Part 18

"Koska se oli luonnottoman kallista ja kustannukset tuli lisätä tavarain hintaan ja jäivät kuluttajan maksettaviksi, joka sen vuoksi; saattoi ostaa juuri niin paljon vähemmän kuin jos hänet olisi jätetty rauhaan ja tavarain hinta olisi alennettu ilmoittamissäästöllä."

"Sinä sanot että ainoa keino millä kulutusta olisi saattanut: lisätä oli kansan käsissä olevan ostovoiman lisääminen suhteellisesti ostettavissa oleviin tavaroihin nähden. Esi-isämmehän väittivät että juuri tämän vaikutti kilpailu. He väittivät että se oli voimakas keino hintojen alentamiseksi ja liikevoiton määrän pienentämiseksi, ja siten suhteellisesti kohotti syvien rivien ostokykyä. Oliko tämä väite hyvin perusteltu?"

"Kapitalistien keskinäinen kilpailu", vastasi poika, "koettaessaan houkutella ostajia yllytti heitä kyllä myymään alle toistensa hintojen alentamalla varsinaisia hintoja, mutta harvoin nämä nimelliset alennukset, vaikka usein näköjään hyvinkin suuria, todella tuottivat ajan pitkään mitään taloudellista hyötyä kansalle kokonaisuudessaan, sillä ne tavallisesti aiheutuivat tarkoituksista jotka tekivät mitättömiksi niiden käytännöllisen arvon."

"Ole hyvä ja selitä se tarkemmin."

"No niin, kapitalisti luonnollisesti mieluummin halusi alentaa tavarainsa hintaa sillä tavalla, jos mahdollista, ettei hänen liikevoittonsa olisi alentunut, ja sitä varten hän tutkiskeli. Tässä tarkoituksessa hän käytti useampia keinoja. Ensimmäinen oli niiden tavarain laadun ja todellisen arvon alentaminen joiden hinta nimellisesti laskettiin. Tämä tapahtui väärentämisen ja petostyön avulla, ja se tapa ulottui yhdeksännellätoista vuosisadalla teollisuuden ja kaupan kaikille haaroille ja käsitti jotenkin kaikki tavarat joita ihmiset kuluttivat. Tapa kehittyi niin pitkälle, kuten historia meille kertoo, ettei kukaan voinut milloinkaan olla varma, oliko ostamansa tavara se mikä se näytti olevan taikka sanottiin olevan. Koko liikeilmasto oli väärennysten myrkyttämä. Teollisuuden tärkeimmillä aloilla toimivain kapitalistien harrastuksena oli laskea markkinoille tavaraa joka varta vasten oli tehty mahdollisimman vähän aikaa kestäväksi, jotta sitä pian tarvitsi uudelleen ostaa. He opettivat koneensakin epärehellisiksi ja lahjoivat teräksen ja vasken. Sen ajan umpisokeatkin ihmiset ymmärsivät näiden hinnan alennusten pintapuolisuuden ja käyttivät lausemuotoa, 'halpaa ja huonoa', joka merkitsi halvennettuja tavaroita. Kaikki tämän laatuiset alennukset, se on selvää, maksoivat kuluttajalle kaksi dollaria kutakin dollaria kohti jonka ne hänelle näyttivät säästävän. Yksinkertaisena esimerkkinä liikevoittojärjestelmän aikaisten hinnan alennusten kokonaan petollisesta luonteesta olkoon mainittu että yhdeksännentoista vuosisadan lopulla Amerikassa, kun melkein taikamaisia keksintöjä oli havaittu jalkineitten valmistuskustannusten alentamiseksi, oli yleisenä sananpartena että vaikka kenkien hinta oli melkoisesti huokeampi kuin viisikymmentä vuotta takaperin, jolloin ne käsin tehtiin, olivat myöhemmin valmistetut kengät niin paljon kehnompia laadultaan että niiden käyttäminen tuli aivan yhtä kalliiksi kuin entistenkin."

"Olivatko väärennys ja petostyö ainoat keinot joiden avulla hintojen valealennuksia toimeen pantiin?"

