Part 19

"Mutta miksi ei heillä olisi ollut työtä? Miksi olivat ihmiset iloisia saadessaan työtä ylellisten huvitusten ja himojen tyydytysten hankkimisessa kapitalisteille myyden itsensä mitä likaisimpiin ja alentavimpiin toimiin? Se johtui yksinkertaisesti siitä, että näiden samojen kapitalistien voiton ottaminen vähentämällä kansan kulutuskyvyn ainoastaan pieneen osaan sen tuottamiskyvystä oli suhteellisesti supistanut tuotteliaan työalan suuruutta, jossa järkiperäisen järjestelmän vallitessa tulee aina olla työtä jokaiselle tekijälle, kunnes kaikkien tarpeet ovat tyydytetyt, kuten nyt on asianlaita. Puolustaessaan ylellistä tuhlaustaan tunnustivat kapitalistit yhden vääryyden seuraukset oikeuttaakseen itseään tekemään toista."

"Kaikkien aikojen siveellisyyden opettajat", sanoi opettaja, "ovat tuominneet vääräksi rikkaiden ylellisyyden. Miksi eivät heidän moitteensa aiheuttaneet mitään muutosta."

"Kun he eivät ymmärtäneet kysymyksen taloudellista puolta. He eivät huomanneet, että voittojärjestelmän aikana voittojen ylimäärän täydellinen tuhlaus hyödyttömiin kulutuksiin oli taloudellinen välttämättömyys, jos tuotannon tahtoi jatkumaan, kuten huomautitte verratessanne sitä vesisäiliöön. Voittojen hävittäminen ylellisyyden kautta oli taloudellinen välttämättömyys tai käyttääksemme toista vertausta samanlaista kuin leikkauksen tekeminen on välttämätön muutamissa tapauksissa sairaan ruumiin saastaisuuden parantamiseksi. Meidän tasanjakojärjestelmämme aikana jaetaan yhteiskunnan omaisuutta runsaasti ja yhdenmukaisesti sen jäsenten kesken kuten veri jakautuu kautta koko terveen ruumiin Mutta kun, kuten vanhan järjestelmän aikana, rikkaus oli koottuna ainoastaan yhteiskunnan jäsenten osan käsiin, menetti se elähdyttävän laatunsa, kuten verenkin käy, kun se kokoontuu johonkin yksityiseen elimeen ja tämän kanssa samalla tapaa muuttui vaikuttavaksi myrkyksi, josta oli vapauduttava mistä hinnasta hyvänsä. Ylellisyyttä voi tällä tapaa pitää mätähaavana, jota on pidettävä avoinna, jos tahtoo voittojärjestelmän saada jatkumaan millään, tavalla."

"Sanot siis", sanoi opettaja, "että tuotannon voidakseen jatkua, oli välttämätöntä ehdottomasti saada voittojen ylijäämä hävitetyksi jonkunlaisen hyödyttömän kulutuksen avulla. Mutta eivätkö voitonanastajat olisi voineet keksiä jotain muuta tapaa päästä ylijäämästä järkevämmin keinoin kuin kilpailemalla toistensa kukistamisesta ja enemmän ihmisyyden mukaisesti kuin tuhlaamalla rikkauksia hienostuneitten aistillisten nautintojen tyydyttämiseksi puutteessa olevan enemmistön läsnäollessa?"

"Varmasti kyllä. Jos kapitalistit olisivat vähääkään välittäneet kysymyksen ihmisellisestä puolesta, olisivat he voineet ryhtyä paljoa vähemmän pahennusta tuottaviin keinoihin vapautuakseen esteitä tuottavasta ylijäämästä. He olisivat voineet aika ajoin rakentaa suuria rovioita siitä polttouhriksi hyödyn jumalalle tai katsoen paremmaksi kulettaa sitä laivoilla ulapalle upotettavaksi."

