Part 11

"Eikö sinulla ole oikeata rahaa meille näyttää", sanoi Edith, "jotakin muuta kuin näitä papereita -- kultaa tai hopeata, kuten museossa on?"

Yhdeksännellätoista vuosisadalla ei ihmisten ollut tapana pitää suuria rahavaroja kotonaan, mutta sattumalta oli minulla niitä vähäinen kasa kassakaapissani, ja vastaukseksi Edithin kysymykseen vetäsin esille laatikon joka sisälsi useita satoja dollareita kullassa ja tyhjensin sen pöydälle.

"Miten komeita ne ovat!" huudahti Edith, työntäen kätensä keltaiseen rahaläjään ja kilistellen niitä. "Ja onko aivan totta että jos teillä vain oli tarpeeksi näitä esineitä, ollenkaan huolimatta miten ja mistä olitte ne saaneet, niin miehet ja naiset alistuivat tahtonne alaisiksi ja antoivat teidän tehdä mitä halutti heidän suhteensa?"

"He eivät ainoastaan antaneet teidän tehdä mitä halutti heille, vaan he olivat teille erittäin kiitollisia siitä että olitte niin hyvä ja käytitte heitä ettekä toisia. Köyhät taistelivat toistensa kanssa etuoikeudesta saada olla sellaisten palvelijoina ja alamaisina joilla oli rahaa."

"Nytpä minä huomaan", sanoi Edith, "mitä nimi 'leivän herrat' tarkoittaa."

"Mitkä leivän herrat?" kysyin. "Keitä he olivat?"

"Se nimi annettiin kapitalisteille vallankumouksen aikana", vastasi tohtori. "Tämä asia josta Edith puhuu on palanen sen ajan kirjallisuutta, jolloin kansa ensiksi alkoi täydelleen herätä näkemään sen seikan että luokkaetuoikeus tuotantokoneistoon merkitsee kansan orjuutta."

"Odottakaahan, kun koetan voinko sen muistaa", sanoi Edith. "Tällä tavalla se alkaa: 'Kaikkialla miehet, naiset ja lapset seisoivat turulla huutaen leivän herroja ottamaan heidät palvelukseensa, jotta he leipää saisivat.' Vahvat miehet sanoivat: 'Oi leivän herrat, tunnustelkaa meidän jäntereltämme ja lihaksiamme, käsivarsiamme ja raajojamme; katsokaa miten vankkoja olemme. Ottakaa meidät ja käyttäkää meitä. Antakaa meidän raataa puolestanne. Antakaa meidän puolestanne hakata. Antakaa meidän mennä alas kaivantoihin ja kaivaa puolestanne. Antakaa meidän vilua nähdä ja paleltua laivojenne keulalla. Lähettäkää meidät höyrylaivojenne lämmityskammioiden helvetteihin. Tehkää mitä mielitte kanssamme, mutta antakaa meidän palvella teitä, jotta saamme syödä ja kuolemasta pelastumme!'

"Sitten puhuivat myös oppineet ihmiset, kirjanoppineet ja lakimiehet, joiden voima oli heidän aivoissaan eikä heidän ruumiissaan: 'Oi leivän herrat', he sanoivat, 'ottakaa meidät palvelijoiksenne täyttämään teidän tahtoanne. Katsokaa kuinka hieno on ymmärryksemme, kuinka laajat ovat tietomme, järkemme on kukkuroillaan opin aarteita ja filosofian viekasteluja. Meille on annettu selvempi näkövoima kuin toisille ja sen vakuutuksen voima että meidän tulisi olla kansan johtajina, äänettömäin ääninä, sokeain silminä. Mutta kansalla jota meidän palveleman pitäisi ei ole meille leipää antaa. Sentähden, leivän herrat, antakaa meille syötävää, ja me tahdomme kansan teille pettää, sillä meidän täytyy elää. Me tahdomme puolestamme oikeuksissa riidellä leskiä ja isättömiä vastaan. Me puhumme ja kirjoitamme teidän ylistykseksenne ja taitavin sanoin nolaamme ne jotka teitä vastaan puhuvat ja teidän valtaanne ja valtiota vastaan. Eikä mikään mitä te meiltä vaaditte näytä liian paljolta. Mutta koska me emme myy ainoastaan ruumistamme, vaan sielummekin, niin antakaa meille enemmän leipää kuin nämä työn tekijät saavat jotka vain ruumiinsa myyvät.'

