. Kaikki myönsivät, ettei tasavaltainen hallitusmuoto ylimalkaan ollut toteuttanut lupauksiaan yleisestä hyvinvoinnista, mutta sen sijaan osottautui varsin heikoksi vastustamaan Europan paheiden, varsinkin luokkaetujen ja vihan, tänne maahan kulkeutumasta -- kaikki ilmiöitä joiden ei luultu tasavallan ilmapiirissä menestyvän. Kaikilla tahoilla havaittiin että vanha järjestys kävi huonoksi ja että tasavalta kaikkine sille asetettuine hyvine toiveineen oli vaarassa. Yleisenä huutona oli, että jotain tuli tehdä turmiollisen asiaintilan korjaamiseksi. Sana 'uudistus' oli jokaisen suussa. Sitä huusivat kaikki puolueet joko tositeolla sitä tarkoittaen tai teeskennellen. Mutta turhaa lienee minun sinulle selitellä näitä asioita, Julian, sillä olithan sinä silmännäkijänä aina vuoteen 1887 asti."
"Sinun kuvauksesi on aivan yhtäpitävä todellisuuden kanssa. Silloin todellakin vallitsi teollinen ja valtiollinen kiihoitustila ja käsitys siitä, että asiat menivät nurin päin. Yleisenä huutona oli uudistusten vaatimus. Mutta, kuten minä jo ennen sanoin, tuntui kiihoitus liian tarkoituksettomalta ja sekavalta johdattaakseen vallankumoukseen. Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että jotain oli tehtävä. Mutta tuskin kaksi ihmistä oli samaa mielipidettä itse tehtävän laadusta ja tavasta."
"Aivan niin", vastasi tohtori. "Meidän historioitsijamme jakavat koko vallankumouksellisen ajanjakson -- sodan lopusta tai seitsemännen vuosikymmenen alusta nykyisen järjestelmän muodostumiseen kahdennenkymmenennen vuosisadan alkupuoliskolla -- kahteen aikakauteen, kypsymättömään ja järjestykselliseen. Ensimmäinen aikakausi on ollut meidän keskustelumme aiheena ja siitä Storiotkin minun lukemissani kirjoitelmissa kuvaa. Tällä aikakaudella sinä olit tapahtumien silminnäkijänä todistajana. Kuten me olemme havainneet, oli silloinen aika täynnä levottomuutta, taistelua ja tarkoituksetonta, sekavaa kiihotusta ja Babelin mielten sekoitusta. Kansa sokeana ja pimeässä potki kapitalismin kallioita vastaan, olematta itsekään täysin selvillä mitä ja minkätähden potki.
"Kumpikin työntekijäin ryhmä, palkkatyöläiset ja maanviljelijät, olivat yhtä sokeita nähdäkseen selvästi ja kokonaisuudessaan niiden olojen ja voimien todellista luonnetta, joiden uhreja he olivat. Palkkatyöläisten ainoana tarkoituksena oli yhdistää käsityöläiset ja ammattilaiset järjestöihin joiden avulla työpalkkoja voitaisiin saada korotetuksi ja kohtuullisina pidetyiksi. Heillä ei todellakaan näyttänyt olevan enempää tietoa kuin lapsilla voittojärjestelmän vaikutuksesta yhteiskunnan kulutuskyvyn pysyttämisessä alapuolella tuotantokykyä ja siitä vuorostaan seuraavasta alituisesta työ- ja tavaramarkkinoilla ilmenevästä työvoimain ja tavarain runsaudesta. He eivät myöskään havainneet, että moisia ilmiöitä ei mikään voi poistaa niin kauvan kun voittojärjestelmä vallitsee -- voittojärjestelmä, joka ehdottomasti pakoittaa työläisten palkat yhä alemmaksi siksi kun ne eivät enää riitä ylöspitoon. Sentähden niin kauvan, kun työläiset eivät edellä mainittuja seikkoja havainneet ja jatkoivat toivottomia lakkotaistelujaan yksityisiä kapitalisteja vastaan, joista taisteluista ei mitään mahdollista yleisempää seurausta ollut, oli vallankumous pakoitettu odottamaan. Ja kapitalistit tällöin eivät nähneet mitään syytä huolehtiakseen asemastaan.
