Uusia maailmoita vanhojen sijaan

Part 20

Chapter 202,621 wordsPublic domain

Sama totuus, että johtoa on jaettava ja ainakin kunnian ja maineen vuoksi tapahtuvaa kilpailua pidettävä eleillä sosialisminkin vallitessa, on sovellettava myös kouluihin ja korkeampiin oppilaitoksiin sekä tutkimustyön laajaan koneistoon. Näillä aloilla tulee välttämättä olla toistensa yläpuolelle kohoavia ja kilpailevia organisatioita. Sivistynyt ja vauras yhteisö, jollaisen edellytämme sosialistisessa valtiossa olevan, on harrastuksiltaan ja älyltään välttämättä valppaampi kuin nykyinen "ahdistuksenalainen" väkemme; sen runsaampi joutoaika ja avarammat näkökannat saavat sen suhtautumaan kriitillisesti ja vaativasti siihen, mikä vaatii sen huomiota osakseen. Laitosten ja kuntain kilpailu tulee muodostamaan osan elämän näytelmää. Sosialismin vallitessa, kasvatustoimen laajentuessa sen suunnittelemaan tapaan, yliopistot ja korkeakoulut muuttuvat välttämättä kaikkein tärkeimmiksi asioiksi; silloin elää melkein kenessä tahansa sellainen johonkin paikkaan kohdistuva tunne kuin nykyjään Trinity Collegen entisen oppilaan mielessä, sitä tunnetta muistuttava, joka käänsi Cecil Rhodesin viimeiset ajatukset takaisin Orieliin. Kaikkialla tulevat olemaan kaupungintaloa tai parlamenttirakennusta vastapäätä suuret yliopistorakennukset ja taidemuseot, kaikille tulijoille avoimet lukusalit, suuret hiljaiset kirjastot, kirjanäyttelyt ja kirja- ja lentokirjamyymälät, jotka terävästi arvosteltuina ja terävästi käytettyinä tulevat olemaan täynnä kiirehtimätöntä, lakkaamatonta luovaa työtä.

Ja koko tämä julkisilla varoilla ylläpidetty organisatio tulee suorittamaan suuripiirteisesti ja etevästi sen, mitä hajanainen sosialistista propagandaa harjoittava joukkomme nyt suorittaa kaikin puolin epäedullisissa olosuhteissa: kehittämään ja kannattamaan sosiaalista itsetajuntaa, valtion yhteistuntoa.

5.

Minua tietenkin askarruttaa erinomaisesti pyrkimystemme tarkoitusperänä olevan sivistyneen valtion sielunelämä, sillä koko tutkimukseni liikkuu niillä aloilla. Kirjailijan, kustantajan, kirjanpainajan ja kirjakauppiaan, opettajan ja papin pakostakin suuntautuessa kehittelemään maailmassa tätä suurta organisoitua tajuntaa ja tarkoitusta toisia henkilöitä askarruttavat sillä välin toiset saman sosialistisen synteesin puolet. Lääkeopin käytäntöön soveltaja ja lääketieteen tutkija pitävät huolta uuden sukupolven ruumiillisesta kehityksestä silmämääränä sivistyneen valtion suuri terve ruumis, ja he tulevat tekemään, mitä suinkin voivat, ei ainoastaan yksilöinä, vaan kansalaisina, organisoidakseen hoitoa ja taudinehkäisemistä, hygieniaa ja valintaa koskevia palveluksiaan. Ja erikoistunut tieteen harjoittaja tulee tarkkaamaan omaa erikoista synteesiänsä, sivistyneen valtion tietoa, mittasipa hän kristalleja, värjäsi mikroskooppivalmistteita tai laski tähtiä. Suuri ja yhä lisääntyvä joukko henkilöitä tulee suunnittelemaan ja toteuttamaan sivistyneen valtion elimistöä, liikenteen ja asunto-olojen tutkijat, insinöörit, joita ilmaantuu yhä useammanlaisia, kaivosmiehet ja geologit, jotka arvioivat maailman metalli- ja mineraalivaroja, keksijät, joiden työn nojalla voidaan yhä enemmän säästää voimankulutusta. Maanviljelystieteen tutkija taas tarkastelee maailman ravintoaineiden tuottoa kokonaisuudessaan ja suunnittelee sen lisäämistä, jakamista ja taloudellista käyttämistä. Lainopin tutkijan tehtäväksi tulee uudistaa monimutkainen ja usein sangen viehättävä tieteensä edellä mainittujen uusien sosiaalisten vaatimusten mukaiseksi. Kaikki nämä ja sadat muut seikat kuuluvat rakentavan sosialismin laajaan ohjelmaan sellaisena kuin se nyt on hahmoutumassa.

