Part 2

_Mauritz_. Silloin minä tiesin, että löytäisin täällä uskollisia ja urhoollisia sydämiä, jotka ymmärtäisivät sen askeleen, jonka nyt olen ottanut. En koskaan tule unohtamaan teidän vilpitöntä ystävyyttänne, ja jos vastoinkäymiset tai huolet kohtaisivat teitä, niin että olisitte ystävän tai tuen tarpeessa, niin tietäkää, että minä aina tahdon olla teidän ystävänne ja tukenne!

_Patruuna Teodor_ (itsekseen). Kas tuota venkaletta!

_Nyberg_. Eläköön Mauritz herra!

_Patruuna Teodor_. Eikö hän voi pysyä nahassaan, Nyberg! Niin, hurratkaa te Mauritzille niin paljon kuin mielenne tekee.

(Voimakkaita eläköön huutoja, mutta patruuna ei heiluta keppiään.)

_Mauritz_ (nostaa hattuaan). Kiitos, lapseni!

_Anne-Marie_ (joka on seisonut portailla Fridan vieressä). Oi, Frida, miten hyvin se hänelle sopii! En ole koskaan nähnyt Mauritzia tuollaisena!

_Patruuna Teodor_ (kääntyy äkisti Anne-Marien puoleen). Sinä arvelet, että hän sopisi hyvin tehtaan — isännäksi?

_Anne-Marie_ (punastuu, kovin hämillään). Niin...! ei... Minä... (Kiiruhtaa Mauritzin luo) Mauritz!

_Patruuna Teodor_. Kultaseni! Minähän olen luvannut, etten syö sinua suuhuni, niin ettei sinun tarvitse tuolla tavalla lähteä karkuun. Niin, nyt te saatte olla kuin kotonanne täällä sillä välin. Parasta, että syötte illallista, sillä en tiedä, milloin minä joudun takaisin. Tänään teidän täytyy hyvissä ajoin panna maata, jotta lepäätte matkan jälkeen ja olette huomenna hyvissä voimissa, sillä silloin täällä on tanssiaiset. (Väelle.) Jos te nyt olette väsyneet kaiken tämän hurraamisen jälkeen, niin lähtekää Nybergin kanssa väentupaan saamaan jotain virkistystä kurkuillenne! (Vieraille.) Niin, hyvästi nyt siksi aikaa! Sanokaa Fridalle, jos tarvitsette jotakin!

(Poistuu vasemmalle. Väki poistuu samalle suunnalle. Heti sen jälkeen kuuluu miten vaunut vierivät pois.)

_Anne-Marie_ (laskee kätensä Mauritzin olkapäille). Oi, Mauritz, miten kaunista se oli! En olisi koskaan uskonut, että hankkisit minulle tällaisen vastaanoton.

_Mauritz_. Olen kovin mielissäni, Anne-Marie, että nämät kelpo ihmiset olivat kerääntyneet tänne vastaanottamaan minua. Sinä saat siten jonkinmoisen aavistuksen siitä, millaisia miehiä me Fristedtit oikeastaan olemme. Mutta asiasta toiseen!... No niin, siitä voin puhua sitten, kun olemme kahden. Nyt minun pitää mennä tervehtimään Fridaa. Hyvää päivää, Frida! Täällä on ollut niin monta, joita on pitänyt kädestä tervehtiä, etten ennemmin ole ennättänyt Fridan luo. Mitä kuuluu, Frida?

_Frida_. Eihän minusta ole enää mihinkään, herra Mauritz. Mutta kelpaan kai minä vielä juoksemaan keittiön ja aitan väliä.

_Mauritz_. Mitä Frida luulee, että setä Teodor... (Kääntyy Anne-Marien puoleen.) Se on totta! Sinun kai pitää päästä huoneeseesi, jotta voisit riisua hatun ja huivin yltäsi. Mene ylös portaita ensin ja sitten ensimäiseen huoneeseen vasemmalle! Hän saa kai asua sinisessä vierashuoneessa, vai mitä, Frida?