"Mitä taas maanviljelijöihin tulee, eivät he ottaneet osaa työväestön toimintaan joka kohdistui yksinomaan työläisten etujen ajamiseen. Sen sijaan toimivat he vuorostaan yksinomaan omien etujensa eduksi kovalla kiihkolla, joten palkkatyöläiset, pitäen niitä maanviljelijöitä ainoastaan koskevina toimenpiteinä, pysyttelivät erillään. Maanviljelijän tarkoitus oli hankkia asemansa parantamiseksi hallitukselta apua. He käyttivät samaa keinoa kuin pikkukapitalistit, jotka olivat joutuneet suurkapitalistien murhaavan voittokulun jalkoihin. He koettivat estää yksityisen pääoman vallitessa ilmenevän luonnollisen kehityksen kulkua, jossa pienet kapitalistit olivat pakoitettuja sortumaan suurempien tieltä. Heidän käsitteensä mukaan maanviljelijän huono asema pääasiallisesti jollei kokonaan johtui raha-asiain lainlaadinnasta, josta he luulivat aiheutuvan rahan vähyyden ja kalleuden. He siis vaativat täydellisenä parannuskeinona moisen lainsäädännön kumoamista ja rahan suurempaa ulosjakoa. Varsinkin maanviljelijäin luokalle tuultiin moisella toimenpiteellä aikaansaatavan suurta hyötyä, sillä rahamarkkinoiden vilkastuttua olisi huokeampi saada rahoja velkojen ja niiden koron maksoon.
"Epäilemättä hallituksen rahaliike ynnä järjestys oli kapitalistien vaikutuksen kautta hävyttömästi järjestetty palvelemaan raharuhtinaita heidän ryöstöhommissaan, joiden johdosta koko kansan rikkaus siirtyi täydellisesti heidän valtaansa. Mutta samalla kertaa on huomattava, ettei tämä kapitalistien taloudellinen toimenpide ollut yhtään pahempi kun muutkaan heidän muilla aloilla toimeen panemansa järjestelmät. Heidän keinottelunsa valtion raha-asioissa ainoastaan soi heille tilaisuuden lyhemmässä ajassa kansan varallisuuden omiin käsiinsä keskittämiseen. Muussa tapauksessa olisi heidän tullut tyytyä yksinomaan käyttämään laillisiksi nimitettyjä keinoja, kuten vuokraa, korkoa ja voittoa, rikkauksien omiin käsiinsä hankkimiseksi. Tätä tietä olisi se yhtä hyvin tapahtunut. Tosin kansan kärsimyksen aikakausi olisi tullut pilkallisemmaksi. Kapitalisteilla ei olisi ollut mitään syytä hallituksen raha-asioihin sekaantua, jos he olisivat tyytyneet maltillisempaan rikastumiseen. Mikään raha-asiain järjestys ei heitä kuitenkaan olisi voinut estää kansan omaisuuksien omistajiksi pääsemästä. Kulta, hopea, paperi, kallis raha, halpa raha, kova raha, huono raha ja hyvä raha -- kaikki eri lajit -- ovat aivan samalla tavalla eri maissa ja eri aikoina vastanneet kapitalistien toivomuksia ja pyrkimyksiä. Erikois-seikat mahdollisesti ainoastaan ovat voineet muodostua raha-asiain tähden hieman toisenlaiseksi.
"Tullakseen varmuuteen taloudellisen pulansa poistamiseksi kongressiin vetoamisen ja raha-asioita järjestävän lainsäädännön laatimisen hyödyttömyydestä, olisi Amerikan maanviljelijäin ainoastaan tarvinnut luoda silmäyksensä Europan maihin; silloin olisivat he saattaneet havaita, että maata viljelevä luokka oli kaikkialla vajonnut vieläkin syvempään kurjuuteen välittämättä minkäänlaatuisista raha-asiain järjestyksistä. Maanviljelijäin olisi tullut syventyä tutkimaan yleisempiä syitä, jotka ovat johtaneet heidän tilansa kurjuuteen. Tämän yleisen, kaikkien maiden suhteen vaikuttavan syyn olisivat maanviljelijät havainneet, jos olisivat syventyneet, historiaan. Se olisi osoittanut, että kaikissa yhteiskuntaoloissa oli käyty saman kehitysasteen kautta; sillä kapitalistien voitto, korko ja vuokra ei voi muuhun johtaa kuin koko kansan varallisuuden kapitalistiluokan käsiin keskittymiseen, joka seikka etupäässä ja kipeämmin koskee työntekijöitä ja maanviljelijöitä. Hetken aikaa kykeni Amerikan kansa niihin luettuna myöskin maanviljelijät laajan maaomaisuutensa perusteella pakenemaan sitä yleistä kehityslakia. Muita nyt yleinen kohtalo rupesi valtaamaan alaa. Eikä sitä voinut mitenkään muutoin ehkäistä tapahtumasta paitsi yksityisomaisuuden järjestelmän poistamisen kautta.
