Part 16

"Niin, minä tiedän, että teidän aikananne oli yleisenä lauselmana, että naisen fyysillinen ruumiin rakenne tuomitsi hänet välttämättömästi olemaan sairas, raihnainen ja onneton ja että enintäin voitiin hänen tilansa saada kärsittäväksi terveydellisessä suhteessa. Suurempaa herjausta luontoa vastaan ei koskaan ole lausuttu. Mikään luonnollinen järjestys ei voi aiheuttaa pysyväistä kärsimystä tai sairautta; jos niin on asianlaita, on järjellinen johtopäätös, että jotain on väärin. Itämaalaiset keksivät tarinan Eevasta ja omenasta sekä hänelle lausutusta kirouksesta selittääkseen naissuvun surun ja heikkouden, joka itse asiassa ei ollut seurauksena Jumalan kirouksesta, vaan ihmiskunnan omista oloista ja tavoista. Jos te kerran tunnustatte, että surut ja heikkoudet ovat erottamattomia naisen luonnollisesta olennosta, silloin ei löydy muuta loogillista seurausta kuin hyväksyä tarina historiallisena totuutena. Kuitenkin löytyi jo teidän päivinänne runsaasti esimerkkejä suurista eroista naisten fyysillisessä tilassa eri olosuhteissa ja eri yhteiskunnallisissa piireissä todistamaan puolueettomalle henkilölle, että läpeensä terveelliset olot, joita ylläpidetään tarpeeksi pitkä ajanjakso, johtaisivat naisen fyysilliseen parantamiseen, joka kokonaan vapauttaisi aiheettomasta parjauksesta Luojan maineen."

"Onko minun käsitettävä, ettei äiteyteen nykyisin liity mitään vaaraa tai kärsimystä?"

"Nykypäivinä ei sitä ollenkaan pidetä vaarallisena itse varsinaiseen tapahtumiseensa tai seurauksiinsa nähden. Kuten muutkin otaksutut luontaiset heikkoudet, joita teikäläiset viisaat miehet osasivat käyttää tehdäkseen niistä puolustuksia pitäessään naisia taloudellisessa alamaisuudessa, ovat ne lakanneet aiheuttamasta minkäänlaisia fyysillisiä häiriöitä."

"Ja naisen ruumiinrakennuksen fyysillisen kasvatuksen loppua ei vielä ole tiedossa. Vaikkakin miehet vielä ovat taitavampia muutamissa urheilulajeissa, uskomme me että molemmat sukupuolet kerran ovat täydellisesti fyysillisesti tasa-arvoisia ollen enää silloin eroavaisuuksia yksilöissä."

"On olemassa yksi kysymys", sanoin, "jonka tämä naisen ihmeellisen uudestisyntyminen synnyttää. Te sanotte, että hän jo on miehen vertainen fyysillisesti ja että teidän fysiolooginne otaksuvat ensi sukupolvissa vielä uusia kehityksiä tehdäkseen hänet täydellisesti miehen veroiseksi. Tästä päättäen voi siis sanoa, että hän varsinaisesti on ollut aina miehen veroinen ja että ainoastaan vastaiset asianhaarat ja olosuhteet ovat tehneet hänet vähemmän tasa-arvoisen näköiseksi, eikö niin?"

"Varmasti."

"Mistä sitten katsotte johtuvan sen tosiseikan, että hän on kaikkina aikoina ja kaikissa maissa sitten historian aamukoitteen muutamia epävarmoja ja muinaisia poikkeuksia lukuunottamatta ollut miehen fyysillinen orja alamainen? Jos hän siis kerran oli miehen arvoinen, miksi hän lakkasi sitä sitten olemasta, vieläpä niin yleisesti? Jos hänen alemmuutensa sitten historian takaisten aikojen katsotaan johtuvan miesten vaikuttamista epäsuotuisista oloista, miksi salli hän miehen tasa-arvossa ollen näitä olosuhteita sovitettavan itseensä? Viisaustieteellisen kysymyksen, miten joku olosuhde on lakattava, olisi sisällettävä järjellisen selityksen miten olosuhde on syntynyt."

