Part 3

_Patruuna_. Filipstadissa on kai hyvin huono ilma. Kaksi katua ja kaksi toria. Siellä on kai niin ummehtunutta, ettette saa ainoatakaan raitista tuulenhenkäystä. (Syö hyvällä ruokahalulla seuraavan kohtauksen aikana.) Oletko tehnyt mitään hyödyllistä talven kuluessa, Mauritz?

_Mauritz_. En tahdo kerskata setä. Mutta Upsalassa todellakin väitetään, että minulla on harvinaisen hyvä juristinpää. Ja silloin kai on itsestään selvää, että olen pitänyt huolta luvuistani.

_Patruuna Teodor_. Ei ole siis ollut puhettakaan siitä, että olisit voinut tulla reputetuksi?

_Mauritz_. Tullakseen reputetuksi, setä, täytyy puuttua joko tietoja tai rohkeutta.

_Patruuna_. Niin, silloinhan on selvää, että jos sinä tulisit reputetuksi, niin johtuisi se tietojen puutteesta.

_Mauritz_. Tjaa. Joka tapauksessa kestää vielä kolme vuotta, ennenkuin voin suorittaa hovioikeustutkintoni. Ja kuninkaallisena sihteerinä saan sitten palvella monta vuotta palkattomana. Se on oikeastaan kirotun huono ura. Tuumin miltei jo vaihtaa alaa.

_Patruuna Teodor_. Vaihtaisitko sinä alaa?

_Mauritz_. Upsalassa arvellaan sen johdosta tietenkin, että se olisi suureksi vahingoksi virkamieskunnalle, mutta minun tekisi mieleni sittenkin antautua johonkin käytännölliseen työhön. Minähän olen kihloissa, ja se on ainoa keino voidakseni piakkoin päästä naimisiin. Eihän seitsemän, kahdeksan vuoden kihlausaika ole viekoitteleva.

_Patruuna Teodor_. Ei muillakaan aloilla ole niinkään helppo päästä niin pitkälle, että voisi mennä naimisiin. Ennenkuin minusta tuli tehtaanisäntä sain ensin vuoden aikaa olla hiilipoikana ja toisen juoksupoikana konttorin puolella, ja sitten minä olin pari kolme vuotta pehtorina. Sen jälkeen oli suoritettava vuori-opiston kurssi ja sitten sain odottaa hyvän aikaa, ennenkuin minulle tarjoutui isännöitsijän paikka. Enpä siis tiedä, voitko silläkään alalla tulla paljoa nopeammin valmiiksi. Mutta ehkäpä sinulla on jotakin muuta kiikarissa?

_Mauritz_. Me olemme keskustelleet hyvin vakavasti tästä asiasta, Anne-Marie ja minä. Hän on tietenkin kovin liikutettu minun rakkaudestani, koska hänen tähtensä olen valmis luopumaan virkamiesuralta. Mutta hän pelkää, että teen siinä väärin itseäni kohtaan. Ja niinpä me päätimme kysyä sinun neuvoasi tässä asiassa. Sinun mielipiteesi on tietenkin yhä edelleen se, ettei voi kelvata tehdasalalle, jollei ole alottanut aivan alusta alkaen?

_Patruuna Teodor_. Niin, olenhan sanonut sinulle —

_Mauritz_. Suo anteeksi, että keskeytän, setä! Sinä aiot muistuttaa minulle, että kauan sitten kehoitit minua valitsemaan sinun ammattisi, mutta etten silloin ollut siihen halukas. Myönnän kyllä, etten ollut erikoisen halukas työntämään hiilikärryjä kokonaisen vuoden ajan. Mutta asianlaita on nyt toinen. (Nousee ja astuu patruuna Teodorin luo.) Nyt minulla on rakas olento, jonka puolesta on tehtävä työtä. (Ojentaa kätensä.) Setä, sinä ehdotit kerran, että voisin oppia ammattia jollakin sinun tehtaistasi. Jos pysyt tässä tarjouksessasi, niin jään tänne. Minä alotan hiilipoikana tai konttoripoikana, tai minä ikänä sinä haluat.

