Part 7

-- Sitä minä en ihmettele, sanoi leski. -- Sellainen kyky, sellainen kyky!

Vähän ajan päästä oli leski valmis mihin tahansa. Kun hän oli jo suostunut, luetteli insinööri hänelle kaikki varmuudet, henkivakuutukset, toisen takaajan, äsken tulleen suuren tilauksen. Leski oli aivan tyytyväinen. Hän vakuutti, että jo insinöörillekin hän olisi ollut valmis menemään takuuseen, mutta teki sen kahta vertaa suuremmalla ilolla, kun sai tarjota sen kahdelle kunnon miehelle.

Ja nyt hän kyseli yhtä ja toista konepajasta ja mitä siellä valmistetaan. Ja kun hän kaiken sen oli saanut tietää, niin hän arveli voivansa hankkia muutamia tilauksia sinne hänkin vuorostaan.

-- Minä en lupaa mitään varmasti, minä en lupaa mitään. Minä koetan ainoastaan. Ja pikkuisia tilauksia, ei muuta kuin pikkuisia.

Nyt hänen jo täytyi tarjota viiniä ja hän meni sitä etsimään.

-- Hän hankkii meille, oikeammin teille, vaikka mitkä tilaukset. Hänellä on hyvin huomattavia sukulaisia, hän käy niitten kimppuun, sanoi insinööri. -- Mikä oivallinen keksintö tuo hänen punnitsemisensa.

-- Hän sen keksi, minä huomasin sen hänen silmistään. Täällä on moni nainen tahtonut sitä koettaa, ja minä näen sen heti aina heidän tavoistaan, kaikilla on samat räpättävät liikkeet ja kaikilla sama vikinä. Olkoot sitten nuoria tai vanhoja.

Viini tuotiin ja maljoja kilisteltiin. Insinööri sanoi kiiruhtavansa vielä pankkiin ja panemaan velkakirjan kuntoon, jotta sitten seuraavana päivänä takaajat saisivat kirjoittaa siihen nimensä. Insinööri pyyteli kovasti anteeksi sitä, että hänen vielä samana iltana täytyi lähteä Pietariin ja että hän siis ei voinut tulla noutamaan allekirjoitusta, niinkuin kohteliaisuus olisi vaatinut. Kallen täytyi tehdä se yksinään.

Leski antoi sen niin kovasti mielellään anteeksi.

-- Eihän sellaiset pikkuasiat voi tulla kysymykseenkään meidän, vanhojen tuttujen kesken.

Itsestään leski, ryypättyään kolmannen lasin, ehdotti, että laina otettaisiin ainoastaan kuudeksi kuukaudeksi sillä hän olisi silloin valmis antamaan itse rahat. Ne olivat talletustilillä, mutta hän voisi sanoa ne heti huomenna irti. Lainan voisi panna Kallen nimiin, ja sitten insinööri ja tuo toinen takaaja takaisivat.

-- Se on meille molemmille edullista, sanoi leski. -- Minä saan sillä tavoin puolen prosenttia enemmän korkoa ja te saatte rahat puolta prosenttia huokeammalla, kuin mitä pankki ottaa.

Hyvin herttaisten jäähyväisten jälkeen he erosivat, lesken vielä eteisessä ihailtua Kallen keksimää kamiinia ja kehotettua häntä tulemaan varmasti seuraavana päivänä.

Kadulla Kalle sanoi:

-- Mutta eikö tuota ämmää puijata kovasti?

