Part 9

— Mikä kirje sinulla on kädessäsi, arvatenkin tulevilta valitsijoiltasi? — sanoi Hermine, samalla kun kietoi pienen punaisen huopapeitteen kiinteämmin lapsen ympärille ja nauroi, kun Amalia näytti miten valkea aamuleninki oli rypistynyt. Mutta Konny näki vain, miten kauniisiin poimuihin punainen peite laskeutui nuoren, kauniin äidin hameelle.

— Niin, — sanoi hän vihdoin, — tästä kirjeestä sinä et tule pitämään.

— Miten niin, koskeeko se liikeasioita?

— Koskeepa niinkin, mutta se kutsuu minut uusiin toimiin elokuussa, ja oikeastaan olisi minun kuitenkin ollut pakko käydä tarkastamaan omia monia viljelyksiäni Kronebyssä.

— No, parin kolmen viikon kuluttua voin kyllä matkustaa kanssasi.

— Sitä et tee, — kuultiin vanhan parooni Sigesmundin jyrkästi selittävän, tullessaan siinä puolisoaan taluttaen. — Kiitä Jumalaa, rouva miniäni, jos minä jätän talon perillisen suojaa vaille edes syksyksi, jolloin Konny kai tahtoo aarteensa mukaansa Tukholmaan.

— Ei ole varmaa, että hänet valitaan porvarissäätyyn.

— Kyllä, luota siihen että hänet valitaan. _Häntä_ eivät vaivaa vanhoilliset periaatteet, ja porvaristo on yleensä hampaisiin asti varustautunut liberaalisilla uudistuksilla. Mitä sanovat naiset tästä?

— Minä puolestani, vastasi Amalia nopeasti, — kuulun nyt porvaristoon, ja pormestarinnana on velvollisuutenani olla liberaali. Mutta sydämessäni pelkään tuntevani myötätuntoa aatelia kohtaan, ja minua harmittaa, jos _se_ lakkaa olemasta _erikoisena_ säätynä.

— Hyvä, Amalia, — nauroi vanha parooni. — Mutta mitä sanoo meidän Herminemme?

— Voi, rakas isä, vaikka olisin syntynyt tämän maan vanhoillisimmassa ilmakehässä, niin ei se auttaisi, sillä vaimo joutuu huomaamattaankin miehensä ajatusmaailmaan, ja minä seuraan miestäni, en heikkoudesta, sillä politiikka on meillä yleensä puolueetonta alaa. Mutta _meidän_ kaupunkimme rouvat viettelivät minut uudella isänmaallisuudellaan. Se höyrysi sekä kahvi- että teekeittiöistä.

— Kas siinä, — sanoi Konny ja loi vaimoonsa kaunopuheisen silmäyksen, — kas siinä näet nyt, isä, että _aika_ on ottanut jalkaansa Lunkentus-saappaansa, kun jo naisetkin käyttävät niitä mallina.

— Niin, minun on kiittäminen Louisea, — parooni suuteli valtavan loisteliaasti vaimonsa kättä. — Sinä et koskaan jätä vanhaa lippua, sinä.

— En koskaan, — vastasi Louise, tehden ylevän miellyttävän liikkeen miestään kohti. — Taistelen ja kaadun sinun ynnä neljän säädyn mukana.

— No, _sinä_ ja _minä_, rakas Louise, toki kuitenkin jäämme kaatumatta, vaikka nuo neljä kaikkikin kaatuisivat. Mutta emme ole vielä nähneet sitä. Emme ole nähneet sitä vielä, herra poikani. Eduskuntauudistuksen täytynee vielä nukkua aikansa, ennenkuin se saa unen silmistään.

XIX.

Ensimäiset vastaanottajaiset.

