Part 21

Poliittisen taloustieteen luokan pojat ja tyttäret nousivat seisomaan opettajan lopettajaissanojen jälkeen ja silmänräpäyksessä näky, joka oli huomiotani kiinnittänyt, katosi ja minä huomasin katselevani Dr. Leeten hymyileviin kasvoihin ja yritellen päästä selville, miten olin tullut sinne, missä nyt olin. Suurimman osan ja koko loppuosan luokan luentoa oli harhanäky läsnäolosta kouluhuoneessa ollut niin todellinen ja kysymyksen aihe niin puoleensa vetävä, että olin kokonaan unhottanut sen tavattoman välineen, jonka avulla voin nähdä ja kuulla tapahtumat. Kun nyt taasen muistin sen, heräsi mielessäni rajaton uteliaisuus elektroskoopiin ja niihin keinoihin, jotka aiheuttivat sen ihmeteot.

Annettuaan minulle muutamia selityksiä koneen mekaanillisesta käyttämisestä ja tavasta, jolla se palveli pidennetyn näköhermon kehittymistä, ryhtyi tohtori näyttämään minulle sen voimaa suuremmassa määrässä. Seuraavana tuntina istuintani jättämättä tein retken ympäri maapallon ja huomasin aistimieni avulla, että muutos, joka Bostonissa oli tapahtunut sitten entisen elämäni, oli ainoastaan yhtenä esimerkkinä siitä, miten koko ihmiskunta oli muuttunut. Minun tarvitsi ainoastaan nimittää jonkun maan suuri kaupunki tai tunnettu paikka ollakseni heti siellä läsnä niin paljon kuin näkemällä ja kuulemalla voi sitä olla. Minä katselin uudenaikaista New Yorkia, sitten Chicagoa, San Franciscoa, New Orleansia huomaten ne melkein mahdottomiksi tuntea muusta kuin luonnollisista piirteistä niiden asutuksessa. Minä kävin Lontoossa. Kuulin parisilaisten puhuvan ranskaa, berliniläisten saksaa ja Pietarista menin Cairoon Delhin kautta. Yksi kaupunki voi juuri kylpeä keskipäivän auringonpaisteessa; seuraavassa, johon tulin, oli kenties kuu nousemassa ja tähdet ilmestymässä; kolmannessa taasen vallitsi täysi keskiyön hiljaisuus. Parisissa, muistan, satoi kovasti ja Lontoo oli sumujen peitossa; Pietarissa oli lumipyry. Kääntäen mietiskelyäni muuttuvasta ihmiskunnasta luonnon muuttumattomiin kasvoihin uudistin entisaikaiset tuttavuuteni maailman luonnonihmeisiin -- kohiseviin vesiputouksiin, myrskyisiin valtameren rantoihin, yksinäisiin vuorenkukkuloihin, suuriin jokiin, välkkyväloisteisiin napaseutuihin ja erämaitten hyljättyihin seutuihin.

Sillä välin selitti tohtori minulle, etteivät telefooni ja elektroskoopi ole aina yhteydessä ainoastaan lukemattomien varsinaisten suurten asemien kanssa, joista voidaan saada kaikista huomattavimmista kuva, vaan myöskin milloin hyvänsä jossain maailman osassa sattui erityistä huomiota ansaitseva tapaus tai onnettomuus, erityiset johdot asetettiin sinne heti, niin että koko ihmiskunta heti voi nähdä millainen tapahtumapaikka itsessään oli tarvitsematta varsinaisia tai otaksuttuja erityistaiteilijoita paikalle.

Kaikki aika ja välimatkakäsitteet ollen yhtenä sekamelskana ja puolihuumauksissa ihmeistä huudahdin lopuksi:

"En voi enempää tätä tällä erää kestää! Alan jo epäillä toden teolla, olenko ruumiissani vai siitä erillään!"

Käytännöllisenä ratkaisukeinona tälle kysymykselle ehdotti tohtori pientä kävelyä, koska emme vielä sinä aamuna olleetkaan käyneet ulkona talosta.

"Emmeköhän ole täksi päiväksi saaneet kylliksi taloustiedettä?" kysyi hän kun jätimme talon, "vai haluatteko vielä olla läsnä iltapäivän luennolla, josta opettaja puhui?"

