Part 4

(Elias Kålk astuu vasemmalle etualalle, jää tuijottamaan, pöytään päin seisoen selin.)

NELJÄS KOHTAUS.

(Taneli Öhrn vasemmalta, käsissä kirjurin välineitä, jotka asettaa pöydälle alapäähän.)

(Riivattu jyskäyttää jälleen Öhrnin tullessa.)

_Taneli Öhrn_ He-heh — — sitä Jere-poikaa, sekin on juhlatuulella tänään

_Elias Kålk_ Se piti kytkettämän, kaularaudalla lyötämän seinään kiinni. Miksi ei niin ole tehty?

_Taneli Öhrn_ Katsokaas, se sepän rakkari on kirkkoväärtin töissä. Se takoo kirkkoaitaan uutta portinlukkoa ja avainta ankaran suurta. Ei ole ollut aikaa — —

_Elias Kålk_ (ärtyneesti). Riittää!

VIIDES KOHTAUS.

_Vänrikki Seidenberg_ oikealta.

_Seidenberg_ (Öhrnille, asteessaan Kålkia kohti). Käske lautamiehet sisään. (Kålkille.) Nyt on tuomio tarmolla lyötävä lukkoon. Rahvas rehentelee. Ja kirkkoväärti on uhannut nousta langettavaa tuomiota vastaan. Jos muut käräjämiehet kulkevat sen vanhan jäärän perässä ja jos syytetty ei nytkään tunnusta, silloin sinun on astuttava jyrkästi esiin, kirkon kaikella arvovallalla.

_Elias Kålk_ Tiedän tehtäväni. Kuitenkin: en tule vaatimaan kuolemalla rankaisemista.

_Seidenberg_ Rangaistuksen määrään nähden tee tahtosi mukaan. Mutta syytetty on rangaistukseen langetettava varoitukseksi niille, jotka napisevat kirkkoa ja kruununmiehiä vastaan. Ilman sitä on esivallan arvo mennyttä tässä pitäjässä. — Maarian kuvan repiminen oli tyhmä teko, se ärsytti kaikki.

_Elias Kålk_ Se oli oikea teko!

KUUDES KOHTAUS.

_Taneli Öhrn_ tulee takaisin oikealla ja siirtyy vasemmalle. Hänen jäljessänsä kirkkoväärti _Laukkus_ sekä viisi muuta käräjämiestä, jotka istuutuvat oikeanpuoliselle penkille. Auki jätetystä ovesta näkyy käräjärahvasta.

_Seidenberg_ Äsh — — tyhmä teko ei ole oikea teko. Tämä kansa on kömpelö karhu, mutta ärsytettynä kamala. (Katsahtaa käräjämiehiin päin.) On aika alkaa. (Istuutuu pöydän päähän.)

(Elias Kålk istuutuu voudin oikealle puolelle.)

_Seidenberg_ Syytetty asetettakoon oikeuden eteen.

_Taneli Öhrn_ avaa rangaistuskopin oven, päästää sieltä Leenan ja antaa, tultuaan pöydän luo, eräitä papereita Seidenbergille.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

_Leena_ tulee kopista, astuu keskinäyttämölle. Kohinaa ja levottomuutta oven suussa rahvaan joukossa.