Oli syksy ja lokakuun keskivaihe, ja parooni Konny oli juuri vaimoineen ja lapsineen muuttanut Blasieholmenilla olevaan upeaan asuntoon. He olivat sinne täysin kotiutuneet, huolimatta siitä, että Hermine tuskin oli tahtonut uskoa että tämä _neljäs_ koti tulisi heitä oikein miellyttämään.

— Vain Kroneby, — sanoi Konny, — on meidän _oikea_ kotimme, sen jälkeen pidin eniten kaupungissa olevasta porvariskodistamme. Koko vierashuoneemme siellä oli mitä miellyttävin muratinlehväsali. Tulee sitten suuri Sigesberg, jota minä _nyt_ joka tapauksessa ehkä enimmin rakastan, jos vaan pääsen asumasta siellä, mutta mitä muuta minä voisinkaan kuin lämpimästi rakastaa asuntoa, missä poikani on syntynyt, missä itse olen syntynyt ja missä isäni, isoisäni ja isoisäni isä ovat syntyneet ja mistä sarja rehellisiä ja kunnon miehiä on lähtöisin. Koko juttu, Hermine hyvä, on vain siinä, että pidän yksinkertaisesta ja siitä, mikä omaa mieltäni paraiten tyydyttää. Täällä, tässä vuokratussa huoneustossa, hengitän täysin kevyesti, täällä ei onneksi ole mitään, mikä vaatii ihailua, kuten joukko esineitä Sigesbergissä. Mutta miksi mennä niin pitkälle. Saahan tästä huoneustosta ihailla näköalaa ja — läsnäolevaa emäntää.

— Vakuutan sinulle, ystäväni, — vastasi Hermine (seisoessaan siinä salissa olevan pöydän ääressä, järjestellen aistikkaasti maljakkoihin Sigesbergistä tulleita kukkia), — että aina siitä alkaen kun sinä sait kunnian tulla valituksi paikkakuntamme edustajaksi, sykkii nyt koko elämäjärjestelmässäsi aivan uusi valtimo. Miten voimakkaasti ja jalosti oletkaan puhuva valtiopäivillä; äänessäsi on kaunis, syvä, väräjävä sointu, joka tekee niin hyvän vaikutuksen ollessaan lämpimästä sielusta lähtevän kaunopuheisuuden kannattajana.

— No mutta, Hermine, sinähän alat oikein hemmottelullasi pilata minua. Se ei juuri ole entisen umpimielisyytesi kanssa sopusoinnussa.

— Voi siten olla, Konny, mutta nyt, kun olen sekä vaimon että äidin arvossa, tunnen itseni aivan toisin tavoin varmaksi kuin alussa. Minähän pelkäsin niin jokaisen lausumani sanan suhteen, että tuskin sinulle puhtaaksikirjoittaessani uskalsin ilmaista, miten ihastunut olin kuvauksiisi, ja miten silloin väänsin ja käänsin sanoja, kun oikeudentuntoisuuteni pakotti minut huomauttamaan jostakin perustelun tai ajatuskulun seikasta.

— Niin, mutta se oli kuitenkin, elleikään varsin ehjää, niin joka tapauksessa ihanaa aikaa, vaikka me molemmat olimme miltei kuin pari metsään eksynyttä lasta. Tarkoitan tietysti mitä tulee toisemme tutkimiseen... Mutta tuon ajan puheenaollen! Sinä olet miltei kokonaan jättänyt ne vaatimattomat pukusi, jotka minua silloin niin miellyttivät. Tuo niin kainosti verhottu kuva antoi silmälle tilaisuuden levätä. Minä tutkin sitä.

— Konny, mitä sanot? — puhkesi nuori rouva punastuen lausumaan, — käytänkö _minä_ pukuja, jotka häiritsevät silmiesi rauhaa? Ole hyvä ja tarkasta minua, päästä jalkoihin asti. Huomaatko paljasta paikkaa, kasvoja lukuunottamatta? Mutta jos saat siitä enemmän lepoa, niin vedän kyllä yhtä huolellisesti kuin silloinkin hiukseni pitkälle yli poskieni. Koko ero on vain siinä, että nyt käytän tummaa silkkipukua harmaitten villapukujeni asemasta. Mutta, jos se vaan on sinun mieleesi, pyydän kyllä lähettämään ne tänne.

