Part 28

"Tietysti", sanoi tohtori, "on se suuri asia itsessään, mutta niin verrattoman pienempi merkitykseltään kuin taloudellisen sodan poistaminen ihmisten väliltä että me pidämme sitä vain sivuasiana tämän viimemainitun rinnalla. Mikään ei ole ihmeteltävämpää teidän aikalaistenne henkisissä hommissa kuin se häläkkä jota he pitivät tilapäisten kansanvälisten sotien julmuuksista, kun he samalla nähtävästi unohtivat sen olemassaolon taistelun kauhut johon te kaikki alituisesti olitte kietoutuneet. Meidän kannaltamme katsoen olivat sotanne, vaikkakin tietysti sangen hupsuja, verraten inhimillisiä ja kokonaan mitättömiä näytteitä veljesmurhia vaativan taloudellisen taistelun rinnalla. Sotiin ottivat osaa vain miehet, voimakkaat valiomiehet, ainoastaan sangen pieni osa koko väestöstä, Ketään naisia eikä lapsia, ei vanhoja eikä raajarikkoja laskettu sotaan. Haavoitettuja huolellisesti hoidettiin joko ystäväin tai vihamiesten toimesta ja parannettiin jälleen terveiksi. Sodan säännöt kielsivät tarpeettoman julmuuden, ja joka aika oli kunniallinen antautuminen kunnollisen kohtelun ohella tarjolla voitetulle. Tappelut yleisesti tapahtuivat rajoilla, poissa kansan silmistä ja kuultavilta. Sodat olivat myös sangen harvinaisia, usein yhtäkään ei sukupolvea kohti. Vihdoin ne tunteet joihin vedottiin kansainvälisissä selkkauksissa, olivat tavallisesti rohkeuden ja itseuhrauksen luonnetta. Usein, melkeinpä aina sotien syyt olivat arvottomat näille itseuhrauksen tunteille, joita taistelu synnytti, mutta tunteet itse olivat mitä ylevintä laatua.

"Verratkaamme nyt tämänlaiseen sodankäyntiin taloudellisen olemassa olon taistelun olosuhteitten luonnetta. Se oli sotaa johon eivät osaa ottaneet vain pienet valitut taistelijaryhmät, vaan johon koko väestön joka maassa, lukuunottamatta mitätöntä rikasten joukkoa, oli pakko ottaa pesti ja palvella. Eivätkä ainoastaan naiset lapset, vanhukset ja raajarikot olleet pakoitetut siihen osaa ottamaan, mutta mitä heikommat olivat taistelijat, sen ankarammat olivat ne olosuhteet joihin heidän täytyi taipua. Se oli sotaa, jossa ei haavoitetuille apua ollut, ei leposijaa voitetuille. Se ei ollut kaukaista rajamaitten sotaa, vaan sotaa joka kaupungissa, joka kadulla ja joka talossa, ja sen haavoitetut, muserretut ja kuolevat uhrit olivat jaloissa kaikkialla ja sattuivat silmään joka taholla että aina sai uusia kurjuuden muotoja nähdä. Korva ei voinut säästyä kuulemasta lyötyjen valituksia eikä heidän turhia huutojaan säälin herättämiseksi. Eikä tämä sota sattunut vain kerran tai kahdesti vuosisadassa eikä kestänyt vain joitakuita viikko-, kuukausi- tai vuosikausia ja sitten rauhan edestä väistynyt, kuten sotilaitten taistelut, vaan se oli lakkaamatonta, alituista, ilman aselepoa, elinkautista Se oli vielä sotaa joka ei vedonnut mihinkään vievään, jaloon eikä kunnioitettavaan tunteeseen eikä niitä kehittänyt, vaan päinvastoin palkintoja jakeli ihmisluonteen alhaisimmista, petollisimmista ja julmimmista taipumuksista.

"Katsellessamme teidän aikaanne, on sen tapainen taistelu johon nuo vanhat linnoitukset tuolla alhaalla viittaavat, meistä melkein jaloa ja vain surullista olemassa olon taistelun inhoittavaan näytelmään verrattuna.

"Me voimme myös myötätuntoisuudella lukea eräitten teidän aikanne ammattisotilaitten lausuntoa että tilapäiset sodat, vedoten -- vaikkapa miten väärin -- yleviin ja itsensä uhraaviin tunteisiin, olivat ehdottomasti välttämättömiä estämässä yhteiskuntaanne, joka muuten oli niin saastainen ja itsekäs ihanteissaan, sortumasta ehdottomaan mädännäisyyteen."