"Oli kaksi muuta keinoa. Ensimmäistä käytettiin siten että kapitalisti tavarain hintaa alentaessaan pelasti liikevoittonsa ottamalla alennuksen työväestölleen maksamistaan palkoista. Tällä keinolla hinnan alennukset sangen yleisesti toimeen pantiin. Tietysti tämä menettely supisti yhteiskunnan ostokykyä samalla määrällä millä palkkoja oli alennettu. Tällä tavoin erikoinen kapitatalistijoukkue palkkoja alentamalla saattoi myyntiänsä jouduttaa jonkun ajan, kunnes toiset kapitalistit samoin palkkoja alensivat. Perin perältä se ei ketään auttanut, ei kapitalistiakaan. Kolmas tapa näistä hinnan alennusten kolmesta päälaadusta aiheutui kilpailusta -- nimittäin, työtä säästävistä koneistoista ja muista keksinnöistä joita käytäntöön ottamalla kapitalisti saattoi erottaa työväkensä. Tavarain hinnan alennus perustui tässä samoin kuin edellisessäkin tapauksessa maksetun palkkasumman vähenemiseen, ja sentakia se merkitsi vähentynyttä ostokykyä yhteiskunnassa, mikä lopullisena vaikutuksena tavallisesti teki mitättömäksi hinnan alennuksen edun ja useasti enemmänkin kuin mitättömäksi."

"Sinä olet osottanut", sanoi opettaja, "että useimmat kilpailun vaikuttamat hinnan alennukset olivat joko alkuperäisten tuottajain tai lopullisten kuluttajain kustannettavia alennuksia, vaan eivät liikevoiton alennuksia. Tarkoitatko että kapitalistien kilpailu liikkeestä ei milloinkaan saanut aikaan liikevoiton alennuksia?"

"Epäilemättä se sai niitäkin aikaan maissa missä liikevoittojärjestelmän pitkäaikainen toiminta oli kasaannuttanut liikakapitaalin jonka täytyi sijoituksesta ankarasti kilpailla; sellaisten olosuhteiden vallitessa hinnan alennukset, vaikka olivatkin liikevoiton uhrausten seurauksia, tulivat tavallisesti liian myöhään voidakseen lisätä kansan kulutusta."

"Miten liian myöhään?"

"Koska kapitalisti luonnollisesti ei tahtonut uhrata liikevoittoansa hinnan alentamiseksi niin kauan kuin hän saattoi alennuksen kustannukset ottaa työväestönsä palkoista taikka ensimmäiseltä tuottajalta. Se on, vasta kun työtä tekevät luokat oli riistetty mahdollisimman lähelle olemassa olon alinta määrää kapitalisti päätti uhrata osan liikevoittoaan. Silloin oli liian myöhäistä kansan saada etua alennuksesta. Kun kansa oli sille kannalle joutunut, ei sitä ollut elähyttämässä minkäänlainen ostokyky. Mikään muu ei voinut sitä auttaa kuin tarpeitten ilmaiseksi antaminen. Sentakia me huomaamme että yhdeksännellätoista vuosisadalla hinnat aina olivat alhaisimmat niissä maissa missä väestö oli toivottomimmin köyhää. Tältä kannalta katsoen oli yhteiskunnan taloussuhteissa huono merkki se, kun kapitalisti piti välttämättömänä todellisesti liikevoittoansa uhrata, sillä se oli selvä todistus siitä että työtä tekevä luokka oli puristettu niin lujalle ettei sitä enää voitu puristaa."

"Siis itse asiassa kilpailu ei liikevoittojärjestelmää lieventänyt?"

"Minä arvelen ilmeisen selväksi käyneen että se oli sille sangen tuhoisa raskautus. Kapitalistien epätoivoinen kilpailu niukkain markkinain osuudesta jonka heidän oma liikevoittonsa ottaminen oli supistanut ajoi heidät käyttämään vilppiä ja petomaisuutta ja pakotti kovasydämmisyyteen, jommoiseen me emme voi uskoa ihmisolentojen syypäiksi joutuvan vähemmän ahdistuksen aikana."

"Mikä oli kilpailun yleinen taloudellinen vaikutus?"