"On aivan mahdotonta mainita kaikkia niitä lukemattomia uudistusesityksiä, joita pienemmät kansan uudistuspuolueet tekivät. Ne alkoivat kieltolakipuolueen teoriiasta jonka mukaan pääsyy taloudelliseen hätään -- jota lännen maanviljelijät etupäässä kärsivät -- oli väkijuomain liiallinen käyttö. Toiselta puolelta ne pysähtyivät oletukseen, että Jumala rankaisi kansaa sentähden ettei perustuslaeissa tunnustettu virallisesti kolminaisuuden Jumalaa. Tietysti nämä olivat erikoishenkilöjen opetusta. Mutta miltei yhtä sokeita olivat nekin, jotka lähemmin huomasivat omaisuuden keskittymisen todelliseksi taloudellisen hädän syyksi. He eivät huomanneet että se oli luonnollinen yksityisomaisuuden kehityksen tulos, jota seurauksiinsa nähden ei voitu ehkäistä muutoin kuin yksityisomaisuuden lakkauttamisella.
"Kuten saattoi odottaakin, olivat nämä palkkatyöläisten ja maanviljelijäin toimenpiteet, puhumattakaan toisarvoisista vallankumouksen ensimmäisellä ajanjaksolla esiintyvistä uudistusryhmien vaatimuksista, ihan vaikuttamattomia. Suuret työläisten liitot, joita heti sodan jälkeen oli perustettu suojelemaan työläisten hyvinvointia, kaksikymmentäviisi vuotta taisteltuaan olivat osottaneet oman voimattomuutensa työväestön olojen samanlaatuisina pysyttämisessä. Parannuksesta ei saattanut olla puhettakaan. Sinä aikana oli noin kymmenen eli viisitoista tuhatta lakkoa tapahtunut, mutta niiden kokonaistulos osoitti ainoastaan tyhmimmällekin työläiselle, ettei työväen luokan osaksi tullutta kohtaloa voitu poistaa yksinkertaisella luokkajärjestö-toiminnalla puhumattakaan sen korjaamisesta. Kaiken taistelun ja kärsimyksen jälkeen huomasivat työläiset olevansa entistä turvattomampia. Maanviljelijät eivät liioin olleet saavuttaneet taisteluillaan minkäänlaatuista huojennusta oloihinsa. Heidän liittonsa, vaikka hallitsivatkin miljoonia äänestäjiä, osoittautuivat jos mahdollista vieläkin suuremmassa määrin kykenemättömiksi suojelemaan heitä rahavallalta. Sielläkin missä he saivat valtiollisen järjestysvallan havaitsivat he hyvinkin pian, että rahavallalle oli jäänyt vaikuttavia vaikka tosin kieroja keinoja, joiden avulla heidän pyrkimyksensä tulivat tyhjiksi ja toivotut hedelmät muuttuivat Sodoman omeniksi, jotka ovat kauniita puissa riippuen, mutta käteen otettuina hajoavat tuhkana tuuleen.
"Mitä oli yleisestä kiihkeästä keskustelusta, joka johtui kysymyksestä mitä oli tehtävä kahdenkymmenen viiden vuoden kuluttua käytännöllisenä tuloksena? Täydellisesti ei mitään. Jos täällä tai tuolla esitettiinkin joku uudistus, niin siitä huolimatta yleisemmässä katsannossa, olojen kurjuus yhä lisääntyi. Jos yläluokan valta vuonna 1873 oli ollut niin pieni että sen sopi verrata miehen pikku sormeen oli se jo vuonna 1895 miehen vartalon mittainen. Pintapuolisista aineellisista merkeistä päättäen näytti todelliselta että taistelu kulki säännöllistä, kansaan nähden toivotonta rataansa nopeasti ja että kapitalistit, jotka miljoonillaan ostivat lapsilleen aatelisnimiä olivat oikeammassa tulevaisuuteen nähden kuin uusi, kasvava valon ja oikeuden sukupolvi.
"Mutta sittenkin heidän katsomuksensa oli kokonaan erehdyttävä. Tämän parannusyritysten katkeamattoman tappion ja epäonnistumisen aikana täydellistä yksityisomaisuusjärjestelmän poistamista tähtäävä vallankumous oli edistynyt siinä määrin, että valistunut tutkija saattoi ennustaa täydellistä voittoa jo heti läheisemmässä tulevaisuudessa."
"Mutta missä se edistys saatetaan havaita?" kysyin. "Tähän astisesta kertomuksesta ei sitä ainakaan ole selville käynyt."
