Part 4

_Patruuna Teodor_. Fridalla ei ole aikaa kestien vuoksi. Hän pyysi minun sanoa sinulle, että sinun olisi parasta mennä puutarhaan, sillä siellä ei mikään vaara voi uhata, sanoi hän.

_Anne-Marie_. Mutta täällä olisi niin paljon hauskaa katseltavaa, Teodor setä. En ole koskaan nähnyt taloa, joka olisi niin erinomaisessa kunnossa. Enkä ole vielä käynyt tallissakaan.

_Vuorineuvoksetar_. Pikku kultani, jos tahdot mennä talliin, niin pyydä Teodor mukanasi. Muuten voit joutua riitaan tallipässin kanssa.

_Anne-Marie_ (näyttää kovin huolestuneelta). Onko tallipässi irrallaan tallissa, Teodor setä?

_Patruuna Teodor_. Tietysti. Mutta sinähän voit mennä puutarhaan. Siitä kaikki nuoret tytöt pitävät eniten.

_Anne-Marie_ (rohkaisee äkkiä mielensä. Niiaa hiukan leikkisästi patruunalle ja sanoo veitikkamaisesti). Minä en halua mennä puutarhaan, setä. Mutta olisin sedälle kovin kiitollinen, jos setä tahtoisi tulla näyttämään minulle tallia. (Poistuvat yhdessä.)

(Vuorineuvoksetar seuraa heitä silmillään, nyökkää useaan kertaan tyytyväisenä. Sillä välin tulee Mauritz taustalta parin nuoren tytön seurassa. Hän kiiruhtaa etualalle. Molemmat tytöt jäävät taustalle.)

_Mauritz_. Mikä onni, että tapasin arvoisan isoäitini yksin. Tahtoisin pyytää isoäidin neuvoa eräässä vaikeassa pulmassa, johon olen joutunut. Niin, niinkuin isoäiti tietää, loukkaantuu Teodor setä kovin helposti, ja eilen illalla hän suuttui aika tavalla... Jollen minä olisi hillinnyt itseäni...

_Vuorineuvoksetar_ (kohottaa kätensä katkaistakseen hänen puheensa). Minä tiedän kyllä, ystäväni. Sinä olit hyvin viisas, kun tänään läksit metsästämään ja annoit tuon suloisen nuoren ihmisen hoitaa asianne. Se oli todellakin hyvin viisasta.

_Mauritz_. Isoäitini sanat herättävät minussa hiukan toivoa ja luottamusta. Onko Anne-Marie vihdoinkin rohkaissut mielensä? Isoäiti ei voi aavistaa, kuinka vaikea minun on ollut opettaa häntä, miten Teodor setää on kohdeltava.

_Vuorineuvoksetar_. Hän kohtelee häntä erinomaisesti, Mauritz. Hän itkee ja juoksee tiehensä niinpiankuin poikani Teodor sanoo hänelle sanankin. Olet jättänyt kohtalosi oikeihin käsiin.

_Mauritz_. En tiedä ymmärränkö oikein arvoisaa isoäitiäni. Anne-Marie?

_Vuorineuvoksetar_. Anne-Marie osaa mainiosti hoitaa setääsi. Ja sinä teet aivan oikein pysytellessäsi syrjässä. Sinun täytyy pysyä mahdollisimman paljon syrjässä.

_Mauritz_. Siitä minä aioin juuri neuvotella isoäidin kanssa ennenkuin annan lopullisen vastauksen Westlingin nuorille mamseleille. Me tapasimme toisemme, kun minä palasin metsästysretkeltäni, ja me olemme puhelleet siitä, miten mielenkiintoista olisi esittää pientä seuranäytelmää sinä aikana kun minä viivyn täällä maalla. Mitä isoäiti arvelet tästä?

_Vuorineuvoksetar_. Sehän on kerrassaan erinomainen ajatus, Mauritz. Seuranäytelmän harjoitukset vievät paljon aikaa. Siten sinulla on aihetta olla poissa Bohultista melkein koko päivä.