"Ja papit ja leviitat myös huusivat leivän herrojen kulkiessa turun poikki: 'Ottakaa meidät, herrat, palvelijoiksenne ja täyttämään teidän tahtonne, sillä meidänkin täytyy syödä, ja vain teillä on leipää. Me olemme pyhien oraakkelien vartioita, ja kansa meitä kuulee ja ei vastaa, sillä meidän äänemme heille on kuin Jumalan ääni. Mutta meidän täytyy saada leipää samoinkuin toistenkin syödäksemme. Antakaa meille siis yltäkyllin leivästänne, ja me tahdomme puhua kansalle että he hiljaa ovat eivätkä teitä häiritse napisemisellansa nälän tähden. Isän Jumalan nimessä me kiellämme heitä vaatimasta veljien oikeuksia, ja rauhan ruhtinaan nimessä me tahdomme saarnata teidän kilpailulakejanne.'

"Ja kaikkien miesten huutojen ylitse kuultiin naisjoukkojen ääniä jotka leivän herroille huusivat: 'Älkää meidän ohitsemme kulkeko, sillä meidänkin myös syömän pitää. Miehet ovat meitä väkevämpiä, mutta he paljon leipää syövät ja me vähän, niin että vaikka me emme niin väkeviä, olekkaan, lopuksi te ette häviä, jos otatte meidät palvelijoiksenne heidän sijastansa. Ja jos te ette meitä tahdo työmme tähden, katsokaa meitä kuitenkin, me olemme naisia ja kauniita pitäisi meidän oleman teidän silmissänne. Ottakaa meidät ja tehkää meille mitä mielitte, sillä meidän pitää syödä.'

"Ja yläpuolella kaupparähäkän, miesten karkeitten äänien ja naisten kimeitten äänien kohosi pikku lasten piipottava kitinä: 'Ottakaa meidät palvelijoiksenne, sillä äitiemme rinnat ovat ehtyneet eikä isillämme ole meille leipää antaa ja meidän on nälkä. Me olemme heikkoja kyllä, mutta me pyydämme niin vähän, niin kovin vähän että lopuksi me olemme teille halvemmat kuin miehet, meidän isämme, jotka niin paljon syövät, ja naiset, meidän äitimme, jotka enemmän syövät kuin me.'

"Ja leivän herrat, otettuaan käytettäväkseen tai huvikseen ne miehistä, naisista ja pienokaisista joita soveliaina pitivät, läksivät tiehensä. Mutta markkinaturulle jäi suuret joukot niitä joilla ei leipää ollut."

"Niin", sanoi tohtori katkaisten hiljaisuuden joka seurasi kun Edithin ääni oli tauonnut, "sen häpeällisen kurituksen viimeinen huippu, jonka teidän talousjärjestelmänne laski ihmisluonnon niskoille, oli todellakin se että se pakotti ihmiset itseänsä kaupaksi tarjoamaan. Vapaaehtoista ei kauppa todellisessa merkityksessä tietystikään ollut, sillä puute tai sen pelko ei jättänyt valinnan varaa, sillä heidän oli välttämättä myyminen itsensä jollekulle, mutta kussakin kaupan hieromisessa oli siksi paljon valintaa että se joutui häpeälliseksi. Heidän oli etsittävä ne joille itsensä tarjosivat ja itse päätettävä kauppa omasta itsestään. Tässä suhteessa pestuusta aiheutuva toisten ihmisten alamaisuus toisiin nähden oli vielä alentavampaa kuin suoranaiseen pakkoon perustuva orjuuden aikana. Tällöin orja voitiin pakottaa tottelemaan ruumiillisen kärsimyksen kautta, mutta hän saattoi mielessään vapaasti hautoa kostoa herralleen; mutta pestuun vallitessa ihmiset etsivät herrojansa ja suosion osotukseksi rukoilivat että he heitä käyttäisivät, niin ruumista kuin sieluakin, voitokseen ja huvikseen. Meidän nykyaikaisten mielestä sentakia oli henkiorja arvokkaampi ja jalompi olento kuin teidän päivienne pestuunalainen joka sanoi olevansa vapaa työn tekijä.