_Frida_. Aivan niin. Ja Mauritz herra saa maata kylkirakennuksessa niinkuin ennenkin. Mutta minä menen näyttämään tietä mamseli Anne-Marielle.

_Mauritz_. Se ei ole tarpeen, Frida. Kyllä Anne-Marie tulee omin neuvoin toimeen. (Anne-Marie astuu sisään.) Niin, mitä Frida luulee sedän arvelevan?

_Frida_. Hän saisi hävetä, jollei hän pitäisi tuollaisesta sydänkäpysestä! Mutta sanokaa vain hänelle, ettei hänen tarvitse pelätä patruunaa. Sillä jos patruuna huomaa sen, niin ei siitä koidu hyvät päivät, sellainen kiusankänkkä hän on.

_Mauritz_. Kiitos neuvosta, Frida! Ja muuten on täällä kaikki ennallaan?

_Frida_. On kyllä, Jumala paratkoon. He käyvät täällä, Jan Gösta Kolmodin ja Borgström ja mitä kaikkia he ovat nimeltään ja juovat ja pelaavat korttia. Minä en käsitä, mitä rahaa he voivat enää pelissä voittaa patruunalta. Mutta parasta on, etten kuluta aikaani jutteluihin, vaan katson, että herrasväki saa ruokaa, ja pääsee sitten levolle.

_Anne-Marie_ (ylhäällä ikkunassa). Mauritz, oletko yksin? Saanko tulla nyt alas?

_Mauritz_. Odotan sinua kärsimättömästi, Anne-Marie. Minulla on jotakin hyvin tärkeää sanottavana sinulle.

_Anne-Marie_. Tulen heti, Mauritz.

(Seuraavan aikana kantaa Frida ja palvelustyttö ruokaa pöydälle, joka jo ennestään on valmiiksi katettu.)

_Mauritz_ (ottaa Anne-Marien suojelevalla liikkeellä vastaan, kun hän tulee alas. Hän kietoo käsivartensa hänen ympärilleen ja kuljettaa hänet näyttämön vasemmalle puolelle). Niin, Anne-Marie, nyt me todellakin olemme sillä paikalla, jossa kohtalomme tulee määrätyksi. Koska tämä on ehkä pitkään aikaan ainoa tilaisuus, jolloin voimme häiritsemättä keskustella, niin en tahdo olla huomauttamatta siitä sinulle.

_Anne-Marie_. Miten kaunista oli kuulla sinun puhuvan, Mauritz!

_Mauritz_. Enhän minä ollut lainkaan valmistunut. Tahdoin vain pelastaa tilanteen. Setä oli tietenkin odottanut, että sinä sanoisit jotakin hänelle, mutta kun sinä et voinut pakottautua niin yksinkertaiseen asiaan, niin täytyi minun tarttua kiinni. No niin, taisinhan minä keksiä oikean sanamuodon ja setä oli tyytyväinen minuun. Mutta ei huolita puhua tästä sen enempää. Minun täytyy teroittaa jotakin muuta sinun mieleesi, Anne-Marie.

_Anne-Marie_. Et usko, miten kauniilta sinä näytit, Mauritz, kun kohotit hattuasi ja sanoit: "Kiitos, lapseni!"

_Mauritz_. Luulenpa, että koetat sekoittaa kortit, Anne-Marie. Etkö tosiaankaan vielä käsitä, mitä tämä matka merkitsee minulle? Ehkäpä sinä luulet yhä edelleen, että tämä on tavallinen huviretki. Kuuden peninkulman ajo hyvissä kieseissä sulhasesi rinnalla! Voihan se näyttää tavalliselta huvimatkalta, Anne-Marie. Kaunis paikka ja rikas setä matkanmääränä. En ihmettele lainkaan, että pidät kaikkea vain leikkinä.

_Anne-Marie_ (on kääntänyt silmänsä perälle, jossa punertava auringonlasku valaisee taivasta). Minä ajattelen vain sitä, Mauritz, miten ihmeellinen sinä olet. Enpä usko, että kukaan muu voisi puhua järkeä noin kaunis auringonlasku silmäinsä edessä.