Mieheen tai naiseen, joka ei tarkastele näitä seikkoja erikoiseen rakentavaan kutsumukseen erikoistuneena henkilönä, vaan tavallisena kansalaisena, vain ihmisenä, joka on halukas toimimaan ja tekemään persoonallisen vapauden ja persoonallisten kiintymysten näkökannalta, tämä suuri rakentava suunnitelma vetoo yhtä voimallisesti. Te tahdotte turvallisuutta ja vapautta! Tässä sen saatte, olette vapaat trustin ja maanomistajan ahneudesta; tässä on ehdottoman varman sijoituksen ja ehdottomasti moitteettoman kaupankäynnin tilaisuus; tässä on ainoa varma mahdollisuus rakentaa itsellenne oma talo aivan turvallisesti, taata itsellenne ja lastenne lapsille oma puutarha, ainoa keino, jonka nojalla voitte liittää satoja miljoonia sukulaistahtoja vilpittömään yhteistoimintaan kanssanne, eikä vain itseänne tai lapsianne varten, vaan koko maailmaa varten — koko maailman toimiessa samoin teidän hyväksenne — liittymällä tähän ihmiskunnan pysyväistä hyvää tahtoa luovaan suureen toimintaan.

Tahdon tässä lopuksi esittää rakentavan sosialismin ohjelman sellaisena kuin se näyttää hahmoutuvan nykyaikaisten sosialistien mielissä 80- ja 90-luvun fabianismin pohjalla. Teen sen, jotta lukija voisi verrata tätä täyteläisempää ja täydellisempää suunnitelmaa varhaisempaan hallinnolliseen sosialismiin, jonka ehdotelmat on esitetty yhdeksännen luvun ensimmäisessä kapaleessa. Ne sisältyvät kaikki seuraavaan — niiden välillä ei ole minkäänlaista ristiriitaa, asia on vain entisestään avartunut, uusia seikkoja on otettu huomioon, aikaisemmin sivuutettuja vaikeuksia on tarkasteltu ja osittain ratkaistu.

Rakentavan sosialistin on siis ensinnäkin tehtävä, mitä suinkin voi, _jotta sosialistinen aate rikastuisi_. Hänen tulee käyttää kaikkia lahjojaan, taiteilijana, kirjailijana tai millä muulla toimialalla tahansa lisätäkseen ja hienostaakseen sivistyneen elämän käsitettä. Hänen tulee pyrkiä toteuttamaan tulevaisuuden valtiota ja kaupunkia. Ja sosialistinen aate, jota määritellään yhä uudelleen, uudistetaan ja täydennetään, on tehtävä yhteisen aatekehän osaksi; koko ihmiskunnan tulee se käsittää, tuntea ja omaksua, sen tulee muodostua jokaisen yksilön yksityisen moraalin perustaksi. Tämä sielullinen työ on rakentavan sosialismin ensimmäinen, oleellisin tehtävä.

Sitäpaitsi on rakentavan sosialismin kaikissa maissa suunnattava tarmonsa ja tarkkaavaisuutensa _poliittiseen uudistustyöhön_, edustus- ja hallintokoneistomme tieteelliseen uudestisuunnitteluun, jotta se kykenee antamaan voimaa ja todellista ilmausta yhteisön kehittyvälle yhteismielelle, ja poistettava ne sosialisation esteet, joita välttämättä esiintyy, kun laitokset edustavat "etuja" tai ovat joutuneet hyökkäyshaluisen yksityisomistuksen tai ahdasmielisesti organisoitujen luokkien vallitsemiksi. On rakennettava hallitus- ja edustuslaitokset, laadultaan vapaamieliset ja vastuulliset neuvovat ja tutkivat organisatiot, jotka todella kykenevät suorittamaan yksityisomaisuuden suuren määrän hävittämisestä heille koituvat valtavat hallinnolliset velvollisuudet.