"Orjan oli mahdollista kohota sielultaan ympäristöänsä korkeammalle ja tulla orjuuden filosoofiksi, kuten Epictetus [Epictetus oli kreikkalainen joka joutui Roomaan orjaksi ja siellä kehittyi filosoofiksi ja sai vihdoin vapautensa. Hänen selityksensä stoalaisesta filosofiasta pidetään paraimpina mitä on. Hän eli ensimmäisen vuosisadan lopulla. Suom. muistutus.], mutta pestuun alainen ei edes voinut pilkkailla etsimiänsä kahleita. Hänen asemansa halpuus ei ollut vain ruumiillista, vaan henkistäkin. Myydessään itsensä hänen välttämättä oli myyminen ajatuksensa itsenäisyyskin. Teidän koko teollisuusjärjestelmäänne näyttää tässä suhteessa paraiten ja sopivimmin kuvaavan muuan sana jonka te yksipuolisesti kyllä säästitte merkitsemään vain eräänlaista naisten harjoittamaa itsensä myyntitapaa.

"Työ toisten hyväksi rakkaudesta ja ystävyydestä ja työ toisten kanssa yhteisen tarkoitusperän hyväksi jossa kaikilla on keskinäiset etunsa, sekä työ sen tuottaman ilon takia ovat kaikki yhtä kunniallisia, mutta kykyjemme pestaaminen toisten itsekkäästi käytettäväksi, joka muoto työllä yleisesti oli teidän aikananne, on ihmisluonteelle arvotonta. Vallankumous ensi kerran historiassa teki työn todella kunnialliseksi laskemalla sen veljellisen yhteistoiminnan perusteelle, tulokset yhteisesti ja tasaisesti jaettaviksi. Siihen asti se lievimmin sanoen oli vain häpeällinen välttämättömyys."

Lopulta minä sanoin: "Kun olette tyydyttäneet uteliaisuutenne näiden papereitten suhteen voimme luullakseni tehdä niistä kokkovalkean, sillä niillä ei nyt näytä olevan sen suurempaa arvoa kuin pakanallisten epäjumalain kokoelmalla joiden entiset palvelijat ovat kristinuskoon kääntyneet."

"No niin, vaan eikö sellaisella kokoelmalla ole arvoa historiantutkijalle?" sanoi tohtori. "Tietysti nämä asiapaperit tuskin ovat minkään arvoisia siinä merkityksessä kuin ennen, mutta toisessa merkityksessä niillä on suuri arvo. Olen nähnyt niiden joukossa useita muunnoksia jotka ovat sangen harvinaisia historiallisissa kokoelmissa, ja jos olette taipuvainen lahjoittamaan koko kokoelman museoomme, niin olenpa varma että lahjaa pidetään suuriarvoisena Meidän esi-isiemme rakentama suuri kokkovalkea, vaikka olikin aivan luonnollinen ja anteeksi annettava riemun ilmaisu kahleitten katkaisemisen johdosta, on arkeoloogiselta kannalta katsoen mielipahaa herättävä."

"Mitä tarkoitatte suurella kokkovalkealla?" kysyin.

"Se oli jotenkin draamallinen tapaus suuren vallankumouksen päätyttyä. Kun pitkällinen taistelu oli loppunut ja kapitaalin yleisen hallinnon kautta taattu taloudellinen yhdenvertaisuus perustettu, niin kansa kaikilta tahoilta maata keräsi kokoon äärettömät varastot teidän arvotodistuksianne, jotka, vaikka niiden todella piti olla vain aineellisen omaisuuden todistuksia, olivat todella muuttuneet ihmisomaisuuden todistuksiksi ja riistivät, kuten olemme nähneet, koko arvonsa niistä orjista jotka ruumiillisten tarpeiden pakottamina olivat kahlehditut aineeseen. Kansa -- vapauden innostuksen kiihkossa kuten ymmärtänette -- näitä katsoi hyväksi koota äärettömiin röykkiöihin New Yorkin osakepörssin paikalle, Plutuksen [Plutus, kreikkalaisten rikkauden jumala. -- Suom. muist.] suurelle alttarille, missä miljooneja ihmisolentoja oli uhrattu hänelle, ja siellä rakentaa niistä kokkovalkea. Suuri pylväs seisoo paikalla tänään, ja sen latvasta sädehtii alituisesti valtava sähköliekki tulisoihtuna sen tapauksen muistoksi ja ikuisena osotuksena pergamenttiorjuuden loppumisesta joka oli raskaampi kuninkaitten valtikkaa. On arvioitu että ihmisolentojen omistustodistuksia, eli kuten te niitä nimititte omaisuuden arvopapereita, haihtui taivaalle neljänkymmenen biljoonan dollarin arvosta sekä vielä satoja miljooneja paperirahaa siinä suuressa palossa jonka me varmasti uskomme olleen Jumalalle otollisemman kuin yhdenkään niistä lukemattomista polttouhreista jotka hänelle tarjottu on ajan alusta.

