Part 22

"Amerikalainen viljakauppias, joka vei viljaansa Englantiin, oli pakotettu toisten amerikalaisten viljakauppiaiden kilpailun vuoksi laskemaan hintansa Englannissa mahdollisimman alhaiseksi ja tätä voidakseen oli hänen alennettava mahdollisimman alhaiseen hinta amerikalaiselle farmarille, joka viljan tuotti. Mutta amerikalaisen kauppiaan ei täytynyt myydä ainoastaan yhtä halvalla kuin hänen amerikalainen kilpailijansa teki, vaan hänen täytyi myös myydä halvemmalla kuin viljakauppiaat muista viljaatuottavista maista kuten Venäjältä, Egyptistä ja Indiasta. Ja katsokaamme sitten miten paljon hyötyä Englannin kansa sai halvasta amerikalaisesta viljasta. Sanokaamme, että ulkomaisten ruokavarojen vuoksi elämisen hinta aleni puolet tai kolmanneksen Englannissa. Tämä näyttäisi varmaan suurelta voitolta; mutta katsokaamme toiselta puolelta. Englantilaisten oli maksettava viljojen hankinnasta amerikalaisille vaatetta ja rautatavaroita, Englantilaiset näiden tuotteiden valmistajat olivat samanlaisia kilpailijoita kuin amerikalaisetkin kauppiaat -- jokainen haluten anastaa niin suuren osan amerikalaista markkinaa kuin hän vaan voi. Hänen täytyi sen vuoksi jos mahdollista myydä halvemmalla kuin hänen kotoiset kilpailijansa. Vielä lisäksi, kuten amerikalaisen viljakauppiaan oli englantilaisen tehtailijan kilpailtava ulkomaisten kilpailijain kanssa. Belgia ja Saksa valmistivat rauta- ja vaatetavaroita halvalla ja amerikalaiset olisivat vaihtaneet viljansa näihin tarvekaluihin belgialaisten ja saksalaisten kanssa, elleivät englantilaiset myyneet niitä halvemmalla. Päämenona vaatteiden ja rautatavarain valmistuskustannuksissa olivat nyt työväelle maksetut palkat. Luonnollisesti oli varmaa, että jokainen englantilainen tehtailija ryhtyi pakottamaan työmiehiään tyytymään alhaisempiin palkkoihin voidakseen myydä halvemmalla kuin englantilaiset kilpailijat ja myöskin voittaakseen saksalaiset ja belgialaiset tehtailijat, jotka myös koettivat saada itselleen Amerikan kauppaa. Voiko nyt englantilainen työmies elää vähemmällä palkalla kuin ennen? Varmasti voi, sillä hänen ravintonsa hinta on suuresti halvennut. Siten huomaa hän pian palkkansa alennetuksi niin paljolla, kuin halvenneet ruoka-aineet olivat halventaneet hänen elämiskustannuksiaan ja siten hän huomaa olevansa samassa asemassa, kuin ennen Amerikan kaupan alkamista, Katsokaamme taasen amerikalaista farmaria. Hän saa nyt ulkoatuotetut vaatteensa ja työkapineensa paljoa halvemmalla kuin ennen ja luonnollisesti alhaisin elämisen hinta jolla hän voi myydä viljansa, on melkoisesti alhaisempi kuin ennen Englannin kaupan alkua -- niin paljon alhaisempi todella, kuin mitä hän on säästänyt työkapineissaan ja vaatteissaan. Tästä viljakauppias luonnollisesti otti itselleen etua, sillä ellei hän myynyt viljaansa Englannin markkinoilla halvemmalla kuin muut viljakauppiaat, menetti hän kauppansa ja Venäjä, Egypti ja Intia olivat valmiina turvaamaan Englannin viljallaan, elleivät amerikalaiset voineet tarjota alle heidän hintansa ja hyvästi silloin halvat vaatteet ja työkapineet! Pian alenivat amerikalaisen farmarin viljastaan viljastaan saamat hinnat, kunnes alennus oli poistanut kaiken, mitä hän oli voittanut halvemmissa tuotetuissa vaatteissa ja rautatavaroissa ja hän samoinkuin hänen uhritoverinsa meren takana -- englantilainen rautatyöläinen tai vaatetehtaalainen -- ei ollut paremmassa asemassa kuin hän oli ennenkuin Englannin kauppaa oli esitettykään."

