Part 3

Macedonia näyttää tunteneen Justinianuksen, ja koska hän oli sattunut tekemään tälle joitakin palveluksia, nautti hän hovissa jonkinlaista arvonantoa. Käyttikö hän tätä valtaansa hyväkseen suositellakseen mahdolliselle kruununperilliselle ystävätärtään Teodoraa? Sitä en tiedä, joka tapauksessa näyttää siltä kuin Teodora olisi palattuaan takaisin Bysanttiin siihen teatteriin, jossa oli saavuttanut ensimmäiset voittonsa, tullut järkeväksi ja vakavaksi ja kyllästynyt levottomaan elämäänsä ja mielettömiin seikkailuihinsa, ehkäpä myöskin ollut halukas sitoutumaan johonkin pysyväisempään yritykseen ja joko vilpittömästi tai määrättyjen laskelmain perusteella koettanut elää hyvin syrjäänvetäytyneenä ja siveästi. Eräs tarina, joka oli vielä yhdennellätoista vuosisadalla yleisesti tunnettu pääkaupungissa, kertoo hänen Aasiasta palattuaan eläneen siveänä ja syrjään vetäytyneenä yksinkertaisessa pikku talossa, hoitaneen talouttaan ja kehränneen villalankaa aivan samoin kuin vanhan hyvän ajan roomalaiset emännät. Tarina lisää, että Teodora ei keisarinnaksi tultuaan suinkaan halunnut unohtaa tätä elämänsä vaihetta, vaan koetti päinvastoin säilyttää sen muiston. Sille paikalle, missä tuo pikku rakennus oli sijainnut, jossa hän oli saanut suojan köyhyytensä ja nöyryytyksensä päivinä ja jossa hän oli kättensä työllä hankkinut elatuksen itselleen, hän rakennutti kirkon pyhän Panteleimoniuksen kunniaksi. Tämän pyhimyksen nimi merkitsee armeliasta, ja hän ansaitsikin tuon arvonimen, jos Teodora hänen vaikutuksestaan joutui kohtaamaan Justinianuksen.

4

TEODORA JA JUSTINIANUS

Niihin aikoihin, jolloin Justinianus ensi kerran tapasi Teodoran, luultavasti vuoden 522 paikkeilla, oli keisarikunnan tuleva hallitsija kahdeksanneljättä tai neljänkymmenen vuoden vanha. Hänellä oli puhdas ja terve iho, kiharaiset hiukset, hienot viikset, jotka olivat jo alkaneet harmaantua, ja ryhdikäs ja kaunis vartalo, joten hän oli hyvin miellyttävän näköinen. Kohtelias käytös, ystävällinen, sointuva ääni ja vaatimaton arvokas olemus lisäsivät hänen tekemäänsä miellyttävää ja viehättävää vaikutusta. Hän oli saanut erinomaisen kasvatuksen ja oli hyvin rikas. Sitäpaitsi hän oli sen palatsivallankumouksen jälkeen, jonka avulla hänen setänsä oli kohonnut valtaistuimelle, maan ensimmäisiä miehiä. Hänellä oli kreivin ja patriisin arvonimet, hän oli Konstantinopolin varusjoukkojen ylin päällikkö, hiljattain hän oli loistavasti hoitanut konsulintointa, ja joka päivä hallitsijan suosio saattoi häntä yhä lähemmäksi valtaistuimen portaita. Teodoralle hän oli houkutteleva saalis.

