Part 27
"Onko tämä usko", kysyin, "saanut jo käytännöllistä vahvistusta jonkun todellisesti tapahtuneen edistysaskeleen kautta joka olisi tuottanut varmuutta, mikä näissä asioissa on totta? Arveletteko todella tietävänne enemmän niistä kuin me eli tuntevanne enemmän todellista niistä asioista joita me vain koetimme uskoa?" Mr. Barton oli hetken äänettä, ennenkuin vastasi. "Te huomautitte hetki sitten", hän sanoi, "että puheenne tri Leeten kanssa oli tähän asti vain vähän kosketellut uskonnollisia asioita. Esittäessään teille nykymaailmaa, oli aivan oikein ja johdonmukaista että hän ensin pysyi pääasiassa talousjärjestelmän muutoksessa, sillä se tietysti on muodostanut tarpeellisen aineellisen perusteen kaikille muille tapahtuneille muutoksille. Mutta olenpa varma että ette milloinkaan voi löytää ketään joka -- kysyttäessä millä suunnalla ihmissuvun edistys viime vuosisadalla on osottanut eniten taipumusta lisäämään inhimillistä onnea -- ei vastaisi että se on tapahtunut sielutieteessä ja sen suhteessa ikuisuuteen ja äärettömyyteen."
"Tämä edistys ei ole ollut seurauksena ainoastaan järjellisemmästä asian käsityksestä ja täydellisestä henkisestä vapaudesta sen tutkimisessa, vaan sangen suuresti myös yhteiskunnallisista olosuhteista, jotka ovat päästäneet meidät melkein vapaiksi aineellisista varallisuuden varastoon keräämisestä. Me olemme nyt melkein vuosisadan ajan nauttineet taloudellista hyvinvointia, josta ei ole jäänyt mitään toivomisen varaa aineellisen tyydytyksen suhteen, etenkin kun samassa suhteessa tämän yltäkylläisyyden kanssa on sivistyksen kautta kehittynyt maun yksinkertaisuus joka estää liiallisuutta ja ylöllisyyttä ja yhä vähemmän panee painoa elämän aineelliseen puoleen ja yhä enemmän sielulliseen ja siveelliseen. Tämän aineellisen ja siveellisen kehityksen yhteistoiminnan takia me tarvitsemme sitä vähemmän mitä enemmän meillä on. Kauan sitten on tunnustettu että aineellisessa suhteessa ihmissuku on ehtinyt kehityksensä päähän. Me olemme suoraan sanoen kadottaneet halun enempään edistymiseen siinä suunnassa. Luonnollisena seurauksena on ollut että jo pitkiä aikoja järjen päätarmo on ollut keskitettynä ihmisen henkisen kehityksen mahdollisuuksiin, joille aineellisen kehityksen täydellisyys on vain valmistanut alun. Mitä olemme siihen mennessä vasta varmaksi oppineet, se on vasta ensimmäinen heikko aavistus siitä tiedosta joka meidän on saavutettava; ja vaikkapa tämän maallisen olotilan rajat olisivat sellaiset ettemme koskaan täällä voisi toivoa saavamme enemmän tietää kuin nyt, niin me emme nureksisi, sillä se tieto mikä meillä on, on riittänyt muuttamaan kuoleman synkeyden lupausten kaareksi ja poistamaan suolan ihmiskyyneleistä. Te huomaatte, oppiessanne tuntemaan enemmän kirjallisuuttamme, että eräässä suhteessa se kokonaan eroaa teidän kirjallisuudestanne, nimittäin traagillisuuden ehdottomassa puutteessa. Tämä on aivan luonnollisesti seurannut todellisen elämämme käsitystä että se on varmuudeltaan mahdoton loukata, se on Jumalan turvissa, kuten Paavali on sanonut, jonka kautta persoonalliset tapahtumat ja vaiheet ovat verraten vähäpätöisiksi menneet.