"Mutta oliko hän todella yhtä hyvässä asemassa? Oliko amerikalainen tai englantilainen työläinen yhtä hyvässä asemassa kuin ennen tuotteiden vaihtokaupan alkua, joka jos sitä olisi oikein harjoitettu olisi niin suuresti hyödyttänyt molempia? Päin vastoin, molemmat olivat yhdellä lailla tärkeässä suhteessa huonommassa asemassa. Molemmilla oli tosin ollut kyllin huono elanto ennemminkin, mutta teollisuusjärjestelmä, josta he riippuivat ollen kansallisiin piireihin rajotettuna oli verrattain yksinkertaista ja vaillinaista, itsensä ylläpitävää sekä paikallisten ja ohimenevien häiriöiden alaista, joiden vaikutusta voitiin jonkun verran otaksua vieläpä mahdollisesti parantaakin. Nyt kuitenkin englantilaiset tehdastyöläiset ja amerikalaiset farmarit olivat yhdellä lailla tulleet riippuvaisiksi kansainvälisen järjestelyn hienosta tasapainosta, joka minä hetkenä hyvänsä voi joutua epäkuntoon, jolloin heiltä heidän elantonsa riistettiin jättämällä heille edes sitä pientä tyydytystä, että he olisivat ymmärtäneet, mikä heitä sorti. Heidän työnsä ja tuotteittensa hinta ei enää kuten ennen riippunut paikallisista elintavoista ja kansallisesta elantokannasta, vaan oli joutunut yleismaailmallisen kilpailun aiheuttaman säälimättömän pakon alaiseksi, jossa amerikalainen farmari ja englantilainen ammattityöläinen pakotettiin kilpailemaan intialaisen vuokramiehen, egyptiläisen fellahin, puolinälkäisen belgialaisen kaivosmiehen tai saksalaisen kutojan kanssa. Entisinä aikoina, ennenkuin kansainvälinen kauppa oli tullut yleiseksi, jolloin toinen kansa oli huonommassa, toinen paremmassa asemassa, oli aina toivoa merien takana; mutta tulevaisuus, jonka rajaton kansainvälisen kaupan kehitys aukaisi ihmiskunnalle loppupuolella yhdeksättätoista vuosisataa, oli sellainen, että yleismaailmallinen elämänkanta järjestetään sen mukaan, millä elämää voitiin ylläpitää alhaisimpien kansojen keskuudessa. Kansainvälinen kauppa alkoi jo osottautua välineeksi, jonka avulla yleismaailmallinen harvain valta pian olisi saatu perustetuksi, jos suuri vallankumous vielä olisi viipynyt."

"Käsitellessäsi otaksuttua keskinäistä kauppaa Englannin ja Amerikan välillä, jota olet käyttänyt kuvauksessasi", sanoi opettaja, "olet sinä olettanut, että kauppasuhteet olivat tarve-esineitten vaihtamista yhtäläisillä ehdoilla. Siinä tapauksessa näyttää, että voittojärjestelmän vaikutuksena oli jättää molempien maiden suuri kansan enemmistö jonkun verran huonommalle kannalle kuin he olisivat olleet ilman ulkomaankauppaa, voitto sekä Amerikan että Englannin puolella langeten kokonaan teollisuus ja kauppakapitalisteille. Mutta todellisuudessa molempien maiden kauppasuhteet eivät tavallisesti olleet yhtäläisiin ehtoihin perustuvia. Toisen maan kapitalistit olivat useasti paljoa mahtavampia kuin toisen maan ja oli heillä käytettävänään vahvempia ja vanhempia taloudellisia yhdistyksiä avukseen. Mikä oli tällaisessa tapauksessa seurauksena?"

