Part 12

"Päinvastoin, perinnöllinen omistusoikeus oli koko omaisuusjärjestelmän peruste ja selkäranka. Kaikki maa, paitsi uusimmissa maissa, sekä suurin osa seisovaa omaisuutta oli sellaisen omistusoikeuden varassa."

"Aivan niin. Me kuulemme, mitä Julian sanoo. Moralistit ja papit julistivat juhlallisesti omaisuuden erilaisuuden oikeaksi ja nuhtelivat köyhäin tyytymättömyyttä sillä perusteella että kyvyn ja taidon luonnolliset eroavaisuudet oikeuttivat nämä erilaisuudet, mutta samalla he koko ajan tiesivät ja jokainen tiesi joka heitä kuunteli että koko omaisuusjärjestelmän perusperiaate ei ollut kyky, ponnistus eikä minkäänlainen ansio, vaan yksinomaan syntymisen sattumus; sen täydellisempää pilkkaa siveysopista ei olisi mikään muu moraalin nimeä pitävä voinut tehdä."

"Mutta, Julian", huudahti Edith, "sinulla täytyi varmasti olla joku puolustuskeino omalletunnollesi siitä että hallussasi oli puutteen maailmassa vallitessa niin paljon hyviä tarpeita kuin sinulla oli!"

"Minä pelkään", sanoin, "että ette helposti voi käsittää miten sitkeätä oli yhdeksännentoista vuosisadan omantunnon pintanahka. Muutamia lienee minun luokkalaisiani ollut Mother Goosen pikku Jack Hornerin [Mother Goose, muuan amerikalainen satukirja, Jack Horner, muuan sen henkilöistä. -- Suom. muist.] aatteellisella kannalla joka arveli että hänen tulee olla hyvä poika, koska oli napannut luumun puusta mutta minä en ollenkaan kuulunut sille asteelle. En milloinkaan paljon ajatellut syytä miksi minulla oli oikeus ylöllisyyteen, jonka ansaitsemiseksi en ollut mitään tehnyt, keskellä työntekijäin nälkää näkevää maailmaa, mutta toisinaan sitä ajatellessani tuntui kuin tulisi anteeksi pyytää almua anovalta kerjäläiseltä että oli tilaisuudessa sen antamaan."

"Mahdotonta on saada minkäänlaista kiistaa aikaan Julianin kanssa", sanoi tohtori; "mutta olipa toisia hänen luokkalaisiaan vähemmän järkeviä. He kohdistivat moraaliset vaatimuksensa, omaisuuteensa ja nojausivat esi-isiinsä. He päättelivät että näillä esi-isillä, joilla he otaksuivat olleen ansio-oikeuden omaisuuteensa, oli sen ansion perusteella myös oikeus antaa se toisille. Tässä he tietysti ehdottomasti sekoittivat laillisen ja moraalisen oikeuden käsitykset. Laki saattoi kyllä antaa henkilölle oikeuden siirtää laillinen omaisuuden omistusoikeus tavalla joka soveltui lainlaatijoille, mutta omaisuuden ansio-oikeutta, se kun nojautui persoonalliseen ansioon, ei olisi voitu luonnon esineisiin nähden siirtää eikä luovuttaa kenenkään omaksi. Taitavinkaan lakimies ei koskaan olisi voinut väittää voivansa esittää asiakirjan joka kykenisi siirtämään pienimmänkään ansio-oikeuden toiselta henkilöltä toiselle, vaikka miten läheisiä sukulaisia olisivat olleet.

"Muinaisina aikoina oli tapana vaatia lapset vastaamaan isiensä veloista ja myydä heidät velan korvaukseksi. Julianin aikaiset ihmiset pitivät vääränä rangaistuksena kuormittamista siten viattomain jälkeläisten hartioille esi-isien rikoksista. Mutta jos nämä lapset eivät olleet ansainneet esi-isiensä laiskuuden seurauksia, niin yhtä vähän oli heillä oikeutta esi-isiensä uutteruuden hedelmän omistamiseen. Raakalaiset jotka pitivät yllä molemman laatuista perinnöllisyyttä, olivat johdonmukaisempia kuin Julianin aikalaiset, jotka toisen puolen perinnöllisyyttä hylkäsivät, mutta toisen säilyttivät. Merkitseekö se että viimemainittu teoria olisi inhimillisempi vaikka yksipuolinen? Siinä suhteessa te olisitte voineet tiedustaa perinnöttömäin syvien rivien mielipidettä, joilla sen takia että maailman ja sen tulolähteet olivat sukupolvesta toiseen omistaneet yksin perinnöllisen omaisuuden omistajat, ei oltu jätetty mitään kiinnekohtaa eikä mitään elämiskeinoa, paitsi perinnöllisen luokan luvalla."

