Part 13

»Onhan sellaista tapahtunut», sanoi Eteoneus. »Tietysti on vaikeaa keskustella tuosta periaatteesta tarkemmin, kun äitisi on täällä. En suinkaan keinottele nyt hänen henkeään vastaan, vaikka joudunkin ymmälle joka kerta hänet nähdessäni — tuntuu aivan kuin eläisi samassa talossa kuolleen henkilön kanssa.»

»Sanoppas minulle, Eteoneus — et suinkaan toivoisi, että Orestes tai isäni surmaisi Klytaimnestran?»

»Ei ainakaan Orestes. Olisi jumalatonta tappaa oma äitinsä. Asia olisi toisin, jos olisi kysymys hänen vaimostaan. Agamemnonin olisi pitänyt surmata Klytaimnestra. Se oli hänen erehdyksensä. Klytaimnestra oli uskoton.»

»Mutta mitä sanot sitten uskottomista miehistä?» sanoi Hermione. »Tunnustat eläneesi — minun arvosteluni mukaan — huonoa ja julmaa elämää, etkä ole koskaan yrittänytkään muuttua paremmaksi. Olet vain tullut liian vanhaksi kyetäksesi jatkamaan huonoa elämääsi. Miksei jollakin sinun hylkäämälläsi naisella olisi ollut oikeutta surmata sinua? Uskollisuutta ei pitäisi varata yksinomaan toiselle puolelle.»

»Sehän oli Klytaimnestran mielipide», sanoi Eteoneus. »Se nainen on merkillisen uudenaikainen ikäänsä nähden.»

»Ikäänsä nähden!» sanoi Hermione. »Sinä alat jo hoippua... hautaasi kohti, Eteoneus, noine eläimellisine mielipiteinesi, joiden vertaista en ole koskaan kuullut. Jos sinä olet samanlainen kuin Pyrrhos, ovat pahimmat epäilykseni hänen suhteensa saaneet vahvistuksen. Olen iloinen, että kuulun toiseen sukupolveen!»

V

»Olen tullut tervehtimään Helenaa», sanoi Kharitas.

»Hän ei ole kotona», sanoi Eteoneus. »Voinko minä toimittaa perille sinun asiasi?»

»Eikö ole kotona!» sanoi Kharitas. »Onko hän koskaan kotona? Tahtoisin tavata hänet henkilökohtaisesti. Oletko varma siitä, että hän on mennyt ulos? Hän ei ole ollut kotona kertaakaan minun käydessäni. Minun täytyy sanoa, että tämä näyttää jokseenkin merkilliseltä.»

»Varmasti hän on nyt poissa kotoa. Hän tulee pahoilleen, kun ei saanut tavata sinua.»

»Jos olisin siitä varma, tuntisin tyytyväisyyttä», sanoi Kharitas. »Emäntäsi ei kohtele hyvin vanhoja ystäviään.»

»Hän on varmasti pahoillaan, kun kuulee sinun ajattelevan noin», sanoi Eteoneus. »Sanon hänelle nämä sinun terveisesi heti, kun hän palaa.»

»Älä yritäkään mitään sellaista! Kunnioitan häntä hyvin suuresti. Muutenhan en olisikaan täällä. Mutta minusta on ikävää, että aikani menee hukkaan, kun en tavannut häntä kotona. Sain juuri kuulla Agamemnon raukkaa kohdanneesta rikoksesta ja halusin näyttää Helenalle, ettei suhteeni häneen muutu laisinkaan, vaikka hänen suvussaan tapahtuisi mitä tahansa. Tällaisena aikana hänen pitäisi minun mielestäni pysyä kotona. Nähtävästi hänelle on tullut oikein tavaksi olla poissa kotoa.»

»Sattui kovin ikävästi, että sait tehdä turhan kävelyretken», sanoi Eteoneus. »Helena panee varmasti arvoa sinun huomaavaisuuteesi. Hänellä on ollut viime aikoina paljon hommaa.»