"Voimakkaamman maan kapitalistien ylenmääräinen kilvottelu musersi heikomman maan kapitalistien yritykset, jolloin viimemainitun maan kansa joutui kokonaan riippuvaiseksi ulkomaisista kapitalisteista useiden tuotteiden kautta, joita muuten olisi valmistettu kotona kotimaan kapitalistien voitoksi ja samassa suhteessa kuin riippuvaisen maan kapitalistit tulivat kykenemättömiksi taloudellisesti vastustamaan, voimakkaamman maan kapitalistit määräsivät mielensä mukaan kauppaehdot. Amerikalaiset siirtomaat pakotettiin vuonna 1776 kapinaan Englantia vastaan tällaisesta puhteesta syntyneen sorron vuoksi. Siirtomaa-asutusten perustamisen tarkoituksena, joka oli päätehtäviä seitsemännellä-, kahdeksannella- ja yhdeksännellätoista vuosisadalla, oli saattaa uusia yhdyskuntia taloudelliseen alamaisuussuhteeseen kotimaan kapitalisteihin nähden, jotka saatettuaan kotimarkkinat köyhyyteen eivät huomanneet itselleen olevan muuten toiveita elleivät he kiinnittäneet imupillejään ulkona oleviin yhdyskuntiin. Iso Britannia, jonka kapitalistit olivat toisia mahtavammat, oli luonnollisesti tämän politiikan johtaja ja sen sotien ja valtioviisauden päätarkoituksena useita vuosisatoja ennen suurta vallankumousta oli tällaisten uudisasutusten saavuttaminen sekä heikoilta kansoilta kauppamyönnytysten ja avausten hankkiminen -- rauhallisesti, jos se oli mahdollista-, kanuunan avulla, jos se taas oli tarpeen."

"Millainen oli varsinaisen kansan asema tällaisessa maassa, joka täten alistettiin toisen maan kapitalistien kauppavasalliuden alaiseksi? Oliko se välttämättömästi huonompi kuin voimakkaamman maan suuren kansanjoukon asema?"

"Se ei ollut ensinkään sanottua. Meidän tulee aina muistaa, etteivät kapitalistien ja kansan edut ole keskenään samoja: jonkun maan kapitalistien menestyminen ei missään tapauksessa merkinnyt varallisuutta kansan keskuudessa eikä päinvastoinkaan. Elleivät riippuvaisen maan kansanjoukkoja olisi nylkeneet ulkomaiset kapitalistit, olisivat niitä nylkeneet kotimaiset kapitalistit. Sekä he että voimakkaamman maan työläisjoukot olivat samalla lailla kapitalistien työvälineitä ja orjia, jotka eivät kohdelleet työmiehiään paremmin sillä perusteella että he olivat saman maan kansalaisia kuin jos he olisivat olleet ulkomaalaisia. Riippuvaisen maan kapitalistit ne pikemmin olivat kuin varsinainen kansanjoukko, jotka kärsivät rajattomien liikeyritysten sorrosta."

HELVETIN JA SYVÄN MEREN VÄLILLÄ.

"Se riittää, Paul. -- Kysymme nyt jotain selitystä sinulta, Helen, seikalle, jota Paulin viime sanat tarkoittivat. Kahdeksannella- ja yhdeksännellätoista vuosisadalla raivosi katkera taistelu esi-isiemme keskuudessa kahta mielipidettä ja politiikkaa edustavien puolueiden välillä, jotka kutsuivat itseään suojelustullilaisiksi ja vapaakauppalaisiksi, joista edelliset väittivät, että oli edullista sulkea ulkomaisten kapitalistien kilpailulta kotimaiset markkinat asettamalla tullijärjestelmä tuotannolle, kun taasen viimemainitut väittivät, ettei mitään esteitä saa sallia täydellisesti vapaalle kaupalle. Mitä on sinulla sanottavaa tämän erimielisyyden ansioista?"

