Part 3

Lähetysasemien läheisyydessä ja muualla, missä eurooppalaisia on pitemmän aikaa oleskellut, ovat kanakit joko vapaaehtoisesti tai viranomaisten pakotuksesta luopuneet pahimmista tavoistaan. Sitäpaitsi on heidänkin joukossaan poikkeuksia. Nykyjään saattaa siellä tavata hyvinkin esimerkiksi kelpaavia kanakki-äitejä ja nuorta polvea, joka toimittaa iäkkäille vanhemmilleen jokapäiväisen »kai-kain» [ruoan yleisnimi]. Plantaaseilla kahden, kolmen vuoden ajan palvelleet kanakit saattavat kotikyläänsä palatessaan jakaa ystäviensä ja sukulaisten kesken koko pienen palkkansa antimet.

* * * * *

Yleisenä luulona muualla maailmassa on, että päiväntasaajan seutujen onnelliset lapset ravistelevat ravintonsa ja vaatetuksensa lähimmästä puusta, loikovat aurinkoisilla rannoilla joikuja hyräillen ja koristellen kiharaista päätään _frangipannin_ koreilla kukilla.

Se on runollinen harhaluulo. Metsäkanakit, s.o. kanakit, jotka eivät ole eurooppalaisten palveluksessa, elävät hyvin alkeellisissa ravinto-oloissa. Heidän pääasiallisin ravintonsa käsittää vain hiilihydraattipitoisia kasviksia, kuten yamssi, taro, kau-kau (makea peruna), kapiak (leipäpuun hedelmä, joka kuitenkin muistuttaa enemmän kylmää perunaa kuin leipää), mommi tapioca, sak-sak (raaka saago), maissibanaani, ananas, kookospähkinä, paw-paw sekä suuren määrän muita, enemmän nimeltään kuin maultaan mielenkiintoisia tropiikin hedelmiä. Näitä he ahmivat sisäänsä suunnattomia määriä. Yleensä onkin metsäkanakeilla paljon enemmän vatsaa kuin rintaa, eikä lihaksia juuri ollenkaan.

Edellämainitut hedelmät ja kasvikset sisältävät hyvin vähän munanvalkuaisaineita, joten ei olekaan ihme, jos kanakit munanvalkuaisnälässään syövät melkein kaikkea, mikä vain kävelee tai liikkuu. Kirjoittaja sattui kerran näkemään, kun kanakkivaimo istui majansa edustalla, piti sylissään pientä, laihaa koiraa, ja poimi kirppuja sen turkista, pistellen nämä herkkupalat sitä mukaa kuin niitä löysi — suuhunsa.

Toinen tärkeä puuttuva aine kanakkien ravintojärjestelmässä on rasva. Alkuasukkaat tekevät melkein mitä tahansa sitä saadakseen. Korkein ylistys, minkä kanakki voi antaa hyvästä ruokalajista on: »Number one kai-kai, plenty crease too much!» (Ensiluokkaista ruokaa, paljon rasvaa!)

Ennen valkoisten tuloa olivat rantakanakit ja metsäkanakit aina sotajalalla keskenään. Metsäkanakit tarvitsivat merivettä suolan puutteessa ja tekivät aika ajoin vedenhakuretkiä rannikolle. Kuuleman mukaan joivat he ensin merestä kylläkseen ja täyttivät sitten puiset astiansa tällä kalliilla nesteellä kuljettaen ne mukanaan. Rantakanakit turvautuivat tavallisesti kanootteihinsa tai muuttivat tykkänään asumaan keinotekoisesti rakentamilleen saarille rannikon läheisyyteen. Näitä kanakkien rakentamia saaria on vielä useita jäljellä, varsinkin Salomoninsaaristossa.

Nykyjään tyydyttävät metsäkanakit suolannälkänsä joutumatta taisteluun rantakanakkien kanssa. Edelliset tuovat mukanaan metsän antimia ja saavat jälkimmäisiltä korvaukseksi »soodavettä». Kerrotaan erään seudun rantakanakkien kohottaneen meriveden hintaa, jolloin metsäkanakit olivat vakavina tiedustelleet, oliko pelättävissä soodaveden kokonaan loppuvan.

