Part 19

Hovipalvelija seurasi minua jälleen eteiseen samaa tietä kuin olin tullutkin, antamani hopearuplat katosivat sievästi hänen ja muiden palvelijain taskuihin, ja niin astuin jälleen odottaviin vaunuihin, mutta ne veivät minut vain erääseen linnan sivuosaan. Minut vietiin erääseen huoneeseen, jossa aamiaispöytä oli katettu yhdelle hengelle. Minä istuuduin, ja palvelija tarjoili minulle sangen hienon aterian, jonka ikävä kyllä sain nauttia aivan yksikseni. Missä muut audienssille päässeet aterioivat, en tiedä. Lähihuoneissa oli hiljaista ja tyhjää. Palvelijain kanssa voin tuskin sanaakaan vaihtaa. Koko asia tuntui minusta, istuessani yksin pöydän ääressä linnassa ja ääneti nauttiessani eteeni asetettua ruokaa ja juomaa, sangen koomilliselta. Kun ateria oli loppunut, astuin jälleen vaunuihin ja ajoin asemalle, missä kuriiri jo odotti. Saavuttuani Pietariin ajoin suoraan valtiosihteerinvirastoon, jossa oltiin innostuneita kuulemaan, miten audienssi oli sujunut. Käynti keisarin luona oli aina juhlallinen tapahtuma. Omasta puolestani olin hyvilläni, että se oli jo tehty, sillä mitään iloa tai suurempaa mielenkiintoa se ei ollut suonut. Käynnistä jäi alun pitäen kalpeahko muisto. Novoje Vremja koetti antaa käynnille poliittisen merkityksen ja julkaisi siitä vapaasti kyhätyn uutisen, joka minun, kenraalikuvernöörin toivomuksen mukaisesti, täytyi peruuttaa.

Esittelykysymystä koskeva kirje tammikuussa 1909.

Kesäkuun 2 päivänä 1908, siis vähän sen jälkeen kuin Mechelinin senaatti oli hajoitettu ja ennenkuin uusi hallitusneuvosta oli ehditty muodostaa, julkaistiin kohtalokas määräys muutetusta järjestyksestä niiden Suomen asiain esittelyssä, jotka koskivat keisarikunnan etuja. Venäjän ministerineuvoston käsiteltäviksi joutuivat siten kaikki ne Suomen asiat, jotka riippuivat korkeimman vallan ratkaisusta. Määräystä voitiin pitää uuden sortohallituksen virallisena alkuna. Silloinen senaatti oli sen johdosta kesäkuun 19 päivänä lähettänyt H. Majesteetilleen esityksen, jossa se huomautti määräyksen perustuslainvastaisuudesta ja anoi sen peruuttamista tai muutosta. Tätä kirjelmää ei oltu esitelty H. Majesteetilleen, vaan se oli jäänyt ministerineuvostoon. Eduskunta oli samasta asiasta lähettänyt anomuksen lokakuun lopulla, ja senaatti oli joulukuun 22 päivänä tehnyt uuden esityksen asiasta. Esittelykysymys kulki punaisena lankana kaikissa senaatin poliittisissa huolissa koko tänä aikana. Koska näytti siltä, kuin ministerineuvosto tahtoisi tehdä tyhjäksi kaikki H. Majesteetilleen osoitetut esitykset tästä asiasta, ja kun minä ollessani audienssilla keisarin luona en voinut lähemmin puuttua siihen, kirjoitin tammikuun 20 päivänä esittelyasiasta virallisen käsikirjeen Langhoffille, niin kirjoitetun, että tämä voi lukea sen H. Majesteetilleen. Samassa tarkoituksessa kirjoitti oikeusosaston varapuheenjohtaja, vapaaherra Wrede, ministerivaltiosihteerille kirjeen, jossa hän selvitti kysymyksen oikeudellista puolta, kun minä olin vedonnut poliittisiin ja käytännöllisiin näkökohtiin. Se oli ainoa tapa, millä voi ministerineuvoston ohitse tuoda senaatin huolet keisarin tietoon. Kirjeeni kuului seuraavasti:

"Teidän Ylhäisyytenne.