»Kellä sitä ei olisi ollut, kun niin kauheita asioita tapahtuu toinen toisensa perästä! Suku on varmaankin asettunut Agamemnonin puolelle?»

»Mutta Agamemnonhan on kuollut», sanoi Eteoneus; »en ymmärrä mitä tarkoitat hänen puolelleen asettumisella.»

»Mutta eivätkö hän ja Klytaimnestra olleet riidassa?»

»En ole koskaan kuullut heidän vaihtaneen yhtään ainoata kovaa sanaa», virkkoi Eteoneus. »Voihan mies kuolla, vaikka ei olisikaan riidassa vaimonsa kanssa.»

»Tiedät kyllä mitä tarkoitan — Klytaimnestra oli uskoton hänelle.»

»Vai sitä sinä tarkoitat!» sanoi Eteoneus. »Niin, olen kuullut siitä, mutta epäilen lieneekö siinä perää. Agamemnonin kuolema tapahtui niin äkkiä, Klytaimnestra ei luultavastikaan ennättänyt avata hänelle sydäntään.»

»Agamemnonin täytyi tietää se!» sanoi Kharitas. »Minä olen kuullut, että hän yritti surmata vaimonsa, mikä olisi ollutkin aivan oikein, mutta Klytaimnestra huusi niin kovaa, että Aigisthos tuli apuun, ja yhdessä he tappoivat Agamemnonin.»

»Onhan tuo hyvä juttu, kun se vain olisi tosi», sanoi Eteoneus. »Kuka sen kertoi sinulle?»

»Se tuli välillisesti tästä talosta — eräs teidän palvelijanne kertoi sen minun palvelijalleni», sanoi Kharitas. »Toivoin saavani kuulla Helenalta kuinka asia todella oli.»

»Niin pian kun hän tulee kotiin», sanoi Eteoneus, »kerron hänelle, että sinä halusit saada tietää koettiko Agamemnon ensin tappaa hänen sisarensa vai hänen sisarensako surmasi Agamemnonin ilman muuta.»

»Voi, niinkö se tapahtuikin? En ollut kuullutkaan jutusta tuollaista muunnosta. Kuka sen kertoi, Eteoneus?»

»Muistaakseni täällä pistäytyi joitakin toisia ystäviä ennen sinua tänään. Me emme tiedä muuta kuin että Agamemnon kuoli vähän sen jälkeen kun oli palannut kotiin.»

»Hänen on varmasti täytynyt tietää kuinka Klytaimnestra oli käyttäytynyt, ja eikö Agamemnonilla ollutkin kiivas luonne, jos häntä suututettiin?»

»En tiedä», sanoi Eteoneus. »En koettanut koskaan päästä siitä selville hänen käydessään täällä. Olen aina pitänyt häntä hyvin huomattavana miehenä. Hänen vaimonsa oli myös merkillinen muutenkin kuin kauneutensa vuoksi.»

»Niin», sanoi Kharitas, »monet pitivät häntä paljon Helenaa kauniimpana. Se ero, jonka voi nähdä heidän elämässään ja kohtaloissaan, todistaa vain kuinka sattuman varassa maine ja menestys on. Jokainen on kuullut Helenan kauneudesta, harvat tiesivät Klytaimnestrasta. Helena vietti häpeällistä elämää toisen miehen kanssa, ja hänen puolisonsa on ottanut hänet takaisin luokseen — eikö se ole merkillistä? — ja Klytaimnestran sopimaton käytös on johtanut murhaan...»

»Sinä olet siis sitä mieltä, ettei hän surmannut Agamemnonia itsepuolustukseksi?»

»Moni seikka tukee sitä käsitystä, että murha tapahtui itsepuolustuksessa», sanoi Eteoneus, »mutta minä en vain tiedä kenenkään hyökänneen hänen kimppuunsa, enkä väitä sitäkään, että hän surmasi Agamemnonin. Sanon vain, että Agamemnon on kuollut. Halusitko jättää Helenalle vielä jotkin muut terveiset?»