"Tohtori", sanoin, "minulla ei ole mitään tarjolla tätä kaikkea vastaan. Meillä jotka perimme omaisuutemme ei ollut mitään moraalista omistusoikeutta siihen, ja sen me tiesimme yhtä hyvin kuin kuka tahansa, vaikka ei pidetty kohteliaana sen muistuttamista meidän läsnä ollessamme. Mutta jos minun täytyy tässä nousta häpeäpaaluun edustamaan perintöluokkaa, niin onpa toisia joiden täytyy seisoa vieressäni. Me emme olleet ainoat joilla ei ollut oikeutta rahoihimme. Ettekö aio mitään sanoa rahan tekijöistä, niistä lurjuksista jotka muutamissa vuosissa haravoivat kokoon suuria omaisuuksia tukkupetoksilla ja nylkemisillä?"

"Anteeksi, olin juuri siirtymässä heihin", sanoi tohtori. "Naiset, teidän tulee muistaa", hän jatkoi, "että rikkaat, jotka Julianin päivinä omistivat melkein kaiken mikä oli jonkun arvoista joka maassa ja jättivät syville riveille vain tähteet ja murut, olivat kahdenlaisia: sellaisia jotka olivat perineet omaisuutensa ja sellaisia jotka kuten sanottiin olivat tehneet sen. Olemme nähneet miten oli perintöluokan oikeuden laita omaisuuteensa niiden periaatteiden mukaan joiden yhdeksästoista vuosisata vakuutti olevan omaisuutta puoltamassa -- nimittäin, että yksilöillä oli oikeus työnsä hedelmiin. Tarkastakaamme nyt miten sama periaate oikeutti tällaisten toisten omistukset, joihin Julian viittasi ja jotka väittivät itse tehneensä rahansa ja todistukseksi odottivat elämäänsä joka lapsuudesta pitäen oli ehdottomasti levähtämättä, seisahtamatta ollut pyhitetty voittojen pinoamiselle. Tietysti työ itsessään, olipa se miten uutterata tahansa, ei sisällä moraalista ansiota. Se saattaa olla rikollista toimintaa. Katsokaamme oliko näillä miehillä, jotka väittävät tehneensä rahansa, mitään parempaa oikeutta niihin kuin Julianin luokalla sen säännön nojalla joka erilaisen omaisuuden puolustukseksi esitettiin, että itse kullakin on oikeus työnsä tuloksiin. Täydellisin määritelmä omaisuusoikeuden periaatteesta, perustuen taloudellisiin ponnistuksiin, mikä on meille säilynyt, on tämä perusohje: 'Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan tuotteeseensa, koko tuotteeseensa eikä mihinkään muuhun kuin tuotteeseensa.' Tällä perusohjeella on kaksikertainen kärki, negatiivinen samoinkuin positiivinenkin, ja negatiivinen kärki on sangen terävä. Jos itse kullakin oli oikeus omaan tuotteeseensa, ei kellään muulla ollut oikeutta mihinkään sen osaankaan, ja jos jonkun kasan nähtiin sisältävän jotain tuotetta mikä ei suoranaisesti ollut hänen, niin se laki hänet varkaaksi tuomitsi johon vedonnut oli. Jos osakekeinottelijaa, rautatiekuninkaitten, pankkiirien, suurten maan omistajain tai toisten rahaherrain suurissa omaisuuksissa, jotka herrat kerskailivat alkaneensa elää yhdellä shillingillä -- jos näiden nousukkaitten nopeasti kasvaneissa omaisuuksissa oli jotakin joka oikeastaan oli jonkun toisen vaan ei omistajan ponnistusten tuotetta, niin se ei ollut hänen ja se seikka että hän sen omisti, tuomitsi hänet varkaaksi. Jos hän tahtoi saada oikeuden omaisuuteensa, täytyi hänen yhtä huolellisesti saada kaiken sen mikä oli hänen omaa tuotettansa kuin välttää ottamasta mitään mikä ei hänen tuotettansa ollut. Jos hän vaati saadakseen paunan lihaa jonka lain puustain oli hänelle tuominnut, hänen täytyi tätä puustainta noudattaa ottaen huomioon Portian varoituksen Shylockille:

"Et enempää, et vähempää sa saa, Kuin tarkan paunan lihaa; enemmän Tai vähemmän jos leikkaat, jos vain on Se liian raskas, kevyt hiukkaakaan, Jos pienimmänkin painon kymmenys On eroitus, hiuskarvan verran vain Jos vaaka liikkuu nousten, painuen, Sä kuolet, tavarasi menetät.

"Kuinka monet niistä suurista omaisuuksista, joita itse kohonneet miehet teidän päivinänne, Julian, olivat kasanneet, olisi kestänyt tätä koetusta?"

"Varmasti voi sanoa", vastasin, "ettei ollut ainoatakaan koko joukossa jota lakimies ei olisi kehoittanut tekemään samoinkuin Shylock teki ja peruuttamaan vaatimuksensa pikemmin kuin koettamaan tavoitella sitä rangaistuksen uhalla. Eihän milloinkaan olisi ollut mitään mahdollisuutta suuren omaisuuden luomiseen ihmisijän aikana, jos sen luoja olisi tyytynyt omiin tuotteisiinsa. Koko tunnustettu taito rikkauden keräämisessä suuressa asteikossa oli suunnittelua siitä miten saada haltuunsa toisten ihmisten tuotteita liian räikeästi lakia rikkomatta. Seisova ja tosi sana niinä aikoina oli ettei kukaan voinut rehellisesti kerätä miljoonaa dollaria. Jokainen tiesi että vain nylkemisen, keinottelun, osakepelin tai jonkun muun ryöstömuodon avulla ja lain varjon alla sellainen teko voitiin suorittaa. Tekään ette voi tuomita näitä ihmiskaarneita, jotka pinosivat väärin saatujen voittojen läjiä, katkerammin kuin yleinen mielipide heidän omana aikanaan. Yhteiskunnan kirous ja ylenkatse seurasivat suuria rahan tekijöitä hautaan asti ja täydellä syyllä. Minulla ei ole ollut mitään sanomista oman luokkani puolustukseksi, joka peri omaisuutensa, mutta toden teolla kansa näytti enemmän kunnioittavan meitä kuin näitä toisia jotka väittivät itse tehneensä rahansa. Sillä vaikka meillä perijöillä ilmeisesti ei ollut mitään moraalista oikeutta siihen omaisuuteen jonka tuottamiseksi tai saamiseksi emme mitään olleet tehneet, emme kuitenkaan olleet mitään suoranaista vääryyttäkään tehneet sen saamiseksi."

"Näettehän", sanoi tohtori, "mikä vahinko olisi ollut, jos olisimme unohtaneet verrata yhdeksännentoista vuosisadan tarjoamaa omaisuuden erilaisen jaon puolustusta tämän jaon varsinaisten tosiseikkain kanssa. Siveysopillinen kanta edistyy ajan mukana, eikä aina ole kohtuullista arvostella aikakauden järjestelmiä myöhemmän ajan moraaliselta kannalta. Mutta me olemme nähneet että yhdeksännentoista vuosisadan omaisuusjärjestelmä ei olisi voittanut ollenkaan lievempää tuomiota vetoamalla kahdennenkymmenennen vuosisadan moraalisesta kannasta yhdeksännentoista vuosisadan moraaliseen kantaan. Ei ollut tarpeellista tuomion oikeuttamiseksi pitää apuna omaisuuden nykyaikaista siveysoppia joka erottaa omaisuusoikeudet ihmisoikeuksista. Tarvitsi vain vedota järjestelmän varsinaisiin tosiasioihin joita siveysopilliset verukkeet vetivät esille sen puolustukseksi -- nimittäin että jokaisella oli oikeus oman työnsä hedelmiin, mutta ei oikeutta kenenkään toisen tuotteisiin -- eikä koko rakennuksesta jäänyt kiveä kiven päälle."

