Part 24

"Ja nyt kerropa meille, Harold, mitä esi-isillämme oli sanomista tästä hämmästyttävästä seikasta -- seikasta, joka oli vielä ihmeellisempi kuin itse suuret keksinnöt, nimittäin näiden epäonnistumisesta hyödyttää ihmiskuntaa huomattavammassa määrässä. Luonnollisesti jo itsessään niin hämmästyttävän ja ihmiskunnan onnellisuuden toiveille niin tuhoatuottavan ilmiön on täytynyt saattaa järjellisistä ihmisistä kokoonpannun maailman miettimään mitä suurimmasti, mikä sellaiseen mahtaa olla selityksenä Olisi voinut otaksua, että tämän epäonnistumisen, jota esi-isämme saivat kokea, olisi pitänyt olla kylliksi vakuuttamaan heille, että jotain täytyi olla suuressa määrässä väärin taloudellisessa järjestelmässä, joka tällaisen aiheutti tai salli ja ettei enempiä todistuksia olisi tarvittu kehottamaan heitä tekemään radikaalisia muutoksia siinä."

"Niin olisi ainakin luullut", sanoi poika, "mutta esi-isillemme ei näytä juolahtaneen mieleen pitää taloudellista järjestelmäänsä syynä tällaisiin seurauksiin. Kuten olemme huomanneet, tunnustavat he välittämättä siitä että he väittelivät prosenttimääristä, etteivät suuret keksinnöt olleet onnistuneet saamaan huomattavampaa parannusta ihmiskunnan oloissa, mutta he eivät koskaan näytä päässeen kylliksi kauas tutkiakseen perusteellisemmin, mistä tämä johtui. Sen ajan taloustieteilijäin laajoissa teoksissa emme me löydä mitään pohdiskelua vieläpä vähemmän yritystä selittää tätä seikkaa, joka meidän mielestämme ehdottomasti peittää varjollaan kaikki muut taloudellisen aseman piirteet ennen vallankumousta. Ja oudoin seikka kaikessa tässä on se, ettei tämä heidän epäonnistumisensa saavuttaa jotain mainitsemisen arvoista hyötyä keksintöjen edistymisen kautta näyttänyt kuolettavan esi-isiemme harrastuksia keksintöihin. He näyttivät olevan huumaannuksissa töittensä ylpeilemisestä, vaikkakin he olivat suletut pois niiden tuottamasta edusta ja heidän jokapäiväisenä unelmanaan olivat uudet keksinnöt, jotka yhä suuremmassa määrässä saattaisivat luomakunnan voimat heidän käytettäväkseen. Kukaan heistä ei nähtävästi pysähtynyt ajattelemaan, että vaikka Jumala tyhjentäisi varastostaan heidän hyväkseen kaikki käytännön ja voiman salaisuudet, ei ihmiskunta olisi hituistakaan paremmassa asemassa, elleivät he keksisi jotain taloudellista konetta, jonka kautta nämä keksinnöt voitaisiin saada paremmin palvelemaan yleistä hyvää kuin mitä ne olivat tähän saakka tehneet. He eivät näytä käsittäneen, että niin kauan kuin köyhyyttä oli olemassa, jokainen uusi keksintö, joka lisäsi tuotantovoimaa, oli ainoastaan yksi uusi syytös heidän taloudellista järjestelmäänsä vastaan sen kykenemättömyydestä, joka oli yhtä suuri kuin se oli kohtuuton. He näyttivät kokonaan jättäneen huomioonsa ottamatta sen seikan, että siihen saakka kunnes heidän mahtavat koneensa tullaan käyttämään inhimillisen hyvinvoinnin lisäämiseen, he olivat ja tulivat edelleenkin olemaan paljaita hullunkurisia tieteellisiä leikkikaluja, joilla ei ollut suurempaa todellista arvoa ja hyötyä ihmiskunnalle kuin useilla hyvinkeksityillä tanssivilla nukeilla. Tämä mieletön halu yhä enempiä, suurempia ja laajempia keksintöjä tekemään taloudellisella alalla yhdessä nähtävästi täydellisen välinpitämättömyyden kanssa siitä saavuttiko ihmiskunta niistä mitään lopullista hyötyä vai ei, voidaan käsittää ainoastaan pitämällä sitä yhtenä niistä oudoista heikkomielisen kiihoituksen kulkutaudinkohtauksista, joiden tiedetään vaivanneen vissien ajanjaksojen koko kansakuntia, etenkin keskiaikana. Mitään järkiperäistä selvitystä ei siihen ole olemassa."