_Mauritz_. Sinä tarkoitat kai pikemmin, että on ihmeellistä, miten voin pitää ajatukseni koossa, vaikka, sinä rakas, pieni morsiameni, olet vieressäni. — Minä ihailenkin siinä suhteessa itseäni, Anne-Marie. Ja usein ajattelen, miten onnetonta onkaan, että olet niin suloinen.

_Anne-Marie_. Miten niin, Mauritz?

_Mauritz_. Niin, sehän on syynä siihen, että olen kiintynyt sinuun, ja sehän on nyt kerta kaikkiaan suuri tyhmyys. Tiedäthän sinä, ettei isäni hyväksy valintaani, ja olisitpa vain kuullut, miten hirveän mellakan äitini nosti, kun hän sai kuulla, että aion naida Syrjäkadun varrelta tytön, joka ei ole rikas, eikä lahjakas, ei mitään muuta kuin suloinen.

_Anne-Marie_ (ihailevasti). Ääretöntä, miten paljon sinun on täytynyt kärsiä minun tähteni, Mauritz!

_Mauritz_. Minun mielestäni, Anne-Mario, on tietenkin leipurimestarin tytär täysin pormestarin pojan arvoinen, mutta kaikki eivät ole yhtä Vapaamielisiä. Jollei minulla olisi rikasta setääni, niin ei minun naimisestani tietenkään voisi tulla mitään. Minähän olen vain ylioppilas, ei minulla ole mitään, jonka nojalla voisin mennä naimisiin, mutta kunhan me voisimme voittaa sedän puolellemme, Anne-Marie!

_Anne-Marie_ (ikävystyneesti). Niin, Mauritz, mehän puhuimme siitä jo matkalla.

_Mauritz_. Jos setä vain tahtoisi ottaa meidät siipiensä suojaan, niin onnemme olisi varma. Sinä tiedät, miten rikas hän on, Anne-Marie. Hän omistaa yksitoista sulattoa ja sitä paitsi tehtaita ja metsiä ja taloja ja kaivoksia. Mutta sedän mieliksi on kovin vaikea olla. Jollei hän ole tyytyväinen minun vaimooni, niin voi hän testamentissaan määrätä koko omaisuutensa muille.

_Frida_ (astuu heidän luokseen). Niin, ruoka on valmis, jos herrasväki tahtoo käydä illalliselle! Mauritz herra saa kai olla isännän sijaisena.

_Mauritz_. Kiitos, Frida! On tosiaankin suloista saada hiukan ruokaa. (Astuu ruokapöydän luo Anne-Marien kanssa.) Ja miten hyvältä ruoka maistuukaan ulkona! (Frida tarjoo leipää.) Kiitos, Frida! Mutta kyllä me tulemme yksin toimeen. Täällähän on kaikkea.

_Frida_. Kunhan Mauritz herra vain pitää huolta siitä, että morsian saa ruokaa? Ei suinkaan hän unohda tarjota, hänelle juustovanukasta?

_Mauritz_. Frida voi luottaa minuun. (Ystävällisesti ja tuttavallisesti.) Tahtoisin niin kernaasti puhua Anne-Marien kanssa pari sanaa ennenkuin setä palaa takaisin, Frida.

_Frida_. Hyväinen aika! Miten typerä minä olen. Kuinka en tullut ajatelleeksi, että hän tahtoo olla yksin morsiamensa kanssa!

_Anne-Marie_. Emme me tahdo ajaa Fridaa pois.

_Frida_. Ajaa pois... Ei, ei hän aja ketään pois! Mutta minulla on kylliksi puuhaa muutenkin, sen voin vakuuttaa, sillä meillähän on huomenna suuret pidot talossa.

_Mauritz_. Yleensä minä luulen, Anne-Marie, me voimme olla hyvin tyytyväiset tuloomme... Maistapa tätä maitoa, Anne-Marie! Tämmöistä et saa kaupungissa. Mutta huudahduksesi johdosta portailla äsken tahtoisin varoittaa sinua, ettet antaisi sedän huomata matkamme varsinaista tarkoitusta. Minusta ei ole lainkaan liikaa, jos hän auttaa minua. Päin vastoin olisi minusta hänelle suureksi eduksi, jos hän saisi apulaisekseen sellaisen miehen kuin minut. (Takapihalta kuuluu lehmänkellojen kilinää ja Anne-Marie kuuntelee vaistomaisesti.) Setä on todellakin kovin huolimaton...