"Teidän tietäjänne ja runoilijanne henkevimpinä hetkinään olivat nähneet että kuolema oli vain askel elämään, mutta tämä näytti useimmille teistä olleen sangen ankara sana. Nykyaikana, kun elämä lähenee loppuansa kohti, niin sen sijaan että sitä synkeys varjostaisi on sen omituisuutena levollinen kaihova odotus, joka nuoren saattaisi vanhusta kadehtimaan, ellei hän tietäisi että hetken kuluttua se sama ovi aukenee hänellekin. Teidän aikananne elämän sävy näyttää olleen sanomatonta murhetta, joka samoinkuin meren valitus lähellä valtamerta asuville osottautui aina kun vain hetkeksikään taukosi surkean varakkuuspyrkimyksen ääni ja häläkkä. Nyt tämä sävy on niin riemukas että me äänettä olemme sitä kuullaksemme."
"Jos ihmiset jatkuvasti", sanoin, "tällä tavoin kasvavat jumalallisten asiain tiedoissa sekä jumalallisen elämän nauttimisessa, niin mihin he vielä joutuvatkaan?"
Mr. Barton hymyili.
"Eikö sanonut käärme vanhassa tarinassa: 'Jos te syötte tiedon puun hedelmästä, niin te tulette niinkuin jumalat'? Lupaus oli totta sanoiltaan, mutta nähtävästi siinä oli jokin erehdys puun suhteen. Ehkä se oli itsekkäisen tiedon puun taikka muuten ei ollut hedelmä kypsä. Tarina on hämärä, Kristus myöhemmin sanoi saman asian, sanoessaan ihmisille että he voivat tulla Jumalan pojiksi. Mutta hän ei mitenkään erehtynyt sen puun suhteen jonka hän heille osotti, ja hedelmä oli kypsä. Se oli rakkauden hedelmä, sillä yleinen rakkaus on samalla siemen ja hedelmä, syy ja seuraus korkeimman ja täydellisimmän tiedon. Rajattoman rakkauden kautta ihmisestä tulee jumala, sillä sen kautta hän pääsee tietoisuuteen yhteydestään Jumalan kanssa, ja koko maailma joutuu hänen jalkojensa juureen. Vasta kun suuri vallankumous sai aikaan inhimillisen veljeyden aikakauden, on ihmiskunta voinut yltä kyllin syödä tiedon todellisen puun hedelmästä ja sen kautta kasvaa yhä enemmän tietoisuuteen jumalallisesta sielusta siinä mielessä että se on elämämme oleellinen minuus ja todellinen salaisuus. Niin, todellakin meistä tulee jumalia. Nykyisen sivistyksen ponsilauseena on, _Eritis sicut Deus_!"
"Te puhutte Kristuksesta. Tuleeko minun ymmärtää että te tätä nykyistä uskontoa pidätte samana oppina kuin Kristus opetti?"
"Aivan varmaan. Sitä on opetettu historian alusta asti ja epäilemättä jo ennenkin, mutta Kristuksen opetus on täydellisimpänä ja selvimpänä meille saapunut. Se oli sama oppi jota hän opetti, mutta maailma harvoja lukuunottamatta ei silloin voinut sitä omaksua, eikä milloinkaan ole ollut mahdollista maailman yleisesti sitä omaksua eikä edes ymmärtää sitä, ennenkuin nykyisenä vuosisatana."
"Miksi ei maailma voinut aikaisemmin omaksua ilmoitusta jonka se nyt näyttää niin helposti ymmärtävän?"
"Siksi", vastasi Mr. Barton, "että sielun ja Jumalan -- joka on sama -- profeetta ja ilmoittaja on rakkaus ja aina viime päiviin asti ei maailma ole tahtonut rakkautta kuulla, vaan sen ristiinnaulinnut. Kristuksen uskontoa, se kun riippui epäitsekkään innostuksen kokemuksesta ja välittömästä näkemisestä, ei voinut hyväksyä eikä ymmärtää yleisesti maailma joka sieti yhteiskunnallista järjestelmää mikä perustui olemassaolosuhteisiinsa nähden veljesmurhaa vaativaan taisteluun. Profeetat, messiaat, tietäjät ja pyhät lienevät todella itsessään nähneet Jumalan kasvoista kasvoihin, mutta mahdotonta oli että yleinen käsitys Jumalasta olisi sellaiseksi tullut kuin Kristus hänet näki, ennenkuin yhteiskunnallinen oikeus oli saattanut voimaan veljellisen rakkauden. Ihmisen täytyi ihmiselle veljenä esiintyä, ennenkuin Jumala hänelle isänä saattoi ilmestyä. Nimellisesti papisto ammattinaan hyväksyi ja kertasi Kristuksen opetusta että Jumala on rakastava isä, mutta tietysti oli sula mahdottomuus että sellainen aatos saattoi itää ja juurtua sydämmiin jotka olivat kylmät ja kovat kuin kivi lähimmäisiänsä kohtaan ja vihan ja epäilyksen tahmaama. 'Jos ihminen ei rakasta veljeänsä jonka hän nähnyt on, kuinka hän Jumalaa rakastaa taitaisi jota hän ei nähnyt ole'? Papit saarnasivat kuulijansa kuuroiksi kehoittaen heitä Jumalata rakastamaan, antamaan sydämmensä hänelle. Siten annetut sydämmet Jumalan rakkaus vihdoin sytyttäisi, samoinkuin muinaistarujen mukaan taivaan tuli oli aulis sytyttämään uhrit jotka olivat soveliaasti valmistetut.