"Hyvällä syyllä voit niin sanoa", huudahti opettaja. "Miksi hyödyksi todella olikaan, että kivihiili oli keksitty, kun kuitenkin oli yhtä paljon lämmittämättömiä asuntoja kuin koskaan ennen? Miksi hyödyksi olivat koneet, joiden avulla yksi mies voi kutoa yhtä paljon vaatteita kuin tuhannet sata vuotta ennen, kun kuitenkin oli yhtä paljon ryysyisiä, vilusta väriseviä olentoja kuin ennenkin? Miksi hyödyksi olivat koneet, joiden avulla amerikalainen farmari voi tuottaa tusinan kertaa enemmän ruoka-aineita, kuin hänen isoisänsä, kun kuitenkin oli olemassa yhä useampia nälkäkuolemakohtauksia ja suurempi määrä huonosti ravittua väkeä maassa kuin koskaan ennen ja laumoittain kodittomia, kurjuuteen vajonneita kulkureita vaelteli maassa kerjäten leipää jokaiselta ovelta? Nämä meidän esi-isämme olivat keksineet höyrylaivat, jotka olivat ihmelaitoksia, mutta näiden päätehtävänä oli kuljettaa köyhiä maista, jossa he olivat kerjäläisinä kulkeneet työtäsäästävistä koneista huolimatta, uudempiin maihin, jossa heidän välttämättömästi lyhyen ajan kuluttua oli uudelleen ryhdyttävä kerjäämään. Noin keskivälillä yhdeksättätoista vuosisataa riemustui maailma kutomakoneen keksimisestä ja siitä, minkä taakan se tulisi nostamaan ihmiskunnan hartioilta. Kuitenkin viisikymmentä vuotta myöhemmin pukuteollisuus, jonka luultiin muuttuvan keksinnön kautta parempain päin, oli muuttunut orjuudeksi sekä Amerikassa että Europassa joka 'hikipajasysteemin' nimellä saattoi silloisenkin hitaan väen häpeämään. Heillä oli helposti syttyviä tulitikkuja piikiven ja teräksen asemasta, paloöljyä ja sähkövalo kynttilöiden ja valaanöljyn asemasta, mutta saastan ja kurjuuden kuvat joita nämä parannetut valaistusvehkeet valaisivat, olivat samat ja näyttivät ainoastaan vielä pahemmilta niiden valossa. Ne harvat kerjäläiset, joita Amerikassa oli ollut yhdeksännentoista vuosisadan ensi neljänneksellä, kulkivat jalan, kun sen sijaan he viimeisellä neljänneksellä varastivat kulkunsa höyryhepojen vetämissä junissa ja oli heitä tällöin viisikymmentä kertaa enemmän. Maailma matkusti kuusikymmentä mailia tunnissa viiden tai kymmenen mailin asemesta vuosisadan alussa, mutta se ei ollut voittanut alaa tuumaakaan köyhyydeltä, joka siinä riippui kiinni kuin varjo kilpajuoksijassa."

HELENA ANTAA SELITYKSEN TOSISEIKOILLE.

"Nyt, Helena", jatkoi opettaja, "me haluaisimme sinun selittämään meille ne tosiseikat, joita Harold on meille niin selvästi esittänyt. Me haluamme sinun kertomaan meille, mistä se johtui, että ihmiskunnan taloudelliset olot saavuttivat enintäin tuskin huomattavan parannuksen, jos ollenkaan keksintöjen kehityksestä, jonka rajattoman tuotantovoiman lisääntymisen vuoksi kaiken järjellisen säännön mukaan olisi pitänyt täydellisesti muuttaa parempaan päin ihmissuvun taloudelliset olosuhteet ja kokonaan poistaa puutteen maailmasta. Mikä vanhassa yksityiskapitalismin systeemissä aiheutti tällaisen epäonnistumisen?"

"Sen aiheutti voittojärjestelmän käytännössä olo", vastasi tyttö Helen.