_Anne-Marie_. Varmaankin lehmät tulevat kotiin, Mauritz! (Kohoaa pystyyn, hyvin huvitettuja.)

_Mauritz_ (välinpitämättömästi). Saat toisen kerran käydä lehmiä katsomassa, Anne-Marie. Niin, niinkuin jo sanoin, setä on kovin huolimaton. Ajattelehan, että hän voi seisoa Filipstadin torilla ja heittää kourallisen rahaa katupojille! Ja korttipelissä hän voi kadottaa tuhansia riikintaalereita ja heti sen jälkeen ottaa viimeiset setelit lompakostaan esille ja sytyttää niillä piippunsa. Sellainen mies tarvitsee jonkun läheisyydessään, joka voi puhua hänelle järkeä.

_Anne-Marie_. Miten sääli minun on sinua, Mauritz, — kun sinulla on sellainen setä.

_Mauritz_. Et voi tosiaankaan arvata, millä tavalla hän käsittelee rahoja. Isäni lähetti minun mukanani muutamia Suursulaton osakkeita, jotka hän toivoo sedän ostavan häneltä. Isä pelkää niiden tuottavan tappiota, vaan setähän ei välitä mistään sellaisesta, hän ostaa ne varmaan. Meidän mielestämme on paljoa parempi, että sedän rahat tulevat siten meidän hyväksemme, kuin että hän tuhlaa niitä muille. Mutta, Anne-Marie, sinä et taida syödä yhtään mitään! Tässä on hanhenrintaa. Ja kananpaistia. Fridan keittotaito on suuressa maineessa täällä maalla.

_Anne-Marie_ (hajamielisesti). Kiitos, Mauritz. Mutta minkä kumman kalan he ovat ripustaneet kunniaportin päälle?

_Mauritz_. Se on tietenkin taas sedän mauttomuuksia. Se merkitsee luultavasti, että hän on iloinen lohi tai jotakin muuta sentapaista. Mutta palatakseni äskeiseen puheeseeni! Sinun pitää olla hyvin tahdikas sedän seurassa!

_Anne-Marie_. Ehkäpä hän sittenkin ymmärtää... Miksikä me muuten olisimme tulleet tänne?

_Mauritz_. Tulleet tänne! Niin hyvissä väleissä kuin setä ja minä olemme! Olisihan se suorastaan epäkohteliasta, jollen toisi hänelle morsiantani nähtäväksi. — Setä on romantikko pohjaltaan, tiedätkös, Anne-Marie. En epäile lainkaan, että hän, nähdessään, miten lämmin ja epäitsekäs rakkaus yhdistää meidät toisiimme, tulee niin liikutetuksi, että hän jonakin kauniina päivänä tarttuu meitä käsiin kiinni ja sanoo: "Mauritz, sinähän joka tapauksessa kerran perit minut! Mitä varten sinä siis lukisit lakitiedettä edelleen Upsalassa? Eikö ole paljoa parempi, että alusta alkaen antaudut tehdasalalle? Mitä arvelet siitä, jos ottaisit hoitaaksesi jonkun tehtaistani?" Tai ehkäpä hän kerrassaan lahjoittaa minulle jonkun tehtaan. Sehän ei merkitsisi hänelle suuria.

_Anne-Marie_. Se olisi aivan liian ihanaa, Mauritz.

_Mauritz_. Vai niin, arveletko sitä todellakin, Anne-Marie? Mutta siinä tapauksessa sinun täytyy myös koettaa auttaa minua.

_Anne-Marie_. Kunhan en vain pelkäisi häntä niin kauheasti!

_Mauritz_. Mutta siitähän minä olen saarnannut kaiken päivää! Se ei käy lainkaan, että pelkäät häntä. Jos aiot pelätä häntä, niin kaikki menee päin seiniä.