_Seidenberg_ (osaksi paperista lukien). Kruunun vaivainen Leena Pirjetantytär, joka on oikeuden eteen asetettu, syytettynä vikapääksi eriseuraisuuteen ja noituuteen, kuulkoot vielä kerran mitä todistajain kautta on ilmikäynyt. — Kylän vaimot ovat yhtäpitävästi kertoneet, että viime Kiirastorstai-iltana hämärissä on syytetyn ikkuna-aukosta nähty siniliekkinen soihtu, samankalttainen kummallinen virvaliekki, jollaisilla oppineet Jumalan miehet kertovat noitain Kyöpelinvuorella ylistävän pimeyden ruhtinasta ja pilkkaavan Kristuksen piinaa. Lisäksi: kaksi vuotta sitten pääsiäisaikaan on kylässä nähty, kuinka syytetty pimeän tullen on kulkenut poikansa Ismaelin kanssa Kirovuorta kohti, jossa rumain henkien tiedetään asuntoansa pitävän. Silloin olivat ympäri kylää harakat kamalasti nauraneet ja varikset maata laahaten lentäneet. Mutta musta koira oli kulkenut heidän edellänsä, ja syytetyn kasvot olivat olleet kuin petolinnun eli vampyyrin, josta kirjoissa luetaan. Tällä mainitulla helvetinkoiralla oli syytetty poikineen ratsastanut Hornaan viettämään saatanan sapattia, jossa seljittäin rinkiä tanssitaan, ristiä poljetaan ja alttarin sakramentti häväistään. Tämän todistaa se, että kenkään ei nähnyt syytetyn palaavan, mutta kuitenkin hän ja hänen poikansa olivat kotona aamun valjetessa. Ja samaa todistaa sekin, että syytetty on itse sielunpaimenen, tämän pitäjän kirkkoherran edessä, unohtaen hengellisen alamaisuutensa ja luottaen auttajansa pahanhengen voimaan, häväissyt imettäisin sanoin Herran Pyhää ehtoollista, öylättiä ja kalkkia, näin tehden itsensä syypääksi samaan rienaukseen kuin noitain sapatissakin tapahtuvan tietään. Niinmuodoin: syytetty on Hornan hengelle vihkinyt myös poikansa Ismaelin, jonka hän samoin, saatanan tahtoa totellen, on jo synnyttämisen hetkellä noitunut vaivaiseksi, mutta jota ei voida mistään syyttää nuoruutensa tähden. Ja vielä: Pojan kokonaan langettaakseen pois oikeasta uskosta on syytetty häntä vienyt öisin lähteitten reunalle pakanuutta ja noituutta harjoittamaan, ja on lähteitten luona odoteltu rumien henkien tulemista. Onpa pojalta löydetty noitakivi, eriskummainen, vaaleanharmaa, jonka syytetty on hankkinut hänelle merkiksi helvetin kuninkaan suosiosta. — Siis vielä kerran: Käsken sinua, Leena Pirjetantytär, vastaamaan, tunnustatko itsesi syypääksi näihin tekoihin, ja vannotan sinua kaikessa totuutta peittelemättä puhumaan. Vastaa.

_Leena_ Niin totta kuin toivon autuasta kuolemaa, olen viaton kaikkeen siihen, mitä minusta on väärin todistettu.

_Seidenberg_ Väitätkö siis kirkkoherra Kålkin väärin todistaneen, mitä on kuullut omin korvin?

_Leena_ Kirkkoherra on väärin ymmärtänyt minun sanani. Olen sanonut sylkeväni siihen kalkkiin ja öylättiin, jolla vihitään nuoret tytöt huoruuteen, sillä se ehtoollinen ei ole Jumalasta, vaan juuri sitä pahanhengen palvelusta.

_I teini_ (loilottaa lähellä ovea). Paapelin pappi ja Patseepa! (Hetken melua.)

_Seidenberg_ Täällä älköön häirittäkö julkisen oikeuden istuntoa! Jahtivouti pitäköön siellä parempaa huolta järjestyksestä. (Istuutuu, Leenalle.) Siis: kiellätkö yhä sen kaiken, mistä naapurisi sinua syyttävät?

_Leena_ (katkerasti). Kiellän. Meidän kurjuutemme syyttää heitä, siksi he pelkäävät meitä ja kohtelevat vihalla. Niin, siitä on syntynyt tämä parjaus katala.

_Seidenberg_ Tämä on kovakorvaisuutta ja paatumusta! Se on raskauttava sinun tuomiotasi, jonka langettamiseksi vain käräjämiesten on vielä ajatuksensa julkilausuttava.

_Laukkus_ (nousee). On kyllä nähty meidänkin pitäjässä, että saatanan valta on suuri, mutta se on tähän asti riehunut juuri niissä virkaherroissa, jotka kiskovat veroja väärällä punnuksella ja mitalla, ja jotka viettelevät tyttäriämme synnin tekoon. Nyt tahdotaan riivata tätä yhteistäkin kansaa, riivata isoilla ja pienillä piruilla. Mutta tämä ei käy kontoon. Minä ja muutkin tässä istuvat käräjämiehet seisomme sen kaltaista menoa vastaan. (Myöntymyksen sorinaa käräjämiesten joukosta.) Ja ilman tätä: minun on ihmeteltävä, miksi ei tuoda kuultavaksi syytetyn poikaa, jonka on väitetty joutuneen myöskin noituuden uhriksi.