_Patruuna Teodor_ (pudottaa kädestään veitsen ja kahvelin, mutta ei tartu ojennettuun käteen). Olipa se helkkarinmoinen tyttö!

_Mauritz_. Mitä sinä arvelet ehdotuksestani, setä?

_Patruuna Teodor_. Minä tuumin vain, miksikä sinä, rakas Mauritz, et yhtä kernaasti kääntynyt leipurimestari Ehingerin puoleen ja sanonut, että tahdoit tulla leipurinoppiin.

_Mauritz_ (punastuu harmista). Mitä setä tarkoittaa?

_Patruuna Teodor_. Olisihan sekin hyvä ala. Ja ehkäpä hän tulisi niin liikutetuksi, että heti paikalla antaisi koko liikkeensä sinun haltuusi.

_Mauritz_. Mitä — mitä setä tarkoittaa — — —

_Patruuna Teodor_ (jyrisevällä äänellä). Minä tarkoitan, että ymmärrän kyllä, että sinä koetat liehakoida minua ja minä ymmärrän, että sinä olet yhtä suuri lurjus kuin aina olet ollut. Tässä minä odotan, että sinä pyytäisit apua, jotta voisit mennä naimisiin, mutta sen sijaan sinä teeskentelet minulle ja väität, että tahdot aloittaa hiilipoikana. Mutta se on kaikki vaan turhaa lörpötystä ja teeskentelyä! Et hetkeäkään ole tosissasi sitä aikonut. Sinä tahdot vain kaunistella sanojasi, jotta minä ihastuisin sinuun ja antaisin sinulle heti paikalla yhden tehtaistani.

_Mauritz_. Mitä setä tarkoittaa? Mitä?

_Patruuna Teodor_ (nousee pöydästä). En suinkaan minä ole niin tyhmä, etten ymmärtäisi sinun tarkoitustasi. Mutta mitä sinä tarkoitat sillä, että olet pelottanut morsiantasi siinä määrin, että hän lähtee karkuun niinpian kuin hän vain näkee minut? Ei hän pelännyt Fridaa eikä vuorineuvoksetartakaan, mutta minulle hän ei uskalla sanoa sanaakaan. Mitä sinä olet kertonut hänelle minusta?

_Mauritz_. No, mutta setä! Mitä...

_Patruuna_ (astuu edestakaisin). Miksikä sinä tulet tänne yksin tuon nuoren tytön kanssa? Etkö luule minun tietävän, että jos sinun äitisi oli liian ylpeä seuratakseen teidän mukananne, niin olit sinä liian ylpeä ottaaksesi anoppisi mukanasi? Sinä et tahtonut ajaa tätä matkaa kunnon ihmisen kanssa, siksi että hän oli naimisissa leipurin kanssa. Ja sellainen tahtoo ruveta hiilipojaksi! Tuollainen ylpeänhullu kuin sinä!

_Mauritz_ (peräytyen askeleen). Teodor setä... mitä...

_Patruuna Teodor_ (pysähtyy hänen eteensä näyttäen uhkaavalta, tarttuu häntä rinnuksiin kiinni ja ravistelee häntä). Tekisi mieleni antaa sinulle selkään! Mikä tyhmä keksintö se oli, että laittauduit koko päiväksi yksin morsiamesi kanssa maantielle? Niin, tiedänhän sen kyllä, ettet sinä ole vaarallinen! Mutta ihmisten kielet ovat vaarallisia, eikä mies jätä niiden valtaan sitä, jota hän rakastaa. Sen voisit painaa mieleesi! Ja oletko unohtanut, että minä olen vanhapoika ja että taloni on vanhanpojan talo? Mitenkä me olisimme tulleet toimeen, jollei vuorineuvoksetar olisi suostunut tulemaan tänne? (Ravistelee häntä uudestaan, ja päästää hänet sitten irti. Mauritz on kadottanut tasapainonsa, mutta portaat estävät häntä kaatumasta ja hän käy niille istumaan.) Ja millaiset ajopelit sinä olit hankkinut? Mitään sen vanhanaikaisempaa ei suinkaan koko kaupungissa ollut saatavissa. Ettäs annoitkin tuon lapsen ajaa sellaisissa rämppäkärryissä kuusi peninkulmaa! Ja narrasit minut, patruuna Fristedtin hurraamaan häkkikärryille!