"Mutta eikö sitten todellakaan ollut ainoatakaan luokkaa teidän järjestelmänne aikana", sanoi Edithin äiti, "joka edes aikanne katsantokannan nojalla olisi voinut vaatia sekä siveellisen että laillisen omistusoikeuden omaisuuteensa?"

"Oli kyllä", vastasin, "me olemme puhuneet rikkaista. Sääntönä voitte pitää että rikkailla, suurten omaisuuksien omistajilla, ei ollut mitään moraalina oikeutta niihin mikä olisi ansioon perustunut, sillä kuuluipa heidän omaisuudenpa perinnöllisen rikkauden luokkaan taikka oli muuten elinaikana koottua, niin se ehdottomasti oli pääsiallisesti toisten tuottamaa, enemmän tai vähemmän väkivallalla tai petoksella saavutettua. Kuitenkin oli olemassa suuri määrä kunniallistakin omaisuutta jonka yleinen mielipide tunnusti olevan kohtuullista tulosta palveluksesta jota sen omistajat olivat yhteiskunnalle tehneet. Näiden alapuolella oli ääretön joukko melkein kokonaan pennitöntä työväkeä, todellista kansaa. Näillä oli toden teolla yltäkyllin siveellistä omistusoikeutta omaisuuteen, sillä he olivat kaiken tuottajia; mutta ryysypukujansa lukuunottamatta oli heillä vain vähän tai ei ollenkaan omaisuutta."

"Näyttäisi siltä", sanoi Edith, "että yleisesti puhuen sillä luokalla, jolla pääasiallisesti oli omaisuutta, oli vain vähän tai ei ollenkaan oikeutta siihen teidän aikanne ajatuskannankin mukaan, kun taas syvillä riveillä, joilla oikeus oli, oli vain vähän tai ei ollenkaan omaisuutta."

"Todellisesti olikin niin asian laita", vastasin. "Se on, jos katsotaan sitä omaisuuden kasaa, joka oli pelkän laillisen perintöoikeuden hallussa, sekä lisätään siihen kaikki sellaisilla keinoilla saavutettu joita yleinen mielipide piti keinotteluna, nylkemisenä, petoksena tai edustavana tuloksia mitkä olivat liikanaisia tehtyyn työhön verraten, olisi jälelle jäänyt vain vähän omaisuutta eikä ollenkaan mainittavassa määrässä."

"Julianin ajan pappien saarnoista", sanoi tohtori, "olisitte tulleet siihen käsitykseen että kristinuskon kulmakivenä oli omaisuuden omistusoikeus ja että suurin rikos oli omaisuuden väärin anastaminen. Mutta jos varastaminen merkitsi vain sen ottamista toiselta johon tällä oli puhdas siveellinen omistusoikeus, täytyi sen harjoittamisen olla rikoksista vaikeinta vaadittavan aineen puutteessa. Jos joku anasti köyhäin omaisuutta, oli luonnollisesti varmaa että hän oli varkaissa, mutta silloin heillä ei ollut mitään ottamista."

"Kaikkein vähimmän uskottavalta tuntuu minusta koko tässä pelottavassa jutussa se seikka", sanoi Edith, "että järjestelmä, joka niin surkeasti pettyi vaikutuksessaan yleiseen hyvinvointiin, joka perinnöttä jättäen suuret kansanjoukot oli tehnyt niistä katkeria vihollisiaan ja jota vihdoin nekään ihmiset jotka kuten Julian olivat sen suosikkeja eivät koettaneetkaan puolustaa, kun siihen ei mitään kunnollisia perusteita ollut olemassa, saattoi pysyä pystyssä päivääkään."