_Seidenberg_ Käräjämies Laukkuksen pitäisi tietämän vanha lain ja kansan käsitys, että veri on vettä sakeampaa, ja ettei siis pojan puhe syytetyn puolestakaan voi vaikuttaa oikeuden päätökseen.

_Laukkus_ Tämä tietään kyllä, mutta se ei estä poikaa kuulemasta, jollei kenkään täällä pelkää viattoman pojan puhetta. Vaadimme syytetyn poikaa heti kuultavaksi.

(_Seidenberg_ nyökkää Öhrnille, joka lähtee vasemmalle. Seuraa jännittävä odotus, jonka kuluessa Seidenberg ja Kålk keskustelevat hiljaa keskenään, samoin käräjämiehet.)

(Leena siirtyy taemmalle ja katsoo odottavana oveen.)

YHDESTOISTA KOHTAUS.

_Ismael_ tulee vasemmalta _Öhrnin_ seuraamana.

_Seidenberg_ Ismael, sinun on nyt kerrottava omantuntosi ja oikeuden edessä, millä keinoin on sinun äitisi vietellyt sinua pahuutta ja pahoja henkiä palvelemaan.

_Ismael_ (kirkkaasti). Joka päivä, joka hengenvedollansa on äiti minut siunannut Jumalan nimeen.

_Seidenberg_ Mitäs varten sitten olet äidiltäsi saanut sen noitakiven, jonka hospitaalin edesseisoja on sinun kätköstäsi löytänyt?

_Ismael_ Sen ihmekiven — — sen sain Agnekselta, kun kerran — — kauan sitten — istuimme lähteen luona kokkoa katselemassa. (Sorinaa käräjämiesten ja rahvaan puolelta.)

_Seidenberg_ Mitä muuta olet lähteellä tehnyt?

_Ismael_ Join Agneksen kädestä vettä — — sain siitä — silloin — — voimaa ja virvoitusta.

_Laukkus_ Se letukkahan se näkyykin olevan tässä noita ja viettelijä. Me vaadimme jyrkästi, että Leena Pirjetantytär on oitis syyttömänä vapauteen päästettävä.

_Elias Kålk_ (nousten, kaikuvalla äänellä). Minä vaadin Jumalan tuomiota! (Ympäri hämmästyneitä ilmeitä ja ihmetystä.)

(Riivattu jyskäyttää oveen pari kertaa.)

_Elias Kålk_ Tämän pitäjän rahvas, vieläpä sen johtajat, ovat öykkärin tavoin asettuneet minua vastaan, kun olen laumani tahtonut erhetyksistä puhdistaa ja varjella — —

_Laukkus_ (keskeyttäen). Joka puhdistaa, hän älköön itse riehuko synnissä petona.

_Ääni_ (oven suusta). Oikein, oikein! (Melua.)

(_Seidenberg_ nousee, jolloin melu nopeasti lakkaa.)

_Elias Kålk_ Jumalan tuomio todistakoon teitä kaikkia ja syytettyjä vastaan.

_Laukkus_ Ja mikä on tämä tuomio?

_Elias Kålk_ Syytetty vietäköön rannalle, sidottakoon ja heitettäköön veteen. Jos oitis uppoaa, on syytön. Jos ei, on syyllinen ja noita, sillä puhdas vesi ei pidä saastaista sisällänsä. (Istuutuu.)

_Leena_ (on edellisen repliikin aikana horjahtanut Ismaelin tuettavaksi, tälle). Olen heikoksi tullut, en kestä sitä!

_Laukkus_ Sellainen teko on ihmisen rääkkäämistä. Se on sairaalle vaimolle kuoleman tuomio, vaan ei Jumalan todistus.

_Elias Kålk_ Se on vanha tapa, sen pitäisi tapojen patriarkalle kelvata.

_Laukkus_ Lie muualla tapa, ei meillä. Emmekä hyväksy sitä.

(Riivattu jyskäyttää jälleen. Syntyy täysi hiljaisuus. Kaikkien kasvoilla neuvoton ilme.)