Vastasin että halusin siellä olla kaikin mokomin.

"Hyvä", sanoi tohtori; "se tulee epäilemättä olemaan hyvin lyhyt ja mitäs sanotte jos tällä kertaa menemme sinne persoonallisesti saapuville? Meillä on kylliksi aikaa kävelläksemme ja voimme helposti ehtiä kouluun ennen tunnin kulumista ottamalla vaunun mistä paikasta hyvänsä. Tämän olette nähneet ensi kertaa elektroskoopia käyttämällä ja kun teillä ei ole muuta vakuutusta paitsi sen antama todistus, että sellainen koulu ja oppilaat todella ovat olemassa, auttaa se mahdollisesti vahvistamaan teille huomioita joita mahdollisesti olette saaneet käydessänne muissa paikoissa maapalloa."

XXV LUKU.

LAKKOLAISET.

Vähän aikaa sen jälkeen kulkiessamme yli Boston Common torin keskusteluun vaipuneena lankesi tiemme yli varjo ja kun kohotin katseeni, näin vieressämme kohoavan ilmaan suurenkokoisen veistokuvaryhmän.

"Ketä nämät ovat?" huudahdin.

"Teidän pitäisi se tietää paremmin kuin kenenkään muun", sanoi tohtori. "Ne ovat teidän aikalaisianne, jotka teidän päivinänne saivat melkoisia häiriöitä toimeen."

Ja todella paljaasta tahdottomasta hämmästyksestä oli johtunut kysymykseni, keiden kuvia edessäni oli.

Sallikaa minun kertoa teille, kahdennenkymmenennen vuosisadan lukijat, mitä näin ylhäällä jalustalla ja te tunnette tämän maailman kuulun ryhmän. Olka kiinni olassa, ikäänkuin yhtyneinä vastustamaan hyökkäystä, seisoi siinä kolme miestä oman aikani työläisten pukuun puettuina. He olivat paljain päin ja heidän karkeavaatteiset paitansa, hihat kyynärvarsiin käärittyinä ja rinta avoinna päästivät näkyviin jäntereiset käsivarret ja rinnan. Heidän edessään maassa oli pari lapiota ja kuokka. Keskimmäinen henkilö oikea käsi ojennettuna, kämmen ulospäin käännettynä, osotti hylättyjä työkapineita. Molempien toisten käsivarret olivat ristissä rinnoilla. Kasvot olivat karkeat ja kovat piirteiltään ja hoitamattoman parran ympäröimät. Heidän kasvonilmeensä osottivat itsepäistä uhmaa ja heidän katseensa olivat kiinnitetyt sellaisella äreällä tuimuudella heidän edessään olevaan tyhjään paikkaan, että ehdottomasti vilahdin taakseni nähdäkseni, ketä he katsoivat. Ryhmässä oli myöskin kaksi naista, karkeita puvuissaan ja piirteissään. Toinen oli polvillaan oikealla olevan veistokuvan edessä ojentaen hänelle toista kättänsä kuin nälkäinen, puolialaston lapsi samalla kuin hän toisella osotti työkaluja miehen jalkojen juuressa rukoilevalla eleellä. Toinen naisista oli tarttunut vasemmalla seisovan miehen hihaan vetääkseen häntä taaksepäin samalla kuin hän toisella kädellään suojasi silmiään. Miehet eivät kuitenkaan välittäneet ollenkaan naisista taikka edes näyttäneet katkeran vihansa vuoksi huomaavankaan, että he olivat siinä.

"Mitä", huudahdin, "nämäthän ovat lakkolaisia!"

"Niin ovat", sanoi tohtori, "tässä ovat Lakkolaiset, Huntingtonin mestariteos, jota pidetään parhaimpana veistokuvaryhmänä tässä kaupungissa ja yhtenä paraimmista koko maassa."

"Nuohan ihmiset ovat eläviä!" sanoin minä.

"Se on hyvä tunnustus", vastasi tohtori. "Vahinko, että Huntington kuoli liian aikuisin sen kuullakseen. Hän olisi varmaan siitä ollut mielissään."