"Onpa pelättävissä", kiirehdin huomauttamaan, "että jälkimaailma ei olekaan rakentanut niin korkeata muistopatsasta minun aikani yleisten rauhayhdistysten apostoleille kuin he odottivat."

"He olivat kyllä hyvää tarkoittavia sikäli kuin ymmärsivät epäilemättä", sanoi tohtori, "mutta he näyttävät olleen pelottavan lyhytnäköistä ja upposokeata ihmisjoukkoa. Heidän ponnistuksensa sotain lakkauttamiseksi kansojen väliltä, samalla kuin he rauhallisesti jättivät huomioon ottamatta maailman laajuisen olemassaolon taistelun joka enemmän ihmishenkiä ja kärsimyksiä maksoi yhdessä kuukaudessa kuin kansainväliset sodat kokonaisen ihmispolven eläessä, olivat mitä kuvaavimpia tapauksia jolloin sääskiä siivilöitiin ja kameelia nieltiin.

"Mitä jälleen ihmiskunnan voittoon tulee, joka on johtunut kaikkien sotien ja kansainvälisten sotien mahdollisuuksienkin poistamisesta, näyttää meistä siihen vähemmän kuuluvan todellisten verisaunojen estäminen kuin vanhan kateuden ja myrkyllisen vihan kuoleentuminen, joka katkeroitti kansan toista vastaan yhtä paljon rauhan kuin sodankin aikana, ja veljellisen myötätuntoisuuden ja keskinäisen hyvän tahdon kasvaminen sen tilalle, joka ei mistään heimo- tai maarajoista mitään tiedä."

VANHA ISÄNMAALLISUUS JA UUSI.

Tohtorin puhuessa tarttui silmääni kaukana alhaalla liehuvan lipun hulmuavat poimut. Se oli tähdikäs lippu. Sydämmeni hytkähti sen nähdessäni ja silmäni kostuivat.

"Ah!" huudahdin, "tuollahan on se vanha kunniakas!" sillä niin oli tullut tavaksi kutsu, lippua kansalaissodan aikana ja sen jälkeen.

"Niin", vastasi seuralaiseni, kun hänen silmänsä seurasivat katsettani, "mutta se puolustaa uutta kunniata nyt, sillä missään missä se liehuu ei ole ainoatakaan ihmisolentoa löydettävissä joka sorrettuna olisi tai mitään sellaista puutetta kärsisi minkä ihmisapu voi poistaa.

"Teidän päivienne amerikalaiset", hän jatkoi, "olivat ylen isänmaallisia omalla tavallaan, mutta erotus vanhan ja uuden isänmaallisuuden välillä on niin suuri että se tuskin näyttää samalta tunteelta. Teidän aikananne ja aina ennen lipun vaikutus ja yhdistysvoima oli pääasiallisesti sotamaista laatua. Itsensä uhraaminen kansalle sodassa toisten kansojen kanssa oli se aate jota yleisesti ymmärrettiin sanalla 'isänmaallisuus' ja sen johdonnaisilla, Tietysti täytyi asian niin olla aikoina jolloin kansojen tuli alituisesti olla valmiina taistelemaan toistensa kanssa olemassa olosta. Mutta tuloksena oli että kansallisen yhteenkuuluvaisuuden tunne joutui sotakannalle inhimillisen yhteenkuuluvaisuustunteen kanssa. Pienempi yhteiskunnallinen innostusvoima asetettiin vastakkain suuremman kanssa, ja tuloksena välttämättä täytyi olla koko joukko moraalisia vastakohtia. Liiankin usein olisi isänmaanrakkaudeksi sanottua tunnetta paremmin voinut kuvata vihaksi ja kateudeksi toisia maita kohtaan, vain siitä syystä että toisia oli olemassa, ja piintyneeksi enakkoluuloksi ulkomaisia aatteita ja laitoksia kohtaan -- jotka usein olivat paljon parempia kuin kotoiset -- vain siitä syystä että ne olivat ulkomaisia. Tämän laatuinen isänmaallisuus oli vaikuttavimpana esteenä sivistyksen kehitykselle lukemattomina aikoina, sillä uusien aatteiden leviämistä vastassa olivat rajat korkeammat kuin vuoret, leveämmät kuin joet ja syvemmät kuin meret.