-- Ei sentään. En tiedä hänen tehneen ainoatakaan huonoa afääriä. Hänellä on sittenkin jonkinmoinen vaisto, joka häntä johdattaa. Ulkomuoto ei yksin riitä hänenkään edessään, tarvitaan siihen jotain muutakin. Hän oli nuoruudessaan hyvin onnettomassa avioliitossa, mies oli hullu nimittäin. Hän tuli siitä hiukan kummalliseksi, mutta muutamissa suhteissa hän on vielä nytkin aivan ihmeellisen nerokas. Jos hän olisi ollut nuori, niin olisin sitonut hänet liikkeeseemme aivan kiinteästi. Hänessä on jotain, mitä, en voi sanoa, mutta hänessä on liikeälyä. Minä tiedän, että hän vielä nytkin ostaa ja myy kartanoita ja joka kerta voittaa. Hän aivan kuin haistaa jokaisen tilan oikean arvon. Ja mitä tulee metsiin, sanoo hän niiden kauppa-arvon ja kantojen lukumäärän melkein numerolleen, kun vain on hetkisen metsää katsellut. Uskokaa minua, kun hän ihaili teidän kykyänne painon määräämisessä, niin se oli aivan puhdasta ihailua. Jotain yhteistä lienee teissä ja hänessä. Kun huomenna menette hänen luokseen, niin kannattaa tutkia häntä tarkemmin. Hän jättää imelyyden hyvin pian, jos vain ottaa selvät asiat käsiteltäviksi.

Illalla insinööri läksi Pietariin.

Seuraavana aamuna Kalle kävi etsimässä tuon tilanomistajan ja he läksivät yhdessä pankkiin allekirjoittamaan. Tämän tehtyään hän meni lesken luo.

Leski oli pukeutunut hienoksi ja näytti odottaneen, sillä eteisestä näkyvän ruokasalin pöydällä olivat jo kahvikojeet valmiina ja kahvikannu peitettynä.

Kalle oli hyvin luonnollinen ja iloinen. Hän ei enää millään tavoin tahtonut vaikuttaa lesken ihailuvimmaan, vaan muisti insinöörin sanat. Leski otti paperin, kävi sen keralla eräässä läheisessä huoneistossa todistuttamassa nimensä ja ojensi sen sitten Kallelle.

-- Tässä on paperi. Ja mitä noihin minun rahoihini tulee, niin kävin heti aamulla pankissa. Kuuden kuukauden päästä saatte ne käteenne.

He alkoivat juoda kahvia. Pöydän toiselta puolen katsellessaan tuota rumaa ja ryppyistä naamaa, joka makeutensa tähden edellisenä päivänä oli tuntunut ilettävältä, alkoi Kalle siitä pitää. Siinä oli jotain, joka lumosi yhtäkaikki. Silmissä se oli, aivan varmaan silmissä, sen hän päätti.

-- Insinööri Salo kertoi täältä mennessämme, että teillä on erinomainen kyky arvioida silmän avulla, sanoi Kalle.

-- Ei mikään erinomainen, mutta kyllä minä jokseenkin täsmälleen aina sanon. Sentähden minä eilen pidin tuosta teidän kyvystänne. Se on samaa, mutta toisessa muodossa. Jos minä nuorena olisin saanut ottaa osaa asioihin, niin olisin varmasti saanut jotain aikaan. Mutta siihen aikaan eivät nuoret tytöt olleet muuta kuin avioliittoa varten. Minä olen nyt vasta vanhoilla päivilläni saanut käyttää muutamia ominaisuuksiani, jotka nuorena olisivat voineet kehittyä vaikka kuinka pitkälle. Nyt ne ovat hajallaan, aivan kuin helmet vadissa, vailla yhdistävää lankaa.

Leski oli tämän sanonut aivan vakavasti, ja Kallea kouristi se ajatus, että ihmisen elämä voi ehkä pienen sattuman kautta mennä aivan hukkaan. Hän oli pelastunut, mutta kuinka monta kertaa hänkin olisi mennyt tuollaiseksi kasaksi nauhattomia helmiä, ellei insinööri olisi voimakkaalla kädellään pistänyt kaiken läpi varmaa pidintä.

-- Minä olen ajatellut, jatkoi leski, että vaikka ihminen olisi kuinka kyvykäs tahansa ottamaan oppia vastaan, ei hän kuitenkaan koskaan saavuta sitä, minkä terve havainto antaa. Ja tuo havainto on synnynnäinen, sitä ei saa se, jolla sitä ei ole. Tiedättekö mitä minä olen ajatellut viime aikoina?