Kunnianhimoisena ja sulavana Justinianus työskenteli pääasiassa oman menestyksensä edistämiseksi. Hänessä oli senverran petollisuutta, että hän oli ymmärtänyt toimittaa tieltään ne kilpailijat, jotka olisivat voineet olla esteenä hänen uralleen, ja melkein yhtä kekseliäästi hän oli hankkinut itselleen suosiota kaikkien Bysantin yhteiskuntaluokkien keskuudessa. Koska hän oli hyvin hurskas ja ankaran oikeaoppinen sekä uskonnollisen innokas, pitivät kirkonmiehet häntä suuressa arvossa. Loiston ja komeuden halunsa sekä suuren tuhlaavaisuutensa vuoksi hänestä oli tullut suuren yleisön epäjumala, minkä lisäksi hän vielä oli sekä senaatin että ylimyspiirien suosiossa. Kun hän sitäpaitsi tunsi liikeasiat perin pohjin ja oli erittäin työkykyinen sekä harrasti herkeämättömän innokkaasti hallitusasioita, osoitti keisari hänelle suurta luottamusta, ja pikemminkin häntä pidettiin täydellä syyllä valtakunnan todellisena hallitsijana kuin iäkästä ja hyvinkin keskulaisen lahjakasta yksinvaltiasta. Hän oli erittäin rauhallinen, osasi ulkonaisesti hillitä itsensä hyvin ja oli itsevaltaisen lujatahtoinen, minkä vuoksi hänen henkensä tuntui hyvin kypsyneeltä ja luonteensa hyvin kehittyneeltä. Tämä vakava mies, tämä valtiomies ja diplomaatti rakastui mielettömästi Teodoraan.

Heidän suhteensa, joka sittemmin johti avioliittoon, tuntui aikalaisista niin oudolta ja merkilliseltä, että sen selittämiseksi turvauduttiin yliluonnollisiin asioihin ja pantiin taikajuomain ja noitatemppujen ansioksi se vaikutus, jonka Teodora piankin saavutti rakastajaansa. Mutta ei ole syytä tehdä tosiasioita tällä tavoin monimutkaisemmiksi. Justinianus oli luonteeltaan, niin kerrotaan, hyvin eroottinen ja sitäpaitsi hän, vaikka olikin ulkonaisesti itsevaltainen, oli pohjaltaan epäröivä ja heikko, minkä vuoksi hän oli aina valmis taipumaan voimakkaan ja horjumattoman tahdon ylivaltaan. Teodora oli kaunis ja huomattavan älykäs, ja hänen sulava ja viehättävä käytöksensä sekä henkevä ja puoleensavetävä olemuksensa pitivät kaikkein huikentelevaisimmatkin ihailijat hänen vaikutusvaltansa alaisina. Ja ennen kaikkea hänellä oli selvä ja varma arvostelukyky, ja kaikki seikat todistavat, että hän oli luonteeltaan päättäväinen, itsenäinen ja intohimoinen. Ensi hetkestä alkaen ruhtinas kiintyi häneen kaikesta sydämestään ja tunsi Teodoran kuolinpäivään asti häntä kohtaan sitä rajatonta intohimoa, jonka tuo merkillinen nainen oli nuoruudessaan sytyttänyt hänen sydämeensä. Teodora oli hänelle erään senaikaisen historiankirjoittajan mukaan »suloisin hurmio», hän oli, niinkuin Justinianus käyttäen Teodoran nimestä muodostettua sanaleikkiä itse mielellään sanoi, »Jumalan hänelle antama lahja». Niin silmittömästi rakastunut hän oli, ettei kieltäytynyt täyttämästä hänen pienintäkään toivettaan. Teodora rakasti rahaa, Justinianus antoi hänelle ylenmäärin rikkauksia. Teodora himoitsi suosion- ja kunnianosoituksia. Käyttäen hyväkseen setänsä heikkoutta Justinianus hankki Teodoralle ylimysnaisen ylhäisen arvon. Teodora oli kunnianhimoinen ja halusi vaikutusvaltaa, Justinianus kuunteli hänen neuvojaan, muuttui hänen nöyräksi palvelijakseen ja noudatti hänen mieltymyksen tai kostonhalun sanelemia ohjeitaan. Aina hippodromissa viettämästään lapsuusajasta alkaen Teodorassa oli säilynyt itsepintainen ja leppymätön viha vihreää puoluetta kohtaan. Häntä miellyttääkseen Justinianus suojeli usein sopimattomiin saakka sinisiä. Aleksandriaan tekemiltään matkoilta sekä siellä oleskelunsa ajoilta asti Teodora muisteli kiitollisin mielin vainottuja monofysiittejä. Häntä miellyttääkseen Justinianus luopui osittain ankaroista oikeaoppisista mielipiteistään ja rupesi luopioitten puoltajaksi.

