Part 12

Keisarinnaa ajatellen keisarikin tuhlasi suosiotaan Antoninalle, joka oli ollut vainajan uskottu ystävä.' Kuolemaansa asti Antonina sai pitää asemansa hovissa. Sillä tavoin ylläpidettiin sitä politiikkaa, jonka avulla Teodora oli tahtonut saada kaikkivaltiaan keisarillisen tahdon määrääväksi kenraalin kotona, ja siinäkin suhteessa elivät Teodoran työt häntä itseään kauemmin. Loppuun asti Belisarius pysyi Antoninaa totellen Justinianuksen uskollisena ja nöyränä palvelijana.

10

TEODORA NAISENA

Jos voi uskoa Salaisia muistelmia, oli Teodora rajattoman suvaitsevainen toisten ihmisten heikkouksia kohtaan — mikä johtui siitä, että hän oli nainen, joka tunsi elämän ja ihmisluonnon vajavaisuuden. Konstantinopolin tapaisessa suurkaupungissa eivät tavat tietenkään olleet moitteettomat, onnettomat avioliitot eivät olleet harvinaisia, ja aviorikokset olivat lukuisia, mutta keisarinna peitti kaikki säälivästi keisarillisen viittansa suojaan. Jos joku nainen, jolla oli rakastaja, käyttäytyi niin taitamattomasti, että tuli ilmi, riensi hän paikalla palatsiin, jossa hänen onnistui keisarinnan avulla aina selviytyä pulasta. Onneton se aviomies, joka vaati eroa eikä voinutkaan oikeudessa esittää päivänselviä todistuksia väitteilleen! Hänet tuomittiin maksamaan vaimolleen yhtä suuri summa kuin minkä tämä oli tuonut yhteiseen pesään myötäjäisinään. Sitäpaitsi hän oli vaarassa joutua ruoskittavaksi tai vankilaan, kun taas vaimo varmana vapaudestaan aivan julkisesti jatkoi aviorikostaan. Monet aviomiehet pitivätkin sen vuoksi edullisempana olla olevinaan sokeita, ja Teodoran vaikutuksesta joutuikin pääkaupunki tällä tavoin perin pohjin rappiolle.

Jos näitten juorujuttujen rinnalla tarkastelee julkisista asiakirjoista saatuja tietoja, huomaa sensijaan, että maassa vallitsi yleinen suuttumus Pyhän palatsin tekokainouden vuoksi. Niitten monien lakien joukossa, jotka Justinianus sääti avioliitosta, avioerosta ja aviorikoksesta, kuultaa joka kohdasta läpi keisarin erikoinen huolenpito julkisesta moraalista.

»Me toivomme», hän kirjoittaa eräässä kohdassa, »että naiset käyttäytyvät siveästi, että he eivät elä epäsäännöllisesti ja jumalattomasti, ja me toivomme heidän onnistuvan siinä».

Kannattaa vielä panna merkille, mitä asioita keisari pitää sopimattomina ja siveellistä käytöstä loukkaavina. Jos nainen on niin epäkaino, että kylpee yhdessä miesten kanssa, voi hänen puolisonsa vaatia avioeroa. Jos hän vastoin miehensä toivomusta tahtoo mennä illallisille vierasten kanssa tai hänen tietämättään tai vastoin hänen tahtoaan menee teatteriin, kilpa-ajoihin tai eläintaisteluihin, on se lain kannalta riittävä avioeron syy. Vielä suurempi aihe on miehellä hylätä vaimonsa, jos tämä viettää yön poissa kotoa, jos hän miehensä vielä eläessä suunnittelee uutta avioliittoa ja, ennen kaikkea, jos hän ottaa itselleen rakastajan. Tässä tapauksessa on miehellä oikeus kolmannen varoituksen jälkeen itse jakaa oikeutta, jos tapaa vaimonsa ja tämän rakastajan yhdessä joko kotonaan tai rakastajan kotona, ravintolassa tai taivasalla. Jos hän yllättää heidät muualla, esimerkiksi kirkossa — kirkkoja nimittäin käytettiin usein kohtauspaikkoina — on hänen jätettävä syylliset julkisen oikeuden tuomittaviksi, ja jos asia on selvä, tuomitaan rakastaja ilman pitempää oikeudenkäyntiä kuolemaan ja vaimo jätetään miehensä rangaistavaksi lain määräysten mukaisesti. Ja laki ei ole lempeä niitä naisia kohtaan, jotka tekevät aviorikoksen. Eron jälkeen teljetään aviorikoksen tehnyt nainen luostariin, ja jollei mies kahden vuoden kuluttua suostu ottamaan häntä takaisin, on vaimon leikkautettava hiuksensa ja jäätävä luostariin loppuiäkseen.