_Mauritz_. Olen kovin hyvilläni, että arvoisa isoäitini hyväksyy aikeeni. Mutta tahtoisin mainita siitä myös pari sanaa Anne-Marielle. Tahtoisin selittää hänelle...

_Vuorineuvoksetar_. Setäsi ja Anne-Marie läksivät juuri katsomaan tallia. Sieltä sinä löydät heidät.

_Mauritz_. Minusta on kovin ikävä kohdata nyt setää. Sitä paitsi Westlingin mamselit odottavat minua. Meillähän on niin vähän aikaa. Täytyisi heti ryhtyä hommaan. Uskallanko pyytää isoäitiä viemään tervehdykseni Anne-Marielle?

_Vuorineuvoksetar_. Tässä asiassa autan sinua kernaasti, ystäväni.

_Mauritz_. Tahtoisiko arvoisa isoäitini koettaa saada rakkaan Anne-Marieni käsittämään, että toimin meidän kummankin parhaaksi, joskin minusta tuntuu äärettömän ikävältä olla hänestä niin paljon erossa meidän täällä viipyessämme? Mutta se on sittenkin parempi kuin jos olisimme pakotetut heti palaamaan kotiin. Sano hänelle, ettei hän liiaksi kaipaisi minua!

_Vuorineuvoksetar_. Tuo nuori ihminen on hyvin suloinen ja miellyttävä. Minä lupaan, että hän saa seurustella minun kanssani, jos hänestä tuntuu yksinäiseltä.

_Mauritz_. Arvoisa isoäitini on viisain kaikista. Nyt olen aivan rauhallinen matkamme tuloksesta. Minä lähden siis heti Westlingeille. Hyvästi siksi aikaa, isoäiti. (Poistuu nuorten naisten kanssa.)

(Vuorineuvoksetar heiluttaa kättään hyvästiksi ja jatkaa virkkaustaan nyökäten moneen kertaan päätään. Hetken kuluttua hän vaipuu puolihorrokseen)

_Anne-Marie_ (tulee näkyviin aitauksen takana vasemmalla, tunkeutuu pensasaidan läpi ja hyppää alas lehtimajaan).

_Patruuna Teodor_ (seuraa jäljissä). Enpä ole koskaan nähnyt mokomaa! Sinähän turmelet pensasaidan! Mitä sinä täällä aiot?

_Anne-Marie_ (iloisesti, mutta vielä hiukan arastellen patruuna Teodoria). Tahtoisin niin kernaasti kerran istua keinussa, Teodor setä. (Käy keinuun istumaan.)

_Patruuna Teodor_. Ja tarkoituksesi on kai, että minun pitäisi sitä keinuttaa! Arveletko, että se on sopivaa työtä vanhalle patruunalle?

_Anne-Marie_. Setä ei ole lainkaan niin vanha, kuin setä luulee. Sehän käy mainiosti. (He keinuvat pari kertaa edestakaisin, sitten Anne-Marie pysähyttää keinun.) Katsos setä, meillä on keinu kotona Filipstadissa. Se on kiinnitetty suureen puuhun, joka kasvaa keskellä pihaa.

_Patruuna Teodor_. Vai vanhaan vaahteraan! No, minun kai pitäisi muistaa se. Se on varmaankin nyt niin suuri, että se varjostaa koko pihan?

_Anne-Marie_. Sitähän se juuri tekeekin, setä. Se leviää kuin vihreä katos pienten punaisten rakennusten ylitse. (Tuumien.) Setä on ehkä käynyt usein leipurissa ennen vanhaan?

_Patruuna Teodor_. Enpä minä ole niinkään harvoin käynyt siinä talossa. Minä olen kasvanut Filipstadissa, niinkuin sinäkin. Mutta miten nyt olikaan tuon vaahteran ja keinun laita?

_Anne-Marie_. Minusta tuntuu niin hauskalta, että setä on käynyt meidän talossamme. Niin, setä, meidän vanha keinumme on niin lahonnut, ettei kukaan uskalla käyttää sitä. Monta kertaa olisin tahtonut koettaa kiikkua siinä, mutta heti huudetaan joka taholta: "Kuuleppas, Untuvainen, mitä sinä aiot tehdä? Tule alas, heti paikalla, Untuvainen!" Siksi oli niin hauska saada keinua tässä.