"Helppoa on huomata", sanoi opettaja, "että moraaliselta näkökannalta katsoen tällaiset aika ajottaiset roviot tai mereenupotukset olisivat olleet paljon suotuisemmat jumalille ja ihmisille kuin oli varsinainen ylellisyyteen tuhlaaminen, joka teki ivaa kansan suuren joukon kipeimmistä tarpeista. Mutta miten olisi tällainen suunnitelma ollut taloudelliselta kannalta arvosteltuna?"

"Se olisi ollut yhtä edullista taloudelliselta kuin moraaliseltakin kannalta. Ylivoittojen hävittäminen kilpailuun ja ylellisyyteen tapahtui hitaasti ja vitkalleen ja sillä välin tuottava teollisuus kitui ja työväki odotteli työttömyydessä ja puutteessa kunnes ylijäämä oli saatu kylliksi vähenemään antaakseen sijaa enemmälle tuotannolle. Mutta jos ylijäämä kerrallaan, kuten äsken mainitsin, olisi tullut hävitetyksi, tuottava teollisuus olisi heti jälleen voinut jatkua."

"Mutta miten oli niiden työmiesten tila, jotka olivat kapitalistien palveluksessa näiden ylellisyyttä avustaessa? Eivätkö he olisi joutuneet työttömiksi, jos ylellisyys olisi loppunut?"

"Päin vastoin, roviojärjestelmän aikana olisi heitä alituiseen tarvittu tuottavassa työssä hankkimassa polttoainetta roviolle ja tämä varmastikin olisi ollut paljon ansiokkaampaa työtä kuin kapitalistien auttaminen tuhlaamaan hullutuksiin tuotteliaassa työssä toimivien lähimmäistensä työntuloksia. Mutta tärkein etu kaikista, mitä olisi johtunut roviojärjestelmästä, on vielä mainitsematta. Kun kansa olisi tehnyt muutamia tällaisia vuotuisia roviouhreja voittojärjestelmälle, mahdollisesti jo ensimmäisen jälkeen, on luultavaa, että se olisi alkanut miettiä sellaisen kirkasliekkisen opettajan edessä, ovatko voittojärjestelmän siveelliset ihanuudet todellakin kyllin suuria korvatakseen tällaista taloudellista uhrausta."

CHARLES KUMOAA EPÄLUULON.

"No nyt, Charles", sanoi opettaja, "saat sinä auttaa meitä hiukan eräässä omantunnon kysymyksessä. Me olemme yksi ja toinen kertoneet kerrassaan pahoja asioita voittojärjestelmästä sekä sen moraaliselta että taloudelliselta puolelta käsitellen. Eiköhän voine olla mahdollista, että olemme tehneet sitä kohtaan vääryyttä? Emmeköhän ole maalanneet siitä liian mustaa kuvaa? Oikeusopilliselta katsantokannalta nähden sitä tuskin olemme voineet tehdä, sillä ei löydy kyllin kovia sanoja oikein kuvatakseen sitä ivaa, mitä se on tehnyt koko ihmiskunnalle. Mutta me emme mahdollisesti ole kyllin voimakkaasti esiintuoneet sen taloudellista voimattomuutta ja maailman tulevaisuuden toivottomuutta aineelliseen hyvinvointiin nähden niin kauan kuin sitä oli kärsittävä? Voitko puolustaa meitä tässä suhteessa?"

"Helposti", vastasi poika Charles. "Täydellisempää todistusta taloudellisen tulevaisuuden toivottomuudesta yksityiskapitalismin aikana ei voisi toivoa, kuin mitä yhdeksännentoista vuosisadan taloustieteilijät meille itse runsaasti antavat. Vaikkakin he näyttävät olevan kykenemättömiä otaksumaankaan mitään muunlaista kuin yksityiskapitalismin taloudellisen järjestelmän pohjana, eivät he antaneet johtaa itseään harhaan sen tuloksista. Kaukana siitä, että he olisivat koettaneet lohduttaa ihmiskuntaa lupaamalla asiain kärsivällisellä kestämisellä kaiken parantuvan, he erityisesti opettivat, että voittojärjestelmän täytyy välttämättömästi jonain, ei enää niin kaukaisenakaan aikana, johtaa teollisuuden edistyksen keskeytykseen ja tuotannon paikallaan pysytykseen."