Perintöruhtinaan rakkaussuhde tuli pian yleisesti tietoon. Ei kestänyt kauan, ennenkuin siitä saatiin kuulla pääkaupungin muurien ulkopuolellakin, Syyrian ja Egyptin kaukaisissa seuduissa, ja luultavasti olivat ihmiset hyvinkin hämmästyneitä kuullessaan, että entisestä kurtisaanista, Timoteuksen ja Severuksen katuvasta synnintekijättärestä, oli tullut ylhäinen nainen ja Justinianuksen julkinen rakastajatar. Saadessaan tietää tämän odottamattoman seikan luulivat sen ajan hurskaat sielut voivansa selvästi nähdä, kuinka Jumala ohjasi asioita herättämällä kansalleen oikeauskoisen suojelijattaren, ja aivan luonnolliselta tuntui nyt kääntyä Teodoran puoleen, kun koetettiin helpottaa marttyyrien kohtaloa ja vaimentaa vainojen kovuutta. Teodora rupesikin auliisti auttamaan. Amidan arkkipiispa Maras oli karkoitettu pappeineen Petran kaupunkiin Arabiaan. Sopimattoman ilmanalan ja ankaran maanpaon rasittamina näyttivät onnettomat joutuvan varman kuoleman omiksi. Kurjuudessaan he ajattelivat Teodoraa, ja eräs heistä, diakooni Stefanus, matkusti Konstantinopoliin puhumaan Teodoralle tuon pikku seurakunnan puolesta. Heidän toivonsa ei pettänytkään. Teodora ei ainoastaan taivuttanut oikeaoppista rakastajaansa pyytämään keisarilta armoa luopioille, vaan vieläpä tuhlasi rukouksia ja kyyneleitäkin saadakseen Justinuksen suostumaan tähän. Ja merkillisintä oli että hän tosiaankin pääsi pyrkimäänsä päämäärään. Hänen suojattinsa saivat luvan palata Aleksandriaan, jossa he voivat tämän jälkeen elää turvallisesti uskonveljiensä seurassa. Se oli kaunis voitto ja todistaa selvästi, kuinka suuri vaikutusvalta Teodoralla oli rakastajaansa.