"Aivan oikein todellakin", vastasi tohtori. "Teidän kysymyksenne koskee käytäntöä. Niiden teoria jotka päättelevät että nainen vielä on tuleva täysin yhdenvertaiseksi miehen kanssa fyysilliseen voimaan nähden sisältää välttämättä myös teidän esittämänne oletuksen että hänen on kerran täytynyt olla todellisesti yhtä voimakas kuin mies, ja se vaatii selitystä tämän yhdenvertaisuuden menettämisestä. Otaksutaanpa että mies ja nainen ovat olleet todellisesti fyysillisesti yhdenvertaisia jolloinkin muinaisuudessa. Jälelle jää räikeä erotus heidän sukupuolisuhteissaan -- nimittäin, mies voi intohimojansa tyydyttää naisen kanssa vasten hänen tahtoaan, jos hän voi hänet voittaa, mutta nainen ei voi vaikka haluaisikin siten menetellä miehen suhteen ilman hänen täyttä suostumustansa, olipa hänen voimansa miten vankempi tahansa. Minä olen usein harkinnut syytä tähän tuntuvaan erotukseen, se kun on muinaisuuden koko sukupuolityranniuden juurena, mikä nyt onneksi on ikipäiviksi väistynyt keskinäisyyden tieltä. Toisinaan on minusta tuntunut että se oli luonnon määräys ihmisrotua elossa pitämään sen kehitysaikoina, jolloin elämä ei ollut elämisen arvoista muuten kuin etäällä olevain tulevaisten sukupolvien vuoksi. Tämän tarkoituksen, niin voimme arvella, se älykkäästi toteutti luovuttamalla väkinäisen ja määräävän vallan sukupuolisuhteissa sille sukupuolelle, jonka niskoilla oli vähempi osa sen harjoittamisen kautta aiheutuvista seurauksista. Me voimme sanoa että keksintö oli jotenkin halpa-arvoinen luonnon puolelta, mutta sen oli hyvin laskettu tarkoituksen täyttävän. Ilman sitä, huomioon ottaen lasta kantavan sukupuolen luonnollisen ja ymmärrettävää vastenmielisyyden antautua niin katkeran ja näköjään hyödyttömän kuorman alaiseksi, olisi ihmisrotu helposti voinut joutua kokonaan sukupuuton partaalle sen kehityksen pimeimpinä päivinä.

"Mutta palatkaamme takaisin siihen erikoiskysymykseen josta puhuimme. Otaksukaamme että mies ja nainen jolloinkin entisien sukupolvien eläessä ovat olleet yleisesti katsoen fyysillisesti samanarvoisia sukupuolittain. Tietysti oli olemassa monia yksilöllisiä erilaisuuksia. Kummankin sukupuolen joukossa olivat toiset voimakkaampia kuin toiset heidän oman sukupuolensa jäsenet. Toiset miehet olivat voimakkaampia kuin jotkut naiset, ja toiset naiset taas voimakkaampia kuin jotkut miehet. Hyvä; me tiedämme että vielä historiallisinakin aikoina käytettiin vaimoja otettaessa raakalaista väkisin ryöstämistapaa. Sitä suuremmalla syyllä voimme otaksua voimaa käytetyn aina mahdollisuuden sattuessa vieläkin aikaisimpina ajan jaksoina. Vankalla naisella ei kuitenkaan voinut olla mitään tarkoitusta sukupuoliasioihin nähden kukistaessaan heikomman miehen eikä sen takia häntä halunnut tavoittaa. Päinvastoin kuitenkin vankoilla miehillä oli tarkoitus vangitessaan ja pitäessään vaimoinaan naisia jotka olivat heitä itseään heikommat. Koettaessaan hankkia vaimoja miehet luonnollisesti välttivät voimakkaampia naisia, joita heidän olisi ollut vaikea vallita, ja pitivät puolisoinaan mieluummin heikompia olentoja, jotka vähemmin kykenivät heidän tahtoansa vastustamaan. Toiselta puolen heikompain miesten oli verraten vaikeata vangita puolisoa ollenkaan, ja sen takia oli luultavampaa ettei teiltä jälkeläisiäkään jäänyt. Huomaatteko asian johtoa?"

"Sehän on kyllin selvä", vastasin. "Te tarkoitatte että vankempi nainen ja heikompi mies kuolivat sukupuuttoon ja että jälellä olevaan rotuun tulivat kuulumaan vankemmat miehet ja heikommat naiset."