"Se oli käytännössä kaikissa teollisuushaaroissa ja ajan pitkään alituisesti veti alaspäin kaikkia kansan luokkia, niin kapitalisteja kuin ei-kapitalistejakin, yhtä vastustamattomasti ja yleisesti kuin painovoima. Ne sen ensiksi tunsivat joilla ei mitään ollut ja farmariomistajat jotka lähes mitään omistamatta olivat melkein saman puristuksen alaisina etsiessään suoraa menekkiä tuotteilleen kuin palkkalaiset etsiessään työnsä suoranaisia ostajia. Nämä luokat olivat sen kilpailun ensimäisiä uhreja jonka vallitessa liikanaisesti kuormitetuilla markkinoilla myytiin tavaroita ja ihmisiä. Sitten tuli vuoro pikku kapitalisteille, kunnes lopuksi jälellä olivat vain suuret, ja nämä huomasivat olevan itsesäilymiseksi välttämätöntä itseänsä suojelemisen kilpailun kymmenysten ottojärjestelmää vastaan edut yhdistämällä. Vallankumouksen edellisen aikakauden ajan merkkejä oli tämä taipumus suurkapitalisteilla: etsiä suojaa kilpailun hävittävistä vaikutuksista siten että liikeyritykset yhdistettiin suuriksi trusteiksi tai syndikaateiksi."

"Jos otaksumme että vallankumous ei olisi tullut keskeyttämään tätä menettelyä, niin olisiko järjestelmä, jonka aikana kapitaali ja kaiken liikkeen vallinta olisi yhdistetty harvojen käsiin, ollut pahempi yleisille eduille kuin kilpailun vaikutus?"

"Sellainen liittoutunut järjestelmä olisi tietysti ollut sietämätöntä itsevaltiutta, jonka iestä, jos se kerran olisi hyväksytty, ihmissuku tuskin koskaan olisi kyennyt särkemään. Siinä suhteessa yksityiskapitalismi liittoutuneen rahavallan alaisena, mikä vallankumouksen aikaan uhkasi päästä vallitsevaksi, olisi ollut pahempi uhka maailman tulevaisuudelle kuin kilpailujärjestelmä; mutta molempain järjestelmäin välittömään vaikutukseen nähden inhimillisessä hyvinvoinnissa oli yksityiskapitalismilla liittoutuneessa muodossa ehkä muutamia edullisimpia kohtia. Virkavaltaisena ollen olisi se toki hiukan mahdollisuutta luovuttanut hyväntahtoiselle itsevaltiaalle, jotta se olisi voinut olla järjestelmää parempi ja hiukan parantaa kansan tilaa, mutta sitä ei kilpailu suvainnut kapitalistien tehdä."

"Mitä sillä tarkoitat?"

"Tarkoitan, ettei kilpailun aikana kapitalistin paremmille tunteille jäänyt minkäänlaista vapautta vaikka hänellä sellaisia olisi ollutkin. Hän ei voinut olla parempi kuin vallitsevana oleva systeemi. Jos hän yritti sitä, murskasi systeemi hänet. Hänen oli seurattava kilpailijoittensa määräämää polkua tai epäonnistuttava liikeyrityksissään. Millaisia konnankujeita tai julmuuksia hänen kilpailijansa keksivätkään, hänen oli heitä jäljiteltävä tai luovuttava taistelusta. Kavalin, halpamielisin ja konnamaisin kilpailijoista, se, joka sorti työväkensä alimmalle asteelle, väärensi enimmin tavaroitaan ja paraiten osasi valehdella, määräsi tien muille."

"Luonnollisesti sinä, John, jos olisit elänyt vallankumouksellisen agitatsioonin alkupuoliskolla, olisit vähän suosinut sen aikuisten uudistajain mielipiteitä, jotka pelkäsivät, että suuret monopoolit lopettaisivat kilpailun."

"En voi sanoa, olisinko ollut viisaampi kuin muutkaan sen aikuiset siinä tapauksessa", vastasi poika, "mutta otaksun, että kiitollisuudelleni monopolisteja kohtaan siitä, että he hävittävät kilpailun, olisi vetänyt vertoja ainoastaan haluni hävittää monopolistit tehdäkseni sijaa yleiselle omistusoikeudelle."

ROBERT KERTOO IHMISTEN LIIKARUNSAUDESTA.

"Nyt, Robert", sanoi opettaja, "John on kertonut meille, miten voittojärjestelmästä johtunut tuotteiden ylituotanto aiheutti kilpailua kapitalistien kesken tavaroittensa myynnissä ja mitkä seuraukset siitä syntyivät. Kuitenkin löytyi toistakin lajia liiallista runsautta voittojärjestelmästä johtuen. Mitä se oli?"

