Part 17

"Margaret", sanoi opettaja, "jatkahan sinä nyt siitä mihin Frank lopetti ja selitä meille mikä olisi ollut seuraus kansan talousjärjestelmälle sellaisesta ratkeamasta sen kuluttavan ja tuottavan voiman välillä jonka Frank meille osotti liikevoiton ottamisesta syntyneen."

"Seuraus", sanoi tyttö joka vastasi Margaretin nimeä mainittaessa, "riippui kahdesta vaikuttimesta: ensiksi, miten lukuisa joukko oli palkkalaisia ja ensimmäisiä tuottajia, joiden tuotteille liikevoitto asetettiin; sekä toiseksi, miten suuri oli asetetun liikevoiton määrä ja siitä johtuva erotus kunkin työläisjoukkoon kuuluvan yksilön tuottavan ja kuluttavan voiman välillä. Jos tuottajia, joiden tuotteille liikevoitto asetettiin, oli vain kourallinen kansasta, niin kokonaisvaikutus siitä etteivät kyenneet ostamaan takaisin ja kuluttamaan muuta kuin osan tuotteistaan saattoi luoda vain vähäpätöisen ratkeaman yhteiskunnan tuottavan ja kuluttavan voiman välille kokonaisuudessaan. Mutta jos toiselta puolen katsoen heitä oli suuri osa koko väestöstä, niin ratkeama tuli samassa suhteessa suuremmaksi, ja taannuttava vaikutus estäen tuotantoa tuli sitä turmiollisemmaksi."

"Ja mikä oli palkkalaisten ja alkuperäisten tuottajain todellinen suhde koko väestöön nähden, joita liikevoittojärjestelmä esti kuluttamasta yhtä paljon kuin he tuottivat?"

"Heitä oli, kuten Frank sanoi, vähintäin yhdeksän kymmenettä osaa koko kansasta, ehkä enemmänkin. Liikevoiton ottajia, olivatpa sitten joko tuotannon tai jaon järjestäjiä, oli luvultaan paljon vähemmän merkitsevä joukko, kun taas ne joiden tuotteille liikevoitto asetettiin muodostivat yhteiskunnan enemmistön."

"Hyvä on. Me tahdomme nyt tarkastella toista vaikutinta josta riippui sen ratkeaman koko minkä liikevoittojärjestelmä oli luonut yhteiskunnan tuottavan ja kuluttavan voiman välille -- nimittäin asetetun liikevoiton määrää. Selitähän meille siis mitä sääntöä kapitalistit noudattivat liikevoittoa määrätessään. Epäilemättä he järkevinä ihmisinä, ymmärtäen korkeitten liikevoittojen vaikutuksen kulutuksen estämiseen nähden, asettivat liikevoittojensa määräyskannan niin alhaiseksi kuin mahdollista."

"Päinvastoin, kapitalistit määräsivät liikevoittonsa mahdollisimman korkeiksi. 'Heidän sääntönänsä oli: Verota liikettä niin paljon kuin se kestää voi'."

"Tarkoitatko että he varta vasten koettivat korottaa liikevoittoa mahdollisimman ylhäiselle asteelle, sen sijaan että olisivat yrittäneet sen vaikutusta vähentää, kun se kulutusta pienenti?"

"Sitä juuri tarkoitan", vastasi Margaret. "Liikevoittojärjestelmän kultainen sääntö, kapitalistien suuri ponsilause oli: 'Osta huokeimmilla markkinoilla -- myy kalliimmilla'!"

"Mitä se merkitsi?"

"Se merkitsi että kapitalistin tuli maksaa mahdollisimman vähän niille jotka hänelle työtä tekivät tai myivät hänelle tuotteensa, ja toiselta puolen asettaa mahdollisimman korkea hinta tuotteilleen, tarjotessaan ne myytäväksi yleisölle markkinoilla."

"Ja se yleisö", huomautti opettaja, "oli pääasiallisesti sitä työväestöä jolle hän ja hänen kapitalistitoverinsa juuri olivat maksaneet mahdollisimman lähellä olematonta olevan palkan siitä että olivat luoneet sen tuotteen jonka heidän nyt odotettiin ostavan takaisin mahdollisimman korkeasta hinnasta."

"Aivan niin."