Sen johdosta, että on tapahtunut muutos niiden Suomen asiain esittelyn järjestyksessä, jotka koskevat Keisarikunnan etuja, lähetti Keisarillinen Senaatti kesäkuun 6/19 päivänä viime vuonna Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen esityksen, jossa Senaatti alamaisesti toi ilmi siitä johtuneet huolensa ja pelkonsa. Sikäli kuin Senaatissa tiedetään, ei tämä jo seitsemän kuukautta sitten lähetetty esitys vielä ole Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen esitelty, syystä että se pidätetään Ministerineuvostossa. Sinä aikana, joka sen jälkeen on kulunut, ovat ne pelokkaat arvelut, jotka Senaatti esityksessään toi ilmi, täysin määrin toteutuneet. Ministerineuvosto on toukokuun 20/kesäkuun 2 päivän Armollisen määräyksen tultua julkisuuteen saanut aihetta sekaantua Suomen asioihin tavalla, joka ei mitenkään sovi yhteen sen itsenäisen hallinnon kanssa, joka Suomella perustuslainmukaisesti sisäisissä asioissa on, sekä on aikaansaanut vakavia häiriöitä Suomen asiain hoidossa. On tullut pysähdys hallinnon säännönmukaiseen kulkuun. Tärkeät ja kiireelliset lakiehdotukset, sellaisetkin, jotka koskevat puhtaasti sisäisiä asioita, ovat melkoisesti viivästyneet, ja Ministerineuvostolle on annettu Senaatin arvoa alentava valvonta sen hallinnolliseen Suomen valtiovarain käyttöön nähden. Keisarillinen Senaatti on sen johdosta tuntenut velvollisuudekseen uudelleen kääntyä Hänen Keisarillisen Majesteettinsa puoleen näitä asioita koskevalla alamaisella esityksellä, ja Senaatti on siinä selvittänyt niitä niin hyvin oikeudelliselta näkökannalta kuin huomioonottaen ne epäkohdat ja hallinnolliset vaikeudet, joita ne jo ovat tuoneet mukanansa ja yhä edelleen tuovat. Senaatti on katsonut sitäkin tärkeämmäksi tuoda nämä seikat Hänen Keisarillisen Majesteettinsa tietoon, kun Senaatti on erittäin vakuutettu siitä, että Hänen Majesteettinsa sillä määräyksellä, jota Ministerineuvosto nyt soveltaa, ei ole tarkoittanut muuta kuin että venäläisten etujen asianmukainen valvonta saatettaisiin varmalle pohjalle Suomen asioita ratkaistaessa ja että ei ole voinut olla Hänen Majesteettinsa Armollinen tarkoitus sillä aiheuttaa Suomen itsehallinnon loukkaamista ja häiriöitä siinä hallinnossa, joka Suomen Keisarilliselle Senaatille on uskottu. Koska voin edellyttää, että Kenraalikuvernööri jo on jättänyt tämän esityksen Teidän Ylhäisyydellenne, en katso olevan tarpeen lähemmin selostaa sen sisällystä, vaan rohkenen kunnioittaen pyytää Teidän Ylhäisyyttänne toimimaan siihen suuntaan, että tämä esitys mikäli mahdollista pitemmittä viivytyksittä saatettaisiin Hänen Keisarillisen Majesteettinsa tietoon.

Keisarillisen Senaatin Talousosaston nykyinen kokoonpano on syntynyt, kuten tunnettua, sen Hänen Keisarillisen Majesteettinsa antaman ohjeen mukaisesti, että eri porvarilliset puolueet tulisivat hallituksessa edustetuiksi. Senaatilla on se käsitys, että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa on sillä tahtonut edistää yhteistyötä näiden puolueiden välillä maan hyväksi sekä helpottaa niiden vielä häilyvien kysymysten tyydyttävää ratkaisua, joita on olemassa Venäjän ja Suomen välisissä suhteissa. Sen mukaisesti on Senaattikin tehtävänsä käsittänyt. Rohkenen lausua sen mielipiteen, että kokoomussenaatin olemassaolo ja toiminta eivät mainituissa suhteissa ole olleet tuloksettomat, ottaen huomioon sekä maan sisäiset olot että Keisarikuntaa koskevat kysymykset. Viimeksimainitussa suhteessa palautan mieleen sen kysymyksen lopullisen ratkaisun, joka koski Suomen valtionvaroista maksettavaa avustusta Venäjän ja Suomen rautateiden välistä yhdysrataa varten.