"Oli olemassa liiaksi ihmisiä", vastasi Robert. "Ostokyvyn puute kansan puolelta johtuen joko työn puutteesta tai alhaisista palkoista, aiheutti tuotteiden menekin vähentymistä ja tämä taasen merkitsi tappiota tuottajille. Täyteensullotut varastohuoneet merkitsivät sulettuja tehtaita ja työtöntä ihmisjoukkoa, joka ei voinut saada työtä -- toisin sanoen ylituotanto tavaramarkkinoilla synnytti vastaavaa ylipaljoutta työmiesmarkkinoilla. Ja samalla tapaa kuin ylituotanto synnytti kapitalistien kesken kilpailua myymään tavaroitaan, synnytti myöskin ylipaljous työmarkkinoilla yhtä ankaraa kilpailua työntekijäin kesken myymään työtään. Kapitalistit, jotka eivät voineet löytää ostajia tuotteilleen, menettivät siten rahansa, mutta ne, joilla ei ollut muuta myytävänä kuin voimansa ja taitonsa eivätkä niitä saaneet kaupan, olivat vaarassa nääntyä. Kapitalisti voi, ellei hänen tavaransa ollut pilautuvaa laatua, odottaa parempaa kauppa-aikaa, mutta työmiehen oli löydettävä työlleen heti ostaja tai kuoltava. Ja tähän kyvyttömyyteen nähden odottaa itselleen sopivaa markkina-aikaa oli maanviljelijä, tosin myös muodollisesti kapitalisti, ainoastaan hiukan paremmassa asemassa kuin palkkatyöläinen, kun hänen kapitaalinsa pienuuden vuoksi oli mahdoton säilyttää tuotteitaan kuten palkkalaisenkin oli mahdoton tulla työtään myymättä toimeen. Palkkatyöläisen välttämätön pakko myydä heti työnsä millä ehdoilla tahansa ja pikku kapitalistien myydä tavaransa olivat juuri ne keinot, joiden avulla suurkapitalistit kykenivät alituisesti alentamaan palkkoja ja hintoja tuottajien tavaroille."

"Ja oliko tämä ihmisten liikarunsaus olemassa vain palkkalaisten ja pikku tuottajain kesken?"

"Päinvastoin, jokainen elinkeino, jokainen toimi, jokainen työ ja jokainen ammatti, oppineittenkin, oli samoin tulvillaan väkeä, ja kaikki jotka kussakin työssä olivat katselivat jokaista uutta tulokasta epäluuloisin silmin, nähden hänessä uuden kilpailijan elämän taistelussa, jonka hän teki jälleen vaikeammaksi kuin se ennen ollut oli. Näyttää siltä kuin näinä aikoina kellään ihmisellä ei olisi ollut tyydytystä työstään, vaikka olisi ollut miten itsensä kieltävä ja uuttera, sillä häntä täytyi alituiseen kiusata tunne että ystävällisempää olisi seisoa syrjässä ja antaa toisen työtä tehdä ja maksun saada koska kukin tiesi ettei ollut kaikille työtä ja palkkaa."

"Sanohan meille, Robert, eivätkö esivanhempamme käsittäneet kuvaamasi aseman tosiseikkoja? Eivätkö he nähneet että tämä ihmisten liikarunsaus osotti jotakin olevan vinossa yhteiskunnan järjestyksessä?"

"Varmaankin. He tunnustivat olevansa siitä suuresti huolissaan. Laaja kirjallisuus oli syntynyt keskusteltaessa, miksi ei ollut kylliksi työtä maailmassa missä kuitenkin niin paljon enemmän työtä nähtävästi tarvittiin, kuten yleinen köyhyys osotti. Kongressit ja lainlaatijakunnat nimittelivät alinomaa oppineitten miesten lautakuntia tutkimaan ja antamaan lausuntonsa asiasta."

"Ja selittivätkö nämä oppineet miehet että asia selvästi aiheutui liikevoittojärjestelmän välttämättömästä seurauksesta, se kun ylläpiti ja alituisesti laajensi kuilua yhteiskunnan tuotanto- ja kulutusvoiman välillä?"

"Ei, herran nimessä! Liikevoittojärjestelmän arvostelu olisi ollut julkeata jumalanpilkkaa. Oppineet miehet sanoivat sitä ratkaisua vailla olevaksi kysymykseksi -- työttömyyskysymykseksi -- ja jättivät sen silleen umpiongelmana. Esivanhempaimme suosittuna tapana oli väistää kysymyksiä joihin he eivät voineet vastata käymättä omin etujensa kimppuun ja sanoa niitä ratkaisemattomiksi kysymyksiksi sekä jättää ne sillensä jumalallisen kaitselmuksen ymmärtämättöminä salaisuuksina."