"Paljaastaan", vastasi tyttö, jota oli kutsuttu Heleneksi, "että erotus molempien politiikkain välillä, mikäli se koski kansaa kokonaisuudessaan, supistui paljaaseen kysymykseen, halusiko se tulla kotimaisten vai ulkomaisten kapitalistien kautta nyletyksi. Vapaata kauppaa huusivat ne kapitalistit, jotka tunsivat kykenevänsä murskaamaan kilpaavan maan kapitalistit, jos heille annettiin tilaisuus ryhtyä kilpailuun näiden kanssa. Suojelustulli oli niiden kapitalistien huutona jotka tunsivat itsensä heikommiksi kuin toisten kansojen kapitalistit ja pelkäsivät, että heidän yrityksensä murskattaisiin ja he menettäisivät voittonsa, jos vapaa kilpailu sallittaisiin. Vapaakauppalaiset olivat samallaisia kuin mies, joka huomatessaan, ettei vastustaja vedä hänelle vertoja, vaatii tätä vapaaseen taisteluun ilman armoa, kun taasen suojelustullilainen oli samallainen kuin mies, joka nähdessään itsensä huonommaksi, kutsuu avukseen poliisin. Vapaakauppalainen väitti, että luonnollinen, jumalalta saatu kapitalistien oikeus keritä kansaa, missä sitä vaan tavattiin, oli ylempänä kaikkia heimo-, kansallisuus- tai maanajoja. Suojelustullilainen taasen vaati isänmaallista oikeutta yksinään saada keritä omia kansalaisia ulkomaisten kapitalistien siihen sekaantumatta. Itse varsinaiseen kansaan, kansakuntaan nähden kokonaisuudessaan oli, kuten Paul jo sanoi, vähemmän eroa, nylkivätkö heitä kotimaiset kapitalistit suojelustullin avulla vai ulkomaiset kapitalistit vapaakaupan vallitessa. Kirjallisuus tästä taistelusta suojelustullilaisten ja vapaakauppalaisten välillä selittää tämän hyvin. Mitä muuta hyvänsä suojelustulli laiset eivät onnistuneetkaan todistamaan, niin pystyivät he näyttämään toteen, että kansan asema vapaakauppamaissa oli yhtä huono kuin munallakin ja toiselta puolen vapaakauppalaiset olivat yhtä onnistuneita todistuksissaan, joita he esittivät, että kansa suojelustullimaassa, muiden olojen ollessa samallaisia, ei ollut yhtään paremmassa asemassa kuin vapaakauppamaissakaan. Kysymys suojelustullista ja vapaakaupasta kiinnitti ainoastaan kapitalistien mieliä. Kansalle tarkoitti se valitsemista helvetin ja syvän meren välillä."

"Anna meille asiasta todellinen esimerkki", sanoi opettaja. "Ota esimerkiksi Englanti. Se oli epäämättömästi yhdeksännellätoista vuosisadalla maa, jolla oli suurin ulkomaakauppa ja hallitsi enimmin ulkomaan markkinoita. Jos kerran suuri määrä ulkomaankauppaa kapitalistien todellisuudessa määräämien ehtojen mukaan oli voittojärjestelmän mukaan maan kansallisen hyvinvoinnin lähteenä, voimme me odottaa näkevämme brittein kansan varsinaisen joukon yhdeksännentoista vuosisadan lopulla nauttivan tavattomasta onnesta ja yleisestä hyvinvoinnista verrattuna muiden kansojen tai sen entiseen tilaan, sillä koskaan ennen ei yhden kansan osalle ole tullut niin suurta ulkomaista kauppaa. Millaisia olivat tosiolot?"

"Yleistä oli", vastasi tyttö, "esi-isillemme epämääräisellä ja hämärällä tavallaan, jolla he käyttivät sanoja 'kansakunta' ja 'kansallinen' puhua Iso Britanniasta rikkaana maana. Mutta ne olivat ainoastaan sen kapitalistit, muutamia kymmeniä tuhansia miehiä, sen neljänkymmenen miljoonan joukossa, jotka olivat rikkaita. Näillä oli todellakin uskomattoman suuret omaisuudet, mutta loput neljästäkymmenestä miljoonasta -- koko kansa todella, paitsi tätä pienoista osaa -- oli köyhyyteen vajonnut. On sanottu, että Englannilla oli ratkaistavana suurempi ja toivottomampi köyhienkysymys, kuin millään muulla sivistyneellä maalla. Sen työläisjoukkojen olot eivät olleet ainoastaan paljoa kurjemmat kuin monen muun senaikaisen kansan, vaan myöskin huonommat, kuten huolellisista taloudellisista vertailuista on nähty, kuin ne olivat olleet viidennellätoista vuosisadalla, ennenkuin ulkomaankauppaa alettiin harjoittaa. Kansa ei muuta pois maasta, jossa sillä on hyvä olla, mutta brittein kansa puutteen kartoittamana on pitänyt jäätyneen Canadan ja kuuman maapiirin asuttavampana kuin oman syntymämaansa. Kuvauksena siitä, että työläisjoukkojen asemaa ei millään lailla parantanut se seikka, että maan kapitalistit hallitsivat ulkomaisia markkinoita, on huomioon otettava se seikka, että englantilaiset siirtolaiset voivat tehdä itselleen paremman elannon englantilaisissa siirtomaissa, joiden markkinoita hallitsivat kokonaan englantilaiset kapitalistit, kuin mitä heillä oli ollut ollut kotona ollessaan näiden kapitalistien palveluksessa. Meidän on myös muistettava, että Malthus, joka opetti, että parhain, mitä työmiehelle voi sattua, oli olla syntymättä, oli englantilainen ja perusti loppupäätelmänsä luonnollisesti huomioihinsa kansanjoukkojen elämästä maassa, joka oli menestynyt paremmin kuin mikään muu maa minään aikana anastamaan itselleen ulkomaiset maailman kauppamarkkinat kauppansa kautta."