"Aivan niin. Otaksukaamme nyt että sukupuolten fyysillisen voiman erotus tuli täysin järjestettyä historian takaisina aikoina, ennen sivistyksen sarastusta; kertomuksen loppu on hyvin yksinkertainen. Tunnustetusti vallitseva sukupuoli tahtoi tietysti koettaa ylläpitää ja lisätä vallintavaltaansa, ja kokonaan kukistettu sukupuoli rupesi aikaa voittaen pitämään synnynnäistä ala-arvoisuuttaan luonnollisena, välttämättömänä ja taivaan määräämänä. Ja niin sitä jatkui kuin on jatkunut, kunnes maailma viime vuosisadan lopulla heräsi näkemään inhimillisen yhteiskunnan uudelleen järjestämisen välttämättömäksi ja mahdolliseksi moraaliselle perusteelle, jonka ensimmäisenä periaatteena tuli olla kaikkien ihmisolentojen yhdenvertainen vapaus ja arvo. Sen jälkeen ovat naiset uudelleen ruvenneet tavoittelemaan -- ja myöhemmin kokonaan saavuttavatkin -- muinaista fyysillistä yhdenvertaisuuttaan miesten suhteen."

"Minun mieleeni johtuu muuan hälyttävä aatos", sanoin. "Mitähän jos nainen lopuksi nousisi ei ainoastaan yhdenvertaiseksi miehen kanssa fyysillisen ja henkisen voiman suhteen vaan häntä ylemmäksi, kuten mies ennen, ja mitähän jos hän sitten käyttäisi sitä ylemmyyttään edukseen, kuten mies teki?"

Tohtori nauroi. "En luule teidän tarvitsevan pelätä että sellaista ylemmyyttä, vaikka se saavutettaisiinkin, ruvettaisiin väärinkäyttämään. Ei sen takia että naisille sellaisenaan voitaisiin varmemmin kuin miehille uskoa vastuunalaisuudesta vapaata valtaa, vaan siitä syystä että ihmissuku on varmasti nousemassa sitä jo osaksi saavutettua pohjaperustetta kohti, jossa henkiset voimat kokonaan vallitsevat kaikkia asioita, ja fyysillistä voimaa koskevat kysymykset menettävät kaiken tärkeytensä ihmisellisissä olosuhteissa. Ihmisyyden vallinta ja johto on jo suuressa määrin joutunut, ja selvästi on määrätty kokonaan joutumaan niiden käsiin joilla on suurin sielu -- se on, niille joilla eniten on Itse Suurimman henkeä; ja se olosuhde itsessään on ehdottomin takuu sen vallan väärinkäyttämistä vastaan itsekkäitä tarkoituksia varten, koska sellainen väärinkäyttö tekisi lopun siitä vallasta."

"Itse Suurin -- mitä se merkitsee?" kysyin.

"Se on niitä nimiä joilla kutsumme sielua ja Jumalaa", vastasi tohtori, "mutta se on liian suuri aine käydäksemme siihen nyt käsiksi."

LUKU XXII.

LIIKEVOITTOJÄRJESTELMÄN TALOUDELLINEN ITSEMURHA.

Seuraavana aamuna Edith sai kutsun saapua työpaikkaansa, jotakin erikoista tilaisuutta varten. Hänen lähdettyään etsin tohtorin käsiini kirjastosta ja rupesin ahdistamaan häntä kysymyksillä, joita tavallisuuden mukaan oli yön aikana kasaantunut mieleeni koko varasto.

"Jos haluatte jatkaa historiallisia opintojanne tänä aamuna", hän lopuksi sanoi, "aion ehdottaa opettajan vaihdosta."

"Olen sangen tyytyväinen siihen jonka kohtalo on minulle määrännyt", vastasin, "mutta aivan luonnollista on että haluatte: saada hiukan huojennusta näissä alituisissa ristikyselyissä."

"Se ei ollenkaan ole tässä asiana", vastasi tohtori. "Olen varma ettei kellään voi olla miellyttävämpää ja innostuttavampaa tointa kuin minulla on ollut eikä minulla ole aikomusta siitä vieläkään luopua. Mutta mieleeni juolahti että pikku vaihdos opetustavassa ja -keinoissa olisi tänä aamuna paikallaan."

"Kuka on sitte se suuri opettaja?" kysyin.

"Niitä on useampia, eivätkä ne ole opettajia ollenkaan, vaan oppilaita."

"Mutta, tohtori", vastustin, "ettekö luule että minun asemassani olevalla ihmisellä on tarpeeksi ongelmoita selvitettävänä tekemättä niitä?"