"Tuosta saarnatuolista, Mr. West, olette epäilemättä sangen monasti kuulleet nämä sanat ja monia muita niiden tapaisia kerrottavan: 'Jos me toinen toistamme rakastamme, niin Jumala asuu meissä ja hänen rakkautensa on täydellinen meissä.' 'Hän joka veljeänsä rakastaa asuu valossa.' 'Jos joku ihminen sanoo, minä rakastan Jumalaa, mutta vihaa veljeänsä, hän on valehtelija.' 'Joka ei veljeänsä rakasta, hän on kuolemaan vikapää.' 'Jumala on rakkaus ja joka rakkaudessa vaeltaa, hän vaeltaa Jumalassa.' 'Jokainen joka rakastaa tuntee Jumalan.' 'Joka ei rakasta, hän ei Jumalata tunne.'
"Siinä ovat ne pisarat Kristuksen opetuksesta jotka olivat ehtoina jumalalliseen elämään. Tästä me löydämme tarpeeksi selvitystä, miksi sitä ilmoitusta, joka tuli Kristukselle kauan sitten ja muille valistuneille sieluille, ei voinut ihmiskunta yleensä omaksua niin kauan kuin epäinhimillinen yhteiskuntajärjestelmä yllä piti vallitusta ihmisen ja Jumalan välillä, ja miksi sinä hetkenä, jolloin tämä vallitus särettiin, ilmoitus tulvi maailmalle kuin auringon valovirta.
"'Jos me toisiamme rakastamme, niin Jumala meissä asuu', huomatkaa miten nämä sanat selviksi kävivät sen kautta että vihdoinkin ihmissuku Jumalan löysi. Se ei tapahtunut, se huomatkaa, suoranaisesti, vasiten tai tietoisesti Jumalaa etsimällä. Se inhimillisyyden suuri innostus, joka vanhan järjestelmän kumosi ja veljesyhteiskunnan synnytti, ei ollut tarkoitukseltaan eikä tietoisuudeltaan ollenkaan pyrkimystä Jumalaa kohti. Se oli luonteeltaan inhimillinen liike. Se oli ihmissydänten sulaantumista ja yhdistymistä toisiinsa, katuvan ja heräävän tunteellisuuden purkautumista, keskinäisen rakkauden ja itseuhrauksen levollista vaikutusta yhteiseksi hyväksi. Mutta 'jos me toisiamme rakastamme, niin Jumala meissä asuu', ja niin ihmiset hänet löysivät. Näyttää että tuli hetki, ihmissuvun koko historian ylevin hetki, jolloin vasta toisensa syleilyksissä tavanneitten veljien maailman veljellinen hehku näyttää liittyneen jumalallisuuteen kuvaamattomassa värähdyksessä, aivan kuin Jumalan käsi olisi liittynyt ihmisten yhdistyneisiin käsiin. Ja niin on sitä jatkunut tähän päivään asti ja alati on jatkuva."
LUKU XXXIII.
ERINÄISIÄ TÄRKEITÄ ASIOITA KATSELEMASSA.
Puolisen jälkeen tohtori sanoi että hänellä oli ehdotettavana tarkastelumatka iltapuolta varten.