_Patruuna Teodor_. Untuvainen? Mikä se on? Sinuako he nimittävät Untuvaiseksi?

_Anne-Marie_. Isällä oikeastaan yksin on oikeus nimittää minua siten, setä Teodor.

_Patruuna Teodor_. Kai eräs toinenkin saa sitä nimeä käyttää?

_Anne-Marie_. Saa kyllä, sillä kaikki Syrjäkadun varrella nimittävät minua siten. Mutta pitäisihän heidän toki lakata siitä, kun olen nyt suuri. Se kuuluu niin hirveän lapselliselta. Mauritz sanoo tietenkin aina minua Anne-Marieksi.

_Patruuna Teodor_. Sen minä kyllä uskon.

_Anne-Marie_. Ja se on minulle hyvin mieleen. Oi, setä, Mauritz on niin mainio!

_Patruuna Teodor_. Vai niin, oletko sinä sitä mieltä?

_Anne-Marie_. Kaikki kotona hemmoittelevat minua, paitsi Mauritz, ja siksi juuri panen häneen niin suurta arvoa. Setä ei voi aavistaa, kuinka mainio Mauritz on.

_Patruuna Teodor_. Minun kai pitäisi tietää se. Eikö hän ole sanonut sinulle, että hän saa periä minut?

_Anne-Marie_. On kyllä! Suo anteeksi, Teodor setä! Ymmärränhän minä, että se juuri todistaakin, että setä tietää miten mainio hän on. Mutta olisin sittenkin toivonut, että setä olisi kuullut Mauritzin puhuvan eilen meidän ajaessamme. Hän puhui järkeä koko ajan!

_Patruuna Teodor_. Mutta et suinkaan sinä ollut odottanutkaan muuta, Untuvainen?

_Anne-Marie_. Ymmärtäähän setä sen, ettei se olisi ollut niinkään ihmeellistä, vaikka hän olisi ollut hiukan toisellainen, kun me nyt olimme kahden ulkona, kuin tavallisesti kotona, jossa niin monet ihmiset näkevät meitä. Mutta se ei olisi ollut oikein Mauritzin puolelta. Mauritz ei tee koskaan mitään mikä ei ole oikein.

(Nyberg tulee astuen pihan poikki menossa keittiöön. Kun hän huomaa vuorineuvoksettaren, astuu hän hänen luokseen.)

_Patruuna Teodor_ (kiivaasti). Senkin jahnus! Senkin kirottu... (Keinuttaa hyvin kiivaasti keinua.)

_Anne-Marie_ (pelästyen, pysähdyttää keinun). Teodor sedän äiti istuu aivan yksin pihalla. Emmekö mene hänen luokseen? (Laskeutuu alas keinusta ja aikoo poistua lehtimajasta, mutta pysähtyy nähdessään Nybergin, joka seisoo nyt hattu kädessä vuorineuvoksettaren edessä.)

_Nyberg_. Oli niin hauska nähdä vuorineuvoksettaren istuvan täällä pihalla, että minun täytyi tulla sanomaan hyvää huomenta.

_Vuorineuvoksetar_. Pehtori on kovin ystävällinen, kovin ystävällinen!

_Nyberg_. Me kaikki täällä Bohultissa arvelemme, että jos vain vuorineuvoksetar tahtoisi muuttaa tänne, niin talo muuttuisi aivan toiseksi.

_Vuorineuvoksetar_. Jos pehtori on johonkin tyytymätön talossa, niin on parasta mennä suoraan valittamaan pojalleni Teodorille, sillä minä en tahdo sekaantua mihinkään.

_Nyberg_. Kas sitä juuri me sanommekin. Vuorineuvoksetar herättää kunnioitusta. Hän pitää sen puolta, jonka puolta on pidettävä. Jos hän asuisi täällä, niin ei olisi niin pirullisen paha olla pehtorina tässä talossa kuin nyt.

_Vuorineuvoksetar_. Nyberg saa puhua poikani Teodorin kanssa. Eikö Nyberg kuule mitä minä sanon?