Hän teki vieläkin enemmän. Justinianus tuli piankin sille asteelle, että tahtoi mistä hinnasta tahansa mennä naimisiin rakastajattarensa kanssa. Hyväluontoinen keisari Justinus ei näytä epäröineen, vaan antoi rakkaalle veljenpojalleen suostumuksensa, eikä hänen muutoin olisi sopinutkaan panna vastaan. Hän oli vanha sotilas, joka oli hyvin alhaista sukuperää eikä suinkaan liikoja aatelisten esi-isien rasittama, ja itse hän oli nainut vanhan orjattaren kuljetettuaan häntä pitkät ajat rakastajattarena mukanaan sotaretkillä. Ja keisariksi tultuaan Justinus oli epäröimättä kohottanut Caesarien valtaistuimelle tämän naisen, joka oli yhtä karkea ja sivistymätön kuin hän itsekin. Justinianuksen suunnitelmat kohtasivat vastustusta sellaiselta taholta, josta sitä olisi voinut vähimmin odottaa. Hidasajatuksinen talonpoikaisjärkinen keisarinna Eufemia — tällaisella hienommalla lisänimellä oli koristettu nykyinen keisarinna, entinen orjatar, kun hän oli päässyt vallan huipuille — tunsi kauhistusta ajatellessaan, että Teodoran tapainen nainen joutuisi hänen seuraajakseen. Niin kiintynyt kuin hän olikin miehensä veljenpoikaan ja niin taipuvainen kuin hän tavallisesti olikin noudattamaan hänen kaikkia toiveitaan, hän ei tahtonut mukautua tässä asiassa. Onneksi Justinianukselle keisarinna Eufemia kuoli erittäin sopivaan aikaan vuonna 523, ja tämän jälkeen järjestyi kaikki enemmittä vaikeuksitta. Laki kielsi senaattoreja ja korkeassa asemassa olevia henkilöitä menemästä naimisiin orjattarien, tarjoilijattarien, näyttelijättärien ja kurtisaanien kanssa, mutta ollakseen mieliksi veljenpojalleen Justinus kumosi tämän lain, koska hän, kuten selitti, halusi jäljitellä Jumalan hyvyyttä, joka osoitti armeliaisuutta kaikkia inhimillisiä heikkouksia kohtaan. Hän määräsi, että ne naiset, jotka aikaisemmin näyttämöllä esiinnyttyään katuivat sittemmin ja luopuivat häpeällisestä ammatistaan, saivat mennä naimisiin kenen kanssa halusivat sillä ainoalla ehdolla, että pyysivät tätä tarkoitusta varten keisarilta luvan. Mutta koska tällainen hiukan nöyryyttävä pyyntö olisi voinut haavoittaa Teodoran ylpeyttä, määrättiin sitäpaitsi, että ne näyttelijättäret, jotka olivat keisarilta saaneet määrätyn arvomerkin, olivat tämän seikan nojalla esteettömät menemään naimisiin ylhäisessä asemassa olevan miehen kanssa, eikä heidän siis tarvinnut pyytää tätä varten erikoislupaa. Ja järjestääkseen kaikki mahdollisimman hyvin keisari määräsi lopuksi, että näyttelijättärien tyttäret — Teodoralla oli tytär —, olivatpa nämä sitten syntyneet ennen tai jälkeen äitinsä katumuksen ja elämänmuutoksen, olivat yhtä esteettömät pääsemään naimisiin ilman mitään rajoituksia.

Justinianus siis meni naimisiin rakastajattarensa kanssa, jonka tulevaisuuden hän turvasi tässä tilaisuudessa runsaalla elinkorolla — eikä Bysantti näytä tämän vuoksi joutuneen entistä arveluttavampaan huutoon. Vain jotkut murheelliset sielut, ajatellessaan sitä erinomaista liittoa, jonka kruununperillinen olisi voinut solmia nuoren, hyvinkasvatetun ja puhdassydämisen tytön kanssa, olivat sitä mieltä, uskaltamatta sitä kuitenkaan ääneen sanoa, että tuollainen teko ilmaisi hyvin selvästi Justinianuksen sielunominaisuudet ja siveellisen ryhdin. Ei senaatista, ei sotajoukosta eikä kirkon taholta kuulunut ainoatakaan vastalausetta, ja kansa, joka muisti, kuinka oli ennen osoittanut suosiotaan näyttelijättärelle, osoitti nyt epäröimättä suosiotaan ja uskollisuuttaan keisarinnalle.