* * * * *

Alkuasukkaiden »naimiskaari» on hyvin erilainen eri saarilla. Seuraavassa suppea kuvaus Gasellinniemellä, Rabaulin ympäristössä vallitsevista naimatavoista.

Gasellinniemen kanakeilla ei ole totemia, kuten Uuden Guinean ja Uuden Irlannin asukkailla. He ovat sensijaan jakautuneet moniin pieniin klaaneihin eli heimoihin. Samaan klaaniin kuuluvat eivät saa mennä naimisiin keskenään. Kosiminen tapahtuu seuraavaan tapaan:

Pojan isä ja sedät käyvät tytön äidin ja tätien luona ja sopivat tytön ostohinnasta. Hinta vaihtelee 50:stä 108:aan syleen näkinkenkärahaa riippuen tytön isän arvosta. Tämä summa maksetaan tytön äidille ja lähimmille sukulaisille äidin puolelta, mutta tyttö jää äitinsä luokse, kunnes hän on kasvanut sukukypsäksi, n. 12—14 vuoden vanhaksi, jolloin hänet luovutetaan miehelleen. Tytön äiti ja isä panevat toimeen suuren syömisjuhlan, joka sitten päättää naimisseremoniat.

Leskivaimon hinta on tavallisesti 40—50 syltä, mikä maksetaan naisen äidille ja veljille.

Sukukypsäksi kehittyneen tytön ostamisessa käännytään tavallisesti klaanin päämiehen puoleen. Kosijan on tuotava mukanaan kaksi syltä rahaa ja järjestää kestit. Jos hänen tarjouksensa hyväksytään, pitää hänen sitäpaitsi suorittaa 80 syltä tytön äidille, jonka jälkeen äiti ja heimon päämies yhdessä järjestävät suuren juhlan.

Jos mies haluaa ottaa useampia vaimoja, pitää hänen maksaa toisesta vaimosta 80 ja kolmannesta 60 syltä. Työ talossa vähenee vaimomäärän lisääntyessä, siitä halvempi hinta. Moniavioisuus on kuitenkin nopeasti häviämässä Gasellinniemeltä.

Avioeroja tapahtuu myös — niinkuin suuressakin maailmassa — ja niiden syynä on useimmiten vaimon uskottomuus.

Sattuu myöskin, että kanakki vaatii eroa vaimostaan tämän laiskuuden tai juorukiihkon vuoksi: puutarha ja aviomies kun jäävät hoitamatta. Kun avioero on järjestetty, palaa vaimo äitinsä tai äidinpuoleisten sukulaistensa luokse. Vaimon sukulaisten ei ole pakko luovuttaa takaisin aviomiehen suorittamaa vaimon hintaa. Vaimo sensijaan voidaan määrätä korvaamaan miehelle aiheutuneet vahingot.

* * * * *

Kaikilla niillä seuduilla, missä eurooppalaisia asustaa, käyvät kanakit pukeutuneina. Miesten puvun muodostaa noin kyynärän levyinen ja kolmen pituinen vyötäisvaate »lap-lap». Naisten samanlaisella vaatteella on eri nimi, »lava-lava»; naisilla on sitäpaitsi yläruumiin peittona toinen vaatekappale, joka tekee sekä paidan että puseron virkaa. Niin miehet kuin naisetkin koristelevat mielellään käsivarsiaan ja sääriään kaikilla mahdollisilla nauhoilla ja remmeillä. Usein näkee kanakin kävelevän arvokkaan näköisenä rääsyinen sukka toisessa jalassa, toisen ollessa paljaana.