Keisari piti erittäin tärkeänä vakiinnuttaa avioliittoa, »tätä kaikille pyhää asiaa», niinkuin Justinianus eräässä paikassa sanoo, koettaen lujittaa sitä kaikenlaisilla varmuustoimenpiteillä, jotka voivat »tehdä sen pysyväksi ja purkamattomaksi». Avioeroa ei myönnetty molemminpuolisesta suostumuksesta, koska silloin olisi ollut aivan liian helppo katkaista pyhät siteet. Hän rajoitti laillisten avioerojen lukumäärän selittämällä monet vanhojen lakien sallimat avioerot perustelemattomiksi. Hän ei enää hyväksynyt toisen puolison vankeutta tai määrättyä rangaistustuomiota riittäväksi avioeron syyksi, eikä myöskään suvainnut, että sotilaan vaimo, joka ei ollut pitkään aikaan saanut tietoja mieheltään, rupesi pitämään itseään vapaana; ennenkuin sellainen vaimo voi mennä uuteen avioliittoon, vaadittiin laillinen todistus miehen kuolemasta. Justinianus sääti mitä ankarimmat rangaistukset niitä varten, jotka keksivät tekosyitä erotakseen, jotta voisivat viettää kevytmielistä elämää. Vain pyyntö päästä luostariin sai osakseen keisarin hyväksymisen, mutta asianomaisten täytyi osoittaa vakavaa ja pysyväistä halua, ja laki rankaisi ankarasti niitä, jotka lähtivät luostarista palatakseen maalliseen elämään.

En tietenkään jätä huomioonottamatta, että laki ja elämäntavat kaikkina aikoina ja joka maassa ovat jossain määrin toisiaan vastaamattomia. Mutta näitten lainpykäläin ankaruus melkein todistaa sen seikan, että Salaiset muistelmat ovat tässä niinkuin niin monessa muussakin suhteessa suotta parjanneet Teodoraa. Se vain on varmaa — ja siinä näkyy selvästi keisarinnan vaikutus — että naidun naisen asema parani monessa suhteessa. Hän sai suojaa miehen oikkuja ja huonoa kohtelua vastaan. Hän ei ainoastaan voinut pyytää avioeroa miehen tunnetusti kevytmielisen elämän vuoksi — »mikä seikka», niinkuin Justinianus sanoo, »on omiaan erittäin suuresti kiusaamaan naisia, varsinkin jos he itse elävät siveästi» — vaan pääsi samaan tulokseen, jos mies koetti vetää vaimoaan mukaan omiin paheisiinsa. Naisen ei myöskään tarvinnut pelätä, että hänet olisi voitu syyttä hylätä tai että häntä olisi voitu aiheetta moittia aviorikoksesta, Tässä tapauksessa laki vaati erittäin selviä todisteita ja salli vaimon, jos syyte osoittautui perättömäksi, pyytää eroa, eikä hänen tarvinnut suorittaa mitään epämiellyttäviä rahallisia korvauksia tai alistua muihin rangaistuksiin, joihin mies voitiin tuomita. Mies ei enää voinut lyödä vaimoaan ilman lain myöntämää perustetta, hän ei voinut ilman päteviä syitä ajaa vaimoa talostaan, ja laki säätikin ivallisesti, että jos vaimo vietti sen yön kotoaan poissa ja jos siitä oli joitakin valitettavia seurauksia, sai mies syyttää itseään.