"Miten selittivät he sen seikan?"

"He tunnustivat, kuten mekin teemme, korkojen ja voittojen ominaisuuden yksityiskapitalismin aikana kokoontua pääomaksi kapitaalisen luokan käsiin, sillä välin kuin toisella puolen suuren kansanjoukon kulutuskyky ei kasvanut, vaan joko väheni tai pysyi ennallaan. Tästä sopusuhtaisuuden puutteesta tuotannon ja kulutuksen välillä seurasi, että vaikeuden edullisesti sijoittaa pääomaa tuottavaan teollisuuteen täytyi lisääntyä sitä mukaa kuin täten käytettävänä oleva pääoma lisääntyi. Kun kotimarkkinat olivat ensin täytetyt tuotteilla ja sitten ulkomaiset markkinat, johti kapitalistien kilpailu löytää tuottavaa sijoitusta pääomalleen, ensin alennettuaan palkat mahdollisimman alhaisiksi, heidät tarjoomaan viimeisestä jälellä olevasta markkina-alueesta kilpaa alentamalla oman voittonsa alimpaan määräänsä, mitä pääoman menettämisen uhalla oli mahdollinen tehdä. Alle tämän hinnan ei pääomaa enää voitaisi sijoittaa liikkeeseen. Siten oli tuotannon lakattava kasvamasta ja tultava asemillaan pysyväksi."

"Tätä siis, kuten sanoit, yhdeksännentoista vuosisadan taloustieteilijät itse opettivat puhuessaan voittojärjestelmän lopputuloksesta?"

"Juuri niin. Voisin luetella heidän huomattavimmista kirjoistaan koko joukon kohtia, joissa ennustetaan tällaista asiaintilaa, joka itse asiassa ei vaatinutkaan mitään profeettaa sitä tietämään."

"Miten lähellä oli maailma -- se on luonnollisesti ne kansat, joiden teollisuuden kehitys on kauimmaksi ehtinyt -- tätä asiain tilaa, kun vallankumous tapahtui?"

"Ne olivat aivan sen partailla. Taloudellisesti enimmän kehittyneet maat olivat jo yleensä täyttäneet kotimarkkinansa ja taistelivat epätoivoisesti lopuista ulkomaanmarkkinoista. Korkomäärä, joka osotti mihin määrään pääomaa oli liiaksi, oli laskeutunut Englannissa kahteen prosenttiin ja Amerikassa oli kolmenkymmenen vuoden kuluessa laskeutunut seitsemästä ja kuudesta prosentista, viiteen, neljään ja kolmeen prosenttiin ja oli laskemassa joka vuosi. Tuottelias teollisuus oli melkein pysähtynyt ja jatkui puuskauksittain. Amerikassa alkoivat palkkatyöläiset muuttua täydelliseksi köyhälistöksi ja maanviljelijät olivat muuttumassa vuokralaisiksi. Itse asiassa olikin se juuri näiden olosuhteitten aiheuttama yleinen tyytymättömyys yhdessä vielä pahemman tulevaisuuden aavistuksen kanssa, joka lopulla nostatti kansan yhdeksännentoista vuosisadan lopulla välttämättömyyden pakosta hävittämään yksityiskapitalismin mihin hintaan hyvänsä."

"Ja onko minun sitten käsitettävä, että tämä paikallaan pysyvä olotila, jonka voimaan tultua ei enää voinut toivoa lisäännystä tuotannossa, oli astumassa käytäntöön aikana, jolloin vielä suuren kansanjoukon alkuperäiset tarpeet olivat tyydyttämättä?"