Kun Teodoran elämä oli näin julkisesti liitetty perintöruhtinaan elämään, hän alkoi nauttien vanhan Justinuksen puolelta suurta arvonantoa ja vilpitöntä kiintymystä, päivä päivältä yhä rohkeammin puuttua yleisten asioiden kulkuun. Monien vikojensa rinnalla hänellä oli yksi harvinainen ominaisuus. Hän pysyi aina horjumattoman uskollisena niille, joista piti. Monofysiitit saivat pian kokea tämän. Ymmärtäen alun pitäen sen vaaran, jonka valtakunnalle aiheuttivat Itämaitten keskeytymättömät ja hyödyttömät uskonnolliset riidat, hän käytti taitavasti hyväkseen asemaansa lopettaakseen vähitellen vainot. Hän oli yhteydessä patriarkka Severuksen ja suuren harhaoppisen saarnamiehen Tellan Johanneksen kanssa, hän suvaitsi tutustua niihin eteviin miehiin, jotka näyttivät lahkolaisten joukossa kykeneviltä valmistamaan uskonveljilleen paremman tulevaisuuden. Tunnetuimpia näistä oli Jakob Baradaeus, monofysiittisen kirkon tulevaisuuden apostoli ja uudistaja. Monet ylistivät hänen oppiaan, hänen hurskauttaan, hänen ankaroita tapojaan, hänen ylenkatsettaan tämän maailman turhuutta kohtaan, niitä ihmeellisiä parantumisia, joita hän sai aikaan pitkän välimatkankin päästä, ja sen vuoksi ympäröi jo tuon nuoren syyrialaisen munkin päätä mystillinen kunniakehä. Teodora halusi tutustua häneen. Hän oli, niin kerrotaan, nähnyt unessa munkin kantavan kultaisia ruukkuja, ja nämä ruukut olivat täynnä raikasta vettä, jota hän jakoi Rooman kansalle. Teodora tahtoi tavata hänet todellisuudessa.

Vuoden 527 paikkeilla tuli siis Jakob yhdessä erään toisen munkin, Tellan Sergiuksen kanssa Konstantinopoliin. Hänen maineensa oli käynyt hänen edellään. Ihmiset tungeskelivat hänen ympärillään, missä hän vain liikkui, ja ihastuneena hänen tulostaan Teodora otti hänet ja hänen seuralaisensa hyvin upeasti vastaan palatsissaan, toimitti heille kaikki, mitä he saattoivat tarvita, ja osoitti julkisesti suojelevansa heitä. Tarvittiin melkoinen määrä rohkeutta sellaiseen tekoon tässä oikeaoppisessa ja tekopyhässä hovissa, mutta Teodora tunsi valtansa ja näki sen tasaisesti kasvavan.

Naimisiin mentyään oli Justinianuskin yhtä mittaa noussut arvossa. Justinus oli tehnyt hänestä nobilissimuksen,[3] ja huhtikuussa 527 hänestä tuli julkisesti keisarin kanssahallitsija. Palatsin suuressa juhlasalissa nousi vanha keisari senaatin, kaartinsotilaitten ja sotajoukon edustajien läsnäollessa valtaistuimelle ja ilmoitti kansan pyynnöstä tehneensä veljenpoikansa Justinianuksen keisariksi. Yksinvaltiaan oikealla puolella seisova patriarkka Epifanus luki juhlalliset rukoukset, minkä jälkeen koko joukko yhtyi hurskaaseen ameneen. Sitten painoi Justinus itse kruunun keisarillisen sukulaisensa päähän, samalla kuin saapuvilla olevat kohottivat kolminkertaisen eläköönhuudon uudelle hallitsijalle, tämän tervehtiessä käden eleellä kansaansa ja luvatessa tavan mukaan lahjoja sotilaille. Kolme päivää myöhemmin, pääsiäispäivänä, patriarkka siunasi vahakynttiläin kirkkaasti valaisemassa Sofian kirkossa juhlallisesti uuden keisarin ja voiteli hänen päänsä pyhällä Öljyllä. Koko keisarillisessa loistossaan, leveän kallisarvoisen kirjailuun reunustamaan kultaiseen tunikkaan puettuna, purppuran väriset saappaat jaloissa, lanteet vyötettyinä emaljin ja jalokivien koristamalla kalliilla vyöllä, hartioillaan valtava purppuraviitta, johon oli ommeltu kultaista korkokirjailua ja jota piti koossa kultainen punos, keisaridiadeemi päässään ja yllään koko keisarillinen jalokiviloisto, Justinianus otti haltuunsa sen valtakunnan, jota hän oli niin kauan halunnut. Puettuna pitkään sinipunervaan purppuraviittaan, jonka alareunan loistavia poimuja koristi valtava kultakirjailu, hiuksissaan helmi- ja jalokiviripsuja, jotka kimaltaen valuivat hartioille, diadeemi päässään, Teodora otti, pyhimyskuvan tavoin koristettuna, osaa puolisonsa riemuvoittoon. Kun heidät oli yhdessä kruunattu basilikassa, lähti uusi keisarinna bysanttilaisten hallitsijain tavan mukaan hippodromiin ottamaan vastaan kansan suosion samassa paikassa, jossa oli ensi kerran elämässään esiintynyt julkisesti. Hänen unensa oli nyt toteutunut.