Mutta ne seikat, joista Senaatti äskenmainitussa esityksessään on huomauttanut, ovat sekä itsessään että sen yleisen mielipahan ja levottomuuden vuoksi, jonka ne maassa ovat herättäneet, olleet omiansa vähitellen ja yhä suuremmassa määrin vaikeuttamaan ja lamauttamaan nykyisen Senaatin toimintaa. Sen itsenäisyyttä hallituselimenä rajoitetaan yhä enemmän siten, että Venäjän Ministerineuvosto sekaantuu Suomen asioihin, ja Keisarillinen Senaatti, joka kuitenkin on Hänen Keisarillisen Majesteettinsa hallitusneuvosta Suomessa, huomaa vaikutusvaltansa varsinaisesti Suomen hallintoalaan kuuluvissa asioissa yhä vähenevän. Se välitön suhde, joka perustuslainmukaisesti vallitsee Keisarillisen Senaatin ja Hänen Keisarillisen Majesteettinsa välillä, ja joka on maallemme kallis etu, on todellisuudessa lakannut, kun Ministerineuvosto on alkanut toimia instanssina Hallitsijan ja Hänen suomalaisen Senaattinsa sekä sen puheenjohtajan, kenraalikuvernöörin välillä. Seurauksena kaikesta siitä on, että Senaatin arvovalta maassakin vakavasti kärsii ja sillä ei luonnollisesti silloin ole sitä voimaa, mikä kotimaiselle hallitukselle on välttämätön, varsinkin Suomessa nykyään vallitsevissa oloissa.

Hänen Keisarillinen Majesteettinsa on antanut minulle luottamustoimeksi olla Hänen ohjeensa mukaisesti uudelleen muodostetun Keisarillisen Senaatin Talousosaston varapuheenjohtajana, ja minun osalleni tulee sen vuoksi lähin vastuu sen toiminnasta. Sen johdosta katson asiakseni peittelemättä ilmaista Teidän Ylhäisyydellenne sen varman vakaumukseni, että nykyiselle Senaatille pian käy mahdottomaksi, sen rehellisestä tahdosta huolimatta, kauemmin hoitaa tehtäväänsä, josta se on vastuussa Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen ja maalle, jollei muutosta tapahdu siinä järjestyksessä, jota nyt noudatetaan Suomen asiain esittelyssä, muutosta, joka samalla kertaa kuin se turvaa Venäjän edut, ei ole vastoin Suomen oikeudellista asemaa ja etuja. Tämä seikka ei ole vähimpänä syynä nöyrään pyyntööni Teidän Ylhäisyydellenne, että Keisarillisen Senaatin alamainen esitys mahdollisimman pian esitettäisiin Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen.

Vastaanottakaa j.n.e....

Edv. Hjelt."

Esittelyssä H. Majesteetilleen tammikuun 28 päivänä teki Langhoff selkoa esittelykysymyksen asemasta ja luki minun kirjeeni kokonaisuudessaan sekä — ajan vähyyden vuoksi — otteita Wreden kirjeestä. Samalla kertaa hän antoi keisarille eduskunnan anomuksen sirosti painettuna kappaleena sekä mainitsi, että senaatti oli asiasta tehnyt uuden esityksen. Törngren kirjoitti siitä m.m.: "Langhoff huomautti, että on välttämätöntä tehdä jotakin asian hyväksi, ja puhui, että kysymyksestä pitäisi saada keskustella tulevassa konferenssissa. Keisari kuunteli ja sanoi, että Sinä olit hänelle jo maininnut osan siitä, mitä kirjeessäsi olet kirjoittanut. Hän lupasi useita kertoja, että hän vielä neuvottelee Langhoffin kanssa, ennenkuin mitään päättää asiasta." Langhoff ilmoitti minulle kirjeessä, että hän jälleen helmikuun 1 päivänä oli käynyt keisarin luona ja että H. Majesteettinsa oli ollut "erittäin ystävällinen ja myöskin vilpitön" häntä kohtaan ja "luultavasti tekee mitä voi tehdä". Mutta muutamia päiviä myöhemmin esiteltiin ministerineuvoston pöytäkirja, joka koski senaatin kesäkuun 19 p:nä tekemää esitystä esittelykysymyksestä, ja H. Majesteettinsa jätti, ministerineuvoston lausunnon mukaisesti, tämän esityksen huomioonottamatta. Tämä päätös tehtiin pääministerin esittelyssä Langhoffin olematta edes läsnä ja siis vastoin sekä Langhoffille annettua lupausta että itse kesäkuun 2 p:n määräystä, jonka mukaan senlaatuinen asia olisi ollut ministerivaltiosihteerin ja pääministerin yhteisesti esiteltävä.