"Niinpä juuri. Kansan enemmistön tarpeiden tyydyttäminen ei, kuten jo olemme useasti nähneet, ollut ensinkään tunnustettu tuotannon aiheuttajaksi voittojärjestelmän aikana. Kun tuotanto läheni pysäyskohtaansa, oli kansan kurjuuden lisäännyttävä suoranaisena seurauksena kilpailusta kapitalistien kesken sijoittaa liikaa pääomaansa liikkeeseen. Tätä pannakseen käytäntöön he koettivat alentaa tuotannon hinnan mahdollisimman alhaiseksi ja tämä merkitsi palkkatyöläisten palkkojen ja ensimmäisten tuottajien hintojen alentamista mahdollisimman alimpaan määräänsä, ennenkuin kapitalistien voittojen vähentämistä alettiin ajatella. Mitä entiset taloustieteilijät siis kutsuivat tuotannon paikallaan pysymistilaksi, merkitsi siis yleisen kansan suurimpien kärsimysten yhtämittaista olemassaoloa."

"Se on oikein, Charles; olet sanonut jo kylliksi vapauttaaksesi minut arvelusta, että mahdollisesti olisin tehnyt väärin voittojärjestelmää kohtaan. Nähtävästi ei sitä voi tehdä järjestelmää kohtaan, josta jo sen omat puolustajat ennustivat johtuvan sellaisia tuloksia, kuin olet kertonut. Mitä vielä voitaisiin lisätä siihen kuvaukseen, jonka he antavat näissä ennustuksissa paikoillaan pysyvistä olosuhteista teollisuusohjelmassa, joka tunnustaa olevansa kykenemätön auttamaan parannuksia keskellä alastonta ja nälkään nääntyvää ihmiskuntaa? Tämä oli se tuleva hyvä aika, jonka toiveilla yhdeksännentoista vuosisadan taloustieteilijät lohduttivat työntekijäin kylmää ja nälkäistä maailmaa -- aika, jolloin heidän, vaikkakin se oli huonompi kuin koskaan ennen, oli ikuisesti hyljättävä parannuksen toiveet. Ei ole ihmeteltävää sen vuoksi, että esi-isämme kutsuivat niin kutsuttua poliittista taloustiedettä synkäksi tieteeksi, sillä koskaan ei ole löytynyt mustempaa pessimismiä, syvempää toivottomuutta kuin mitä se ennusti. Huonoa olisi todellakin ollut ihmiskunnalle, jos se todellakin olisi ollut tiedettä."

ESTER LUETTELEE VOITTOJÄRJESTELMÄN HINNAN.

"Nyt, Ester", jatkoi opettaja, "aijon pyytää sinua tekemään hiukan arviolaskuja, miten paljon likipitäen oikeus ylläpitää voittojärjestelmää on maksanut esi-isillemme. Emily on antanut meille käsityksen kahden voittojen hävittämistavan suuruudesta -- tuhlauksesta kilpailussa ja tuhlauksesta ylellisyydessä. Sisälsikö näillä kahdella tavalla tuhlattu pääoma kaiken sen, mitä voittojärjestelmä maksoi kansalle?"