"No niin, jos minä olisin ollut siinä, voin helposti kuvitella että olisin nauttinut loimusta yhtä paljon kuin kiihkeinkin sen ympärillä tanssijoista, mutta nyt levollisemmin asiata arvellessa surkuttelen tätä suurta historiallisten aineksien hävittämistä. Näette siis että teidän bondinne, omistuskirjanne, kiinnepaperinne ja osakkeenne ovat todella yhä arvokkaita."

LUKU XV.

Minne olisimme ilman vallankumousta joutuneet.

"Me luimme historioista", sanoi Edithin äiti, "miten hämmästyttävän laajasti erikoisten yksilöitten ja perheitten onnistui keskittää omiin käsiinsä eri maitten luonnon lähteet, teollisuuskoneiston ja tuotteet. Julianilla oli vain miljoona dollaria, mutta monilla yksilöillä ja perheillä oli, kuten meille on kerrottu, omaisuutta viidenkymmenen, sadan ja kahden tai kolmen sadankin milj. dollarin arvosta. Me olemme lukeneet lapsista jotka kätkyessään olivat satojen miljoonain perillisiä. En milloinkaan ole nähnyt näissä kirjoissa mainittuna rajaa, sillä onhan täytynyt olla jokin raja määräämässä, mihin asti yksilö sai vallata maan pintaa ja tulolähteitä, tuotannon välikappaleita ja työn tuloksia."

"Ei ollut mitään rajaa", vastasin.

"Tarkoitatko", huudahti Edith, "että jos ihminen vain oli tarpeeksi taitava ja tunnoton hän saattoi vallata maan koko alueen ja jättää kansa kaikkea vaille, paitsi mitä suostui sille antamaan?"

"Varmasti" vastasin. "Vanhan maailman monissa maissa yksilöt omistivat kokonaisia maakuntia, ja Yhdysvalloissa laajempiakin alueita oli siirtynyt ja siirtyi yksityisten ja yhtiöitten käsiin. Ei ollut minkäänlaista rajaa maan laajuuteen nähden jonka yksi henkilö saattoi omistaa, ja tietysti tähän omistukseen sisältyi oikeus karkoittaa jokainen ihmisolento siltä alueelta, ellei omistaja halunnut antaa yksityisten pysyä siinä veron maksua vastaan."

"Entä muitten aineitten suhteen maata lukuun ottamatta?" kysyi Edith.

"Asian laita oli sama", sanoin. "Ei mitään rajaa ollut olemassa sitä laajuutta määräämässä jonka mukaan yksilö sai vallata ehdottoman omistusoikeuden tehtaisiin, pajoihin, kaivoksiin ja teollisuuden välikappalaisiin ja kaikenlaiseen kauppaan, joten kukaan henkilö ei voinut löytää tilaisuutta ansaitsemaan ylläpitoansa paitsi omistajan palvelijana ja hänen määräämillään ehdoilla."

"Jos olemme saaneet oikeat tiedot", sanoi tohtori, "niin tuotanto- ja jakokoneiston sekä liikkeen ja teollisuuden omistuksen keskitys oli jo ennen teidän uneen vaipumistanne saatettu trustien ja syndikaattien kautta Yhdysvalloissa sellaiselle asteelle joka yleistä häläkkätä synnytti."

"Oli kyllä", vastasin. "Silloin jo oli parinkymmenen miehen vallassa New Yorkin kaupungissa pysäyttää mielensä mukaan jokainen vaunun pyörä Yhdysvalloissa, ja harvain toisten kapitalistijoukkueiden yhteinen toiminta olisi riittänyt käytännössä seisauttamaan koko maan teollisuuden ja kaupan, kieltämään jokaiselta työn saannin ja näännyttämään nälkään koko kansan. Näiden kapitalistien oma etu liikettä tehdessään oli ainoa takuupohja mikä muulla väestöllä oli elämisensä suhteen päivästä toiseen. Ja kun kapitalistit halusivat pakottaa kansaa äänestämään mielensä mukaan, oli heidän säännöllisenä tapanaan uhata seisauttaa maan teollisuus ja pahna toimeen liikepula, ellei vaali menisi heidän mielikseen."