_Ismael_ (jonka katse on ollut kiintyneenä kopin oveen, Leenalle). Nyt tiedän! (Irtautuu äidistään.) Sen lähetti Jumala. Älä pelkää, nyt tiedän — — (Astuu esille, intomielisesti.) Antakaa minun se tehdä! Minä noudan totuuden ilmi! (Kaikki katsovat Ismaelia ihmeissään.) Minä astun riivatun koppiin, ja jos olen noidasta syntynyt poika, hän minut maahan lyököön ja tallatkoon. Tämä sallikaa!

_Taneli Öhrn_ (ponnahtaa ylös, haltioituneena). Sallikaa!

_I teini_ (joka on tunkeutunut ovesta näkyville, huijaa korkealla äänellä). Se sallitaan! Pojat, sallitaan.

_Äänet_ (oven luota). Se sallitaan — — sallitaan!

_Laukkus_ (nousee ja vaatii hiljaisuutta; Ismaelille). Tahdotko tämän vapaasta tahdostasi tehdä?

_Ismael_ Tahdon. Ja siihen on oikeus minulla! Sillä koko elämäni olen minä kärsinyt siitä sanasta, joka on katkerampi kuolemata. Jos takaisin tulen ilman virhettä ja vikaa, on Jumala tahtonut meidät sen alta vapahtaa. (Räppänästä alkaa aurinko paistaa tulvien takaa päin Ismaelia kohti.)

_Laukkus_ Oikein puhuttu, poika. Ja niin on se oleva. (Kålkille ja Seidenbergille.) Kirkolla ja esivallalla ei voi olla mitään tätä käräjämiesten ja käräjärahvaan tahtoa vastaan.

_Elias Kålk_ (hetken vaitiolon jälkeen, katkonaisesti ja synkästi). Syytetyn ruumiillisen raihnauden tähden myönnyn siihen. (Jälleen hetken vaitiolo.)

_Seidenberg_ (Öhrnille). Avatkaa ovi.

(Taneli Öhrn lähtee käskyä täyttämään.)

_Leena_ (tarttuen hädässä Ismaeliin). Älä lähde, älä lähde, Ismael, se on raivohullu ja kamala.

_Ismael_ (on kääntyessään äitinsä puoleen äkännyt räppänästä auringonvalon, iloisena). Katso, tuolla Jumalan kasvot on jälleen! — Koko elämäni peljännyt olen — — nyt ei pelkoa mitään! Nyt on armo ja rauha — — (Lähtee puoliksi avattua ovea kohti, hokien:) Armo ja rauha — — armo ja rauha-(Astuu koppiin, jonka oven Öhrn lyö kiinni. Pitkä vaitiolo ja täysi hiljaisuus. Käräjämiehet ja Kålk ovat nousseet ja kuuntelevat jännittyneinä.)

_Seidenberg_ (Kålkin taas istuutuessa, jännityksestä kumealla äänellä). Avatkaa — — luukku.

(Taneli Öhrn avaa sen hitaasti. Jälleen vaitiolo ja hiljaisuus.)

_Riivattu_ (korkealla ja väräjävällä äänellä). Armo ja rauha! (Vaitiolo.) Ja taivaan kristallikruunu on sinulla päässä!

_Ismael_ Sinulle armo ja rauha — —

_Riivattu_ (vaitiolon jälkeen yhä korkeammalla äänellä). Tuhatvuotiset synnit on poissa! (Jälleen vaitiolo.)

_Ismael_ (avaa oven ja astuu esiin jääden seisomaan aurinkojuovan kohdalle; kuin lapsellisesti ihmetellen) Hän polvistui ja otti siunauksen minulta — —

_Taneli Öhrn_ (kuin ilmestystä katsoen). Jumala on ja Jumalan laki. — Pappi tuomitsi väärin!

_Ääniä_ (ensin käräjämiesten ja sitten kuin lyhyenä kaikuna rahvaan joukosta). Väärin — — väärin!

_Elias Kålk_ (nousee, kääntyy katsomoa kohti, itsekseen). Jumalani — — tämä ei ole totta. Sinun tahdostasi en voinut erehtyä. (Muiden puoleen kääntyen.) Tämä ei ole totta! Kuka tahansa voi sinne mennä. Sen näytän teille! ( Syöksyessään kohti koppia.) Avatkaa!