Kanakit ovat helposti omaksuneet eurooppalaisten esittämän vaatetuksen, vyötäisvaatteen. Halusta he käyttäisivät paitaa ja kaulanauhaakin, mutta siihen eivät terveydenhoitoviranomaiset ole antaneet suostumustaan. Vain kirkkoon mennessään kanakit saavat, pukeutua paitaan, mikä useilla on puhtaasta silkistä. Kylminä sadepäivinä kanakki verhoutuu mielellään isännältään saamaansa vanhaan palttooseen tai sadetakkiin.

Lähetyssaarnaajat ovat saaneet istutetuksi kanakkeihin niin voimakkaan hävyntunteen, että he pitävät syntinä liikkua koskaan ilman vyötäisvaatetta. Uimaan mentäessäkin pitää lap-lap olla vyötäisillä. On miltei mahdotonta nykyjään saada valokuvatuksi heitä ilman tuota välttämätöntä vaatekappaletta.

Uuden Guinean »mantereella», m.m. Markham-laaksossa, on muutamia saksalaisia lähetysasemia, joiden hoitajat eivät vaadi opetuslapsiaan käymään vaatteissa. Onkin todettu kanakkien siellä sairastavan vähemmän tuberkuloosia kuin niillä seuduin, missä heille on tyrkytetty vaatteita.

Monia juttuja on säilynyt niiltä ajoilta, jolloin vaatteet Tyynellämerellä alkoivat tulla muotiin. — Yritteliäs kiinalainen oli uskaltanut perustaa kauppa-aseman syrjäiselle seudulle, missä eurooppalaisia ei vielä ollut liikkunut. Kaikki sujui kuitenkin hyvin: kanakit kantoivat kiinalaiselle kopraa ja saivat korvaukseksi tupakkaa, ongenkoukkuja ja koreita lap-lap-vaatteita. Varsinkin viimeksimainituilla oli niin hyvä menekki, että varasto myytiin loppuun, lukuunottamatta sinisiä kankaita; niitä ei ostanut kukaan. Seudulla löytyi savea kolmea eri väriä, valkoista, punaista ja keltaista, joilla oli helppo maalata lap-lapin pahimmin tahriintuneet kohdat. Sinistä väriä kanakit sen sijaan eivät tunteneet. Mutta nokkela kiinalainen keksi keinon tähänkin: tilasi seuraavassa lähetyksessä hyvän määrän pieniä purkkeja valmiiksi sekoitettua sinistä maalia ja teki, uuden kauppatavaran tunnetuksi asiakaspiirilleen. Silloin tuli sininen muotiväriksi. Kerrotaan samojen kanakkien sentään myöhemmin tulleen tietämään, että noita ihmeellisiä verhoja voidaan pestäkin: joku heistä oli sattunut putoamaan kanootista mereen vaate yllään ja todennut kummakseen, että kangas tuli kuin uudeksi. — Sattuman varassahan suuret keksinnöt yleensä ovatkin.

Noiden kaukaisten, vähän tunnettujen saarten asukkaista saavat eurooppalaiset usein kuulla merkillisiä asioita. Niinpä kirjoitti muuan ruotsalainen turisti matkakirjassaan Etelämeren saarilla esiintyvästä omituisesta hiustaudista, joka muuttaa kanakkien tukan joksikin aikaa valkoiseksi. Vieras oli kaikesta päättäen kohdannut kanakkeja, joilla oli ollut kloorikalkkia tukassaan. Tapa on verraten yleinen kanakkien keskuudessa: kalkki karkoittaa syöpäläiset ja pitää pään viileänä. Hierovatpa jotkut tukkaansa punaista ja keitaistakin kuivunutta savea. Onneksi ei mainittu turisti sentään ollut tavannut näitä »tauteja» potevia.

PIDGIN ENGLANTIA.

Istun varjoisalla verannalla tutkien vasta postista saapunutta sanomalehtipinkkaa. Piintyneet tropiikineläjät eivät juuri muunlaisesta postista väiltäkään kuin sanomalehdistä: parin kuukauden vanhoina ne eivät kovin kiihoita suloisesti raukeata mieltä, kuten henkilökohtaiset kirjeet saattavat tehdä, eikä niihin tarvitse vastata.