Kolmanneksi rakentava sosialisti käy edistämään _maan takaisinottoa yhteiskunnalle_ lisätyn valvonnan, verotuksen, jälkeenjääneen omaisuuden luovuttamisen, oston ja osittain korvatun pakkoluovutuksen nojalla, aina olosuhteiden mukaan, niin että yhteiskunta tulee olemaan ainoa maanomistaja uudestiorganisoidussa maailmassa.

Sillävälin rakentava sosialisti jatkaa työtään myöskin _sosialisoimalla tärkeimpiä julkisia palveluksia_, siirtämällä toisen toisensa jälkeen yksityisliikkeiden hallusta kunnallisen ja valtiollisen valvonnan alaiseksi, tehden lakkaamatta työtä sellaisen siirtämisen hyväksi ja vastustaen jokaista puoluetta ja jokaista järjestöä, joka ei päättävästi vastusta yleisten tarpeiden ja toimialojen käyttämistä yksityisiin hyötymistarkoituksiin.

On olemassa neljä eri järjestelmää julkisia palvelustoimia, jotka voitaisiin erittäin mukavasti järjestää yhteisomistuksen ja -valvonnan alaisiksi, ja jokaista niistä voidaan käsitellä toisista riippumatta.

On ensinnäkin julkisen kasvatuskoneiston tarve, enkä tarkoita tässä kasvatuksella pelkkää alkeisopetusta, vaan yhtä oleellista suurten oppilaitosten tarvetta, joissa ei opeteta ja tutkita ainoastaan teknillisiä taitoja ja hyödyllisiä tieteitä, vaan jotka sitäpaitsi avartavat tietoja ja tukevat filosofista ja kirjallista työtä. Sivistynyt yhteisö ei ole ajateltavissakaan, ellei ole suuria julkisia kirjastoja, julkisia museoita, julkisia taidekouluja, nykyaikaisen ajattelun ja kirjallisuuden hyväksi tulevia julkisia kunnianosoituksia ja avustuksia, ja kaikkia näitä asioita rakentava sosialisti voi edistää sadoissa kohdissa.

Sen ohella on tarve ja tilaisuus organisoida koko yhteisö, mitä terveydenhoitoon tulee, kehitellä sairaalat, lääkärinapu, julkinen terveyttäminen, lasten huolto suureksi täysin luotettavaksi ja tehokkaaksi julkiseksi palvelustoimeksi. Tätäkin asiaa voidaan edistää joko yleisen sosialistisen liikkeen osana tai siitä riippumatta — viimeksimainittu mahdollisuus niitä varten, joiden mielestä sosialistinen suunnitelma kokonaisuudessaan on mahdoton hyväksyä tai hankala.

Kolmas harrastusryhmä, jonka alueella voidaan nykyaikana työskennellä, on toisistaan riippuvien liikenne- ja asunto-olojen kehitteleminen, joka liittyy erottamattomasti paikallisten hallitusalueittemme uuden suunnittelun ongelmaan. Tälläkin alalla aljetaan koko maailmassa yhä selvemmin tajuta, että yksityinen toiminta on tuhlaavaa ja sosiaalisesti tuhoisaa, että vain kollektiivinen silmälläpito, kollektiivinen johto ja niin edespäin, aina rakennusmaan, talojen, rautateiden, raitioteiden ja omnibusliikenteen kollektiivisen toiminnan ja omistuksen esineiksi tekemiseen saakka voi pelastaa nykyaikaisen liikkuvan väestön yhteenajautumisesta ja -ahtautumisesta.