"Ole hyvä ja selitä tarkemmin."

"Suuret taloudelliset keksinnöt, joista Harold on puhunut", vastasi tyttö, "olivat niin kutsuttua työtäsäästävää kone ja parannusmallia -- se tahtoo sanoa ne saattoivat miehen kykeneväksi tuottamaan enemmän kuin ennen samalla työllä tai tuottamaan saman vähemmällä työllä. Kollektiivisen teollisuushoidon aikana, yhdenvertaisten etujen vallitessa, kuten meillä on nyt laita, tulisi jokaisen tällaisen keksinnön seurauksena olemaan lisäännys kokonaistuotannossa tasanjaettavaksi kaikkien kesken tai jos kansa niin halusi ja äänesti tuotanto jäämään siksi mikä se oli ja työn säästäminen jaettavaksi vapaa-aikana kaikille. Mutta vanhan järjestelmän aikana ei ollut luonnollisesti mitään kollektiivista hallintoa. Kapitalistit olivat haltioita, ollen ainoita henkilöitä, jotka voivat harjoittaa suurempaa liikettä tai ryhtyä taloudellisiin yrityksiin ja siinä mitä he tekivät tai tekemättä jättävät, ei heillä ollut näkökohtana yleisön etu tai yhteinen voitto vaan yksinomaan heidän oma voittonsa. Ainoa syy, mikä voi saada kapitalistin ottamaan käytäntöön joku keksintö, oli toivo voittonsa suurenemisesta tuotannon lisääntymisen kautta samalla työllä tai saman tuotteen valmistamisen kautta vähemmällä hinnalla."

"Ottakaamme käsiteltäväksemme ensiksi ensimmäisen tapauksen. Otaksukaamme, että joku kapitalisti ottaessaan käytäntöön työtäsäästävän koneen on päättänyt pitää työssä kaikki entiset työjäisensä ja nauttia voittonsa saamalla suuremman määrän tuotantoa samalla kustannuksella. Nyt, jos kapitalisti halusi lisätä tuotantoaan ilman koneen apua, oli hänen palkattava lisää työläisiä, joille oli maksettava palkkaa, joka taasen myöhemmin kulutettiin ostaessa tuotteita markkinoilta. Tässä tapauksessa joka kerran tuotannon lisääntyessä myöskin oli jonkun verran lisäännystä, vaikkakaan ei yhtäpaljon kuin edellistä, myöskin yhteiskunnan ostokyvyssä. Mutta kun kapitalisti lisäsi tuotantoaan koneiden avulla lisäämättä työläistensä lukua, ei yhteiskunnan ostokyvyn puolella ollut huomattavissa vastaavaa lisäännystä korvaamaan kasvanutta tuotantoa. Osa ostokyvystä meni tosin palkoissa konetyöläisille, jotka rakensivat työtäsäästävät koneet, mutta se oli verrattain vähäistä verrattuna tuotannon lisäykseen, jota kapitalisti toivoi saavuttavansa koneistonsa avulla, sillä muussa tapauksessa ei hänellä suoranaisesti täyttämään entistä enemmän jo ennestään tulvillaan olisi ollut mitään syytä ostaa konetta. Lisätty tuotanto pyrki siten suoranaisesti täyttämään entistä enemmän ja ennesään tulvillaan olevia markkinoita; ja jos huomattavampi määrä kapitalisteja otti samalla tapaa käytäntöön koneita, tuli yltäkylläisyys muuttumaan täydelliseksi kriisiksi ja aiheuttamaan yleisen seisauksen tuotannossa."