Ja siinä seisoi Hermine miehensä edessä vastustamattoman kauniina, hehkuva harmin puna poskillaan ja molemmat kädet kukkia täynnä ojentuneina miestään kohti.

— Kas vain tätä taas, nyt ei tosiaan ole kysymys pelkäämisestä vapaata lausunto-oikeutta käyttäessä! Ja _sinä_, joka kuitenkin sanoit minulle, että vaimo vain eräinä arveluttavina ajankohtina saa ilmaista hiukkasen ärtyneisyyttä.

— Rakas Konny, minä en nyt ole ärtynyt, mutta seikka on se, että en voi rauhallisena kuulla, miten sinä viittaat minussa olevan puutteita, joita minussa todenteolla ei ole. Ja nyt on niin hyvä käyttää tilaisuutta ja ehdottaa sinulle, että aina menet yksin kutsuihin, tarkoitan suurempiin, sillä miellyttää _sinua_ tahdon ennen kaikkea, mutta sitähän en voisi, jos näyttäytyisin puettuna siten kuin suuria kutsuja tai päivällisiä varten pukeudutaan.,

— Sinä tiedät, Hermine, että en enää ole mustasukkainen. Mutta minulla on oma käsitykseni. Koeta sen vuoksi kaikessa mitä naisellinen aistisi voipi...

— Tehdäkseni itseni rumaksi?

— _Sitä_ sinä et voisi. Se olisikin viimeistä mitä tahtoisin. Kun kuitenkin on kysymys sellaisista tilaisuuksista, missä naiset ovat välttämättömiä, niin en niihin milloinkaan lähde ilman vaimoani, mutta hänellä on kyllin sekä makua, häveliäisyyttä, älyä että kunnioitusta miehensä mielipidettä kohtaan, soveltaakseen pukunsa sen mukaiseksi kuin naimisissa olevalle naiselle sopii. Muuten olet sinä luonnollisesti liian heikko tänä talvena ottaaksesi osaa tanssiin.

— Niin, luonnollisestikin, — vastasi Hermine naurahtaen, — ja vaikka en olisikaan ruumiillisesti heikko, niin en tule milloinkaan tanssimaan, se on varmaa.

— Todellakin, rakas Hermineni, niin nuori kuin olet, voisitko luopua tuosta huvista?

— Minä, Konny hyvä, en halua muita huveja kuin sellaisia, jotka ovat sinun makusi mukaisia. Älkäämme puhuko siitä. Tahdon mieluummin elää paljon kotona poikamme ja sinun seurassasi, kun sinulla on aikaa olla meidän kanssamme.

— Siihen käytän kaikki hetkeni, mitä yleiset asiat eivät vaadi osakseen. Sitä paitsi kysyn mielelläni monessa asiassa neuvoasi.

— Voi, mitä sanot?

— Että Jumala oli armollinen minulle, kun minä, maultani niin vaatelias mies, sain vaimon, jonka kanssa voin puhua muustakin kuin siitä mikä koskee kotoamme tai seuraelämää. Muunlaiseen naiseen olisin pian väsynyt, eikä koko sinun häikäisevä kauneutesi olisi voinut pidättää minua, jos olisit koettanut vähääkään keimailla tai ellet olisi kyennyt komeilematta osoittamaan minulle, että sinun sivistyksesi, älysi ja terävä käsityskykysi riittävät opiskelujen ja vielä korkeamman kehityksen kautta asettamaan sinut arvoisaksi seuratoveriksi miehellesi. Sinussa liittyy vakavuus naisen miellyttävyyteen. Nythän ei olekaan mitään, mistä en ilmoita sinulle. Ja sinä olet luvannut olla rakastettavana emäntänä, kun kutsun säätytovereitani tänne. Meillä on, kuten olemme sopineet, vastaanotto kerran viikossa.