(Taneli Öhrn avaa oven ja — Kålkin mentyä — lyö sen sekä luukun lujasti kiinni. Hetken vaitiolo. Sitten alkaa kuulua kumea melske: jysähdyksiä seinään, jymähdyksiä lattiaan ja raivokkaan kamppailun tuoksinaa. Kunnes äkkiä ovi sinkoaa auki ja kuuluu kamala karjahdus.)

(Elias Kålk syöstään runneltuna esiin, käy hoiperrellen pari askelta ja kaatuu keskinäyttämölle maahan.)

_Taneli Öhrn_ on heti lyönyt oven takaisin kiinni ja teljet eteen. Hetken kammo ja vaitiolo.

_Seidenberg_ (poistuessaan kiireisesti oikealle). Syytetty on vapaa.

(Käräjämiehet poistuvat samoin, Laukkus viimeisenä.)

_Seidenberg_ (ulkona). Käräjärahvaan on hajottava. Syytetty on vapaa!

_I teini_ (läheltä ovea). Pojat, tulkaa tänne. (Kurkaten ja tullen sisään, mutta ovenpuolelle jääden.) Pappi on matkalla helvettiin! Ja lähtövirsi, nyt se laulettiin! (Teinit, ryhmänä ovesta näkyen, laulavat kuorossa räikein äänin.)

Ja kun alkoi se pelsepuupin sapatti, hän Kyöpelin kissoja kauhiast' tapatti. Ne patahan heitti ja niitä näitä myös sisiliskon ja sammakon päitä, näät Kyöpeliin oli tulossa häitä. — Tuli vieraita luudanvarrella, vuohella, mut ensinnä Paapelin pappi ja Patseepa.

_Elias Kålk_ (makaa maassa vavahdellen, alkaa laulun kuuluessa nousta ja katselee harhaillen ympärilleen, kunnes ponnahtaa pystyyn loppusäettä laulettaessa ja hyökkää ovelle). Te teette saatanan minusta! Ulos, ulos! (Teinit pakenevat, mutta jatkavat ulkona loppusäkeiden laulamista, joka kuitenkin kuuluu nopeasti loittonevan. Kålk horjuu takaisin, lysähtää pöydän viereen penkille.)

KYMMENES KOHTAUS.

_Agnes_ (oikealta, rientäessään Kålkia kohti). Ne sulkivat tien, en päässyt sisään! (Polvistuen, kuin hakien Kålkin maahan tuijottavaa katsetta.) Mitä ovat he sinulle tehneet?

_Elias Kålk_ He tekivät saatanan minusta ja pakenivat pois — —

_Agnes_ Mutta minä ole luonasi alati.

_Elias Kålk_ (painaa Agneksen pään ohimoitansa vastaan). Tunnusta näitä ohimoita! Ne lyövät häpeästä. — — Minun aivoni valuvat pois! Ja päässä on helvetin tyhjyys — —.

_Agnes_ (suudellen Kålkin kasvoja). Minä suutelen — — suutelen, kunnes sun otsasi kirkastuu — —

_Elias Kålk_ (painaa Agneksen rintaansa vasten). Lähemmäksi — — tule lähemmäksi! (Vaitiolo.) Ja ihanan itsesi voima mun vuodata rintani lävitse. Sen tunnen taas: Olet ihme ja terveys minulle — — (Nousee voimakkaana.) Olet sallittu mulle. Ja juuri siksi olen voittava kuitenkin.

YHDESTOISTA KOHTAUS.

_Laukkus_ (oikealta). Lie tarpeen tulla sekin sanomaan, että meillä on nyt uusi seurakunnan paimen. Kirkkoherran poika on ollut tykönäni jo pari päivää ja saarnaa kirkossa huomenna, helluntaina, jolloin tunnustamme hänet oikeaksi kirkkoherraksemme. Elias Kålkin on parasta lähteä tästä pitäjästä.