"Uusi isänmaallisuus on luonnollinen tulos uusista yhteiskunnallisista ja kansainvälisistä olosuhteista jotka alkoivat suuresta vallankumouksesta. Sodat, jotka jo teidän aikananne kävivät harvinaisemmiksi, kävivät mahdottomiksi maailman liiton kautta, ja nyt ne ovat useille sukupolville olleet tuntemattomia. Vanhat kansojen verin tahratut rajat merkitsevät nyt tuskin muuta kuin hallinnollisen mukavuuden vuoksi maa-alueita erottavia rajoitelmia, kuten vartiolinjat Amerikan Yhdysvalloissa. Näiden olosuhteiden vallitessa kansainvälinen kateus, epäluulo, viha ja pelko ovat kuolleet luonnollisen kuoleman. Taisteluiden ja voittojen vuosijuhlat, joilla muinaista isänmaallisuutta elvyteltiin, ovat jo kauan sitten joutuneet unohduksiin. Sanalla sanoen, isänmaallisuus ei ole enää mikään sotainen tunnelma eikä siihen ollenkaan kuulu sotaa muistuttavia yhteyksiä. Samalla kuin lippu on menettänyt entisen merkityksensä ulospäin kohdistuvan ylpeyden esikuvana, on se voittanut uuden tarkoituksen sisäisen sopusoinnun ja keskinäisyyden ylimpänä tunnusmerkkinä; se on tullut yhteiskunnallisen yhteenkuuluvaisuuden näkyväksi merkiksi, jossa kaikkien hyvinvointi on yhtäläisesti ja peruuttamattomasti taattu. Amerikalainen, nyt nostaessaan katseensa kansallislippuunsa, ei muista sen sotilaallista sankariutta toisiin kansoihin verrattuna, ei entisiä taistelujuhlia, eikä mahdollisia tulevaisia voittoja. Hänelle eivät hulmuavat poimut mitään sellaisia ajatelmia mieleen tuo. Ne pikemmin muistuttavat niitä veljellisyyden sopimuksia, joiden mukaan hän kaikkien kansalaistensa keralla on velvollinen turvaamaan jokaisen yhdenlaista arvoa ja hyvinvointia kaikkien yhteisvoimalla.

"Vanhanaikasten isänmaallisten aatos oli että ulkomaalaiset olivat ainoita ihmisiä joiden käsissä lippu voi häväistystä kärsiä, ja ilmoitus etiketin laiminlyömisestä sen suhteen heidän puoleltaan kiihoitti tavallisesti kansan isänmaalliseen mielipuolisuuteen. Sen tapainen tunne olisi nyt yksinkertaisesti käsittämätön. Meidän mielestämme ulkomaalaisilla ei ole minkäänlaista voimaa lipun häpäisemiseen, sillä heillä ei ole mitään sen kanssa tekemistä eikä senkään kanssa mitä se edustaa. Sen kunnian tai häpeän täytyy riippua siitä kansasta, jonka velvollisuusluottoa tosiinsa, ylläpitämään yhteiskunnallista sopimusta, se edustaa. Vanhan ajan isänmaalliselle ei ollut mitään sopimatonta siinä näytelmässä, kun kansallisen yhtenäisyyden tunnusmerkki liehui kaupungeissa jotka suitsusivat mitä inhottavinta sortoa, olivat täynnä irstautta, kerjuuta ja sanomattoman kurjuuden luolia. Nykyisen katsantokannan mukaan, jos hetkeksikään maan jossain kolkassa olisi kansalaiselta riistetty täysi tasa-arvoisuuden nautinto-oikeus, se jo muuttaisi lipun merkityksen kopeilevaksi valheeksi ja ihmiset närkästyksissään vaatisivat että se on alas hinattava eikä nostettava, ennenkuin vääryys on korjattu."

"Todella", sanoin, "se uusi kunnia, jota tämä vanha kunniakas edustaa, on suurempi kuin vanha kunnia."

ENEMMÄN ULKOMAAMATKOJA, VÄHEMMÄN ULKOMAAN LIIKETTÄ.

Puhuessamme oli tohtori antanut vaunumme ajella länsituulen mukana, kunnes nyt olimme sataman kohdalla ja minua suuresti ihmetytti se niukka laivajoukko joka oli satamassa.

"Minusta ei näytä", sanoin, "että tuolla olisi enemmän laivoja kuin minunkaan aikanani ja paljon vähemmän niitä on kuin ne suuret laivastot joita odottaisi näkevänsä väestön ja edellytysten vuosisataisen kehityksen jälkeen."