-- No?

-- Sellaista auraa, jota voisi käyttää suon kuivauksessa tarvittavan suuren pääojan tekemistä varten. Sitä ei ole, se on keksittävä. Mikään tavallinen oja-aura ei tule kysymykseen, koska se on liian raskas.

-- Siis sen pitää käydä moottorin avulla.

-- Niin, tietysti. Sen täytyy voida helposti liikkua vaikka kuinka pehmeällä suolla, vajoamatta. Ja kun suomme ovat usein entisiä metsämaita, jotka pohjaveden kasaantumisen ja sen synnyttämän kasvullisuuden kautta ovat tulleet vetisiksi, ja siis alla on kantoja, niin täytyy sen voida kiskoa ne ylös. Sitten sen pitää voida leikata turve ja nostaa se syrjään. Sillä on siis oleva hyvin monta ominaisuutta.

-- Mutta kannattaisiko sellainen? Jos koneen keksisikin, ja miksi sitä ei voisi keksiä, niin kuka sen ostaisi?

-- Siinähän se juuri on, että se kannattaa. Tuollainen kone voidaan siirtää pitäjästä pitäjään, sen voi omistaa lääni, käyttää sitä kaikkialla. Pääoma, joka on käytetty sen hankkimiseen, kuoleentuu sillä tavoin pian.

-- Se on totta. Se ei siis estä. Mutta käyttövoima? Ajatteletteko turbiineja lähinnä olevissa koskissa ja siten saatavaa sähkövoimaa.

-- Turbiini tulee kalliiksi ja on tarpeeton, kun suo on kaivettu, ellei sitä käytetä sitten myllyä varten. Ei, siirrettävä dynamo, jota käytetään yksinkertaisesti höyryn voimalla, koska puuta voi saada aina suon läheisiltä seuduilta, siis jonkinmoisista erämaista, huokealla. Minä en tiedä, mutta jos minä olisin nuori, niin rupeaisin insinööriksi. Yksinäni minä aina ajattelen tuollaisia asioita. Ei mitä jo on olemassa. Minä en koskaan ole huvitettu sitä, mitä on saatu valmiiksi, ei, vaan sellaista, joka olisi hyödyllistä, mutta jota vielä ei ole löydetty. Jokainen keksintö, joka on välttämätön, menestyy aina.

Kalle katsoi pitkään tuohon vanhaan naiseen, joka istui vastapäätä häntä, tuohon eilen vielä hupsuksi luulemaansa, ja hän tunsi syvää kunnioitusta.

Kun hän kaksi tuntia sen jälkeen läksi, oli hänen päänsä aivan täynnä uusia keksintöjen mahdollisuuksia. Tuo puoliksi sortunut vanha vaimo oli hänessä herättänyt ajatuksen luoda jotain sellaista, josta olisi hyötyä ihmiskunnalle, eikä ainoastaan mikä voisi kilpailla toisten koneiden kanssa.

Leski oli ovella sanonut hänelle:

-- Älkää unohtako minua!

Kalle ei enää hymyillyt. Hän katsoi tuon yksinäisen naisen surullisiin silmiin, ja kun hän sanoi varmasti palaavansa takaisin, niin hän tiesi sen tekevänsä. Hän oli tuon naisen sielun punninnut ja huomannut sen täysipainoiseksi. Tuo yksinäinen olento oli löytänyt ajatuksia, joita muilla ei ollut. Hän ei niitä voinut toteuttaa ja hän hapuili sinne ja tänne etsiessään muotoa omille ajatuksilleen, mutta Kalle tarrasi kiinni pääasiaan ja näki tehtävien mahdollisuuden.

KAHDEKSAS LUKU.

Oltuaan kaksi päivää Pietarissa palasi insinööri Salo takaisin. Hän oli tehnyt Venäjän valtion kanssa sopimuksen sadantuhannen shrapnellin valmistamisesta.