"Se ilmenee kansan keskuudessa kehittyvässä vallankumouksellisessa luonteenominaisuudessa", vastasi tohtori. "Edelleen se ilmenee kansan yleisen mielipiteen muodostumisessa siihen suuntaan, että ryhdyttiin hyväksymään taloudellisen järjestelmän uudelleen muodostaminen välttämättömänä tehtävänä. Suuren vallankumouksen, joka täydellisesti muodostaa yhteiskunnallisen järjestelmän tulee saada ylitse vuotavaisen siveellisen voiman ja oikeuden tunnon painon päästäkseen kunnollisesti alkuun. Se kehitys, jonka avulla tällainen siveellinen voima ja tietoisuus syntyy ja aika jolloinka se rupeaa vaikuttamaan ei ole niin nopea ja selväpiirteinen kun varsinaisen käytännöllisen vallankumouksen kehitys, joka alkuun päästyään suurella nopeudella murskaa tiellään olevat esteet jotka kauvan aikaa ovat sen voimia täyteen vauhtiin pääsemästä ehkäisseet. Mutta tiedemiehelle ensimmäinen vallankumouksellisten voimain kehitysaikakansi on paljon tärkeämpi tutkittava. Aivan välttämätöntä oli Amerikan kansalle ennenkuin se ryhtyi työhön, jonka tarkoitus oli toimittaa niinkin suuri tehtävä kuin yksityisomaisuuden muuttaminen yleisomaisuudeksi oli, että se tuli varmuuteen katkerien käytännöllisten kokemustensa kautta siitä ettei mikään vähempi toimenpide riitä olojen oikealle tolalle saattamiseen. Kansan oli kokemusten perusteella havaittava että kapitalismi oli saavuttanut kehitysasteen jossa sitä ei voitu muutoin turmioa tuottamasta estää kuin koko järjestelmän lakkauttamisella. Ja tätä tosin katkeraa mutta kuitenkin tarpeellista kokemusta hankki kansa varhaisemmalla vallankumouksen ajalla. Näin ollen kaikki tappiot, kärsimykset ja pettymykset, jotka kansa koki seitsemännellä, kahdeksannella ja yhdeksännellä vuosikymmenellä, auttoivat sitä enemmän kuin sama lukumäärä voittoja lopullista ja voitollista hyvinvointia kohti. Todellakin oli tarpeellista, että kaikki tapahtumat tapahtui muodostaakseen vallankumouksen mahdolliseksi. Oli aivan välttämätöntä että kapitalismi ja sen luokkatyrannius täydensi itsensä ja siten kyllin selvästi osoitti voimansa tasavallan ja kansan vihollisena ja ihmisten onnen, vapauden ja elämän sortajana taatakseen kansassa kyllin vakavan tahdon ja harrastuksen sen järjestelmän täydelliseksi kumoamiseksi. Vallankumoukset jotka hätäisesti syntyvät päättyvät ennen aikojaan. Mutta tällöin ihmisten hyvinvointi edellytti, ettei tämä vallankumous pysähtyisi tai laimenisi ennenkuin viimeinenkin sirpale siitä järjestelmästä joka taloudellisen keinon avulla riisti ihmisten onnen ja vapauden oli poistettu. Sentähden ei yhtään taistelua, sortoa, orjuutusta, sydämmetöntä tekoa, toimeenpanevan vallan, lainlaatijakunnan ja oikeuslaitoksen häpeällistä vallankäyttöä, häpeästä vuotavaa isänmaallista kyyneltä, poliisien iskua, kiväärin kuulaa tahi sotilaan pajunetin pistoa mennyt tarkoituksettomasti ja seurausta tuottamatta hukkaan. Ei mikään muu paitsi tämä epätoivo ja pettymys, jonka varhaisimmat uudistustaistelijat kärsivät, olisi voinut kansaa kasvattaa käsittämään kapitalistisen järjestelmän poistamisen ehdotonta pakollisuutta.
"Me havaitsemme vallankumouksen toisen osan alkavan ajasta jolloin kansan järkevin osa tuli selvään käsitykseen ihmisen oikeuksien ja edesvastuuttoman yksityiskapitaalivallan perusteiden ristiriitaisuudesta ja ettei kansan hyvinvoinnin ja onnen saavuttaminen voinut tapahtua muutoin kuin aivan uuden talousjärjestelmäni avulla, joka siihen astisen yksilöllisen hoidon alaisena ilmenevän tuotannon ja jaon saattaa yleisön s.o. kansan hoidon ja hallituksen alaiseksi."