"No niin, koettakaamme ymmärtää tämän säännön täyttä taloudellista viisautta sellaisena kuin sitä kansan liikkeessä käytettiin. Se merkitsee, eikö niin: Hanki jotakin olemattomalla tai olematonta niin lähellä olevalla kuin mahdollista? No, jos siis voit saada sen kokonaan olemattomalla, niin toteutat lopullisesti ohjesäännön. Esimerkiksi, jos tehtailija saattoi lumota työmiehensä siihen määrään että olisi saanut heidät työtä tekemään hänelle kokonaan ilman palkkaa, niin hän olisi toteuttanut ponsisäännön koko tarkoituksen, eikö niin?"

"Varmasti; tehtailija, joka sen olisi saattanut tehdä ja sitten laskea markkinoille maksamattomain työn tekijäinsä tuotteet tavallisista hinnoista, olisi tullut rikkaaksi sangen lyhyessä ajassa."

"Ja sama kai luullakseni olisi ollut laita viljakauppiaan joka olisi kyennyt sellaisen edun voittamaan farmareilta että olisi saanut heidän viljansa ilmaiseksi ja jälestäpäin myynyt sen korkeasta hinnasta?"

"Varmasti hänestä olisi tullut miljoonan omistaja heti."

"No niin, otaksukaamme nyt että tämän lumoamiskeinon salaisuus olisi ollut tunnettu tuotantoa ja vaihtoa johtavain kapitalistien kesken ja että he olisivat sitä yleisesti käyttäneet, niin että jokainen heistä olisi kyennyt saamaan palkattomia työmiehiä ja ostamaan tuotantoa maksamatta siitä mitään, silloin epäilemättä kaikki: kapitalistit olisivat tulleet satumaisen rikkaiksi."

"Ei suinkaan."

"Hyvänen aika, miksi ei?"

"Siksi että jos koko palkkalaisjoukko ei olisi saanut palkkaa työstään eivätkä farmarit mitään tuotteistaan, ei olisi ketään ollut mitään ostamassa ja markkinat olisivat kokonaan rauenneet. Ei: olisi ollut mitään kysyntää minkään tavaran suhteen, lukuunottamatta sitä vähää mitä kapitalistit itse ystävineen olisivat kuluttaneet. Työväestö olisi siten vihdoin nääntynyt ja kapitalistit olisivat jääneet itse työtänsä tekemään."

"Näyttää siis siltä että mikä olisi ollut hyvä yksityiselle kapitalistille, jos hän sen yksin teki, olisi ollut hävittävää laatua sekä hänelle että kaikille muille, jos kaikki kapitalistit olisivat sen tehneet. Miksi näin oli?"

"Siksi että yksityinen kapitalisti, toivoessaan päästä rikkaaksi maksamalla polkupalkkaa työväelleen, ei olisi tuotettaan myydessään laskenut ostajikseen ainoastaan sitä erikoista työväen joukkoa jonka hän oli palkannut, vaan koko yhteiskunnan, käsittäen toisten työväestöä palkatessaan huonompionnisten kapitalistien palkkalaisia, jolla sen takia olisi ollut ollut jotakin millä ostaa. Hänen juonensa perustui siihen edellytykseen että hänen kapitalistitoveriensa ei onnistuisi samaa juonta käyttää. Jos se edellytys ei pitänyt paikkaansa ja kaikkien kapitalistien onnistui samalla kertaa menetellä palkkalaistensa kanssa niinkuin he kaikki koettivat, niin; seurauksena oli koko teollisuusjärjestelmän seisahtuminen tykkänään."

"Näyttää siis siltä että liikevoittojärjestelmässä meillä on taloudellinen toimintamuoto, jonka toimintasääntö kaipaisi vaan tarpeellisen täydellistä käytäntöön panemista saattaakseen koko järjestelmän kokonaan seisauksiin ja että järjestelmää käynnissä piti vain se vaikutus joka oli toimintasäännön täydellisen toteuttamisen tiellä."

"Aivan niin oli asian laita", vastasi tyttö; "yksityisistä kapitalisteista tuli nopeimmin vilkkaammaksi se jonka onnistui paraiten nylkeä niitä joilta hän työn tai tuotteen osti; mutta ilmeisesti ei olisi tarvinnut muuta kuin että vain kyllin monta kapitalistia onnistui sellaisessa toimessa, ja sekä kapitalistit että kansa olisi joutunut samallaiseen yleiseen häviöön. Mahdollisimman ankaran sopimuksen aikaan saaminen työn tekijäin ja tuottajain kanssa, mahdollisimman vähimmän palkan maksaminen hänelle hänen työstään tai tuotteestaan, se oli se ihanne jota jokaisen kapitalistin alituisesti tuli pitää mielessään, ja kuitenkin oli matemaattisesti varmaa että jokainen sellainen ankara sopimus pyrki lahottamaan koko liikerakennuksen perustuksia, ja että rakennus kukistuisi heti kun vain tarpeeksi monen kapitalistin onnistuisi tarpeeksi monta sellaista ankaraa sopimusta solmia."