-- Me voimme alottaa kohta, sanoi hän Kallelle. -- Valmistaminen on yksinkertaista. Olen viisi vuotta sitten entisessä paikassani niitä tehnyt. Sähkötin sinne. Sain ostaa heidän entiset koneensa. Me tarvitsemme koneita erikoisesti tätä varten. Maksua ei minun tarvitse niistä suorittaa, ennenkuin milloin itse haluan. Siis se meno on säästynyt. Ja sitten tulee raaka-aine. Tänään kirjoitan kaikki sen johdosta tarvittavat kirjeet. Kuinka te täällä olette tällä välin toiminut?

-- Takaukset ovat valmiina, paperi pankissa.

-- Tänään siis noudamme rahat ja suoritamme osakkaille heille tulevan määrän, ja konepaja on meidän. Ja nyt on toimittava. Meillä on tulinen kiire. Olen saanut tilauksen sentähden, että olen luvannut suorittaa sen kolmessa kuukaudessa.

-- Satatuhatta shrapnellia! Meidän konepajassa ja kolmessa kuukaudessa! Sehän on mahdotonta!

-- Miksi niin?

-- Sehän on enemmän kuin tuhannen kappaletta päivässä.

-- Vuorokaudessa! Me otamme kautta koko vuorokauden. Kolme työvuoroa!

-- Mutta miehet! Mistä ne saamme?

-- Kaikki on olemassa, kun te olette! Te olette paras mies ja te olette paras kone.

-- Mutta jos tulee lakkoja, esteitä?

-- Niin on suoritettava hyvityssakko. Silloin olemme tehneet aivan turhaa työtä. Jos kaikki saadaan menemään, niinkuin olen arvellut, niin voimme, koska meille maksetaan kahdeksantoista markkaa shrapnellilta, ottaen varteen kaiken, raaka-aineet, palkat, koneiden kulumisen, työaseet, saada jokaisesta itsellemme kolme markkaa, joten voitto on kolmesataatuhatta. Me olemme täydellisesti pelastuneet.

-- Tai vastaisessa tapauksessa olemme suossa.

-- Aivan oikein. Mutta kannattaa yrittää ensin pysytellä kuivilla. Minä olen kaikesta jokseenkin varma, oikein varma, täytyy minun sanoa. Ne koneet, jotka saan, ovat samoja, joita olen ennen käyttänyt, tunnen ne siis ja voin panna työt hyvin kuntoon. Sain siellä entisessä paikassani kuusisataa shrapnellia, mutta minulla ei silloin ollut teitä vielä. Te olette tässä tärkeä. Te osaatte jakaa jokaisen miehen oikeaan työhön, me voimme siis vähässä ajassa saada kaikki tekemään korkeimpansa. Se merkitsee täyttä tulosta. Olen siitä aivan varma.

-- Meillä on nyt marraskuun viidestoista päivä, siis helmikuun viidentenätoista päivänä on kaikki oleva valmiina.

-- Ei. Olen ottanut ajasta jo pois kaksi viikkoa kaiken kuntoonsaattamiseen. Me voimme alottaa joulukuun ensimäisenä päivänä, ja tilaus on oleva valmiina maaliskuun ensimäisenä.

Insinöörin varmuus tarttui Kalleenkin. Hän ei enää epäillytkään mitään. Kaiken täytyi tapahtua niin kuin he tahtoivat!

He kävivät pankissa, järjestivät asiat, suorittivat osakkeiden hinnan. Tehdas oli nyt heidän. Kalle kirjoitti tästä isälleen ja Almalle. Mikon hän tahtoi tehtaaseen aivan välttämättömästi apulaisekseen.

Kun saman päivän iltana Kalle ja insinööri Salo olivat muuten tyhjän konepajan konttorissa, niin insinööri sanoi:

-- Nyt me olemme muuta kuin insinööri ja työmies. Nyt sinuttelemme.

Lyhyt kättely, ja sillä asia oli selvä molempien välillä.