_Nyberg_. Kyllä minä kuulen, vuorineuvoksetar. Mutta tarkoitukseni ei ollut moittia patruunaa. Tahdoin vain kertoa, miten täällä eletään, jotta vuorineuvoksetar käsittäisi, että vuorineuvoksettaren välttämättä on muutettava tänne. Eräs torppari täällä hiipi pari viikkoa sitten yöllä vilja-aittaan varastaakseen viljaa. Mutta aitassa oli niin huono lattia, että kun hän oli saanut säkkinsä täyteen, murtui lankku hänen altaan ja hän kaatui nurin ja taittoi jalkansa. Hän ei päässyt paikaltaan, vaan aamulla me löysimme hänet vilja-aitasta täysinäinen säkki vieressään. Ja silloin hän kai olisi ansainnut ainakin korvapuustin.

_Vuorineuvoksetar_. Siinä minun mielestäni Nyberg on aivan oikeassa.

_Nyberg_. Mutta minä sain korvapuustin, siksi etten ollut korjannut aitan lattiaa ja että se, joka aikoi varastaa viljaa, tuli viikkokausiksi kykenemättömäksi työhön. Ymmärtääkö vuorineuvoksetar, että tarvittaisiin jotakuta, joka pitäisi järjestyksestä huolta talossa, jossa tällaista voi tapahtua?

_Vuorineuvoksetar_. Aivan oikein, Nyberg. Sen minä kyllä ymmärrän. Ja juuri siksi en tahdo muuttaa tänne. En millään ehdolla. Minulla on niin rauhallista ja hyvä olla kotonani, Nyberg. Hyvästi, Nyberg!

_Nyberg_. Hyvästi sitten, vuorineuvoksetar! (Menee.)

_Anne-Marie_ (on kuunnellut keskustelua mielenkiinnolla, kääntyy nyt vilkkaasti Teodor sedän puoleen, joka on kiikuttanut keinua hyvin kiivaasti. Hän puhuttelee nyt häntä pelottomasti ja hyvin sydämellisesti). Teodor setä, etkö tahtoisi pysähdyttää keinua, jotta saisin keinua vielä hetken aikaa, ennenkuin lähdemme edemmäksi? (Epäiltyään hiukan.) Miten kaunista, ettei Teodor setä tahtonut rangaista miestä, joka ilmankin oli jo onneton.

_Patruuna Teodor_ (synkkänä, luotaantyöntäen). En minä kuunnellut heidän puhettaan. (Hiukan ystävällisemmin.) En minä luullut, että sinä viitsisit enää katsella mitään.

_Anne-Marie_ (käy keinuun istumaan). Enkö enää mitään! Tahtoisin kulkea täällä kaiken päivää paikasta paikkaan! En koskaan olisi voinut uskoa, että olisi mitään näin täydellistä olemassa. Koetan painaa kaikki mieleeni, jotta voisin sitten kertoa äidille oikein tarkasti, kun palaan kotiin. Kaikkein ensiksi näin navetan, ja sitten työhevosten tallin, ja vaunuhevosten tallin, valjashuoneen, vaunuliiterin, kuskinhuoneen ja pikentinkamarin.

_Patruuna Teodor_. Ja sitten aittoja ja latoja ja — —

_Anne-Marie_ (laskee sormin). Ei, setä sekoittaa! Sitten me tulimme lammaskarsinaan ja sikolättiin ja kanakoppiin ja hanhitarhaan lammikon rannalla. Sitten me menimme viinikellariin ja perunakellariin ja jääkellariin. Ja sitten siellä oli ullakoita vaatteita ja kuivausvinttejä lautoja varten ja puuvajoja ja makasiineja ja työkaluversta ja nikkarinversta ja olutpanimo ja pesutupa ja leivintupa... (Keskeyttää ihastuksissaan.) Miksikä setä ei mene naimisiin? Ajattelehan, miten onnellinen se olisi, joka saisi olla emäntänä tällaisessa talossa!

_Patruuna Teodor_. Mitenkä sitten kävisi Mauritzin perinnön?