Minä olin, kuten yleensä minun päivinäni rikas ja sivistynyt luokka, aina halveksinut ja kammonut lakkolaisia sokeina ja vaarallisina juonittelijoina, yhtä vähän omia parhaita etujaan käsittävinä kuin he välittävät muittenkaan eduista sekä muutenkin turmiollisina henkilöinä, joiden mielenosotuksia, niin kauan kuin ne eivät olleet väkivaltaisia, ei onnettomuudeksi voitu kukistaa väkivoimalla, mutta jotka olivat aina tuomittavat ja pikaisesti rautakourin kukistettava heti kun vähääkään voi puolustaa poliisin sekaantumista. Enemmän tai vähemmän voitiin hyvinvoivassa luokassa kärsiä yhteiskunnallisia parannussaarnaajia, jotka kirjoissa tai puheissa ajoivat hyvinkin jyrkkiä taloudellisia muutoksia niin kauan kuin he pysyivät säädyllisinä sanoissaan, mutta lakkolaisilla oli hyvin vähän puolustajia. Luonnollisesti kapitalistit tyhjensivät heidän päällensä vihansa ja halveksumisensa ja vieläpä kansa, joka arveli olevansa samaa mieltä heidän kanssansa pudisti päätänsä lakkoja mainittaessa arvellen niiden pikemmin hidastavan kuin edistävän työväen asiaa. Kasvatettu kun olin tällaisissa ennakkoluuloissa ei näyttäne kummeksuttavalta, joskin tunsin itseni hieman loukkautuneeksi huomatessani tällaisen epäkiitollisen aiheen valituksi kaupungin parhaalle paikalle.

"Vähintäkään ei ole epäilemistä taiteilijan työn erinomaisuudesta", sanoin, "mutta mikä lakkolaisissa on aiheuttanut teidät ottamaan meidän ajaltamme heidät kunnioituksen esineiksi?"

"Me näemme heissä", vastasi tohtori, "esitaistelijat kapinassa yksityiskapitalismia vastaan, joka on synnyttänyt nykyisen kehityskannan. Me kunnioitamme heitä, kuten niitä jotka Winkelriedin tavoin tekivät tietä vapaudelle ja kuolivat. Me näemme heissä kooperatiivisen teollisuuden ja taloudellisen yhdenvertaisuuden esimarttyyrit."

"Mutta voin vakuuttaa teille, tohtori, että näillä miehillä ainakaan minun päivinäni ei ollut vähintäkään käsitystä siitä, että he olisivat olleet kapinassa yksityiskapitalismia vastaan järjestelmänä. He olivat verrattain tietämättömiä ja melkein kykenemättömiä käsittämään niin suurta aatetta. Heillä ei ollut ajatustakaan, että he voisivat tulla toimeen ilman kapitalisteja. Kaikki mitä he kuvailivat mahdollisena tai toivottavana oli hiukan parempaa kohtelua työnantajan puolelta, muutamia senttejä enemmän tunnilta, muutamia minuutteja vähemmän työaikaa päivässä tai ehkä ainoastaan vihatun esimiehen erottamista. Enintäin oli heidän vaatimuksinaan ainoastaan joitain pieniä parannuksia heidän tilassaan, joiden saavuttamiseksi he eivät epäilleet saattaa koko teollisuuskoneistoa epäjärjestykseen."