Pihan toisella puolella olevassa keittiössä asuintoverini »poika» soittaa huuliharpulla ja vuoroin laulaa: »It's a long way to Tipperary...» Tiedustelen, onko oma »poikani» kotosalla:

»To-Wautu he no stop?» (Eikö To-Wautu ole siellä?)

»Yes!» (Kyllä!)

»Talk'im he bring me one fella tea!» (Käske hänen tuoda minulle kuppi teetä!)

»He no stop!» (Ei hän ole täällä!)

»What name you taik he stop?» (Miksi sitten sanoit hänen olevan siellä?)

»Me talk he no stop!» (Sanoin, ettei hän ole!)

»Oh! You go to...» (Oh! Mene...)

Oma syyni. Miksi panin kysymykseni kielteiseen muotoon! Kanakit ovat hyvin tarkkoja kielteisen sanan suhteen, ja kun australialaiset yleensä käyttävät kielteisiä kysymyslauseita, syntyy tästä hullunkurisia, joskus vakaviakin väärinkäsityksiä.

Mutta tässä on vasta yksi pidgin-englannin vastuksista. Tämä Tyynenmeren »esperanto» on yleisesti käytännössä ja monin paikoin ainoana ilmaisuvälineenä koko sillä laajalla alueella, mikä lännessä rajoittuu Aasiaan, idässä Amerikkaan ja etelässä Australiaan. Se käy siellä täydestä kuin väärä raha. Se on kieltämättä maailman kauheinta kielisotkua. Siinä ei ole mitään kielioppia. Mennyt aikamuoto erotetaan nykyisestä liittämällä lauseeseen sana _finish_ (loppu): »Me kai-kai finish» (olen syönyt). Genetiivi ilmaistaan sanalla _belong_ (kuulua jollekin); »Master belong me» (minun isäntäni). _Fella_ (fellow — veikko, toveri) on tämän kielen tärkein sana, eräänlainen artikkeli ja se esiintyy kaikissa mahdollisissa sanayhtymissä: »Me fella like kai-kai good fella kai-kai» (pidän hyvästä ruoasta). Kai-kai merkitsee ruokaa, ruokkimista ja syömistä. _Savee_ (ymmärtää, pitää, lue: savi) on niin yleinen, että se on kulkeutunut oikeaan englannin kieleenkin slang-sanana. Muistuu mieleeni eräs »savee-juttu» Rabaulista:

Kiinalainen Yep Loy oli varastanut ankkurin eräästä veneestä, mutta oli joutunut kiinni ja tuomittu maksamaan sakkoa. Tuomari julistaa oikeuden päätöksen:

»Yep Loy, Kiinan kansalainen, on ensikertaisesta varkaudesta tuomittu maksamaan sakkoa viisi puntaa.»

Yep Loy vastaa silmää räpäyttämättä:

»No savee!» (Ei ymmärrä!)

Tuomari, ovela skotlantilainen lakimies, selailee hetkisen papereitaan ja toistaa:

»Yep Loy tuomittu maksamaan sakkoa kymmenen puntaa.»

Kiinalainen menee ansaan ja tokaisee paikalla:

»No, five that's all!» (Ei, viisi vain!)

_Lik-lik_ on hyvin monipuolinen sana, vastaten käsitteitä: vähän, pieni, lyhyt, matala, kapea, ohut y.m. _Plenty too much_ (runsaasti liian paljon) ei merkitse suinkaan mitään ylenpalttista, vaan se on yksinkertainen superlatiivi vahvistus. Esim, »lik-lik way» (lyhyt matka), »long way lik-lik» (kohtalainen matka), »long way plenty too much» (hyvin pitkä matka). _Stop_ merkitsee olla olemassa, jatkua. Varsinkin tämän sanan nurinkuriseen käyttöön on eurooppalaisen alussa vaikea tottua. Onhan sana »stop» juurtunut mieleemme käsitteenä pysähtyä, lakata. Kanakki sensijaan saattaa sanoa esimerkiksi: »Rain he stop», vaikka sataa paraillaan kuin saavista kaataen.