"Välttääkseen tai pienentääkseen tällaista onnettomuutta voivat kapitalistit menetellä kahdella tavalla. He voivat, jos näkivät hyväksi, alentaa lisääntyneitten konetuotteittensa hintaa niin että yhteiskunnan ostokyky, joka oli pysynyt ennallaan, voisi käyttää ainakin lähes yhtä kaikki tuotannosta kuin se oli tehnyt vähemmälle tuotannolle kalliimmilla hinnoilla ennen koneiden käytäntöön ottamista. Mutta jos kapitalistit tekivät tämän, eivät he saavuttaneet mitään lisäetua koneiden käytäntöön otosta, koko voitto silloin langeten yhteiskunnalle. Tarpeetonta on sanoakaan, ettei tämä ollut kapitalistien tarkoitusperänä. Toinen menettelytapa heillä oli pitää tuotantoaan samassa määrässä, missä se oli ollut, ennen koneen käytäntöön ottamista ja hankkia voittonsa erottamalla työväkeä siten, säästäen työkustannuksissa. Tällä tavoin useimmassa tapauksessa tehtiinkin, sillä tavarain ylipaljous oli niin yleisesti uhkaamassa, että kapitalistit varoivat suuresti lisäämästä tuotantoa paitsi jos keksinnöt aukaisivat kokonaan uusia aloja. Esimerkiksi jos kone saattoi yhden miehen kykeneväksi tekemään kahden miehen työn, kapitalisti erotti puolet työvoimastaan, pisti säästön työkustannuksista taskuunsa ja silti pystyi tuottamaan yhtä paljon kuin ennenkin. Vielä lisäksi oli tällä menettelytavalla toinenkin etu. Erotetut työmiehet paisuttivat työttömien lukua, jotka kauppasivat itseään toistaan halvemmasta työtä saadakseen. Tämän kilpailun kiivaus teki pian kapitalistille mahdolliseksi alentaa palkkoja entiselle puolelle työvoimalleen, jonka hän oli työssään pidättänyt. Täten oli tavallisena seurauksena työtä säästävien koneiden käytäntöön ottamisesta; ensiksi työmiesten erottaminen ja sitten lyhemmän tai pitemmän ajan kuluttua palkkojen aleneminen niille, jotka työssä saivat pysyä."

"Jos oikein ymmärrän sinua", sanoi opettaja, "siten seurauksena työtäsäästävistä keksinnöistä oli joko tuotannon lisääntyminen ilman vastaavaa lisäännystä yhteiskunnan ostokyvyssä siten yhä lisäten ylijäämää tai muuten ehdottomasti yhteiskunnan ostokyvyn väheneminen erottamisten ja palkanalennusten kautta tuotannon kuitenkin pysyessä edelleen samana kuin ennenkin. Se tahtoo sanoa, puhtaana tuloksena työtäsäästävistä koneista oli erotuksen lisääminen tuotannon ja kulutuksen välillä, joka erotus jäi kapitalistien käsiin voitto-osana."

"Aivan niin. Ainoana johteena kapitalistille ottaa käytäntöön työtäsäästäviä koneita oli suuremman tuotanto-osan pidättäminen omaksi voitokseen kuin ennen vähentämällä työväenluokan osaa -- toisin sanoin, työtäsäästävä koneisto, jonka olisi pitänyt hävittää köyhyys maailmasta, muuttui välineeksi voittojärjestelmän aikana köyhdyttämään kansan joukkoja vielä nopeammin kuin ennen koskaan."

"Mutta eikö kilpailu kapitalistien kesken pakottanut heitä uhraamaan osaa lisääntyneestä voitostaan hintojen alennuksen katitta päästäkseen tavaroistaan?"

"Epäilemättä, mutta sellaiset hinnanalennukset eivät lisänneet kansan kulutuskykyä paitsi milloin se tapahtui voitto-osasta ja kuten John meille selitti tänä aamuna, kun kapitalistit olivat kilpailun kautta pakotettuja alentamaan hintojaan, he säästivät voitto-osaansa mahdollisimman kauan korvaamalla hintojen alennuksia tavaran laadun huonontamisella tai alentamalla palkkoja, kunnes yleisöä ja palkkatyöläisiä ei voitu enempää nenästä vetää tai kiristää. Silloin vasta alkoivat he uhrata omaa voitto-osaansa ja silloin oli liian myöhäistä köyhtyneille kuluttajille lisätä kulutustaan. Aina oli asianlaita se kuten John sanoi, että maassa, jossa kansa oli köyhintä, olivat hinnat alimmat mutta ilman hyötyä itse kansalle."

AMERIKALAINEN MAANVILJELIJÄ JA KONEET.