Kun Justinus kuoli muutamia kuukausia myöhemmin elok. 1 p:nä 527, oli Justinianuksen helppo ottaa vastaan valtakuntansa hallitus, ja hänen kanssaan jakoi Teodora vallan. Yhdenkolmatta vuoden ajan, vuodesta 527 vuoteen 548, Teodora hallitsi yksinvaltiaana hallitsijattarena sivistyneen maailman kauneinta keisarikuntaa.

5

TEODORA-LEGENDA

Tällä tavoin on Prokopios esittänyt Teodoran romaanin, ja noin kaksi ja puoli vuosisataa sen jälkeen, kun oli löydetty hänen Salaisten muistelmiensa käsikirjoitus, on näitä juorujuttuja alettu uskoa aivan yleisesti. Mutta merkitseekö se sitten samaa kuin että ne on ehdottomasti semmoisinaan hyväksyttävä? Myöhempinä aikoina ovat ihmiset oikeaa arvostelukykyä osoittaen kerran toisensa perästä kieltäytyneet uskomasta herjauskirjailijain häväistysjuttuja, ja Teodoran tarinaa on käsitelty vakavammin. Jos Teodora kerran eli julkisesti paheellista elämää tuottaen häpeää koko Konstantinopolille, niin mistä sitten johtuu, kuten on täydellä syyllä kysytty, ettei hänen aikalaisistaan ainoakaan ole merkinnyt sitä muistiin. Joka tapauksessa näyttää siltä, ettei kukaan muu kuudennen vuosisadan kirjailija kuin Prokopios, enempää kuin kukaan toinen myöhemmänkään ajan historiankirjoittaja, ole kuvaillut Teodoran nuoruudenseikkailuja tai uskaltanut tehdä pienintäkään vihjausta hänen irstailevaan elämäänsä. Ja jotta ei väitettäisi, että ihmiset vain kunnioituksesta keisaria kohtaan tai keisarinnan kostoa peläten noudattivat hienotunteista vaiteliaisuutta, on muistettava monien näistä kirjaiIijoista, varsinkin pappien, epäröimättä syytäneen jo Teodoran eläessä ylenmääräisiä herjauksia hallitsijatarta kohtaan, jonka harhaoppisuus kauhistutti heitä, eikä suinkaan pelänneen singota häntä vastaan kaikenlaisia kirouksia. Ja jos otaksutaankin, että heidän aikalaisensa olivat olleet vaiti pelosta, niin miksi ei heidän kielensä kanta höltynyt, sitten kuin Justinianus ja Teodora olivat kuolleet? Ja mitä merkitsee keskellä yleistä hiljaisuutta Prokopioksen yksinäinen syyttävä todistus, varsinkin kun ajatellaan sitä naiivia julkeutta, jolla tämä häväistyskirjailija niin monella Salaisten muistelmiensa sivulla on sekä liioitellut että valehdellut? Jos Teodora ennen keisarinnaksi tulemistaan oli tosiaankin ollut kuuluisa kurtisaani, kuten väitettiin, niin mistä sitten johtui, ettei kukaan toinen ollut sattunut kuulemaan edes heikkoa kaikuakaan niistä monista huhuista, jotka ympäröivät niin julkisesti hänen nimeänsä? Mistä johtuu, että sen unohtumattoman kapinakohtauksen aikana vuonna 532, jolloin kiihtynyt kansa sinkosi mitä karkeimpia häväistyksiä vasten Justinianuksen kasvoja, ei kuultu ainoatakaan pahaa sanaa Teodorasta, kuten käy ilmi niistä pöytäkirjoista, jotka ovat säilyneet tuosta ainoalaatuisesta kohtauksesta hallitsijan ja hänen alamaistensa välillä? Ja lopuksi, kuinka saattoi Justinianus, jota hänen parjaajansakin kuvailevat viisaaksi ja maltilliseksi mieheksi, mennä julkisesti avioliittoon naisen kanssa, jota jokainen väisti kadulla? Sehän olisi merkinnyt hänelle kansansuosion menettämistä ja kaikkien valtaistuimelle nousemisen toiveitten turmelemista; eikä hän ollut Teodoran tavatessaan enää niin nuori ja kehittymätön, ettei kyennyt arvostelemaan moisia hullutuksia.