"Tahi", jatkoi poika, "ottakaamme Belgian tuon vanhan flemiläisten kauppiasten maan, jossa ulkomaan kauppaa oli kauemmin ja tasaisemmin harjoitettu kuin missään muussa Europan maassa. Myöhemmällä puoliskolla yhdeksättätoista vuosisataa sanottiin Belgian kansan, maailman kovimmin työtätekevän kansan olleen ilman poikkeusta ilman tyydyttävää ravintoa -- olleen sortumaisillaan, toisin sanoen, vähitellen nälkään nääntymässä. Heidän samoin kuin Englannin ja Saksan kansan on todistettu tilastollisten ainetta käsittelevien laskujen mukaan, joita meidän aikoihimme on säilynyt, olleen taloudellisesti paljoa paremmalla kannalla viidennellä ja alkupuolella kuudettatoista, jolloin ulkomaankauppaa tuskin tunnettiin, kuin mitä he olivat yhdeksännellätoista vuosisadalla. Mahdollisuutta oli ennen kuin ulkomaankauppa alkoi, että kansakin voi saada jotain osaa hedelmällisen maan rikkaudesta juuri sen vuoksi, ettei sille ollut mitään ulkoväylää. Mutta kun ulkomaankauppa voittojärjestelmän mukaan alkoi, katosi tämä mahdollisuus. Siitä pitäen kaiken hyvän ja halutun yli sen, mitä tarvittiin paljaaseen työväestön ylläpitämiseen, kokosivat kapitalistit itselleen perusteellisesti ja tyystisti vaihdettavaksi ulkomailla kultaan ja jalokiviin, silkkiin, samettiin ja kamelikurjen höyheniin rikkaita varten. Kilien Goldsmith sanoo:

"Around the world each needful product flies For all the luxuries the world supplies."

(Ympäri maailman kaikki hyödylliset tuotteet kootaan ylellisyyttä varten, jota maailma synnyttää.)

"Mihin on kansojen taistelua ulkomaisista markkinoista yhdeksännellätoista vuosisadalla sattuvasti verrattu?"

"Kilpailuun orjilla miehitettyjen galleerilaivojen kesken, joiden omistajat kilpailevat palkinnosta."

"Sellaisessa kilpailussa kummalle miehistölle oli kilpailu vaikeampaa, voittavanko vai häviävän galleerilaivan miehistölle?"

"Voittavan galleerilaivan, ymmärrettävästi", vastasi tyttö, "sillä otaksuttavaa on että kun muut seikat olivat molemmissa laivoissa samanlaiset, heitä oli sitä enemmän ruoskittu."

"Juuri niin", sanoi opettaja, "ja saman säännön mukaan, kun kahden maan kapitalistit kilpailivat keskenään ulkomaisten markkinain varustamisesta, olivat juuri menestyneen kapitalistijoukon alaiset työmiehet ne, jotka olivat enemmän surkuteltavia, sillä muiden ehtojen ollessa samanlaisia, he olivat kaikesta päättäen ne, joiden palkat olivat alennetut alimmaksi ja joiden yleinen asema oli kurjin."

"Mutta sanoppas meille", sanoi opettaja, "eikö ollut yleisen köyhyyden kohtauksia maissa, joilla ei ollut mitään ulkomaankauppaa, yhtä suuria kuin jo mainitsemissasi maissa?"

"Olipa kyllä", vastasi tyttö. "Minä en ole tarkoittanut väittää, että kun ulkomaisten sääliväiset armolahjat olivat karvaita, kotimaisten kapitalistien olisivat sitä olleet vähemmän. Vertaus on ainoastaan voittojärjestelmän käyttämisen välillä suuremmassa tai vähemmässä määrässä. Niin kauvan kuin voittojärjestelmää pidettiin pystyssä, oli se lopulla aina sama, joko sitten rakennettiin muurit maan ympäri ja kansa jätettiin yksinomaan kotimaisten kapitalistien nylettäväksi tai muuri kaadettiin maahan ja sisälle päästettiin ulkomaalaiset."