"Se ei antanut vähintäkään käsitystä siitä, vielä vähemmin sisälsi sen kokonaan. Kilpailuun ja ylellisyyteen tuhlattu yhteinen omaisuus jaettuna tasan kansan käytettäväksi olisi epäilemättä melkoisesti kohottanut yleistä hyvinvointia. Verrattuna siihen, mitä voittojärjestelmä tuli maksamaan yhteiskunnalle, oli kuitenkin kapitalistien tuhlaama omaisuus aivan mitätön. Kalleimpana maksuna oli se, että voittojärjestelmä esti uusia rikkauksia tuottamasta pidättäen ja sitoen kokonaan ihmisen melkein rajattoman tuottamiskyvyn. Ajatelkaa, että kansan suuri joukko, sen sijaan että se vaipui köyhyyteen ja suureksi osaksi kovaan puutteeseen, olisi saanut riittävästi tyydyttääkseen kaikki tarpeensa ja voinut elää mukavaa elämää ja arvostelkaa sitten, miten paljon lisää omaisuutta olisi tarvittu tuottamaan voidakseen täyttää tämän kulutuksen määrän. Siitä voitte saada perustuksen, jonka pohjalla voitte laskea sen omaisuusmäärän, minkä Amerikan tai jokainen muu kansa olisi voinut ja tuottanutkin ilman voittojärjestelmää. Te voitte aavistaa, että se olisi merkinnyt viisi, seitsemän tai kymmenen kertaista tuotannon lisäystä."

"Mutta sanoppas meille: Oliko Amerikan kansalle esimerkiksi ollut mahdollista yhdeksännentoista vuosisadan viimeisellä neljänneksellä lisätä tuotantoaan niin suuressa määrässä, jos kulutus olisi sitä vaatinut?"

"Mikään ei ole varmempaa kuin että he olisivat sen voineet tehdä. Keksintöjen edistys oli ollut tarpeeksi suuri yhdeksännellätoista vuosisadalla lisätäkseen teollisuuden tuottamiskyvyn kahdestakymmenestä useampi satakertaiseen määrään. Ei ollut olemassa sitä aikaa viimeisellä neljänneksellä vuosisataa Amerikassa tai muussakaan kehittyneessä maassa, jolloin olevat tehtaat eivät olisi pystyneet tuottamaan kylliksi kuudessa kuukaudessa varustaakseen todellisen silloisen kulutuksen. Samalla tavalla maanviljelystuotteet pidettiin aina kaukana mahdollisesta määrästään, sillä runsas sato voittojärjestelmän aikana tarkoitti huonoja hintoja maanviljelijöille. Kuten jo on sanottu, tekivät vanhan ajan taloustieteilijät myönnytyksen, ettei tuotannolla ollut mitään nähtäviä rajoja jos ainoastaan voitiin saavuttaa kylliksi suuri kulutus tuotteille."

"Voitko mainita jotain aikaa historiassa, jolloin voidaan sanoa kansan maksaneen niin suurta hintaa hidastuneessa ja estävässä kehityksessä jonkun muun tyranniuden säilyttämisoikeudesta kuin se maksoi voittojärjestelmän ylläpitämisestä?"

"Olen varma, ettei toista sellaista tapausta ole olemassa ja sanon heti, miksi niin otaksun. Inhimillistä kehitystä ovat useilla eri aloilla hidastuttaneet sortolaitokset ja maailma on edistynyt aina niiden kukistumisesta. Mutta koskaan ennen, ei ole ollut aikaa, jolloin olosuhteet olisivat olleet niin kauan valmiina odottamassa niin suurta ja äkillistä eteenpäin kehitystä kaikilla yhteiskunnallisten parannusten aloilla kuin vallankumouksen edellisenä aikana. Kone ja teollisuusvoimat, joita voittojärjestelmä sitoi, tarvitsivat ainoastaan vapautua kahleistaan muuttaakseen ihmiskunnan taloudelliset olot kuin taikaiskulla. Nyt jo riittää voittojärjestelmän aineellisesta hinnasta esi-isillemme; mutta vaikkakin se oli ääretön, ei se ansaitse huomiota hetkeäkään verrattaessa, mitä se maksoi ihmiskunnan onnellisuudelle. Tarkoitan moraalista hintaa vääryyksissä ja kyyneleissä, mustissa juonissa ja tukahdutetuissa omantunnon äänissä, mitä maailma maksoi jokaisesta päivän viivytyksestä säilyttää yksityiskapitalismi: ei löydy sanoja sellaisia, joilla voisi sen suuruutta kuvata."