_Anne-Marie_ (hämillään). Se oli hyvin tyhmästi sanottu! Setä ei tietenkään voi mennä naimisiin, kun setä ei voi saada sitä, jota haluaisi.

_Patruuna Teodor_ (hyvin huvitettuna, tekeytyy loukkaantuneeksi). Sinun mielestäsi minä tietenkin olen niin vanha, ettei kukaan voi pitää minusta?

_Anne-Marie_ (aivan hämillään). En minä sitäkään tarkoittanut, setä. — Eikö mennä vuorineuvoksettaren luo?

_Patruuna Teodor_. Heti paikalla! Mutta ensiksi sinä saat luvan sanoa, mitä sinä tarkoitit!

_Anne-Marie_ (punastuen, hänen on kovin vaikea selittää, mitä hän tarkoittaa). Setähän tietää, ettei Mauritzin isä ja äiti ole lainkaan hyvillään siitä, että Mauritz tahtoo naida minut. He eivät suinkaan ymmärrä, miten vaikealta tuntuu, jollei saa sitä, jota haluaa. He eivät tunne oikeaa kunnioitusta rakkautta kohtaan, Teodor setä.

_Patruuna Teodor_. Ei, se voi kylläkin olla totta, pormestari ja pormestarinna eivät tunne oikeaa kunnioitusta Rakkautta kohtaan. Mutta sinä luulet, että minä tunnen, vai mitä?

_Anne-Marie_. Katsoppas setä, minä tuumin yöllä... Ei suinkaan setä suutu minuun?

_Patruuna Teodor_. Kyllä minä koetan olla kärsivällinen sinun kanssasi.

_Anne-Marie_. Niin, minä tuumin, että setä oli antanut pystyttää kunniaportin meidän kunniaksemme, vaikka setä tiesi, että minä olin vain köyhä tyttö Syrjäkadun varrelta.

_Patruuna Teodor_. Ash, sen minä tein vain kiusotellakseni pormestarinnaa!

_Anne-Marie_ (punastuen, mutta äkkiä varmana). Minä en usko lainkaan, että setä teki sen siitä syystä. Minäpä luulen, että setä pystytti sen siksi, että setä tahtoi ylläpitää meissä toivoa. Setä tietää, miltä se tuntuu, kun pitää jostakusta oikein paljon ja on melkein varma siitä, ettei voi saada häntä.

_Patruuna Teodor_. Sinä arvelit ehkä, että kun minä olin nuori... (Äkkiä vakavana ja liikutettuna.) Silloin oli toiset tavat, näes. Jos se, joka siihen aikaan asui Pääkadun varrella, rakastui köyhään tyttöön Syrjäkadun varrella, niin tiedätkö, miten silloin kävi?

_Anne-Marie_. En, setä.

_Patruuna Teodor_. Niin näes, kaksikymmentä vuotta sitten eivät Pääkadun rouvat tyytyneet vain siihen, että he vain itkivät ja valittivat, niinkuin pormestarinna nyt tekee. Vaan jos Pääkadun rouvalla oli noin kaksikymmenvuotias poika ja tämä rakasti seitsemäntoistavuotista tyttöä Syrjäkadun varrelta, sellaista kuin sinä nyt olet, niin hieno rouva Pääkadun varrelta läksi tytön äidin luo Syrjäkadun varrelle ja sanoi hänelle: "Nähkääs, hyvä matami", sanoi hän, "minun poikani on liian hyvä ottaakseen teidän tyttärenne vaimokseen, ja teidän tyttärenne on liian hyvä ruvetakseen muuksi hänelle. Ja siksi minä lähetän nyt poikani pois, ja te, matami hyvä, saatte naittaa tyttärenne kelpo miehen kanssa; siten me suoriudumme parhaiten tästä asiasta."

_Anne-Marie_. Ja siihen setä saattoi tyytyä! Setä, jolla on niin suuri valta...

_Patruuna Teodor_. Kaksikymmenvuotias poika, näes! Ei minulla siihen aikaan ollut sen enemmän omaa tahtoa, — kuin että se parhaiksi mahtui vuorineuvoksettaren taskuun. Vasta myöhemmin olen tullut sellaiseksi äksypääksi kuin nyt olen.