_Elias Kålk_ Huomenna, helluntaina, minä aioin evankeliumia saarnata teille. Mutta nyt! Se on oleva tuomiopäivä, tulella ja hengellä olen minä kurittava teidät. Ja te! Varokaa nousemasta tuomiokapitulia vastaan — — Minä tulen ja virkani hoidan.

_Laukkus_ Sopii tulla, mutta meillä on tapana kirkon aidan yli heittää hyljätty pappi.

_Elias Kålk_ (voittoisasti). Tiedättekö, että siitä teosta voidaan tuomita kuolemaan.

_Laukkus_ Ja kuitenkin heitetään. (Poistuu oikealle.)

_Elias Kålk_ Ja minä saarnaan kuitenkin.

Väliverho.

Neljäs näytös.

Kirkkoaidan portinedusta. Matala, sammaltunut kiviaita kulkee vasemmalta etualalta lähtien näyttämön vasenta puolta, joten vasemman taka-alan nurkkaus on jo kirkon piiriä. Oikealta etualalta taas kulkee tie kirkkomäkeä ylös. Tien kohdalla on muurissa kulmaus ja tässä portti, kohtisuorasti katsomoon. Kirkkoaidan ja tien takana on metsää: ylempänä heleätä koivikkoa, alempana petäjäistä ja synkempää. Koko näyttämö viettää jyrkänpuoleisesti oikeata etualaa kohti. On synkästi pilvinen helluntaiaamu.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

(I teini seisoo portin pylväskivellä ja puhuu, nuoranpätkää käsissään heiluttain, vasemmalle päin kääntyneenä kirkkorahvaalle, josta muutama mies näkyy aidan takaa. Muut teinit ja veijarit ovat oikealla taka-alalla, mikä kivellä istumassa mikä loikoilemassa.)

_I teini_ (rahvaan sorinan vaiettua). Ja vieläkin kuulkaa, sillä tämä poika se taluttaa taitaa, jos tarpeen lie laviata tietä tai kaitaa. Minä se vasta olen saarnaniekka, kieli on mulla kuin hengenmiekka ja — — kourassa ojennusnuora. (Rähisevää naurua vasemmalla.) Ja juur' tällä nuoralla hirtetään nyt Paapelin pappi ja Patseepa — —

_II teini_ Apulaisen liperit taitaa tienata Ruutpaltin poika.

_I teini_ Ettekö ole kuulleet, miten hän eilen itsestänsä huusi: minä olen saatana, minä olen antikristus! Niin hän huusi. Ja nyt te kyselette itse tykönänne: Mitä merkitsee tämä kauhia huuto? Te kysytte, ettekä ymmärrä. Mutta minä sanon sen teille. Kontrahti! Kontrahtikirjan on tehnyt pappi Luciferuksen kanssa. Ja tämä merkitsee: Pappi aikoo murhata kuninkaan, polttaa kristityt roviolla ja jokikisen sielun tästä pitäjästä — niin, jok'ainoan, lukkarin sielusta loiseen saakka — hän aikoo langettaa pahan hengen uskoon ja helvettiin. Tämän hän on luvannut siinä kamalassa kirjassa ja saanut siltä vanhalta kehnolta rikkautta ja valtaa ja Kyöpelin vuorelta noidista hekumallisimman, sen, jonka kanssa hän nyt pahennusta herättää. Ja yhdessä he — — niin pappi kuin noita — ovat kiusatun Ismaelin ytimistä keitelleet lemmenjuomaa ja noitasalvaa ja pyhää poikaa pimeässä kopissa piinanneet — kuten tämä marttyyri on itse unessa huutanut julki monet kerrat.

TOINEN KOHTAUS.

_Laukkus_ tulee oikealta.

_I teini_ (jatkaa ). Turhaanko teki tämä David ja Daniel — turhaanko teki hän suuren ihmeen? Ei! Vaan siksi, että noita pitää roviolla poltettaman ja Koljatti lyötämän maahan.— — (Rahvas meluaa.)

_Laukkus_ (menee portin luo). Lopeta, poika, äläkä kirkonmenoa häiritse.

(I teini hyppää alas ja menee oikealle.)