"Uusi järjestelmä" sanoi tohtori, "osottaa itse asiassa taipumusta vähentämään ulkomaisen liikkeen laajuutta, vaikka toiselta puolen ulkomaiset matkustukset oppimista ja huvitusta varten ovat tuhat kertaa monilukuisemmat."

"Millä tavalla", kysyin, "osottaa taipumusta vähentämään vaihtoa ulkomaitten kanssa?"

"Kahdella tavalla", vastasi tohtori. "Ensiksikin on, kuten tiedätte, liikevoittojärjestelmä nyt poistettu ulkomaisesta liikkeestä, samoin kuin kotimaisesta jaostakin. Kansainvälinen valtuuskunta valvoo kaikkea kansainvälistä vaihtoa, eikä minkään toisen kansan toiselle viemän tavaran hinta saa olla suurempi kuin se minkä tavarata kuljettava kansa on siitä omalle väestölleen määrännyt. Sentakia ei ole mitään syytä, miksi kansa välittäisi tuottaa tavarata vientiä varten muuta ja enempää kuin se toisen maan tavaroita, joita se itse ei niin hyvin voi tuottaa, tarvitsee omaa todellista kulutustaan varten.

"Uuden järjestelmän toisena ja vaikuttavampana syynä, joka rajoittaa ulkomaista vaihtoa, on kaikkien kansojen yleinen yhdenvertaisuus joka on kauan sitten johtanut tieteitten ja taiteitten ymmärrykseen, tietoon ja käyttämiseen. Nykyinen kansakunta tuntisi itsensä nöyryytetyksi, jos sen tarvitsisi muualta tuottaa sellaista tavaraa, jota voittamattomat luonnon olosuhteet eivät ole estämässä kotona tuottamasta. Sellaisiin tuotteisiin rajoittuu sentakia kauppa, ja niidenkin luettelo yhä lyhenee sikäli kuin keksintöjen edistyksen kanssa ihmisen voitto luonnon yli käypi täydellisemmäksi. Mitä tulee hiiltä tuottavain maiden vanhoihin etuilun teollisuudessa, niin katosi se noin satakunta vuotta sitten niiden suurten keksintöjen kautta jotka tekivät sähkövoiman rajattoman kehityksen aivan kustannuksettomaksi.

"Mutta teidän tulee ymmärtää että ainoastaan taloudellisilla perusteilla tai oman arvon takia eivät eri kansat kaikkea mahdollista halua tehdä itse mieluummin kuin riippua kaukana olevista ihmisistä. Se tapahtuu aivan yhtä paljon vähällä alalla toimivan monihaaraisen teollisuusjärjestelmän kasvatuksesta ja mieltä herättävästä vaikutuksesta. Meidän tarkoituksemme, mikäli se voidaan taloudellisesti toteuttaa teollisuushaarojen ryhmityksessä, on ei ainoastaan täydelliseksi kokonaisuudeksi muodostaa joka kansan järjestelmä, vaan myös ryhmittää eri teollisuushaarat kussakin eri maassa niin että jokainen merkittävämpi piiri voi omien rajainsa sisällä esittää jonkinlaisen pienoiskuvan teollisuusmaailmasta. Me puhuimme tästä, muistanette kai, muuanna aamuna työn vaihtotoimistossa."

NYKYISEN LÄÄKÄRIN HELPPO TOIMINTA.

Tohtori oli vähäistä ennen kääntänyt suuntaamme ja me liukuilimme nyt länteen päin kaupungin yli.

"Mikä on tuo rakennus jonka yli juuri kuljemme ja jossa on niin paljon lasia?" kysyin.

"Se on yksi parantoloista", vastasi tohtori, "jonne ihmiset menevät huonossa terveydessä ollessaan eivätkä halua ilmanalaa vaihtaa, jonka mielestämme kaikkien henkilöitten tulisi tehdä ja nyt tekevätkin, jos haluavat, kun heitä vaivaa, vakava pitkällinen pahoinvointi. Näissä rakennuksissa kaikki on ehdottomasti sovellutettu potilaan olotilan mukaan, aivan kuin hän sinä aikana olisi maailmassa jossa hänen tautinsa on normaalitilaa."