"Ei ole ihme että se sinusta näyttää käsittämättömältä, koska se minustakin siltä tuntuu nyt taaksepäin katsellessani", vastasin. "Mutta sinä et saata kuvitellakaan, kun minultakin se kuvitusvoima tässä uudessa ympäristössä on melkein katoamassa, miten mieltä huumaavaa laatua oli meidän tuntemamme ikivanhan omaisuusjärjestelmän lumous sekä sille perustettu rikkaitten johtovalta. Mitään muuta laitosta, mitään muuta ihmisten tuntemaa vallan rakennusta ei voi verrata sen kanssa kestävyydessä. Mitään muuta talousjärjestelmää ei todellakaan voitu sanoa koskaan olleen tunnettuna. Vaihdoksia ja muutoksia oli tapahtunut kaikissa muissa inhimillisissä laitoksissa, mutta ei mitään räikeämpää muutosta omaisuusjärjestelmässä. Valtiollisten, yhteiskunnallisten ja uskonnollisten järjestelmäin juoksu, kuninkaalliset, keisarilliset, papilliset ja kansanvaltaiset aikakaudet sekä kaikki muut suuret inhimillisten asiain vaiheet olivat olleet kuin vaeltavia pilven varjoja, pelkkiä päivän muoteja verratessa niitä rikkaitten johtovallan sammalpäiseen vanhuuteen. Ajatelkaa miten syvät ja miten laajalle haaroittuneet juuret inhimillisissä ennakkoluuloissa sellaisella järjestelmällä täytyi olla, miten valtava luottamus siihen täytyi enemmistön mielissä olla sitä mahdollisuutta vastaan että loppu saatettaisiin tehdä järjestelmästä, jolla ei koskaan tiedetty alkua olleen. Mitäpä puolustusta tai syytä tarvitsi järjestelmä joka niin syvälle oli laskenut perustuksensa tapoihin ja muinaisuuteen kuin tämä? Ei ole liikaa sanoa että ihmislasten enemmistöstä minun aikanani tuntui ihmissuvun jakaantuminen rikkaisiin ja köyhiin ja viimemainittujen alamaisuus ensinmainittuja kohtaan melkein luonnon lailta, samoinkuin vuodenaikojen vaihtelu -- sellaiselta joka mahdollisesti ei ollut tyydyttävä, mutta varmasti muuttumaton. Ja juuri tässä suhteessa, sen voin ymmärtää, täytyi vallankumouksen johtajilla olla ankarin sekä välttämättä myös ensimmäinen tehtävä -- se on, ikivanhan perintöennakkoluulon äärettömän kuolleen painon voittaminen, joka väitti mahdottomaksi vapautumisen niin kauan kestäneistä väärinkäytöksistä, ja kansan silmäin avaaminen näkemään sitä tosiseikkaa että omaisuuden jakamisjärjestelmä oli vain inhimillinen laitos samoinkuin muutkin, ja että jos jotakin totta on olemassa ihmissuvun edistyksessä, niin mitä kauemmin joku laitos oli muuttumattomana pysynyt, sitä runsaammassa määrin sen oli täytynyt jäädä irralleen maailman edistyksestä ja sitä räikeämmän täytyi muutoksen olla joka sen oli saattava vastaavaan asemaa toisten yhteiskunnallisten kehitysuomien rinnalle."

"Se on aivan nykyaikainen katsantokanta asiassa", sanoi tohtori. "Ajatukseni saan ymmärrettävämpään muotoon puhuessani sellaisen vuosisadan edustajan kanssa, joka kummituksia keksiskeli, kun sanon että kun vallankumoukselliset kävivät vanhan omaisuusjärjestelmän perusoikeuden kimppuun, sen puolustajat kykenivät sen vanhuuden perusteella vastustamaan heitä tavattoman jykevässä vallituksessa -- jonka ajaksi olisi pitänyt hajoittavasti vaikuttaa. Mutta vallituksen takana ei ollut kerrassaan mitään. Sinä hetkenä jolloin yleinen mielipide saatiin rohkaistuksi sinne kurkistamaan oli leikki lopussa. Perintöaate, koko omaisuusjärjestelmän selkäranka, jätti heti ensimmäisen vakavan arvostelun hyökkäyksen jälkeen kaiken siveelliseen oikeuteen perustuvan puolustuksensa ja kutistui pelkäksi lain perustamaksi sopimukseksi joka oikeuden mukaan oli uudelleen perustettavissa jonkun paremman nimessä. Rosvoihin, suuriin rahantekijöihin nähden, kun valo kerran oli laskettu heidän toimintaansa valaisemaan, ei kysymystä ollut niin paljon heidän saaliistaan kuin heidän omasta nahastansa.