Mutta vaikka Teodora sekaantuikin onnellisella ja siunausta tuottavalla tavalla lainlaadintaan pahoin kohdeltujen tai onnettomassa avioliitossa olevien naisten hyväksi, ei hän kunnioittanut sen vähemmän kuin Justinianuskaan — sen osoittavat tosiasiat aivan selvästi — avioliiton pyhyyttä ja julkisen moraalin valvomista.

Artabanus oli komea armeenialainen upseeri, kaunis ulkomuodoltaan ja ylhäistä syntyperää. Hän oli sukua partilaisen Arsakidien kuningasperheen kanssa ja oli tullut etsimään onneaan Bysantin keisarikunnasta. Rohkeudellaan, päättäväisyydellään ja jalomielisyydellään hän pääsi pian suureen suosioon sotajoukossa. Hän oleskeli Afrikassa sen sotilaskapinan aikana, joka maksoi maaherra Areobinduksen hengen, ja rakastui intohimoisesti vainajan nuoreen leskeen, joka oli tapausten melskeessä joutunut kapinallisten päällikön käsiin. Prejecta — se oli nuoren lesken nimi — oli Justinianuksen veljentytär, ja kunnianhimoinen armeenialainen toivoi voivansa myöskin hyötyä niistä palveluksista, joita mahdollisesti saattoi tehdä niin ylhäiselle naiselle. Hän ei pettynytkään. Kun Artabanuksen oli ensin onnistunut pelastaa Prejecta, ei tämä voinut kieltää vapauttajaltaan mitään. Paitsi sitä, että hän antoi Artabanukselle suuria rikkauksia, hän lupasi tulla hänen vaimokseen, ja Artabanus, joka aivan hurmaantui menestyksestään, näki tämän loistavan avioliiton avulla jo nousevansa suorastaan valtaistuimen portaita. Kaikki meni toiveitten mukaan. Prinsessa palasi Konstantinopoliin, ja Justinianus, joka tahtoi kohdella hyväntahtoisesti molempia rakastavia, oli antanut Artabanukselle luvan saattaa Prejectan pääkaupunkiin. Lyhentääkseen rakastuneitten yhteiskunnallista välimatkaa keisari oli jakanut Artabanukselle runsain mitoin kunniamerkkejä ja suosionosoituksia sekä nimittänyt hänet ulkomaisten kaartinrykmenttien ylikomentajaksi, miliisipäälliköksi ja konsuliksi.

Mutta samassa onni himmenikin. Artabanus oli kokonaan unohtanut menneensä kerran naimisiin Armeeniassa. Hän oli muuten jo kauan sitten eronnutkin tästä ensimmäisestä vaimostaan eikä ollut sen päivän jälkeen kuullut hänestä mitään. Nyt sukelsi tämä äkkiä näkyviin Bysantissa vaatien avio-oikeuksiaan takaisin ja saaden ajoissa tukea keisarinnaltakin. Teodora oli taipumaton, kun oli kysymyksessä avioliiton pyhä side; hän pakotti Artabanuksen vastoin tämän tahtoa ottamaan puolisonsa takaisin ja varmemmaksi vakuudeksi vielä naitti Prejectankin toiselle.

Yhtä kovakouraisesti hän kohteli kahta nuorta hienoon perheeseen kuuluvaa naista, jotka leskiksi jäätyään lohduttautuivat keisarinnan mielestä aivan liian pian. Heidän käytöksensä oli huonona esimerkkinä, minkä vuoksi Teodora päätti naittaa heidät uudelleen. Rangaistakseen heitä ja nöyryyttääkseen heidän ylpeyttään hän esitti heille hyvin halpasyntyiset kosijat. Kauhistuneet sisarukset koettivat etsiä suojaa Sofian kirkosta toivoen sillä tavoin pelastuvansa näin epämiellyttävästä liitosta. Mutta Teodora oli itsepäinen; heidän täytyi taipua, ja vaikka heillä oli omaan säätyyn kuuluvia kosijoita, pakoitettiin heidät vastoin tahtoaan menemään halpa-arvoiseen avioliittoon. Se on kuitenkin lisättävä, että kun avioliitto oli ensin solmittu, keisarinna teki kaikkensa uhriensa turvaamiseksi, paransi heidän puolisoittensa yhteiskunnallista asemaa ja tuhlasi heille suosionosoituksia ja hyviä töitä.