_Mauritz_. Mitä minä voin...

_Patruuna Teodor_. Niin, saat kernaasti seisoa täällä kaiken yötä ja tuumia, mitä voisit vastata minulle. Kernaasti saat kyllä. Hyvää yötä! Hiilipoika! Ei, kuulehan, sillä kertaa sinä teit sittenkin väärät laskut! (Poistuu sisään.)

_Mauritz_ (nousee pystyyn, aikoo kiiruhtaa jälessä, katuu, suoristaa selkänsä entiseen arvokkuuteensa, astuu puutarhaan päin).

_Anne-Marie_ (ikkunassa katsoo hänen jälkeensä, kovin huolestuneena. Heittää lentomuiskun siihen suuntaan, jonne Mauritz on kadonnut, pudistaa nyrkkiään uhkaavasti patruunan jälkeen.)

Esirippu.

TOINEN NÄYTÖS.

Sama näyttämö kuin edellisessä näytöksessä. Kunniaportti on poistettu, niin että kaunis näköala pääsee paremmin oikeuksiinsa. Patruuna Teodor ja vuorineuvoksetar istuvat pöydän ääressä oikealla ja syövät aamiaista. Kumpainenkin on parhaalla aamutuulellaan.

_Patruuna Teodor_. Oli oikein hauska kerrankin taas syödä aamiaista vuorineuvoksettaren kanssa. Minusta olisi kaikkein viisainta, jos vuorineuvoksetar jättäisi oman onnensa huomaan tuon pienen mökin, jonka hän on rakennuttanut itselleen Laxåssa ja muuttaisi tänne minun luokseni.

_Vuorineuvoksetar_. Sinä tunnet minun periaatteeni, poikani. Sinä tiedät, etten koskaan tahdo asua saman katon alla kuin miniäni.

_Patruuna Teodor_. Sen minä kylläkin tiedän. Sen minä kylläkin tiedän. Mutta juuri siksi olisi minusta niin sopivaa, että vuorineuvoksetar muuttaisi minun luokseni. Sillä naimatonhan minä olen yhä, ja minä olen täyttänyt jo neljäkymmentäkaksi vuotta, niin etteipä juuri näytä siltä, kuin miniästä tarvitsisi olla pelkoa. — Mutta hyvänen aika! Onko täällä pöydässä sellaista ruokaa, jota vuorineuvoksetar voi syödä? Tokkopa tämä paistettu ankerias on soveliasta?

_Vuorineuvoksetar_. Ei koko maailmassa mikään ole minulle niin turmiollista kuin paistettu ankerias.

_Patruuna Teodor_. Ja sittenkin vuorineuvoksetar syö toisen palan toisensa jälkeen!

_Vuorineuvoksetar_. Minä pidän hyvänäni katarrini, Teodor, tuollaisen ankeriaan vuoksi. Kyllä minä tiedän mitä minä teen, poikani.

_Patruuna Teodor_ (nauraa täyttä kurkkua). Vuorineuvoksetar on numero yksi joka tapauksessa. Jos voisin löytää sellaisen naisen kuin vuorineuvoksetar on, niin menisin heti paikalla naimisiin. Mutta sellaista ei nykyään ole olemassa enää. (Ottaa juustoa ja leikkaa palasen.) Kyllä vuorineuvoksetar voi huoleti muuttaa tänne.

_Vuorineuvoksetar_. Sinä menet naimisiin, Teodor. Sinä tiedät, minä olen aina sanonut, sinä olet niitä miehiä, jotka menevät naimisiin.

_Patruuna Teodor_. Niin, tiedän kyllä, mutta miten herran nimessä voi vuorineuvoksetar...

_Vuorineuvoksetar_. Minä tiedän minkä minä tiedän. Se, joka leikkaa juustoa tuolla tavalla kuin sinä, hän tarvitsee emännän talossaan. Pojanpoikani Mauritz sitä vastoin....