_Anne-Marie_ (hirveän epätoivon vallassa). Minä en uskalla koskaan sanoa hänelle sanaakaan.

_Mauritz_. Tosin minä pelkään hiukan, ettet sinä ole oikein sedän mielen mukainen. Luullakseni, jos setä saisi määrätä, niin hän valitsisi suuren, komean naisen, jolla olisi punaiset posket ja loistavat silmät. Mutta sinun pitää sittenkin yrittää parastasi! Sinun pitää suoristaa selkäsi, Anne-Marie, ja puhua äänekkäästi ja suoraan! Ennen kaikkea sinun ei pidä pelätä! Pidä vain silmällä millä tavalla minä häntä kohtelen!

_Anne-Marie_. Mutta, Mauritz, ethän sinä voi vaatia, että minä...

_Mauritz_. Että sinä osaisit hillitä itseäsi yhtä hyvin kuin minä, Anne-Marie! Ei, sitä en pyydäkään. Mutta minulla on mielestäni oikeutta vaatia, että pitäisit varasi, että rohkaisisit hieman mieltäsi.

_Anne-Marie_ (itkien). Sanothan sinä itsekin, ettei hän voi pitää minusta!

_Mauritz_. Mitä tämä merkitsee, Anne-Marie? (Lakkaa syömästä ja kietoo käsivartensa morsiamensa ympärille.) Etkö sinä siedä sitä, että puhun hiukan järkeä sinulle? (Ystävällisesti kuin lapselle.) Kas, tällä tavallahan sitä juuri parhaiten tulee setä Teodorin kanssa toimeen! Älä ole nyt tyhmä! (Vakaumuksella.) Kyllä sinä tiedät, että voit voittaa hänet, jos vain tahdot.

_Anne-Marie_ (vetäytyy pois itkien). Minä en käsitä, miksikä sinä otit minut mukaasi tänne! Minä turmelen vain kaikki. Minun on aivan mahdoton muistaa, mitä minä saan sanoa ja mitä en saa sanoa. Oi, minä pelkään niin kauheasti setää, että kernaammin juoksisin piiloon, kun hän vain katsookin minuun!

_Mauritz_. Anne-Marie, Anne-Marie! En ole uskoa korviani. Kylläpä tämäkin on mielenpurkaus! Ei sinun tarvitse lainkaan pitää sedästä. Kunhan koetat vain sen verran, ettet ole hänelle kovin vastenmielinen silloin kun lähden täältä.

_Anne-Marie_ (levollisemmin). Minä tuotan sinulle vain onnettomuutta, Mauritz.

_Mauritz_ (ottaa esille nenäliinansa ja pyyhkii pois hänen kyyneleensä). Kas näin, se on kilttiä! Nythän sinä näytät taas iloiselta. Syö nyt hiukan, lapseni, niin rauhoitut! Sinun pitää maistaa Fridan juustovanukasta.

_Anne-Marie_. Kunpa hän ei olisi vain niin hirveä! Kuinka sääli, ettei hän voi olla sinun kaltaisesi, (kirkastuen.) Vaikka ehkäpä on hyväkin, ettei hän ole sinun kaltaisesi.

_Mauritz_. Miten niin, Anne-Marie?

_Anne-Marie_. Siksi, että jos setä olisi yhtä järkevä kuin sinä, Mauritz, ja kaksi tällaista köyhää ihmistä kuin sinä ja minä tulisi hänen luokseen, niin hän varmaankin sanoisi meille: "Tehkää työtä kumpikin tahollanne, lapseni, kunnes olette hankkineet itsellenne varoja voidaksenne mennä naimisiin!" Eikö totta, Mauritz? Niin sinä sanoisit hänen sijassansa.

_Mauritz_ (hiukan loukkaantuneena). En tiedä, mutta mielestäni minulla on hiukan oikeutta saada sedältä avustusta...

_Anne-Marie_. Et suinkaan sinä suutu minuun, Mauritz?

_Mauritz_. Suuttuisinko pilapuheen vuoksi!... Keneksi sinä luulet minua? Kas näin, anna minulle suukko! En minä ole lainkaan suuttunut sinuun. (Suutelee häntä.)