Niin oikeutetuilta kuin tällaiset huomautukset voinevatkin näyttää ja niin suuresti kuin epäilenkin Prokopioksen juorujuttuja, en kuitenkaan suinkaan uskaltaisi ruveta kokonaan pesemään puhtaaksi naista, jonka hän on niin ylen määrin mustannut; ja vaikka aina kuudennelta vuosisadalta alkaen onkin ollut olemassa ylistelijöitä, jotka ovat Justinianusta miellyttääkseen antaneet hänen puolisonsa vaeltaa suoraa päätä paratiisiin, horjahtaisin mahdottomuuksiin, jos tekisin hänet liian hyveelliseksi. On peräti valitettavaa, että Efesoksen piispa Johannes, joka seurusteli Teodoran kanssa ja tunsi hänet hyvin, on kunnioituksesta tämän maailman suuria kohtaan jättänyt seikkaperäisemmin selostamatta ne häpeälliset syytökset, joita hurskaat munkit kaunistelemattoman suorasukaisesti, hänen kertomuksensa mukaan useammin kuin kerran esittivät keisarinnaa vastaan. Se on ainakin varmaa, että Teodoran aikalaisten joukossa muutkin kuin Prokopios ovat löytäneet syytä pilkallisiin huomautuksiin hänen kustannuksellaan, sekä että keisarillisten lähimpään ympäristöön kuuluvat henkilöt, kuten kirjuri Priscus, prefekti Johannes Kappadokialainen ja muut, tunsivat ne heikot kohdat, joiden nojalla hänen kimppuunsa voitiin hyökätä. En tiedä, synnyttikö hän nuoruudessaan sen pojan, josta Prokopios mainitsee ja jonka syntymä näyttää olleen äidille niin onneton kokemus. Joka tapauksessa on tosiasia, että Teodoralla oli tytär, joka ei ainakaan ollut Justinianuksen lapsi; muutoin tämä hämärän entisyyden muisto ei näytä suurestikaan kiusanneen keisarinnaa tai vaivanneen keisaria päättäen siitä menestyksestä, joka tuli hovissa tämän naisen pojan osaksi. Eräät sielulliset piirteet Teodorassa, hänen huolenpitonsa köyhiä tyttöjä kohtaan, jotka hänen pääkaupungissaan joutuivat perikatoon useammin puutteen kuin paheellisuuden vuoksi, ne tarpeelliset toimenpiteet, joihin hän ryhtyi pelastaakseen heidät, niinkuin eräs sen ajan kirjailija sanoo, »häpeällisestä orjuudestaan», se hieman halveksiva töykeys, jota Teodora aina osoitti miehiä kohtaan, tämä kaikki sopii hyvin yhteen sen kanssa, mitä kerrotaan hänen nuoruudestaan. Ja jos myöntää tämän, mikä muuten on eittämätöntä, niin eikö ole pakko edes osittain uskoa Salaisissa muistelmissa kerrottuja juttuja?