_Piccanini_ on lapsi, _monkey_ (apina) on nuorukainen, _lapuna_ on isä. _Boy_ (poika) on miesten yleisnimi, samoinkuin _Mary_ on kaikkien naisten nimi. Varmaankin on joku menneiden aikojen ensimmäisistä merenkulkijoista suvainnut sanoa tapaamiaan alkuasukasnaisia Maryksi, josta sana on säilynyt, samoinkuin _bullamacow_, joka merkitsee lihaa sen kaikissa muodoissa, raavaanruhosta säilykepurkkisoppaan saakka. Kerrotaan nimittäin kapteeni Cookin löytöretkillään lahjoittaneen jonkin saaren asukkaille härän ja lehmän (bull and cow), jotka sanat alkuasukkaat yhdistävät yhdeksi käsitteeksi, »bullamacow».

Kieli ei kuitenkaan läheskään aina pysy uskollisena periaatteelleen ilmaista kaikki mahdollisimman lyhykäisesti ja mutkattomasti. Äänteelliset vaikeudet ja sopivan ilmaisun puute ovat luoneet useita pitkiä ja hassunkurisia nimityksiä. Niinpä esim. lyhty on _lamp-walk-about_ (lamppu-kävellä-ympäri); kirjekuori on _coat belong letter_ (takki-kuuluu-kirjeelle). Sanan »serkku» ilmaiseminen vaatii jo aika pitkän lauseen: _piccanini belong brother belong father belong me_. Kanakkien ja kiinalaisten on vaikea ääntää englannin kielessä niin viljalti esiintyviä kaksoiskerakkeita, mutta tästäkin pulmasta on selviydytty: pannaan yksinkertaisesti ylimääräinen ääntiö kerakeyhtymien väliin. Esimerkiksi kuunari (engl. schooner) on _sikuna_, savu (smoke) on _simouke_: höyrylaiva on siis _sikuna belong simouke_.

Oli vähällä unohtua muuan kaikkein tunnusmerkillisimpiä sanoja, nimittäin _maskee_ (lue: maskii — yhdentekevää, antaa mennä). Sana on jo niin yleisesti valkoistenkin käyttämä, että australialaiset ovat ruvenneet sanomaan Etelämeren saaria maskee-maiksi. Jos lausuttu sana usein toistettuna jättää vaikutuksensa käyttäjänsä mieleen ja luonteeseen, silloin on maskee suuri tekijä tropiikissa asustavien eurooppalaisten tarmon lamaannuttamisessa. »Maskee!» on aina jokaisen huulilla, ei millään ole suuresti väliä, »Maskee!» antaa mennä! »Maskee!» otetaan ryyppy, mitäs sitä turhista...

Pidgin-englanti on alunperin kiinalaisten työtä; »pidgin» johtuu sanasta _business_ (liike, kauppa). He ja varhaiset englantilaiset merenkulkijat ovat käyttäneet sitä ilmaisuvälineenä kaupankäynnissä Aasian rannikolla ja Etelämeren saarilla. Heiltä se on kulkeutunut alkuasukkaille, saavuttaen lopulta niin suuren levikin, että nämä nykyjään käyttävät sitä keskenäänkin, varsinkin eri paikkakunnilta olevat kanakit, jotka eivät muuten ymmärtäisikään toisiaan. Australian Uuden Guinean alueella lasketaan olevan noin 800 eri alkuasukaskieltä. Huomaa — kieliä — ei mitään murteita!

Kaikesta koomillisuudestaan ja kieliopin puutteestaan huolimatta pidgin-englanti on verraten taipuisa ja ilmaisurikas kieli. Sillä voi helposti rakentaa, ellei nyt juuri uusia sanoja, niin ainakin uusia ilmaisumuotoja. Kirjoittajakin tuli puolestaan lisänneeksi tätä sotkua yhdellä uudella ilmaisulla.