"On ollut olemassa muuan filosoofi, Robert, -- eräs englantilainen -- joka tutki perinpohjin tätä voittojärjestelmän aiheuttaman miesten liiallisuuden synnyttämää vaikeutta. Hän esitti ainoan keinon välttää ylituotantoa siinä tapauksessa, että voittojärjestelmä pysytetään voimassa. Muistatko hänen nimeään?"

"Luulen että tarkoitatte Malthusta."

"Juuri niin. Mikä oli hänen suunnitelmansa?"

"Hän neuvoi köyhälistöä ainoana keinonaan välttääkseen nälkäkuolemaa -- olemaan syntymättä -- toisin sanoen, tarkoitan, että hän neuvoi köyhiä ihmisiä olemaan synnyttämättä lapsia. Tämä vanhus oli ainoa koko joukosta, joka meni voittojärjestelmän juuriin saakka ja huomasi, ettei maan päällä ollut tilaa sille ja ihmiskunnalle. Jos voittojärjestelmä katsottiin Jumalan määräämäksi välttämättömyydeksi, ei hänen mielestään voinut olla epäilemistäkään, että ihmiskunnan oli olosuhteiden pakosta hävittävä maan päältä. Kansa kutsui Malthusta kylmäveriseksi filosoofiksi. Kenties hän sitä olikin, mutta varmasti oli ainoastaan paljasta ihmisrakkautta, että niin kauaksi kuin voittojärjestelmää löytyi maailmassa punainen lippu oli pystytettävä tähdellemme varotukseksi ihmissieluille olemaan sille laskeutumatta paitsi omalla vastuullaan."

EMILY OSOTTAA SUURTEN JOHTOPUTKIEN VÄLTTÄMÄTTÖMYYDEN.

"Olen täydellisesti yhtä mieltä kanssasi, Robert", sanoi opettaja, "ja nyt, Emily, pyydämme sinua ryhtymään johtamaan meitä käsitellessämme edelleen tätä mieltäkiinnittävää vaikkakaan ei hyödyttävää kysymystä. Tuotannon ja menekin taloudellista järjestelmää, jonka kautta kansakunta elää, voidaan hyvin verrata vesisäiliöön, joka on varustettu täyttöputkella, edustaen tuotantoa, jota myöten vettä pumpataan säiliöön ja tyhjennysputkella, edustaen menekkiä, jonka kautta vesi juoksee säiliöstä. Kun vesisäiliö on tieteellisesti rakennettu, vastaavat täyttö- ja tyhjennysputki toisiaan vedenkuljetuskyvyssään niin että vesi poistuu säiliöstä yhtä nopeasti kuin se siihen juokseekin eikä mitään ylitulvausta synny. Esi-isiemme voittojärjestelmän aikana kuitenkin oli rakenne toisenlainen. Sen sijaan että olisi vastannut tuotantoa edustavaa täyttöputkea vedenkuljetuskyvyssään, oli tyhjennysputki puoleksi tai kahdeksi kolmanneksi osaksi suljettu voiton vesisululla niin ettei se kyennyt kuljettamaan pois kuin sanokaamme puolet tai kolmannen osan vesimäärästä, joka säiliöön pumpattiin tuotannon täyttöputken kautta. No, Emily, mikä oli oleva luonnollisena seurauksena tästä vesisäiliön täyttö ja tyhjennysputkien epäsuhteellisuudesta?"

"Luonnollisesti", vastasi tyttö, joka Emilyn nimeä mainitessa nousi vastaamaan, "seurauksena tuli olemaan, että vesisäiliö tuli täyteen ja pakotti pumput käymään puolella tai kolmannella osalla käyttövoimastaan -- siis tyhjennysputken työkyvyn mukaisesti."

"Mutta", sanoi opettaja, "otaksukaamme, että esi-isiemme käyttämän vesisäiliön suhteen seuraus tuotannon pumpun hiljentämisestä yhä edelleen vähensi jo ennestään liian pientä kulutuksen pumpun työkykyä riistämällä työväen joukolta sen vähäisenkin ostokyvyn, joka heillä ennen oli ollut työn palkan tai tuotannon hinnan muodossa."