"Ja nyt", sanoi opettaja, "haluan minä kysyä teiltä jotain työtäsäästävien keksintöjen vaikutuksesta siihen luokkaan niin kutsutulta kapitalisteja, jotka muodostivat suurimman osan Amerikan kansasta -- tarkoitan maanviljelijöitä. Sen johdosta, että he omistivat farminsa ja työkalunsa, vaikkakin velan ja kiinnitysten painamina, olivat he jokatapauksessa muodollisesti kapitalisteja, vaikkakin yhtä säälittäviä kapitalistien uhreja kuin köyhälistötyöläiset. Työtäsäästävät maanviljelyskonekeksinnöt Amerikassa yhdeksännellätoista vuosisadalla olivat kerrassaan jotain ihmeteltävää saattaen yhden miehen kuten meille on kerrottu, kykeneväksi tekemään viidentoista miehen työn sataa vuotta ennemmin. Kuitenkin oli amerikalainen maanviljelijä käymässä suoraa perikatoa kohti juuri näitä keksintöjä käytäntöön ottaessa. Minkä syyksi laskette tämän? Miksi ei maanviljelijä yhdenlaisena kapitalistina läjännyt voittoja työtäsäästävistä koneistaan kuten muutkin kapitalistit?"

"Kuten jo olen sanonut", vastasi tyttö, "johtuivat työtäsäästävän koneiston antamat voitot palkatun työn lisääntyneestä tuotantokyvystä, siten saattaen kapitalistille mahdolliseksi joka tuottaa suuremman määrän samalla työkustannuksella tai yhtäläisen tuotannon vähemmällä työkustannuksella kun koneen korvaamat työläiset voitiin erottaa. Voittojen määrä oli siten riippuvainen harjoitetun liikkeen suuruudesta -- se on palkattujen työläisten luvusta ja vastaavasta summasta, minkä työkustannukset koskivat liikkeeseen. Kun maanviljelystä harjoitettiin tavattomassa määrässä, kuten oli asian laita niin kutsutuilla bonanza farmeilla Yhdysvalloissa tänä aikana, kuuluen niihin kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneen tuhanteen eekkeriin maata, tekivät niitä viljelevät kapitalistit suuria voittoja, jotka juuri suoranaisesti johtuivat työtäsäästävistä maanviljelyskoneista ja jotka olisivat olleet mahdottomia ilman niitä. Nämä koneet tekivät heidät kykeneviksi asettamaan markkinoille suuresti lisääntyneen tuotannon vähäisellä työkustannuslisäyksellä tai saman tuotannon suurella työkustannusten alennuksella. Mutta amerikalaisten maanviljelijäin varsinainen joukko toimi ainoastaan pienessä määrässä ja palkkasi ainoastaan vähän työvoimaa tehden itse pääasiallisesti oman työnsä. He voivat siten saavuttaa ainoastaan pienen voiton, jos ollenkaan työtäsäästävistä koneista erottamalla työväkeään. Ainoa keino, jolla he voivat niistä hyötyä nauttia, oli, ei vähentämällä tuotantokustannuksia, vaan lisäämällä tuotantoaan oman työnsä lisääntyneen tuottamiskyvyn kautta. Mutta ottaen huomioon, ettei tällä välin ollut tapahtunut mitään lisäännystä yhteiskunnan ostamiskyvyssä yleensä, ei löytynyt enempää rahoja heidän tuotteittensa ostamiseen kuin ennenkään ja luonnollisesti siis, jos maanviljelijäin koko joukko työtäsäästävien koneiden avulla lisäsi tuotteitaan, he voivat saada kasvaneesta tuotannostaan ainoastaan halvennetun hinnan, niin että he lopuksi eivät saaneet enempää suuremmasta sadosta kuin vähemmästäkään. Vieläpä, he eivät voineet saada niinkään paljoa, sillä vähäinenkin ylijäämä ahtaalla olevan kapitalistin käsissä, joka sitä ei voinut säilyttää, vaan oli pakotettu myymään, vaikutti alentamalla markkinahinnat määrään, joka oli kokonaan vähempi suhteellisesti ylijäämään. Yhdysvalloissa oli tällaisten pikkumaanviljelijäin luku määrä niin suuri ja heidän pakkonsa myydä tuotteensa niin suuri, että loppupuoliskolla vuosisataa he eivät pilanneet ainoastaan omia markkinoitaan, vaan myöskin suurten kapitalistien markkinat, jotka viljelivät suuria farmeja."