-- Ja nyt ryhdymme asioita järjestämään. Meillä on konepaja, johon pankilla, paitsi tätä viimeistä lainaamme, on kiinnityksiä neljänsadan tuhannen edestä. Tämän arvo on siis puoli miljoonaa tällä hetkellä. Meillä ei ole rahoja paljoakaan. Pankista kyllä voimme saada siksi, kunnes ensimäinen suoritus tulee valtiolta, se tapahtuu aina kuukausittain tarkastuksen jälkeen. Mutta me tarvitsemme rahastonhoitajan. Minulla on jo tiedossa sellainen. Hän on kyllä sukua minulle, mutta sen tähden en häntä ota, vaan siksi, että luotan häneen. Hänen nimensä on Henrik Jaakkola. Hän on ollut monissa toimissa, on nykyään ilman paikkaa. Me tarvitsemme miestä, kaikki sopii hyvin.

-- Yhdeksi apulaiseksi tahdon nuoren Miettisen.

-- Miksi?

-- Hän on luotettava, siitä olen varma.

-- Liian hidas ja aina hymyilevä ja puhuu liian paljon. Hänhän on jo täältä erotettukin.

-- Minä tahdon hänet kuitenkin saada tänne. Hän minulle antoi sen neuvon, jonka mukaan nyt olen täällä. Minun täytyy kuitata se palvelus.

-- Se syy riittää. Saat tehdä niinkuin itse tahdot. Mutta muun konttorihenkilökunnan valikoin minä.

Konepaja oli viime aikoina käynyt vain puolella voimalla. Kaksi viikkoa aiottiin tällä tapaa jatkaa, kunnes koneet ja raaka-aineet olivat saapuneet ja voitiin ryhtyä täydellä voimalla shrapnellien valmistukseen. Pieniä tilauksia tuli, monet tuon lesken hommaamia. Kalle niitä kiroili, sillä niistä ei tullut juuri mitään hyötyä.

-- Hänen tuttavansa voivat hankkia meille suuria tilauksia, sanoi Salo. -- Hän on saanut puristetuksi heiltä meille muutamia töitä, ne täytyy meidän toimittaa heille aivan ensiluokkaisessa kunnossa, vaikka emme voittaisi penniäkään. Ne tuottavat toisella tavalla meille, siitä olen varma. Pieni tilaus on meille aina vaarallisin, sillä sen tekijä on henkilö, joka pitää sitä kovin tärkeänä; hän joutuu siitä puhumaan ja on elävänä reklaamina. Ei mikään maailmassa vastusta naisten suun kautta käypää ylistystä.

Kalle oli ottanut selkoa shrapnellien valmistuksesta. Ne eivät olleet kovin merkillisiä. Se keksintö, jonka avulla räjähdys saatiin aikaan, oli valtion salaisuus, shrapnellit siis lähetettiin ilman tätä viimeistä osaa. Tarkastajana tuli toimimaan muuan valtion lähettämä kapteeni. Levottomana odotti Kalle koneitten saapumista. Ne tulivat paria päivää ennen kuin oli odotettu, ja montööri seurasi pannakseen ne kokoon. Kalle käytti jokaista konetta moneen kertaan itse, kunnes oli niiden toiminnasta aivan selvillä. Raaka-aineet tulivat perille, osa liian myöhään, mutta insinööri oli tämän tietäen asettanut määräpäivän viittä päivää aikaisemmaksi. Konttoripäällikkö Jaakkola, tuo insinöörin sukulainen, saapui, oli hyvin toimelias ja hyvin ystävällinen. Kalle tunsi häntä kohtaan vastenmielisyyttä. Hän ei pannut sille mitään suurta painoa, sillä insinöörinhän tehtävä oli pitää huolta kaikesta, mikä oli konttorin puolella, hänen hoidettavanaan oli konepaja.