To-Wautun kerran huoneessani toimittaman suursiivouksen jälkeen en löytänyt kenkälusikkaa tavalliselta paikaltaan kenkien vierestä. Sikäläisten eurooppalaisten tavan mukaan nostin tietysti kovan melun, jottei laiminlyönti uusiintuisi:

»To-Wautu, what name, now you lose him sipoon belong shoe!» (To-Wautu, mitä tämä on, nyt olet hukannut kenkälusikan!)

Poika hölkkäsi pihalta sisälle ja alkoi selittää:

»Me savee, he stop, me no lose him.» (Ymmärrän, kyllä se on, en ole hukannut sitä.)

Australialainen ystäväni sattui olemaan luonani. Hän, sen paremmin kuin To-Wautukaan, ei ollut koskaan kuullut mitään erikoista nimeä »kenkälusikalle» pidgin-kielessä, mutta kumpikin ymmärsi heti mitä tarkoitin »sipoon belong shoe» sanoillani. Ja koska nimi havaittiin hyväksi, otettiin se käytäntöön.

Tropiikkiin muuttaneille saksalaisille mahtoi olla nöyryyttävää ryhtyä opiskelemaan moista »siansaksaa» voidakseen tulla toimeen työmiestensä ja palvelijainsa kanssa omissa alusmaissaan. Mutta oli pakko. Kanakit osoittautuivat haluttomiksi oppimaan saksaa, ja sitäpaitsi oli pidgin-englanti jo niihin aikoihin levinnyt kaikkialle, missä eurooppalaisia vain oli käynyt. Englantia huonosti taitavina saksalaiset helposti lankesivat pidgin-englannin hullunkurisiin kompastuskiviin. Saksalaisissa perheissä vierailleet englantilaiset ja muut eurooppalaiset tietävät hauskoja juttuja emännän vieraiden läsnäollessa palvelijoilleen lausumista komennuksista ja palvelijoiden yhtä suorasukaisista vastauksista. Sivistyneet saksalaiset naiset tulivat näin tietämättään lausuneeksi aika vahvoja kirosanoja ja muita salonkikeskusteluun sopimattomia ilmaisuja, joita brittiläisten tietysti oli vaikea nauramatta niellä. Mutta kansallista ylpeyttään tyydyttääkseen saksalaiset olivat päättäneet saattaa teutonien kielen valtaan alueellaan ja ryhtyneet sen mukaisiin toimenpiteisiin.

Kuten edempänä jo on mainittu, vietiin Etelämeren saarilta viime vuosisadan lopulla paljon kanakkeja Queenslannin sokeriruokokentille työmiehiksi. Siellä he tietysti pian oppivat pidgin-englantia, kun lähetyssaarnaajatkin sitä käyttivät ensi alussa opetuskielenä. Erään kerran, kun oli koolla suuri joukko vasta Salomonin-saarilta saapuneita »poikia», lähetyssaarnaaja kehoitti erästä lähetysaseman edistyneimpiä oppilaita pitämään puheen vastatulleille maanmiehilleen. Musta saarnaaja valitsi tekstinsä aiheeksi syntiinlankeemus-kertomuksen. Seuraavassa saarna mahdollisimman kirjaimellisesti suomennettuna:

»Te pojat, kuulua Salomonin-saarille, ei tiedä mitään valkoisesta miehestä. Minä tuntea hänet. Minä osata puhua valkoisesta miehestä.

Pitkä, pitkä aika sitten ei valkoinen mies olla paikka, missä olla. Jumala, suurmestari kuulua valkoinen mies, tehdä hänelle paikka. Jumala, suurmestari kuulua valkoinen mies, tehdä myös suuri puutarha. Hän hyvä ja suuri mestari runsaasti liika paljo. Hän panna puutarha täynnä jamssi, täynnä kookospähkinä, täynnä taro, täynnä kau-kau. Suuri mestari antaa kai-kai runsaasti liika paljo.