Kun ilmoitus siitä helmikuun lopulla tuli senaattiin, ajattelivat useat senaatin jäsenet erota, mutta luopuivat siitä sillä kertaa. Senaatti lähetti uuden esityksen H. Majesteetilleen, pyytäen että asia valtiosihteerin kautta uudelleen esiteltäisiin. Ennenkuin vastaus tähän pyyntöön ja senaatin joulukuun 22 p:nä tekemään esitykseen huhtikuussa saapui, olivat senaatin talousosaston perustuslaillisten ryhmien edustajat jo eronneet hallituksesta maanvuokralain johdosta syntyneen selkkauksen vuoksi.

Valtiopäiväin hajoittaminen helmikuussa 1909.

Helmikuun 18 päivänä 1909 olivat valtiopäiväin juhlalliset avajaiset. Puhemiehelle, Svinhufvudille, oli kenraalikuvernööri päivää ennen ilmoittanut H. Majesteettinsa toivomuksen, että valtaistuinpuheen vastauksessa lausuttaisiin ainoastaan säädetyt alamaisten tunteiden vakuutukset. Svinhufvud kosketteli kuitenkin puheessaan niitä huolia, joita maassa oli aiheuttanut kesäkuun 2 päivän määräys ja ministerineuvoston sekaantuminen Suomen asioihin. Puhe, joka luettiin myöskin venäläisenä käännöksenä, teki ilmeisesti epämiellyttävän vaikutuksen muutamiin läsnäoleviin venäläisiin. Juhlamenojen jälkeen, kun vielä olimme linnassa, lausui Boeckmann minulle tyytymättömyytensä Svinhufvudin esiintymisen johdosta. Koetin rauhoittaa häntä ja huomautin, että puhemies tuskin olisi voinut olla ilmituomatta eduskunnan ja maan huolia tästä asiasta. Boeckmann selitti, että hänen täytyi heti sähköttää H. Majesteetilleen valtiopäiväin avajaisista ja että hänen silloin myöskin oli pakko mainita puhemiehen puheesta. Myöhemmin päivällä sain tietää, että Boeckmann samana iltana matkustaisi Pietariin, mutta en tavannut häntä sitä ennen. Huhu, että hänen luonansa valtiopäiväjuhlallisuuksien jälkeen olisi ollut neuvottelukokous, jossa olisi vaadittu valtiopäiväin hajoittamista, jota huhua "Suomalainen Kansa" levitti tosiasiana, lienee ollut perätön. Ainakin väitti Boeckmann kivenkovaan, että asia ei niin ollut. Kokonaan perätön oli saman lehden levittämä uutinen, että minä ennen kenraalikuvernöörin matkaa olin tavannut hänet ja silloin saanut tiedon hänen aikeistaan valtiopäiväin hajoittamiseen nähden. Matkustiko Boeckmann Pietariin omasta aloitteestaan vai kutsuttiinko hänet sinne, en tullut varmasti tietämään, mutta sieltä palattuaan hän sanoi minulle, että oli omasta aloitteestaan ehdottanut valtiopäiväin hajoittamista, siten tahtoen ehkäistä Stolypinin asiaanpuuttumisen. Ei tunnu mahdottomalta, että Seyn tässä asiassa olisi asettunut suoranaiseen yhteyteen Stolypinin kanssa. Kenraalikuvernöörin Pietarin-matkasta sain tietää osittain häneltä itseltään, osittain Langhoffilta seuraavaa. Hän oli mennyt suoraa päätä Stolypinin luokse, joka oli heti sanonut: "Nyt kai valtiopäivät hajoitetaan?" "Ei", oli Boeckmann vastannut, "minun mielipiteeni on, että ne vain lasketaan lomalle ja kokoontuvat uudelleen syksyllä" (ylimääräisinä valtiopäivinä). Stolypin piti kiinni mielipiteestään, mutta Boeckmann ei luopunut omastansa. Seuraavana päivänä hän kävi Langhoffin luona, joka myöskin näytti taipuvaiselta loman antamiseen, pitäen sitä lievempänä toimenpiteenä. Langhoff oli kuitenkin puolenpäivän aikaan seuraavana päivänä, 20:ntena, Viipurin kuvernöörin v. Troilin kautta puhelimitse tiedustellut minulta senaatista, kumpaa vaihtoehtoa pitäisimme parempana, lisäten, että vain toinen niistä voi tulla kysymykseen. Minä pyysin puolen tunnin ajatusaikaa ja neuvottelin virkatoverieni kanssa talousosastossa sekä vapaaherra Wreden ja prokuraattorin kanssa. Mielipiteet kävivät erilleen. Danielson-Kalmari ja muut vanhasuomalaiset puolsivat ehdottomasti lomalle-laskemista, koska uusia vaaleja pitäisi välttää. Juristeilla oli epäilyksiä siitä, oliko lomalle-laskeminen täysin oikea ja asianmukainen toimenpide kyseessäolevassa tapauksessa, varsinkin jos valtiopäiväin toiminnan päättäminen tapahtuisi ilman valtiopäiväjärjestyksessä säädettyjä juhlallisuuksia. Sen johdosta en voinut antaa ehdotonta vastausta, mutta luulin voivani sanoa, että lomalle-laskeminen, vaikk'ei se olisikaan täysin oikea ja asianmukainen, ei aiheuttaisi mitään selkkauksia.