"Historian kannalta katsoen", jatkoi tohtori, "on huomattava eroavaisuus olemassa kuningas- ja pappisvallan järjestelmäin rappeutumisen ja kukistuksen ja rikkaitten johtovallan perustamisen välillä. Ensinmainitut järjestelmät olivat syvälle juurtuneet tunteeseen ja ennakkoluuloihin, ja vielä sukupolvia niiden kukistumisen jälkeen pysyivät ne vallalla ihmisten sydämmissä ja kuvitteluissa. Meidän yleisluonteinen sukumme on ilman mielikarvautta muistellut kaikkea kärsimäänsä vääryyttä, mutta ei rikkaitten johtovaltaa. Rahavallan vallinta oli aina ollut vailla moraalista perustetta ja arvoa, ja sinä hetkenä jolloin sen aineelliset pönkitykset hävitettiin, se ei ainoastaan hukkunut, vaan näytti vaipuvan heti mädäntymistilaan joka saattoi maailman kiireesti hautaamaan sen sekä näkyvistä että muistosta."

LUKU XVII.

Vallankumous pelastaa yksityisomaisuuden yksinoikeuden vallasta.

"Edith sai aikaan laajan keskustelun", sanoi hänen äitinsä, "esittäessään että avaisitte kaapin meille."

Siihen minä lisäsin että olin sinä aamuna oppinut tuntemaan enemmän taloudellisen yhdenvertaisuuden moraalista perustetta sekä yksityisomaisuuden poistamissyitä kuin kaikista muista entisistä kokemuksistani kahdennenkymmenennen vuosisadan kansalaisena.

"Yksityisomaisuuden poistaminen!" huudahti tohtori. "Mitä te sanotte?"

"Tietysti", sanoin, "olen aivan valmis myöntämään että teillä on sen tilalla jotakin paljon parempaa, mutta yksityisomaisuuden olette varmaan poistaneet -- ettekö? Emmekö juuri siitä ole puhuneet?"

Tohtori kääntyi naisten puoleen kuin vahvistusta saadakseen. "Ja tällä nuorella miehellä", hän sanoi, "joka arvelee meidän poistaneen yksityisomaisuuden, on tällä hetkellä taskussaan luottokortti joka edustaa yksityistä vuotuista tuloa yksinomaan persoonallista tarvetta varten neljä tuhatta dollaria, ja jonka perusteena on osakeosa maailman varakkaimmassa ja terveimmässä yhtiössä, ja hänen osansa arvo, jos tulo lasketaan neljän prosentin mukaan, tekee sata tuhatta dollaria."

Minä hiukan nolostuin, kun niin selvästi osotettiin huomautukseni typeryys, mutta tohtori kiirehti sanomaan että hän täydellisesti ymmärsi mitä oli mielessäni ollut. Olin epäilemättä satoja kertoja kuullut aikani viisaitten miesten vakuuttavan että inhimillisten omaisuussuhteiden yhdenvertaisiksi tekeminen edellytti välttämättömästi yksityisomaisuuden hävittämistä, ja erikoisemmin asiata ajattelematta olin luonnollisesti päätellyt että omaisuuden tasajako kun oli pantu toimeen, oli myös yksityisomaisuus täytynyt poistaa tämän edellytyksen mukaan.

"Kiitos", sanoin, "aivan niin on asian laita."