"Kaiken sen tiedämme me nykyaikalaiset varsin hyvin", vastasi tohtori. "Katsokaa noita kasvoja. Onko kuvanveistäjä asettanut niihin ihanteita? Ovatko nuo kasvot ajattelijain kasvoja? Eivätkö ne vahvista teidän väitettänne, että lakkolaiset, kuten työläiset yleensä, olivat poikkeuksetta tietämätöntä ahdasmielistä väkeä, joilla ei ollut vähintäkään käsitystä suurista kysymyksistä ja jotka olivat kykenemättömiä niin suureen aatteeseen kuin ammoisista ajoista vallinneen taloudellisen järjestelmän kumoamiseen? Täysin totta onkin, että vielä joitakin vuosia sen jälkeen kuin te nukuitte uneen, he eivät käsittäneet, että heidän riitansa oli yksityiskapitalismia eikä yksilölliskapitalismia vastaan. Tässä heräämisen hitaudessa vallankumouksensa täyteen määrään olivat he aivan yhdenarvoisia kaikkien suurten vallankumousten alkutaistelijain kanssa. Varaväki Concordissa ja Lexingtonissa vuonna 1775 ei käsittänyt, että he nostivat aseensa yksinvaltiuden aatetta vastaan. Yhtä vähän ymmärsi kolmas sääty Ranskassa konventsiooniin vuonna 1789 mennessään, että sen tie oli käyvä yli valtaistuimen raunioiden. Yhtä vähän huomasivat Englannin vapauden esitaistelijat kun he alkoivat vastustaa Kaarle I:n tahtoa, että heidän oli pakko ennen päämäärään pääsyään ottaa häneltä pään. Yhdessäkään näistä tapauksista ei kuitenkaan jälkimaailma ole arvellut esitaistelijain rajoitetun ennakkotiedon toimintansa täysistä seurauksista vähentäneen maailman suurta alkuyrittelijäisyyttä, jota ilman täydellistä voittoa ei voi koskaan saavuttaa. Lakon päämääränä oli teollisuuden sopimattoman käytöstavan kukistaminen, jokopa lakkolaiset sen sitten tiesivät tai eivät emmekä me voi iloita tämän kukistamisen seurauksista kunnioittamatta heitä tavalla, joka hyvin luultavasti, kuten te arvelette, tulisi heitä hämmästyttämään, jos he tietäisivät siitä, yhtä paljon kuin se hämmästyttää teitä. Sallikaa minun koettaa selvittää teille nykyistä katsantokantaa siitä osasta, jota nämät alkutyöskentelijät näyttelivät." Me istuuduimme eräälle penkille lähelle patsasta ja tohtori jatkoi:

"Rakas Julian, pyydän sanokaa, kuka se oli, joka ensiksi herätti teidän aikalaismaailmanne käsittämään sitä tosiseikkaa, että löytyi olemassa teollisuuskysymys ja liikuttavilla passiivisen vastarinnan mielenosotuksilla vääryyttä vastaan viidenkymmenen vuoden ajan piti yleistä huomiota kiinnitettynä tähän kysymykseen, kunnes se saatiin ratkaistuksi? Olivatko ne teidän valtiomiehiänne, tai kenties taloustieteilijöitänne, opettajianne tai muita niin kutsumianne viisaita miehiä? Ei. Ne olivat juuri noita halveksittuja, pilkattuja, kirottuja ja ahdistettuja olentoja tuolla jalustalla, jotka alituisten lakkojensa kautta eivät antaneet maailmalle rauhaa, ennen kuin heidän vääryytensä, joka samalla oli koko maailman vääryys oli korjattu. Taasen uuden kerran oli jumala valinnut yksinkertaiset välikappaleet saamaan aikaan viisautta, heikot välineet suuraa aikaan saamaan."

"Käsittääksenne, miten voimakkaasti nämät lakot vaikuttivat paljastamaan kansalle yksityiskapitalismin sietämätöntä pahennusta ja järjettömyyttä, on teidän muistettava, että tapaukset opettavat ihmiskuntaa, että toiminnalla on paljon opettavampi vaikutus kuin millään määrällä opetusta ja etenkin sellaisena aikana kuin teidän aikanne oli, jolloin suurella kansanjoukolla ei ollut mitään sivistystä tai järkiperäisyyttä. Tosin ei puuttunut vallankumouksen aikakautena sivistyneitä miehiä ja naisia, jotka sanoin ja kynin ajoivat työväen asiaa ja osottivat heille oikeata tietä; mutta heidän sanansa olisivat saaneet vähän aikoihin ilman sitä kauheaa voimaa, jolla nämät miehet sitä vahvistivat kuollessaan nälkään sitä todeksi todistaessaan. Nuo karkean näköiset miehet, jotka luultavasti eivät olisi saaneet kokoon yhtä kieliopillista lausetta yhteisin voiminkaan todistivat uuden kehittyneen teollisuusjärjestelmän välttämättömyyden vakuuttavammalla todistustavalla kuin mitä parhainkaan puhujataito voi esiin tuoda. Kun miehet ottavat henkensä käsiinsä vastustaakseen sortoa, kuten nämät miehet tekivät, on toisten ihmisten pakko kiinnittää heihin huomiotaan. Me olemme kaivertaneet tuohon jalustaan jossa näette kirjoitusta, sanat, joihin ylläolevan ryhmän toiminta näyttää sisältyvän:

"Me emme voi kestää kauempaa. Parempi on kuolla nälkään kuin elää teidän myöntämillänne ehdoilla. Henkemme, vaimojemme ja lastemme henget me asetamme teidän voittojanne vastaan. Jos te nostatte jalkanne meidän niskamme päälle, me puremme teitä kantapäähän."