Mahdollisesti sekaantui Teodora, kostonhimoinen kun oli ja tottunut alistamaan kaikki omien pyrkimystensä palvelukseen, useastikin hyvin häiritsevästi yksityisiin perheasioihin, jotka eivät kuuluneet häneen. Häntä on moitittu siitä, että hän järjesti avioliittoja yhtä itsevaltaisesti kuin hoiteli valtakunnankin asioita, että hän liitti yhteen ja erotti ihmisiä kysymättä heidän omaa tahtoaan, yksinomaan siksi, koska se miellytti häntä itseään. On jo mainittu, kuinka hän pani kaikkensa liikkeelle estääkseen Germanoksen avioliiton sekä kuinka hän koetti naittaa Belisariuksen tytärtä. Mutta tämä ei suinkaan ollut keisarinnalle turhaa ajanvietettä. Teodoralla oli tässäkin aina oma politiikka silmämääränä. Kun hän siis naitti Prejectan sen saman Hypatioksen pojalle, joka oli huudettu keisariksi Nika-kapinan aikana, tapahtui se yksinomaan siitä syystä, että siten saatiin yksi kruununtavoittelija vaarattomaksi, ja samanlaisista syistä hän rupesi ensin suojelemaan Antoninan lemmensuhdetta ja järjesti sen jälkeen niin, että Belisarius sopi puolisonsa kanssa. Kun Teodoran omat edut olivat kysymyksessä, eivät häntä rasittaneet mitkään siveelliset näkökohdat, ja sama oli asia, jos hänen piti auttaa sukulaisiaan tai ystäviään. Olemme jo kertoneet, kuinka hänen onnistui saada sisarensa Comito ja sisarentyttärensä Sofia edullisesti naitetuiksi. Samalla tavoin hän naitti suosikkinsa Krysomalloksen tyttären virkamies Hermogeneen pojalle. Saturninus — se oli nuoren miehen nimi — oli kihloissa keisarinnan sukulaisen, nuoren, kauniin ja viattoman tytön kanssa, joka oli hyvästä perheestä, mutta Teodora teki häikäilemättä lopun suunnitellusta liitosta ja pakotti Saturninuksen menemään naimisiin Krysomalloksen tyttären kanssa. Häät pidettiin, mutta kun ne olivat ohitse, valitti Saturninus pontevasti ystävilleen, ettei hänen nuorikkonsa ollutkaan impi. Se koitui hänen onnettomuudekseen. Teodora vangitutti hänet ja ruoskitutti häntä opettaakseen hänelle — niinkuin itse sanoi — ettei moinen suunsoitto ollut soveliasta.

Hän sai väkipakolla aikaan monta muutakin avioliittoa, jotka eivät suinkaan aina olleet onnellisia. Yksityiskohtaisemmin ei niitä juuri tunneta, mutta eräs seikka ansaitsee erikoisesti huomiota. Kaikissa näissä tapauksissa oli Teodora jokseenkin välinpitämätön miehestä. Koska hän itse oli nainen, oli hän aina, niinkuin eräs historiankirjoittaja huomauttaa, »luonnostaan taipuvainen auttamaan onnettomuuteen joutuneita naisia».