XXVII LUKU.

MÄÄRÄTTYJEN ETUJEN JÄRJESTELMÄN VIHAMIELISYYS PARANNUKSIA KOHTAAN.

"Nyt Florence", sanoi opettaja, "sinun avullasi otamme käsitelläksemme loppukysymystä isiemme talousjärjestelmän käsittelyssä -- nimittäin sen vihamielisyyttä keksintöjä ja parannuksia kohtaan. Tuskallisena velvollisuutenamme on ollut viitata useaan kohtaan, jossa arvoisat esi-isämme ovat olleet tavattoman sokeita taloudellisten laitostensa oikeista luonteista ja vaikutuksista, mutta ei missään tapauksessa huomattavammassa määrässä kuin tässä. Kaukana siitä, että he olisivat huomanneet välttämättömän vihamielisyyden yksityiskapitalismin ja kehityksen kulun välillä, joka meistä on niin selvää, he näyttävät tosissaan uskoneen, että heidän järjestelmänsä on tavattoman suotuisa keksintöjen edistymiselle ja, että sen etu tässä suhteessa oli niin suuri, että se oli tärkeänä vastapainona sen myönnetyille oikeusopillisille puutteille. Tässä kohdassa ovat mielipiteet niin aivan täydellisesti eriäviä, mutta onneksi ovat tosiseikat niin hyvin todistetut, ettei meillä ole mitään vaikeutta päättäessämme, mikä katsantokanta on oikea."

"Kysymys jakaantuu kahteen osaan: Ensiksi, vanhan järjestelmän luontainen vihamielisyys taloudellisia muutoksia kohtaan; ja toiseksi, voittoprinsiipin vaikutus vähentää, ellei kokonaan tehdä mitättömäksi sellaisten taloudellisten parannusten vaikutusta, jotka kykenivät voittamaan tämän vihamielisyyden kylliksi tullakseen käytännössä esitetyksi. -- Nyt, Florence, kerropa meille, mikä se oli vanhassa taloudellisessa järjestelmässä, yksityiskapitalistijärjestelmässä, joka sen saattoi perusteellisesti vastustamaan muutoksia oloissa."

"Siinä oli se tosiseikka", vastasi tyttö, "että sen muodostivat riippumattomat määrätyt edut ilman mitään yhteisjärjestelmällistä tai yhdistävää periaatetta, seurauksena siitä ollen, että jokaisen yksilön tai joukkueen taloudellinen menestyminen riippui kokonaan hänen tai tämän joukkueen erityisesti sijoittamista eduista välittämättä ollenkaan toisten tai kokonaisuuden eduista."

"Ole hyvä ja selitä tarkoituksesi vertaamalla nykyistä järjestelmäämme puhumassasi suhteessa yksityiskapitalismiin."

"Meidän järjestelmämme on täydellisesti yhdeksi kokonaisuudeksi muodostettu -- se tahtoo sanoa, kellään ei ole taloudellista etua mihinkään osaan taloudellista kokonaisuuttamme, joka eroaisi hänen edustaan muihin osiin tätä kokonaisuutta. Hänen ainoana etunaan on mahdollisimman suuri tuotanto kokonaisuudesta. Meillä on useat eri ammattimme, mutta ainoastaan voidaksemme sitä vaikuttavammin toimia yleisen kansan hyväksi. Me voimme olla erittäin innostuneita omaan erityiseen toimeemme, mutta ainoastaan henkisesti, sillä meidän taloudelliset etumme eivät ole enemmän riippuvaisia erityisammatistamme kuin mistään muusta. Me saamme yhtä paljon kokonaistuotannosta, mikä se sitten lieneekään."

"Millä tavoin vaikuttaa taloudellisen järjestelmän täydellinen luonne suhteeseemme kaikenlaatuisia taloudellisen kehityksen parannuksia ja keksintöjä kohtaan?"