»En ole vielä lähettänyt hänelle mitään terveisiä», sanoi Kharitas. »Sano hänelle vain, että kävin täällä tapaamassa häntä... Eteoneus, eikö sinun mielestäsi Menelaoksella ja hänen veljellään ole kummallinen käsitys vaimoistaan?»

»Heillä on ollut poikkeukselliset vaimot», sanoi Eteoneus, mutta en tiedä mitä heidän käsitystään oikein tarkoitat».

»Tarkoitan sitä, että he ovat merkillisen herkkäuskoisia. Sinä näytät arvelevan — ja varmaankaan ei kukaan tunne asiaa paremmin kuin sinä — ettei Agamemnon kotiin tullessaan epäillyt mitään. Kuinka kummallista!»

»Eihän siinä ole mitään ihmettelemistä. Vaimot ja miehet tietävät tosiaankin hyvin vähän toisistaan kotona ollessaan, ja he joutuvat kokonaan pois jäljiltä toisen ollessa matkalla. Sinä, esimerkiksi, et voi tietää onko miehesi uskollinen sinulle.»

»Kuinka uskallat puhua tuollaista, Eteoneus! Kerron tämän Menelaokselle — olet unohtanut asemasi. Mieheni on ehdottomasti uskollinen.»

»Olen valmis uskomaan sen», sanoi Eteoneus. »En tosiaankaan halua, että lähtisit kotiin ja surmaisit hänet minun huomautukseni vuoksi. Tietysti hän on uskollinen. Tahdon vain saada sanotuksi, että sinä et tiedä onko hän uskollinen vai ei. Sinun pitäisi ymmärtää kuinka Agamemnonin juttu oli. Hän luuli vaimoaan paremmaksi kuin tämä todella oli. Se on yleinen erehdys.»

»En ymmärrä miksi viitsin jutella kanssasi, Eteoneus — sinähän olet epäkohtelias ja julkea. Tulin tänne vain —»

»Helena on varmasti pahoillaan, kun ei ollut kotona nyt», sanoi Eteoneus. »Saanko lähettää yhden palvelijattaren saattamaan sinua päivänvarjon kanssa? Tänään on kuuma kävellä.»

»Kuuleppas, Eteoneus, ehkä sinä voit sanoa minulle — millainen ihminen tuo Adraste on, joka on aina Helenan seurassa?»

»Hän on Helenan lähin palvelijatar ja kerrassaan kaunis nainen. Helena tahtoo pitää vain kauniita palvelijattaria.»

»Minä tarkoitan tietysti hänen luonnettaan. Jokainenhan kyllä huomaa, että lapsi on hauskan näköinen. Onko hän luotettava ja vaaraton — suhteessaan miehiin?»

»Vaaratonko?» sanoi Eteoneus. »Ei missään tapauksessa. Varmasti hän tulee murskaamaan useampia sydämiä kuin kukaan ennen tuntemistasi naisista — Helenaa lukuunottamatta. Pidän hänestä paljon. Hän on yleisessä suosiossa, meidän vanhainkin keskuudessa. Pojallasi on hänestä myös hyvä käsitys — hän voisi kuvailla tytön sinulle luotettavammin kuin minä.»

»Sinä annat tukea pahimmille epäilyksilleni! Sitähän juuri pelkäsinkin, Eteoneus. En salli poikani rakastua tuohon tyttöön! En voi!»

»Se on nyt kumminkin jo tapahtunut ilman sinuakin», sanoi Eteoneus. »Poikasi on rakastunut häneen ja hän poikaasi. Se onkin suuri onni Damastorille, sillä hän ei voisi löytää toista niin kaunista tyttöä, joka huolisi hänestä.»

»Mutta tyttöhän on vain palvelijatar!» sanoi Kharitas.

»Poikasihan ei ole edes sitäkään», sanoi Eteoneus. »Hän on kiltti poika, mutta toistaiseksi aivan hyödytön, ja parasta mitä hänestä tiedän on että Adraste on rakastunut häneen. Mitä sinä suret? Anna heidän olla onnellisia.»