_Laukkus_ Pitäjän miehet ja vaimot menkööt kirkkoon, sillä meidän oikea kirkkoherramme on sakastissa sisarensa keralla. Vain käräjämiehet jäävät minun kanssani tänne, ja meille vain on tuleva vastuu siitä, mitä tapahtuu. Kun pahentaja on pois karkoitettu, annan kellotapuliin merkin ja jumalanpalvelus alkaa. Niinpä on parasta kunkin teistä lähteä kirkkoon. (Rahvas kuuluu poistuvan. Laukkus astuu portista ja kääntyy nojaamaan siihen. Käräjämiehet kokoontuvat hänen taaksensa.)

_Laukkus_ Ja luulenpa miehen lannistuneen, jos on itseensä mennyt ja tekojansa muistanut.

_I käräjämies_ Eipä taida sellainen nenä lähteä miehestä hevillä.

_Laukkus_ Jos ei hevillä, niin kovalla lähtee. Se on nyt yksin meitä vastaan, sillä vouti on luopunut papin asiaa ajamasta.

_I teini_ (juoksee kiireesti oikealta, kuiskaavalla äänellä). Ne tulevat, mäessä tulevat. (Teinit ja veijarit katoavat oikealle taka-alalle.)

_Laukkus_ (vääntää kirahtaen portin lukkoon ja ottaa avaimen käteensä). Pannaanpa portti lukkoon, niin ymmärtänee kääntyä takaisin. Jos ei, tulemme näkyville. (Katoaa vasemmalle, samoin käräjämiehet.)

KOLMAS KOHTAUS.

_Kålk_ ja _Agnes_ oikealta.

_Elias Kålk_ Miksi eivät vieläkään soita papinkelloja?

_Agnes_ (surumielisesti). Niitä eivät meille soita.

_Elias Kålk_ Mutta niiden soittaman pitää. (Äänessä ärtyvä ja syyttävä sävy.) Vai pelkäätkö kulkea rinnallani?

_Agnes_ Minne sinä menet, sinne minäkin tulen, vaikka kadotuksen pohjaan veisit minut. (Äkkiä irtautuen, kuin parahtaen.) Mutta heitä minut pois, sillä minä olen sinulle risti.

_Elias Kålk_ Sinä olet minulle koettelemus. Ja kun sinut alttarille kannan, silloin suo Herra minulle voiton.

_Agnes_ (katsellen ympärilleen, äänessä kammo). Miksi on näin hiljaista täällä? Ei ihmistä ketään — —

_Elias Kålk_ (synkän tarmokkaasti). He pelkäävät minua. Ne elukat — — ne lymyyvät ukkosen edellä, sillä he tuntevat minun saarnani tulon, sen myrskyn ja jylinän. Nyt on maahan nöyrryttävä! He tuntevat sen. Tule! (Astuu portille ja koettaa sitä turhaan avata. Palaa etualalle Agneksen luo; hiljaisella äänellä, mutta raivokkaasti.) Se oli sittenkin lukossa. (Suuttuen ilmiliekkiin, karjahtaen.) Mutta — — sen aueta täytyy! (Astuu taas portin luo, vihan vimmassa huutaen.) Esiin! Esiin te, jotka väijytte salassa!

NELJÄS KOHTAUS.

_Laukkus_ tulee vasemmalta käräjämiehet mukana.

_Laukkus_ (portin takaa avainta kohottaen). Takaisin sinä, joka häiritset helluntairauhaa!

_Elias Kålk_ Tuo avain tänne tai vastuusi on oleva ankara.

_Laukkus_ Tämä ei tästä kourasta lähde, sillä kirkko on pitäjän, ei sinun eikä kapituliherrain.

_Elias Kålk_ Avain tänne! (Syöksyy samalla vasemmalle kirkkoaidan yli.)

_Laukkus_ (jääden yhä portin taakse seisomaan, käräjämiehille). Miehet, heittäkää takaisin! (Käräjämiehet katoavat. Ja samassa alkaa kuulua ankaraa rytyä ja painiskelua. Agnes on heti kamppailun vasemmalla alettua siirtynyt pelästyneenä oikealle. Mutta silloin hyökkäävät teinit ja veijarit sekä oikealta että taka-alalta hänen kimppuunsa, raahaavat hänet nopeasti taka-alalle ja sitovat hänet nuoren koivun kylkeen kiinni.)

_Agnes_ Auttakaa, auttakaa!