"Vielä yksi kysymys. Huonon järjestelmän huonot seuraukset lisääntyvät aina niiden ihmisten itsepäisyydestä jotka siitä etua nauttivat, ja niinpä epäilemättä liikevoittojärjestelmänkin itsekkäät ihmiset saattoivat toimimaan huonommin kuin sen olisi tarvinnut tehdä. Otaksukaamme nyt että kapitalistit kaikki olisivat olleet mieleltään kunnon ihmisiä eivätkä riistäjiä ja olisivat muodostaneet palkkionsa palveluksistaan niin pieniksi kuin kohtuullinen voitto ja itsepuolustus olisi määrännyt, olisiko se seikka vaikuttanut niin suuren vähennyksen liikevoittopalkkioissa että se olisi suuresti auttanut kansaa kuluttamaan tuotteitaan ja siten edistämään tuotantoa?"

"Ei olisi", vastasi tyttö. "Liikevoittojärjestelmän vastakohta omaisuuden ehkäisemättömään tuotantoon nähden aiheutui syistä jotka olivat ominaisia ja erottamattomia yksityiskapitalismin kanssa; ja niin kauan kuin yksityiskapitalismia oli olemassa, olisi niiden syiden täytynyt saattaa liikevoittojärjestelmän ristiriitaan jokaisen taloudellisen parannuksen kanssa kansan olosuhteissa, vaikkapa kapitalistit olisivat olleet enkeleitä. Pahan juuri ei ollut moraalista, vaan kokonaan taloudellista laatua."

"Mutta eikö liikevoittojen määrä olisi suuresti vähentynyt tässä edellytetyssä tapauksessa?"

"Muutamissa tapauksissa epäilemättä väliaikaisesti, mutta ei yleisesti eikä missään tapauksessa pysyväisesti. Epäillä saattaa, tokko liikevoitot kokonaisuudessaan olivat korkeammat kuin niiden täytyi olla rohkaistakseen kapitalisteja ryhtymään tuotantoon ja liikkeeseen."

"Selitähän meille, miksi liikevoittojen tuli olla niin suuria tätä tarkoitusta varten."

"Laillisia liikevoittoja yksityiskapitalismin aikana", vastasi tyttö Margaret -- "se on, sellaisia joita tuotantoon tai liikkeeseen ryhtyväin ihmisten tuli itsepuolustuksekseen laskea saavansa, vaikka miten hyväntahtoisia olisivat olleet yleisöä kohtaan -- oli kolmea laatua, jotka kaikki joutuivat yksityiskapitalismin kanssa eroamattomassa yhteydessä olevista olosuhteista, joista ei ainoatakaan enää ole olemassa. Ensiksi, kapitalistin täytyi laskea saavansa ainakin niin suuri korvaus uskaltamastaan kapitaalista kuin hän olisi saattanut saada lainaamalla sen hyviä takuita vastaan -- se on, voimassa oleva korkomäärä. Ellei hän siitä ollut varma, piti hän parempana lainata kapitaalinsa. Mutta se ei vielä riittänyt. Käydessään liikkeeseen hänellä oli koko kapitaalinsa menettämisen vaara tarjolla, jota ei ollut lainatessaan sen hyviä takuita vastaan. Sentakia kapitaalin voimassa olevan korkomäärän lisäksi täytyi hänen liikevoittonsa korvata myös liikkeeseen uskalletun kapitaalin vakuutuskustannukset -- se on, täytyi olla liikeyrityksen menestymistapauksessa voiton toiveet siksi suuret että ne vastasivat kapitaalin menettämisvaaraa häviämistapauksessa. Jos häviämismahdollisuudet esimerkiksi olivat yhtä suuret, täytyi hänen laskea yli sadan prosentin liikevoitto menestymistapauksessa. Itse asiassa tappiomahdollisuudet liikkeessä ja kapitaalin menettämisvaara olivat niinä aikoina useasti paljon enemmän kuin yhtä suuret. Liike oli todella vähän muuta kuin keinottelevaa uhkapeliä, arpajaisten pitoa joissa tyhjät olivat paljon lukuisammat kuin voitot. Rahain sijoitushoukutusten täytyi senvuoksi olla suuret. Sitäpaitsi jos kapitalisti itse otti käsiinsä liikkeen hoidon johon hän oli rahansa sijoittanut, hän piti kohtuullisena vaatimuksena superintendentin asianmukaisia palkkoja -- toisin sanoen korvausta taidostaan ja arvostelustaan, kun osasi kuljettaa aluksen liikemeren myrskylaineitten läpi, joihin verrattuina niinä aikoina pohjois-Atlanti keskitalvella oli kuin myllypuronen. Tästä palveluksesta hänen arveltiin olevan oikeutetun tekemään runsaan lisäyksen liikevoiton määrään."