"Se kuulustaa ongelmalta, eikö niin? Mutta ei se ole. Kiirehdän kuitenkin selvittämään. Kun olen niitä kansalaisia joille oletetuista yleisistä palveluksista kansa on äänestänyt sininauhan, on minulla useita kunniatoimia yleisissä asioissa, etenkin kasvatustoimissa. Tänä aamuna olen saanut tiedon että kello kymmenen on yhdeksännen luokan tutkinto Arlingtonin koulussa. He ovat lukeneet suuren vallankumouksen edellä käyneen aikakauden historiaa ja esittävät yleisvaikutelmansa siitä. Arvelen että ehkä vaihteen vuoksi haluaisitte kuunnella heitä, eritoten niiden erikoiskysymysten vuoksi joista he aikovat keskustella."

Vakuutin tohtorille että mikään ohjelma ei voinut luvata suurempaa huvitusta. "Mistä kysymyksestä he keskustelevat?" tiedustin.

"Liikevoittojärjestelmä taloudellisen itsemurhan tuottajana on heidän aineensa", vastasi tohtori. "Puheissamme tähän asti olemme pääasiallisesti kosketelleet vanhan talousjärjestelmän moraalista vääryyttä. Keskustelussa, jota tänä aamuna saamme kuulla, ei moraalisiin mietelmiin kosketella kuin mahdollisesti sivumennen. Nuori kansa tahtoo koettaa meille todistaa että omaisuuden tuotantokoneistona olleella yksityiskapitalismilla oli muutamia perinnöllisiä ja tuntuvia puutteita, jotka kokonaan irrallaan sen siveellisestä luonteesta tekivät sen poistamisen välttämättömäksi, jos mieli ihmissukua ollenkaan nostaa ylös köyhyyden liejusta."

"Sehän on kokonaan erilainen oppi kuin ne saarnat joita olen kuullut", sanoin. "Papisto ja moralistit yleisesti vakuuttivat meille ettei ollut olemassa mitään yhteiskunnallisia paheita joihin moraalinen ja uskonnollinen lääke ei olisi ollut kyllin tehoisa. Köyhyys, he sanoivat, oli inhimillisen turmeluksen lopullinen seuraus joka katoaisi, jos vain kukin olisi hyvä."

"Niin olemme lukeneet", sanoi tohtori. "Me emme voi arvostella näin kaukaa, saarnasivatko papisto ja moralistit tätä oppia ammattisyistä tarkoittaen korottaa palvelustensa tärkeyttä moraalisina opettajina, vai kaiuttivatko he sitä vain hengellisen velttouden puolustukseksi, vai olivatko todellakin siinä uskossa, mutta vahingollisempaa sekasotkua ei ole koskaan opetettu. Teollisuus- ja kauppajärjestelmä, jonka avulla suuren kansan työ järjestetään ja johdetaan, on täydellinen koneisto. Jos koneisto on epäviisaasti rakennettu, se tuottaa tappiota ja tuhoa vähintäkään riippumatta siitä, ovatko johtajat pyhimyksistä parhaimpia vaiko syntisistä pahimpia. Maailma on aina tarvinnut ja tulee tarvitsemaan kaikki hyveet ja tosi uskonnon joita ihmiset voidaan taivuttaa noudattamaan; mutta jos farmarille selittäisi että persoonallinen uskonto tulee astumaan tieteellisen maanviljelyksen tilalle, tai merikulkuun kelvottoman aluksen päällikölle että hyvän moraalin noudattaminen johtaa hänen haahtensa rannalle, niin se ei olisi suurempaa lapsellisuutta kuin mitä papit ja moralistit teidän päivinänne osottivat vakuuttaessaan mielettömän talousjärjestelmän köyhdyttämälle maailmalle että yltäkylläisyyden salaisuus oli löydettävissä hyvistä töistä ja persoonallisesta hurskaudesta. Historia sisältää sangen katkeran luvun näistä sokeista johtajista, jotka vallankumouksen aikakaudella tekivät paljon enemmän kiusaa kuin ne jotka julkisesti vanhaa järjestelmää puolsivat, koska viimemainittujen törkeä suoruus karkoitti heistä hyviä ihmisiä, kun taas ensinmainitut johtivat heitä harhaan ja kauan aikaa torjuivat syyllisen järjestelmän niskoilta sitä närkästystä joka muuten olisi pikemmin sen hävittänyt.