»Varmasti saa tyttö hänet hankaluuksiin», sanoi Kharitas. »Pojallani ei ole minkäänlaista kokemusta ja tyttö ei ole suotta elänyt Helenan seurassa. Hänellä on varmasti joitakin tarkoituksia poikani suhteen.»

»Olen nähnyt aikoinani melko paljon turmelusta», sanoi Eteoneus, »ja jotkut ovat sitä mieltä, että minäkin olen sitä osaltani lisännyt, mutta en ole tarpeeksi selvillä pirullisuudesta ymmärtääkseni kuinka tuo tyttö voisi johtaa poikasi hankaluuksiin. Jos minä olisin vastuussa tytöstä, pelkäisin poikasi vuoksi, mutta Adraste ei voi tehdä hänelle mitään pahaa.»

»Kyllä hän voi», sanoi Kharitas; »hän voi turmella poikani uran menemällä naimisiin hänen kanssaan».

»Tuossa on jonkin verran ajatusta», sanoi Eteoneus, »mutta eihän avioliitto aina ole ehdottomasti onnettomuudeksi. Poikasi noudattaa varmasti isänsä esimerkkiä ja rupeaa kuuliaiseksi aviomieheksi, ja siihen hänellä onkin täysi syy sellaisen vaimon saadessaan.»

»Sinä puhut aivan kuin asia olisi jo sovittu.»

»Se pitäisikin järjestää pian», sanoi Eteoneus. »Talossa huhuillaan, että he pitävät itseään miehenä ja vaimona, ja kun kaksi nuorta rakastavaista alkaa olla sitä mieltä, on asia jokseenkin selvä.»

»Tarkoitatko sinä, että he elävät yhdessä?»

»Sitä en voi todistaa», sanoi Eteoneus, »mutta niin arvelen, ja me kaikki hyväksymme sen — toisin sanoen olemme sitä mieltä, että Damastor on saanut kauniin vaimon.»

»Jopa nyt jotakin! Vai olette te tosiaankin sitä mieltä! Tyttö ei saa ikipäivinä enää nähdä häntä! Minä huolehdin siitä, ennen kuin tämä päivä on illaksi muuttunut. Lähetän poikani johonkin turvalliseen paikkaan, kunnes hän paranee. Arvasin alun pitäen mitä tapahtuisi, jos Helena saisi menetellä oman mielensä mukaan! Menelaoksella on paljon vastuullaan! Yksi monien sopimattomuuksien joukossa on, että sellainen poika houkutellaan tällaiseen taloon!»

»Kas vaan, nuo ovat kovia sanoja, jos todella itsekään ymmärrät mitä puhut!» sanoi Eteoneus. »Ei kukaan ole houkutellut poikaasi tänne. En saanut pidetyksi häntä poissa täältä, vaikka Helena kielsi päästämästä häntä tänne. Ja minun mielestäni sinä menettelet kerrassaan halpamaisesti, jos erotat heidät nyt. Poikasi hakkaili Adrastea ja sai hänet taipumaan itseensä, ja ehkäpä nyt on juuri sellainen ajankohta, jolloin Damastorin ei pitäisi hylätä häntä. Se ei olisi kunniallista menettelyä.»

»Millaisessa äänensävyssä te tämän talon ihmiset puhuttekaan minulle — tekö muka opetatte kunniallisuutta!» sanoi Kharitas. »Menettelikö Helena kunniallisesti tuodessaan tuon tytön minun kotiini ja lähettäessään hänet puutarhan toiseen päähän puhelemaan Damastorin kanssa? Niin hän teki, ja siitä kaikki alkoi, ihan minun silmäini edessä! Oliko se kunniallista —»

»Jos sinä näit heidän rakkautensa alkavan omalla alueellasi ja omain silmäisi edessä», sanoi Eteoneus, »niin sinun on täytynyt tietää siitä kaiken aikaa ja sen vuoksi olet poikasi kanssa vastuussa kaikesta mitä hän on tehnyt. Tämä talo on aivan sellainen kuin pitääkin — nyt. Olen aivan liian vanhanaikainen hyväksymään sitä, mitä täällä tapahtui jonkun aikaa sitten, mutta kaikessa pääasiassa olen tämän talon kannalla nyt. Nuoret rakastuvat nykyään aivan samoin kuin ennenkin, ja muutamat vanhat ovat unohtaneet millaista se on. Jos nyt toimitat poikasi pois, niin olet totisesti halpamaisin nainen, mitä olen tavannut pitkän elämäni aikana, ja minä olen nähnyt kaikenlaisia naisia!»