"Sinä siis päättelet, Margaret, että vaikka entisajan kapitalisti olisi ollut taipuvainen kohtuullisuuteenkin yhteiskuntaa kohtaan, ei hän kuitenkaan olisi voinut turvallisesti vähentää liikevoittonsa määrää niin paljon että se olisi voinut saattaa kansaa paljoakaan lähemmäksi kuin se oli sitä olotilaa missä se olisi saanut kuluttaa tuotteensa."

"Aivan niin. Pahan juuri oli niissä loppumattomissa vaikeuksissa, sekaannuksissa, erehdyksissä, uskalluksissa ja tuhlauksissa joihin yksityiskapitalismi ehdottomasti sotki tuotannon ja jaon menettelytavan, mikä yleiskapitalismin aikana on käynyt kokonaan niin yksinkertaiseksi, helposti toimitettavaksi ja varmaksi."

"Sitten ei ollenkaan näytä olevan välttämätöntä pitää meidän kapitalistisia esivanhempiamme moraalisina hirviöinä, vaikka huomaammekin heidän taloudellisten menettelytapojensa johtaneen surulliseen tulokseen."

"Ei millään tavalla. Kapitalistit olivat epäilemättä sekä hyviä että pahoja, kuten toisetkin ihmiset, vaan luultavasti koettivat samoin kuin muutkin ihmiset paraansa mukaan suojautua sellaisen järjestelmän turmiollisia vaikutuksia vastaan, joka viidessäkymmenessä vuodessa olisi itse taivaankin helvetiksi muuttanut."

MARION SELITTÄÄ YLITUOTANTOA.

"Se riittää, Margaret", sanoi opettaja. "Me pyydämme nyt sinua, Marion, edelleen selittämään tätä asiata. Jos liikevoittojärjestelmä toimi sen kuvauksen mukaan jonka olemme kuulleet, niin olemme valmistuneet oppimaan että taloudellisen tilan merkkinä olivat suuret käyttötavara varastot liikevoiton omista jäin käsissä, jotka he ilomielin myivät, sekä toiselta puolen suuri tavarain alkuperäisten tuottajain joukko, joka oli tavarain kipeässä tarpeessa, mutta ei kyennyt niitä ostamaan. Miten tämä teoria soveltuu yhteen historioihin merkittyjen tosiasiain kanssa?"

"Niin hyvin", vastasi Marion, "että melkeinpä tekisi mieli uskoa teidän niitä lukeneen." Jolloin koko luokka hymyili ja samoin tein minäkin.

"Kerrohan tarpeettomasti sekoittamatta siihen leikkiä -- sillä asia ei ollut leikillistä laatua esi-isillemme -- asiain tila joihin viittasit. Havaitsivatko meidän isoisämme isät tässä tavarain ylenpalttisuudessa ostajain lukuun verraten taloudellisten selkkausten syitä?"

"He havaitsivat sen olevan sellaisten selkkausten suurena ja alituisena syynä. Heidän vaivojensa pysyväisenä taakkana olivat ahtaat ajat, liikeseisaukset ja tuotteiden kasaantumiset. Tilapäisesti heillä oli lyhyitä, kuten he sanoivat hyvän ajan jaksoja, jotka aiheutuivat hiukan vilkkaammasta ostosta, mutta paraimpinakin heidän hyvinä aikoinaan oli kansan enemmistön tila sellaista jota me sanoisimme inhoittavaksi viheliäisyydeksi."