_I teini_ (sidottuaan Agneksen). Risuja, pojat, risuja tänne! (Pari teiniä juoksee oikealle, tuoden pian sylyksen risuja.) Puntti ruutia rinnan päälle ja lähtöryyppy kurkkuun! Ja sitten, sinä herranterttu — — sitten tulisissa vaunuissa helvettiin.

(Elias Kålk tulee vasemmalta lyötynä ja hoiperrellen ja hänen perässään raivostuneet käräjämiehet. Teinit rientävät sulkemaan Kålkilta tien, ja tämä huomaa samassa Agneksen.)

_Elias Kålk_ (syöksyessään Agneksen luo). Agnes.

_I teini_ (juosten joukkoineen Kålkin perässä, käräjämiehille:) Tänne, miehet! (Teinit ja käräjämiehet muodostavat raivokkaan ryhmän Kålkin ja Agneksen ympärille, niin että näistä ei paljoa näy. Teinit taempana, jotta niistäkin tuskin muuta näkyy kuin huitovat käsivarret. Käräjämiehet edessä.)

_I teini_ Lyökää pappi maahan! (Koko joukon nyrkit nousevat iskuun.) Lyökää, lyökää, jotta pienet pirut ympäri sinkoo!

_Elias Kålk_ kaatuu nyrkkien alla maahan.

_Agnes_ (näkymättömissä). Kristuksen tähden, he surmaavat hänet!

_Laukkus_ (portin luota). Miehet, malttakaa! Mitä tehtävä on, sen kohta sanon.

_I teini_ No sitten lauletaan! Pojat, arkkiveisusta toinen värssy! Kuulepas, sinä Patseepa, tätä. (Teinit laulavat kuorossa, räikeästi ja rähisevästi.)

Ja siell' oli luiden liikunto, kähinä, oli liekkien räiske ja tulikiven sähinä. Ja hornan kalliot kaikui ja jyski, kun helvetin kuningas kavioillansa ryski. Mut pienet pirut ne nurkassa yski. Ja helvetin polskaa synnin vuorella nyt tanssivat Paapelin pappi ja Patseepa.

VIIDES KOHTAUS.

_Taneli Öhrn_ ja _Ismael_ äitiänsä taluttaen tulevat laulun aikana oikealta. Pysähtyvät.

_Taneli Öhrn_ (laulun loputtua). Mikä on tämä meteli? (Miesten ryhmä tulee lähemmäksi ja hajoaa siten, että tulee näkyviin sidottu Agnes ja kivelle lyyhistyneenä Kålk.)

_I teini_ (Ismaelille). Tuomitse antikristus ja noita! (Myöntymyksen sorinaa teinien ja käräjämiesten joukosta.) Katso, siellä se makaa, joka piinasi sinua, ja haaskana roikkuu se kavala nainen — —

_Agnes_ (kuin kaukaa pyytäen). Ismael!

_Ismael_ (vavahtaa, siirtyy vasemmalle etualalle). Jumalani, mitä tahtovat he minulta. (Voimakas auringonvalo alkaa ja lisääntyy vasemmalla tulvien. Miesten joukko vetäytyy taemmaksi, joten Kålk ja Agnes peittyvät näkyvistä.)

_Taneli Öhrn_ (haltioituen). Tuli toinen ihme. Ensi kerran, nyt ensi kerran on muuttunut maailma tämä. Heikko on mahtavampi mahtavaa — — ja viaton tuomitsee! (Toisiin kääntyen.) Hän yksin voi tuomita oikein, hän tuomitkoon.

_Laukkus_ (portin luota). Ismael, sido tai päästä, olet vastuusta vapaa sen olen yksin ottava harteilleni.

_Ismael_ (läheten äitiään). Äiti, mitä on minun tehtävä nyt?

_Leena_ (katkerasti). Ruoskikoot heitä, kyllä ovat muillekin tuskia tuoneet — —

_Ismael_ (etääntyy erilleen). Ei, ei! Mikä olen minä tuomitsemaan. On kirkkoon kiire, menemme Pyhälle ehtoolliselle — —. (Ottaa äitiään kädestä ja aikoo portille, mutta pysähtyy ja jää katsomaan kohti kirkasta auringon juovaa.)