— Katson kunnia-asiakseni osoittautua kyllin arvoisaksi vaimoksi niin etevälle säädyn jäsenelle. Mutta sinullahan ei ole mitään sitä vastaan, että Amalia, jos hän miehensä mukana todella tulee tänne, on apunani?

— Ei, päinvastoin tulee siitä mainiota. Amalia kyllä hieman liioittelee arvokkuuttaan, mutta se kyllä tasaantuu. On niin kodikasta nähdä, herrojen silloin tällöin pistäytyessä sisään, pari nuoria naisia käsitöineen sohvapöydän ääressä.

— Ja sitä paitsi, ystäväni, teetä juotaessa. Herrojen on aina tultava sisään, juotava teensä ja puheltava hieman vierashuoneessa, missä tulen järjestämään kaiken hyvin juhlalliseksi ja hauskaksi. Pääset kyllä näkemään, että uudet ystäväsi täällä meidän kanssamme eivät joudu ikävöimään hotellihuoneisiin.

— Oi, miten rakastettava olet! Muutaman päivän kuluttua alkavat valtiopäivävastaanottosi. Ei tarvitse kauan odottaa.

* * * * *

Nuoren herrasväen asunto säteili kauniina, ei liiallisesti, kynttiläin, lamppujen ja miellyttäväin takkatulien levittäessä valoaan huoneisiin, missä nojatuoleja oli siellä täällä vieraitten tarpeeksi Näky oli mitä miellyttävin sellaiselle, joka tuli ulkoa kylmästä, sateisesta ilmasta. Varsinkin oli vierashuone miellyttävä, tuoksuvine teepöytineen siinä valojen keskellä, kukkineen, mainioine porsliineineen ja hopeakoreissa olevine oivallisine teeleipineen; mutta vielä parempaakin oli loistamassa, nimittäin emäntä niin hurmaava, että monet herroista eivät tahtoneet jättää teepöytää, vaan hattu polviensa välissä ihastuneina ottivat vastaan sekä teekuppeja että kaikkea muuta, mitä hän tarjosi. Emännän vierellä loisti ja puhui toinen nuori nainen, myöskin erään säätyveljen vaimo, mutta miten paljon suosionosoitusta tulikin hänen osalleen, niin ei sitä voi verratakaan siihen, mitä Herminelle tarjottiin.

Hermine tarkasteli arvokkaana ja miellyttävänä suurta seurapiiriä; milloin esitteli Konny jonkun tehtailijan, milloin pormestarin, milloin kirjailijan, milloin sanomalehtimiehen, milloin neuvosmiehen, milloin kauppiaan, talonpojan tai entisen soturin. Kaikki oli suurta ja kirjavaa sekasortoa. Ja Konny koki todella kovaa ennenkuin sai _oman_ seuransa salin vieressä olevaan työhuoneeseensa, jossa kuitenkin oli tarjolla sekä takkavalkea että sikaareja ja muuta nautittavaa, paitsi suurenmoisia keskusteluja, joissa rohkeasti otettiin esille ja tuomittiin kaikki "mädännyt". Mutta jos saa uskoa uskomatonta, niin nautti isäntä joka tapauksessa siitä, että monet vieraista jättivät _hänen_ temppelinsä aivan ihastuneina palatakseen nauttimaan hänen vaimonsa seurasta.