"Mikä oli se sana jolla he yleisemmin kuvailivat markkinoilla olevan enemmän tavaraa kuin voitiin myydä?"

"Ylituotanto."

"Tarkoittiko tämä ilmaisumuoto että todellisesti oli tuotettu ruoka-aineita, vaatetta ja muita tarpeita enemmän kuin kansa saattoi käyttää?"

"Ei suinkaan. Kansan enemmistö oli alituisesti suuressa puutteessa ja katkerammassa puutteessa kuin koskaan juuri niinä aikoina jolloin liikekoneiston oli seisauttanut se mitä he ylituotannoksi sanoivat. Kansa, jos olisi päässyt käsiksi yli tuotettuihin tavaroihin, olisi joka aika ne hetkessä kuluttanut ja ääneen kutsunut lisää. Selkkauksena oli se, kuten jo on sanottu, että kapitalistitehtailijain ja liikemiesten nylkemä liikevoitto oli tehnyt alkuperäisille tuottajille mahdottomaksi ostaa ne takaisin sillä hinnalla minkä olivat saaneet työstään tai tuotteistaan."

"Mihin ovat historioitsijamme tahtoneet verrata yhteiskunnan olosuhteita liikevoittojärjestelmän aikana?"

"Kroonillisen luonnon ruuansulatuksen potilasuhriin joka tauti oli niin yleinen esi-isiemme kesken."

"Ole hyvä ja selitä tämä vertaus."

"Huonoa ruuansulatusta kärsivä potilas ei kyennyt ruokaa sulattamaan. Herkkujen yltäkylläisyydessä hän riutui, kun häneltä puuttui ravinnon sulatusvoima. Vaikka ei voinut syödä kylliksi henkeään ylläpitääkseen, hän kärsi alituiseen ruuansulatuksen tuskia, ja vaikka häntä kiusasi sellainen tunne että vatsa oli aina liian täynnä, hän kuitenkin oli nääntymäisillään ravinnon puutteen lakia. Yhteiskunnan taloudelliset olosuhteet liikevoittojärjestelmän aikana olivat kuvaavasti samanlaiset kuin sellainen huono ruuansulatus. Kansan enemmistö oli aina katkerassa puutteessa kaiken suhteen, vaikka teollisuutensa kautta kykeni yllin kyllin kaikkia tuottamaan, mutta liikevoittojärjestelmä ei voinut sallia sen kuluttaa sitäkään mitä se tuotti, vielä vähemmän tuottamaan mitä se kykeni. Tuskin oli enemmistö saanut pahimman nälkänsä tyydytettyä, kun liikejärjestelmän valtasi ankarat ruuansulatuksen tuskat ja kaikki ylenmäärin kuormitetun järjestelmän enteet, joista =ei mikään muu voinut vapauttaa kuin syömättä oleminen, minkä jälkeen sama kokemus samalla seurauksella uudistui ja niin yhä edelleen."

"Voitko selittää, minkä vuoksi sellaista tavatonta nimeä kuin ylituotanto käytettiin merkitsemään tilaa jota paremmin olisi nälänhätä kuvannut; miksi sellaisen tilan sanottiin aiheutuvan yltäkylläisyydestä, kun se silminnähtävästi oli seuraus keinotekoisesta kieltäytymisestä? Erotushan oli samanlainen kuin jos olisi nälkäkuumeen sanonut ylönsyömisestä johtuneen."

"Sentakia että taloustieteilijät ja oppineet luokat, joilla yksinomaan oli sanontavalta, katselivat talouskysymystä kokonaan kapitalistien kannalta ja jättivät huomioon ottamatta kansan edut. Kapitalistin silmillä katsellen oli se ylituotantoa, kun hän tuotteista kiskoi liikevoittoa, joka ne korotti kansan ostokyvyn yläpuolelle, ja niin muuttivat sitä hänen edukseen kirjoittivat taloustieteilijät. Kapitalistin ja siis taloustieteilijän kannalta katsoen oli kysymyksessä vain markkinain tila eikä kansan. Heitä ei se liikuttanut, näkikö kansa nälkää vai ylellisyydessäkö eli; ainoana kysymyksenä oli markkinain tila. Heidän ponsilauseensa että kysyntä vallitsee tarjontaa ja tarjonta aina tyydyttää kysyntää, ei millään tavoin tarkoittanut inhimillisiä tarpeita sisältävää kysyntää, vaan kokonaan sitä keinotekoista käsitettä jota sanottiin markkinoiksi ja joka itsessään oli liikevoittojärjestelmän tuote."