»Nyt olet mennyt liian pitkälle», sanoi Kharitas. »Kun mieheni kuulee kuinka olet puhunut minulle, on hänellä jotakin sanomista Menelaokselle.»

»Se riippuu siitä, päästänkö minä hänet sisään», sanoi Eteoneus, »mutta voihan hänen poikansa neuvoa hänelle kuinka päästään taloon takatietä — palvelijain huoneitten kautta!»

Neljäs osa

KUOLEMA JA SYNTYMINEN

I

»Kharitas lähetti miehensä tänne valittamaan sinun puhetapaasi, Eteoneus», sanoi Menelaos. »Mielipahakseni on minun huomautettava, ettei se ole ainoa moite, jonka olen viime päivinä saanut kuulla sinusta. Näin kohtalokkaana aikana, jolloin tiedät minulla jo ennestäänkin olevan raskaita huolia, tuntuisi minusta luonnolliselta, että sinä koettaisit välttää sopimatonta käytöstä. Sanoin haluavani puhella kanssasi; mutta nyt kun olet täällä, en tosiaankaan tiedä mitä oikein sanoisin. Olet ollut palvelijani vuosikausia. Sinä olit talossa ainoa henkilö, johon tiesin ehdottomasti voivani luottaa. Mutta viime kuukausina on kielesi useampia kertoja saanut pahennusta aikaan. Itse mainitsit väitelleesi Oresteen kanssa, ja minun täytyi lausua paheksumiseni siitä, että tahdoit keskustella vaimostani. Nyt täällä on käynyt paras naapurimme ja kertonut sinun viimeksi moittineen hänen vaimoaan. Mitä oikein on tapahtunut, Eteoneus? Ja mihin minun pitäisi ryhtyä sinun suhteesi?»

»Ei minua mikään vaivaa, Menelaos», sanoi portinvartija, »ei muu kuin vanhuus. En luule vuosien paljonkaan muuttaneen luonnettani, mutta jos sinä olet toista mieltä, pitäisi sinun erottaa minut. Niinä aikoina, jolloin käytökseni ei antanut moittimisen aihetta, jäivät ovesi ulkopuolelle vain tavalliset matkustajat, ja niiden sisäpuolella ei sattunut mitään poikkeuksellisia tapauksia. Nyt on sinunkin myönnettävä, että meillä käy merkillisiä vieraita, ja me saamme outoja uutisia, ja se mitä tässä talossa tapahtuu on uutta, tai ainakin sen pitäisi olla uutta minun monien kokemusteni joukossa. En usko oikein, että muka olen alkanut puhua varomattomammin. Luultavasti olisin käyttänyt aivan samanlaisia sanoja neljäkymmentä vuotta takaperinkin, jos silloin olisi sattunut samanlaisia tapauksia.»

»En pidä siitä, että vetoat ikääsi», sanoi Menelaos, »enkä tahdo ajatellakaan sinun eroamistasi. Tiedän erittäin hyvin, että olisi mahdoton korvata sinua kenelläkään toisella nykyisessä toimessasi. Nuoremmat palvelijat ovat nykyjään vain palvelijoita — heitä ei mikään sido isäntäväkeen. Mutta vaikka oletkin minulle hyvin välttämätön ja vaikka pidänkin sinua suuressa arvossa, täytyy sinun ymmärtää kuinka vaikeaan tilanteeseen joudun, kun ihmiset tulevat valittamaan. Ihmiset ovat jo muutenkin saaneet tarpeeksi arvostelemisen aihetta minun talostani. Veljeni kuolema yhä vain lisää sitä. Jollen pitäisi sinua niin suuressa arvossa, erottaisin sinut hetkeäkään epäröimättä. Mutta nyt sen sijaan kysyn sinulta avomielisesti, mitä sinä tekisit minun sijassani.»