"Ja juuri nyt, Julian, sallikaa minun sanoa mitä tärkeimpänä seikkana teidän muistettavaksenne suuren vallankumouksen historiassa että vasta kun kansa oli kehittynyt tämän lapsellisen opetuksen piiristä pois ja nähnyt että maailman puutteen ja viheliäisyyden syinä ei ollut inhimillinen turmelus, vaan liikevoittojärjestelmän taloudellinen huonous, josta yksityiskapitalismi riippui, vasta silloin vallankumous alkoi vakavasti edistyä."

Vaikka tohtori oli sanonut että koulu, jossa meidän piti käydä, oli Arlingtonissa, jonka tiesin olevan jonkun matkan päässä kaupungin ulkopuolella, ja että tutkinnon piti alkaa kello kymmenen, istui hän yhä mukavasti tuolillaan, vaikka kello oli viittä vaille kymmenen.

"Onko tämä Arlington sama kylä joka oli esikaupunkina minun aikanani?" rohkenin vihdoin tiedustaa.

"Varmaankin."

"Se oli silloin kymmenen tai kahdentoista mailin päässä kaupungista", sanoin.

"Sitä ei ole muutettu, sen vakuutan", sanoi tohtori.

"Ellei ole ja jos tutkinto alkaa viiden minuutin päästä, niin emmekö me myöhästy?" huomautin varovaisesti.

"Emme toki", vastasi tohtori. "Vielä on aikaa kolme tai neljä minuuttia."

"Tohtori", sanoin. "Viime päivien kuluessa olen tutustunut moniin uusiin ja nopeisiin kulkuneuvoihin, mutta enpä voi huomata, miten voisitte saada minut täältä Arlingtoniin ajoissa tutkintoon joutuakseni, joka alkaa kolmen minuutin kuluttua, ellette muuta minua sähkökipinäksi, lähetä minua sinne lankaa myöten ja jälleen loihdi minua alkuperäiseen muotooni linjan toisessa päässä; ja siinäkään tapauksessa meillä ei olisi luullakseni aikaa hukattavana."

"Eipä olisi varmaankaan, jos aikoisimme mennä Arlingtoniin sellaisellakin keinolla. Mieleeni ei juolahtanut että haluaisitte sinne mennä, olisimme voineet lähteä aikaisemmin. Se oli ikävätä!"

"Minä en välitä käynnistä Arlingtonissa", vastasin, "mutta arvelin että se olisi välttämätöntä, jos mielin olla saapuvilla siellä tapahtuvassa tutkinnossa. Nyt huomaan erehdykseni. Minun olisi jo pitänyt oppia ymmärtämään ettei ole niin kovin varmaa niiden olemassa olo, joita me olimme tottuneet pitämään luonnon lakina."

"Luonnon lait ovat paikallaan", naurahti tohtori. "Mutta onko mahdollista että Edith ei ole näyttänyt teille elektroskooppia?"

"Mikä se on?" kysyin.

"Se auttaa näkemään, samoinkuin telefooni kuulemaan", vastasi tohtori, ja ohjaten askeleensa musiikkihuoneeseen, hän näytti minulle koneen.

"Kello on kymmenen", hän sanoi, "eikä meillä nyt ole aikaa selityksiin. Istukaa tähän tuolille ja sovittakaa kone samoinkuin näette minun tekevän. Nyt!"

Samassa aavistamatta ja olematta vähääkään valmistunut tulevan varalle, huomasin katselevani suuren huoneen sisäpuolta. Noin kaksikymmentä poikaa ja tyttöä, 13 ja 14 vuotisia, istui kaksinkertaisella tuolirivillä jotka olivat järjestetyt puoliympyrän muotoon pöydän eteen jonka ääressä istui nuori mies selkä meihin käsin. Oppilaiden rivi oli meitä kohti, näköjään noin 20 jalan päässä. Heidän vaatteittensa kahina sekä jokainen piirteen vaihdos heidän ilmeikkäillä kasvoillaan oli yhtä selvästi silmieni ja korvieni havaittavissa kuin jos olisimme olleet aivan opettajan takana, kuten todella näytimmekin olevan. Samalla hetkellä, jolloin näkymö oli liehahtanut eteeni, olin tekemäisilläni jonkun huomautuksen tohtorille. Hän naurahti, kun katkaisin aikomukseni. "Teidän ei tarvitse pelätä häiritsevänne heitä", hän sanoi. "He eivät meitä näe eivätkä kuule, vaikka me sekä kuulemme heidän puheensa että näemme heidät näin hyvin. He ovat kahdentoista mailin päässä."