"Mitä olivat markkinat?"

"Markkinat merkitsivät sitä joukkoa jolla oli rahaa millä ostaa. Ne joilla ei ollut rahaa eivät olleet olemassakaan markkinain kannalta katsoen, ja kun suhteellisesti kansalla oli vähän rahaa, oli se vain pieni osa markkinoista. Markkinain tarpeet olivat niiden tarpeita joilla oli rahaa millä tarpeitaan tyydyttää. Loput, joilla oli tarpeita yllinkyllin, mutta ei rahaa, eivät tulleet kysymykseen, vaikka heitä oli sata siinä missä rahakkaita oli yksi. Markkinat olivat täynnä, kun ne joilla rahaa oli olivat tarpeeksi saaneet, vaikka kansan enemmistöllä vain hiukan oli eikä useilla ollut mitään. Markkinat olivat runsaasti varustetut, kun hyvinvoivat olivat tyydytetyt, vaikka nälkäänäkevä ja alaston lauma kaduilla saattoi kapinoida."

"Saattaisiko nykyaikana olla mahdollista että yhtaikaa olisi olemassa täydet varastohuoneet ja nälkäinen, alaston kansa?"

"Ei tietenkään. Mitään ylituotannon tapaista ei nykyään voisi syntyä, ennenkuin jokainen olisi tyydytetty. Meidän järjestelmämme on niin laitettu ettei missään voi olla liian vähän niin kauan kuin jossakin on liian paljon. Mutta vanhalla järjestelmällä ei ollut mitään verenkiertoa."

"Millä nimellä esi-vanhempamme kutsuivat niitä erinäisiä taloudellisia selkkauksia jotka he ylituotannon vaikutukseksi laskivat?"

"He sanoivat niitä liikepuliksi. Se on, alituinen runsauden tila oli vallitseva jota saattaa sanoa kroonilliseksi pulaksi, mutta alituisesta kulutuksen ja tuotannon välisestä ristiriitaisuudesta tuon tuostakin syntyneet jätteet kasaantuivat niin valtaviksi että melkein seisauttivat liikkeen. Milloin tämä tapahtui he sanoivat sitä erotukseksi alituisesta liiallisesta runsaudesta pulaksi tai hämmingiksi sen sokean kauhun takia jonka se sai aikaan."

"Minkä syyksi he näitä pulia sanoivat?"

"Melkein kaiken muun syyksi, mutta ei todellisen ja selvän vaikuttimen. Laaja kirjallisuus näyttää syntyneen siitä asiasta. Sitä on hyllyttäin museossa ja olen koettanut käydä sen, läpi tai ainakin silmäistä sitä tämän tutkimukseni yhteydessä. Elleivät ne kirjat olisi niin hämäriä tyyliltään olisivat ne sangen hauskoja juuri sen erinomaisen älykkäisyyden takia jota kirjoittajat osottavat väistäessään niiden asiain luonnollista ja ilmeistä selitystä joista he puhuvat. He tähtitieteeseenkin vetoavat."

"Mitä tarkoitat?"

"Luokka kaiketi arvelee että puhun päättömiä, mutta tosiasia on että kuuluisimpia teorioja, joiden nojalla esi-vanhempamme selittivät liikkeen ajoittaisia riutumisia jotka liikevoittojärjestelmästä syntyivät, oli niin sanottu auringon-pilkku-teoria. Yhdeksännentoista vuosisadan ensi puoliskolla sattui ankaria liikepulia aina kymmenen tai yhdentoista vuoden päästä. Sattui myös auringon pilkut olemaan näkyvillä keskimäärin joka kymmenes vuosi, ja muuan etevä englantilainen taloustieteilijä päätteli että nämä auringon pilkut synnyttivät pulat. Myöhemmin näyttää kuin tämä teoria olisi havaittu epätyydyttäväksi ja sen sijaan syntyi, luottamuksen-puute selitys."

"Ja mikä se oli?"

"En ole voinut siitä kokonaan saada selvää; mutta järkiperäiseltä tuntui arvella että luottamuksen puutteen on täytynyt melkoisesti kehittyä taloudellisessa järjestelmässä joka sellaisia tuloksia sai aikaan."