Mutta yht'äkkiä valtasi kuitenkin ikäänkuin jonkinmoinen aran apea mieliala salin kummallakin puolella olevissa huoneissa joukkokunnat, kun äänekkään ovikellonsoiton kuuluttua näyttäytyi suuri ja komea olemus, joka totisesti ei tuntunut "mädänneeltä". Tulija oli itse parooni Sigesmund. Hän oli, ilman aviopuolisoaan, muutaman päivän ollut kaupungissa, mutta vaikka hänet oli kutsuttu Konnyn luona kokoontuneeseen joukkoon, mitä tietenkään ei voitu välttää, oli hän kieltäytynyt tulemasta, koska häntä aikaisemmin oli kutsuttu muualle. Mutta niin innostunut kuin hän olikin whistipeliinsä, jätti hän sen kuitenkin mennäkseen, kuten hän sanoi, puolituntiseksi tervehtimään miniäänsä. Tuo vanha ylimys oli hyvin tunnettu ja arvossapidetty, ja lyhyen vierailun aikana osoitti poika hänelle tavallista suurempaa huomiota, mikä myöskin tarttui koko seurapiiriin, kun parooni, juotuaan teetä Herminen luona, siirtyi poikansa huoneeseen ja diplomaatin tahdikkuudella kävi keskustelemaan kaikista päivänkysymyksistä.

— Siinä sitten on tavattoman miellyttävä ja mitä mielenkiintoisin kunnon vanha aatelismies, — sanottiin. Mutta kun vanha parooni sitten katosi kuin tähdenlento valaisemaan muita maailmoja, tuntui joka tapauksessa kevyemmältä, sillä nyt voi keskustelu reippaammin kuin koskaan siirtyä aloille, joita kokouksessa käsiteltäviksi oli aiottu. Ja keskustelu oli juuri päässyt parhaaseen vauhtiinsa, kun kutsuttiin illalliselle ja naisten valta taas alkoi.

— No, eikö mennyt mainiosti, ystäväni? — kysyi Hermine, kun viimeinen vieras oli lähtenyt. Ja viimeisenä vieraana sattui olemaan juuri pormestari-serkku, joka oli viipynyt eräässä yksityisessä kokouksessa niin kauan, että ehti vain käydä noutamassa vaimonsa.

— Kyllä, kerrassaan mainiosti. Sinä olet siinä määrin valloittanut kaikki herrat, että minä sen kautta saan kaksinkertaisen vaikutusvallan, minut on jo valittu erään valiokunnan puheenjohtajaksi... Mutta sinä, Hermine hyvä, saat yhä suuremmassa määrässä kätesi työtä täyteen. Sinun täytyy tarkastaa matkamuistiinpanoni ennenkuin luovutamme ne pois. Ja sinähän olet niin herttainen, että autat minua myöskin korehtuuria luettaessa? Ellen _minä_ vaan vaatimuksineni loukkaa junkkeri Siggen oikeuksia.

— Älä pelkää, minä kyllä joudan kaikkeen.

— Se on totta. Käykäämme nyt sisään sanomaan hyvää yötä pojalle.

XX.

Parooni Sigesmundin kirje puolisolleen.

"Vanha, uskollinen puolisoni!

Sanoin sinulle, kun lähdin kotoa, että kävisin Konnyn vastaanottajaisissa (hän tahtoo pidettäväksi kokouksia luonaan, sen sijaan että niitä aina pidettäisiin hotellissa, eikä se ole ollenkaan hullumpaa). Mutta tiedätkö, sitten kun minä vihdoin, pidettyäni kelvottoman huonoa pelionnea osallani kreivi H:n luona, minne olin saanut kutsun, pääsin vähän paremmalle puolelle (minulle sattui neljä kyllin korkeata korttia), päätin jättää pelin toisen miehen hoidettavaksi ja lähdin hetkeksi huvittelemaan herra poikani uuteen huvitarhaan.

Älä luule, armollisin Louiseni, että olen vähintäkään harmissani rakkaalle Konnyllemme siitä, että hän kulkee toista tietä kuin minä! En voi koskaan unohtaa sitä auliutta, jota hän osoitti käydessään koettamaan voimiaan diplomaattisella uralla. Hän tosin varsin pian jätti sen uran, mutta minä annan vieläkin tunnustuksen yritykselle, vaikka melkein (kun näen hänen syvän, joskin peitetyn rakkautensa Hermineä kohtaan) alan epäillä, että Konny, joka ei tietänyt Herminen tavallaan jo olleen silloin kihloissa Amalian nykyisen miehen kanssa, ehkä oli kosinut ja saanut rukkaset.