"Mieleeni on usein juolahtanut", hän jatkoi, "että kun teidän on mentävä maailmalle ja tutustuttava sen piirteisiin omien huomioittenne nojalla, niin muistellessanne näitä valmistavia opetuksia joita olen teille koettanut antaa, saatte mieleenne sangen huonon käsityksen opetuskyvystäni. Olen itse sangen tyytymätön siihen tapaan jolla olen asiata kehittänyt, se kun sen sijaan että olisi ollut filosoofisesti käsitetty opetussuunnitelma, on ollut vain umpimähkäisiä keskustelusarjoja, pikemmin teidän uteliaisuutenne aiheuttamia kuin minkään minusta lähteneen tarkoituksen."
"Minä olen sangen kiitollinen, rakas ystävä ja opettaja", vastasin, "että olette minut päästänyt filosoofisesta tavasta. Haluamatta kerskata että olisin näin pian täydellisesti päässyt ymmärtämään nykyaikaisen järjestelmänne, olen kuitenkin aivan varma että tunnen siitä paljon enemmän kuin muuten olisin oppinut siitä syystä että olette niin hyväntahtoisesti seuranneet uteliaisuuteni johdatusta ettekä sitonut minua minkään menettelytavan tavoille."
"Minä todella mielelläni uskoisin", sanoi tohtori, "että keskustelumme ovat olleet teille yhtä opettavaisia kuin ne ovat olleet mieluisia minulle, ja jos minä olen tehnyt erehdyksiä, tulee kuitenkin muistaa että mahdollisesti kukaan opettaja ei koskaan ole niin suurta tehtävää suorittanut kuin tämä minun tehtäväni on, eikä niin odottamatta haltuunsa saanut eikä liioin sellaista jonka oppilaan luonnollinen uteliaisuus on pakottanut suorittamaan kovin lyhyessä ajassa sen laajuuteen nähden."
"Mutta tehän puhuitte jostain tarkastelumatkasta tänä iltapuolena."
"Niin", sanoi tohtori. "Se on ehdotus jonka tarkoituksena, on koettaa korvata muutamia liiankin luultavia laiminlyöntejä tärkeitten asiain suhteen yrittämällä tutustaa teitä siihen miten me nyt elämme. Mitä sanotte jos ottaisimme ilmavaunun tänä iltana ja läksisimme linnun tietä katsastamaan kaupunkia ja ympäristöjä sekä näkemään mitä piirteitä nämä eri näkymöt ilmaisevat nykyajan sivistyksessä joita emme vielä ole koskettaneet."
Aatos tuntui minusta ihastuttavalta, ja me heti ryhdyimme sitä toteuttamaan.
Näissä summittaisissa ja katkonaisissa muistelmissa ensimmäisistä kokemuksistani nykyaikaisessa maailmassa on tietysti minun mahdotonta kosketella yhtäkään sadasta hämmästyttäviä asioita joita kokea sain. Mutta senkin rajoituksen huomioon ottaen saattanee lukijoistani tuntua oudolta ettei minulla ole ollut enempää sanomista sen ihmettelyn johdosta minkä mielessäni on vaikuttanut suurten minun aikanani tuntemattomain konekeksintöjen ja apukeinojen lukumäärä ja luonne, mikä auttaa sivistyksenne aineellista rakennusta ja koneistoanne käyttää. Esimerkiksi, vaikka tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen ilmaretkeni, en kuitenkaan luule ennen kertoneeni tästä kokemukseni laadusta joka viime vuosisadan edustajalle on täytynyt olla hämmästyttävää. Saatan vain selitykseksi sanoa tälle näennäiselle välinpitämättömyydelle tämän ajan koneihmeitä kohtaan, että vaikkapa ne olisivat olleet kymmenen kertaa ihmeellisempiä, olisivat ne kuitenkin vaikuttaneet minuun verraten vähemmän hämmästyttävästi kuin uuden yhteiskuntajärjestelmänne kuvaama moraalinen vallankumous.
Tämän, siitä olen varma, olisi kokenut jokainen minun aikani ihminen minun asemassani. Tieteellisten huomioiden ja konekeksintöjen eteenpäin kulku yhdeksännentoista vuosisadan jälkipuoliskolla oli ollut jo niin rivakka ja edistynyt niin nopeasti että me olimme valmistuneet odottamaan melkein mitä kehitystuloksia tahansa sillä taholla tulevaisuudessa. Teidän vedenalaisen laivakulkunne olimme jo varmaksi määritelleet ja osittain toteuttaneet. Sähkövoimain keksiminen oli saattanut melkein kaikki koneaatokset näyttämään mahdollisilta. Ilmapurjehdukseen nähden täydellisesti odotimme että sen onnellisesti ratkaisisivat lastemme lapset, elleivät jo lapsemme. Ellen todellakaan olisi nähnyt ihmisten purjehtivan ilmassa, olisin tuntenut suurta pettymystä.