"Epäilemättä on suuria parannuksia tapahtunut kaikissa teidän ammattianne koskevissa asioissa -- lääkkeissä, terveyden hoidossa, haavain hoidossa ja muussa -- minun ajastani lukien."

"On", vastasi tohtori, "suuria parannuksia on tapahtunut kahdella tavalla -- negatiivisesti ja positiivisesti -- ja tärkein näistä kahdesta on ehkä negatiivinen tapa, joka merkitsee että terveyttä vastustavat olosuhteet ovat kadonneet, joita vastaan lääkärien ennen oli taisteleminen useissa tapauksissa sangen pienillä menestyksen edellytyksillä. Esimerkiksi nyt on kaksi täyttä sukupolvea elänyt siitä jolloin kaikille taattu yhtäläinen toimeentulo päästi naiset taloudellisen itsenäisyyden asemaan ja siten täydellisesti vallitsemaan suhdettaan miehiin. Te saatatte kai ymmärtää nyt miten yhtenä seurauksena tästä kuppatauti on kauan sitten erotettu ihmiskunnan verestä. Kolme sukupolvea kestänyt yleiset asunto-olojen, vaatetuksen, lämmön ja yleensä elämisen mitä puhtaimmat ja hienoimmat olosuhteet, yhdessä mitä paraimman sairaustapausten hoidon kanssa, ovat melkein -- tahdonpa sanoa täydellisesti -- lopettaneet kaikki tarttuvat taudit. Kertomuksen täydentämiseksi lisätkää näihin kansan terveyssuhteitten parannuksiin järjestelmällinen ja yleinen ruumiin hoito, joka on osa nuorison kasvatuksesta, ja sitten loppupäätökseksi ajatelkaa tämän ruumiillisen uudestisyntymisen vaikutusta -- te voitte sitä sanoa naisen toiseksi luomiseksi ruumiillisessa suhteessa -- joka on puhdistanut elinvirran lähteissään ja siihen uutta elävää voimaa valanut."

"Todellakin, tohtori, tahdonpa sanoa pitemmälle ehtimättä että te olette otollisesti tuominneet ammattinne kaikesta toiminnasta irti."

"Te voitte hyvin niin sanoa", vastasi tohtori. "Keksintöjen ja parannusten edistys teidän päivienne jälkeen ovat monin kerroin parantaneet lääkärit irti heidän entisestä toiminnastaan, aivan samoin kuin kaikki muutkin työntekijät, mutta vain avatakseen hienomman työn uusia ja korkeampia aloja.

"Ehkä", jatkoi toverini, "vielä tärkeämpi negatiivinen tekijä lääketieteellisten ja terveyshoidon olosuhteitten parannuksessa kuin mitä jo olen maininnut, on se seikka että kansa ei enää ole siinä tietämättömyyden tilassa oman ruumiinsa suhteen kuin se ennen näyttää olleen. Tiedon edistys siinä suhteessa on pysynyt yleisen sivistyksen kulun rinnalla. Kaikesta mitä olemme lukeneet käypi selväksi että sivistyneetkään luokat teidän päivinänne eivät häpeänä pitäneet olla kokonaan tietämättömänä fysiologiasta ja terveyden sekä sairauden tavallisista suhteista. He näyttävät jättäneen ruumiilliset etunsa lääkäriensä hoidettaviksi melkein samalla kyynillisellä välinpitämättömyydellä kuin he sielunsa työnsivät papiston huostaan. Nykyään sellaista kasvatusjärjestelmää pidettäisiin hassunkurisena joka ei kylliksi tietoa antaisi fysiologian, terveyshoidon ja lääketieteen yleisistä periaatteista, jotka saattaisivat henkilön kykeneväksi hoitamaan jokaista tavallista ruumiillista selkkausta apua etsimättä lääkäriltä. Liian paljon ei liene sanottu että jokainen tätä nykyä tietää yhtä paljon tautien hoidosta kuin suuri osa lääketieteellisen ammatin jäsenistä tiesi teidän päivinänne. Kuten helposti huomaatte on tämä asema jossa, vaikka huomioon ottamatta jättäisikin yleisen terveyden paranemisen, ihmiset tulevat toimeen yhdellä lääkärillä tapauksissa missä parikymmentä ennen toimintaa tapasi. Me lääkärit olemme vain erikoistuntijoita ja asianymmärtäviä asioissa joissa jokaisella edellytetään olevan hyvät pohjatiedot. Kun meitä kutsutaan, tapahtuu se vain neuvottelua varten, käyttääkseni teidän päivienne sanaa, ja toisina neuvottelijoina on potilas ystävineen.