Neljäs taloudellisen toiminnan alue, jolla kollektivismi on kehittymässä ja josta rakentava sosialisti löytää valtavan suuren työalueen, liittyy yleistyneempiin julkisen kaupan muotoihin ja erikoisesti ravintoaineiden ja mineraalien tuottoon, käsittelyyn ja hankintaan. Kun maanviljelyksen puuttuvaa yritteliäisyyttä on autettava luomalla kelvollista kasvatuksellista koneistoa, maanviljelysopistoja ja muuta sellaista, kun yksityisen kaivoksenomistajan ja tehtailijan heikko älyllinen aloitekyky tekee välttämättömäksi Lontoon "Charlottenburgin", täytyy olla ilmeistä, että valtion aloitekyky on jättänyt taakseen yksityisyritysten mahdollisuudet ja että julkisen vallan, joka opettaa ihmisiä hoitamaan maatilojaan, valmistamaan ruokaa, hoitamaan meijereitä ja kaivoksia ja jakamaan mineraaleja, tulee ensi töikseen poistaa pedagoginen välimies ja käydä itse toimeen. Se seikka, että vaitio kasvattaa asiantuntijoita yksityistä käyttöä varten (kuten Kuninkaallisessa kaivosopistossa), on epäilemättä niin naurettava yhteiskunnan taholta yksityisomistuksen hyväksi tuleva uhraus, ettei ole syytä sitä jatkaa. Toinen välttämätön etenemislinja on siinä, että siirretään yksityisiltä yhteiskunnan huostaan ostamalla, kilpailevien laitosten avulla tai miten hyvänsä, kaikki nuo suuret palvelustoimet niin nopeasti kuin julkisen toimivallan lisääntyvä kyky ja kokemus sallii.

Siinä on lyhyesti esitettynä nykyisen rakentavan sosialismin tehtävä ja menetelmä. Toisen tai toisen otsakkeen alla se voi käytellä melkein mitä kykyä ja mitä kelpoisuustyyppiä tahansa. Se ei torju ketään, joka tahtoo astua sen palvelukseen. Se ei ole mikään ahdasmielinen oppiperäinen palvelus. Se ei tavoittele parasta todistelua, vaan pyrkii tekemään maailmaa niin hyväksi kuin suinkin mahdollista. Sen pahimpia vihollisia ovat ne typerät ja riidanhaluiset asianajajat, jotka vastustavat ja vieroittavat jokaista inhimillisen hyvän tahdon kehittymisen ilmausta, ellei se maksa heidän turhamaisuudelleen veroa ehdottoman samanmielisyyden muodossa. Sen uskollisimmat palvelijat, sen tehokkaimmat auttajat taiteen, keksinnän julkisen organisation ja poliittisen uudestirakentamisen aloilla voivat hyvinkin olla miehiä, jotka eivät milloinkaan omaksu sosialistin nimeä.

NELJÄSTOISTA LUKU

MUUTAMIA YLEISTAJUISIA TODISTEITA.

1.

Ennenkuin lopetan tämän nykyaikaista sosialismia kuvailevan suppean esitykseni katson olevan syytä hiukan auttaa niitä lukijoita, jotka haluavat kuvailla mieleensä sosialistien pyrkimysten päämääränä olevaa uutta maailmaa.

"Minä tajuan sosialistisen kannan oikeutuksen monessa kohden", sanoo sellainen henkilö, "ja useiden yleistyksienne pätevyyden. Mutta sittenkin koko asia näyttää jäävän — yleistykseksi, ja minun tekee mieli päästä tajuamaan jotakin havainnollista ja todellista. Millainen tulee maailma olemaan muututtuaan todella sosialistiseksi? Siinä on minun vaikeuteni."

Täydellinen vastaus tuohon kysymykseen muodostaisi toisen kirjan. Olen puolestani yrittänyt kuvailla omaa yksilöllistä haavettani _A Modern Utopia_-nimisessä kirjassa, mutta sitä ei ole luettu siinä määrin kuin olisin voinut toivoa, se ei kenties vetoa kyllin voimakkaasti elämän jokapäiväiseen käytännölliseen puoleen, ja niinmuodoin minun täytyy nyt tehdä parastani aivan lyhyesti viitatakseni muutamiin erotuksiin, jotka tuntuisivat nykyaikaisesta ihmisestä silmiinpistäviltä, jos hän voisi siirtyä siihen uuteen olojen järjestykseen, jota yritämme kehitellä.