"Marion, minä pelkään että sinä et myötätuntoisuutta liitä esi-isiemme toiminnan tutkimiseen, ja ilman myötätuntoisuutta emme toisia voi ymmärtää."

"Minä pelkään että he ovat hiukan liian vieraita minun ymmärtää."

Luokka nauraa kikatteli ja Marion sai luvan istua.

JOHN PUHUU KILPAILUSTA.

"No, John", sanoi opettaja, "nyt kysymme sinulta muutamia kysymyksiä. Me olemme nähneet minkälaisen toimituksen kautta alituinen tavarain ylenpalttius markkinoilla aiheutui liikevoittojärjestelmän toiminnasta joka saattoi tuotteet yläpuolelle varsinaisen kansan ostokyvyn ulottuvilta. Mikä merkittävä luonteenomainen ja pääasiallinen piirre esi-isiemme liikejärjestelmässä syntyi siten tuotetusta tavarain ylenpalttisuudesta?"

"Minä luulen että tarkoitatte kilpailua", sanoi poika.

"Niin. Mitä oli kilpailu ja mikä sen aiheutti, eritoten kapitalistien välisen kilpailun?"

"Se aiheutui, kuten jo viittasitte, varsinaisen yleisön kulutusvoiman puutteesta, joka vuorostaan syntyi liikevoittojärjestelmästä. Jos palkkalaiset ja alkuperäiset tuottajat olisivat saaneet tarpeeksi ostovoimaa voidakseen saada haltuunsa markkinoilla tarjolla olevasta tuotteitten kokonaissummasta heidän lukunsa vastaavan määrän, olisivat markkinat tavaroista tyhjentyneet ilman mitään ponnistuksia myyjäin puolelta, sillä ostajat olisivat etsineet myyjiä ja heitä olisi ollut kylliksi kaikki ostaakseen. Mutta kun syvien rivien ostokyky heidän tuotteillensa kuormitetun liikevoiton vuoksi oli aivan riittämätön näitä tuotteita markkinoilta lunastamaan, seurasi luonnollisesti ankara kilpailu tuotantoa ja jakoa johtavain kapitalistien kesken siitä kuka sai mahdollisimman paljon niukasta ostajajoukosta kääntymään hänen suunnallensa. Kokonaisosto ei luonnollisesti voinut dollariakaan lisääntyä ilman suhteellista ja todellista kansan ostovoiman lisäystä, mutta mahdollista oli ponnistusten avulla muuttaa se erikoinen suunta jota kohti tämä ostovoima oli työnnettävä, ja se oli kilpailun ainoa tarkoitus ja vaikutus. Esi-isämme pitivät sitä erinomaisen nerokkaana asiana. He sanoivat sitä liikkeen sieluksi, mutta kuten olemme nähneet oli se vain liikevoittojärjestelmän kulutusta kahlehtivan vaikutuksen merkki."

"Mitkä olivat ne keinot joita tuotantoa ja vaihtoa johtavat kapitalistit käyttivät saattaakseen liikkeen käyntiin, kuten he sanoivat?"

"Ensiksikin suoranainen ostajain houkutteleminen ja häpeämätön itsekurikin tavarain kehuminen, jota myyjä ja hänen kielenkantajansa toimittivat, sekä rajaton kilpamyyjäin ja heidän tavarainsa häpäiseminen. Tunnoton ja rajaton vääristely oli niin yleinen johtosääntö liikkeessä että jos siellä täällä myyjä puhui totta ei häntä uskottu. Historia todistaa että valehteleminen aina on ollut enemmän tai vähemmän yleistä, mutta yhdeksännellätoista vuosisadalla täysin kehittynyt kilpailujärjestelmä vasta teki siitä koko maailman elämisehdon. Isoisiemme mukaan -- ja varmaankin piti tietää -- oli vääristely ainoa liikevoittojärjestelmän koneistossa tarvittava öljy, ja sen kysyntä oli rajoittamaton."

"Eikä koko tämä valeitten valtameri, sanot sinä, lisännyt eikä voinut lisätä kulutettujen tavarain kokonaissummaa dollarinkaan arvosta."

"Eipä tietenkään. Ei mikään, kuten jo sanoin, voinut lisätä sitä, paitsi kansan ostovoiman lisäys. Houkuttelujärjestelmä eli ilmoittaminen, kuten sitä sanottiin, sen sijaan että olisi lisännyt kokonaismyyntiä, pyrki sitä voimakkaasti vähentämään."

"Miten niin?"