Part 5
_Laukkus_ (tulee portista Ismaelin luo). Ismael, kuule mitä puhun sinulle vielä. Kun tulit, kamppailin itseni kanssa, sillä en tietänyt mitä oli tehtävä. He löivät papin maahan, mutta kielsin surmaamasta, en kestänyt sitä. Tosin pappi ja nainen ovat häväisseet tämän seurakunnan, ja senkaltaisesta rienauksesta, mitä Kolkin poika on täällä harjoittanut, ovat seurakunnat pappinsa tapattaneetkin. Ja minun oikeuteni laki sanoo, että he ovat vikapäät rangaistukseen. Mutta mikä tässä on meidän kaikkien sielulle hyväksi, sitä olen itseltäni kysellyt turhaan. Minun vanha sydämeni on käynyt heikoksi, enkä löydä oikeata vaakaa. Mutta sinä, Ismael-poika, sinä olet lähellä Jumalaa. Niinpä sinä, sinä punnitse ja mittaa, sinä nouda meille oikea neuvo.
_Ismael_ (kuin pyhää näkyä katsoen). Näen auringosta sen — — näen sen, että yksi vain on tuomio oleva. (Oikealle miesten puoleen kääntyen.) Hakekaa lähteestä vettä ja virvoittakaa lyötyä miestä.
(II teini rientää oikealle ja palaa nopeasti lakillaan vettä tuoden.)
_Ismael_ (kirkkoväärtille). Vain yksi on tuomio. Minut, joka olen koko elämäni kärsimysten paareilla maannut, minut nosti keskeltä hätää ihmeellinen armo ja poisti kaiken hädän. Minulla ei voi olla muuta kuin yksi tuomio ja totuus. (Kaikille.) Tahdotteko sen täyttää? (Myöntymyksen sorinaa.) Minä olen saanut peljätä ikäni kaiken, mutta taivaallinen voima nosti minut eilen rauhaan ja pelottomuuteen. Armon kautta on minulla tämä rauha. — Muistakaa: Minä olen ollut piinattu ihmiselämän rumuuden tähden: eilen ensi kerran oli ikuinen kauneus läsnä. Se yksin on sielujen pelastus. — Ja katsokaa! Olen taluttamassa äitiäni Herran armopöytään, jonka ääressä hänen sydämensä katkeruus on kyyneleinä vuotava pois. Kuinka olisi minulla muuta kuin yksi tuomio ja totuus? Se on se sama, joka kirkasti hetkeksi riivatunkin sielun: se on armo ja rauha. (KäräjämiehiIle ja teineille.) Siirtykää pois! Minä tahdon nostaa, kenet olette lyöneet maahan. (Käräjämiehet ja teinit siirtyvät syrjään, teinit taka-alalle, josta he yksitellen kokonaan katoavat.)
_Ismael_ (Kålkille). Tule, veljeni, sinuun ei kenkään koske.
(_Elias Kålk_ tulee syvästi mietteissään oikealle etualalle, josta Öhrn ja Leena siirtyvät keskemmälle ja vähitellen vasemmalle.)
KUUDES KOHTAUS.
_Geila_ (tulee vasemmalta portista, lähestyy Laukkasta). En voinut jäädä sinne. Mitä on tapahtunut? (Keskustelevat.)
_Ismael_ Ja minä tahdon Agneksen päästää! (Menee Agneksen luo, päästää tämän siteistä ja johtaa esiin.)
_Taneli Öhrn_ (puoliksi itsekseen, puoliksi Leenalle). Tämä on kurjan elämäni ensimmäinen kevät.
_Leena_ Ja katkeruuden kouran hän kirvoitti pois minun sydämeni ympäriltä. (Ismaelille, tämän tullessa; käsiään ojentaen.) Poikani, sinä vuodatit lievityksen palsamin minun sydämeeni jälleen.
_Ismael_ (iloisesti). Se syntyi, äiti, uudestaan ja sen mukana koko meidän elämämme. Koko maailma muuttuu sydämien kautta!
_Elias Kålk_ (puoliksi itsekseen, mutta paikoitellen Ismaelille ja kaikille tarkoittaen). Veljeni, sinun henkesi on minun henkeäni korkeampi. Nyt ymmärrän: en tehnyt siinä väärin, että tahdoin puhdistaa tämän seurakunnan, en siinä, että Jumalalta riemua rukoilin. Siinä synnin tein, että loukkasin viattomuutta, loukkasin sinua. — Nyt tiedän, miten on minun syntini tuomittava. Sen itse teen! Lähden papiksi Karjalan erämaihin. Siellä minut puhdistakoon yksinäisyys ja korpi — — ja kärsimys — — siitä, että sinä, Agnes, olet — — luotani poissa.
_Agnes_ (kauhistuneena ). En tahdo jäädä tänne! Täällä on vastassa häpeä — —
_Elias Kålk_ Odota pääsinpäivää. Kun on täytetty omassatunnossani laki: kärsimyksestä kärsimys, kun olen rakkautemme kirkastanut, silloin sinut Herra antaa ilman murhetta minulle. Sinut haen ja sinne kauaksi vien — —
_Agnes_ Nyt minut vie! Ennemmin kadotus kuin sinusta ero.
_Elias Kålk_ Ero ja yksinäisen ikävä on tarpeen meille molemmille.
_Geila_ (tulee Agneksen luo). Agnes, suostu siihen. Ei kenkään ole sinua täällä sormella osoittava. Minä tahdon sinua suojella. — Minunkin sieluni rukoili kerran väärin: se kuivui ja kuoli. Mutta nyt, nyt herää se jälleen! Usko minua, tahdon hyvää. Tule minun luokseni, pappilaan. Ja nyt, tule kerallani kirkkoon. (Vetää lievästi vastustelevan Agneksen vasemmalle porttia kohti.)
_Elias Kålk_ (Agnekselle, joka taistelee yhä tuskan ja nöyrtymyksen välillä). Niin, lähde, Agnes. Pääsinpäivä on tuleva.
_Laukkus_ (viitaten vasemmalle tapuliin päin). Jumalanpalvelus alkaa!
_Elias Kålk_ Hyvästi, Agnes, ja kaikille rauha. (Viittaa Agnekselle viipyvin katsein hyvästiksi ja poistuu oikealle.)
_Geila_ Lähtekäämme, Agnes. (Johtaa Agnesta porttia kohti.)
_Ismael_ (etualalla, yksin). Ole kiitetty Jumala, kunnioittu kuulu Jesus, pyhitetty Pyhä Henki. (Väliverhon hitaasti sulkeutuessa kaikki kääntyvät porttia kohti, ja kuuluu pari kirkonkellon kumahdusta.)
Väliverho.