Mutta vaikkakin me olimme valmiit odottamaan melkein vaikka mitä ihmisen henkiseltä kehitykseltä ja hänen herruutensa täydellisyyttä aineellisen maailman yli, olimme sangen epäilevällä kannalla hänen itsensä moraalisen parannuksen mahdollisuuksien suhteen suuremmassa määrässä. Moraalisena olentona me luulimme hänen kehittyneen tarpeeksi ja että hän tässä maailmassa ei milloinkaan saavuttaisi ylempää olemusta. Filosoofisena määritelmänä me tunnustimme yhtä täydellisesti kuin tekin että kultainen sääntö loisi sellaisen yhteiskuntaelämän perusteen, jossa jokainen olisi tavattoman paljon onnellisempi kuin kukaan oli meidän maailmassamme, ja että kaikkien todellinen etu edellyttäisi sellaisen yhteiskuntajärjestelmän perustamista; mutta me samalla päättelimme että ihmisen moraalinen perusteettomuus ja sokea itsekkäisyys estää ikipäiviksi häntä sellaista ihannetta toteuttamasta. Turhaan hänelle oli annettu jumalainen ymmärrys; se ei hänelle voinut antaa minkäänlaista elämän korkeampaa käyttöä, sillä moraalinen turmelus häntä aina oli oleva estämässä tekemästä sitä mitä hän tiesi ja piti häntä toivottomassa alamaisuudessa luonteensa alhaisimpain ja turmelevimpain vaikutelmani suhteen.
"Mahdotonta; se on vasten ihmisluonnetta!" kuului se huuto joka jokaisen profeetan tai opettajan tapasi, suurimmaksi osaksi huusi tukkoon tai vaijenti, joka koetti nostaa maailmaa tyytymättömäksi sekasorron hallitukseen ja herättää luottamusta Jumalan valtakunnan mahdollisuuteen maan päällä.
Onko siis mikään ihme että minunlaiseni ihminen, joka oli hengittänyt tätä moraalisen epätoivon ilmaa, verraten vähäisen huomiota kiinnittäen, sivuuttaa tämän ajan ihmeelliset aineelliset ennätykset ja tutkii alati kasvavalla kunnioituksella ja ihmetyksellä teidän oikean ja riemukkaan elämänne salaisuutta?
Muinaisia muistellessani huomaan nyt miten tämä peruskanta ihmisluonteesta oli suurinta epäuskoa Jumalaa ja ihmistä kohtaan mihin ihmissuku saattoi vajota, mutta, herra paratkoon, sitä epäuskoa ei kirkko tuominnut, vaan kyllä opetti että heidän oppinsa ihmisen toivottomasta turmeluksesta oli ehdottomasti varmaa ja vakaata.
Tämä ilmapurjehdus, josta mainitsin, tarjoaa räikeän kuvan siitä oudosta yhteydestä johon aikalaiseni sitoivat rajattoman uskonsa ja ihmisen aineellisen edistyksen, samalla kokonaan epäuskon vallassa ollen hänen moraalisiin mahdollisuuksiinsa nähden. Kuten olen sanonut, me täydellisesti odotimme ilmapurjehdus oli tulevaisuudessa saavutettavissa, mutta eniten keskusteltiin sen keksinnön laadusta siltä kannalta, miten käytännöllinen se oli oleva sodassa pudottelemaan dynamiittipommeja tiheästi asuttuihin kaupunkeihin. Koettakaa ymmärtää sitä, jos voitte. Tennysonkaan tulevaisuuskuvitelmassaan ei mitään muuta nähnyt. Muistanette miten hän kuuli
"Taivaan täyden räiskinätä, satoi kalman rakehet kansain ilmalaivastoista jotka luovi auteret."
MITEN KANSA HOITI HALLITUSTA.