_Patruuna Teodor_. Niin, mitä vuorineuvoksetar arvelee Mauritzista? Eikö hän ole hankkinut itselleen soman morsiamen?

_Vuorineuvoksetar_. Se nuori ihminen, joka on tullut tänne Mauritzin seurassa, on hyvin miellyttävä. Minä miellyin häneen jo ensi hetkestä, ja minä aion sanoa hänelle, että hän saa nimittää minua tädiksi. Mutta tuo nuori ihminen ei joudu koskaan minun pojanpoikani Mauritzin kanssa naimisiin.

_Patruuna Teodor_. Mitä ihmettä vuorineuvoksetar sanoo? Olisihan tyttöä sentään kovin sääli!

_Vuorineuvoksetar_. Pojanpoikani Mauritz ei mene koskaan naimisiin. Se, joka osaa leikata haurainta kermajuustoa ainoankaan sirun menemättä hukkaan, ei hanki koskaan itselleen vaimoa. Minä kirjoitin siitä jo tänään miniälleni, pormestarinnalle, jotta hän ei turhaan huolehtisi. Minä sanoin hänelle, että hän voi olla aivan levollinen. Tuo nuori ihminen menee jonkun leipurimestarin kanssa naimisiin samoinkuin hänen äitinsäkin. Hän ei joudu pojanpoikani Mauritzin kanssa naimisiin.

_Patruuna Teodor_ (kääntyy äkisti äitiinsä, ikäänkuin hän aikoisi vastata hänelle jyrkästi. Muita sitten hän kohottaa olkapäitään ja sanoo hyväntahtoisesti). Pormestarinna rauhoittuu varmaankin täydellisesti saadessaan tuon kirjeen.

_Vuorineuvoksetar_. Sitä ei voi koskaan tietää, poikani. Miniäni ei ole mikään lahjakas henkilö.

_Patruuna Teodor_. Ei, siinäpä juuri onkin ero hänen ja vuorineuvoksettaren välillä. Sen vuoksi ei koskaan voi oikein suuttuakaan vuorineuvoksettareen! (Anne-Marielle, joka samassa ilmestyy ovelle.) No kas, siinähän sinä vihdoinkin olet! Tulehan nyt tänne saamaan kuppi kahvia! Saat suoda anteeksi, että olemme jo alottaneet, mutta käsitäthän sen, että vuorineuvoksetar, joka on ollut ylhäällä kello viideltä, tarvitsi hiukan ruokaa, kun kello alkoi käydä kymmentä.

_Vuorineuvoksetar_. Tulehan istumaan tänne, pikku kultani! Minun poikani ja minä haluamme kumpikin aamusuudelmamme, mutta me odotamme, kunnes olet syönyt aamiaista. Ja minä tahtoisin antaa sinulle sen neuvon, ystäväni, että maistaisit paistettua ankeriasta. Jollet tee sitä, niin kadut vielä kauppojasi tullessasi minun ikäisekseni.

_Patruuna Teodor_ (Anne Marien istahtaessa pöytään). Vuorineuvoksettaren ei pidä unohtaa viedä perille Mauritzin terveisiä!

_Anne-Marie_ (levottomasti). Joko Mauritz on syönyt?

_Patruuna Teodor_. Enpä uskoisi. Mutta vuorineuvoksetar, joka on ollut jalkeilla kello viidestä saakka, väittää, että hän näki Mauritzin menevän metsästämään.

_Vuorineuvoksetar_. Minä huomautin pojanpojalleni, Mauritzille, etten ymmärrä mitä eläimiä hän saattaa pyytää näin keskellä kesää. Mutta hänestä on varmaankin tullut kovin innokas metsästäjä, sillä hän kiiruhti metsään malttamatta vastata minulle. Ehkäpä pieni kultani tietää mitä eläimiä...

_Anne-Marie_ (aikoo nousta pöydästä). Minä en käsitä... ei Mauritz sanonut mitään.

_Patruuna Teodor_. Istu nyt vain alallasi, Anne-Marie! Äläkä säikähdä niin kauheasti, vaikket voikaan sanoa vuorineuvoksettarelle, mitä eläimiä Mauritz on mennyt pyytämään! Minä kyllä autan sinua.