POLIITTISTA TALOUSTIEDETTÄ EI LÖYTYNYT ENNEN VALLANKUMOUSTA.

"Jo riittää, Ester. -- Nyt, George, haluan sinun kertomaan meille hiukan siitä erityisestä joukosta yhdeksännentoista vuosisadan oppineitten luokassa, jonka sen jäsenten ennustuksista päättäen olisi pitänyt tietää ja opettaa kansalle kaiken sen minkä me niin helposti olemme huomanneet voittojärjestelmän itsensämurhaavasta luonteesta sekä siitä taloudellisesta rappiotilasta, jota se merkitsi ihmiskunnalle niin kauan kuin sitä kärsittiin. Tarkoitan poliittisia taloustieteilijöitä."

"Ei ole olemassa poliittisia taloustieteilijöitä ennen vallankumousta", vastasi poika.

"Mutta varmasti oli kuitenkin olemassa suuri joukko oppineita miehiä, jotka kutsuivat itseään poliittisiksi taloustieteilijöiksi."

"Löytyi kyllä, mutta he antoivat itselleen väärän nimen."

"Miten sen selität?"

"Koska ei ollut ennen vallankumousta -- paitsi luonnollisesti niiden joukossa jotka sitä koettivat saada tapahtumaan -- mitään käsitystä siitä, mitä poliittinen taloustiede on."

"Mitä se on sitten?"

"Taloustiede", vastasi poika, "tarkoittaa järkevää omaisuuden käytäntöä tuotantoon ja kulutukseen nähden. Yksilöllinen taloustiede on tämän taloudenhoidon tieto, kun sitä harjotetaan yksilön eduksi välittämättä muista. Perhetaloustiede on tämä taloudenhoidon tieto perhejoukon eduksi välittämättä muista joukkueista. Poliittinen taloustiede taasen voi ainoastaan tarkoittaa rikkauksien käyttämistä suurimmaksi eduksi poliittiselle tai sosiaaliselle yhdyskunnalle, kaikille kansalaisille, jotka muodostavat poliittisen yhdistyksen. Tämän laatuinen taloudenhoito välttämättömästä edellyttää yleistä tai poliittista taloudellisten asiain järjestelyä yleiseksi eduksi. Ennen vallankumousta ei kuitenkaan ollut ollenkaan käsitystä tällaisesta taloustieteestä eikä yhdistyksestä, joka sitä olisi käyttänyt. Kaikki järjestelmät ja opit taloustieteestä ennen sitä aikaa olivat puhtaasti ja yksinomaan yksityisiä ja yksilöllisiä teoriassa ja käytännössä. Vaikkakin muissa suhteissa esi-isämme eri tavoilla ja määrissä tunnustivat yhteiskunnallisen solidarisuuden ja poliittisen yhteyden suhteellisine oikeuksineen ja velvollisuuksineen, niin heidän teoriansa ja käytäntönsä kaikissa asioissa, jotka koskettelivat rikkauksien hankkimista ja jakamista, olivat hävyttömyyteen menevän yksilöllisiä, epäsosiaalisia ja epäviisaita."

"Oletko koskaan katsellut jotain tieteellistä tutkiskelmaa, jota esi-isämme kutsuivat poliittiseksi taloustieteeksi, Historiallisessa museossa?"