"Otaksukaapa, Julian, että joku yksilö, perhe tai kapitalistijoukkue, joka olisi päässyt yksinään yhden kansan kaiken maan ja koneiston omistajaksi, olisi halunnut käydä vielä pitemmälle ja vallannut yksinomaisen omistusoikeuden koko maailman kaikkeen maahan, taloudellisiin välikappaleisiin ja koneistoon, eikö se olisi ollut ristiriidassa teidän omistuslakienne kanssa?"

"Ei ollenkaan. Jos joku yksilö, kuten otaksutte, olisi kyvyn ja taidon avulla sekä perintöjen kautta saanut laillisen omistusoikeuden koko maapalloon, olisi hän voinut meidän omistuslakimme mukaan menetellä sen suhteen mielensä mukaan aivan yhtä ehdottomasti kuin jos se olisi ollut puutarhatilkku. Eikä otaksumisenne että yksi henkilö tai perhe olisi tullut koko maailman omistajaksi ole kokonaan mielikuvituksellista laatua. Minun uneen vaipuessani oli Europassa muuan pankkiiriperhe jonka yli maailman ulottuva valta ja edellytykset olivat niin äärettömät ja lisääntyivät niin joutuisasti ja suunnattomassa määrässä että sillä oli jo vaikutus kansojen kohtaloihin laajemmalle ulottuva kuin ehkä kellään hallitsijalla koskaan on ollut."

"Ja jos minä ymmärrän järjestelmäänne, jos sitä olisi jatkunut ja perhe olisi saanut maapallon omakseen joka tuumaa myöten, niin sillä perheellä taikka tavallisella yksilöllä olisi ollut laillinen oikeus pyhän omistusoikeuden nimessä antaa laillinen käsky ihmisrotua olevalle kansalle muuttaa maailmasta pois, ja siinä tapauksessa että he eivät taipuisi käskyn vaatimukseen lain nimessä määrätä heidän muodostamaan sheriffin apujoukon ja karkoittamaan itsensä maan pinnalta?"

"Epäilemättä."

"Isä hoi", huudahti Edith, "te Julianin kanssa koetatte tehdä meistä pilaa. Te arvelette kai että me uskomme kaiken, jos te vain pidätte naamanne totisina. Mutta te käytte liian pitkälle."

"En ihmettele että ajattelet näin", sanoi tohtori. "Mutta sinä voit helposti kirjoista saada selville että me emme ole millään tavalla liioitelleet vanhan omaisuusjärjestelmän mahdollisuuksia. Mitä sen järjestelmän aikana sanottiin omaisuusoikeudeksi se merkitsi jokaisen sellaisen rajoittamatonta oikeutta jolla taitoa riitti kylliksi anastamaan keltä toiselta tahansa mitä omaisuutta tahansa."

"Sitten näyttää siltä", sanoi Edith, "että unelma maailman valloittamisesta yksilön voimalla, jos se joskus olisi toteutunut, oli vanhan järjestelmän aikana mahdollisempi toteuttaa taloudellisilla kuin sotilaallisilla keinoilla."

"Se on totta", sanoi tohtori. "Aleksanteri ja Napoleon erehtyivät kutsumuksessaan, heidän olisi tullut olla pankkiireja eikä sotilaita. Mutta kuitenkaan ei aika heidän päivinään ollut kypsynyt maailmaa käsittävän rahavallan varalle, sellaisen josta me olemme puhuneet. Kuninkailla oli väkivaltaiset keinonsa joiden kautta he rikkoivat niin sanottuja omaisuusoikeuksia, kun he joutuivat ristiriitaan kuninkaallisten luulo-ominaisuuksien kanssa taikka saivat aikaan vaarallista yleistä tyytymättömyyttä. Itse tyrannitkaan eivät mielellänsä häirinneet kilpailevia virkaveljiään heidän alueillaan. Vasta kun kuninkailta oli riisuttu heidän valtansa ja tilalle oli astunut valekansanvaltaisuuden sekava hallitus, mikä ei sietänyt rinnallaan valtiossa tai maailmassa mitään vankkaa voimaa rahavaltaa vastustamassa, vasta silloin syntyi tilaisuus maailmaa käsittävälle rikkauden hirmuvallalle. Silloin, yhdeksännentoista vuosisadan jälkipuoliskolla, kun kansainväliset liike- ja rahasuhteet olivat särkeneet kansallisuusrajat ja maailmasta oli tullut taloudellisten yritysten yhteiskenttä, kävi yleisesti vallitsevan ja keskitetyn rahavallan aatos ei ainoastaan mahdolliseksi toteuttaa, vaan, kuten Julian on sanonut, oli jo niin pitkälle toteutunut että se varjonsa loi yltympäri. Ellei vallankumous syntynyt silloin kuin se syntyi, olisi epäilemättä jonkinlainen tämmöinen yleinen rikkauden mahti tai tarkoin keskitetty harvain valta, perustuen kaiken omaisuuden täydelliseen yksinoikeuteen joka olisi ollut jonkun pikku joukon hallussa, tullut maailman hallitukseksi kauan ennen tätä aikaa. Mutta vallankumouksen tietysti täytyi syntyä silloin kuin se syntyi, eikä meidän siis tarvitse puhua siitä mitä olisi tapahtunut, ellei se olisi syntynyt."