"Tällainen oli heidän huutonsa", jatkoi tohtori, "miesten, jotka sorto teki epätoivoisiksi, joille olemassaolo täynnä kärsimyksiä ei ollut mistään arvosta. Se oli sama huuto, joka eri muodossa, mutta samansisältöisenä oli ollut tunnussanana jokaisessa vallankumouksessa, joka tarkoitti ihmiskunnan edistymistä -- antakaa meille vapaus tai kuolema! -- ja koskaan ei se kaikunut arvokkaamman asian edestä tai herättänyt maailmaa mahtavampaan tehtävään kuin näiden ensimmäisten yksityiskapitalismin järjettömyyttä ja tyrannivaltaa vastaan kapinoivien suussa."

"Teidän aikakaudellanne, sen tiedän, Julian", jatkoi tohtori suopeammalla äänellä, "oli tapana yhdistää urhoollisuus aseitten kalskeeseen, korskeuteen ja sotatoimiin. Mutta torven ja rummun ääni kuuluu meille ainoastaan heikosti eikä meitä ollenkaan liikuta. Sotilaalla ovat jo hänen päivänsä olleet ja menneet ikuisesti miehuusihanteineen, joita se kuvasi. Mutta tuo ryhmä esittää niin suuressa määrässä itseuhraavaisuutta, että se vaikuttaa meihin ehdottomasti. Nuo miehet uskalsivat henkensä heittäessään käsistään työkapineensa yhtä hyvin kuin sotamies taisteluun mennessään ja antautuivat yhtä epätoivoisen sattuman varaan, eikä yksin itse, vaan myös perheineen, joista mikään kiitollinen maa ei ottanut huolehtiakseen onnettomuuden sattuessa. Sotilaat lähtivät taisteluun musiikin soittaessa kunniamarssia ja maansa innostuksen rohkaisemina, mutta nämät toiset peitettiin häpeällä ja yleisellä halveksimisella ja heidän epäonnistumistaan ja tappiotaan tervehdittiin yleisillä hyväksymishuudoilla. Ja kuitenkaan eivät he etsineet toisten henkiä, vaan ainoastaan että he itse voisivat elää; ja vaikkakin heidän ensi ajatuksenaan oli heidän itsensä ja heidän perheittensä hyvinvointi, niin kuitenkin he taistelivat ihmisyyden ja jälkimaailman taistelua lyömällä ainoalla heille mahdollisella tavalla, kun kukaan muu ei uskaltanut panna ensinkään vastalausettaan taloudellista järjestelmää vastaan, joka kuristi maailmaa kurkusta eikä koskaan heittäisi kuristustaan hyvien sanojen vaikutuksesta tai ilman voimakkaita iskuja. Papisto, taloustieteilijät ja opettajat jätettyään nämät oppimattomat miehet etsimään parhaansa mukaan yhteiskunnallisen kysymyksen ratkaisua itse eläen helposti ja kieltäen mitään kysymystä löytyvänkään olivat hyvin liukaskielisiä moittimaan työmiesten erehdyksiä, ikään kuin olisi mahdollista pyrkiessään ulos yhteiskunnallisesta sekamelskasta tehdä erehdystä, joka olisi niin suuri tai niin rikollinen kuin erehdys olla ollenkaan etsimättä ratkaisua. Epäilemättä, Julian, olen pannut kauniimpia sanoja noiden miesten suuhun, kuin mitä he itse olisivat mahdollisesti ymmärtäneet, mutta vaikkei tämä ajatus ilmennytkään heidän sanoissaan, ilmeni se heidän töissään. Ja juuri sen vuoksi, mitä he tekivät, eikä mitä he sanoivat, me tänään kunnioitamme heitä teollisuustasavallan esimarttyyreina ja tuomme lapsemme suutelemaan kiitollisuudesta noiden karkeatekoisia jalkoja, jotka meille ovat tien raivanneet."