Tätä todistavat varsinkin ne toimenpiteet, joihin hän sai Justinianuksen taipumaan näyttelijättärien ja langenneitten naisten hyväksi. Omien kokemusten perusteella hän tunsi hyvin pääkaupungin kuilut ja tiesi, millaista surkeutta ja häpeää niihin kätkeytyi, minkä vuoksi hän rupesikin jo aikaisin käyttämään vaikutusvaltaansa onnettomien naisten aseman parantamiseksi. Tekee mieli uskoa, että Justinianus tarkoittaa juuri Teodoraa mainitessaan eräässä siveellisen elämän uudistamista koskevassa julistuksessaan hienotunteisesti erään henkilön, joka jo kauan sitten oli huomauttanut hänelle Konstantinopolissa vallitsevasta tapojen turmeluksesta, sekä että juuri Teodoran aloitteesta toimeenpantiin se julkinen tutkimus, jonka seurauksena oli monta hyödyllistä ja terveellistä lainsäädöstä. Joka tapauksessa voi turvallisesti otaksua, että juuri hän avusti näyttelijättäriä kohoamaan siitä yhteiskunnallisesta alennustilasta, jossa he elivät, joko sallimalla heidän erota ammatistaan, jos tahtoivat, tai poistamalla viimeisetkin esteet heidän avioliittonsa tieltä. Näihin aikoihin oli bysanttilaisessa yhteiskunnassa hyvin tavallista pakottaa naiset vastoin tahtoaan menemään teatteriin ja vaatia heitä takuuta vastaan allekirjoittamaan sopimus, jossa he sitoutuivat pysymään aina ammatissaan. Nyt selitettiin nämä turmiolliset sitoumukset lain nojalla pätemättömiksi, ja näyttelijättäret oikeutettiin rikkomaan antamansa lupaus, koska viattomuutensa pelastaminen oli Jumalan silmissä sellainen teko, joka täysin korvasi rikotun valan. Läänien maaherroille ja piispoille lähetettiin käsky tarkoin valvoa, että näyttelijättärien vapautta kunnioitettiin, sekä ilmoittaa heti keisarille, jolleivät kyenneet panemaan lainpykälää toimeen. Ankarat rangaistukset tulivat niitten osaksi, jotka vetosivat noihin lainvastaisiin sitoumuksiin. Paitsi omaisuutensa menettämistä ja maanpakoa, voitiin heidät panna rangaistukseksi suorittamaan yli kymmenentuhannen markan suuruinen summa kysymyksessä olevalle naiselle, jotta tämä voisi kunniallisella tavalla huolehtia toimeentulostaan. Kun näyttelijättäret olivat tällä tavoin päässeet oikeiksi yhteiskunnan jäseniksi, voivat he mennä naimisiin vaikka korkeimpain virkamiestenkin kanssa, eikä heidän tarvinnut tätä varten anoa keisarilta erikoislupaa, kuten Justinus oli määrännyt, silloin kun hänen veljenpoikansa solmi avioliiton. Sama etu myönnettiin näyttelijättärien tyttärille. Yksi ainoa ehto heille pantiin: he eivät saaneet koskaan palata teatteriin.

Yleisen siveellisyyden ankarana vartijana Teodora tunsi erikoista tarvetta luoda pääkaupunkinsa uudelleen moraalisessa suhteessa. On jo kerrottu, mikä osa parittajien rikollisella toiminnalla oli turmeluksen levittäjänä ja kuinka monta onnetonta heidän kauniilla lupauksillaan vedettiin paheen palvelukseen. Niinikään on mainittu, kuinka Konstantinopoli oli suorastaan hukkumaisillaan porttoloihin ja kuinka tämän alhaisen liiketoiminnan uhreja usein pidettiin niissä vastoin tahtoaan häpeällisten sitoumusten perusteella. Teodora tahtoi korjata kaiken tämän. Keisarillinen julistus kielsi kuolemanrangaistuksen uhalla ketään pakottamasta nuorta tyttöä vastoin tahtoaan haureelliseen elämään, siveettömyydenpesien pito kiellettiin! kaikki entiset suljettiin, ja naiset, jotka olivat olleet niihin suljettuina, saivat takaisin takuuksi suorittamansa rahat. Ja sitten karkotettiin kaupungista kaikki parittajat »ihmisille vahingollisina ja yleiselle moraalille turmiollisina».

»Me käskemme», sanottiin keisarillisessa kirjelmässä, »kaikkia alamaisiamme, mikäli suinkin voivat, tästä lähtien elämään puhtaasti, koska puhtaus yksin voi puolustaa ihmistä Jumalan edessä».