Mutta, hyvä ystävä, älä millään muotoa loukkaannu Hermineen siinä asiassa. Niin luottamuksellinen kuin suhteenne onkin, olisi hänestä epäilemättä varsin tukalaa, jos olisin arvannut oikein. Mutta toisaalta oli siinä tapauksessa todellinen ihme, että Konny tuli takaisin. Minun on aivan mahdotonta keksiä, miten hän voi malttaa ylpeytensä ja ennen kaikkea aran ärtyisyytensä niin paljon, että kirjeellisesti teki toisen yrityksen. Konny-raukka, hän on tavallaan erikoisluonne, mutta hän on niin komea mies kuin isä vaan konsanaan saattaa pojakseen toivoa.

Sinä luulit, Louise rakas, että minuun koskisi, kun näkisin hänet liberaalien riveissä. Ei ensinkään! Mutta siitä olin huolissani, että hän ei kiintyisi _mihinkään_ muuhun kuin maanviljelykseen ja kirjallisuuteensa. No, tulee olemaan hauska lukea hänen matkaseikkailujaan. Mutta jos hän kunnostautuu valtiopäivillä, niin olen vielä tyytyväisempi. Ja saat nähdä, että hän niin tulee tekemään... Mutta kerran saavat kyllä sekä hän että monet muut tunnustaa, että _jos_ uusien luutien onnistuu lakaista säätyeduskunta pois, niin käy niille ehkä sitä vaikeammaksi lakaista omien oviensa edustoilta joukko romua, mikä estää uutta täydellisyysmallia täyttämästä kaikkia niitä monia vaatimuksia, mitä siihen nähden tullaan asettamaan.

Menin siis rouva miniäni vastaanottajaisiin, sillä Konny oli aamupäivällä sanonut minulle, että ensin juotaisiin teetä emännän luona. Kuitenkin huomasin, kun vahtimestari — Konnylla ei ole palvelijoita — oli päästänyt minut saliin, että neuvottelut ja muut keskustelut olivat jo alkaneet isännän yksityishuoneessa. Ja kun saliin johtavat ovet olivat auki, kuulin minä Konnyn komealla äänellään, varsin lämmenneenä, mutta ei kiivastuneena, puhuvan jotakin, mikä saavutti suosiota, sillä heti muuan suuri voimakas tehtailija, kelpo mies, jolle minut sitten esiteltiin, kuten koko seurallekin, jyrisi vahvistukseksi ikivanhoista laitoksista.

Minä hiivin nuoren vapaaherrattaren luo, jolla myöskin oli ryhmänsä, missä Amalia häntä auttoi, vaikkei ollutkaan oikein hyvällä tuulella. Amalia ajattelee nyt vain äidinvelvollisuuksiaan ja laski varmaan minuutteja, kunnes pääsi lähtemään kotiin. Minä ehdin kuitenkin tuskin muuta kuin tervehtiä ihastuttavaa Hermineämme ja kuiskata hänen korvaansa: 'No, missä kveekaripukusi ovat? Konnyn silmät varmaan kärsivät sinun kauniin sinisen pukusi loistavista väreistä', ja hän hymyillen vastata: 'Olen tarjoutunut pyytämään niitä tänne lähetettäväksi, mutta Konny ei ole sitä tahtonut', — kun poikani, kädet ojennettuina, riensi luokseni ja, kuten minusta näytti, varsin tyytyväisenä vei minut suureen piiriin, missä minä, suoraan sanoen, rakas Louiseni, viihdyin niin hyvin, että tunsin itseni melkein tyytymättömäksi, kun olin luvannut ehtiä illalliseksi takaisin ensimäiseen vierailupaikkaani. Minun oli kuitenkin pakko joka tapauksessa suorittaa loppuun pelihommani.