Mutta minussa herätti kuitenkin levottomuutta tuo loma-asia. Paitsi sitä, että ehdotettu toimenpide ei ollut täysin moitteeton, saattoi siitä tulla vaarallinen ase hallitukselle, joka lomalle-laskemista käyttäen voi järjestelmällisesti tuoda ylimääräiset valtiopäivät lakimääräisten sijalle, käsittelemään yksinomaan joitakin määrättyjä kysymyksiä. Ei myöskään voinut olla varma siitä, että lomalle-laskeminen menisi ilman selkkauksia ja passiivista vastarintaa eduskunnan puolelta. Tämän johdosta kutsuin sunnuntaiaamuna helmikuun 21 päivänä Svinhufvudin, Ståhlbergin ja Söderholmin luokseni ja tein heille selkoa tilanteesta. Kaksi vaihtoehtoa, lomalle-lasku tai hajoittaminen, oli olemassa. Minulle oli vielä mahdollista sähkösanomalla vaikuttaa ratkaisuun. Paikalle kutsutut valtiopäivämiehet pysyivät siinä mielipiteessä, että edellinen vaihtoehto ei ollut täysin oikea ja asianmukainen, sekä pitivät hajoittamista parempana. Svinhufvud selitti myöskin, ettei hän voinut taata eduskunnan hajaantuvan heti kun H. Majesteettinsa käskykirje oli luettu, odottamatta juhlallisia päättäjäisiä. Tämän johdosta lähetin "dringend" Langhoffille seuraavan salasähkösanoman: "Neuvoteltuani asiantuntevien, vaiteliaiden ja luotettavien miesten kanssa loma välttämättä päätettävä 25 § menojen mukaan. Muutoin pidetään laittomuutena ja selkkauksia odotetaan. Elleivät juhlamenot mahdolliset, sovelletaan hajoittaminen. Parasta jos kaikki toimenpiteet jätettäisiin." Se tuli ajoissa Langhoffille ja vaikutti ratkaisuun. Kenraalikuvernööri oli edellisenä iltana saanut keisarin suostumaan lomalle-laskemiseen, mutta päätös muutettiin nyt. Myöhään illalla samana sunnuntaina sain Langhoffilta sähkösanoman: "Hajoittaminen määrätty. On tapahtuva jo maanantaina." Huolimatta niistä vaikeuksista ja suurista varusteluista, joita uudet vaalit tuovat mukanansa, tunsin itseni kuitenkin rauhallisemmaksi.