"Ja nyt", sanoi tohtori keskeyttäessään vaunumme nousun noin tuhannen jalan korkeudella, "käykäämme käsiksi oppiaineisiimme. Mitä näette tuolla alhaalla joka jotakin kysymystä aiheuttaisi?"
"No, niin, alkaaksemme asian", sanoin Valtiotalon tornin kiintyessä silmääni, "mitä maailmassa olette pistänyt tuonne? Se näyttää koko maailmalle sellaiselta itsetoimivalta tuulimyllyltä jommoisia farmarit minun aikanani käyttivät veden pumppaamiseen Se varmaankin on jokin vanhanaikainen koriste yleistä rakennusta varten."
"Sitä ei ole tarkoitettu koristukseksi, vaan symbooliksi", vastasi tohtori. "Se edustaa oikean hallitusjärjestelmän nykyistä ihannetta. Mylly merkitsee hallituskoneistoa, tuuli joka sitä käyttää on yleisen tahdon kuvana, ja pyrstö, joka aina pitää myllyn viiriä tuulta vasten, kääntyipä tuuli miten nopeasti ja täydellisesti tahansa, osottaa sitä tapaa joka alituisesti pitää hallitusta vastuunalaisuudessa ja kansan jokaisen käskyn alle alistuvana, vaikkapa se vain kuiskauksena esiintyisi.
"Olen puhunut teille niin paljon tästä asiasta ettei minun tarvitse enää selittää minkään nimensä arvoisen kansallisen hallituksen mahdottomuutta joka ei ole perustettu kansalaisten taloudellisen yhdenvertaisuuden perusteelle kaikkine seurauksineen. Mitkään perustuslailliset säädökset taikka parlamenttaarisen koneiston taitavuus eivät ole voineet kansallisista hallituksista tehdä muuta kuin pilakuvan, niin kauan kuin kansalaisen yksityiset taloudelliset edut olivat erilaiset ja vastakkaiset yhteisetujen kanssa ja niin sanottu itsevaltias kansa söi leipänsä kapitalistien käsistä. Kun taas toiselta puolen oli yksityisten ja yhteisten etujen taloudellinen yhtenäisyys, jokaisen yksilön täydellinen riippumattomuus jokaisesta toisesta ja yleinen sivistys kaikkien saatavilla, silloin ei hallinnollisen koneiston mikään puutteellisuus voinut estää hallitusta olemasta hyvä. Mutta me olemme parantaneet koneistonkin niin paljon kuin meillä on perusteltua voimaa. Te äänestitte tavallisesti kerran vuodessa tai kahdessa vuodessa tai kuudessa vuodessa, miten kulloinkin, niistä jotka tulivat teitä hallitsemaan seuraaviin vaaleihin asti, ja nämä hallitsevat valitsemishetkestään asti virkakautensa loppuun olivat yhtä vapaat vastuunalaisuudesta kuin tsaarit. He olivat vapaammatkin, sillä tsaarilla ainakin oli korkeimpana perusteenaan jättää perintönsä jakamattomana pojalleen, kun taas näillä valituilla tyranneilla ei ollut muuta harrastusta kuin saada mahdollisimman paljon vallastaan sinä aikana kuin se heillä oli.
"Meidän mielestämme on kansanvaltaisen hallituksen suhteen selviö että valtaa edustettavaksi ei saa koskaan peruuttamattomasti antaa tunniksikaan, vaan sen tulee aina olla edustettavan vallan peruutettavissa. Yleiset virkamiehet nykyaikana valitaan joksikin ajaksi vain mukavuuden vuoksi, mutta se aika ei ole ehdoton. He ovat velvoitetut luopumaan vallastaan joka hetki päämiestensä äänestyksen mukaan; ei liioin ole mikään toimenpide muuta kuin tavanmukaista luonnetta, jonka joku eduskunta on tehnyt, vetoamatta kansaan. Kenenkään edustajan ääni missään tärkeässä asiassa ei voi olla lopullinen, ennenkuin hänen päämiehensä -- eli valitsijansa kuten te sanoitte -- ovat tilaisuudessa peruuttamaan se. Kansan valittu asiamies, joka rikkoisi valitsijain mielipiteitä vastaan, erotettaisiin ja hänen toimenpiteensä peruutettaisiin seuraavana päivänä. Te kaiketi haluatte sanoa että tämän järjestelmän vallitessa asiamiehen on sangen vaikea pysyä päämiestensä kanssa sopusoinnussa. Mutta nämä määräykset eivät ole ainoastaan vastuunalaisuudesta vapaata lainlaadintaa estämässä, vaan ne vaikuttavat myös sen että alkuperäiset toimenpiteitten esitykset tulevat kansalta useammin kuin heidän edustajiltaan.