LUKU XVI.

Tuomitseva puolustus.

"Minä olen lukenut", sanoi Edith, "ettei milloinkaan ole sortojärjestelmää ollut niin huonoa etteivät ne jotka siitä hyötyivät olisi tunnustaneet siveellisen tunteen tuomiota oikeutetuksi ja koettaneet keksiä puolustusta itselleen. Oliko vanha omaisuuden jakojärjestelmä, jonka nojalla harvat pitivät monia orjuudessa nälkään nääntymispelon kautta, poikkeuksena tästä säännöstä? Varmaankaan eivät rikkaat olisi voineet katsella köyhiä kasvoihin, ellei heillä ollut jotakin puolustusta tarjolla, jotakin syyn varjoa heidän olosuhteittensa julmalle vastakohdalle.

"Kiitos että muistutit meitä siitä seikasta", sanoi tohtori. "Kuten sanoit, ei koskaan ole ollut niin huonoa järjestelmää joka ei olisi itselleen puolustusta keksinyt. Eipä olisi täysin kohtuullista jättää vanhaa järjestelmää harkitsematta sen hyväksi lausuttua puolustusta, vaikka toiselta puolen todellakin olisi ystävällisempää, jos jättäisi sen mainitsematta, sillä se oli puolustus joka sen sijaan että olisi puolustanut, oli vain lisäperusteena järjestelmän tuomitsemiselle jonka oikeutta se pyrki osottamaan."

"Mikä oli se puolustus?" kysyi Edith.

"Se oli vaatimus että oikeuden mukaan kunkin tulee olla oikeutettu ominaisuuksiensa tuloksia nauttimaan -- se on, kykyjensä tuotteita, ponnistustensa hedelmiä. Kun eri henkilöitten ominaisuudet, kyvyt ja ponnistukset ovat erilaisia, niin toiset luonnollisesti voittavat etuja toisten rinnalla omaisuuden hankinnassa samoinkuin muissakin suhteissa; ja kun tämä oli luonnon mukaista, sanottiin että sen täytyi olla oikein eikä kellään ollut syytä napista muita kuin ehkä luojaa vastaan.

"No niin, ensiksikin se oppilause että henkilöllä toisen kanssa tekemisissä ollessaan on oikeus käyttää omaksi eduksensa korkeampia kykyjään, ei ole mitään muuta kuin hiukan pyöristelty lausunto siitä opista joka sanoo että voima on oikeus. Juuri tätä tekoa estämässä seisoi poliisimies kadun kulmassa, tuomari istui penkillänsä ja pyöveli nosti palkkansa. Sivistyksen koko tarkoitusperä ja tulos oli kuitenkin perustanut suuremman voiman luonnollisen lain tilalla, keinotekoisen yhdenvertaisuuden asetustensa voimalla, joiden nojalla luonnollisista eroavaisuuksista huolimatta heikko ja yksinkertainen joutui tasa-arvoiseksi voimakkaan ja taitavan kanssa yhteisvoiman avulla.