Tänään aikaisin aamupäivällä olin minä kuitenkin siellä uudestaan ja lupasin syödä päivällistä heidän luonaan, mutta sanoin, että aamuvisiitti oli omistettu nuorelle perilliselle, joka muuten voi sanomattoman hyvin. Jos elämme, saat nähdä, että _hän_ tulee edelliseen sukupolveen. Konnykin on asettanut pyhäksi velvollisuudekseni tarkkaan varoa jättämästä tätä maailmaa, ennenkuin junkkeri Sigge on päässyt täysi-ikäiseksi, niin että hän, jos Sigesberg menettäisi vanhan herransa, voisi ryhtyä sen hoitoon, ja epäaristokraattinen maanviljelijä ja kirjailija Konny saisi ainaiseksi jäädä asumaan rakkaaseen Kronebyhynsä.

No niin, olen vasta kuusikymmentäkaksi-vuotias, minä kykenen kyllä vielä elämään kaksikymmentäyksi vuotta, jos Jumala niin tahtoo. Mutta ellei, niin tapahtukoon hänen tahtonsa, enkä hetkeäkään pelkää että poikani silloin ei käsittäisi velvollisuuttaan täyttää täällä paikkani. Tunnen hänen hienotunteisen, tavattomasti tunnontarkan sydämensä. Hän rakastaa meitä kumpaakin, jopa enemmän kuin itse käsittääkään. Ja kaiken, mitä minä oikeudenmukaisesti puolestani voin toivoa (enkä toivo mitään, mikä olisi vastoin hänen ankaria mielipiteitään ja periaatteitaan), sen hän on tekevä, ja tekevä hyvin.

Konnyn täytyi lähteä johonkin kokoukseen ennenkuin minä lähdin Herminen luota, joka, voitko uskoa, järjestää Konnyn käsikirjoituksia. Se on suorastaan hämmästyttävää. Tunne, jota hän tuntee vaimoaan kohtaan, on kovin erilainen kuin yleensä nuorten miesten; hän on kerran sanonut minulle, että hän tahtoo seuraajattaressaan löytää henkistä sympaattista rakkautta, jollaista hänen nyt ei tarvitsekaan kaivata. Luonnollisesti hän kuitenkin pelkää itsenäisyytensä joutumista jonkin sellaisen vallan alaiseksi, mikä ei ole _henkistä_... No, Hermine on onneksi lahjakas nainen.

En voi olla mainitsematta, että Herminen kirjoituspöydällä oli paketti, ja kun se oli avattu, avasin minäkin sen vuorostani, kun nuori rouva saattoi miestään ulos.

'Ahaa', lausuin minä naurahtaen itsekseni, kun sain nähdä mukiinmenevän, soman teräsharmaan villarepsin.

'No, mutta isähän toimittaa kotitarkastusta', huudahti rakas miniäni palatessaan sisään ja hän kävi punaiseksi kuin ruusu ja hymyili ihastuttavasti.

'Onko tämäkin niitten mallien mukainen, joita sinulla on kotona vaatesäiliössäsi?'

'Tosiaan, isä rakas! Juuri nyt aamulla on mieheni, joka luultavasti eilen osti sen, yllättänyt minut lahjoittamalla sellaisen minulle, ja nyt aion minä yllättää hänet pukeutumalla hänen mieliväriinsä jo parin päivän kuluttua. Aion pian juuri lähteä ompelijattareni luo.'

Sitten lähdimme yhdessä, ja nyt, rakas Louise, lopetan tähän, sillä kolmen päivän kuluttua saat minut kotiin, ja joulun viettävät he täällä.

Sinun oma, sinua lämpimästi rakastava vanha

_Sigesmundisi_."