Hän alkoi heti järjestää miehiä eri ryhmiin ja tiedusteli uusia, koska kolme vuoroa tarvittiin. Pyrkijöitä oli paljon. Kalle ei ottanut ketään työhön, ennenkuin oli koetellut miestä koneitten ääressä. Ei hän milloinkaan ollut niin iloinnut tuosta kyvystään punnita miehen työkykyä kuin juuri nyt. Heti kun mies tarttui koneeseen, saattoi hän nähdä, oliko hänellä kyky liittyä aivan kuin osana koneeseen. Jokainen mies joutui vähintään kolmen koneen kanssa tekemisiin, jotta hänen työkykynsä täydellisesti tuli joka tavoin selväksi Kallelle. Hän jakoi miehet kolmeen suureen ryhmään, nopeat, täsmälliset ja tarkat, voidakseen sitten antaa kullekin sen työn, mikä hänelle sopi.

Marraskuun viimeisenä päivänä oli kaikki valmiina ja työt alotettiin kolmella kahdeksan tunnin vuorolla. Miehet olivat tyytyväisiä lyhyeen työpäivään, mutta eivät tienneet, että Kalle oli valmis tänä aikana puristamaan heistä viimeisenkin voiman. Mikko oli myöskin saapunut, ja Kalle oli ottanut hänet asumaan omaan huoneeseensa. Hän ei näet ollut joutanut hankkimaan itselleen uutta asuntoa, vaan pysyi tuossa entisessään.

Ensimäisen vuorokauden Kalle valvoi aivan kokonaan yhteen menoon. Hän pani työt alkuun insinöörin ollessa apuna. Kaikki ensimäisen vuoron shrapnellit tulivat kelpaamattomia, milloin mistäkin syystä. Toisen vuoron tuotteista oli jo puolet kunnollisia, ja viimeinen toimi jo virheettömästi. Kalle meni levolle. Kun hän viisi tuntia nukuttuaan palasi, järjesti hän töitä pikkuisia yksityiskohtia myöten. Seuraavana vuorokautena tuli kolmesataa valmiiksi, otaksuttavasti kaikki kelvollisia.

Kalle siirteli miehiä uusiin paikkoihin. Niiden joukkoon, joiden oli valmistettava shrapnellien ohut teräskehys, pani hän nopeasti toimivia miehiä. Koneet toimivat moitteettomasti, nopeus oli siinä pääasia. Shrapnellin päähän tulevan hatun tapaisen liitteen kiertoruuvien valmistajiksi hän otti kaikkein tarkimmat miehet. Ne olivat melkein kaikki yli keski-iän olevia miehiä. Suurta päänvaivaa tuotti Kallelle, mistä hän saisi sopivan miehen, joka täyttäisi metallihylsyt kuulilla ja sillä massalla, joka tarvittiin niiden liittämiseen. Hän päätti siihen ottaa Mikon. Hän opetti veljeään, ja tätä tehdessä oli joukko sillä hetkellä joutilaita työmiehiä tullut katsomaan sitä. Kun erikokoiset kuulat pudoteltiin hylsyyn, kuuli hän erään miehen hyväntuulisena nauravan. Tämä oli muuan vähäjärkinen olento, joka oli konepajassa ollut jo aikaisemmin ja jota Kalle säälistä ei voinut panna pois, vaikka hän ei juuri mitään osannutkaan. Kalle huomasi, että mies piti tätä leikkinä. Hän pani vähäjärkisen työhön. Mies teki sen suurella ilolla. Oikea mies oli oikeassa paikassa! Mikon hän asetti viereen tarkastamaan. He ennättivät kyllä yhden vuoron aikana täyttää ne shrapnellit, jotka päivän kuluessa toistaiseksi saatiin valmiiksi.