"Mutta kaikista tekijöistä, jotka ovat lääketiedettä edistäneet, on tärkein ollut puoskaroimisen katoaminen, joka on suurimmaksi osaksi johtunut niistä samoista siveellisyys- ja taloussyistä mitkä sen uskonnosta karkoittivat. Tuskin tarvinnee teille muistuttaa että teidän aikananne lääketiede, lähinnä jumaluusoppia, kärsi enimmän kuin mikään muu tieteen haara dogmillisten koulujen kohmettavasta vaikutuksesta. Näyttääpä olleen melkein yhtä paljon ennakkoluuloa ruumiin parantamistieteessä kuin sielunkin, ja sen vaikutus alkuperäisten ajatusten heikentämisessä ja edistyksen hidastuttamisessa oli jotenkin samallainen molemmilla aloilla.

"Ei ole todella mitään olosuhteita jotka lääkärien kulkua rajoittaisivat. Lääketieteellinen kasvatus on mahdollisimman täydellinen, mutta käytäntötavat jätetään lääkärin ja potilaan huostaan. Luonnollisena pidetään että siten kasvatetut ihmiset kuin meikäläiset ovat yhtä kykeneviä valitsemaan hoitotavan ruumistansa kuin sieluansakin varten. Lääketieteen edistys, joka on johtunut tästä täydellisestä riippumattomuudesta ja vapaudesta lääkärin alkuunpanon suhteen jota ylläpitää tuloksia täydellisesti tuomitsemaan pystyvän kansan arvostelu ja tunnustus, on ollut tavaton. Ei ole ainoastaan ylläpitämis- ja parantamistaidon erikoisessa kutsumuksessa saavutettu lukemattomia voittoja ja keksitty aivan uusia perusteita, vaan me olemme edistyneet elämän keskusmysterioiden tietoja kohti, joista teidän päivinänne olisi ollut melkein jumalanpilkkaa uneksiakaan. Kipuja taas me kärsimme vain oireitten osotuksena ja mikäli niiden johtoa tarvitsemme taudin alkuperän keksimisessä."

"Arvelen kuitenkin ettette ole kuolemata poistaneet."

"Minä vakuutan teille", nauroi tohtori, "että jos sattumalta joku keksisi sen salaisuuden, niin kansa hänet nuijaisi ja polttaisi hänen resehtinsä. Luuletteko että me haluamme pysyä täällä ikuisesti?"

"MITEN TODELLAKIN VOIMME?"

Ryhdyin jälleen tutkimaan liikkuvaa panoraamaa allamme ja huomautin lopulta tohtorille että meidän täytyi olla sangen lähellä sen paikan yläpuolella jota ennen sanottiin Brightoniksi, kaupungin esikaupunki jossa karjatarhat kaupungin ruokatarpeiksi olivat pääasiallisesti olleet sijoitettuina.

"Vanhat karjasuojukset ovat näemmä menneet", sanoin. "Epäilemättä on teillä paljon paremmin se asia järjestetty. Sivu mennen, nyt kun jokainen tulee hyvin toimeen ja voi saada mitä paraita lihapaloja, arvelen että kysymys, miten suurelle kaupungille varataan tuoretta lihaa, on paljon vaikeampi kuin minun aikanani, jolloin köyhät saattoivat käyttää vain hiukan liharuokaa ja sitäkin kehnointa lajia."

Tohtori katseli vaunun syrjän yli hetkisen ennenkuin vastasi. "Luulen", hän sanoi, "ettette ole puhunut kenellekään ennen tästä asiasta."

"En luule puhuneeni. Se ei ennen ole mieleeni juolahtanut."

"Se on samantekevä", sanoi tohtori. "Näettehän, Julian, ajatuksen ja sopivaisuuskannan tapojen muuttuessa teidän aikanne jälkeen tuskin olisi saattanut muuta tapahtua kuin että muutamissa asioissa vaihdot tapahtuivat ehdottomasti päinvastaiseen mielenlaatuun entisiin tapoihin nähden. En oikein tiedä miten ajatukseni selittäisin, mutta olenpa iloinen että te ensin puhuitte tästä asiasta minulle."

Valo minulle välähti ja äkkiä selvitti minulle niiden lukuisten puolihämäräin huomioitten merkityksen joita olin ennen tehnyt.