»No, jos minä olisin sinun sijassasi», sanoi Eteoneus, »niin aloittaisin kertomalla tarkemmin mitä Kharitas oikein kanteli sinulle.»

»Hänen miehensä, ei Kharitas», sanoi Menelaos.

»Aivan niin, ymmärrän kyllä», sanoi portinvartija.

»Hän sanoi, että sinä loukkasit hänen vaimoaan, kun tämä tuli käymään Helenan luona. Ensinnäkään et päästänyt häntä sisään. Sitten vastasit hänen kysymyksiinsä hyvin ivallisesti. Ja kaiken päällisiksi sanoit, että Kharitas on halpamaisin nainen, mitä olet tavannut, ja että luulit jo ennen tavanneesi pahimmat sitä lajia.»

»Tuo on lähempänä totuutta kuin olisi voinut odottaa vihaisen naisen suusta», sanoi Eteoneus, »etenkin kun ajattelen, että kuulen sen sinulta, joka olet kuullut sen hänen mieheltään, joka ei tietänyt asiasta mitään muuta kuin mitä Kharitas oli hänelle kertonut. Kharitas kysyi, oliko Helena kotona. Minä sanoin, ettei hän ollut. Sitä hän tarkoittaa sillä, että minä en päästänyt häntä sisään. Hän onkin itse asiassa oikeassa. Helena käski minun sanoa, ettei hän ole kotona, vaikka kuka tahansa tulisi häntä tapaamaan, mutta sitäpaitsi hän käski minun huolehtia siitä, ettei Kharitas pääse kynnyksen ylitse, ja Kharitas epäileekin asian olevan niin. Hän sanoi Helenan vakinaisen poissaolon alkavan näyttää merkilliseltä. Minä tein niinkuin oli käsketty, Menelaos, ja tein sen sitäkin tunnollisemmin, koska en ole mikään vaimosi ihailija ja koska hänen käskynsä eivät siis tuota minulle varsinaista iloa.»

»Jollei Helena halunnut tavata Kharitasta», sanoi Menelaos, »niin ei sinua tosiaankaan sovi moittia. Mutta miksi Helena ei tahtonut ottaa häntä vastaan — mainitsiko hän jonkin syyn?»

»Mainitsi», sanoi Eteoneus; »hän sanoi, että hänen oli mahdotonta kuunnella uteliaitten naapurien puhelevan veljesi kuolemasta ja hänen sisarensa osuudesta asiaan, ja hän oli varma siitä, että Kharitas tulisi niin pian kuin huhu oli levinnyt».

»Hm!» sanoi Menelaos. »Hänen vaiteliaisuutensa on hänelle kunniaksi. Hän näyttää tuntevan Kharitaksen.»

»Hän tuntee oman sukupuolensa. Epäilen, ettei hän olisi muutenkaan tahtonut tavata Kharitasta», sanoi Eteoneus. »Minun ymmärtääkseni hän vain pitää tuota murhaa uskottavimpana syynä, mitä hänellä on ollut pitkiin aikoihin Kharitaksen pitämiseksi loitolla. Aikaisemmin hän on antanut minulle saman määräyksen toisista syistä. Tämä viimeinen on kaikkein paras.»

»Mitähän heidän välillään on tapahtunut?» sanoi Menelaos. »He olivat ennen aikaan ystäviä, ja Kharitas on sen lajin naisia, jollaisen kanssa soisin Helenan seurustelevan — hän on vakava, järkevä ja täysin luotettava.»

»Helena ei ole koskaan ilmaissut minulle mielipidettään Kharitaksesta», sanoi portinvartija, »mutta en oikein usko hänen pitävän Kharitasta järkevänä tai luotettavana».

»Mitä hän sitten arvelee hänestä?»

»Kerran hän sanoi, että Kharitas on kunnioitusta nauttiva.»