Kokemukseni heräämiseni jälkeen tänä vuonna 2000 voi sanoa olleen yhtämittainen jono vallankumouksellisluontoisia äkillisiä ajatuksenmuutoksia, joissa se mikä ennen minusta oli näyttänyt pahalta, oli nyt muuttunut hyväksi ja mikä minusta oli näyttänyt viisaudelta, oli muuttunut järjettömyydeksi. Jos tämä keskustelu lakkolaisista olisi tapahtunut jossain muualla, olisi koko uusi vaikutelma, jonka olin saanut heidän näyttelemästään osasta suuressa yhteiskunnallisessa vallankumouksessa, josta olin osalliseksi tullut, ollut ainoastaan yksi uusi tällainen ajatuksen muutos ja kokonaan henkinen. Mutta tämän ihmeellisen ryhmän läsnäolo, veistoskuvien elävännäköisyys silmissäni kuunnellessani tohtorin sanoja, vaikuttivat omituisen persoonallisesti -- niin sanoakseni -- tunteen muutokseeni, jonka nyt sain kokea. Vastustamattomasti liikutettuna nousin seisomaan ja kohottaen hattuani tervehdin karkeapiirteisiä veistokuvia, joiden eläviä alkuaiheita olin aikalaisteni kanssa yhdessä ivannut.

Tohtori hymyili vakavana.

"Tiedättekö, poikani", hän sanoi, "useaan ei tapahdu, että ajan pyörä tuottaa kostonsa yhtä draamallisella tavoin kuin tällä kertaa?"

XXVI LUKU.

ULKOMAANKAUPPA VOITTOJÄRJESTELMÄN AIKANA; SUOJELUSTULLI JA VAPAAKAUPPA TAI HELVETIN JA SYVÄN MEREN VÄLILLÄ.

Me saavuimme Arlingtonin koululle hetkistä ennemmin luennon alkua, jolle meidän oli määrä mennä ja tohtori käytti tilaisuutta esittääkseen minut opettajalle. Tämä oli erittäin mielissään saadessaan tietää, että olin ollut läsnä aamuluennolla ja haluissaan saada selville jotain sen vaikutuksesta minuun. Edessä olevaan luentoon nähden hän arveli, että jos luokan oppilaat tietäisivät, että heillä oli niin huomattava kuulija, tulisi se heitä varmasti hämmentämään ja sen vuoksi ei hän sanoisi heille mitään läsnäolostani ennenkuin luennon lopulla, jolloin hän ottaisi itselleen oikeuden esittää minut persoonallisesti oppilailleen. Hän toivoi minun siihen suostuvan, kun se olisi heille merkkitapaus koko elämässä, jota heidän lastensalapset eivät koskaan väsyisi kuulemaan heidän kertovan. Luokan sisääntulo keskeytti keskustelumme ja kun tohtori ja minä olimme asettuneet kallerille, josta voimme nähdä ja kuulla olematta itse näkyvissä, alkoi luento heti.

"Tänä aamuna", sanoi opettaja, "me rajoituimme käsittelemään selvyyden vuoksi voittojärjestelmän vaikutusta kansaan tai yhteiskuntaan otaksuen että se oli yksin maailmassa ja ilman suhteita toisiin yhteiskuntiin. Ei ole olemassa mitään tapaa, jolla nämä ulkonaiset suhteet olisivat vaikuttaneet poikkeavasti mihinkään voittojärjestelmän lakiin, joita aamupäivällä esitimme, mutta ne vaikuttivat usealla huomattavalla tavalla näiden lakien seurausten laajentamiseen ja ilman jonkun verran käsittelemättä ulkomaankauppaa olisi meidän tutkimuksemme voittojärjestelmästä epätäydellinen."