_Anne-Marie_. Jos setä on äksypää, niin riippuu se vain siitä, ettei setä saanut sitä, jonka olisi pitänyt saada. (Hän katsoo patruuna Teodoriin ja huomaa, että hänen kasvonsa ovat surulliset ja synkät.) Olen kovin pahoillani, setä, ei minun olisi pitänyt puhua tästä.

_Patruuna Teodor_ (kääntyy pois). Oi, ei se tee mitään — Mutta oikeassa sinä olet, ei sinulle olisi pystytetty mitään kunniaporttia, jollei tuota toista olisi ollut. (Astuu edestakaisin lehtimajassa.) Mikä sinä oikein olet, kun tulet viekoittelemaan vanhojen ihmisten salaisuuksia esille?

_Anne-Marie_. En minä tee sitä koskaan enää, Teodor setä.

_Patruuna Teodor_. Ja sinä, joka eilen pelkäsit minua niin kauheasti, ettet uskaltanut edes katsoa minuun!

_Anne-Marie_. Mitä setä nyt puhuu!

_Patruuna Teodor_. Kyllä minä sen näin sinusta. Sinä olit kuullut kaikenlaista pahaa tuosta hulivilistä, patruuna Teodorista. Ja sinusta tuntui varmaan kuin olisit kulkenut kuolemaa kohti, kun ajoit Bohultin pihalle. Mutta sinä tahdoit kestää sen sittenkin Mauritzin tähden. Mauritz ei tehnyt oikein vaatiessaan sinua mukanaan tänne.

(Viimeisten sanojen aikana on Kalle ja Wilhelmsson tulleet pihalle mukanaan köynnöksiä ja kirjavia lyhtyjä, jotka he laskevat maahan puutarhamajan viereen. Sitten Kalle astuu vuorineuvoksettaren luo, kysyen kohteliaasti).

_Kalle_. Me olemme saaneet käskyn koristaa puutarhamajaa näillä köynnöksillä, mutta ehkä se häiritsee hänen armoaan? Ehkä on parasta jättää työ tuonnemmaksi?

_Vuorineuvoksetar_. Ei lainkaan, Kalle! Enhän minä ole kiinninaulattu tähän tuoliin. Minä voin siirtyä sisälle.

(Patruuna ja Anne-Marie ovat jatkaneet keskustelua hiljaisemmalla äänellä)

_Patruuna Teodor_. Kuuntelehan nyt vain, mitä seuraa, niin saat nähdä, että olen oikeassa ja ettei koskaan sinun olisi pitänyt tulla tänne!

_Anne-Marie_. Minä en kernaasti kuuntele salaa toisten puhetta, Teodor setä. Mutta äsken en tosiaankaan voinut sille mitään, että kuulin, miten kiltti setä on.

_Kalle_. Me odotamme kernaasti, sillä me juttelimme juuri äsken keskenämme, miten hyvillämme me olemme siitä, että hänen armonsa on täällä. Ihmeellinen rauha on tullut yli koko talon, sanoimme me. Me toivoisimme vain, että hänen armonsa olisi täällä koko vuoden umpeen.

_Vuorineuvoksetar_. Minä voin vakuuttaa Kallelle, että täällä on mitä paras järjestys. Frida pitää talon erinomaisessa kunnossa.

_Kalle_. Se ei riipu vain siitä, että huonekalut ovat paikallaan ja että pöytäliina on valkoinen ja kiiltävä. Me kaikki, jotka olemme kiintyneet patruunaan ja tiedämme millainen mies hän on, me näemme myöskin, mitä täältä puuttuu.

_Anne-Marie_. Teodor setä, minä tahtoisin niin kernaasti astua esiin ja näyttäytyä heille.

_Patruuna Teodor_. Ole vain alallasi! Sinun pitää saada selko siitä, millaisten ihmisten luo sinä olet tullut.