"Taivaan Jumala!" kuiskasin -- sillä hänen vakuutuksestaan huolimatta en voinut ymmärtää, etteivät he minua kuulisi -- "olemmeko me täällä vai siellä?"

"Täällä olemme varmaan", vastasi tohtori, "mutta silmämme ja korvamme ovat siellä. Tämä on yhdistetty elektroskooppi ja telefooni. Me olisimme kuulleet tutkinnon aivan yhtä hyvin ilman elektroskooppia, mutta arvelin että olisi teille huvi suurempi, jos voisitte sekä nähdä että kuulla. Komean näköistä nuorta väkeä, eikö ole? Nyt näemme, ovatko he yhtä järkeviä kuin kauniita."

MITEN LIIKEVOITTO EHKÄISI KÄYTTÄMISTÄ.

"Aineemme tänä aamuna", sanoi opettaja eloisasti, "on 'Liikevoittotuotannon taloudellinen itsemurha', eli 'Ihmissuvun taloudellisen päämäärän toivottomuus yksityiskapitalismin aikana'. -- No, Frank, tahdotko selittää meille tarkalleen, mitä tämä asia tarkoittaa?"

Tämän kuullessaan muuan luokan pojista nousi seisaalleen.

"Se tarkoittaa", hän sanoi, "että yhteiskuntain, jotka riippuivat -- ja niiden täytyi riippua niin kauan kuin yksityiskapitalismia kesti -- siitä vaikuttimesta että heidän elinehtoinaan olevain aineitten tuottaminen synnytti liikevoittoa, täytyy aina kärsiä köyhyyttä, koska liikevoittojärjestelmä välttämättömän luonteensa mukaisesti toimi tuotannon ehkäisemiseksi, rajoittamiseksi ja lamaannuttamiseksi heti kun se alkoi riittää."

"Mikä rajoittaa omaisuuden mahdollista tuotantoa?"

"Sen käyttäminen."

"Eikö tuotanto voi käydä riittämättömäksi mahdolliselle käyttämiselle? Eikö käyttämiskysyntä voi nousta tuotannon mahdollisuuksia korkeammalle?"

"Teoreettisesti se voi, mutta ei käytännössä -- se on, puhuttaissa järjellisten toiveitten piiriin kuuluvasta kysynnästä ja laajentamatta sitä pelkkiin kuvitteluasioihin. Sen jälkeen kuin työn jako astui voimaan, ja etenkin sen jälkeen kuin suuret keksinnöt lisäsivät äärettömiin ihmisen voimia, on tuotantoa käytännössä rajoittanut vain käyttämisen kautta syntynyt kysyntä."

"Näinkö oli laita ennen suurta vallankumousta?"

"Niin. Taloustieteilijäin kesken oli itsestään selvä totuus että joko Englanti, Saksa tai Yhdysvallat yksin olisi saattanut tyydyttää tehdastavarain kysynnän koko maailmassa. Mikään maa ei millään alalla tuottanut niin paljon kuin olisi voinut."

"Miksi ei?"

"Liikevoittojärjestelmän pakkolain takia jonka avulla se toimi tuotannon rajoittamiseksi."

"Millä tavoin tätä lakia käytettiin?"

"Siten että luotiin kuilu yhteiskunnan tuottavan ja kuluttavan voiman välille, jonka tuloksena oli että kansa ei kyennyt kuluttamaan, yhtä paljon kuin se kykeni tuottamaan."

"Ole hyvä ja selitä tarkoin miten liikevoittojärjestelmä johti tähän tulokseen."