"Telefoonijärjestelmämme kautta on monimutkaisinkin äänestysmuoto käynyt niin täydelliseksi että koko kansa on järjestetty toimimaan melkein kuin parlamentti, jos on tarpeellista. Eduskuntamme merkitys, jotka vastaavat teidän entisiä kongressejanne, lainlaatijakuntianne ja parlamenttejanne, on tämän järjestelmän aikana pienentynyt niin että ne toimivat vain niitä tehtäviä jotka te annoitte niin sanotuille kongressikomiteoille. Kansa hallitsee ei vain nimellisesti, vaan myös todellisesti. Meillä on todellinen kansanvalta.
"Me emme ota vaivaksemme hoitaa tätä suoranaista ja alituista asiaimme valvontaa siksi että epäilisimme tai pelkäisimme valittuja asiamiehiämme. Meidän peruuttamattoman, muuttumattoman taloudellisen yhdenvertaisuuden aikana ei ole mitään aihetta eikä tilaisuutta lahjomiselle. Ei ole mitään aihetta pahan tekoon, joka hetkeksikään voitaisiin asettaa yleisen kunnioituksen ansaitsemisen valtavaa aihetta vastaan, mikä todella on ainoa mahdollinen perusta jonka nojalla tätä nykyä virkaan suostutaan rupeamaan. Kaikki elinkysymyksemme ratkaistaan kiistelemättä yhteiskunnan kehyslaitoksen kautta. Me voisimme huoletta uskoa valitun kansalaisyhteyden huostaan yleisten asiain hoidon koko heidän elinajakseen. Syy miksi emme sitä tee on se että meitä huvittaa suoranaisesti hoitaa asiain hallitusta. Te voitte verrata meitä oman aikanne varakkaaseen mieheen, joka, vaikka hänellä oli palveluksessaan jos minkälaisia taitavia ajureita, halusi kuitenkin mieluummin itse käsitellä ohjaksia huvin vuoksi. Te äänestitte tavallisesti ehkä kerran vuodessa, kuluttaen siihen viisi minuuttia ja kiukutellen sen ajan takia mikä oli kulunut siihen yksityisasioistanne, joiden tarkoitusta te luullakseni sanoitte pääasiaksi. Meidän yksityisasiamme ovat yleisiä asioita eikä meillä muita tärkeitä olekaan. Meidän pääasiamme on yleinen hyvinvointi eikä meillä muuta olekaan. Me äänestämme ehkä satoja kertoja vuodessa kaikilla tavoilla kysymyksistä, yleisten kylpylaitosten lämpimyysasteesta, tai mallista minkä mukaan joku yleinen rakennus laitetaan aina suurimpiin maailman yhtenäisyyttä koskeviin kysymyksiin asti, ja pidämme sitä yhtä hupaisana kuin mitä opettavimpanakin.
"Ja nyt, Julian, katsokaahan taas alas ja etsikää ettekö löydä jotain muuta piirrettä näkymöstä joka aiheuttaisi kysymyksen."
PIKKU SODAT JA SUURI SOTA.
"Minä huomaan", sanoin, "että satamalinnoitukset yhä ovat paikoillaan. Säilytätte kai niitä samoinkuin erikoisia vuokrakasarmejakin historiallisena todistuksena esi-isäinne, minun aikalaisteni raakalaisuudesta."
"Teidän ei pidä loukkaantua", sanoi tohtori, "jos sanon että meidän todella täytyy pitää täydellinen varasto sellaisia näytteitä sen varalta että lapset suoraan kieltäytyisivät uskomasta niitä kertomuksia joita kirjat esittävät heidän iso-isäinsä lukemattomista muinaisjätteistä."
"Kansainvälisen rauhan takeita jotka maailman liitto on saanut aikaan", sanoin, "pitänee kansanne varmaan uuden järjestelmän mitä merkittävimpinä tuloksina, ja minua ihmetyttää että te kuitenkin olette sangen vähän siitä puhuneet."