"Loppupäätöksenä siis on", sanoi opettaja, "että puhdas tulos työtäsäästävistä koneista Yhdysvaltojen pikkufarmarijoukolle oli turmiota tuottava."

"Epäilemättä", vastasi tyttö. "Tämä on sellainen tapaus, jossa historialliset tosiseikat ehdottomasti todeksi näyttävät järjellisen teorian. Kiitos voittojärjestelmälle keksinnöt, jotka kertasivat maanviljelijän tuotantokyvyn viisitoista kertaiseksi, saattoivat hänet vararikkoon ja niin kauan kuin voittojärjestelmää säilytettiin, ei hänellä ollut mitään pelastuksen toivoa."

"Olivatko maanviljelijät ainoa pikkukapitalistiluokka, jota työtäsäästävä koneisto pikemmin vahingoitti kuin auttoi?"

"Sääntö oli sama kaikille pikkukapitalisteille, missä hyvänsä ammatissa he sitten olivatkaan. Perustana sille oli, kuten olen sanonut, se seikka, että kapitalistien saavuttama voitto työtäsäästävistä koneista oli suhteellinen työmäärään, jonka he koneiden vuoksi voivat erottaa -- se tahtoo sanoa, suhteellinen heidän liikkeensä suuruuteen. Jos kapitalistin liikkeenharjoitusmäärä oli niin pieni, ettei hän voinut tehdä suuria säästöjä työkustannusten vähentämisellä hankkimalla koneistoa, silloin saattoi sellaisen koneen käytäntöönottaminen hänet epäedulliseen asemaan verrattuna suurkapitalisteihin. Työtäsäästävät koneet olivat siten yhtenä voimakkaimmista vaikuttimista, jotka loppupuolella yhdeksättätoista vuosisataa tekivät pikkukapitalistille mahdottomaksi millään alalla kilpailla suurkapitalistien kanssa ja auttoivat taloudellisen maailman hallinnon kokoamista aina harvempien ja harvempien käsiin."

"Otaksutaanpa, Helen, ettei vallankumousta olisi tapahtunut, että työtäsäästäviä koneita olisi edelleen keksitty yhtä nopeaan kuin ennenkin ja että suurkapitalistien etujen yhdistyminen, jota jo ennustettiin, olisi saatu täydelliseksi niin että heidän väliseen kilpailuun kulutettujen voittojen hukka olisi lakannut, mikä olisi siitä ollut seurauksena?"

"Siinä tapauksessa", vastasi tyttö, "kaikki se rikkaus, jota oli tuhlattu kauppakilpailuun, olisi tuhlattu lisäksi ylellisyyteen, mitä jo ennen siihen tuhlattu. Vuosi vuodelta keksityt uudet koneet olisivat jatkaneet mahdollisuutta yhä pienemmälle ja pienemmälle osalle ihmiskuntaa tuottaa kaikki ihmiskunnan elintarpeet ja muu osa ihmiskuntaa, näihin lukien työläisten lukemattomat joukot olisivat saaneet työskennellä hyödyttömässä työssä hankkiakseen aineksia rikkaiden ylellisyydelle tai saaneet olla näiden persoonallisina palkollisina. Maailma olisi siten tullut jaetuksi kolmeen luokkaan: isännistöluokka, jonka lukumäärä oli rajotettu; suuri lukuinen määrä hyödyttömässä työssä olevia työläisiä, jotka olivat palkatut hankkimaan ylellisyystarpeita isännistöluokalle; ja pienoinen joukko hyödyllisesti tuottavia työläisiä, jotka koneiden täydellisen kehityksen kautta olisivat kykeneviä hankkimaan kaikille tarpeet. Tarpeetonta on sanoa, että kaikki muut paitsi isännät olisivat olleet alhaisimmassa tilassa elinehtoihinsa nähden. Riutuvat valtakunnat muinaisina aikoina ovat usein tarjonneet tällaisia kuvia keisarillisesta ja aristokraattisesta loistosta, jonka varustamiseksi ja ylläpitämiseksi nälkäänäkevien kansojen työ käytettiin. Mutta ei mikään muinaisuudessa esiintyvä kuva olisi vetänyt vertoja sille, mitä kahdennellakymmenennellä vuosisadalla olisi ollut näytettävänä, jos suuri vallankumous olisi sallinut yksityiskapitalismin saattaa kehityksensä huippuunsa. Muinaisina aikoina kansan suuria joukkoja on täytynyt käyttää hyödylliseen työhön varustaakseen maailman tarpeet, joten isäntien loistoon ja iloituksiin saatavissa oleva työväen osa on ollut verrattain pieni. Mutta rahavaltaisessa keisarikunnassa arvelemme me keksintönero työtäsäästävien koneiden avulla olisi saattanut isännät kykeneviksi käyttämään suurimman osan alamaisistaan oman valtionsa ja ylellisyytensä palvelukseen, kuin olisi ollut mahdollista minään muuna historiallisena itsevaltiuden aikana. Kauhistuttavat näytelmät ihmisten jumaliksi korottamisesta nöyrälle ja palvelevalle kansalle, joita Assyria, Egypti, Persia ja Rooma tietävät kertoa, olisivat nykyisten rinnalla himmentyneet pieniksi."