"Me tervehdimme niitä suurella mielihyvällä. Miksi emme sitä tekisi? Jokainen tämän laatuinen parannus tulee ehdottomasti lisäämään jokaisen etuja kansakunnassa ja jokaisen etuja vielä samassa määrässä. Jos tämän keksinnön koskema Ammatti sattuu olemaan juuri meidän oma ammattimme, emme me menetä mitään, vaikkakin se tekisi koko ammatin tarpeettomaksi. Mahdollisesti voisimme siinä tapauksessa tuntea jonkun verran kaihomielisyyttä siirtyessämme pois vanhoista tavoista, mutta siinä olisikin kaikki. Kenenkään yksilön yksityisedut eivät tule suuremmassa määrässä kysymykseen kuin toistenkaan. Kaikki ovat kansakunnan palveluksessa ja kansakunnan tehtävä ja etu vaatii pitää huolta siitä, että jokaiselle hankitaan toista työtä niin pian kuin hänen entinen ammattinsa tulee tarpeettomaksi yleiselle hyvälle eikä missään tapauksessa muutos tule vaikuttamaan hänen toimeentuloonsa. Kaikessa suhteessa siten jokainen parannus taloudellisessa kehityksessä on epäämättömäksi siunaukseksi kaikille. Keksijä tuo suuremman rikkauden tai vapaa-ajan lahjan jokaiselle maan päällä eikä ole sen vuoksi ihmeellistä, että kansan kiitollisuus tekee hänen palkintonsa kadehdittavimmaksi, mitä yleinen hyväntekijä voi saavuttaa."

"Nyt. Florence kerropa meille, millä tavalla eri määrättyjen etujen paljous, joka muodosti yksityiskapitalismin, vaikutti synnyttämään vastenmielisyyttä keksintöjä ja parannuksia kohtaan."

MILLÄ TAVALLA KEHITYS VASTUSTI MÄÄRÄTTYJÄ ETUJA.

"Kuten jo olen sanonut", vastasi tyttö, "supistui jokaisen etu ja oli sidottu siihen erityiseen ammattiin, jota hän harjoitti. Jos hän oli kapitalisti, tarkoitti pääoma sitä; jos hän oli käsityöläinen, oli hänen pääomanaan jonkun ammatin tai ammatin osan taitaminen ja hänen elämänsä riippui sellaisen työn kysynnästä, jota hän oli oppinut tekemään. Ei kapitalistina eikä käsityöläisenä, ei työnantajana eikä työläisenä ollut hänellä taloudellista etua eikä riippuvaisuutta ulkopuolella eikä suuremmassa määrässä kuin hänen ammatissaan. Jokainen uusi aate, keksintö tai parannus taloudellisessa uurastuksessa tulee enemmässä tai vähemmässä määrässä eroamaan tällä alalla ennen käytetystä tavasta ja samassa määrässä hävittämään niiden ammattien taloudellista pohjaa, jotka mainittua liikettä koskivat. Meidän järjestelmämme aikana, kuten jo olen sanonut, ei tämä merkinnyt tappiota kenellekään, vaan ainoastaan työmiesten vaihdosta, tuottaen puhdasta voittoa rikkaudessa tai vapaa-ajassa kaikille; mutta silloin merkitsi se häviötä niille, joita muutos koski. Kapitalisti menetti pääomansa, tehtaansa, sijoituksensa kokonaan tai osaksi ja työmiehet menettivät elinkeinonsa ja tulivat heitetyksi kuten te kutsuitte maailman kylmän armeliaisuuden käsiin -- armeliaisuuden, joka tavallisesti oli nollaa vähempi; ja tämä menetys ilman mitään helpotusta tai korvausta ihmiskunnalle yleensä jonkun yleisen edun muodossa, jota keksinnöstä olisi voitu saada. Se oli todella täydellistä tappiota. Siitä seurasi, että kaikkein hyödyllisimmätkin keksinnöt olivat julmia kuin kuolema niille, joiden eläminen tai voitto riippui jostain sen koskemasta ammatista. Kapitalistit tulivat harmaiksi pelätessään keksintöjä, jotka päivässä voivat muuttaa heidän kalliit tehtaansa vanhaksi rautaromuksi, joka kelpaisi ainoastaan **sulimoihin ja käsityöläisen yöpainajaisena oli joku kone, joka ottaisi leivän hänen lapsiensa suusta saattaessaan hänen työnantajansa kykeneväksi olemaan ilman hänen työtään."