"Esi-isiemme niin kutsutuissa poliittisissa taloustiedeopeissa me olemme lukeneet suuret määrät niistä eduista, joita maalla oli ulkomaankaupasta. Sen arveltiin olevan yksi kansallisen hyvinvoinnin suurista salaisuuksista ja yhdeksännentoistavuosisadan valtiomiesten päätutkimuksena näyttää olleen ulkomaankaupan perustaminen ja laajentaminen. -- No, Paul, tahdotko kertoa meille taloustieteellistä oppia ulkomaankaupan eduista?"

"Se perustuu siihen tosiseikkaan", sanoi poika Paul, "että maat eroavat toisistaan ilmanalansa, luonnontuotteittensa ja muiden olosuhteiden puolesta, niin että joissakin maissa on aivan mahdotonta tai hyvin vaikeaa valmistaa joitain tarve-esineitä, kun taasen on hyvin helppoa valmistaa joitain muita esineitä suuremmassa määrässä kuin on tarpeen. Entisinä aikoina oli myös huomattava eroavaisuus eri maiden sivistysmäärän ja taiteellisten olojen välillä, joka vielä enemmän rajoitti sanottujen maiden rikkauden tuotantokykyä. Kun asianlaita oli tällainen, oli luonnollisesti keskinäiseksi eduksi maille vaihtaa keskenään, mitä ne voivat tuottaa, sellaiseen, mitä he eivät voineet ollenkaan tuottaa tai ainoastaan suurella vaikeudella voivat tuottaa ja siten ei ainoastaan hankkia itselleen useita esineitä, joita ilman he muuten olisivat saaneet olla, vaan myöskin suuresti lisätä teollisuutensa kokonaiskykyä käyttämällä sitä sen laatuiseen tuotantoon, mikä paraiten sopi olosuhteisiin. Että kuitenkin sanottujen maiden kansat todella nauttivat tästä edusta tai jotain etua ulkomaan vaihtokaupasta, on välttämätöntä, että tätä vaihtokauppaa harjoitetaan yhteiseksi eduksi antaakseen itse kansalle kokonaisuudessaan hyödyn siitä, kuten nykyaikana tehdään, jolloin ulkomaankauppaa, kuten muitakin taloudellisia yrityksiä hoitavat eri maiden hallitukset. Mutta silloin ei luonnollisesti ollut mitään kansallista asioimistoa harjoittamassa ulkomaankauppaa. Ulkomaankauppaa kuten kotimaista tuotantoa ja kauppatointa harjoittivat kapitalistit voittojärjestelmän pohjalla. Seurauksena oli, että kaikki edut tästä kauniisti sointuvasta ulkomaankauppateoriasta joko menivät myttyyn tai muuttuivat kiroukseksi ja kansainväliset eri maiden kauppasuhteet muodostivat ainoastaan laajemman alueen todistamaan voittojärjestelmän tuhoatuottavia seurauksia ja sen valtaa muuttaa hyvä pahaksi ja sulkea sääliväisyyden portit ihmiskunnalle."

MITEN VOITOT TEKIVÄT MITÄTTÖMÄKSI KAUPAN EDUT.

"Olepas hyvä ja kuvaa voittojärjestelmän osan kansainvälisessä kaupassa."

"Otaksukaamme", sanoi poika Paul, "että Amerika voi tuottaa viljaa ja muita ruoka-aineita halvemmalla ja suuremmassa määrässä kuin mitä kansa tarvitsi. Otaksukaamme taasen päin vastoin, että Englanti erilaisten olosuhteiden vuoksi voi valmistaa vaate- ja rautatavaroita paljoa halvemmalla ja runsaammin kuin Amerika. Sellaisessa tapauksessa olisi näyttänyt molempien maiden voittavan jos amerikalaiset olisivat vaihtaneet ruoka-aineet, joita heidän oli helppo tuottaa, vaatteisiin ja rautatavaroihin, joita taasen Englannin oli helppo valmistaa. Lopputuloksen olisi luullut lupaavan selvän ja tasaisen voiton kummallekin kansalle. Tämä kuitenkin on otaksuttu siinä tapauksessa, että vaihtokaupan olisi toiminut julkinen asioimisto molempien kansojen eduksi kokonaisuudessaan. Mutta kun, kuten sinä aikana tapahtui, vaihtokaupan toimittivat kokonaan yksityiskapitalistit yksityisvoitokseen kansan kustannuksella, oli seuraus kokonaan toinen."