"Siinä tapauksessa", vastasi tyttö, "on selvää, että kun tuotannon vähentäminen ainoastaan esti eikä suinkaan kiiruhtanut kulutuksen avulla parannusta, ei voinut löytyä muuta keinoa estää koko laitoksen käynnin pysähtymistä kuin vapauttaa liika paine vesisäiliöstä avaamalla tuhlausputket."

"Juuri niin. Nyt pystymme käsittämään miten tärkeä osa tuhlausputkilla oli esi-isiemme talousjärjestelmässä. Me olemme nähneet, että sen järjestelmän aikana kansan suuri joukko möi työnsä tai tuotantonsa kapitalisteille, mutta eivät kyenneet ostamaan takaisin ja käyttämään kuin pienen osan työnsä tai tuotantonsa lopputuloksista, loppu jääden voittona kapitalistien käsiin. Nyt taasen kapitalistit ollen lukumäärältään ainoastaan pieni joukko voivat kuluttaa ainoastaan pienen osan kokoontuneesta voitosta ja sen vuoksi, jos he eivät saaneet sitä mitenkään kaupaksi, oli tuotannon lakattava, koska kapitalistit omistivat täydellisesti kaikki tuotannon lähteet eivätkä sen vuoksi nähneet mitään syytä lisätä ylijäämää, jota he eivät saaneet kaupaksi. Kaiken lisäksi vielä samassa suhteessa kuin kapitalistit menekin puutteessa vähensivät tuotantoa, samassa suhteessa kansan suuri joukko, kun se ei löytänyt ketään, joka heidät olisi palkannut tai ostanut heidän työnsä sen tuotteet myydäkseen uudelleen, menetti sen vähäisenkin kulutuskyvyn, joka sillä oli ennen ollut ja yhä suuremmassa määrässä kokoontui tuotteita kapitalistien käsiin. Kysymykseksi jäi silloin miten menettelivät kapitalistit, kulutettuaan kaiken mitä he voivat tuotteistaan omiksi tarpeikseen, ylijäämän kanssa tehdäkseen sijaa uusille tuotteille?"

"Ymmärrettävästi", vastasi tyttö Emily, "jos ylituotteet olivat kulutettavat vapautuakseen ylipaljoudesta, ensimmäisenä ehtona oli, että ne täytyi kuluttaa sillä tavalla, ettei niistä voinut olla käytännöllistä hyötyä. Ne täytyi ehdottomasti hävittää -- kuten mereen vettä heittämällä. Tämä voitiin toteuttaa käyttämällä ylituotteita ylläpitämään työläisjoukkoja, joita käytettiin tuotteettomilla työaloilla. Tätä hyödytöntä työtä oli kahta lajia -- ensimmäistä käytettiin turhaan teollisuus ja kauppakilpailuun, toista käytettiin ylellisyyden tarkoituksia ja palveluksia varten."

"Kerropa meille jotain kilpailussa käytetystä hyödyttömästä työnkulutuksesta."

"Tällaisia olivat sellaiset teollisuus ja kauppayritykset, joita ei vaatinut mikään menekin kasvaminen, vaan joiden ainoa tarkoitusperä oli ainoastaan toisten kapitalistien yritys kukistaa toisen kapitalistin liike."

"Ja aiheuttiko tämä suurta työn tuhlausta?"

"Sen suuruudesta voi saada käsityksen sinä aikana vallinneesta puheenparresta, että yhdeksänkymmentä viisi prosenttia teollisuus ja kauppayrityksistä epäonnistui, joka ainoastaan merkitsi, että suhteellisesti sellaisessa määrässä kapitalistit tuhlasivat rahansijoituksiaan koettaessaan ryhtyä täyttämään tarpeita, joita joko ei ollut olemassa tai jotka jo olivat tyydytetyt. Jos tämä arviolasku on edes lähelläkään totuutta, on se omiaan antamaan käsityksen niistä suunnattomista kokoontuneitten voittojen määristä, joita: tuhlattiin täysin hukkaan kilpailun aiheuttamiin menoihin. Ja muistettava on myöskin, että kun kapitalisti onnistui syrjäyttämään toisen ja anastamaan tämän liikkeen, oli kapitaalin kokonaistuhlaus yhtä suuri kuin jos hän olisi epäonnistunutkin, ainoana erona ollen, että tässä tapauksessa tuli hävitetyksi edellisen sijoittajan pääoma uudistulokkaan pääoman asemasta. Jokaisessa maassa, joka oli saavuttanut jonkunkaan verran taloudellista kehitystä, löytyi monin verroin enemmän liikeyrityksiä, kuin mille löytyi liikettä ja monin verroin enemmän sijoitettua pääomaa, kuin mille voi saada voittoa. Ainoa keino, miten uutta pääomaa voitiin sijoittaa liikkeeseen oli kukistamalla ja hävittämällä vanhan pääoman, joka jo ennemmin oli tullut sijoitetuksi. Tämä ainaisesti kasvava voittojen kokoontuminen, joka etsi itselleen markkinoita, joita kuitenkin juuri esti kasvamasta samat voitot, synnytti kapitalistien kesken pakon kilpailuun, jonka meille säilyneitten kertomusten mukaan on täytynyt olla kulovalkean tapainen pääomaan tekemänsä hävittävän vaikutuksen vuoksi."