Teodora itse valvoi aloittamiensa toimenpiteitten toteuttamista ja koetti parhaansa mukaan, niinkuin eräs historiankirjoittaja sanoo, vapauttaa naisraukkoja heidän häpeällisestä orjuudestaan. Hänen käskystään kuulusteltiin pääkaupungin parittajia vastakkain uhriensa kanssa, ja keisarinna vaati heitä oikein valallisesti ilmoittamaan, kuinka paljon rahaa he olivat antaneet noitten onnettomien omistajille. Kun he selittivät keskimäärin suorittaneensa viisi kultarahaa hengeltä, osti keisarinna omilla varoillaan vapaiksi nuo onnettomat ja annettuaan heille kullekin puvun ja kultarahan lähetti heidät takaisin omaistensa luokse.

Toisia varten keisarinna perusti turvakodin. Bosporin Aasian-puoleiselle rannalle hän laitatti vanhaan keisarilliseen palatsiin näitä naisia varten Metanoian (Katumuksen) luostarin, ja suojellakseen tulevaisuudessakin kaikilta kiusauksilta näitä onnettomia, jotka useinkin puute oli ajanut turmioon, hän antoi laitokselle monenlaisia lahjoja. Kerrotaan, että jotkut tämän luostarin uusista asukkaista eivät oikein tahtoneet tottua elämäntapojen äkkimuutokseen sekä että he mieluummin syöksyivät alas vankilansa korkeilta muureilta. Vaikka niinkin olisi ollut, ei tämä hanke tuota Teodoralle sen vähemmän kunniaa, ja epäilemättä on juuri hän ensiksi lausunut ne ylevät sanat, jotka sisältyvät Justinianuksen julistukseen: »Olemme asettaneet viraston rankaisemaan rosvoja ja rahavarkaita. Eikö meidän ole vieläkin enemmän ahdistettava niitä, jotka varastavat kunnian ja rosvoavat siveyden?»

Eiköhän liene otaksuttava, että kaikki nämä toimenpiteet ja tämä Teodoran luontainen myötätunto onnettomia naisia kohtaan johtui siitä, että hän muisti entisyyttään ja katui sitä, sekä että hän kenties, vaikka ei sitä ääneen lausunutkaan, sisimmässään ajatteli kuitenkin kuin runoilija:

Non ignara mali, miseris succurere disco.[9]

Tämä on luultavaa, melkeinpä varmaakin, eikä se suinkaan millään tavoin himmennä sitä kuvaa, jonka olemme saaneet Teodorasta. Tämä entinen tanssijatar, joka nousi caesarien valtaistuimelle, ei suuresti katsoen suinkaan ollut arvoton siihen. Huolimatta alhaisesta sukuperästään hän oli vikoincen ja paheineen suuri keisarinna, ja myrskyinen nuoruus oli virittänyt hänessä omituisena ja melkeinpä odottamattomana vastakohtanaan rakkauden vakaviin asioihin, hellittämättömän huolenpidon yleisestä siveellisestä tilasta sekä omasta henkilökohtaisesta arvokkuudestaan.

KOLMAS OSA

HURSKAS TEODORA

1

TEODORAN HURSKAUS

Koko bysanttilaisessa elämässä oli uskonnolla merkittävä osa. Keisarinnan elämässä se oli suorastaan välttämättömänä juhlamenojen osana. Kaikkina monilukuisina kirkollisina juhlapäivinä keisarinna lähti purppuraan ja kultaan puettuna ja loistavan seurueen saattamana suuriin kirkkoihin, Sofian kirkkoon, Pyhäin apostolien kirkkoon, pyhän Sergiuksen tai pyhän Mociuksen kirkkoon tai Lähteen Maarian luostariin tai Pyhän neitsyen kirkkoon. Istuen valtaistuimellaan kamarineitojensa ja palvelijoittensa keskellä, juhlapukuisten naisten ja korkeitten arvohenkilöitten ympäröimänä, Teodora otti osaa jumalanpalvelukseen tai meni hurskaasti vahakynttilä kädessä polvistumaan alttarin luo, tai rukoilemaan pyhäinjäännösten edessä. Keskeytymättömänä vaelsi pitkin katuja keisarillinen juhlakulkue, jossa loistavat viralliset puvut vaihtelivat aina juhlamenojen vaatimusten mukaan. Milloin lähdettiin upein varustuksin vihkimään jotakin kirkkoa, milloin oli rukoiltava jotakin kunnianarvoista pyhäinjäännöstä ihmeparannuksen aikaansaamiseksi, milloin pidettiin suurin juhlamenoin vapahtajalle kiitosjuhla niistä voitoista, jotka kaitselmus oli myöntänyt keisarilliselle sotajoukolle, tai joskus taas lähdettiin mustaan surupukuun puettuna ääneen valittaen rukoilemaan Kaikkivaltiasta kääntämään vihansa pois ja lopettamaan maanvaivat, ruton ja maanjäristykset, jotka ahdistivat pääkaupunkia. Lujasti vakuutettuna siitä, että keisari oli ehdottomasti Jumalan valitsema, kaitselmuksen varta vasten määräämä ihmisten johtajaksi, täysin varmana siitä, että vapahtaja kaikissa vaikeuksissa piti suojelevaa kättään keisarin yllä ja lahjoitti hänelle jumalallisen ymmärryksen, tarkoin tuntien kaikki jumalanpalveluksen eri vaiheet ja kirkon asiat, Bysantin hallitsija vietti suorastaan ylipapin elämää.