_Kalle_.(on jatkanut hiljaisemmalla äänellä, mutta nyt hän sanoo kovaan) ... ja nyt viimeksi hän löi vetoa Borgströmin kanssa, että hän osaisi ampua ikkunaruudun läpi niin ettei ikkunaan tulisi muuta kuin pienen pieni pyöreä reikä. Ja täällä hän kulki sitten ja ampui koko aamupäivän, ja toinen ruutu rasahti rikki toisensa jälkeen ja hän jatkoi niin kauan tuota peliä, kunnes koko talossa oli yksi ainoa eheä ruutu jäljellä.

_Vuorineuvoksetar_ (kärsimättömästi). Minä en käsitä miksikä minulle kerrotaan niin paljon merkillisiä juttuja pojastani Teodorista, jotta minut siten saataisiin muuttamaan tänne. Kalle käsittää kai, että tahdon asua kotonani päästäkseni juuri eroon noista kaikista kummallisista jutuista.

_Kalle_. Vai niin, niinkö se on. No, me palaamme sitten hetkisen kuluttua ja kiinnitämme köynnökset paikoilleen. (Menee.)

_Anne-Marie_ (on keinuttanut itse kiikkua niin kovaa kuin mahdollista edellisen keskustelun aikana.)

_Patruuna Teodor_. Ymmärrätkö nyt, mitä minä tarkoitan sanoessani, että Mauritz teki väärin tuodessaan sinut tänne?

_Anne-Marie_. Suo anteeksi, Teodor setä, mutta minä en kuullut oikein! Minä kiikuin niin kovasti. (Äänettömyys.) Olen kovin pahoillani, ettei setä ole hyvillään siitä, että tulin tänne. Mutta setä ei saa olla suuttunut yksin Mauritziin ja minuun, sillä äitikin tahtoi sitä.

_Patruuna Teodor_ (hämmästyneenä). Tahtoiko äitikin sitä? (Katsoo tarkasti Anne-Marieta.) Vai niin, sinun äitisikö lähetti sinut tänne! Hänen mielestään sinun ei siis ollut vaarallista tulla tänne.

_Anne-Marie_. Ei, Teodor setä. Äiti ei ottanut korviinsakaan niiden puheita, jotka sanoivat, ettei minun olisi sopivaa lähteä tänne.

_Patruuna Teodor_ (äkkiä kirkastuen). No, jos asianlaita on siten, niin saan kai olla tyytyväinen sinun tuloosi. Ja nyt me kai jatkamme matkaa!

_Anne-Marie_. Heti paikalla, setä! Mutta ensiksi tahtoisin pyytää sedältä jotakin. Kas, asian laita on sellainen, etten kotona ole saanut koskaan tarttua mihinkään työhön. Pienenä olin kivuloinen, ja sitten isä ja äiti olivat niin arat minusta... (Äkkiä päättäväisesti.) Meillä on lehmä kotona ja minä en osaa lypsää sitä, mutta äiti ei salli minun sitä tehdä. Luuleeko setä...

_Patruuna Teodor_. Että saisit lypsää lehmiä täällä? Sinä saat kysyä Fridalta. Häneen minä en voi vaikuttaa mitään.

_Anne-Marie_. Niin mutta setä voisi kai ainakin sanoa hänelle, että minä osaan lypsää!

_Patruuna Teodor_. Tiedätkö, minä alan huomata jotakin. Sinä olet saanut päähäsi, että kaikkea sitä, mitä et saa tehdä kotona, minun pitäisi sallia sinun tehdä täällä. Luulenpa että minun pitää neuvotella asiasta Mauritzin kanssa.

_Anne-Marie_. Setä... Mauritz on niin järkevä!

_Patruuna Teodor_. Niin, hänhän on kaikella tavalla mainio mies.

_Anne-Marie_. Mauritz ei voi lainkaan käsittää, että tahtoisin tehdä työtä vain siksi, että se on hauskaa. Hänen mielestään huvin tulee olla sinänsä ja työn sinänsä.

_Patruuna Teodor_. Vai niin, sinä arvelet, ettei meidän tarvitse puhua tästä Mauritzille? Mutta sinä näytät kovin huolestuneelta. Sinulla on varmaan jotain muutakin sydämelläsi?