"Vallankumous", sanoi tohtori, "poisti yksityisen kapitalismin -- se on, se lopetti kansan teollisuuden ja kaupan vastuunalaisuudesta vapaitten henkilöitten johtovallasta, jota nämä omaksi hyväkseen käyttivät, ja siirti sen toimen kansalle kokonaisuudessaan vastuunalaisten toimimiesten hoidettavaksi yhteiseksi eduksi. Se vaihdos loi kokonaan uuden omaisuusjärjestelmän, mutta ei suoraan eikä epäsuoraan käynyt kieltämään yksityisomaisuuden oikeutta. Aivan päinvastoin järjestelmän vaihdos saattoi jokaisen kansalaisen yksityisen persoonallisen omaisuuden oikeudet pohjalle joka oli verrattomasti vankempi, varmempi ja laajempi kuin niillä koskaan ennen oli ollut tai saattanut olla yksityiskapitalismin aikana. Tarkastelkaamme yksityiskohdittain järjestelmän vaihdoksen vaikutuksia nähdäksemme eikö näin ollut.

"Otaksukaamme että te ja joukko toisia aikalaisianne, joilla kaikilla oli erikoiset oikeutensa jossain kaivosalueella, muodostitte yhtiön käyttämään yhdistettyä omaisuuttanne yhtenä kaivoksena; olisiko teillä ollut vähemmän yksityistä omaisuutta tällöin kuin omistaessanne kukin oikeutenne erikseen? Te olisitte vaihtaneet omaisuutenne muotoa ja käyttötapaa, mutta jos vain asiat viisaasti järjestettiin, olisi kaikki ollut teidän eduksenne, eikö niin?"

"Epäilemättä."

"Tietysti teillä ei enää olisi ollut persoonallista eikä täydellistä vallintavaltaa yhdistyneessä kaivoksessa, mikä teillä oman erikoisen oikeutenne suhteen oli. Teidän tuli yhdessä yhtiötovereinne kanssa uskoa yhdistetyn omaisuuden hoito johtomiesten lautakunnalle, jonka itse valitsitte, mutta ettehän olisi päätellyt sen merkitsevän yksityisomaisuutenne uhraamista, ettehän?"

"Tietysti emme. Sangen suuri, ellei suurin osa yksityistä omaisuutta oli minun aikanani sillä tavalla sijoitettu ja niin sitä hoidettiin."

"Selvää siis on", sanoi tohtori, "että yksityisomaisuuden täydellinen omistaminen ja nauttiminen ei välttämättä edellytä että sen tulee olla erikoisena lohkona taikka että omistaja sitä suoranaisesti ja persoonallisesti vallitsisi. No niin, otaksukaamme nyt edelleen että sen sijaan että olisitte uskoneet yhdistetyn omaisuutenne hoidon enemmän tai vähemmän lurjusmaisille johtajille, jotka alituisesti olisivat koettaneet peijata osakkeen omistajia, kansa olisi ottanut hoitaakseen liikettänne teidän sijastanne toimimiesten kautta jotka te olisitte valinneet ja jotka teille olisivat olleet vastuunalaiset; olisiko se ollut hyökkäystä teidän omaisuusetujenne kimppuun?"

"Päinvastoin, se olisi suuresti lisännyt omaisuuden arvoa. Se olisi ollut samaa kuin jos hallituksen takuu olisi saatu yksityisille sitoumuksille."

"Hyvä, sen teki kansa vallankumouksessa yksityiselle omaisuudelle. Se yksinkertaisesti yhdisti maan omaisuuden joka aikaisemmin oli ollut erityisissä lohkoissa ja laski liikkeen hoidon kansallisen toimiston huostaan jonka velvollisuudeksi tuli maksaa osinkoja osakkeen omistajille heidän yksilöllisesti käytettäväkseen. Tähän asti varmaan täytyy myöntää ettei vallankumous pannut toimeen mitään yksityisen omaisuuden poistamista."

"Se on totta", sanoin, "paitsi yhdessä suhteessa. Omaisuuden omistamiseen kuuluu tai kuului sekin seikka että sitä omistaja sai mielensä mukaan käyttää. Jonkun kaivoksen tai myllyn osakkeenomistaja ei kyllä voinut myydä palastakaan kaivoksesta tai myllystä, mutta hän saattoi myydä siihen kuuluvan osakkeensa; mutta kansalainen nyt ei voi siten käyttää osaansa kansallisessa yhteydessä. Hänen käytettävänään on vain osinko."