Justinianusta tällainen elämä miellytti aivan erikoisesti. Vilpittömästi hurskaana ja myöskin hieman taikauskoisena hän luuli olevansa kohtalon erikoisessa suojeluksessa ja hänelle oli nautinto huomata, millaisia ihmetöitä näytti tapahtuvan hänen edukseen. Hän muisti, kuinka eräänä päivänä, kun hän oli pahasti sairaana ja inhimillinen taito ei enää näyttänyt voivan häntä auttaa, molemmat suuret lääkäripyhimykset Kosmas ja Damianos, joitten ihmeellisen kyvyn koko Bysantti tunsi, aivan äkkiä olivat laskeutuneet taivaasta parantamaan keisaria, jonka kuolinkamppailu jo oli alkanut. Hän muisti myöskin, kuinka hän toisen kerran, kun jäsensärky ahdisti häntä niin, että hän oli melkein lamaantunut, parantui kuin ihmeen vaikutuksesta vain koskettamalla pyhäinjäännökseen, kun häntä samalla voideltiin pyhien marttyyrien ruumiista otetulla öljyllä. Täynnä kiitollisuutta hän piti sen vuoksi aina velvollisuutenaan osoittaa kunnioitusta Jumalaa kohtaan, joka sillä tavoin tuhlasi hänelle mitä ilmeisimpiä armonsa osoituksia. Hänen alituisena silmämääränään oli puolustaa kirkkoaan, uudistaa sitä sekä kurin että opin puolesta ja laajentaa ja vahvistaa sen valtaa. Hän rakensi kirkkoja ja luostareita kaikkialle valtakuntaansa. Hän otti hyvin mielellään osaa teologisiin väittelyihin. Hänen mielipuuhiaan oli olla puheenjohtajana kirkolliskokouksissa, keskustella piispojen kanssa ja väitellä toisin ajattelevien kanssa. Koska hän oli hyvä puhuja ja ylpeä kaunopuheisuudestaan, opistaan ja keskustelutaitonsa loogillisuudesta, hän otaksui, jokseenkin yksinkertaisesti muuten, ettei kukaan ollut hänen vertaisensa väittelemisen taidossa, sekä nautti tavattomasti voidessaan ylentää pappien mieltä mahtipontisilla raamatunkohtien selittelyillä. Hän luulotteli kykenevänsä kääntämään luopioita vastaansanomattomilla todisteluillaan ja saattoi viettää yökausia keskustelemalla jumaluusoppineitten kanssa tai kyhäämällä kiistakirjoituksia, joista hän ylpeili määrättömästi. Koko ikänsä hän sekaantui kirkon asioihin, usein sopimattomallakin tavalla, ja ne, jotka tahtoivat imarrella häntä, kehuivat tavallisesti, että hänen puheessaan yhtyi »Davidin tyyneys, Mooseksen kärsivällisyys ja apostolien lempeys, sekä että hän toteutti hallituksessaan sitä vanhaa ihannetta, jota profeetat olivat ennustaneet, nimittäin että filosofit ovat kuninkaita ja kuninkaat filosofeja».