Vapaaherratar Louisen kirje miehelleen.

"Rakas Sigesmund!

Miten olet voinut tällä tavalla peijata aviopuolisoasi, joka aina on luottanut sinuun? Neljästä päivästä on nyt tullut seitsemän! No, en ihmettele, vaikka syrjästä halusit kuulla poikasi puhuvan porvarissäädyssä valtiopäivien tärkeästä asiasta. Sama halu olisi ollut minulla, ja siksi, kun oli kysymys juuri _siitä_ asiasta, suon sinulle anteeksi, että viime kerralla sain vain muutaman rivin sinun itsesi asemasta. Tiedätkö, olin saanut hartaan halun matkustaa pääkaupunkiin yllättämään sinut ja lapset, sillä uskon täydellisesti vakuutukseesi, että Konny piti loistavan ja paljon tunnustusta saavuttaneen puheen; mutta tiedätkö, että samalla kertaa, kuin sinunkin kirjeesi, sain kirjeen myöskin sisareltani, presidentinrouvalta. He tulevat tänne ylihuomenna, ja siksi pyydän että kaikin mokomin riennät kotiin. Miten suoriutuisin presidentistä sinun avuttasi?

Mainiota olisi, jos samalla saisit mukaasi Amalian, niin jäisi hän tänne siksi aikaa kuin hänen vanhempansakin. Ja herra pormestarikin saanee luvan hankkia itselleen aikaa tullakseen osottamaan arvonantoaan.

Herminen kirjeestä saan sen käsityksen, että Amalia tuskin tahtoo kuulla puhuttavan muusta kuin kalleista äidinvelvollisuuksistaan, joista hän kuitenkin huolehtii jotenkin yksipuolisesti. Hän on kyllä täydellisesti muuttunut, mutta kun äärimäisyydet koskettavat toisiaan, tulee joskus liikaakin. Ihmettelen, onko hänen pormestarinsa nyt onnellisempi? Amalia ei ole, lukuunottamatta yhtä iltaa, jolloin oli Herminen luona, ollenkaan jättänyt kotiaan. Kokonaisen illan uhraaminen konserttiin tai muuhun huviin olisi hänestä synnillistä. Arvaan senvuoksi, että hän tahtoisi tulla tänne, missä hänen ei tarvitse pelätä kiusauksia.

Miten aivan toisin käyttäytyykään meidän Herminemme! Hän ei unohda vaimon, ei miniän, ei emännän eikä joka suhteessa huolekkaan naisen velvollisuuksia äidin vuoksi. Ja kuitenkin on hän äiti viimeistä tunnettaan ja veripisaraansa myöten. Hän on yksi noita harvinaisen onnellisia, joka käsittää maailmansa _oikein_, tultuaan siihen, eikä Konny koskaan olisi voinut saada vaimoa, joka paremmin olisi ymmärtänyt ja arvokkaammin käyttänyt sydämensä ja älynsä mahdollisuuksia.

Kiirehdi nyt kotiin, rakas mieheni, sinua ikävöi kovin

_Louisesi_."

XXI.

Suuren päivän aattona ja sen jälkeen.

Oli 6. päivä joulukuuta.

Hermine istui kirjoituspöydän ääressä tarkastellen miehensä korrehtuureja, mutta samassa jalallaan liekuttaen viereensä siirrettyä kehtoa, missä nuori Sigge hyvinvoivana uinaili, imettäjättären mentyä omille asioilleen.

Herminellä ei ollut mitään aihetta odottaa miestään kotiin tähän aikaan aamupäivällä. Konnyhan oli niin toimelias jäsen valtiopäivillä, ja miten voisi hän juuri nyt tulla? Hänen askeleensa ne kuitenkin olivat, jotka lujina ja joustavina kuuluivat yli salin, ja Konny oli huoneessa jo ennen kuin Hermine ehti nousta tuoliltaan.