On tosin hyvin arka kysymys ja vaikea ratkaista ja tarkoin määritellä, kuinka syvälle Teodora on voinut vajota sekä millaisessa alennustilassa hän oikein on mahtanut olla. Kaksi seikkaa voinee kuitenkin viedä meidät vähän lähemmäksi totuutta ja selittää joukon hämäriä kohtia hänen tarinassaan.

Toinen niistä on se, että monet seikat, jotka nyt tuntuvat meistä hyvin sopimattomilta, näyttivät kuudennen vuosisadan ihmisistä tavattoman paljon viattomammilta. Eräästä tuon ajan julkisesta asiakirjasta voimme lukea, että hyvin kunniallisetkaan ihmiset eivät epäröineet vapauttaa pelkästä armeliaisuudesta rahan avulla niitä onnettomia, jotka olivat suljettuina epäilyttäviin taloihin, sekä sittemmin mennä näitten erikoisesti huonoon huutoon joutuneitten naisten kanssa tavalliseen avioliittoon. Näyttääpä siltä kuin olisi yleinen mielipide ollut paremminkin taipuvainen ihailemaan kuin moittimaan tällaisia tekoja, joitten hellämielinen tarkoitus tuntuu meistä jonkin verran liioitellulta. On helppoa ymmärtää, että Justinianus on sellaisten olosuhteitten vallitessa voinut ottaa Teodoran puolisokseen herättämättä mitenkään huomattavammassa määrin hämmästystä tai järkyttämättä aikalaisiaan.

Toiselta puolen taas on varmaa, että Teodora oli tuntuvasti parantanut käytöstään kohdatessaan viimeisen rakastajansa. Aleksandriassa oleskellessaan hän oli kokenut henkisen käännekohdan ja hurskaitten ihmisten vaikutuksen alaisena katunut entistä elämäänsä. Konstantinopoliin palatessaan hän oli jokseenkin puilla paljailla, mikä osoittaa, että hän ainakin silloin eli siveästi. Mutta suuressa pääkaupungissa unohdetaan kuuluisa kurtisaanikin helposti. Olikohan siellä hänen kaksivuotisen poissaolonsa jälkeen montakaan miestä, jotka muistivat, mikä Justinianuksen rakastajatar oli ennen ollut?

Ja jos lopuksi tarkastaa Prokopioksen kuvailutapaa sekä sitä turmeluksen suuruutta, jolla hän mielellään koristaa henkilönsä, niin tuntee halua — tahtomatta mitenkään tehdä Teodoraa hyveellisyyden ja siveyden perikuvaksi — lieventää Salaisten muistelmien kuvausta ja pitää sen suuren kurtisaanin, sen todellisen pimeyden enkelin sijasta, joka laahasi paholaisen tahdosta häpeäänsä läpi koko maailman, Teodoraa — hänen pienentymisensäkin uhalla — aivan jokapäiväisen tarinan sankarittarena. Hän oli kenties sellainen nainen, jonka olosuhteet enemmän kuin turmeltuneisuus ajoivat harhapoluille, tanssijatar, joka käyttäydyttyään samalla tavoin kuin useimmat vertaisensa, eräänä päivänä väsyi siihen rakkauteen, joka ei tiedä mitään huomispäivästä, ja tavattuaan vakiintuneen miehen, joka tarjosi hänelle taatun tulevaisuuden, sopeutui avioliittoon ja jumalisuuteen, seikkailijatar, jos niin tahdotaan, mutta älykäs, hienotuntoinen ja tarpeeksi sulava säilyttääkseen jossakin määrin edes ulkonaisen säädyllisyyden ja voidakseen mennä naimisiin tulevan keisarinkin kanssa saamatta aikaan huomiotaherättävää häväistysjuttua.