"Kerropa meille sitten jotain toisesta suuresta voittojen tuhlaustavasta, jonka avulla säiliön sulloutumista kylliksi lievennettiin salliakseen tuotannon edelleen jatkua -- se tahtoo sanoa, voittojen kulutusta työn käyttämisen kautta ylellisyyden palveluksessa. Mitä oli ylellisyys?"

"Käsite ylellisyys verrattuna yhteiskunnan tilaan ennen vallankumousta merkitsi varakkaiden harjoittamaa rikkauksien ylenmääräistä tuhlausta hienostuneen aistillisuuden tyydyttämiseksi samalla aikaa kuin kansan suuret joukot kärsivät puutetta tärkeimmistäkin elinehdoistaan."

"Mitä erityisiä lajeja rikkaiden harjoittamaa ylellistä tuhlausta löytyi?"

"Niitä oli lukemattomia eri lajeja kuten esimerkiksi kalliiden palatsien rakentaminen asunnoiksi ja niiden kuninkaalliseen malliin koristaminen, suuren palveluskunnan pitäminen, ylellisyys ruassa, komeat ajopelit, huvilaivat ja kaikenlainen rajaton tuhlaaminen hienoissa puvuissa ja kalliissa kivissä. Paljon nerokkuutta käytettiin keksiäkseen keinoja, joiden avulla rikkaat voisivat tuhlata liikanaista tavaraa kansan ollessa samalla puutteessa nälkään nääntymässä. Suuri armeija työväkeä oli alituiseen valmistamassa lukemattomia erilaatuisia ylellisyyden ja komeilun esineitä ja vaatimuksia, jotka olivat ivallisena vastakohtana riittämättömille välttämättömillekin elintarpeille niiden puolella, jotka niitä valmistivat."

"Mitä on sinulla sanomista moraaliselta kannalta katsoen tästä ylellisyyden tuhlauksesta?"

"Jos koko yhteiskunta olisi päässyt tällaiselle taloudellisen hyvinvoinnin asteelle, joka olisi sallinut kaikkien yhden veroisesti nauttia ylellisyydestä", vastasi tyttö, "olisi niiden käyttäminen ollut ainoastaan maun asia. Mutta tämä rikkaiden puolelta harjotettu omaisuuden tuhlaaminen suuren kansan enemmistön nähden, joka itse kärsi puutetta elämän varsinaisistakin tarpeista, oli kuvana epäinhimillisyydestä, joka olisi näyttänyt uskomattomalta sivistyneeseen kansaan nähden, ellei sitä olisi niin hyvin todistettu. Huvitelkaa mielessänne joukon henkilöitä istuvan iloiten juhlapäivällisillä samaan aikaan kuin huoneen kaikissa nurkissa ja lattialla makaa joukottain lähimmäisiä kuolemaisillaan puutteesta ja seuraten nälkäisin silmin jokaista suupalaa, jonka juhlijat nostavat suuhunsa. Ja kuitenkin kuvaa tämä täydellisesti sitä tapaa, millä rikkaat tuhlasivat voittojaan Amerikan, Ranskan, Englannin ja Saksan suurkaupungeissa ennen vallankumousta, ainoana erona ollen, että puutetta kärsivät ja nälkäiset, sen sijaan että olisivat olleet itse juhlasalissa olivat ulkona kaduilla."

"Väitettiinhän silloin, vai kuinka, kapitalistien ylellisen tuhlauksen puolusta jäin puolelta, että he siten antoivat työtä monelle, joka muuten olisi saanut olla työn puutteessa?"