_Vuorineuvoksetar_. Ei hän voi pyytää jäniksiä, eikä lintujakaan.

_Anne-Marie_. Minä tahtoisin mennä omaan huoneeseeni, Teodor setä.

_Patruuna Teodor_. Kai sinä nyt voinet juoda kahvia, vaikkei Mauritz istukaan vieressäsi! Mutta sinun pitää tehdä selko metsästyksestä vuorineuvoksettarelle! Hän ei ole tyytyväinen, ennenkuin hän on päässyt asian perille. Kysyppä häneltä, tunteeko hän kauniin Sigridin ja Pentti-laamannin tarinaa. Sillä luulen aivan varmaan, että Mauritz on samanlaisella metsästysretkellä kuin Pentti-laamanni.

_Vuorineuvoksetar_. Sen tarinan minä tunnen alusta loppuun. Mutta en minä tule siitä sen viisaammaksi..

_Patruuna Teodor_. Mutta vuorineuvoksetar muistaa varmaankin, että Pentti-laamanni oli nainut köyhän tytön, jota sanottiin kauniiksi Sigridiksi, kysymättä lupaa veljeltään Birger Jarlilta. Ja että Birger Jarl kokosi miehensä ja läksi Pentin kartanoon ja ettei hän ollut ystävällisellä mielellä perille tullessansa. (Kääntyen Anne-Marien puoleen.) Mutta tiedätkö, mitä Pentti-laamanni silloin teki?

_Anne-Marie_. En, Teodor setä.

_Patruuna Teodor_. Sinä et osaa sitä tietenkään arvata.

_Anne-Marie_. En, Teodor setä.

_Patruuna Teodor_. Hän läksi metsästämään. (Ilkeämielisellä ilmeellä.) Ja kauniin Sigridin hän jätti kotiin, jotta hän ottaisi vastaan jaarlin ja hänen pahantuulensa. (Osaaottavasti.) Niin, tiedätkö, ei Sigridin ollut niinkään helppo mennä Pentin setää, ei, minä tarkoitan veljeä vastaan ja lepyttää hänet jälleen.

_Anne-Marie_ (alkaa ymmärtää hänen tarkoitustaan). Teodor setä!

_Patruuna Teodor_. Ei sinun tarvitse olla huolissasi kauniin Sigridin vuoksi, sillä hän suoriutui tehtävästään hyvin. Ja tarina päättyi siten, että Birger Jarl syleili kälyänsä ja sanoi hänelle: "Jos tämä olisi jäänyt veljeltäni tekemättä, niin tekisin sen itse." Niin, ajattelehan, niin hän sanoi! "Jos tämä olisi jäänyt veljenpojaltani tekemättä" — ei, veljeltäni minä tarkoitan tietysti...

_Anne-Marie_ (pudottaa kädestään veitsen ja kahvelin eikä voi pelästykseltään keksiä mitä sanoa).

_Patruuna Teodor_ (tavattoman huvitettuna ja vallattomana). Mitä vuorineuvoksetar luulee veljenpojan ajatelleen, kun hän palasi kotiin metsästysretkeltä ja sai kuulla jaarlin sanat: "Jos tämä olisi jäänyt veljenpojaltani..." Ei, hyvänen aika, nyt minä taaskin erehdyin!... Velihän se oli! Eikö vuorineuvoksetar luule, että hän jäi kotiin seuraavalla kerralla? Metsästäminen voi joskus olla hiukan vaarallista. (Anne-Marielle) Mutta miten sinun laitasi on? Eikö ruoka maita?

_Anne-Marie_ (punaisena ja hirveän hämillään, ei vastaa mitään).

_Patruuna Teodor_ (yhä vallattomammin). Miltä sinä luulet Sigridistä tuntuneen, kun hänen täytyi mennä hirviötä vastaan? Hän ei suinkaan ollut arkalasta kotoisin! Hän ei heti ensi hetkessä joutunut hämilleen...

_Anne-Marie_ (purskahtaa itkuun, hypähtää ylös pöydästä ja katoaa sisään).