"Mutta vaikka yhdeksännentoista vuosisadan moralistit yhtä päättävästi kuin mekin väittivät ettei ihmisillä ollut oikeutta niittää etuja omista kyvyistään suoranaisesti aineellisen voiman kautta, he arvelivat että heillä oli täysi oikeus siihen, kun se tapahtui epäsuoraan sekä esineiden välityksellä. Se on, toinen ei saanut edes tölmäistäkään toista tämän juodessa vettä maljasta, jotta ei sitä maahan läikähtäisi, mutta hän saattoi anastaa veden lähteen, josta yhteiskunta yksinomaan riippui, ja vaatia ihmisiä maksamaan dollarin vesipisarasta tai olemaan ilman vettä. Taikka jos hän täytti lähteen umpeen ja kieltäytyi antamasta kansalle vettä mistään hinnasta, niin hänen arveltiin toimivan aivan oikeuksiensa mukaan. Hän ei saanut väkivallalla ottaa luuta kerjäläisen koiralta, mutta hän saattoi teljetä lukon taakse jyvävarastot kansalta ja näännyttää miljoonat nälkään.

"Jos käyt ihmisen elinehtojen kimppuun, käyt samalla ihmisenkin kimppuun, olisi tuntunut niin täydeltä totuudelta kuin sanoihin pukea saattoi; mutta esi-isillämme ei ollut ollenkaan vaikeata kiertää sitä. 'Tietysti', he sanoivat, 'et saa käydä ihmisen kimppuun; jos sormesi häneen satutat, on se lain rangaistava rikos. Mutta hänen elinehtonsa on kokonaan toinen asia. Se riippuu leivästä, lihasta, vaatteista, maasta, taloista ja muista aineellisista esineistä, joita sinulla on täysi oikeus vallata ja käyttää mielesi mukaan vähääkään välittämättä, jääkö muulle maailmalle mitään jälelle'.

"Tuskin minun tarvinnee huomauttaa kaiken moraalisen oikeuden täydellistä puutetta niissä erilaisissa säännöissä joita esi-isämme seurasivat päättäessään miten oikeuden mukaan saitte käyttää korkeampia voimianne ollessanne tekemisissä lähimmäistenne kanssa suoranaisesti aineellisen voiman avulla tai epäsuorasti taloudellisen puutteen kautta. Kellään ei voi olla sen suurempaa oikeutta anastaa toisen elinehtoja korkeamman taloustaidon tai finanssikyvyn avulla kuin nuijankaan avulla, koska yksinkertaisesti kellään ei ole oikeutta etuja vallata toisen kustannuksella eikä kohdella häntä minkään avulla muuten kuin oikeuden mukaan. Jos tarkoitus itsessään ei ole moraalin mukainen, niin käytetyt keinot eivät voi mitään erotusta aikaan saada. Moralistit piinapenkkien äärellä päättelivät että hyvä tarkoitus oikeuttaa huonot keinot, mutta kukaan ei liene luullakseni mennyt niin pitkälle että olisi väittänyt hyvien keinojen oikeuttavan huonoa tarkoitusta; mutta tätä juuri itse asiassa väittävät vanhan omistusjärjestelmän puoltajat, kun he päättelivät että ihmisellä oli oikeus anastaa toisten elinehdot ja tehdä heidät orjikseen, jos vain hänen voittonsa aiheutui korkeammasta kyvystä tai uutterammasta hartaudesta aineellisten esineitten valtaamisessa.

"Mutta vaikkapa oppilause että omaisuuden yksinoikeuden oikeutti suurempi taloudellinen kyky olisi ollut moraaliltaan tervekin, ei se olisi sopinut vanhalle omaisuusjärjestelmälle, sillä kaikista ajateltavista suunnitteluista omaisuuden jakamiseksi ei ainoakaan saattanut niin jyrkästi halveksia kaikkia taloudellisten ponnistusten pohjalle perustettuja ansiokäsityksiä. Ei mikään saattanut olla niin täydellisesti väärä, jos totena pidettiin että omaisuus oli jaettava yksilöitten osottaman kyvyn ja uutteruuden mukaan."

Koko tämä puhe alkoi Julianin kohtalosta keskusteltaessa. "Kertokaahan nyt meille, Julian, oliko teidän miljoona dollarianne tuloksena taloudellisesta kyvystänne, uutteruutenne hedelmä?"

"Eipä tietenkään", vastasin. "Joka sentti siitä oli perintöä. Kuten usein olen teille kertonut, en ole koskaan sormeani kohottanut hyödylliseen työhön koko elämässäni."

"Ja olitteko ainoa henkilö jolle omaisuus tuli perinnön kautta ilman hänen omaa ponnistustaan?"