Seuraavana aamuna kenraalikuvernööri palasi tuoden mukanansa armollisen käskykirjeen. Minä olin häntä vastassa, ja koska hän katsoi, ettei asiaa tarvinnut pitää salassa, annoin siitä tiedon muutamille valtiopäivämiehille. Virallinen ilmoitus eduskunnalle annettiin samana päivänä. Hajoitus tapahtui rauhallisesti.

Myöhemmin päivällä kävin Boeckmannin luona, joka antoi lähempiä tietoja hajoituskysymyksen vaiheista. Stolypin oli tarmokkaasti koettanut taivuttaa häntä ajamaan perille valtiopäiväin hajoittamisen, vastustaen lomalle-laskua myöskin valtiopäiväjärjestykseen vedoten. Boeckmann ei kuitenkaan ollut taipunut, ennenkuin Langhoff oli vedonnut minun sähkösanomaani. Mutta hän ei maininnut mitään eräästä toisesta, kysymyksen yhteydessä esiintyneestä erimielisyydestä, josta Langhoff minulle ilmoitti, osaksi suoraan, osaksi Gråstenin kautta.

Boeckmannilla oli nimittäin ollut käskykirjeen luonnos, joka oli laadittu puhtaasti Novoje Vremjan äänilajiin ja joka muun muassa totesi, että kesäkuun 2 päivän määräys oli lainmukainen ja peruuttamaton. Kuka tämän asiakirjan oli laatinut, Boeckmann itse vai Stolypinin kanslia, ei tullut tunnetuksi. Viimeksimainittu kannatti voimakkaasti ehdotusta. Boeckmannilla oli ollut käskykirje-ehdotus mukanansa keisarin luona, joka antoi sille hyväksymisensä. Langhoff vastusti kuitenkin kirjelmän sanamuotoa ja laati sen toiseen muotoon, jossa ei ollenkaan kosketeltu kesäkuun 2 päivän määräystä. Hän kirjoitti siitä minulle: "Stolypin yritti kylläkin kiivaasti saada aikaan sensuuntaista lausuntoa, jota Boeckmann oli vaatinut, mutta vaikka minulla oli nämä kaksi vastassani, onnistui minun kuitenkin saada kirje sellaiseen muotoon, ettei siinä mitään mainittu kesäkuun 2 päivänä annetun määräyksen laillisuudesta. Minä selitin myöskin avoimesti H. Majesteetilleen, että jos hän hyväksyisi Boeckmannin ehdotuksen, pyytäisin heti eroa."

Samassa yhteydessä Langhoff antoi minulle tietoja myöskin esittelykysymyksestä. Keisari oli hänelle maininnut, ettei hän määräyksellä ollut tarkoittanut sellaista tulosta, johon ministerineuvosto asian nyt oli saattanut. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, että kysymys tulisi sekakonferenssin käsiteltäväksi, joka epäilemättä saataisiin aikaan. Vain tärkeimmistä kysymyksistä keisari toivoi ministerineuvoston antavan lausuntonsa. Olisi tehtävä luettelo niistä erilaatuisista kysymyksistä, jotka kuuluivat siihen luokkaan. Langhoff toivoi sen johdosta, että asia vielä voitaisiin järjestää.

Kokoomussenaatin hajaantuminen 1909.

Minun varapuheenjohtaja-aikanani esiintyi suuri joukko valtio-oikeudellisia riitakysymyksiä, ja selvää oli, että kokoomussenaatti, jos se tahtoi ylläpitää perustuslainmukaisia laillisuusperiaatteita, ei kauaa voisi pysyä pystyssä. Saada venäläiset viranomaiset ymmärtämään meidän näkökantaamme riidanalaisissa kysymyksissä oli silloisissa olosuhteissa melkein mahdotonta. Tärkein ja polttavin kaikista riidanaiheista oli esittelykysymys, ja me kokoomussenaatin perustuslaillismieliset olimme valmistautuneet kaatumaan siihen. Mutta ei tämä, vaan eräs toinen, toisarvoinen kysymys oli lähimpänä aiheena eroomme, nimittäin maanvuokralain johdanto.