"Tunnustan", vastasi poika, "että johtavimman teoksen tällainen nimikirjoitus riitti minulle. Sen nimi oli 'Kansojen rikkaus' Se olisi mainio nimi poliittiselle taloustieteelliselle kirjalle nykyaikana, kun rikkauksien tuotantoa ja jakoa täydellisesti hoitaa kansa yhteisesti; mutta mitä merkitystä voi sillä olla kirjalle annettuna, joka oli kirjoitettu lähes sata vuotta ennemmin kuin sellaista asiaa kuin kansallistaloudellista yhdistystä osattiin aavistaakaan ja jonka ainoana tarkoituksena oli neuvoa kapitalisteille, miten oli tultava rikkaaksi lähimmäisten hyvinvoinnin kustannuksella tai ainakin siitä vähääkään välittämättä? Myöskin huomasin, että aivan yleisenä selitysnimikirjoituksena näissä niin kutsutuissa poliitillis-taloustieteellisissä kirjoissa oli puheenparsi: 'Oppi rikkauksista.' Mitä voi yksityisen kapitalismin ja voittojärjestelmän puolustaja mahdollisesti sanoa 'rikkausopista?' Aapiskirjana kaikelle rikkaustieteelle on välttämättömyys myös käytännöllisten yritysten sopusuhtaisuudesta; sen vuoksi kilpailu, taistelut ja loppumattomat sivutarkoitukset olivat seurauksena ja lopputuloksena näiden kirjailijain esittämistä taloustieteellisistä suunnitelmista."

"Ja kuitenkin", sanoi opettaja, "ainoa todellinen vika näissä niin kutsutuissa poliittista taloustiedettä käsittelevissä kirjoissa on niiden nimien sopimattomuus. Korjatkaa se ja niiden arvo aikakauttaan kuvaavina kirjoina on heti huomattava. Esimerkiksi voisimme niitä kutsua 'Tutkimuksia taloudellisista ja yhteiskunnallisista seurauksista, jotka johtuivat koetettaessa tulla toimeen ilman poliittista taloustiedettä.' Vähemmän sopiva nimi olisi kenties 'Tutkimuksia taloudellisten asiain luonnollisesta suunnasta, kun ne ovat jätetyt anarkian valtaan ilman minkäänlaisia yleisen edun hyväksi tehtyjä määrittelyjä.' Tässä valossa katsottuna ollessaan tarkkoina todistuksina yksityiskapitalismin turmiollisista vaikutuksista yhteiskuntien hyvinvointiin me vasta käsitämme näiden teoksien todellisen hyödyn ja arvon. Käsitellen seikkaperäisesti erilaisia ilmiöitä aikansa teollisuus- ja kauppamaailmassa sekä niiden vaikutuksia yhteiskunnassa todistavat niiden kirjoittajat, miten loppuseuraukset eivät voineet olla toisenlaisia yksityiskapitalismin säätämien lakien vuoksi ja että oli puhdasta hentomielisyyttä uskoa, että niin kauan kuin nämät lait pysyivät voimassa mitään erilaisia seurauksia voitaisiin saavuttaa, olkoot sitten ihmisten tarkoitusperät miten hyviä tahansa. Vaikkakin ne olivat jotenkin vaikeatajuisesi esitettyjä, olen usein ajatellut, että vallankumouksen aikakaudella eivät mitkään muut kirjoitukset olisi pystyneet paremmin vakuuttamaan järkeville miehille, jotka saatiin niitä lukemaan, että oli aivan välttämätöntä poistaa maailmasta yksityiskapitalismi, jos koskaan tahdottiin saada ihmiskunta kehittymään eteenpäin."

"Turmiollinen ja melkein käsittämätön erehdys oli näitten kirjailijain puolelta se seikka, etteivät he itse huomanneet tätä johtopäätöstä ja saarnanneet sitä julki. Sen sijaan tekivät he uskomattoman erehdyksen hyväksymällä yhteiskuntaopin perusteeksi olosuhteitten joukon, joka oli suureksi osaksi ainoastaan jätteitä barbaarisilta ajoilta, kun heidän olisi helposti pitänyt huomata, että tieteellisen yhteiskuntajärjestyksen pääajatus jo vaati näitten olosuhteitten poistamista ensimmäisenä askeleena sen toteuttamiseen."