»Edes sen verran!» sanoi Menelaos.

»Helena ei tarkoittanut sitä kohteliaisuudeksi», sanoi Eteoneus. »Hän oli sitä mieltä, että Kharitas noudattaa soveliaisuuden vaatimuksia.»

»Sehän on kohtelias arvostelu nykyaikana», sanoi Menelaos. »Mitä ihmettä tuo nainen sitten itse on?»

»Kumpi?»

»Minun vaimoni.»

»Niin, samaahan minä kysyin sinulta, kun palasit Troijasta», sanoi Eteoneus, »ja sinä suutuit minulle. Jos nyt siis tahtoisit sanoa minulle, kuinka —»

»Me olemme joutuneet pois varsinaisesta keskustelunaiheestamme», sanoi Menelaos. »Olet nyt puolustautunut ensimmäistä syytöstä vastaan. Mitä sanot noista ivallisista huomautuksista?»

»Tein kyllä sellaisia», sanoi Eteoneus. »Tuo nainen kieltäytyi lähtemästä pois. Hän tahtoi kuulla siitä surkeasta jutusta minulta, jollei kukaan muu halunnut puhella hänen kanssaan. Lausuin hänelle muutamia kertoja jäähyväiset mallikelpoisen kohteliaasti, mutta hän riippui minussa kiinni kuin iilimato, ja varmaankin tulin vastanneeksi vähän terävästi, kun koetin olla ilmaisematta hänelle mitään asiallista ja kiusaannuin hänen kysymyksistään.»

»Muistatko mitään sanojasi?»

»En ainakaan tarkasti. Myönnän olleeni verraten ärtyinen... Aivan oikein, hän tahtoi tietää eikö Klytaimnestra surmannut miestään itsepuolustukseksi. Muistan sanoneeni, että esittäisin tämän kysymyksen Helenalle niin pian kuin hän saapuisi kotiin. Hän kyllä tietäisi, koettiko hänen sisarensa mies surmata vaimonsa, mutta onnistumatta, vai surmasiko Klytaimnestra miehensä omasta aloitteestaan. Jotakin tähän tapaan. Muistan kuinka suuttuneelta Kharitas näytti.»

»Tuo kuulostaa julkealta, ja olen varma siitä, että et esitä sitä minulle niin ankarassa muodossa kuin alkuperäisesti olet sen lausunut.»

»Menelaos, olisiko sinulla minun käytöksestäni parempi käsitys, jos jaarittelisin naapureitten kanssa sinusta ja sukulaisistasi? Se on minun yksityinen mielipiteeni, mitä ajattelen Klytaimnestrasta ja sinun vaimostasi — muistaakseni sinäkin olet väittänyt niin. Suoraan sanoen ei sellaisesta puheleminen Kharitaksen kanssa kuulu minuun asemaani. Hän tahtoi välttämättä puhella, en päässyt mitenkään eroon hänestä. Sehän on selvä, että hän oli tyytymätön minun peräti vältteleviin vastauksiini. Hänen paheksumisestaan olisin pelastunut vain kertomalla hänelle kaikki uutiset. Toivottavasti sanoit hänen miehelleen, ettei hänen vaimollaan ollut oikeutta kysellä sinun asioitasi palvelijoiltasi? Alan olla sitä mieltä, että Helena oli jalomielinen sanoessaan Kharitasta kunnialliseksi!»

»Siirtykäämme nyt kolmanteen syytteeseen», sanoi Menelaos. »Haluaisin päästä eroon tästä asiasta — meidän on vielä puheltava muustakin. Sanoitko häntä halpamaisimmaksi naiseksi, mitä olet tavannut?»

»Varmasti hän on», sanoi Eteoneus, »mutta jätin hänelle pakotien vapaaksi. Hän sanoi lähettävänsä poikansa pois sellaiseen paikkaan, jossa meidän talon huonot tavat eivät voisi häntä turmella, ja minä sanoin, että jos hän nyt erottaisi Damastorin Adrastesta, olisi hän halpamaisin nainen, mitä olen tavannut, ja lisäsin, että minun naistuntemukseni on suuri.»