Kymmenen päivän päästä oli tuotanto saatu nousemaan kuuteensataan vuorokaudessa. Kalle tuli kärsimättömäksi. Hän ei enää ollut kotonaan nukkumassa, vaan valmistutti itselleen vuoteen tehtaan puolelle. Hän ei kolmeen vuorokauteen riisunut laisinkaan yltään, nukkuen aina pari tuntia otteeseen. Sitten hän kävi saunassa ja oli taas täysissä voimissa. Tuotanto nousi kahdeksaansataan. Mutta siitä se ei kohonnut, vaikka Kalle kuinka olisi koettanut lisätä voimaa. Hän olisi tarvinnut uusia koneita. Niitä ei mitenkään keskellä talvea voinut saada ulkomailta.

Eräänä päivänä särkyivät valumuotit kuuteen kertaan. Kalle raivosi. Hän tutki muottiaineen kokoonpanon, kyseli ja tiedusteli tarkoin miehiltä, jotka ennen olivat tätä tointa hoitaneet, antoi heidän selittää omalla hitaalla tavallaan ja monisanaisesti kaiken. Hän ei katkaissut heitä kertaakaan. Hän ajatteli. Hän löysi uuden tavan aineiden yhdistämiseen, joka teki muotit aivan lujiksi.

Eräs kone meni rikki. Hän kulutti kymmenen tuntia sen kuntoonpanemiseen. Se oli entistään lujempi sen jälkeen. Hän teki siinä muutamia lisäyksiä ja parannuksia, sen tuotantokyky nousi.

Terässorvarien joukossa ei ollut ketään aivan erinomaista. Työ tuli monasti huonoa. Metallia oli heitettävä pois. Kalle oli kuullut parin miehen puhuvan innokkaasti luistelemisesta. Hän pani toisen heistä kokeeksi koneen ääreen. Mies suoritti tehtävänsä mallikelpoisesti. Teräslastu oli aivan tasainen ja yhtämittainen ja jälki aivan sileää.

Kalle otti irti viimeisetkin voimat miehistä järjestämällä heidän työtään monella tavalla. Ennen joulua päästiin tuhanteen shrapnelliin vuorokaudessa.

Pieni konepaja tuotti nyt sen, minkä suuri olisi tuottanut monine koneineen. Kalle oli tyytyväinen.

Juuri silloin ilmoitti leski puhelimella, että hän lähettää konepajaan priimus-keittiönsä korjattavaksi. Kalle vimmastui. Niinkuin hänellä juuri nyt olisi ollut aikaa ottaa sellaisia vastaan. Leski vaati, että siihen oli tehtävä jokin uusi polttolaite, jotta sen lämpömäärä lisääntyisi. Kalle sulki puhelimen.

Kun lesken palvelijatar vähän ajan päästä toi keittiön ja nimenomaan tahtoi antaa sen yksinomaan Kallelle, tämä sieppasi sen kiukuissaan naisen kädestä ja aikoi heittää nurkkaan. Samassa hänelle selvisi se, mitä leski tahtoi! Hän sovitti entisen polttolaitteensa pienemmässä muodossa siihen.

Hän meni itse tekemään sen. Tuntui aivan levolta saada jälleen nakutella ja puuhata aivan kuin tavallinen työmies.

Insinöörin kanssa hän ei joutanut koskaan montakaan sanaa haastamaan. Tämä hoiti konttorinpuolta ja meni aina niiksi tunneiksi, joina Kalle nukkui, konepajaan valvomaan töitä.

Konepaja tuotti hiukan yli tuhannen shrapnellia vuorokaudessa.

Pari päivää ennen joulua meni Kalle lesken luo viemään itse keittiötä. Hän ei tahtonut olla konepajassa. Hän tiesi sen toimivan mallikelpoisesti sillä hetkellä, mutta kiivaassa työinnossa suututti häntä se, että muutamat osat siinä olivat melkein joutilaina. Hän oli sinä päivänä käynyt mallipuuseppien puolella ja huomannut, että siellä ei ollut juuri mitään työtä. He nakuttelivat kaikenlaista pientä, mutta mitään varsinaista kiireellistä työtä heillä ei ollut. Kallea suututti se, ettei hän voinut keksiä heille mitään. Uusia konetilauksia ei oltu tehty, siis ei ollut mallejakaan veistettävänä. Mitä tarvittiin valaa, niitä varten olivat mallit jo olemassa. Hänen täytyi hetkiseksi päästä vapaaksi kaikesta tästä miettimisestä ja siksi hän lähti lesken luo.