Se olisi maailma ja elämä, joka ei missään ratkaisevassa suhteessa eroaisi nykyisestä, siinä asuisivat samanlaiset olennot, samoin rajoitetut kyvyiltään, joskaan ei näkemykseltään, äkkipikaiset, yhtä kärkkäät loukkaantumaan, oleellisesti yhtä itsekkäät, yhtä suuressa määrin huomiota janoavat, yhtä helposti masentuvat — he olisivat epäilemättä paremmin kasvatettuja ja paremmin harjoitettuja, vähemmän ärtyneitä ja vähemmän katkeroituneita, olentoja, joilla olisi avarammat mahdollisuudet noudattaa hienompia virikkeitänsä ja vähemmän tilaisuutta vihaan ja luihuuteen, mutta olisivat sittenkin vielä ihmisiä. Pöhjimmaltaan se olisi vielä taistelua yksilöllisten, joskin jalostuneiden tarkoitusten hyväksi, itsensä tyydytykseksi ja itsensä oleellistamiseksi vastoin ulkonaisia vaikeuksia ja sisäistä heikkoutta. Tyydytystä etsittäisiin tarmokkaammin itsensäkehittelemisestä ja itsensäoleellistamisesta palveluksessa, mutta se on sävyn eikä olemuksen muutos. Me olemme yhä vielä yksilöitä. Jos joutuisitte yhtäkkiä sinne singotuiksi, ette kenties huomaisi pitkiin aikoihin tärkeintä eroa sosialistisen ja nykyisen valtiomme välillä. — Sitä seikkaa, ett'ei ole enää olemassa kiduttavaa ansaitsemisen pakkoa, sitä alinomaisen taloudellisen epävarmuuden tuntoa, joka meidän päivinämme masentaa kaikkia, lukuunottamatta huolettomimpia ja erittäin varakkaita. Kiusalliset asiat unohtuvat, kun niitä ei enää ole nähtävissä. Siitä syystä ette myös ollenkaan kaipaisi eräitä nykyjään kaikkein tavallisimpiin kokemuksiinne kuuluvia seikkoja. Ei olisi köyhien kortteleita, peninkulmamäärin epäterveellisiä, inhoittavia asumuksia, ei mitään rumia, terveyttä tärveleviä kehnoja tehdasrakennuksia. Ellette olisi tottunut sellaista kurjuutta näkemään, te sitä tuskin huomaisittekaan. Melu ja ahdistus olisi valtavasti vähentynyt. Mutta te huomaisitte vain ympäröivän olokehän muuttuneen ja mielenne seestyneen — muutoksen varsinainen sisällys olisi yhtä vaikea eritellä kuin tyyni sunnuntaiaamu auringon heloittaessa miellyttävässä tienoossa.

Minä koetan selittää käsitystäni muutamille lukijatyypeille, jotta he voivat selvästi havaita, kuinka heidän olosuhteensa muuttuisivat, jos me sosialistit nyt saavuttaisimme tarkoituksemme. Otaksun heidät mikäli mahdollista samanlaisiksi kuin nyt, puheenaolevia eroavaisuuksia lukuunottamatta.