»Mutta miksi hän puhuu poikansa toimittamisesta pois meidän talosta?» sanoi Menelaos. »Eihän hän asu täällä.»

»Vai ei asu. Tämähän on ainoa paikka, jossa hän asuu.»

»Tarkoitatko, että hän on täällä nyt?»

»Joka ainoan hetken, jonka suinkin voi, hän viettää täällä», sanoi Eteoneus. »Helena kielsi minua päästämästä häntä sisään, mutta häntä ei saa pidetyksi poissa, vaikka me rakentaisimme viidenkymmenen jalan korkuisen muurin talon ympärille.»

»Näin monimutkaista juttua en ole koskaan kuullut!» sanoi Menelaos. »Kotini näyttää olevan piiritystilassa. Meidän ainoana kunnianhimonamme näyttää olevan torjua Kharitaksen perhe loitommalle. Miksi Helena tahtoi pitää poikaa poissa talosta?»

»Tietysti Adrasten vuoksi.»

»Mitä sinä oikein puhut?... Aivan niin, nyt muistan!... Helena pelkäsi tytön rakastuvan Damastoriin.»

»Sellainen vaara oli olemassa», sanoi Eteoneus.

»Luuletko vaaran nyt olevan ohitse?» sanoi Menelaos.

»En suinkaan!» sanoi portinvartija. »Onnettomuus on jo tapahtunut. Tyttö saa pian lapsen.»

»Laupiaat jumalat!» huudahti Menelaos. »Minun talossani? Lapsen?... Se on pöyristyttävää!... Onko tässä talossa ainoaakaan ihmistä, joka ei olisi häpeäksi yhteiskunnalle? Sehän on suorastaan epäsiveellistä! Eikö Helena voinut estää sellaista?»

»Hän yritti kyllä — se oli hänen tarkoituksensa koettaessaan pitää poikaa poissa talosta», sanoi Eteoneus, »mutta tiedäthän sinä, Menelaos, kuinka käy, kun kaksi nuorta on rakastunut toisiinsa. Olethan itsekin ollut kerran nuori.»

»En koskaan!» sanoi Menelaos. »En siinä merkityksessä. En voi ymmärtää sitä näkökantaa, vaikka tunnenkin kyllä ihmisiä, jotka pitävät sitä oikeana. Jos se on oikein, niin mikä sitten on väärin?»

»No, jos he olisivat naimisissa ja vaimo karkaisi toisen miehen kanssa kotoaan, niin sitä väittäisin vääräksi», sanoi Eteoneus. »Ja jos mies antaisi hänelle anteeksi ja ottaisi hänet takaisin kotiin tai ottaisi hänet takaisin antamatta hänelle anteeksi, niin sitä sanoisin vääräksi tai ainakin hyvin vakavaksi erehdykseksi. Mutta nämä nuoret ihmiset rakastavat toisiaan eikä kummallakaan ole paljonkaan merkitystä ilman rakkautta. Olin huolissani Oresteen ja Hermionen vuoksi peläten, että heidän kävisi samoin. Enkä tosiaankaan kunnioita Orestesta suurestikaan sen vuoksi, että hän on osoittanut pelkoni turhaksi. Asia olisi ollut vakava, jos sellaista olisi tapahtunut niin tärkeälle tytölle kuin Hermionelle, kun sinä olit nimenomaan pyytänyt minua pitämään huolta hänestä, mutta haluaisinpa tietää mitä haittaa siitä on, vaikka nuo kaksi ovatkin tehneet niin luonnollisen teon. Helena ei pidä siitä sen vuoksi, että hänestä poika ei ole kyllin hyvä Adrastelle. Kharitas on vihainen, koska hänen mielestään tyttö ei ole tarpeeksi hyvä Damastorille. Minä kallistun näistä kahdesta paremminkin Helenan puolelle, mutta oikeastaan he ovat molemmat väärässä.»

»Ja tuolle tytölle siis syntyy lapsi — minun talossani!»