_Patruuna Teodor_ (nousee). Mitä ihmettä? Mitä minä nyt olen tehnyt? Eikö vuorineuvoksetar tahtoisi mennä hänen perässään ja lepytellä häntä?

_Vuorineuvoksetar_. Tuo nuori ihminen ei osaa käyttäytyä. Mutta sittenkin hän on hyvin miellyttävä. Hän on aivan harvinaisen nuori ja miellyttävä.

_Patruuna Teodor_. Eihän hän ole syönyt mitään! Eikö vuorineuvoksetar tahtoisi mennä hänen perässään ja sanoa hänelle, että annan heti paikalla tehtaan Mauritzille, kunhan hän vain palaa aamiaistaan syömään!

_Vuorineuvoksetar_. Poikani Teodor, tuollaisella nuorella ihmisellä on niin hyvä ruokahalu, että hän syö aamiaista lahjuksittakin.

_Patruuna Teodor_. Mitä vuorineuvoksetar sitten arvelee, että minun pitäisi tehdä?

_Vuorineuvoksetar_. Sinun pitää kadota aamiaispöydästä, Teodor.

_Patruuna Teodor_ (huomattavan vastahakoisesti). Onko se ainoa keino?

_Vuorineuvoksetar_. On kyllä. Sinun pitää kadota, ja minäkin katoan. Se on ainoa keino.

_Patruuna Teodor_ (nousee ja tarjoo käsivartensa vuorineuvoksettarelle). Niin, ei suinkaan ole muuta neuvoa. (He -poistuvat.)

_Frida_ (tulee keittiöstä ja alkaa korjata pöydästä).

_Anne-Marie_ (näyttäytyy hetken kuluttua, katselee varovaisesti ympärilleen). Onko Frida yksin?

_Frida_. Nyt kai mamseli Anne-Marie lopettaa syömisensä! Eihän hän ole juonut kahviakaan kuin puolilleen.

_Anne-Marie_ (kiiruhtaa aamiaispöytään). Kiitos, Frida! (Käy pöytään istumaan.)

_Frida_. Ja sitten hän kai lähtee katselemaan puutarhaa, kunnes sulhanen palaa kotiin. Jos hän menee tästä oikealle rakennuksen ympäri, niin joutuu hän suoraan ruusutarhaan.

_Anne-Marie_ (epäröiden). Puutarhassa on kai hyvin kaunista, Frida?

_Frida_. On kyllä, siitä mamseli Anne-Marie voi olla varma. Kuukausiruusut ovat alkaneet kukkia. (Tuttavallisesti.) Mansikkamaastakin voi löytyä jokunen kypsä mansikka, jos hän etsii tarkasti.

_Anne-Marie_. En minä välitä niin suuresti puutarhasta, Frida. (Innostuneena.) Tietääkö Frida, kotona meillä on vain yksi ainoa lehmä! Meillä on vain aivan pieni navetta. Eikä meillä ole tallia lainkaan.

_Frida_. Niin, kurjaa ihmisten on asua kaupungissa! Täällä meillä on vähintäin kolmekymmentä lehmää.

_Anne-Marie_. Teurastaja Kinmanilla on suuri pässi, jolla on tapana juosta pihasta pihaan, muuten en näe koskaan lampaita kotona. Mutta kanoja ja ankkoja siellä on vaikka kuinka paljon.

_Frida_. Kanoja ja ankkoja, niistäkö nyt kannattaa puhua! Täällä meillä on sekä hanhia että kalkkunoita. Ja pari varsaakin kaupanpäällisiksi! (Anne-Marie nousee pöydästä.) Niin, jos hän on nyt syönyt kyllikseen, mamseli Anne-Marie, niin menköön edeltä takapihalle, minä tulen sitten näyttämään hänelle kaikki. Minä korjaan vain ensin ruokapöydästä, sillä sisäkkö siistii parasta aikaa vierashuoneita.

(Anne-Marie poistuu vasemmalle. Heti kun hän on kadonnut, tulee patruuna Teodor sisältä. Hän hiipii varpaillaan.)