_Anne-Marie_. Ei ole ketään sinun kaltaistasi koko maailmassa, Mauritz! (Suutelevat vielä kerran toisiaan.) Voisin tehdä mitä hyvänsä sinun tähtesi!

_Mauritz_. Minä olen sellainen kuin olen, Anne-Marie... Mutta sinä unohdat juustovanukkaan!

_Anne-Marie_. En jaksa enempää, Mauritz. (Katuu) Ei, syönpä sittenkin. (Juuri kun hän katsoo ylös ottaakseen eteensä juustovanukasta, kääntyy hänen huomionsa muualle.) Mitä nuo suuret rakennukset tuolla järven rannassa ovat, Mauritz?

_Mauritz_. Se on sedän tehdas, Laxå. Asiasta toiseen, Anne-Marie! Setä näyttää kovin mielellään tilojaan. Olen aivan varma siitä, että hän huomenna lähtee meidän kanssamme johonkin tehtaaseensa. Jos hän veisi meidät Laxåhon...

_Anne-Marie_ (joka on katsellut taustalla olevaa näköalaa). Miten kaunista siellä mahtaakaan olla, Mauritz!

_Mauritz_. "Kaunista!" Se ei ole kylliksi. Siellä on suurenmoista. Siellä ei ole tällaista tavallista herraskartanoa kuin täällä Bohultissa, vaan oikea linna. En käsitä, miksei setä itse asu siellä. Vanha isoäitini asuu siellä nyt yksin kylkirakennuksessa. No niin, jos setä vie sinut sinne, niin koeta hiukan innostua! Älä seiso ääneti sanomatta sanaakaan, niinkuin tullessasi tänne hetki sitten! (Pihanpuolelta kuuluu vaunujen ratinaa.) Kas niin! Luulenpa, että setä on jo palannut takaisin.

_Anne-Marie_ (nousee pelokkaana). Joko hän palasi! Anna minun mennä nukkumaan, Mauritz! Etkö tahtoisi sanoa hänelle, että olin väsynyt matkan jälkeen? Minä en kestä tätä, Mauritz.

_Mauritz_. Anne-Marie, sinä hämmästytät minua! Kaiken sen jälkeen, mitä olet luvannut minulle...

_Anne-Marie_. Minä en ole laisinkaan sinun arvoisesi, Mauritz, mutta olen kovin väsynyt. Minun on aivan mahdoton tavata häntä enää tänään. Sanoisin vain kaikkea sitä, mitä en saa sanoa. Minä...

(Hän näkee Teodor-sedän portilla vasemmalla, ja juoksee tiehensä. Mauritz heittää syrjään lautasliinansa ja ajaa häntä takaa. Kun hän asettuu tytön tielle, niin ettei hän voi päästä sisään taloon, juoksee Anne-Marie kunniaportin läpi puutarhaan.)

_Patruuna Teodor_ (tulee vasemmalta, taluttaen äitiään, vuorineuvoksetar Fristedtiä, joka on vanha nainen, vähintäin 70 vuoden vanha.) Vuorineuvoksetar suopi varmaan anteeksi, että pysähdyimme portin ulkopuolelle? Frida on sanonut, etten saa ajaa pihalle, kun me syömme ulkona, sillä ruoka tomuttuu, sanoo hän.

_Vuorineuvoksetar_ (käytös hyvin varma ja arvokas; voimakkaat kasvojen piirteet; vahva ja selkeä, mutta kuiva ääni. Liikkuu huomattavan vaikeasti ja vanhuudenheikkous vaimentaa koko hänen käytöstään). Se on aivan oikein poikani, aivan oikein. Hauska kuulla, että täällä on joku, jonka mielipiteitä sinä otat huomioon.

_Patruuna Teodor_. Nyt vuorineuvoksetar saa nähdä jotakin oikein koreata. Hepä vasta ovat laittautuneet oikein hienoiksi, nuo nuoret, tullessaan minun, vanhanpojan luoksi vieraisille, voisipa melkein luulla, että heidän käynnillänsä olisi erikoinen tarkoitus. Mutta eihän se koskaan voisi juolahtaa sellaisen miehen mieleen kuin Mauritz on, niinkuin vuorineuvoksetar hyvinkin tietää.