"Oh!" huudahdin, "te tarkoitatte ettette enää syö eläinten lihaa."

"Onko mahdollista ettette ole sitä arvannut? Ettekö ole huomannut ettei teille ole sellaista ravintoa tarjottu?"

"Asia on niin", vastasin, "että keittäminen on niin erilaista kaikissa suhteissa kuin minun aikanani että olen herennyt tunnustelemasta kaikkia. Mutta empä varmastikaan ole menettänyt mitään maustani johon olin tottunut, vaikka olen saanut nauttia sangen paljon uusia ruokalajeja."

"Niin", sanoi tohtori, "sen yhden tai kahden alkuperäisiltä ihmisiltä perityn valmistustavan sijassa, joilla te tavallisesti valmistitte ruokanne ja sen ominaisuuksia kypsennitte, on meillä sangen useita ja erilaisia. Epäilen tokko oli teillä ainoatakaan makua jota me emme voisi tyydyttää, huomioon ottamattakaan sitä suurta uusien lukumäärää joka on teidän aikanne jälkeen keksitty."

"Mutta milloin eläinten ravintona käyttäminen lakkasi?"

"Pian suuren vallankumouksen jälkeen."

"Mikä aiheutti muutoksen? Oliko se todistus että lihan syönnin välttäminen edistää terveyttä?"

"Se vaikutin ei näytä pääasiallisesti muutosta aiheuttaneen. Epäilemättä eläinten syöntitavan hylkäämisellä, jonka kautta me perimme kaikki niiden tauditkin, on jotakin ollut tekemistä ihmissuvun suurten ruumiillisten parannustenkin kanssa, mutta ihmiset, eivät nähtävästi luopuneet eläimiä syömästä pääasiallisesti terveyden takia enemmän kuin ihmissyöjätkään muinaisina aikoina eivät sentakia lähimmäisiään syömästä luopuneet. Se tapahtui tietysti sangen kauan aikaa sitten, eikä ehkä ollut ollenkaan käytännössä ensimainittu muoto, jota ihmiset heti sen hyljättyään näyttävät ruvenneen kovin häpeämään. Tämän takia epäilemättä me löydämme vain laihoja tietoja aikakauden historioista sen muutoksen, asianhaaroista. Ei näytä kuitenkaan olevan epäilemistäkään ettei tavan hylkääminen pääasiallisesti ollut inhimillisyystunteen suuren heräämisen vaikutusta, sääliväisyystunteen ja kaiken kärsimystä synnyttävän katumuksen -- sanalla sanoen, lempeän sydämmellisyyden seurausta -- mikä todella oli vallankumouksen taustana suuri moraalinen voima. Kuten odotettavissa oli, tämä ilmiö ei koskenut vain ihmisten keskinäisiä suhteita, vaan myös heidän suhdettansa koko tunteiseen maailmaan. Veljeyden tunne, yhteenkuuluvaisuuden käsitys, ei rajoittunut vain miehiin ja naisiin, vaan myös eläimiin, maallisen elämämme yksinkertaisempiin tovereihimme ja sen kohtaloitten jakajiin. Ihmisten keskinäisiin velvollisuuksiin ja oikeuksiin suunnattu uusi ja eloisa valo saattoi näkyville ja tunnustettaville myöskin alempiosaisten olentojen oikeudet. Tunne kaikellaista eläinjulmuutta vastaan oli kauan kasvamassa ollut sivistysmaissa, ja ja muodosti sen erikoisen piirteen tapojen yleisessä lieventymisessä joka johti vallankumoukseen. Tämä tunne nyt muuttui innostukseksi. Uusi käsitys suhteestamme eläimiin vetosi sydämmeen ja valtasi ihmiskunnan mielikuvituksen. Sen sijaan että olisi uhrattu heikommat rodut meidän käytettäviksemme tai huviksemme, ollenkaan ajattelematta niiden hyvinvointia, ruvettiin näkemään että meidän pikemmin tulee suuren Luonnon perheen vanhempina veljinä niin paljon kuin mahdollista olla heikompien auttajia ja suojelijoita, niiden kohtalo kun on meidän käsissämme ja me heihin nähden olemme kuin jumalia. Ettekö näe, Julian, miten tämän uuden katsantokannan ylevämmyys saattoi pian johtaa ihmiset pitämään eläintovereittensa syöntiä väkivallan tekona, ainakin saman sukuisena kuin oli ihmissyöntikin ollut?"