_Frida_. Hän tahtoo nähdä navetan, tuo morsian. Hänen kotonansa on navetta vain yhdelle ainoalle lehmälle, pikku raukka! Jollei patruunalla ole mitään erikoista tehtävää, niin voisi hän mennä hänen kanssaan. Minulla on kiire, kun täytyy valmistaa kestejä.

_Patruuna Teodor_. Minä tahtoisin kovin mielelläni mennä hänen mukanaan, Frida, mutta en tiedä, uskallanko. Hän ei siedä minua, Frida.

_Frida_. Kun ei vaan kiusaa häntä, niin...

_Patruuna Teodor_. Minä yritän sitten, mutta se saa käydä Fridan vastuulla. (Seuraa Anne-Marien jäljissä. Menee vasemmalle, mutta pysähtyy.) Ei suinkaan Frida tiedä, ovatko hanhet lasketut ulos?

_Frida_. Minä sanoin karjakolle, ettei hän päästäisi niitä ulos, sillä minä pelkäsin, että ne juoksisivat vuorineuvoksettaren jäljessä ja näykkisivät häntä hameenhelmoista.

_Patruuna Teodor_. Se oli hyvä, Frida. Minä aioin juuri antaa saman käskyn. (Poistuu vasemmalle.)

_Vuorineuvoksetar_ (työkori ja silmälasit kädessä. Käy istumaan tuolille ruokapöydän läheisyyteen. Frida kiiruhtaa hakemaan jakkaraa. Seisoo sitten ja katselee vuorineuvoksetarta.) Kiitos, Frida! Tahtoisiko Frida jotakin?

_Frida_. On niin hauska nähdä vuorineuvoksetarta täällä käsitöineen, että täytyy jäädä katselemaan. Ei täältä puutu mitään muuta. Meillä on kaikkea mitä tarvitaan, paitsi rouva, joka istuisi alallaan ja työskentelisi ja levittäisi kodikkuutta ympärilleen. Minä en voi käsittää, miksikä vuorineuvoksetar ei tahdo muuttaa tänne.

_Vuorineuvoksetar_. Ei koskaan, Frida! Poikani Teodor kysyy minulta samaa, mutta minä kieltäydyn jyrkästi. Miksikä minä muuttaisin tänne, kun minulla on oma hyvä kotini, jossa saan elää niinkuin itse haluan? Poikani Teodor voi tulla sinne tervehtimään minua niin usein kuin hänen tekee mielensä.

_Frida_ (merkitsevällä ilmeellä). Kyllä se olisi sentään hyvä, jos vuorineuvoksetar ainakin joskus kävisi täällä.

_Vuorineuvoksetar_. Hyvä ystävä, kyllä minä tiedän mitä minä teen, kun en tule tänne! Kyllä kai Frida tietää, että pojallani Teodorilla on kovin huonoa seuraa. Minä en tahdo olla poikani Teodorin vieraitten emäntänä. Minä tiedän, että hän juo itsensä humalaan ja pelaa korttia, kun hän on ystäviensä parissa. Minä en tahdo nähdä poikaani Teodoria, kun hän käyttäytyy noin huonosti. En koskaan olisi jalallani astunut hänen kynnyksensä yli, jollei pojanpoikani Mauritz olisi ollut niin varomaton ja tullut tänne nuoren ihmisen kanssa, jonka hän luulee naivansa. Minä olen mielestäni kiitollisuudenvelassa tämän nuoren ihmisen sukulaisille siksi, että he kerran osoittivat suurta ystävällisyyttä minua kohtaan. Yksinomaan sen vuoksi tulin tänne.

_Frida_. No, minä en nyt usko sanaakaan kaikesta tuosta.

_Vuorineuvoksetar_. Rakas Frida, mitä salaviittauksia Frida uskaltaa tehdä?

_Frida_. Minä tarkoitan, että tuollaista hänen armonsa voi uskotella patruunalle, joka uskoo vain hyvää kaikista ihmisistä. Mutta kun minä nyt tiedän, ettei hänen armonsa ole käynyt täällä kahteen vuoteen, niin ei kukaan voi saada minua uskomaan, että hänen armonsa on tullut tänne nyt vain pitääkseen silmällä mamseli Anne-Marieta.