Vähitellen Jumala, suurmestari kuulua valkoinen mies, tehdä yksi mies ja panna hänet puutarha. Hän antaa tämä mies nimi Aadam. Ja hän panna Aadam-mies puutarha, ja sanoa: 'Tämä puutarha kuulua sinulle'. Ja vähitellen hän katsoa Aadam-mies kulkea ja kulkea ulos runsaasti liika paljo. Aadam täytyy olla sairas, hän ei ymmärtää kai-kai, hän kulkea ulos, kulkea koko aika. Ja Jumala hän ei ymmärtää mitään. Jumala, suurmestari, kuulua valkoinen mies, raapia päätä. Ja Jumala sanoa: 'What name? (mikä nimi?, mitä?, miksi?) Minä ei ymmärtää mitä Aadam-mies haluta.'

Vähitellen Jumala raapia päätä runsaasti liika paljo, ja hän sanoa: "Nyt minä ymmärtää, Aadam-mies haluta Mary. Sitten hän antaa Aadam-mies kulkea ja nukkua, ja sitten hän ottaa yksi luu pois Aadam-mies ja tehdä luu yksi Mary. Ja sitten hän antaa tämä Mary nimi Eeva. Hän antaa tämä Eeva Aadamille ja sanoa: 'Koko tämä puutarha kuulua teille kaksi. Nyt yksi puu hän täytyy olla _tabu_' (kielletty). 'Tämä puu olla omena.'"

Sitten Aadam ja Eeva kulkea puutarha ja olla hyvä ja paljo. Sitten yksi päivä Eeva tulla Aadamille ja sanoa: 'Enemmän parempi jos me kaksi syödä omena.' Aadam hän sanoa: Ei! Ja Eeva sanoa: 'What name? Sinä ei rakastaa minua?' Ja Aadam sanoa: 'Minä rakastaa sinua runsaasti liika paljo, mutta minä pelätä Jumala.' Ja Eeva hän sanoa: 'Maskee! What name? Jumala hän ei nähdä me kaksi koko aika. Jumala, suuri mestari, narrata sinua.' Mutta Aadam hän sanoa: 'Ei!' Mutta Eeva hän puhua, puhua, puhua koko aika — ihan sama yksi Mary puhua nuori mies Salomonin-saarilla ja panna nuori mies mullinmallin. Ja Aadam väsyä runsaasti liika paljo ja hän sanoa: 'All right!' Sitten tämä kaksi kulkea ja syödä omena. Kun omena olla loppu, sitten kaksi pelätä runsaasti liika paljo ja kätkeä metsä.

Ja Jumala hän kulkea ja kulkea ulos puutarha ja laulata ulos: 'Aadam!' Aadam hän ei puhua mitään. Hän pelätä runsaasti liika paljo. Ja Jumala hän laulata ulos taas: 'Aadam!' Ja Aadam hän sanoa: 'Sinä huutaa minua?' Jumala hän sanoa: 'Minä huutaa sinua runsaasti liika paljo.' Aadam hän sanoa: 'Minä olla nukkua runsaasti liika paljo.' Ja Jumala hän sanoa: 'Siuä olla syödä omena.' Aadam sanoa: 'Ei, minä ei olla.' Ja Jumala sanoa: 'What name? Sinä narrata minua. Sinä olla syödä omena.' Ja Aadam hän sanoa: 'Yes, minä olla syödä loppu.'

Ja Jumala, suurmestari kuulua valkoinen mies, olla suuttunut Aadam ja Eeva runsaasti liika paljo, ja hän sanoa: 'Te kaksi kaikki loppu täällä. Te ottaa pakkilaatikko kuulua teille ja kulkea suora helvetti läpi _kunai_-ruoho.'

Ja sitten Aadam ja Eeva kulkea läpi kunai-ruoho. Ja Jumala hän tehdä suuri aita ympäri puutarha ja hän panna poliisi portille. Ja hän antaa tämä poliisi suuri musketti ja-anoa: 'Jos sinä nähdä tämä kaksi, Aadam ja Eeva, sinä ampua runsaasti liika paljo.'»