Otaksumme siis ensiksi, että olette alkeisoppilaitoksen opettaja. Teidän työnne olisi suuressa määrin sama kuin nykyjään; teillä olisi kenties parempi ja kauniimpi opetushuone ja siinä paremmat opetusvälineet, oppilaanne olisivat puhtaampia ja terveempiä, siis valppaampia ja herkempiä lapsia, ja teillä olisi pienemmät ja helpommin käsiteltävät luokat. Koulut ovat erinomaisen tärkeät laitokset sosialistisessa valtiossa, ja te löydätte luokkahuoneesta lähtiessänne paljoa avaramman rakennuksen, jossa on avoimet käytävät, kirjasto, kylpyhuone, ruokasali lasten päivällisateriaa varten, voimistelusali ja puutarha leikkikentän takana. Te kuulutte jäsenenä julkiseen palvelukseen, teillä on aiheellisissa tapauksissa oikeus erota, äärimmäisissä tapauksissa teidät voidaan erottaa huonon käytöksen vuoksi, mutta siihen saakka olette oikeutettu saamaan minimipalkan toimeentullaksenne. Valtio on antanut teille yleisen koulutuksen kuudenteen- tai seitsemänteentoista ikävuoteen saakka ja sitten kolme neljä vuotta hyvää ammatillista harjoitusta, joten tunnette tehtävänne perinpohjin. Teidän tulee hakea virkaanne ja tulla hyväksytyksi, aivan samoin kuin nykyjäänkin, te haette sitä, koska se vetoo harrastukseenne, ja koulun johtajat hyväksyvät teidät, koska todistuksenne näyttävät heistä asianmukaisilta. Te saatte toimesta tulevan palkan, joka on äskenmainittua minimipalkkaa korkeampi. Te teette työtä yhtä tarmokkaasti kuin nyt ja paremminkin, koska olette paremmin tehtäväänne valmistunut, koska työpäivänne on lyhyempi ja olosuhteet ovat suotuisammat. Te toimitte suunnilleen samojen vaikuttimien nojalla, nimittäin päästäksenne vähitellen nauttimaan suurempaa palkkaa ja laajempia mahdollisuuksia sekä harrastuksenne ja asian itsensä vuoksi. Joutoaikoinanne voitte opiskella, kirjoittaa tai suorittaa ylimääräistä työtä koululle tai valtiolle, sillä on _erikoisesti huomattava, että sosialismin vallitessa ovat hävinneet kaikki ne syyt, joita nykyiset ammattiyhdistysten miehet esittävät ylimääräistä työtä ja maksutonta työtä vastaan!_ Sosialistisessa valtiossa te ette tee toisten elämää vaikeammaksi, vaikka työskentelettekin tarmokkaasti ja paljon, jos teillä on siihen halua. Teillä on vapaus antautua jalomielisesti työhönne. Teidän ei tarvitse pelätä sairautta eikä vanhuutta, koska valtio, yleinen vakuutuslaitos, turvaa teitä, mutta jos haluatte hankkia erikoista ylellisyyttä ja arvokkuutta myöhempää ikäänne varten, jos luulette itseänne silloin huvittavan piirrosten tai kirjain kokoamisen tai matkustamisen tai ruusutarhan hoitamisen tai krysanteemien kasvattamisen, niin valtio suostuu mielellään maksamaan aikanaan erityisen vuotuisen summan siihen tarkoitukseen, jos suoritatte sille määrätyn vakuutusmaksun.

Te tulette todennäköisesti asumaan talossa, joka joko sijaitsee erillään tai kuuluu koulurakennuksiin, mutta teidän ei tarvitse olla tekemisissä yksityisen talonomistajan kanssa, joka vaatii korkeata vuokraa ja on vastahakoinen suorittamaan korjauksia. Talonomistajanne on todennäköisesti ja maanomistajanne varmaan kunta, suuri Birmingham, Lontoo, Hampshire, Glasgow tai jokin muu, talonne on lujasti ja kauniisti rakennettu, ei keinotellen ja kehnonnäköiseksi; siinä on kylpyhuone, sähkövalo, keittiö sähkökojeineen ja niin edespäin, niinkuin jokaisessa sivistyneen maan talossa voisi ja pitäisi olla nykyjään. Jos mielitte saada pienen oman puutarhan, löydätte todennäköisesti yllinkyllin sellaisia taloja; ellei ole niin laita ja jos kovin mielellänne sen tahtoisitte, keräätte toisia samanmielisiä ja jätätte kunnallishallitukselle anomuksen pyytäen sellaisia toimittamaan, ja ellei sekään auta, annatte valita itsenne valtuustoon saadaksenne asian toteutetuksi. Te maksatte vuokraa suunnilleen samoin kuin nyt, mutta ette maksa sitä yksityiselle maanomistajalle, jotta hän kuluttaisi sen mielensä mukaan Monte Carlossa tai ulkolähetyksen hyväksi tai rahoittaakseen "maltillisten" vaalitaistelua, — vaan kunnalle, ja veroja teidän ei tarvitse ollenkaan maksaa. Vuokra tekee sosialismin vallitessa saman kuin verot nykyjään. Teidän tulee käsittää niin selvästi kuin suinkin voitte, että _sosialismi tahtoo kerrassaan poistaa verot_. Julkisia tarkoituksia varten kannetut verot ovat nykyjään välttämättömät, koska maailman maanomistajat väistävät yleisiä velvollisuuksia, jotka terveen järjen kannalta olisivat muutettavat veroksi.