Tämä ilahtui kovasti Kallen tulosta. Hän oli monisanainen ylistellessään keittiötä, jonka toimimista hänen täytyi heti saada koettaa. Kallea hän silloin inhotti. Tuossa istui kodissaan olento, joka ei mitään tehnyt, jolla oli pääomaa ja joka eli niillä koroilla, mitkä toiset hänelle hankkivat hiellä ja vaivalla. Kun keittiöllä oli kahvi keitetty, sanoi leski:

-- Minulla on eräs tuttava sukulaispoika, joka käy koulua, ja minä tahtoisin antaa hänelle ennen lukukauden alkua kirjoituspöydän, kun hän sitä niin kovasti kaipaa.

-- Onhan niitä missä kaupassa tahansa, ja rahaa teillä kyllä on, millä sen ostatte, sanoi Kalle hiukan tylysti.

-- Ei ole sellaista kuin minä tahtoisin.

-- Ja millainen sen sitten pitäisi olla?

-- Minä olen aina ajatellut, miksi ei kukaan valmista erikoisia kirjoituspöytiä koululaisia varten, huokeita ja käytännöllisiä. Niiden pitäisi ottaa niin vähän kuin mahdollista tilaa silloin kun niitä ei käytetä.

-- Eihän sellaista voi tehdä. Eihän kirjoituspöytä ole mikään harmonikka tai sänky, jonka voi panna kokoon.

-- Yhdellä tavalla se voisi olla mahdollinen. Kallea väsytti tämä. Hän olisi tahtonut päästä johonkin toiseen puheluaiheeseen, mutta leski piti kiinni omastaan.

-- Jos ajattelee miehenkorkuista tavallista kirjahyllyä, aivan suoraa ja yksinkertaista, ja sitten ajattelee, että sen keskelle on pantu puulevy, joka peittää osan hyllyistä ja alas laskettuna muodostaa aivan kuin pöydän levyn, niin saisi yksinkertaisemmassa muodossa sen, mitä vanhaan aikaan käytettiin, kun tehtiin laatikot ja hyllyt yhteen suljettavan kirjoituspöydän kanssa.

Kalle sieppasi ajatuksen omakseen, sillä hän näki heti sen kauppa-arvon.

-- Minä teetän sellaisen teille meidän mallinikkareilla. Niitä voi tulla useampiakin kuin tämä yksi. Poika on itsepäinen olento, se jäyrää siksi, kunnes saa sen, mitä haluaa. Jokainen poika tahtoo itselleen oman pöytänsä, sen tiedän. Ja kun yksi saa, mankuu toinen, kunnes vanhempansa hankkivat hänelle sellaisen.

-- Mutta tehkää hyvä ja käytännöllinen! Poika on aina arvosteluvalmis.

Kalle lähti. Hän meni heti suoraan mallihuoneeseen. Hän selitti mestarille hyllyn, joka samalla oli kirjoituspöytä.

-- Ei mitään tarkkaa ja tavallista puusepän työtä, huokeus on pääasia, sanoi hän.

-- Siis kaikki laitteet vain nauloilla ja puu havupuuta ja kai ripoliinia päälle, niin on kauniin näköinen? sanoi mestari.

-- Aivan oikein. Mitä tulee niihin lokeroihin, jotka tulevat esiin, kun levy lasketaan alas kirjoituspöydäksi, niin tehkää sinne kaikenlaisia.

-- Otanko vähän mallia amerikkalaisesta kirjoituspöydästä?

-- Se sopii. Ei, kutsukaa tänne kaksi koulupoikaa, kai teillä sellaisia on tuttavienne joukossa, antakaa heidän määrätä. Sellainen itse tietää, mitä hän tahtoo.

-- Miksi kaksi? Eikö yksi riitä?