_Anne-Marie_. Ajaessamme eilen oli niin kovin kaunista tienvarsilla, setä. Kaikkialla ihmiset olivat korjaamassa heinää. (Katsoo rukoilevasti häneen.) Näytti aivan siltä, kuin heillä olisi ollut kovin hauskaa.

_Patruuna Teodor_. Vai niin, sinä et ole koskaan ollut haravoimassa heinää!

_Anne-Marie_. En koskaan, setä.

_Patruuna Teodor_. Niin, näes, se on hauskaa, sen minäkin ymmärrän. Etkö ole koskaan saanut ajaa heinäkuormallakaan?

_Anne-Marie_. En koskaan, setä.

_Patruuna Teodor_. Sitä minä tuskin uskallan antaa sinun koettaa. Jos se olisi ollut siihen aikaan, jolloin minä itse olin mukana ajamassa...

_Anne-Marie_ (katsoo rukoilevasti). Mutta nyt setä ei aja enää? Ehkei se ole sopivaa?

_Patruuna Teodor_. Sopivaa... Tiedätkös, olen kai minä tehnyt sellaista, mikä on ollut paljon vähemmän sopivaa minulle... Mutta siinä tapauksessa meidän täytyy rukoilla Jumalaa, että Mauritz eksyisi metsästysretkellään, sillä muuten me emme koskaan saa siihen lupaa.

_Anne-Marie_ (viattomasti). Ehkäpä Mauritzin pitää levätä metsästysretkensä jälkeen, Teodor setä. (Kaksi herraa tulee samassa pihalle.) Voi miten ikävää, setä, tulee vieraita.

_Patruuna Teodor_ (katsoo alas). Kas, aivan oikein! (kuiskaa Anne-Marielle.) Ole vaan hiljaa! Älä liikahda!

(Borgström ja Kolmodin puettuina vaaleihin kesäpukuihin, hiostuneina kävelystä.)

_Borgström_ (astuu vuorineuvoksettaren luo). Kas, mistä tuuli nyt puhaltaa, kun hänen armonsa on tullut Laxåsta Bohultiin? Varmaankin morsiamen vuoksi, arvaan minä. Kas Kolmodin oli niin kovin huolissaan siitä, että Fristedt jäisi yksin nuoren parin kanssa, ja siksi hän ei antanut minulle rauhaa, ennenkuin sai minut mukanaan tänne.

_Kolmodin_.. Niin, minähän aioin vain pitää silmällä...

_Borgström_. Niin, nyt kun vuorineuvoksetar on täällä, niin ei ole hätää mitään, nyt Fristedtillä on apulainen sekä seuran pitämisessä että kaikessa muussakin.

_Vuorineuvoksetar_. Ja tiedättekö hyvät herrat, hän suoriutuu aivan erinomaisesti. Minun ei ole tarvinnut auttaa häntä ei ainoatakaan hetkeä.

_Borgström_. Voiko vuorineuvoksetar sanoa meille missä hän nyt piileksii? Hän pyysi, että me tulisimme tänään heittämään keilaa. "En minä viitsi kahta kokonaista päivää pitää seuraa vastakihlantuneelle parille", sanoi hän. "Te saatte luvan tulla, jotta pääsen edes hetkeksi livahtamaan tieheni."

(Vilkasta ilmeittenvaihtoa lehtimajassa.)

_Vuorineuvoksetar_. Poikani Teodor on varmaankin käynyt huonomuistiseksi. Hän läksi näyttämään ympäristöä nuorelle morsiamelle. Me olemme hyvin ihastuneet, sekä minä että Teodor, nuoreen ihmiseen, jonka pojanpoikani toi tänne.

_Borgström_. Niin, hän kuuluu olevan herttainen pieni tyttö, tuo Filipstadin leipurintytär. Kolmodin tässä on aivan hullaantunut häneen.

_Vuorineuvoksetar_. Olen kovin epäkohtelias, kun en pyydä herroja jäämään, mutta luulenpa kestävän useita tunteja, ennenkuin Teodor palaa takaisin. Odotusaika käy herroille kovin pitkäksi.