"Nykyisessä luennossamme on vielä pari kolme kohtaa selvitettävänä ennen kuin sen jätämme. Me olemme puhuneet kokonaan voittojen otosta, mutta tämä oli ainoastaan yksi kolmesta pääkeinosta, joiden kautta kapitalistit kokosivat saaliinsa työtätekevältä maailmalta, joiden avulla he hankkivat ja säilyttivät valtansa. Mitä olivat nämä kaksi muuta keinoa?"

"Vuokra ja korko."

"Mitä oli vuokra?"

"Niinä aikoina", vastasi George, "oikeus kohtuulliseen ja yhdenmukaiseen maapalaan yksityistarkoitusta varten ei kuulunut luonnollisena oikeutena jokaiselle henkilölle, kuten nykyisin on asianlaita. Kellään ei myönnetty olevan ollenkaan luonnollista oikeutta maahan. Toiselta puolelta ei ollut mitään määrärajaa maan suuruudelle, olkoonpa se sitten ollut vaikka kokonainen maakunta, jonka yksityinen henkilö voi laillisesti omistaa, jos hän vaan sai sen käsiinsä. Luonnollisena seurauksena tästä järjestelmästä oli voimakkain ja viekkain hankkinut itselleen enimmän maata, kun taasen kansan enemmistö oli jäänyt ilman mitään. Jokaisella maanomistajalla oli oikeus ajaa jokaisen maaltaan ja rangaista häntä sille tulemisesta. Kuitenkin kansa, jolla ei ollut maata oli pakotettu sitä omaamaan ja käyttämään ja sen vuoksi oli heidän mentävä tarpeissaan kapitalistien luo. Vuokra oli se hinta, jonka kapitalistit ottivat siitä, etteivät ajaneet kansaa pois maaltaan."

"Edustiko tämä vuokra minkäänlaista taloudellista palvelusta, jonka vuokran saaja olisi tehnyt yhteiskunnalle?"

"Mikäli se johtui maan käyttämisestä itsestään ilman sille tehtyjä parannuksia ei se edustanut minkäänlaista palvelusta, ainoastaan ollen maksu omistajan luopumisesta laillisesta oikeudestaan karkoittaa maaltaan sillä asuja. Se ei ollut maksuna minkään suorittamisesta, vaan suorittamatta jättämisestä."

"Kerropa nyt meille jotain korosta; mitä se oli?"

"Korko oli rahan käyttämisestä suoritettu maksu. Nykyaikana johtaa yhteinen hallinto kansakunnan teollisuusvoimia yhteiseksi hyväksi, mutta silloisina aikoina olivat kaikki taloudelliset yritykset yksityisten voitoksi ja niiden toimeenpanijain oli palkattava tarvitsemansa työvoima rahallaan. Luonnollisesti tällaisen välttämättömän apuesineen lainaaminen vaati korkeaa hintaa; tämä hinta oli korko."

"Ja edellyttikö korko minkäänlaista taloudellista palvelusta yhteiskunnalle koron ottajan puolelta hänen lainatessaan rahojaan?"

"Ei mitään. Päin vastoin se varsinaisesta luonteestaan on lainanantajan tekemä toimintavallan luovuttaminen lainanottajalle. Se oli hinta siitä, että sallittiin toisen tehdä se, mitä lainanantaja olisi voinut tehdä. Se oli vero, joka toimettomuuden niskoilta siirrettiin toiminnan niskoille."

"Jos kaikki isännät ja lainanantajat olisivat kuolleet yhtenä yönä, olisiko se vaikuttanut mitään eroa maailmalle?"

"Ei niin kauan kuin he vaan jättivät maan ja rahansa jälkeensä. Heidän taloudellinen toimintansa oli passiivista laatua ja suuresti vastainen voittoapyytäville kapitalisteille, jotka joka tapauksessa olivat kuitenkin toimeliaita."

"Mikä oli yleisvaikutuksena vuokrasta ja korosta yhteiskunnan rikkauden kulutukseen ja siis myös tuotantoon?"

"Se vaikutti molempiin häiritsevästi."

"Miten?"