_Vuorineuvoksetar_ (katsoo silmälasiensa yli). Rakas ystävä, onpas tämä hupaista! Miksikä hän luulee minun sitten tulleen tänne?

_Frida_. No, ei kai liene niin vaikea arvata, että vuorineuvoksetar ja pormestarinna tuolla Filipstadissa ovat yhdessä päättäneet jollakin tavalla saada tämän kihlauksen puretuksi. Luulisinpä, että vuorineuvoksetar on sama kuin kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin hän sai patruunan onnen tuhotuksi.

_Vuorineuvoksetar_. Voin onnitella poikaani Teodoria, että hänellä on palveluksessaan henkilö, jolla on niin hyvä arvostelukyky. Olen aina pannut arvoa henkilöihin, joilla on hyvä arvostelukyky. Ja siksi tahdon nyt kysyä Fridalta, arveleeko Frida todellakin, että tuo nuori ihminen on sopiva Mauritzin puolisoksi?

_Frida_. Jos minun tulee lausua mielipiteeni hänen armolleen, niin sanon, ettei Mauritz herra ole kelvollinen sitomaan mamseli Anne-Marien kengännauhoja. Ja sanonpa minä senkit, että jos mamseli Anne-Marie haluaa saada Mauritz herran, niin saa hän hänet myöskin. Ja niin paljon sananvaltaa on minulla patruunan talossa, että voi asettaa siten, ettei tässä asiassa synny mitään selkkauksia. (Hän aikoo juuri mennä tiehensä täysinäinen tarjotin käsissä, kun patruuna Teodor palaa takaisin veräjän kautta vasemmalta ja huutaa hänelle.)

_Patruuna Teodor_. Kävi niinkuin minä arvasin, Frida. Hän ei ole tietävinäänkään minusta. Hän menee toisaalle niinpiankuin hän vain näkee vilahdukseltakin minut. (Takapihalta kuuluu hirveää kaakotusta ja Anne-Marien hätääntyneitä huutoja.)

_Frida_ (kääntyy laskeakseen pöydälle tarjottimen). Kas vaan, he ovat sittenkin päästäneet irti hanhet!

_Patruuna Teodor_ (kiiruhtaa takapihalle ja sulkee veräjän jälkeensä. Huutaa näyttämön takana). Kiiruhda vain ulos veräjästä, niin olet pelastettu! Minä pidän niitä sillä aikaa sinusta loitolla!

_Anne-Marie_ (tulee veräjästä hyvin hengästyneenä. Pysähtyy ja pitelee molemmin käsin veräjästä kiinni. Pari hanhea pistää päänsä esiin veräjän läpi ja nykäisee häntä hameenliepeistä). Teodor setä, minua pelottaa niin kauheasti! Ne tulevat jäljessäni tännekin, Teodor setä!

_Patruuna Teodor_. So, so! Pois, sanon minä!

_Frida_ (ottaa tarjottimensa, sanoo rauhallisesti vuorineuvoksettarelle). Vuorineuvoksettaren ei pidä pelätä! Olen aivan varma siitä, että patruuna itse on päästänyt hanhet irti kiusotellakseen morsianta (menee).

_Anne-Marie_ (seisoo yhä pelästyksissään ja pitelee kiinni veräjästä, mutta kun patruuna Teodor ilmestyy, avaa hän sen ja sanoo lämmöllä). Kiitos, Teodor setä!

_Patruuna Teodor_. Mitenkä sinun kävi? Saivatko ne hameesi revityksi? Ei ole hyvä joutua niiden kynsiin. Vuorineuvoksetar pelkää niitä niin kauheasti, että hänellä on tapana sanoa, ettei hän tule tänne niin kauan kuin meillä on hanhia talossa.

_Anne-Marie_ (tarkastaa hamettaan). Eivät ne tehneet minulle mitään vahinkoa, Teodor setä. Typerää minun oli pelätä niitä niin hirveästi. (Avaa veräjän mennäkseen takapihalle.)

_Patruuna Teodor_. Et suinkaan sinä aio mennä uudestaan takapihalle?

_Anne-Marie_. Frida lupasi äsken tulla sinne minun kanssani, setä.