Valaistus, lämmitys, vesi ja muu joko on laskettu vuokraan, tai niistä maksetaan erikseen; joka tapauksessa niistä kannetaan niin alhainen hinta kuin valtiolle tuottajana on mahdollista. En otaksu teidän ostavan kivihiiliä, koska ajattelen, että muutaman vuoden kuluessa käy mahdolliseksi lämmittää kaikkia asumuksia sähköllä, mutta jos tässä seikassa erehdyn, ostatte kivihiilenne aivan samoin kuin nyt, se vain erona, että olette tekemisissä rehellisen kauppiaan, julkisen kivihiilitoimen kanssa, joka ei ahnehdi voittoa eikä vähennä painoa, vaan laskee ennakolta tarpeenne, ei niistä hyötyäkseen, vaan voidakseen niitä tyydyttää, kooten kivihiiltä varastoon kasvavaa kysyntää varten, joten hintoja ei milloinkaan talvisin koroiteta.

Otaksun teillä olevan asumuksena talon, mutta jos olette naimaton mies, asutte luultavasti miellyttävässä huoneistossa hotellissa tai opistossa, aterioitte klubissa ja pidätte kenties hallussanne vain pari huonetta, makuusuojan ja työhuoneenne. Mutta jos olette naimisissa, niin minun täytyy käsitellä hiukan laajemmin kotoisen elämänne yksityiskohtia, sillä silloin varmaan tahdotte saada "oman kodin".

2.

Pariskunnan elämä tulee sosialistisessa valtiossa, samoinkuin nykyjäänkin, suuressa määrin riippumaan molempien lähinnä asiaankuuluvien henkilöiden yksilöllisistä suhteista, yksilöllisestä aistista ja taipumuksesta. Useat pariskunnat ovat nykyaikana lapsettomat eivätkä halua perustaa kotia ja saada lapsia, ja sellaisia henkilöitä tavataan sosialistisessakin valtiossa. Siinä tapauksessa vaimolla luultavasti on jokin toimi, hän on opettajatar, lääkäri, hallituksen palveluksessa toimiva kirjuri tai virkailija, taiteilija, muotiliikkeen omistaja, ja ansaitsee, mitä toimeentullakseen tarvitsee. Siinä tapauksessa heillä kenties on yhteinen huoneisto, he aterioivat klubissa ja elävät suunnilleen niinkuin lapseton journalisti, taiteilija- tai näyttelijäpariskunta Lontoossa nykyjään. Mutta jos jompikumpi heistä haluaa olla jossakin määrin joutilaana ja elää toisen ansioista, on se yksinomaan heidän molempien ratkaistava asia. Kukaan ei kysy, kumman ansaitsemilla rahoilla vuokra ja laskut maksetaan; sen he saavat sopia keskenään.

Mutta jos heillä on lapsia, ovat asiat oleellisesti toisella kannalla. Siinä tapauksessa he luultavasti tahtovat saada oman kodin ihan itseänsä varten, ja se muodostaa vaimon varsinaisen toimintapiirin; vain poikkeustapauksissa hän toimii muissa tehtävissä. Kuten muistatte, on valtio eräänlainen yleinen hyväntekeväisyysyhdistys, joka antaa lääkärinapua ja muuta sellaista, ja vaimon alkaessa odottaa lasta hänen lääkärineuvojansa antaa asiasta tiedon asianomaiselle virastolle ja vaimo alkaa nauttia erikoisia tuloja lasta-odottavana äitinä. Lapsen synnyttyä myönnetään avustus sen elatusta varten, ja nämä kuukausittain tai vuosineljänneksittäin jaetut maksut jatkuvat suurentuen tai pienentyen ensinnäkin lapsen hyvinvoinnista ja toiseksi siitä riippuen, kuinka suuri on valtiossa lasten tarve — jatkuvat niin kauan kuin lapset ovat äitinsä hoidossa. Kaikki niin saadut rahat ovat vaimon riippumattomia tuloja, ja säännöllisissä oloissa on juuri hän kodin johtaja — niinkuin nykyjäänkin on laita parhaimmin hoidetuissa talouksissa. Hänen henkilöisyytensä muodostaa kodin ilmakehän; se on naisen erikoinen kyky ja etuoikeus, ja hänellä on tilaisuutta käytellä sitä varsin vapaasti. Otaksun, että miehen osuus talouskustannuksissa järjestetään samoinkuin nykyisin sivistyneiden ja varallisuudeltaan riippumattomien henkilöiden keskuudessa ja että mies maksaa vaimolleen kuluttamansa osuuden...