"Kun asiain vanhan järjestelmän aikana", vastasi Frank poika, "ei ollut mitään yhteistä toimintaa joka olisi huolta pitänyt työn ja vaihdon järjestämisestä, niin se toimi luonnollisesti joutui urakoitsevain yksilöiden huostaan, joiden täytyi olla kapitalisteja, koska se toimi vaati paljon kapitaalia. Ne olivat kahta eri luokkaa -- kapitalistit jotka järjestivät työtä tuotantoa varten; ja liikemiehet, välittäjät ja kauppiaat jotka järjestivät jaon ja koottuaan kaikki eri tuotantolajit markkinoille myivät ne jälleen yleisölle kulutusta varten. Suuri kansan enemmistö -- yhdeksän ehkä joka kymmenestä -- oli palkkalaisia jotka myivät työnsä tuotantokapitalisteille; taikka pieniä itsenäisiä tuottajia jotka myivät persoonalliset tuotteensa välittäjille. Farmarit olivat tätä viimemainittua luokkaa. Palkkalaiset ja farmarit ne rahat käsissään, jotka he saivat palkkoina tai tuotteittensa hintana, läksivät myöhemmin markkinoille, jonne kaikellaiset tuotteet oli koottu, ja ostivat takaisin niin paljon kuin voivat kuluttaakseen. Tietysti oli nyt kapitalistien, jotka olivat joko tuotantoa tai jakoa järjestämässä, saatava jotain korvausta siitä että uskalsivat kapitaalinsa sijoittaa sekä tuhlata aikaansa tässä työssä. Tämä korvaus oli liikevoitto."

"Selitä meille, miten liikevoitto koottiin?"

"Tehtailijat tai työtä antavat kapitalistit maksoivat ihmisille jotka heille työtä tekivät, ja kauppiaat maksoivat farmareille heidän tuotteistaan merkeissä joita sanottiin rahaksi ja joilla saattoi ostaa takaisin kaikkia markkinoilla olevia sekatuotteita. Mutta kapitalistit eivät antaneet enemmän palkkalaiselle kuin farmarillekaan näitä rahamerkkejä niin paljon että olisivat voineet ostaa takaisin yhtä paljon kuin heidän työnsä oli tuottanut. Erotus, jonka kapitalistit jättivät itselleen, oli heidän liikevoittonsa. Se koottiin siten että asetettiin tuotteille korkeampi hinta niitä puodeissa myytäissä kuin mitä tuotteen kustannus oli kapitalisteille maksanut."

"Esitä joku esimerkki."

"Otamme sitten ensin tehtailijakapitalistin joka palkkasi työtä. Otaksutaan että hän valmistutti kenkiä. Otaksutaan että hän maksoi kutakin kenkäparia kohti 10 senttiä nahkurille rahassa, 20 senttiä työstä joka käytettiin kenkäin kokoamiseksi ja 10 senttiä kaikesta muusta työstä joka jollain tavoin kuului kengän valmistamiseen, joten pari maksoi hänelle todella etukäteen. 40 senttiä. Hän myi kengät välittäjälle sanokaamme 75 sentistä. Välittäjä myi ne vähittäismyyjälle yhdestä dollarista, ja vähittäismyyjä myi ne kuluttajalle puolesta toista dollarista. Ottakaamme toiseksi esimerkiksi farmari joka ei myynyt ainoastaan työtään kuten palkkalainen, vaan työnsä yhdessä aineksiensa kanssa. Otaksutaan että hän myi vehnänsä viljakauppiaalle 40 sentistä bushelin. Viljakauppias myydessään sen jauhomyllyyn vaati sanokaamme 60 senttiä bushelista. Jauhomylly myi sen jauhotukkukauppiaalle yli jauhatukseen käytetyn työn kustannusten hinnasta joka sisälsi sievän liikevoiton hänelle. Jauhotukkukauppias lisäsi vielä liikevoiton myydessään sen vähittäiskauppiaalle ja tämä vielä myydessään sen kuluttajalle. Siten lopuksi vehnäbusheli jauhettuna jauhona maksoi alkuperäiselle farmarille, hänen ostaessaan sen takaisin käytettäväkseen, yksin liikevoittosummien takia yli sen todellisen työkustannuksen jota välitystoimessa oli käytetty, ehkä kaksi kertaa enemmän kuin mitä hän siitä sai viljakauppiaalta."

"Hyvä on", sanoi opettaja. "Entä tämän järjestelmän käytännöllinen seuraus?"

"Käytännöllinen seuraus", vastasi poika, "oli välttämättömästä se että ratkeama syntyi niiden tuottavan ja kuluttavan voiman välillä jotka liikevoitoilla kuormitettuja tavaroita olivat tuottamassa. Heidän kulutuskykynsä riippui niiden rahamerkkien arvosta joita he saivat tuottamistaan tavaroista, ja tiedonantojen mukaan se arvo oli pienempi kuin puodeissa näille tavaroille määrätty arvo. Se erotus osotti heidän tuotanto- ja kulutuskykynsä välistä ratkeamaa."

MARGARET KUVAA TÄTÄ POHJATONTA RATKEAMAA.