KANAKIT JA HEIDÄN VALKOISET HERRANSA.

Australian Uuden Guinean alkuasukkaiden nykyisellä polvella ei ainakaan olisi aihetta toivoa »vanhoja hyviä aikoja» takaisin. Ollessaan entisten isäntiensä, saksalaisten, kurinpidon alaisina he saivat viettää monin verroin raskaampia päiviä kuin nykyisten isäntiensä, australialaisten, ihmis- ja eläinystävällisten periaatteiden vallitessa.

Saksalaisten aikana valkoinen mies oli kanakeille enemmän jumala kuin ihminen. Kanakkien piti pysähtyä seisomaan tiepuoleen aina, kun eurooppalainen kulki ohi, ja naisten piti sitä paitsi peittää kasvonsa käsillään. Yksityispalvelijat olivat aina juoksuhölkässä isäntiensä käskyjä täyttäessään. Pienimmästäkin rikkomuksesta isäntä sai rangaista palvelijaansa ruumiillisella kurituksella mielensä mukaan tai lähettää rikkojan viranomaisten piestäväksi.

Australialaisten mandaattihallitus alkoi heti valtaan päästyään soveltaa melanesialaisiin nähden samoja lempeitä periaatteita, millä he nykyjään kohtelevat omia harvoja alkuasukkaitaan. Kotona Australiassa heillä on tosin syytäkin olla lempeitä alkuasukkaille kaiken mustia kohtaan harjoittamansa raakuuden korvaamiseksi. Kuten tiedetään kohtelivat Australian tilanomistajat ja hallitusviranomaiset mantereen alkuasukkaita vielä viime vuosisadan puolivälissä mitä raainta julmuutta osoittaen. Alkuasukkaita metsästettiin kuin villieläimiä, heidän vesikuoppansa myrkytettiin ja kuvernöörien määräyksestä sekoitettiin heille jaettaviin jauhoannoksiin arsenikkia. Vajaassa vuosisadassa saatiin Australian alkuasukasten luku vähenemään puolesta miljoonasta viiteenkymmeneentuhanteen.

Mutta Uuden Guinean alkuasukkaisiin sovellettuna ei moisella äkkinäisellä kurinpidon höllyttämisellä ole ollut edullisia seurauksia. Kanakit ovat käyneet laiskoiksi ja leväperäisiksi toimissaan. Työnteko on vähentynyt huomattavasti. Kookosplantaasilla, jolla saksalaisten aikana riitti viisikymmentä alkuasukastyömiestä, pitää nykyjään olla ainakin kahdeksankymmentä miestä. Varkaudet ja muut rikokset lisääntyvät myös vuosi vuodelta. Alkoholipitoisten juomien himo on niinikään kasvamassa. Tosin on väkijuomien antaminen ja myynti alkuasukkaille ankarasti kielletty, mutta ajattelemattomat eurooppalaiset rikkovat tätäkin lakia.

Eräässä mandaattihallituksen Kansainliitolle lähettämässä vuosiraportissa sanotaan m.m.: »Olemme nostaneet alkuasukastyömiesten palkat enemmän kuin kaksinkertaisiksi. Työpäivän pituus on alennettu kymmenestä tunnista kahdeksaan tuntiin ja lauantai-iltapäivät myönnetty vapaiksi. Opetamme näille harhaanjohdetuille raukoille samoja korkeita aatteita, joita Australian omille vapaille kansalaisille opetetaan.»

Noilla suurimmalta osalta vapaassa luonnontilassa elävien kansojen asumilla saarilla luulisi ainakin työvoimaa olevan riittävästi saatavissa. Niin ei kuitenkaan ole. Mustan työväen puute käy plantaasien laajentuessa ja kaupan vilkastuessa vuosi vuodelta yhä tuntuvammaksi.