"Jo riittää, Helen", sanoi opettaja. "Todistelmiesi nojalla me jätämme tutkistelemisemme yksityiskapitalismin taloudellisesta järjestelmästä, jonka suuri vallankumous on ainaiseksi hävittänyt. Luonnollisesti on olemassa suuri joukko muita kohtia ja sivuseikkoja kysymyksessä, joita voisimme ottaa käsitelläksemme, mutta niiden tutkiminen olisi yhtä hyödytöntä kuin mieltämasentavaakin. Minä arvelen, että me olemme jo käsitelleet tärkeimmän kohdan. Jos te käsitätte, miksi ja miten liikevoitto, korko ja vuokra synnyttivät rajoituksen yhteiskunnan useimpien kulutusvoimalle pieneen osaan sen tuottavasta voimasta, siten taasen vuorostaan sortaakseen jälkimmäistä, olette te käsittäneet salaisuuden maailman köyhyyteen ennen vallankumousta sekä mahdottomuuteen saada aikaan mitään huomattavampaa tai pysyväistä parannusta millään alalla ihmiskunnan taloudellisia oloja siihen saakka kunnes yksityiskapitalismi, josta liikevoittojärjestelmä vuokrineen ja korkoineen olivat tärkeitä ja eroittamattomia osia, tulisi poistetuksi."

XXIX LUKU.

MINULLE OSOTETAAN KUNNIOITUSTA.

"Ja nyt", jatkoi opettaja katsahtaen gallerille, jossa tohtori ja minä istuimme piilossa, "on minulla suuri hämmästys teidän varallenne. Niiden joukossa, jotka ovat kuunnelleet luentoanne tänään, sekä aamu- että iltapäivällä on muuan henkilö, jonka nimen teidän tulisi voida arvata sanoessani, että kaikista henkilöistä maan päällä, hän on ehdottomasti pystyvin ja ainoa täysin pätevä arvostelemaan, miten tarkka teidän kuvauksenne yhdeksännentoista vuosisadan oloista on ollut. Ettei tieto siitä olisi häirinnyt tyyneyttänne, olen minä tähän saakka pidättänyt kertomasta, että meidän luonamme on tänään saapuvilla ei vähemmän huomattava vieras kuin Julian West ja että hän on hyväntahtoisesti suostunut sallimaan minun esittää itsensä teille."

Minä olin myöntynyt pikemmin vastenhakoisesti opettajan pyyntöön, kun en olisi halunnut asettaa itseäni uteliaisuuden esineeksi. Mutta minun oli kumminkin vielä tehtävä tuttavuutta kahdennenkymmenennen vuosisadan poikien ja tyttöjen kanssa. Kun he saapuivat ympärilleni, oli helppoa tyttöjen kiihkeistä silmäyksistä ja poikien liikutetuista kasvoista nähdä, miten suuresti heidän mielikuvituksensa oli hämmästyksissä läsnäoloni vuoksi heidän joukossaan ja miten kaukana heidän tunteensa olivat tavallisesta ja epämiellyttävästä uteliaisuudesta. Mielenkiinto, jota he minuun osottivat oli niin täydellisesti myötätuntoista, ettei se olisi voinut loukata hienotunteisintakaan luonnetta.