_Vuorineuvoksetar_. Minun pojanpojallani on hyvät periaatteet, erittäin hyvät periaatteet. Hän on aina huomaavainen vanhaa isoäitiänsä kohtaan.

_Patruuna Teodor_. On siinäkin kehumisen syytä. Vuorineuvoksetar oli paljoa ankarampi omille pojilleen kuin lastenlapsilleen. Eipä vuorineuvoksetar kaksikymmentä vuotta sitten ollut niinkään halukas ottamaan vastaan miniää leipurintuvasta.

_Vuorineuvoksetar_. Kaksikymmentä vuotta sitten oli kaikki aivan toisin kuin nykyään, poikani. Silloin sitä oli helppo hallita muita ihmisiä. Mutta nykyään he tahtovat itse hallita itseään. En minä koskaan enää sekaannu mihinkään, Sen minun lapseni ovat opettaneet minulle. Ja se on parasta sekä heille että minulle itselleni.

_Frida_ (ilmestyy keittiönportaille ja näyttää kovin iloiselta, kun hän huomaa vieraan). Mutta täällähän on hänen armonsa itse, vuorineuvoksetar! Eikä kukaan edes vastaanottamassa! Enpä olisi osannut arvatakaan, että saisimme näin harvinaisia vieraita näin myöhään illalla.

_Vuorineuvoksetar_. Ei se koskaan ennen olisi tullut kysymykseenkään, Frida, sillä ennen aikaan oli järjestystä kaikkialla. Mutta nyt tuli poikani Teodor keskellä yötä luokseni, kun olin jo vetäytynyt omaan huoneeseeni ja alkanut hellittää peruukkiani, ja kertoi, että pojanpoikani Mauritz oli tullut tänne pienen leipurinmamselin kera. Poikani Teodor sanoi, että minun täytyi tulla hänen luokseen ollakseni tuon nuoren ihmisen esiliinana. Enkä minä voinut muuta kuin totella. Mutta nyt minä tahdon heti lähteä levolle.

_Frida_. Minä kiiruhdan laittamaan kuntoon punaisen vierashuoneen, mutta emmekö saa tarjota illallista?

_Vuorineuvoksetar_. Kylläpä hänen puheensa kuulostaa merkilliseltä, Frida! Eikö hän kuullut, miten minä äsken sanoin, että olin hellittämässä peruukkiani, kun poikani Teodor saapui? Olin siis jo syönyt illallista. Luuleeko hän, että minun ikäiseni nainen syö useamman kuin yhden kerran illallista?

(Anne-Marie ja Mauritz huudahtavat iloisesti puutarhassa. Frida poistuu keittiöntietä sisään.)

_Vuorineuvoksetar_. Kuka siellä huutaa?

_Patruuna Teodor_. Eiköhän olisi parasta käydä katsomassa, vai mitä vuorineuvoksetar arvelee? (Hän taluttaa hänet näyttämön perälle, niin että vanha rouva voi nähdä puutarhaan.)

_Vuorineuvoksetar_. Todellakin tavattoman herttaista, poikani! — Mutta tuo nuori olento juoksee nopeammin kuin pojanpoikani. Mauritz ei saa häntä kiinni, vaikka hän ajaisi häntä kaiken yötä takaa.

_Patruuna Teodor_. Siinä vuorineuvoksetar on oikeassa. Minun täytyy tosiaankin auttaa Mauritzia. (Hän poistuu vanhan rouvan luota ja juoksee puutarhaan. Heti sen jälkeen ilmestyy Anne-Marie. Hän tulee nauraen ja vallattomana molempien herrojen seuraamana. Hän ilveilee ensin heidän kanssaan, sitten hän juoksee vuorineuvoksettaren luo ja kietoo käsivartensa hänen ympärilleen.)

_Anne-Marie_. Nyt minä olen turvassa! Tästä ei kukaan saa ottaa minua kiinni!