Eduskunta oli pitkien neuvottelujen jälkeen, joissa ilmeni paljon erimielisyyttä, syksyn kuluessa hyväksynyt asetuksen "torpan, lampuotitilan ja mäkitupa-alueen vuokrauksesta", ja senaatti oli H. Majesteetilleen antanut puoltolauseensa sen vahvistamiseksi. Se oli silloin myöskin huomauttanut, että olisi tärkeätä saada laki vahvistetuksi ja julkaistuksi ennen maaliskuun 14 päivää, jotta niiden vuokraajain, jotka olivat saaneet käskyn muuttaa sanottuna päivänä, ei tarvitsisi jättää hallussaan olevia tiloja ja maa-alueita. Asian käsittelyä ministerineuvostossa oli ministerivaltiosihteeri kiirehtinyt, ja laki esiteltiin ja sai keisarin vahvistuksen maaliskuun 12 päivänä. Mutta lakiin oli, Venäjän ministerineuvoston ehdotuksesta, lisätty näin kuuluva johdanto: "Hänen Majesteettinsa Keisari on, huolehtien Suomen köyhimpien kansanluokkien elinehtojen parantamisesta, Suomen valtiopäiväin esityksestä, poikkeuksellisesti ja tällä kertaa kiinnittämättä huomiota siihen seikkaan, että tätä esitystä, joka on lähtöisin hajoitetuista valtiopäivistä, ei olisi pitänyt alistaa H.K. Majesteettinsa armollisesti harkittavaksi — — — hyväksi nähnyt armollisesti vahvistaa seuraavan asetuksen j.n.e." Tämä merkillinen laintulkinta, joka lisäksi oli otettu vahvistetun lain johdantoon, tuli senaatille yllätyksenä. Langhoff oli tehnyt kaikkensa saadakseen keisarin vakuutetuksi siitä, että johdannon muoto oli sopimaton, mutta tuloksetta. Hän kirjoitti minulle samana päivänä: "Kevein mielin en Teille lähetä vuokralain asiakirjoja, johdannosta tuli semmoinen, jollaista en voinut aavistaa. Minulla oli ankara väittely. Oikeusministeri puhui koko neuvoston nimessä ja vei tahtonsa perille, mutta minä voin ainakin hyvällä omallatunnolla sanoa julkilausuneeni kaiken mitä oli sanottava.

"— — — Myöskin pidettiin jyrkästi kiinni siitä, että ollaan oikeutettuja puhumaan hajoitettujen valtiopäivien päätösten merkityksestä — — — sillä se on selitys siitä, kuinka suhtaudutaan erinäisiin säännöttömiin ilmiöihin, joita ei laissa ole edellytetty. Minä sanoin olevan mahdollista, että senaatti kieltäytyisi julkaisemasta asetusta, mutta sen ei katsottu tulevan kysymykseen. Pyysin, että H. M. ei vahvistaisi lakia, vaan ennemmin hylkäisi sen kuin ottaisi siihen tämän johdannon, mutta hän ei myöntynyt, vaan oli sitä mieltä, että se oli vahvistettava."

Senaatti kokoontui heti suureen täysistuntoon ja päätti lähettää esityksen H. Majesteetilleen sen johdannossa lausutun ajatuksen johdosta, että hajoitettujen valtiopäivien päätös ei ollut pätevä. Senaatti osoitti sitovalla tavalla, että sellaisella tulkinnalla ei ollut tukea laissa eikä siihenastisessa käytännössä ja että se myöskään yleisten oikeusperusteiden mukaan ei pitänyt paikkaansa. Kyseessäoleva lausunto ei tosin ollut puettu lain tavanmukaiseen muotoon, mutta sen esiintyminen lain johdannossakin voitiin käsittää sensuuntaiseksi Suomen perustuslain selitykseksi tai määräykseksi, että hajoitettujen valtiopäivien aikaisempia alamaisia esityksiä ei olisi alistettava armollisesti harkittavaksi tahi toisin sanoen, että niiden pitäisi katsoa rauenneen. Senaatti anoi sen vuoksi, että lausunto jätettäisiin pois maanvuokralain johdannosta, ja päätti jättää lain julkaisemisen tuonnemmaksi, vaikka ajankohta, jolloin se oli aiottu tehdä, maaliskuun 14 päivä, oli jo käsissä.