_Vuorineuvoksetar_ (mieluisasti yllätettynä, kietoo käsivartensa Anne-Marien ympärille). Aivan oikein, kultaseni! Erinomainen keksintö!

_Mauritz_ (astuu esiin ja suutelee kädelle). Mitä minä näen! Arvoisa isoäiti! Isoäidin täytyy suoda anteeksi ajattelematon käytöksemme! Meillä ei ollut aavistustakaan...

_Vuorineuvoksetar_. Mauritz, sinun morsiamesi ikäisen ihmisen sopii kyllä olla naattasilla. — Mutta Teodor, tiedäthän, että haluan heti mennä levolle. En tahdo jutella sen pitemmältä Mauritzin kanssa tänä iltana. Vasta huomenna otan vastaan hänen vanhempiensa terveiset. Mutta tämä nuori olento saa auttaa minua portaita ylös. Olen varma siitä, että hän pystyy siihen paremmin kuin sinä, Teodor. Tahtooko pikku kultani tarjota vanhalle mummolle käsivartensa?

_Anne-Marie_ (pidellessään vuorineuvoksetarta käsikynkästä, kääntyy patruuna Teodorin puoleen). Teodor setä, minäkin menisin kernaasti levolle!

_Vuorineuvoksetar_. Kas vaan! Se on hyvin järkevää, pikku kultaseni. Tule pois vain minun kanssani! Kyllä sinä saat mennä levolle.

(Näin sanoen on vuorineuvoksetar vaivalla päässyt portaita ylös ja he katoavat sisään.)

_Patruuna Teodor_. Olipa tuo aika vekkuli! Hän on saanut valtaansa yksin vuorineuvoksettarenkin! Ei häntä ole helppo pitää aisoissa, tiedätkö.

_Mauritz_. Ei kukaan voi vastustaa Anne-Marien viehätysvoimaa, setä. En tiedä tosiaankaan muuta kuin yhden ainoan ihmisen, jota hän ei ole täydellisesti kietonut sormiensa ympärille.

_Patruuna Teodor_. Et suinkaan tarkoittane minua, Mauritz? Sillä minä rakastuin häneen samassa hetkessä kun näin hänen ajavan kunniaportin alitse.

_Mauritz_. Minä tarkoitan itseäni, setä.

_Patruuna Teodor_. Sehän on hyvä tietää, sillä sittenhän me muut voimme turvautua sinuun, kun hän alkaa liiaksi meitä kurissa pitää. Mutta minun pitää ottaa selko, mitä aikomuksia hänellä on vuorineuvoksettaren suhteen. Antaako hän hänen mennä levolle, vai pakottaako hän häntä kuuntelemaan Filipstadin juorujuttuja. (Menee sisälle.)

_Anne-Marie_ (ikkunassa). Minä aioin kysyä, saanko todellakin mennä levolle?

_Mauritz_. Sinä puhut ikäänkuin olisin oikea tyranni! Olen sitäpaitsi muuttanut mieltäni, Anne-Marie. Luulen, että minulla nyt on sopiva tilaisuus puhua kaikessa rauhassa sedän kanssa ja taivuttaa hänet tarkoituksiani varten.

_Anne-Marie_. Kiitos, Mauritz!

_Mauritz_. Tai valvo vielä hetkinen, Anne-Marie, ja kuuntele kun juttelen sedän kanssa! Sinulle voi olla eduksi oppia, miten häntä on käsiteltävä.

_Patruuna Teodor_ (palaa takaisin). Ei, vuorineuvoksettarella ei ollut mitään hätää. (Astuu pöydän luo.) Niin, olettekohan te syöneet kaikki loppuun. Sillä kai te, herran nimessä, olette toki syöneet?

_Mauritz_. Kiitos, setä! Me söimme oikein hyvällä ruokahalulla. (Patruunan syödessä käy Mauritz mukavasti tuolille istumaan.) Sinulla on kovin ihanaa täällä maalla, setä. Mitä huvia on kaupungissa asumisesta? Sitä ei voi lainkaan tähän verrata. Tällainen ilma!